Syyskuun söpöläiset 2014 <3 *helmikuussa*

Voi surku ja isot halit Nennalle :-( Olikin yhteensopivaa jatkoa sille että meillä kävi tänään kylässä vanha ystävä jolle olen jo kertonut raskaudestani. Hän rupesi siinä sitten muistelemaan omaa toistaiseksi ainoaa raskauttaan, joka päättyi keskenmenoon rv 11+3... melkein ehti turvarajan yli mutta ei ihan! Ja kun minä olen näitä vahvoja raskausoireitani halunnut pitää merkkeinä siitä että kaikki on hyvin niin kyllä hänelläkin oli samat oireet.

Jos tästä tiedosta on jotain lohtua, Nenna, niin minultakin on toinen munasarja tuhoutunut (endometrioosin takia), mutta sillä toisella munasarjalla onnistuin saamaan luomusti kaksoset, ja heidän jälkeensä ei endo ole vaivannut. Käyköön sinulle vähintään yhtä onnellisesti!
 
Voi ei! Nyt voisi nämä surulliset vaiheet loppua täällä meidän keskuudessa! Voimia Nenna! :hug:

Tuolla kun oli puhetta vuodosta seksin jälkeen, niin luin jostain (olisko ollut neuvolan siitä kirjasta) että se on suhteellisen tavallista, ja yleensä vaaratonta ja loppuu pian itsekseen, mutta siitä pitää ilmoittaa sit seuraavalla kerralla neuvolassa tai jtn.. :)

Mää näin mun pienen tänään!!!!! :heart: Pikkuinen pilkku heilutti meille käsiä ja näytti että pikku sydän pompottaa vahvasti ja tasaiseti. 2,3cm hän oli eli vastasi lääkärin mukaan viikkoja kun on näin alussa vielä. Oi onni <3

Jäi muuten mietityttämään tuolla ultrassa, että miksi sanotaan että "varmistetaan, että siellä on vain yksi" tai "hyvä, ei ole kuin yksi sikiö"? Miks ei "saa" olla kaksosia? Mun mielestä olis ehkä maailman suloisin asia saada kaksoset.. <3

Onnelinen Daesha ja vahvasti messissä oleva Pilkku 9+1 <3
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Maikkki ja Aniko
Femmefetale: rv ois ollu 8+2 joten ois pitäny jo näkyä.

Bhumi: mulla toinen puoli tuhoutunut ku: takia jo aiemmin ja huomenna selviää onko tää toinenkin tuhoutunut niin ettei luomusti saada lapsia. Lääkäri totesi että koska ei oo viel puhjennu ja saattaa olla munasarjan vieres ni voi olla että pelastuu. Sen takia leikkausta nyt kiirehditään.
 
Daesha, me oltiin varauduttu siihen, että siellä on kaksoset kun oma maha alkoi paisua melkeinpä heti menkkojen poisjäämisen jälkeen. Mutta yksi siellä vain oli. Ei ne kaksoset olisi mikään kauhea asia ollut, kaksi lasta on kuitenkin haaveena. Ehkä se kaksikkoraskaus kuitenkin pelottaa, kun kai suhteellisen usein käy niin, että toinen niistä menehtyy.

Huomenna napsutellaan täysiä viikkoja :) Tänään vielä 8+5.
Ja joo, melkeinpä kaikki kaverit jo tietää. Ei tätä mahaa oikein voi enää piilotella.. Nyt vain toivotaan, että kaikki on myös siellä maaliskuun ultrassa kunnossa.
 
  • Tykkää
Reactions: Daesha
Päivitetty

Nenna81 :hug: Kyllä nämä uutiset sais tässä pinossa olla jo ohi..

Nyt ei kerkeä kummempia. POKS 11+0 ja tää väsymys vie multa kohta hengen. Mulla ei edellisistä oo väsymystä ollu joten tätä ei osannu ees pelätä.

Tine ja Eemeli 11+0
 
Täälläkin jo muutama kaveri tietää ja minust se on vaan kivaa. Tää juttu on mulle aivan uusi ja heillä on jo lapsia ja osaa antaa hyviä neuvoja. Ihanaa! Työharjoittelussa oli myös pakko kertoa ohjaajalleni (potilas joka saattaa käyttää nyrkkejä) - ja en halua ottaa sitä riskiä että saisin sitä mahalle.

Muuten olo on ollut ihan ok, pahoinvointi jonkin verran, mutten oksentanut. Väsynyt kyllä olen ja rinnat ovat todella kipeät. Turvonnut oon myös, todella paljon ruuan jälkeen. Tänään lounaan jälkeen housut ei meinannut pysyä kiinni enää! :/ Ahdisti hirveesti.

-Ceceli 8+3
 
Nenna pahoittelut, voimia!!!!!:':)hug:

(.) Pahoinvoinnista,Alkoipa hyvin tänään ensimmäinen työvoimakoulutus-päivä, Oksensin juna-asemalle.. :x Jes.
Rv 9+6, eikä pahoinvointi ainakaan helpottunut ole, päinvastoin.. :$

Pitkään istuminen alkaa nippailla masuun ikävästi, etenkin jos pissahätä niin tuntuu että alavatsa räjähtää.. Samoiten selkää jomottelee, tuntuu kuin olisi jotain rankempaakin tehnyt/seissyt koko päivän..
KapuH & jiri 9+6
 
Kapuh: joo mullakin pitkään istuessa alkaa särkeä vatsaa jotenkin. Tuntuu, että on kauhee pissahätä vaikkei sit vessaan mennessä välttämättä tuu paljon mitään. Ilmaa myös kerääntyy pitkään paikallaan istuessa ikävästi, ja vatsaa nipistää. Siihen on auttanu isot hierovat liikkeet ja käveleminen (mieluiten ulkona ja yksin, niin saa porista rauhassa eikä kukaan pyörry hajuhaittoihin! :D )

