Suurperheelliset, milloin lapsiluku on täynnä?

  • Viestiketjun aloittaja Pesäpuu harmaana
  • Ensimmäinen viesti
Pesäpuu harmaana
Meillä nyt viidennen jälkeen alkaa tuntua, että voishan ne olla muksut nyt jo tehtyinä. Toisaalta tekisi mieli vielä lisää lapsia, omat ja miehen hermot kyllä kestäis, mutta mutta...

Talo jäisi pieneksi kuudennen myötä, tosin luovia tilaratkaisuja on tehty edellistenkin kanssa. Autokin jäisi pieneksi, 7-paikkaisen jälkeen pitäisi vissiin siirtyä jo minibussiin.Toinenkaan auto ei auttaisi, kun vaikeahan niitä on yhden samaan aikaan ajaa ;) Kuopus on vasta vuoden, on vielä yövalvomiset tuoreessa muistissa ja oma mukavuudenhalu tuntuu kasvavan vain vuosien myötä.

Kaikki meidän lapset ovat saaneet alkunsa hillittömän vauvakuumeen johdosta, yksi kerrallaan. Ei lapsiluvusta ole koskaan muuta suunniteltu, kuin että useampi olisi tervetullut.
Mitä muiden mielessä on liikkunut lapsiluvun tiimoilta, erityisesti suurperheellisten näkökulma kiinnostaisi?
 
Meillä on vasta neljä, joten ei lapsiluku ole täynnä jos vaan lisää meiile lapsia suodaan. Nuorin on nyt 8kk. Itse olen pienen tauon tarpeessa nyt koska viimeisin raskaus oli vaikea. Onneksi iän puolesta ei ole vielä kiire. Emme ole vielä lyöneet lukkoon lopullista lapsilukua vaan jokaisen lapsen jälkeen on uudestaan mietitty että vieläkö yksi jne. Ehkä kymmenen vuoden päästä sitten näkee montako lasta sitten loppujen lopuksi meillä on. :)
 
Molla
"Kaikki meidän lapset ovat saaneet alkunsa hillittömän vauvakuumeen johdosta, yksi kerrallaan. Ei lapsiluvusta ole koskaan muuta suunniteltu, kuin että useampi olisi tervetullut."

Näin se meilläkin meni, mutta viidennen jälkeen oli täysin selvää, että nyt riittää. Suurin syy tuohon oli varmasti se, että nyt 5v. kuopus heräilee vieläkin yöllä--> syynä atooppinen ihottuma ja se kutisee. En jaksanut enää lisävalvomisia ja toisaalta halusin jo "eteenpäin" elämässä. Lapset nimittäin syntyivät ollessani alle 30v ja siinä sivussa en saanut opiskeltua itselleni ammattia. Kun tiesi, että nyt on lapsiluku täynnä, niin saattoi keskittyä enemmän itseensäkin ja minun kohdalla se tarkoitti opiskelua ja pitkän kotiäitiyden lopettamista.
 
Kiirinminna
Meillä on neljä lasta, jotka kaikki tehty/saatu toivottuina. Monesti minulla on vahva tunne, että tässä nämä nyt ovat, mutta aina välillä tulee pieni kutina, josko sittenkin. En kyllä usko, että tieten tahtoen enää lapsia alamme tekemään, mutta jos vahinko sattuu niin se sitten olisi sellainen onnellinen lipsahdus. Mies kyllä haluaisi kovasti, mutta minä epäilen omaa jaksamistani etenkin tuon henkisen kantin puolelta. Meidän kuopus syntyi hyvin sairaana ja sen myötä luulen uuden raskauden olevan liian suuri pala minulle, pelkäisin varmaan loppuun saakka kuinka käy. Nyt kun oli onni ja enkelten siunaus kohdallaan ja lopulta kaikki on hyvin kuopuksemme kohdalla, miten seuraavalla kerralla mahtaisi käydä.
 
Meillä lapsoset -93, -95, -00 ja -05. Vanhimmat harkiten "tehty" ja kaksi nuorinta onnellisia "vahinkoja". Miehen mielestä nyt riittää kun vielä yhteen autoon mahdutaan. Omassa mielessä siintelee vielä se viideskin vaikka nuorin vasta 3kk. Ikää pian 35 v., joten tikittää tuo biologinen kellokin jo aika lailla (mies jo 45 v.). Pari vuotta vielä varmaan odottelen josko miehen mieli muuttuisi ja sitten on vain todettava, että meidän perhe on nyt tässä! Tsemppiä kaikille!
 
