sun ja mun rahat

\

Miksi monet teistä tuntuu ajattelevan, että lapsesta aiheutuvat kustannukset ois sitten yksin mun vastuulla? Nimittäin enhän mä kuitenkaan mistään YKSIN vastaa nytkään, vaan kyllä mies mukisematta osallistuu kodin yhteisiin hankintoihin. Eli ei mun kuitenkaan koskaan ole mistään yhteisistä asioista erikseen tarvinnut karhuta sitä hänen puolikasta.. Niin miksi sitten lapsen kohdalla tarttis? En usko että mies sitten kahdestaan lähtis lapsen kanssa lomailemaan. Varmaan jäätäis sitten kotiin koko perhe...

Siis eniten mua huolettaa lapsen tulossa se, että mun omat tulothan silloin putoaa, jos päätän jäädä kotiin lapsen kanssa, ja silloin mun on tosi vaikea saada omia puolikkaitani maksettua. Lähinnä siitä ollaan siis puhuttu, että jos mies silloin vois auttaa enemmän esim. juoksevissa kustannuksissa ja pienemmissä kodin hankinnoissa.

Teillä on kyllä lähtökohtaisesti jotain suhteessa pielessä, jos näin tarkkaan jaetaan sun ja mun rahoihin. Me olemme siinä mielessä miehen kanssa onnellisessa asemassa, että molemmilla on suunnilleen yhtä suuret tulot, mistä johtuen laitamme asuntolainaan ja muihin asumiskuluihin yhtä suuren summan tilille kuukausittain. Palasin hiljattain töihin, ja hoitovapaani aikana oli kyllä itsestään selvä juttu, että minä en lainanhoitokuluihin osallistu, kun ei tulojakaan juuri ole. Äitiyslomalla, kun oli ansiosidonnaista, maksoin pienemmän osuuden kuin nyt.

Mutta keskustele asia selväksi miehesi kanssa ennen kuin teette niitä lapsia. Se tilanne on nimittäin ihan riittävän rankka ilman riitoja rahastakin. Jos tulosi ovat nyt 1800 euroa, tulet saamaan äitiyslomalla sellaiset 1000 euroa kuussa miinus verot, ei sillä ihan kauheasti asuntolainaa makseta. ja hoitovapaalla saat kunnasta riippuen 250-450 euroa eli et käytännössä mitään.

Syy miksi lainasin alunperin kirjoitustasi on se, että meillä lapsen kulut ovat menneet jostain syystä minun pussistani. Lapsilisä tulee minun tililleni, ja minä tykkään ostaa lapselle tavaroita ja vaatteita, mies ei. Kaupassa käy useimmiten mies, mutta voin siellä käydä yhtä hyvin minäkin. Mistään omista ostoksistani en miehen kanssa keskustele eikä kyllä hänenkään tarvitse. Onneksi.

 

Nyt kuule rupeat säästämään kaikessa yhteisessä eli ruoassa, veden ja sähkön käytössä ihan vaan v...llaksesi. Sanot miehellesi, että koska sulla on huono palkka, niin ei ole varaa nyt syödä muuta kuin kaurapuuroa ja makaronia ja leikkeleeksi vain halvinta lauantaimakkaraa. Ja säästät omaa rahaa samalla. Eiköhän ukollasi ala hermot mennä, kun ei voi kotonaan elää luksusta 4000 bruttopalkasta huolimatta. Sanot vaan, että yhteiset asiat ostetaan sinun budjetin mukaan, niin että saat joka kuukausi säästöön omaa rahaa myöhempää käyttöä varten. Et suostu mihinkään kallisiin yhteisiin ostoksiin. Ja ruokaostokset ehdottomasti Lidlissä. Kylläpä ukkoasi alkaa v...ttamaan oma nuukuutensa ja huomaa tilanteen parissa viikossa.

