suhde,jossa kummatkin omalta taholtaan varattuja

olen elänyt suhteessa toiseen kun molemmat tahoillaan varattuna
olen elänyt suhteessa varattuun kun itse vapaa
olen elänyt suhteessa vapaaseen kun itse varattu

en ole enää sinisilmäinen enkä mustavalkoinen ajatuksissa

en ole koskaan halunnut rikkoa perhettä en omaa enkä toisen

tiedän ettei kolmas mahdu kahden väliin jos kaikki kunnossa
siksi nykysuhteessa katson sieluni peiliin

tiedän myös että vasta tosi rakkaus on raastavaa
siinä joudut kohtaamaan itsesi ja toisen sellaisenaan

jokaiselle toivon elämää jossa voi elää valintojensa kanssa

en tuomitse enää toisten valintoja koska et voi taustoja tietää

 

\

olen elänyt suhteessa toiseen kun molemmat tahoillaan varattuna
olen elänyt suhteessa varattuun kun itse vapaa
olen elänyt suhteessa vapaaseen kun itse varattu

en ole enää sinisilmäinen enkä mustavalkoinen ajatuksissa

en ole koskaan halunnut rikkoa perhettä en omaa enkä toisen

tiedän ettei kolmas mahdu kahden väliin jos kaikki kunnossa
siksi nykysuhteessa katson sieluni peiliin

tiedän myös että vasta tosi rakkaus on raastavaa
siinä joudut kohtaamaan itsesi ja toisen sellaisenaan

jokaiselle toivon elämää jossa voi elää valintojensa kanssa

en tuomitse enää toisten valintoja koska et voi taustoja tietää

Joo ei kannata edes alkaa suhteeseen siis oikeeseen suhteeseen jos molemmat varattuja.Mä tapasin ihanan varatun miehen ja me tapailtiin monii kertoi viikossa oli kivaa,kunnes alko mennä liian tosiasiaks eli alettii puhuu eroista ja lapsista,kumpiki tajuttii ettei voida vaatii toisiamme eroomaan ja lapset oli tärkeitä itelleni niinku miehellekkin,tälle miehelle ne lapset oli koko maailma ilman niitä hän olis ollu mun kanssani loppuelämän,mut herättii ja tajuttii kun tuli paha morkkis rakastelun jälkee sen ekan ja vikan kerran et ei tää ookkaa sitä mitä haluttii ,lopetettii suhde siihen ja päätettii elää omii elämiämme perheittemme parissa,haikee mieli siitä jää ja outo kaipuu vaikka vannoo rakastavansa omaa puolisoaan niin jossain sydämmessä on paikka hänelle kuitenkin,ja kun tiedostaa ettei koskaan hyppäis sänkyyn kenenkä kanssa jota kohtaa ei olis tunteita,niin vaikeeta on ollu vaikka siit on jo vuosi niin silti ajattelen että jos se on tähtiin kirjoitettu että me viellä voitais olla toistemme omia ihan rehellisesti keneltäkään salaa ja satuttamatta ketään. Me oltii niinkuin sielunsisaria ja tunnettu toisemme aina jotenkin niin samalla aaltopituudella koko ajan ,kai se jotakin kohtaloa oli koko juttu tai tätä kuuluisaa avioliiton 7-vuoden kriisiä,en tiedä mutta sanompa vaan etten koskaan en koskaan enää anna itseni rakastua naimisissaollessani naimisissa olevaan mieheen Uskokaa tai älkää sydän riepu siinä kärsii! Olen tällä hetkellä onnellinen kuitenkin mieheni kanssa ja lapsieni mutta kuitenkin jossain se tähti aina muistuttaa ja saa minut kysymään miksi ? miksi juuri tuo mies ja miksi oltiin niin samalla aaltopituudella ja samanlaisia elämänkulkijoita.miettikää kannattaako itseään satuttaa jos vaikka rakastuu mutta ei voi kuitenkaan saada koskaan sitä miestä jota rakastaa!!!

