Sijoittaminen näemmä kannattaa!

  • Viestiketjun aloittaja Pohatta79
  • Ensimmäinen viesti
Ei sijoituksesi ole vielä tuottanut mitään. Silloin kun joskus myyt ne, sijoitusten arvo voi olla vaikka 5 euroa.
Enemmistö ei malta/tajua myydä oikeaan aikaan, ikuista nousua kun odotetaan. Nokia on hyvä esimerkki, satasen sijoituksella joko 40tonnia kahisevaa, tai vaan kahvikupponen :eek:

Aika karmiva esimerkki entisestä palvotusta, Suomen talouden ykkösveturista. No onhan se nyt noussut sentään suosta, eli jos malttoi olla myymättä kahvikupposaikaan,


Suomen Kuvalehti: Satasen sijoitus Nokiaan 400-kertaistui – entäs Apple?


Jarmo Raivio
KOTIMAA 23.3.2012 09:13Jorma Ollila jättää Nokian lopullisesti tämän kevään yhtiökokouksessa. Graafi kuvaa Ollilan satasta, eli sitä, miten on kehittynyt sadan euron Nokia-sijoitus, joka tehtiin 16. tammikuuta 1992, kun Jorma Ollila aloitti yhtiön toimitusjohtajana. Tai oikeastaan sijoitus tehtiin markoissa, euroaika oli 1992 vielä kaukana.


Nykysynkistelystä huolimatta Nokia oli todennäköisesti Suomen pörssihistorian huikein menestys – paino sanalla oli. Teknokuplan huipulla kesällä 2000 Nokia-satasen arvo oli yli 40  000 euroa, eli sijoitus oli yli 400-kertaistunut.

Sitten alkoikin alamäki, ennätyskurssilla kesällä 2000 Nokiaan satasen sijoittaneen rahoista on nyt jäljellä kahvikupillisen hinta, 2 euroa 50 senttiä. Kärsivällisen sijoittajan tilanne näyttää paremmalta, Ollilan toimitusjohtajakauden alussa tehdyn satasen sijoituksen arvo on vielä yli 2  300 euroa.

Nokian seuraksi visualisaatioon on poimittu amerikkalainen Apple. Se nousi vastikään maailman kalleimmaksi yhtiöksi ja yhtiön iPhone-älypuhelimen menestys on ollut merkittävä syy Nokian alamäelle.

Appleen sijoittanut uskalikko sai kärvistellä tappiolla Nokian suuruuden vuodet, 1990-luvulla satasesta oli välillä jäljellä enää pari kymppiä. Vasta 2000-luvun puolivälin jälkeen Apple-sijoitus on alkanut tuottaa. Nyt sijoitus on yli 30-kertaistunut, mutta Apple-satasen arvonnousu on kuitenkin kuin loiva ylämäki verrattuna Nokian osakkeen 1990-luvun rakettikasvuun.

Kannattaa huomata, että käyrä kuvaa sijoituksen kehitystä, ei koko yhtiön arvoa. Nokian markkina-arvo, eli yhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlaskettu hinta nousi kuplavuosina yli 200 miljardiin euroon. Applen markkina-arvo ylitti tänä talvena 500 miljardin dollarin, eli yli 375 miljardin euron rajan.

Apple on nyt maailman kallein pörssiyhtiö. Niin pitkälle Nokia ei koskaan päässyt.
 

Yhteistyössä