Samalla tietysti kieltäydyt tekemästä yhtään enempää kotihommia kuin miehesi, koska kaikki on puoliksi, niin myös kotityöt. Peset vain omat pyykkisi. Auton ehdottomasti vaadit vaihtamaan halvempaan, koska et pysty maksamaan kalliita vakuutuksia yms kuluja.

 

Meillä on samat kuviot kuin coconutilla.

Paitsi kaksi lasta. Ollaan avoliitossa. Meillä on menty jopa niin pitkälle että kun esim äitiysloman aikana mun rahat ei riittänyt puoliin meidän kuukausittaisista menoista niin mies sitten lainasi mulle. Joka kuukausi mä olen sille enemmän ja enemmän velkaa. Suhde on alkanut tuntua viime aikoina (eli siitä alkaen kun säästöt hupeni jo äitiysloman alussa) enemmin velkavankeudelta kuin rakkausliitolta. Mietin jo pankkilainaa velkojen maksuun ja eroa ja muuttoa lasten kanssa pienempään/halvempaan asuntoon että pääsisi taas taloudellisesti jaloilleen. Miehellä on sitten vielä kaiken kukkuraksi hyvin kallis maku mitä yhteisissä hankinnoissa noudatetaan... Että niin meillä. Ei hyvältä tunnu, mutta kun suhteen alussa päätettiin maksaa kaikki puoliksi...
:ashamed:

 

\

Meillä on samat kuviot kuin coconutilla.

Paitsi kaksi lasta. Ollaan avoliitossa. Meillä on menty jopa niin pitkälle että kun esim äitiysloman aikana mun rahat ei riittänyt puoliin meidän kuukausittaisista menoista niin mies sitten lainasi mulle. Joka kuukausi mä olen sille enemmän ja enemmän velkaa. Suhde on alkanut tuntua viime aikoina (eli siitä alkaen kun säästöt hupeni jo äitiysloman alussa) enemmin velkavankeudelta kuin rakkausliitolta. Mietin jo pankkilainaa velkojen maksuun ja eroa ja muuttoa lasten kanssa pienempään/halvempaan asuntoon että pääsisi taas taloudellisesti jaloilleen. Miehellä on sitten vielä kaiken kukkuraksi hyvin kallis maku mitä yhteisissä hankinnoissa noudatetaan... Että niin meillä. Ei hyvältä tunnu, mutta kun suhteen alussa päätettiin maksaa kaikki puoliksi...
:ashamed:

siis ei voi olla totta \|O \|O \|O

 

Meillä on yhteiset lapset,tupa,autot,rahat yms...
Periaatteena on aina ollu,että se maksaa,jolla sattuu olemaan rahaa.
Rahaa siis siirrellään tililtä toiselle tarvittaessa.
Tienaan enemmän ja sitäkautta maksan enemmän kaikesta.

Hienosti toimii tälläänen järjestely ja oon aina luullu,että lähes kaikki pariskunnat tekevät samoin,mutta ei näköjään.

 

\

Tavallaan mä ymmärrän miestäni, jossain määrin. Hän on itse tehnyt kovasti töitä rahojensa eteen, joten totta kai hänellä on niistä oikeus myös nauttia eli siis esim. matkustella ja ostaa tavaroita ja vaatteita itselleen. Ei hänelläkään olisi mihinkään matkoihin varaa, jos hänen pitäisi maksaa minut mukaan! Eli onko sekään nyt sitten oikeudenmukaista, että toinen ei voi tehdä juttuja omilla rahoillaan vain siksi, että mulla on #&%?$!* tulot.. No, silti harmittaa. Eniten ehkä noi asumis- ja ruokakustannukset ottaa päähän. Ois kohtuullista, jos ne ois jotenkin suhteutettu tuloihin, ja oon siitä äijälle puhunutkin, mutta se on sitä mieltä, että ei sillä oo mitään velvollisuutta maksaa meidän yhteisistä menoista sen enempää kuin mitä minäkään maksan.