 

Olisin itse voinut kirjoittaa yhtä mustavalkoista tekstiä vielä ihan vähän aikaa sitten, kun nämä muutamat täällä. Kuten sanottu, en olisi koskaan uskonut että juuri minulle, suurelle uskottomuuden vastustajalle, käy näin. Kävi sitten kuitenkin. Tämä olkoon opiksi siitä, että vaikka on miten jalot periaatteet ja ajatukset siitä miten oma elämä menee, se ei välttämättä aina menekkään niin.
Ja edelleen olen samoilla linjoilla teidän kanssa siitä, että nyt me molemmat laitamme asiat omissa suhteissamme kuntoon ja yksinkertaisesti vaan unohdamme toisemme. Tiedän löytäväni voimaa siihen itsestäni, minun on pakko. Helppoa se ei ehkä tule olemaan, mutta tehtävä se on!

 

\

Olisin itse voinut kirjoittaa yhtä mustavalkoista tekstiä vielä ihan vähän aikaa sitten, kun nämä muutamat täällä. Kuten sanottu, en olisi koskaan uskonut että juuri minulle, suurelle uskottomuuden vastustajalle, käy näin. Kävi sitten kuitenkin. Tämä olkoon opiksi siitä, että vaikka on miten jalot periaatteet ja ajatukset siitä miten oma elämä menee, se ei välttämättä aina menekkään niin.

Niinpä niin. Pilvilinnoista putoaminen satuttaa kun jossain vaiheessa huomaa ettei elämä olekaan prinsessasatua, jossa mies ja nainen elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka.

Omalta osaltani olen nyt kantapään kautta oppinut että suhteeseen mahtuu väliin ihminen jos toinenkin jos ei siitä pidä huolta. Ja rakastuminen toiseen ihmiseen, johti se sitten eroon, seksisuhteeseen tai ei mihinkään, muuttaa aina ihmistä erilaiseksi. Sitä en osaa sanoa onko se hyvä vai paha asia. Siinä mielessä ehkä hyvä, että siinä oppii pois siitä mustavalkoisesta idealismista, joka antaa oikeuden arvostella toisten tekemisiä. Tärkeintä kun kuitenkin olisi keskittyä siihen omaan elämään ja parisuhteeseen ja ennen kaikkea siihen, että olisi onnellinen, vaikka se joskus vaatiikin kipeää tekeviä ratkaisuja.

 

Minua jäi mietityttämään toi omaan onnellisuuteen keskittyminen... Kun kuitenkin puhutaan parisuhteesta, eikä sinkkuelämästä. Minun mielestäni (raakaversiona) parisuhteessa minä panostan siihen, että lapseni ja mieheni ovat onnellisia ja mieheni panostaa siihen, että minä ja lapset olemme onnellisia. Kun näin yhdessä panostamme siis koko suhteen onnellisuuteen, se voi jopa onnistua. Meillä me siis haluamme tehdä toisemme onnellisiksi, toivomme myös, että se oma onnellisuus tätä kautta löytyisi, etenkin tapahtuneiden ikävien asioiden jälkeen. Emme halua samanlaisia vaikeuksia uudestaan ja pelisäännöistä tietyissä asioissa on keskusteltu. Oli todella kauheaa tajuta, että läheltä liippasi, jos mies olisi ollut heikompi, seikkailunhalusempi, olisi meidän suhteemme melko varmasti loppunut siihen. Nainen oli aktiivinen ja kiinnostunut. Onneksi mieheni oli tässä asiassa vahva, ehkä hän arvosti suhdettamme niin paljon, vaikka aina ei niin auvoista olekaan. Vieläkin on välillä tosi kamala olo, kun ei voi kuin kuvitella asioita ja luottaa miehen sanaan. Kyllä näistä hairahduksista jää suhteeseen jälki pitkäksi aikaa. Toivon, että te vieraisiin ihastujat saatte asianne järjestykseen omassa parisuhteessanne. Voi olla, että siinä vaiheessa, kun näkee toisen miehen/vaimon reaktion tapahtuneista johtuen, tajuaakin sen mitä oikeasti haluaa, en tiedä, mutta meillä taisi käydä jotenkin näin. Pankaa kortit pöytään kotona, jos uskallatte mahdollisesti menettää kummatkin miehet, sitten näette mikä on reaktio. Helppoa tuskin tulee, jos se oma mies vielä teitä rakastaa. Mutta jos ei rakasta, niin saapahan vihdoinkin sen hyvän syyn erota.

