Irras
Mulla on 2 pientä lasta ja kolmas tulossa. Arki on siis hyvin hektistä. Lisäksi rahat tiukilla kun olen ollut useamman vuoden kotona (nyt olin välillä puoli vuotta töissä ja nyt äitiyslomalla ja tarkoitus jäädä 2-3 vuodeksi taas kotiin). Mieheni tekee pitkää päivää ja reissaa joten olen välillä todella väsynyt. En valita, mutta näin on, varsinkin kun olen raskaana viimeisilläni. Olen kuitenkin tyytyväinen, tämä on sitä mitä haluankin. Kaveriporukkani lukioajoilta on lähinnä sinkkuja, heitä ei kiinnosta perheen perustaminen (olemme yli 30 v) ja he lähinnä tekevät uraa ja vapaalla käyvät baarissa, syömässä ulkona, shoppailemassa jne. Se on ihan ymmärrettävää ja heille siis ok.
Meillä on niin vähän yhteistä aikaa perheen kesken että viikonloppuisin haluaisin lähinnä vain touhuta lasten kanssa, antaa kummallekin vähän myös kahden keskistä aikaa (jolloin isä toisen sisaruksen kanssa) ja ulkoilla, pyöräillä ym. Mielelläni myös kyläilemme kaveriperheiden luona ja tapaamme toisia lapsiperheitä, ja myös lapsettomia totta kai. Kuitenkin haluamme olla myös välillä ihan vain omalla porukalla ja 1 vierailu viikonlopussa on yleensä tarpeeksi.
Yksi sinkkukavereistani ei ymmärrä minua ollenkaan. Mulle riittäisi hänen tapaamisensa ehkä kerran vuodessa tms, ei haittaa vaikkei vuoteen nähtäisi. Ei ole mikään paras ystäväni vaan enemmän vain "tuttava". Em esim voi luottaa häneen, juoruilee aina kaiken eteenpäin. Jos joskus on sanonut jotain "noloa" 5 v sitten, hän vieläkin muistuttelee siitä yms. En ylipäätään tapaa parhaitakaan ystäviäni sen useammin. Useat heistä asuvat kaukana ja näemme esim kerran vuodessa. Usein näen lähinnä niitä jotka asuvat lähellä ja joiden kanssa arkena tavataan lasten kanssa.
Tämä sinkkukaverini soittelee ihan jatkuvasti. Yleensä en vastaa koska saattaa soittaa esim kun nukutan lasta yms. Ole hänelle sanonut että mulla ei ole aikaa eikä voimia nähdä niin usein. Hän tekee sitten aina nähdessämme hirveän numeron siitä, että kylläpä taas kesti saada sut tänne, johan mä yli vuoden yritinkin tapaamista järjestää jne. Olen vain että niin... En mä ehdi tän useammin.
Viimeksi n kk sitten laittoi viestin että tulenko kylään. Laitoin viestin että mulla on viikonloppu jo täynnä ohjelmaa ja vointi ei ihan paras, kun tosiaan viimeisilläni raskaana. Laitoin että en oikeasti jaksa lähteä minnekään ja meillä on aika kiireistä muutenkin. Luulis tosta ymmärtävän... Mutta ei. Hän on nyt soitellut melkein joka viikonloppu ja melkein pakottaa mua tapaamiseen!! Nytkin huomasin että oli taas soitellut viikonloppuna. Mulle tulee kamalan paha mieli kun joudun kieltäytymään mutta mä en vain jaksa! On paljon muitakin ihmisiä joiden kanssa pitäisi sopia tapaamista ja olen hänet nähnyt jo tuossa kevään aikana useamman kerran. Mun mielestä on ok asettaa etusijalle me ihmiset keitä olen viimeksi nähnyt esim syksyllä. Tai ne, joiden seurassa oikeasti viihdyn...
Ymmärtääkö kukaan minua, onko kohtalotovereita? En tosiaan haluaisi loukata tuttavaani, mutten jatkuvasti jaksaisi näpytellä viestejä ihan samaa asiaa, jonka olen jo kertonut, eli en ehdi/jaksa tavata. Rasittavaa.
Meillä on niin vähän yhteistä aikaa perheen kesken että viikonloppuisin haluaisin lähinnä vain touhuta lasten kanssa, antaa kummallekin vähän myös kahden keskistä aikaa (jolloin isä toisen sisaruksen kanssa) ja ulkoilla, pyöräillä ym. Mielelläni myös kyläilemme kaveriperheiden luona ja tapaamme toisia lapsiperheitä, ja myös lapsettomia totta kai. Kuitenkin haluamme olla myös välillä ihan vain omalla porukalla ja 1 vierailu viikonlopussa on yleensä tarpeeksi.
Yksi sinkkukavereistani ei ymmärrä minua ollenkaan. Mulle riittäisi hänen tapaamisensa ehkä kerran vuodessa tms, ei haittaa vaikkei vuoteen nähtäisi. Ei ole mikään paras ystäväni vaan enemmän vain "tuttava". Em esim voi luottaa häneen, juoruilee aina kaiken eteenpäin. Jos joskus on sanonut jotain "noloa" 5 v sitten, hän vieläkin muistuttelee siitä yms. En ylipäätään tapaa parhaitakaan ystäviäni sen useammin. Useat heistä asuvat kaukana ja näemme esim kerran vuodessa. Usein näen lähinnä niitä jotka asuvat lähellä ja joiden kanssa arkena tavataan lasten kanssa.
Tämä sinkkukaverini soittelee ihan jatkuvasti. Yleensä en vastaa koska saattaa soittaa esim kun nukutan lasta yms. Ole hänelle sanonut että mulla ei ole aikaa eikä voimia nähdä niin usein. Hän tekee sitten aina nähdessämme hirveän numeron siitä, että kylläpä taas kesti saada sut tänne, johan mä yli vuoden yritinkin tapaamista järjestää jne. Olen vain että niin... En mä ehdi tän useammin.
Viimeksi n kk sitten laittoi viestin että tulenko kylään. Laitoin viestin että mulla on viikonloppu jo täynnä ohjelmaa ja vointi ei ihan paras, kun tosiaan viimeisilläni raskaana. Laitoin että en oikeasti jaksa lähteä minnekään ja meillä on aika kiireistä muutenkin. Luulis tosta ymmärtävän... Mutta ei. Hän on nyt soitellut melkein joka viikonloppu ja melkein pakottaa mua tapaamiseen!! Nytkin huomasin että oli taas soitellut viikonloppuna. Mulle tulee kamalan paha mieli kun joudun kieltäytymään mutta mä en vain jaksa! On paljon muitakin ihmisiä joiden kanssa pitäisi sopia tapaamista ja olen hänet nähnyt jo tuossa kevään aikana useamman kerran. Mun mielestä on ok asettaa etusijalle me ihmiset keitä olen viimeksi nähnyt esim syksyllä. Tai ne, joiden seurassa oikeasti viihdyn...
Ymmärtääkö kukaan minua, onko kohtalotovereita? En tosiaan haluaisi loukata tuttavaani, mutten jatkuvasti jaksaisi näpytellä viestejä ihan samaa asiaa, jonka olen jo kertonut, eli en ehdi/jaksa tavata. Rasittavaa.