Syyksi tähän hän sanoo sen, että yhtä hyvin mäkin voisin sitten vain hankkia itselleni paremman ammatin/työn, jos kerran olen ansiotasooni tyytymätön. Eli että hänen ei tarvitse maksaa mitään välirahaa mun ammatinvalintani takia. Sanoo että tilanne ois hieman eri kyllä silloin, jos meillä olisi yhteinen lapsi ja minä oisin äitiyslomalla. Mutta pelottaa kyllä..

Johan on MARKKINAT! Kaikkeen sä suostut. Musta toi on todella itsekästä. Minkälainen ihminen edes haluaa matkustella (aina) ilman puolisoaan?? Toi on vallankäyttöä. JA kyllä hänellä on velvollisuus. Pihi nihilisti sanon minä. Tuossa tilanteessa sun pitäis laskuttaa kaikista kotitöistä mitä teet. :kieh:
Okei, hän on tehnyt kovasti töitä. Ymmärtäisin vielä jos erikseen jätettäisiin avioehdolla ennen avioliittoa hankittu omaisuus. Hän on valinnut mennä naimisiin itseään köyhemmän naisen kanssa. Ois pitänyt siinä vaiheessa miettiä haluaako jakaa tulonsa. Pidä puolesi äläkä ainakaan hanki lapsia ennenkuin joku reilupeli on saatu aikaiseksi!

Itse tienaan enemmän kuin mieheni ja hänen opiskellessaan maksoin kulut. Meillä kaikki mikä tulee myös yhteisesti menee. Omaisuuteni (ei suuri) meni avioliiton myötä puoliksi hänelle.

 

Meillä kans tilanne semmonen et ite oon kotihoidontuella lapsen kans,mies töissä,ollaan naimisissa. Mies maksaa vuokran kokonaan,sähkölaskun kokonaan, auton kokonaan, vesilaskun kokonaan. Minä pyrin omalla vajaalla 300e/kk maksamaan tietokoneen osamaksut, omat puhelinlaskut, yleensä netin käytön ja ruuat viikoiksi itselle ja lapselle(mies viikot töissä). Tietenkin mies antaa rahaa myös ruokaan jos meillä ei enää ole.
Mulla hävettää kun mieheni kaiken joutuu maksamaan yksinään ja toisaalta se on monta kertaa sanonu että minun pitää mennä töihin kun kaikki hänen rahat menee aina laskuihin. Mutta kun olen ilman ammattia niin vaikeampi on löytää sellasta alaa missä sais ees kohtuullisesti palkkaa. Jos lähen opiskelemaan niin minun tulot ovat vieläkin huonommat kuin nyt. Ja toivoisin että lapsemme kans voisin kotona olla kun hän on vain hetken pieni.
Itselle en ostele juurikaan koskaan mitään vaatteita tai muuta semmosta, lapselle ostan jos näen jotakin tarpellista.

 

Meillä on aika erilaiset rahankäyttötottumukset, mutta tällaiseen ratkaisuun ollaan päädytty. Mies maksaa asuntolainan, ja minä lähes tulkoon kaikki muut laskut. Miehellä on reilusti isompi palkka,mutta hän on kovin pihi, ja hermostuu suunntattomasti laskuista, jotka hänestä ovat aina käsittämättömän suuria. Hän on luonteeltaan sellainen, ettei juuri koskaan osta mitään. Niinpä minä hoidan meillä lähes kaikki ostokset. Se, kuinka paljon kulutetaan, on aika paljon minun päätösteni ja minun palkkani varassa. Hoitovapaalla ollessani kukaan ei saanut paljon mitään ylimääräistä. Minusta tämä on ok. Hän hoitaa automaattisesti osuutensa, mutta meidän ei tarvitse erikseen kauheasti jutella laskujen maksamisesta yms.

Isommat ostokset, kuten auto, remontit yms. menevät hänen tililtään, sillä jostain syystä hän ei koskaan usko että minulla olisi tarpeeksi rahaa, vaikka siis olisikin...