 

Joskus voisitte ihastuksenne keskellä todella miettiä, miksi mies on valmis salaiseen suhteeseen? Onko aina ollut sutinaa, naistenmies jonka huomio hivelee itsetuntoa. Pieni näytönpaikka, pystyn vielä saamaan tuon miehen.
Entä me vaimot joiden miestä koukutatte? Mies paljon poissa kotoa töidenvuoksi, varakas.Useita naisia ollut jotka niin ymmärtävät bisnesmailmaa, ovat tukeneet erilaisissa projekteissa yms.
Kotona neljä kouluikäistä lasta, heidän harrastuksensa, oma työni, kodinhoito yms. Ja kaiken tämän keskellä katsoa että miehellä aina edustusvaatteet kunnossa.
Joskus ei vaan löydy enää jaksamista paapoa reissussa niin väsynyttä miestä.
Jaksatteko te? En millään usko miehen niin muuttuvan uudessa suhteessa.
Luottamus on myös näiden "Leelian lepotuoli" ymmärtäjien myötä mennyt.
Aina vain löytyy uusia ymmärtäjiä ja kannustajia. Eroa ei ole saatu aikaiseksi.
Tällähetkellä talossa asuu kaksi aikuista joilla oma elämä.
En enää jaksa surra , en myös kunnioita mitenkään miestäni.
Näikin voi käydä.

 

Melko mukavaa on ollut lukea tämä viestiletka, kun niitä hurjia moralisoijia ei kovin paljoa ole näkynyt, vaan asiallisia toisia tukevia vastauksia, joita varmasti kaivataan.

Itse en myöskään enää usko mustavalkoisesti onneen/onnettomuuteen. En moralisoi elämässä tehtäviä ihmisten valintoja..
Koskaan ei voi tietää.

Elän avioliitossa. Kaksi lasta.
Katseemme kohtasivat erään miehen kanssa n.3vuotta sitten. Ja sen jälkeen pieni osa sydämestäni on aina ollut varattuna. En tuntenut miestä aiemmin, vaan hän selvitti numeroni hyvin outoa kautta ja otti yhteyttä...

Omista puolisoistamme emme ole eronneet, vaikka ongelmia on ollut paljon. Lapset merkitsevät molemmille todella paljon.
Koemme aiheuttavamme puolisoillemme tuskan (jos saisivat tietää). Mutta kun harvoin tapaamme, tiedämme jaksavamme taas kotona lasten kanssa paremmin, iloisemmin, ja he ovat tyytyväisiä.
Tällä hetkellä taistelemme tosissaan, että saisimme lopetettua tämän salarakassuhteen. Loppujen lopuksi aiheuttaa paljon turhaa päänvaivaa ja vie energiaa. Olisi niin paljon mukavampi olla täysin salaamatta mitään omalta puolisoltaan..

Toivon että onnistumme tässä. Tiedämme silti molemmat, että toisiamme emme voi koskaan unohtaa tai lakata välittämästä..

 

\

Melko mukavaa on ollut lukea tämä viestiletka, kun niitä hurjia moralisoijia ei kovin paljoa ole näkynyt, vaan asiallisia toisia tukevia vastauksia, joita varmasti kaivataan.

Itse en myöskään enää usko mustavalkoisesti onneen/onnettomuuteen. En moralisoi elämässä tehtäviä ihmisten valintoja..
Koskaan ei voi tietää.

Elän avioliitossa. Kaksi lasta.
Katseemme kohtasivat erään miehen kanssa n.3vuotta sitten. Ja sen jälkeen pieni osa sydämestäni on aina ollut varattuna. En tuntenut miestä aiemmin, vaan hän selvitti numeroni hyvin outoa kautta ja otti yhteyttä...