3lasta
Meillä nyt 3 lasta (-00,-02,-04) ja kaksoset tulossa syyskuussa. Aiemmissa raskauksissa olen selvästi tuntenut että en voi olla viimeistä kertaa raskaana. Nyt, vaikka raskaus on ollut yhtä helppo kuin edelliset, jotenkin minusta tuntuu että tää on viimeinen kerta.

Olen harkinnut että varaisin sterilisaation heti synnytykseen (olen kuullut että sen voisi tehdä siinä samalla ja olisi helppo toimenpide kuin myöhemmin). Silti joku estää toteuttamasta tätä ajatusta...

KATSOTAAN!
 
selina
Nyyh, meillä on kolme eikä varmaan enempää tule. Viimeinen raskaus oli todella vaikea, en olisi millään kyennyt hoitamaan pikkuista viimeisinä kuukausina kun hädin tuskin pääsin soffalta jääkaapille. Nytkin vielä selkä on aivan tohjona vaikka synntyksestä on puoli vuotta. Kaikki puutarhatyöt ovat tekemättä ja vauvaa en pysty paljoa kanniskelemaan. Itse haluaisin kovasti vielä yhtä mutta jotenkin vaan tuntuu että fysiikka ei kestä enempää. Itse sen kivun vielä kestää mutta se on sitten niin väärin muita lapsia ettei pysty heidän kanssaan olemaan kunnolla. SNiif!
 
Meillä lapset -92, -95, -97, -00, ja vaai täytti tänään just 8 kk :heart: Aika menee niin kamalan äkkiä ja vaavi kuume vaan kasvaa sille ei voi mitään ja onneksi mieskin on myöntynyt että juu tyttö vielä :)

Elikkä nyt vaan sitten odotellaan että milloin olis semmoinen olo että nyt ollaan ++. Vaikka pakko myöntää että aina kun olen antanut itselleni "luvan" alkaa odottamaan niin joka kuukausi mä tunnen aivan varmat merkit mutta ei ne välttis niitä olekkaan.

Mutta odottaessa niitä kahta viivaa voi nauttia kunnolla keväästa ja auringosta.
 
Mulla on lapset 94,97,99 ja 02 ja viidennettä yritellään/tjottaillaan. Pari kiertoa on ollut ns. tärppi mahdollisuus vaan ei oo natsannut...sit viidennen jälkeen oon meinannut jos tekis sterilisaation. Ikääkin on jo tänä vuonna 35 jo senkin takia..eli sit ois lapsiluku täys....
 
Akka
Meillä on 4 poikaa ja viides tulossa. Ekassa ultrassa veikattiin tyttöä ja nyt 20 viikolla sanottiin että kato nyt tossa on ihan selvästi kiveksat ja pippeli... Taitaa sieltä poika sitten tulla... Josko sitten vielä 1 tyttö?
 
Meillä lapset -99, -01 ja -03. Kaikki syntyneet sektiolla. Viimeisen kohdalla lääkäri ei todennut estettä neljännelle... Siinä vaiheessa tuntui että eiköhän ne tässä nyt ole, mutta viime aikoina on jotenkin ruvennut kuumeilemaan kun kuopuskin täyttää kesällä jo kaksi... Mietityttää vaan se neljäs sektio... onko muilla kokemuksia monista sektioista? Itse olen niistä kyllä tosi hyvin toipunut, raskausajat ovat vaan olleet aika hankalia (liitoskipuja ym. aika alusta asti). Eli vielä en mene vannomaan että lapsiluku olisi täynnä...
 