Miehillä voi siis olla todella omituisia rahankäyttötapoja, mutta vaikka sitten riitelemällä on hyvä löytyy riittävän reilu sopimus rahankäytöstä. Ja lapsia ei kannata tehdä, ellei yhteistä sopimusta synny!

 

En voisi ikinä kuvitella olevani avioliitossa niin että kaikki ei olisi yhteistä. Mun korvaan sellainen sun ja mun-erittely kuulostaa tosi kylmältä. Mulle avioliitto on sitä että kaikki jaetaan ja silloin sen kumppanin pitää olla sellainen johon voi luottaa. Mitä rakkautta sellainen on jos omasta hyvästään ei halua antaa toiselle, sille rakkaimmalleen.

Tuollainen taloudellinen itsenäisyys parisuhteessa kuulostaa siltä että vähän niinkuin eroa odotellaan niin on sitten reilua kaikille ettei ole toisen hyväksi uhrattu rahaa. Onko ihme jos nykyään erotaan niin paljon, kun on se oma elämä ja sitten on se meidän elämä jos jää rahaa ja aikaa, näin vähän kärjistäen.

Voi olla että olen sit nykymaailmaan turhan romanttinen mut mä haluan että mieheni kanssa ollaan yks yksikkö eikä kaks yksikköä yhdessä.

 

Mulla ei oikein mee järkeen toi rahojen ns. omaosuus.
Eikös se niin ole ett ku yhes eletään niin yhes pärjätään, eli kaikki rahat mitkä on niin on yhteiset. Meillä on molemmilla omat tilit + yhteiset säästötilit. Ja kun laskuja maksetaan koneelta niin siinä vaiheessa katotaan mistä tililtä otetaan ( kaikki tilit samoilla nettitunnuksilla) ja jos toisen tili on syöty tyhjäksi niiin siirretään toiselta niin että on jos pitää yhtäkkiä käyttää rahaa jossain.
Eikä kukaan katso ett onko laskut maksettu kumman tililtä.


Meillä on ollu tämä systeemi heti kun muutettiin opiskelujen alussa yhteen. Ja käytännössä jo ennemminki.

 

Ompa huojennuttavaa huomata, ettei meidän perhe oli ainoa jolla on sun ja mun rahat. Meillä miehelläni on reilut 2000 e parempi palkka kuin minulla, mutta tästä huolimatta maksamme tasan yhtä paljon asuntolainaa ja vuorotellen käydään kaupassa. Asumiskustannukset menevät tasan puoliksi. Omat autot meillä on ja niistä koituvat kustannukset omista palkkapusseistamme. Lastemme tarhamaksut maksamme puoliksi, mutta kaikki muut hankinnat minä maksan. Ovat vielä niin pieniä, etteivät onneksi vielä paljoa harrasta, mutta sen mitä menee lapsiin, lähtee minun pussistani. Mieheni on sitä mieltä, että valtiohan tukee minua = lapsilisät, joten kyllä pitäisi riittää. En jaksa tapella hänen kanssaan enää rahasta. Tämä on mennyt niin älyttömäksi.
Muutoinkin minun tehtäväni on kotona mieheni mielestä siis, siivota, pyykätä ja yleensäkin huolehtia huushollista. Ai mitä mieheni tekee? Enpä ole vielä keksinyt mikä hänen vastuualueensa on kotona. Ruokaa tekee yleensä viikonloppuisin.
Itse olen luopunut hyvin pitkälti omista harrastukstani lasten myötä ja olen paljon kotosalla. Mieheni ei ole luopunut omistaan, vaan päin vastoin hän on lisännyt aikaa omiin puuhasteluihin. Hän ei toimi lasten ehdoilla, vaan lapset toimivat hänen ehdoillaan. En hän näe tässä toiminnassaan mitään väärään -> sillä minäkin voin olla 100:lla mukana hänen intresseissään. Hän on jo tulevaisuudenkin suunnitellut minkä ikäisenä jäämme eläkkeelle ja mitä sitten tehdään & missä asutaan. Ja nämä suunnitelmat sotivat aivan minun intressejä vastaan. Olen siitä sanonut mikä minua kiinnostaa, mitä haluan tehdä, mihinkä rahani riittävät, mutta ei hän osaa kuunnella toista ihmistä. Hän vain tekee omia suunnitelmiaan "meidän suunnitelminaan." Helppohan hänen on suunnitella kuin pakollisten kulujen jälkeen jää iso potti käteen, toisin kuin minulla. Niinpä, miksipä sitten olen tässä???? lasten takia ....