Omista puolisoistamme emme ole eronneet, vaikka ongelmia on ollut paljon. Lapset merkitsevät molemmille todella paljon.
Koemme aiheuttavamme puolisoillemme tuskan (jos saisivat tietää). Mutta kun harvoin tapaamme, tiedämme jaksavamme taas kotona lasten kanssa paremmin, iloisemmin, ja he ovat tyytyväisiä.
Tällä hetkellä taistelemme tosissaan, että saisimme lopetettua tämän salarakassuhteen. Loppujen lopuksi aiheuttaa paljon turhaa päänvaivaa ja vie energiaa. Olisi niin paljon mukavampi olla täysin salaamatta mitään omalta puolisoltaan..

Toivon että onnistumme tässä. Tiedämme silti molemmat, että toisiamme emme voi koskaan unohtaa tai lakata välittämästä..

Mulla on sama tilanne ja samat lähtökohdat sinun kanssa,paitsi että meidän salasuhde loppui puolivuotta sitte ja vielä kaipaan sitä miestä,jolle mulla on aina paikka sydämmessä,kiva kuulla että kohtalotoveri löytyy on tuntunnu että olen ainut hullu maailmassa jolle on käynyt näin.ja salaa toivon että tähtiin olis kijoitettu et me voitais viellä olla yhdessä rehellisesti ketään satuttamatta ja julkisesti mitään salaamatta!Mutta ainakin opiin sen että en enää koskaan ryhdy salasuhteeseen, raastavaa se todellakin on,etenkin kun molemmilla meilläkin oli perheet ja lapset.

 

Hyvä suhteelisuus ja sydan itkee!!
En tiedä sanoisinko kiitos vai voi surku..
Kallistun kiitoksen puoleen! Ihanstus, rakastus?, perheellisenä.. ei sitä haluasi, mutta joskus tässä elämässä vain näin käy. Miksi, tiedä en.
Jos olette lukeneet aiempia viestejäni, niin tässä taas yksi, jolle ei koskaan pitänyt käydä näin/
Ihan kiva mies. Sata ihanat lapset. Oma koti. Ja siten tulee ihastus.
Ei mikään hetken hurmio, ei mikään yhdenyön juttu, ei mikään kiva asia.
Ja silti pitää. Ihan satana. Perinteisesti (yök) työkavereita.
Pyristelty kolme vuotta! Aiemmin jo sanonut; vain kaksi yhteistä yötä ja yksi ilta. Ja paljon muuta yhteistä puhetta/viesteilyä/ajatusten vaihtoa.
Nyt pitäisi "poikki" laittaa. En enään kykene. Luulin kykeneväni. Ystävyyteen, likeisyyteen, ilman sen kummempaa. Mutta kun ei päivää, ei yötä ilman, että toista ajattelee, niin kaiketi täytyy kadota toisen maailmasta. Miten TE olette irti päässeet? Sattuu sieluun, tiedän sen! Onko kaikki helpompaa, kun lopullisen "eron" tekee, katoaa maisemista? Kestääkö kaipuu ja tuska kauan? Milloin helpottaa?
En minä tätä halunnut. En pahaa kellekkään. En edes itselle. Ei koskaan enään! Ja silti; tätäkään en elämästäni pois vaihtaisi.

 

\

Onko kellään kokemusta tai nähnyt tällaista?Eli kaksi ihmistä olisi päätynyt yhteen, vaikka seurustelun alussa kummatkin olivat vielä omalta taholtaan liitossa toisen henkilön kanssa?Oliko lapsia kuvioissa mukana?Haluaisin kuulla kokemuksia ja mielipiteitä tällaisesta, miten kaikki alkoi,eteni ja miten yhteiselo sujuu kaiken jälkeen?Kiitos hirmuisesti!

AUTS! niinkuin näkyy.. Vastaillut olen, mutta unohtanut jo jutun juuren;o) harvoin nämä molemmat varattuja suhteet kivuttomia olisivat. päin vastoin. hyvin kivuliaita. aina ei kuitenkaan voi kaikkea itse valita. ja tämän uskoo kaikki "livenä asian kokeneet".
yksinkertainen neuvo pitäisi antaa; älä rakastu, jos olet parisuhteessa! mutta näinhän se elämä ei mene! sitä me törpöndeerat täällä vatkataan. yritän löytää jotain huumoria tästäkin konkurssista.AUTS!

