Syksyvauva 2011

Onko muita jotka haaveilevat vauvasta syksylle tai ovat aloittelemassa yritystä nyt loppuvuodesta? Meillä yritys alkoi nyt kun menkat loppuivat. Pikku kakkonen olisi siis tilauksessa, esikoinen on tammikuussa-10 syntynyt.
Onko siis kohtalotovereita joilla syksyvauva 2011 olisi haaveissa?
 
Heipä hei vauva-10! Meikäläinen elää toivossa, yritystä on kyllä jo ollut viime kuussa, mutta negaa tuli. Nyt on taas menneen viikonlopun jälkeen piinaviikot menossa. Kolmosta siis toivon, ennestään meillä on tytöt 12/06 ja 09/08. Jos nyt on tärpännyt niin la taitaa olla tuolla elokuun alkupuolen paikkeilla.
 
Kp 18/27-28 menossa ja PMS iski päälle. Eli siihen meni se toivo. Ei sen puolen, oviksen aikaan olin itse flunssassa eikä miehenkään olo tainnut olla sieltä parhaasta päästä, eli siirtyy taas kuukaudella tämä projekti. Eli siis varmaankin ainakin elokuun loppuun, jos ei jo syyskuulle.
 
Slobhan 42 voi harmi. Toivottavatsi sitten ensi kuussa on onni matkassa.

Täällä on testailtu ahkerasti koska etovaa oloa aamuisin. Tänään oli tosi tosi tosi haalea viiva (tai sitten vaan kuvittelin). Vielä en kuitenkaan uskalla asiasta riemuita, mutta ei ainakaan itkua tullut niinkuin nyt on tullut testien jälkeen. Runsas viikko tässä kuitenkin olis vielä piinaa edessä, silti testailen aina silloin tällöin.
 
Onnea matkaan Vauva-10, toivotaan että se haamu siitä vielä vahvistuu! Oletteko kauan jo yrittäneet? Meillä oli toinen yrityskerta, joskaan emme kyllä ole olleet *kauhean* ahkeria. Mutta pieni mahis olisi kuitenkin ollut, flunssaisesta ovisajasta huolimatta. Onneksi ei tullut kaikkein kauheimman laatuista PMS:ää, ehkä se on tämä tuskainen toivo joka kieltäytyy sammumasta ja vähentää sitäkin :p
 
Kyllä eilinen haalea haamu taisi olla kuvitelmaa, tänään kun testin tein niin negaa näytti. Vielä on kyllä aikanen vaihekin testata, toivossa elän yhä. Loppuviikolla ajattelin testailla seuraavan kerran.
Meillä on vasta eka yrityskerta menossa mutta ahkerasti ollaa yritetty. Ei millään haluttais niitä pettymyskuukausia.
Toivottavasti seuraava yrityskerta olisi se viimeinen molemmille jos sellainen meillekin tulee.
 
Vauva-10, testasitko samanmerkkisillä testeillä kummallakin kerralla? Jos se haamun katoaminen vaikka johtuis siitä...? Pidän täällä peukkuja että se tulis takaisin :)

Meikäläisen PMS oli kyllä sieltä maailmanhistorian lyhyimmästä ja helpoimmasta päästä, eli nyt on vaikea edes uskoa sen olleen. Kp 22/27-28 menossa, ja toivo ei ota kuollakseen, päinvastoin kuvittelen kaikenmaailman raskausoireita. Eli korkealta ensi viikonlopussa tiputaan. En kyllä lähde testailemaan, käsittääkseni testi voi säkällä näyttää positiivista vasta dpo 11 tai sen jälkeen, mikä mulle olis todennäköisesti torstaina. Ja silloin me lähdetään minilomalle koko perhe, ja elän toivossa, että saan koko vauva-asian unohdettua viikonlopun ajaksi. Ja juu, mun vastahakoisella miehellä on ensi viikolla tärkeä työhaastattelukin, eli itse asiassa taitaa mennä tuonne 25. päivään asti ennenkuin rupean testailemaan - mun mies ei ole niin kauhean innostunut tästä vauvaprojektista, eli jos tätiä ei siihen mennessä ole kuulunut niin en halua pilata sen haastattelua vaan täytyy sitten testata vasta sen jälkeen. Eli puolitoista piinaviikkoa vielä, ei sen puolen, jos ti-ke ensi viikolla ei ole tätiä näkynyt niin ei tarvitse kyllä enää testatakaan, sen verran säännölliset menkat mulla on olleet.