 

joo, sun ja mun rahat meilläkin. Minulla lapsiliät n.480 ja kotihoidontuki 420. Sillä eletään neljän lapsen kanssa ja pakolliset maksut maksan. Mies yrittäjä. tuloistaan en tiedä,mutta hyvin näyttää niillä pärjäävän.

 

mä en ees harkittis tollasen miehen kans lapsia.!! muistan kun meillä mieheni kans ollu yhteiset rahat jo seurustelusta asti. ja ostaa mun tytölleni kaikkee, vaikka ei minkäälaista velvolisuutta. ja kyselee multa onko rahaa. on hommannu mulle omalle tililleen pankkikortinki. toki joka kerta kun sitä käytän ilmoitan hänelle, vaikka ei kuulemma edes tarvi. (mies töissä ja minä kotihoidontuella) ja meille vauva tulossa 15.4 laskettu aika. :heart:

 

Vanhemmillani ei ollut yhteisiä rahoja, oli vain äidin rahat, isä kun joi omansa aina jo etukäteen...
Meillä on sellainen jako, että molemmilla on omat tilit, mutta kaikki laskut maksetaan miehen tililtä (olen kotihoidon tuella) ja minun tililleni säästetään. Sieltä sitten maksellaan lomat ja kodin isommat hankinnat. Myös lapsemme vaatteet hankin minä. Meillä ei ole alun alkaenkaan jaoiteltu rahoja sun ja mun rahoihin, se on maksanut enemmän, jolla on enemmän rahaa ollut. Alussa minä maksoin enemmän yhteisiä kuluja (miehellä jäi avioerosta vain velat ja elatusmaksut), nykyään siis mieheni maksaa enemmän.

 

meillä on minun ja sinun-rahat. Eli miehellä palkkansa ja minulla vanhempainpäiväraha. Kaksi lasta, taapero ja vauva. Mies käy baareissa ja reissuissa, harrastaa salilla käyntiä ja moottoripyöräilyä (tosi halpaa..)

Minä olen kotona lasten kanssa, en harrasta muuta kuin lasten kanssa ulkoilua ja huolehdin kodin ja ruuat. Muuhun ei rahaa omistani jää.

Olisi ihana, jos mies keskittyisi perheeseen ja käytäisiin vaikka yhdessä reissussä, vaikka mökillä.

Jos tämä tilanne ei muutu, niin tämä äitee "aiheuttaa" yhden perheen hajoamisen..miten sen vaan sanoo tarpeeksi selvästi tuolle miehelle..

 

Edelliselle minälle. Kyllä sun kannattaisi ennemmin jutella sen miehes kanssa tilanteesta ennenkun pamautat eron suoraan naamalle. Ehkä puhuminen voisi auttaa..

Itse en kyllä käsitä sun ja mun rahoja ollenkaan. Jos asutaan samankaton alla pitäisi kyllä molemmilla olla suurinpiirtein samanlaiset asumistasot. Onhan se nyt kamalaa jos jää toiselle jatkuvasti velkaa normaaleista elämisistä ruuista yms. Eihän sitä nyt kämppiksinä yhdessä asuta vaan puolisoina.

Meillä on ollut aina yhteiset rahat (yhteinen tili). Ja meillä on mennyt hyvin, vaikka tuloerokin on ollut hetkellisesti suurikin; toisella 2500e/kk toisella 0e/kk (opiskelija ilman kesätöitä).