 

\

Hyvä suhteelisuus ja sydan itkee!!
En tiedä sanoisinko kiitos vai voi surku..
Kallistun kiitoksen puoleen! Ihanstus, rakastus?, perheellisenä.. ei sitä haluasi, mutta joskus tässä elämässä vain näin käy. Miksi, tiedä en.
Jos olette lukeneet aiempia viestejäni, niin tässä taas yksi, jolle ei koskaan pitänyt käydä näin/
Ihan kiva mies. Sata ihanat lapset. Oma koti. Ja siten tulee ihastus.
Ei mikään hetken hurmio, ei mikään yhdenyön juttu, ei mikään kiva asia.
Ja silti pitää. Ihan satana. Perinteisesti (yök) työkavereita.
Pyristelty kolme vuotta! Aiemmin jo sanonut; vain kaksi yhteistä yötä ja yksi ilta. Ja paljon muuta yhteistä puhetta/viesteilyä/ajatusten vaihtoa.
Nyt pitäisi "poikki" laittaa. En enään kykene. Luulin kykeneväni. Ystävyyteen, likeisyyteen, ilman sen kummempaa. Mutta kun ei päivää, ei yötä ilman, että toista ajattelee, niin kaiketi täytyy kadota toisen maailmasta. Miten TE olette irti päässeet? Sattuu sieluun, tiedän sen! Onko kaikki helpompaa, kun lopullisen "eron" tekee, katoaa maisemista? Kestääkö kaipuu ja tuska kauan? Milloin helpottaa?
En minä tätä halunnut. En pahaa kellekkään. En edes itselle. Ei koskaan enään! Ja silti; tätäkään en elämästäni pois vaihtaisi.

Täällä en ole halunnut asiaa mainostaa, mut kerronpa lyhyesti oman tarinani. Aikoinaan oli pieni miettimistauko suhteessamme, jossa välissä ehdin ihastua ilman suurempia kuvitelmia, että ruoho olisi sen vihreämpää. Sielunkumppanilta tuntui kyllä. Jatkoimme omia suhteitamme, kaikenlaisen myrskyn kaihertaessa sydämessä ja kun päädyimme samaan paikkaan (koskaan ei sovitusti), vedimme toisiamme puoleemme. Tätä jatkui vuosikausia, oltiin kuitenkin pääosin vain hyviä ystäviä ja siihen pyrittiin. Juhlatuulella ei valitettavasti vetoa voitu välttää. 10v jälkeen päädyttiin jopa enempään, hirveä morkkis ja silti niin oikealta. Järki yritti silti voittaa tunteen. No, liki 13v jälkeen alkoi järki jo voittaa, kaipaus ja ystävyys jäi. Pitkään mietittiin, miksi emme toimineet toisin silloin kuin vielä voitiin. Helpottanut olisi varmaan ennenkin, jos olisi kadonnut maisemista. Toisaalta uskon, että tämä kaikki on voinut pelastaa myös oman liittoni. Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin v70.

 

hyvät sydän itkee, vm-70!
Eroasioista oli puhetta.. voin kertoa (ainakin omalta osaltani) että emme ole päässeet ihanista muistoista, toisistamme muistuttavista asioista eroon millään. Siksi myös totaalinen, siis lopullinen, ero on ollut mahdoton.. Ja todella voi sanoa että monia asioita on käyty läpi; muutto TODELLA kauas toisistamme, hänen vaimonsa uusi raskaus, oma raskauteni jne... suuria asioita... mutta mikään ei ole saanut aikaiseksi lopullista pistettä tunteillemme.
Aina kun tiemme eroavat olemme purskahtamaisillamme itkuun, toiveena miehellä se että saisi olla kanssani julkisesti, kulkea käsikädessä, herätä viereltäni aamuisin.. Mutta lapset silti ovat tärkeimpiä molemmille.

