Kannattaa avata suu siellä neuvolassa ja jos siellä on huono jutella, pyytää päästä vaikka psykologin juttusille. Tukiverkko on tosi tärkeä, ota kaikki apu vastaan, mitä saat. Älä yhtään nolostele myöskään pyytää apua, kun sitä tarvitset! Aina kun mahdollista, lepää, lepää ja lepää.
Meillä sairas lapsi ja itse yritin sinnitellä liian pitkään masennuksen ja raastavan väsymyksen kanssa pelätessäni leimautuvani huonoksi äidiksi (mikä näin jälkeenpäin katsottuna tuntuu aivan absurdilta), halusin selvitä oman lapseni hoidosta ITSE ja kieltää, etten jaksa. Huijasin itseänikin, kun vastasin kysymyksiin "miten menee?", arvelin, että kyllä se siitä vielä...
Viimeistään siinä vaiheessa, kun elämä alkoi tuntua täysin umpikujalta, tuli myönnettyä itsellekin, että kaikki ei nyt ole oikein kunnossa. Jotkut kaupungit järjestää ryhmätapaamisia masentuneille äideille, kannattaa jutella lisää neuvolassa tai soittaa neuvolan psykologille.