 

Meillä on puolison kanssa molemmilla pienet tulot palkat (netto) 1400+1200+Elatusmaksut ja lapsilisät eli kaikki yht. 3100e.

Ei tarvi tapella rahasta(vaikka uusioperheissä saattaisi niin helposti käydäkin) kun menee kaikki elämän peruskuluihin.
Mieheni maksaa talolainan ja vakuutukset,puhelimet,koiran kulut ja oman auton.
Minä maksan oman autolainan+kulut,ruokaostokset,kodin tekstiilit yms ja lasten vaatteet\\harrastukset.
Meillä ei matkustella,eikä harrasteta kalliisti.
Hän käy metsällä koiran kanssa ja minä teen käsitöitä, kunnostan huonekaluja (harrastukset,joista on hyötyä kaikille) sekä valokuvaan.

Mitäpä te joilla on se ongelma,että toinen tienaa ja tuhlaa enemmän,niin pistäkää puolisonne kokeilemaan tilanne jossa itse elätte kuukaudesta toiseen. Eli kun pakolliset viulut on maksettu, niin parempituloinen siirtää "ylimääräiset" rahansa kolmannelle tilille ja jättää tililleen vain saman verran rahaa kun on pienempituloisella puolisolla...muutama kuukausi sellaista kituuttamista kyllä opettaa katsomaan elämää toisenkin näkökulmasta.

Sit voikin lähteä säästyneillä rahoilla anteeksipyyntö-matkalle etelään aloittamaan uutta myöskin taloudellisesti tasa-arvoista elämää.

Kyllä parisuhteen vuoksi pitää olla valmis luopumaan joistakin jo saavutetuista eduista ja ajatella itsekkyyden sijaan yhteistä hyvinvointia.

Puolisoni on ainakin jakanut mielellään oman aikansa ja rahansa minun ja kahden lapseni kanssa..
Elämänmuutos oli kuitenkin valtava...itsekkäästä harrastusten täyteisestä poikamieselämästä puolisoksi ja kahden lapsen isäpuoleksi.

 

\

Meillä on ns. yhteiset rahat, vaikka molemmilla onkin omat tilit.
Lapsia meillä on ja yhteistä lainaa. //

Näin meilläkin. Ihan siitä syystä, että tapaturmiakin sattuu. Ja jos ois yhteinen tili ja toinen kuolee, tili suljetaan kunnes perunkirjotus on tehty ja millä toinen eläis ne viikot?? Mutta tämä toimii meillä, jossa on 2 pienellä tuloilla elävää, yhteiselle tilille siirretään, pieni osa jätetään molemmille omaan käyttöön ja yhteiseltä tililtä maksetaan lainat ja muut yhteiset menot, lasten päivähoitomaksut, sähkölaskut yms.Ruoka ostetaan vuoropäivinä, suunnilleen tasan.

 

Tyypillistä, että naispuoliset täällä vaatii tyyliin, että mies elättää kun paremmat tulot..Meillä niin päin, että mies opiskelee ja minä vakityössä.Ja penniäkään en ole suostunut miehelleni maksamaan..joskus lainaan, mutta lainat on AINA maksettava takaisin..että näin meillä.. =)

 

\

Mulla hävettää kun mieheni kaiken joutuu maksamaan yksinään ja toisaalta se on monta kertaa sanonu että minun pitää mennä töihin kun kaikki hänen rahat menee aina laskuihin. Mutta kun olen ilman ammattia niin vaikeampi on löytää sellasta alaa missä sais ees kohtuullisesti palkkaa. Jos lähen opiskelemaan niin minun tulot ovat vieläkin huonommat kuin nyt. Ja toivoisin että lapsemme kans voisin kotona olla kun hän on vain hetken pieni.
Itselle en ostele juurikaan koskaan mitään vaatteita tai muuta semmosta, lapselle ostan jos näen jotakin tarpellista.