Mutta uskon siihen että aikansa kun ajattelemme ja puhumme erosta, asia alkaa vaikuttamaan myös tunteisiin, ja siihen ikäänkuin "tottuu" ja kykenee rationalisoimaan asian paremmin, jolloin ero voisi jopa onnistua.

Huono ominaisuus itsessäni on se, että jossain elämäni vaiheessa opin näkemään ihmisissä hyvät puolet, ja kertomaan ne avoimesti hänelle. Olen siis kovin herkkä kertomaan ajatukseni myös tälle salamiehelleni.. ja tämä osaltaan vaikeuttaa erossa pysymistä.. :ashamed:
Mutta yrittämästä en lakkaa...

 

\

Ja todella voi sanoa että monia asioita on käyty läpi; muutto TODELLA kauas toisistamme, hänen vaimonsa uusi raskaus, oma raskauteni jne... suuria asioita... mutta mikään ei ole saanut aikaiseksi lopullista pistettä tunteillemme.
Aina kun tiemme eroavat olemme purskahtamaisillamme itkuun, toiveena miehellä se että saisi olla kanssani julkisesti, kulkea käsikädessä, herätä viereltäni aamuisin.. Mutta lapset silti ovat tärkeimpiä molemmille.

En ihan ymmärrä.. Miksi niitä lapsia pitää tehdä lisää sitten, molempien? Jos toiveena on olla julkisesti yhdessä ja lapset tärkeimpiä? Kuulostaa tosi typerältä..

 

sinulle just just! etpä todella ymmärrä! elä elämääsi ja toivo, että se säilyisi nuin yksinkertaisena..

 

Ihanaa, että tähän ketjuun alkoi tulla asian kanssa kamppailevien tarinoita ja ajatuksia tästä aiheesta.
Itse täällä edelleen kamppailen näitä tunteita vastaan. Mitään hätää ei käytännössä ole, mutta tuo tunnepuoli onkin sitten ihan eri asia. Ihan varmasti teen kaikkeni, etten ajattelisi häntä. Mutta kun työpaikalla joudumme vastakkain monta,monta kertaa päivässä. Ja vielä tekemään töitä oikein kunnolla yhdessä, niin se on kovin vaikeaa. :/ Työ sujuu kuitenkin hyvin, mutta en voi sille mitään että nautin tilanteista missä teemme sitä yhdessä, tavallaan. Toinen puoli taas huutaa, että olisi niin paljon viisaampaa hankkiutua vaivihkaa ihan johonkin toiseen firmaan!
Tämä teidän tarinoiden lukeminen auttaa kannustamaan miehestä poispäin. Koska huomaan, että helppoa se ei ole. En haluaisi rikkoa itseäni, enkä tätä toista!!! Apua...!

 

pitäkää hyvin salassa.niin minäkin olisin tehnyt mutta kun ei osattu olla.täst edes pidän hyvin salassa jos jotain ihanaa löytyy ja nautin siitä salaisesti.

 

TÄMMÖISET IHMISET EIVÄT ANSAITSE YHTÄÄÄÄÄN KUNNON SUHDETTA...NOOH,MINKÄ TAAKSEEN JÄTTÄÄ SEN EDESTÄÄN LÖYTÄÄ.KLAPI KÄY VIELÄ OMAAN NILKKAAN /SAATTE MAISTAA OMAA LÄÄKETTÄNNE VIELÄ. :headwall: :headwall: :headwall:

 

just just saattaa olla ehkä hieman ... idiootti tahollaan..
Siksi elämme omia elämiämme NORMAALISTI eteenpäin,
koska molemmilla vankkana tavoitteena unohtaa toisemme.

TAVOITTEENA EI OLE SÄRKEÄ PERHEITÄMME, VAAN KORJATA TILANNE....

haluan sydämeni pohjasta toivottaa kaikille moralisoijille :headwall: :headwall: :headwall: tätä!!!!