Heips :wave:

Meillä on viisi kullannuppua :D vuosimallia 90 tyttö, 92 tyttö, 94 poika, 96 tyttö ja 98 poika =) . Nyt odotellaan kuudetta syntyväksi marraskuussa :D ja empä tiiä vaikka tekis lisää jos kaikki on ja menee hyvin. Ens viikolla on niskaturvotus ultra. Sitten tiedetään enemmän
 
Meillä lapset 17, 14, 12 ja 7 v. ja viidettä odotellaan että milloin syntyisi, tänään viikkoja tasan 40.
Meillä tämä jää viimeiseksi, teen sterilisaation synnytyksen yhteydessä. Itsellä ikää pian 39 ja isukki 40 joten ei enää ikä anna periksi.
 
meidän talossa asustelee 5 lasta joista nuorin pian 8kk.Sitten käy miehen poika monesti.Hän asuu äitinsä luona.Elikä tämmönen uusperhe.Nämä kaksi pienintä on nykyisen aviomieni kanssa yhteisiä.Laitoin jo vauvanvaatteita pussiin,että veisin ne pois,mutta en sittenkään vienyt ;)
Nyt juuri en halua perheenlisäystä,mutta tiiä sitten vuoden-parin päästä :)
Elikä tulevaisuus näyttää!
 
päve71
Heippa!
Meillä on kolmepojan vekkulia (10v.,8v. ja 2,5v).
Meillä on nyt kiintiö niin sanotusti täys.
Mutta kyllä ne vauvat on ihania, koko ajan aat-
telee et jos vielä, mut ei kuitenkaan. Meillä on
hyvä näin. Nostan hattua kaikille äideille olkoon
lapsia yksi tai kymmenen, pääasia että niitä
rakastaa ja on kärsivällinen!!! :heart:
 
taiska31
Meillä 3 täl hetkel, tytöt 4kk ja 10v. sekä poika 8v. tuskin olin vielä viimeistä saanut synnytetyksi kun jo sanoin miehelle että vielä haluan yhden lapsen. Eihän tuo ihan täysin vastaankaan ollut mut sano et sit varmaan täytyisi jo rueta taloa suurentaa... =) Pitäisihan se vielä toinen poika saada...Luulenpa että meidän lapsikiintiö sitten täysi.Lapset on ihania!!
 
nyt on täynnä kun on 6 lasta. Nuorin 10kk vanhin 17v. Jos tulee niin mieheni lupas haastaa lääkärin käräjille.... Tehtiin nimittäin sterilisaatio viimeisen synnytyksen yhteydes. Enkä varmaan saisi miestä ylipuhuttua, vaikka haluaisin. Mulle on aina sopinu raskaanaolo. mistä lähtien kolmilapsinen perhe on muuttunu suurperheeksi? aika huvittavaa!
 
garfield -69
Meillä on seitsemän lasta ja kahdeksatta yritellään. Ajateltiin kun syntyi tämä meidän seitsemäs tähti otavaan, eli tyttö joulukuussa 04, että se olis siinä. Varasin jo ajan sterilisaatioon, mutta yks kaks mieheni ehdotti että mitä mieltä minä olisin jos ei sittenkään vielä "lyötäis lappua luukulle". No minuahan ei tarvinnut kauaa ympäri puhua, joten tässä sitä ollaan. Lauantaina sais testailla jos ei oo alkanu kuukautiset siihen mennessä. Sukulaiset kyllä repii pelihousunsa mutta ei voi mitään... Meidän lapset ovat syntyneet 1991, 1995, kaksoset 2001, 2002, 2003 ja 2004. En tiedä joko sitten olis luku täynnä.
 
vmm
Meillä 3 lasta(7,5 ja 3-vuotiaat) ja neljäs tulossa,rv32.Lisää haluaisin ehdottomasti,eikä tuo mieskään tunnu hanttiin laittavan. ;) Haluaisin ison perheen,mutta mitään varsinaista lapsilukua emme ole sen paremmin miettineet. :D
 
Meillä on nyt kuusi lasta, nuorin 1 v 5 kk. Viidennen jälkeen ajateltiin että nyt on lapsiluku täynnä vaan kuinkas kävikään :LOL: Eli enää ei sanota "ei enää" vaan katellaan mitä elämä tuo tullessaan. Luulen kyllä että jos muutama vuosi menee niin meille ei enää tulisi, olen sitten jo niin vanha ja luulempa että mukavuudenhaluinenkin:) Ja kunhan nämä saa kunnialla aikuisiksi ja lentämään pesästä, siinä sitä hommaa.

Toisaalta......... meillä on se minibussi ja yhdelle ois vielä tilaa....... :whistle:
 

Yhteistyössä