Toi sun käytös on kyllä mun mielestä aika itsekästä. Siis että sulla on nyt joku ihme oikeus olla kotona lapsen kanssa miehen elättäessä kun lapsi on vielä pieni. Mites miehen oikeus olla lapsen kanssa, pitäisikö hänen(kin) sen varjolla heittäytyä työttömäksi? Ilman koulutusta pääsee siivoojaksi tai kaupan kassalle, jos noi hommat ei kiinnosta niin työvoimatoimisto järjestää koulutusta työhön, tai sitten voit mennä ammatilliseen koulutukseen, joka kestää 2/3 vuotta (riippuu ootko käynyt lukion). Ei toi rahatilanne itsestään muutu vaan sun pitää muuttaa se. Lapsella on varmaan oikeus kunnalliseen hoitopaikkaan, joten voit olla aamun koulussa ja ottaa iltatöitä osalle viikkoa, jolloin miehesi voi hoitaa lastanne. Tai sitten vaan sen pas*aduunin kokopäiväiseki ja olla illat perheen kanssa. Kyllä itsekin siivoan ja opiskelen samalla, enkä siihen kuole. Ja huomattavasti enemmän vaikka 800e/kk on kun toi mitä nyt tienaat.

Tossa on siis miljoona vaihtoehtoa ja kaikki on mun mielestä parempia kuin nykyinen.

 

\

Mulla hävettää kun mieheni kaiken joutuu maksamaan yksinään ja toisaalta se on monta kertaa sanonu että minun pitää mennä töihin kun kaikki hänen rahat menee aina laskuihin. Mutta kun olen ilman ammattia niin vaikeampi on löytää sellasta alaa missä sais ees kohtuullisesti palkkaa. Jos lähen opiskelemaan niin minun tulot ovat vieläkin huonommat kuin nyt. Ja toivoisin että lapsemme kans voisin kotona olla kun hän on vain hetken pieni.
Itselle en ostele juurikaan koskaan mitään vaatteita tai muuta semmosta, lapselle ostan jos näen jotakin tarpellista.


Niinpä niin.

Kohta ootte taloudellisesti lirissä jos et rupee tekemään asialle jotain...lapsen kasvaessa kulutkin kasvaa!

Jäi vähän sellainen fiilis,että et halua omaa passiivisuuttasi edes lähteä työelämään...jostain sitä on vaan aloitettava, ei sitä johtajan paikalle kouluttamattomana ja ilmeisesti vailla työkokemustakaan päästä. Myyjän/siivoajan palkoillakin elää ja osaapahan arvostaa sitä rahaakin kun on itse joka euron tienannut. Ei se lapsi säry jos se joutuu mennä päivähoitoon. Ei toi ole oikein miestäsi kohtaan, varsinkin kun hän kokee sen asian noin...eri asia olisi jos hän toivoisi sinun olevan kotona ja hän elättäisi mielellään.<br><br>

 

meillä on mun, sun ja meidän rahat, ja hyvä niin.

mun mielestä on reilua, että jos molemmat panostaa yhteiseen tulevaisuuteen samalla energiamäärällä, niin budjetti on kohtis yhteinen. eli jos molemmat tekee täysipäiväisesti töitä/ opiskelee/ on kotiäitinä.

meillä opiskeluaikana mies keskittyi opintoihinsa ja minä taas tein opintojeni sivussa duunia, enkä nähnyt miksi minun pitäisi maksaa hänen menojaan? jos hän olisi edes hakenut osa-aikatöitä tosissaan, olisi suhtautumiseni ollut toinen. mutta kun kerran tein selkä vääränä pitkää päivää (vrt. mies, joka meni opiskelupäivän jälkeen kavereiden luo pelaamaan pleikkaa), katsoin oikeudekseni myös nauttia tuloistani. mulla on esim. aina ollut haaveena matkustella, kun taas mieheni on lentäjän poikana matkustellut jo kyllästymiseen asti - niinpä tienaamillani rahoilla tein muutamia reissuja, ja eipä enää tarvitse olla kateellinen miehen "been there, done that" -letkautusten takia.