Mutta juu, tää yksi asia vaan pyörii mielessä. Eli käyn täällä netissä häiriköimässä kun en oikein viitsi ketään muuta vaivata näillä ajatuksilla :ashamed:
 
Siobhan42 Eri testillä tein testit. Jälkimmäinen oli herkempi. Mutta ens viikolla täälläkin pitäis vasta tädin tulla kylään. Viikonloppuna ajattelin seuraavan kerran vasta testailla.
Meillä on kyllä mies täysillä mukana tässä jännityksessä. Toivottavasti miehelläsi käy hyvin haastattelussa, eikä se tatikään kylään tulisi.
Kiva täällä vaihtaa kuulumisa vaikka meitä vaan kaksi onkin. Katsotaan jos vaikka vielä saatais joku muukin porukkaan mutta jos ei niin sitten jännäillään kaksin.
Älä heitä toivoa vielä kun ei täti ole kerran tullut.
 
Moi taasen! Mitäs sulle, vauva-10, tuliko täti sitten kyläilemään? Toivottavasti on pysynyt tiessään...

Me olimme viikonlopun reissussa, ja ilmeisesti täti ei sinne löytänyt kun ei sitten saapunutkaan. Ja tänään testasin plussaa =) Mies ei kauheasti ilostunut kun kerroin, mutta en jaksanut odottaa testaamista torstaihinkaan. Ja kai tuo on sama se josko hän sen tietää jo nyt varmasti, vai joutuu arvailemaan. Eiköhän tämä tästä kun tottuu ajatukseen :|

Mutta täällä olis sitten rv 4+1 menossa, ellen väärin ole laskenut.
 
Hirmuisesti onnea Siobhan42. Sä siirryt nyt sitten odottajiin, toivottavatsi et tänne palaa ja pysyt siellä :)

Täällä tuli täti kylään, oikein kunnolla. Negan testasin sunnuntaina ja maanantaina tuli täti. Mutta nyt odotellaan vaan näiden loppumista ja uutta yritystä.
 
Heipsan! Yritämme saada alulle esikoistamme, ja juuri tänään päättyi toinen yrityskerta. Täällä ollaan siis lähes samoissa tunnelmissa vauva-10:n kanssa.:wave: Päätin tänä aamuna tehdä testin periaatteen "testin voi tehdä samana päivänä kun kuukautisten pitäisi alkaa" -mukaan, ja testauksen jälkeisellä wc-käynnillä ne sitten alkoivat. Hieman jo huvittavaa.. :) Ei siis muuta kuin kolmas yrityskerta käyntiin (todenteolla sunnuntaina), ja jotenkin on sellainen tunne, että sitten viimeistään tärppää. :p Harmittaa vaan, kun olisi ollut niiiin mukava saada jouluna kertoa perheelle vauvauutisia. :( Toivon kaikille tätä palstaa seuraaville plussatuulia!
 
Tervetuloa amppuli Minkä ikäinen olet?

Kiva saada uusi porukkaan. Vaikka eihän meitä ole kuin me kaksi. Mutta ajatuksia voidaan vaihtaa pienelläkin porukalla ja jännittää plussaamista.

Menettekö ihan tuntumalla vai onko ovistikut käytössä? Meillä mennään ihan tuntumalla, kun ei haluttais mitään stressiä tästä. Niinkuin se ei jo oli :) Me päätettiin miehen kanssa, että ei raskaudesta kerrota heti mutat katsotaan sitten kuinka sen pystyy salassa pitämään.
 
Heissan..
Tuonne kuumeiluun jo aiemmin tänään kirjoitin.. Täällä ois kovasti toiveena syysvauva!! Jos hyvin on käynyt niin pullat ois jo uunissa, mut ei uskalla liikoja toivoa. Eli kokki kolmonen ois hakusessa:heart:
 
Kiitos! Ikäni puolesta en iihan vielä kuuluisi tälle osastolle, koska vasta ensi maaliskuussa tulee 30 vuotta täyteen, mutta koen kuuluvani enemmän tänne kuin aikaisempaan ikäkategoriaan. Olenhan kuitenkin 30-vuotias (tai yli, jos on niin huono onni) kun äidiksi tulen. :) Mekin mennään ihan tuntumalla, ja aika hyvin olen pystynyt määrittelemään ovulaation ajankohdan kuukautisten alkamispäivistä päätellen. Eli vaikka ei ole vielä tärpännytkään, olen tyytyväinen, että ennen niin epäsäännöllinen kierto on nyt renkaan ja pillereitten jättämisen jälkeen alkanut pikkuhiljaa tasaantumaan, ja olemme harrastaneet lapsen tekoa oikeina päivinä. :) Oli tosiaan pakko liittyä tällaiseen ryhmään, kun on nyt jo niin vaikeaa pitää tätä salassa. Olen haaveillut perheen perustamisesta jo vuosia, mutta elämä vaan ei aina mene niin kuin toivoisi..
Tänään aion käydä ostamassa raskaana oleville tarkoitettuja monivitamiinitabletteja. En halua enää syödä multivitaplussia niiden sisältämän A-vitamiinin takia. Tosin, en kyllä tiedä olisiko sellaisesta pienestä määrästä mitään haittaa.. Sinullahan, vauva-10, on jo varmaan kokemusta näistä vitamiiniasioista?
 