 

Jos haluat oikeasti päästä eroon asiasta ja unohtaa sen, tuskin onnistut ainakaan niin, että kirjoittelet siitä tänne ja muistelet sitä kaiholla... Hienoa jos pystyt jatkamaan elämääsi normaalisti vielä oman perheesi kanssa, vaikka hiukan tuo toimintasi ihmetyttääkin. Kai olet ollut rehellinen ja miehellesi kertonut? Ehkä kannattaisi, eihän sitä tiedä, jos miehesi ymmärtääkin ja on kohdannut vaikka samanlaista. Toivottavasti miehesikin haluaa jatkaa sinun kanssasi ja elämänne muuttuisi jälleen onnelliseksi. Varmaan sinun olisi oikeasti hyvä vaihtaa työpaikkaa.

 

helppoa, yksinkertaista ja varmaa on todeta se, että asian kokemattomat eivät voi tarjota apua tai vertaistukea näiden ongelmien kanssa kamppaileville, joten jos vain voisitte olla kommentoimatta..

Elämähän on täynnä ongelmia, mitä ihmeellisempiä sellaisia, joten ei tarvitsisi sitä omaa täydellisyyttään tänne "syntisten" joukkoon tulla hehkuttamaan.

Aloittakaa te vaikka oma ketju, jossa kehutte kuinka loistavia aviopuolisoita olette, kun me täällä vasta pyrimme siihen.

Ja minä siis olen asian hoitamisessa "jo" niinkin pitkällä, että en ole nähnyt häntä kahteen kuukauteen.

\|O on se niiiiiiin kumma miksi arvostelijoiden täytyy ylipäänsä edes ruveta lukemaan tällaista viestiketjua, kun mitään apua heillä ei ole tarjottavanaan.... :headwall:

 

OSU JA UPPOS !

 

\

helppoa, yksinkertaista ja varmaa on todeta se, että asian kokemattomat eivät voi tarjota apua tai vertaistukea näiden ongelmien kanssa kamppaileville, joten jos vain voisitte olla kommentoimatta..

Elämähän on täynnä ongelmia, mitä ihmeellisempiä sellaisia, joten ei tarvitsisi sitä omaa täydellisyyttään tänne "syntisten" joukkoon tulla hehkuttamaan.

Aloittakaa te vaikka oma ketju, jossa kehutte kuinka loistavia aviopuolisoita olette, kun me täällä vasta pyrimme siihen.

Ja minä siis olen asian hoitamisessa "jo" niinkin pitkällä, että en ole nähnyt häntä kahteen kuukauteen.

\|O on se niiiiiiin kumma miksi arvostelijoiden täytyy ylipäänsä edes ruveta lukemaan tällaista viestiketjua, kun mitään apua heillä ei ole tarjottavanaan.... :headwall:

EPÄTÄYDELLINEN SAA OLLA---MUTTA TARVIIKO OLLA TYHMÄ???? :headwall: :headwall: :headwall:

 

\

EPÄTÄYDELLINEN SAA OLLA---MUTTA TARVIIKO OLLA TYHMÄ???? :headwall: :headwall: :headwall:

ei kukaan valitettavasti osaa vastata sun puolesta...

 

Ei kai tämän ainoa tarkoitus ole antaa myötätuntoa ja apua? Eikö ole hyvä, että erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia tuodaan esille? Se, että joku on erimieltä kuin toinen, ei ole arvostelemista. Minun mielestäni suurin osa viesteistä on ollut asiallisia, vaikka kaikki eivät annakaan niin paljoa myötätuntoa. Hyvä, että näkökulmia on monia. Mielestäni myös nuo pidemmät kirjoitukset antavat ymmärtää, että kokemuksia kyllä löytyy, kaikki eivät vaan ole samanlaisia. Aihe kun on kuitenkin aika hankala ja tunteita herättävä.

 

Miksi aina pitäisi saada vain myötätuntoa? Tietää ja tuntee tehneensä väärin , silti pitäisi ymmärtää. Kuka meitä tukee ja ymmärtää joiden aviopulisot ovat näitä varattuja miehiä? Arjen on lasten kanssa pyörittävä. Öisin ei oikei uni tule, ei tiedä mitä"rakastavaiset" päättävät tehdä.
Ja sitten te haette vielä ymmärrystä myös tältä mieheltä.
Ei aina jaksa....