eli itse päätin rahankäytöistäni, mutta osin rahoista hyötyi molemmat kun ostin esim. kalliita huonekaluja, joista mies maksanut penniäkään. en silti laittanut lattialle istumaan ' ''

nyt taas on niin päin, että mies on jo kokopäivätöissä kun itse vielä jatkan opiskelua ja osa-aikatöitä. hän ehdotti yhteistä tiliä, mutta itse stoppasin sen takia, että en halua selitellä ostoksiani kellekään. joskus nimittäin ostan jotain tosi kallista ja ihanaa (esim. hiljattain pianolakatun tivoli-radion, 250e) ja tiedän että se on hömppää, mutta en halua aikuisena ihmisenä kysellä lupaa ostoksiini.

asuntolainaa otettaessa miehellä oli perintöä jo puolet tulevan asunnon arvosta, mutta otimme kuitenkin lainan puoliksi. toki on kivaa että hänellä oli valmiiksi rahaa ja saatiin huippukämppä, mutta ei hän ollut tehnyt töitä niiden rahojen eteen, joten en olisi suostunut olemaan lopun ikääni altavastaajana koittamassa kuroa hänen etumatkaansa kiinni, se olisi ollut mahdotonta! jos ei alkupääomaa olisi ollut, oltaisiin sitten ostettu pienempi kämppä ja kauempaa keskustasta...

nyt maksellaan asuntolainaa ja itselläni ei paljon extraa sen jälkeen jää. meillä kuitteja laskematta koitetaan maksella yhteiset asiat about puoliksi, ja kumpikin makselee omia menojaan. sen olen miehelleni kuitenkin joutunut sanomaan, että jos hän haluaa minut mukaansa kalliisiin iltamenoihin, niin joutuu piffaamaan - realiteetti nyt kun kuitenkin on se, etten muuten voi lähteä. mutta enpä ole ottanut nokkiini jos on jonkun kerran lähtenyt vaan poikien kanssa liikenteeseen :saint:

eli jonkinlainen tasapaino on meillä löytynyt, yhteiset yhdessä ja molemmat tekee omilla rahoillaan mitä haluaa, mutta ottaen toisen huomioon. ollaan kuitenkin sovittu, että kun on lapsia, on yhteinen talous - ja sittenkin vielä budjetoidaan pikkasen omaa törsäysrahaa molemmille, jotta vähän vapauttakin säilyy eikä kaikesta tarvitse erikseen neuvotella!

suosittelen kuitenkin kaikille, että raha-asioista puhuttaisiin mahdollisimman avoimesti ja sovittaisiin yhteiset pelisäännöt jo ennen perheen perustamista, jottei turhaan tarvitsisi tapella!


<br><br>

 

Meillä toimivaksi osoittautui käytäntö, jossa meillä on sekä yhteinen että omat tilit.

Käytännössä molemmat laittavat nettotuloistaan saman prosenttiosuuden yhteiselle tilille. Osuus on laskettu siten, että sillä saadaan maksettua asuntolaina + muut asumiseen liittyvät kulut ja vakuutusmaksut. Tällä hetkellä käytämme osuutta 35%.

Loput rahat käytetään sitten siten kuin kumpikin haluaa. Ruuan yms osto on ainakin toistaiseksi mennyt mielestämme miettimättä suunnilleen tasaisesti, joten ei sitä ole tuonne yhteiselle tilille siirretty.

Meillä molemmilla on nyt tulot muuttumassa, minulla kasvavat ja miehellä pienenevät aika roimastikin, ja prosenttiosuutta tarkastellaan sitten uudelleen. Kuitenkin olemme kokeneet sen tasa-arvoisena, että molemmat laittavat kykyjensä mukaan samanarvoisen osuuden yhteiseen elämäämme.

Toivottavasti saatte tilanteen selvitettyä (en jaksanut koko ketjua lukea, sorry jos oli jo tilanne ohi).