koiksa-79pidän teille peukkuja, että tärppäisi! :) Itse haluaisin matkustaa sen verran tulevaisuuteen, että saisin tietää, milloin tulen raskaaksi... Mutta niinhän se on, että ei kahta ilman kolmatta, eli jospa nyt tällä kertaa tärppäisi meilläkin. :)
 
Eilen menin muka jumpalle.. Tuli ihan törkeän huono olo... Lämpö heiluu 36,5-37,1 välillä. Nälkä meinaa olla kokoajan. Ei halua tippua kovin korkealta.. Tää viikko on ollu niiiiiiiin pitkä..:headwall:
Ens viikkoon pitäs jaksaa ootella.|O
 
No eipä sitten muuta ku alas vaan sieltä pilven reunalta.. Täällä pysytään ja kovasti yritettään raskautua. Vielä ehtii ens syksyksi jos hyvin käy.. Kesä tai kevät vauvakin sopii. Kuumeilu ja haaveilu jatkukoon.

Muoks.. Taispa siis olla kroppa sekaisin hormoonikierukan poistosta ja sen tapasta.. Lämpöilykin tais sit olla ihan vaan oikeeta perinteistä flunssaa.
 
Viimeksi muokattu:
Heippa vaan kaikille =)
Täällä myös 30 v (kohta jo 31.. ) äiti haaveilee sisarusta kohta 3 v täyttävälle lapselleen.. yritys aloitettiin elokuun lopussa ja toka kierto vasta menossa kun eka kierto oli vaivaiset 73 pvä.. ja vasta lääkkeillä saatiin täti kylään :D nyt elellään piinapäiviä, kp nyt 23 ja kierrosta ei tietoakaan. Ja ovulaatiotesti(aloitin kp 14) näyttää koko ajan kahta viivaa mutta ei voimistu ollenkaan ja eikä mene myöskään pois joten tiedä sitten tapahtuuko edes ovulaatiota.. että kroppa ja minä ei olla kyllä nyt yhtään yhteisymmärryksessä toisistamme :D
Tämä ajankohta tulla raskaaksi olisi vain maailman paras ajoitus töiden ym asioiden suhteen mutta ei se elämä yleensä niin mene vaan uskon että tässä vielä odotellaan tovi..
 
koiksa-79; myötätuntoni on sinun puolellasi :( Ei muuta kuin kohti uutta yritystä! Hipu; elämä ei tosiaan aina mene niin kuin suunnittelee, mutta toivotaan parasta. :)
Meillä menossa tämän kierron "kuumat päivät", eli seuraavan viikon verran tiedossa lapsentekotouhuja.. Vielä kun osaisi olla stressaamatta. Töissäkään ei näköjään pysty keskittymään, kun ajatukset ihan jossain muualla.
 
Kiitos myötätunnosta. Oishan se ollut vähän liian helppoa ja hyvää ollakseen totta, että olis heti napsahtanu. Ei tässä vielä mihinkään epätoivoon ole syytä vaipua. Nyt vaan annetaan mennä ja annetaan tulla jos on niin tarkotettu.:hug:
 
Tervetuloa uusille, Kiva kun porukka kasvaa.

Pahoittelut niille, jotka ovat tädin kylään saaneet, kutsumatta :(

Täällä ovista odotellaan saapuvaksi itsenäisyyspäivän tienoilla. Tasaseen tahtiin ollaan kyllä nyt jo pidetty tärppitasoa yllä. Sitten täytyy varmaan kiristää tahtia. Taita vaan harmikseen olla flunssa tulossa tähän samaan aikaan. Mutta silti yritys on kova.

Mitenkäs teillä muilla osuus se plussaus mahdollisuus jouluun? Meillä se olis aattoviikon alkuun ja toivotaan, että täti ei kylään tule. Olis niin kiva saada kunnollinen joululahja.

Tässä pikasesti kuulumisia, töiden lomassa.
 
Heissan, täällä on myös samaa vaivaa kuin vauva-10, eli ensin iski flunssa mieheen ja nyt se on minussa, ja jos on luottamista ennusmerkkeihin ja edellisiin kiertoihin, ovis on huomenna / lähipäivinä. Eli nyt vaan pitää jaksaa.. Mutta jos niin ihanasti käy, että ahkeruus palkitaan, niin n. viikko ennen joulua tai jouluviikolla saataisiin mekin elämämme parhain joululahja. :)
 

Yhteistyössä