Ilokarpalo ja Pipana n. 10+5
 
  • Tykkää
Reactions: KapuH
Ihan aluksi pahoittelut Nennalle :hug:

Joskus tässä pinossa on ollut puhetta siitä että onko söpöläiset saaneet alkunsa helposti. No, tämä sai alkunsa helposti, tai ainakin positiivinen testi oli molemmille yllätys. Toki ei ole kyse ehkäisyn pettämisestä vaan ihan tietoisesta riskistä mikä miehen kanssa otettiin :xmas: Siis ollaan vältelty seksiä ovis päivinä ja oviksen aikoihin. Mulla on ollut ovis testit käytössä ja tärppikierrossa ovis otti etumatkaa ja näin kävi. Iloinen yllätys on, nyt toivotaan että kaikki menee hyvin.

Ja crocus muistan sut lokakuisista -12 :)

Huh, jännitys vain lisääntyy koko ajan. Raskausoireita on mm. närästys, turvotus, kuvotus, väsy...mutta jotenkin en vaan osaa luottaa vain oireiden perusteella että kaikki olisi hyvin.

Kahdelle ihmiselle ollaan kerrottu että mahdollisesti meitä on yksi enemmän taas syyskuun lopussa. Sukulaisille kertominen hermostuttaa. Tiedän että uutisen vastaanotto ei ole sitä luokkaa kun itse toivoisi. Varsinkaan miehen vanhempien puolelta...No, aika näyttää kuinka kaikki sujuu. Lapsille ei kerrota vielä pitkään aikaan (tai niin pitkään aikaan kun salassa pystyn pitämään).

muhvi ja pätkis 7+0 :heart:
 
nennalle voimia ja jaksamista! :hug:

on tää kyllä kamalaa kun ei voi tietää onko kaikki pikkusella hyvin vai ei... tai että onko siellä ketään!
en oo käyny vu:ssa niinkuin monet. koitan vaan luottaa että kaikki on hyvin ja saadaan pikkunen syyskuussa syliin asti...

hain lääkäriltä lisää saikkua tän viikon. ens viikolla kattellaan sit taas uudestaan oloja.
olis ollut vieläpä yövko niin ei olis tullu yhtään mitään! vanha yökukkuja väsyy jo ilta kybä ja puolen yön aikaan simahtaa...
voikohan ne yöt jättää jo kokonaan pois?? en kyllä ajatellut että nyt jo tekis tiukkaa mutta väärin ajateltu. heh. kun viime raskaudessa ei tätäkään ongelmaa ollut...
vai onko tää nyt vaan jotain alkuraskauden juttua ettei jaksa...??
olis se outoo olla joka kolmas viikko pois töistä. mutta en pistäis vastaankaan :D noh, täytynee jutella neukus tästä ens viikolla. työterkka kyllä siitä jotain jo sanokin ja mainitsi erityisäitiysloman mutta ei siitä sen kummemmin vielä puhuttu...

himoista eilen iski ihan mieletön himo jäätelöön!! pakkohan sitä oli kammeta sen verta ittensä sohvasta irti ja lähtee lähikauppaan että sai sitä! ja sit menikin heittämällä puoli pakettia :LOL: niin ja tietty mukaan tarttu suolapähkinöitä joita napsi sitten jälkkäriks :LOL: ihanan terveellistä... :ashamed:
mutta tässähän nyt vaan noudatetaan työterkan määräystä: nyt saa syödä IHAN mitä vaan, siis IHAN mitä vaan kunhan syö jotain! :D

*emppu* 8+5 (vasta...)
 
Iloisia uutisia tänään. Sydänäänet kuului neuvolassa. Vaimeasti, mutta kuitenkin. Oli siinä etsiminen kun kohtu on aivan taakse kallellaan. Ei varmaan tarvii pelätä/toivoa, että raskauskaan näkyis kovin hyvissä ajoin. Ihan kyynelet tuli sydänäänien kuuluessa, on se niin ihmeellistä sen jälkeen kun on jo menettänyt toivonsa kokonaan.

Rohkeasti ostin jo viikonloppuna Helsingin reissulta muutaman äitiysvaatteen. Vauvanvaatteita vaan hypistelin ja jätin vielä kauppaan. Lähimmille sukulaisille on jo kerrottu ja kaikki odottaa ihan innoissaan. Äitini ja äitipuoleni olivat oikein innostuneet halailemaan, että heistä tulee pian mummoja(normaalisti eivät tod. halaile).

Voimia keskenmenosta toipuville, mutta lohdutuksen sanana, että minä jos kuka olen esimerkki siitä, että kaikki voi vielä kääntyä parhain päin. Nimim. 2 keskenmenoa ja 6,5 vuotta yritystä. Toki eihän tässä vielä voi itsekkään ihan varmaksi huokaista. Neuvolatäti kyllä kovasti kannusti, että nyt ollaan jo turvallisilla viikoilla.

BeritS 10+5
 
Heipat täältäkin taas! Yhä ahkerasti käyn täällä lukemassa, mutta itse en ole saanut (taaskaan) mitään viestiä jätettyä :p

Emppu: Täällä myös yksi joka ei vu:ssa käynyt ja samankaltaisten ajatusten kanssa elelen. Ainut lohtu on tuo kohdun selvä kasvu, anoppikin lohdutteli että kyllä siellä masussa jotain on oltava. Vielä reilun viikon näiden tuntojen kanssa joudun elelemään. Luottavainen fiilis kuitenkin kaikesta.

Joku aikaisemmin taisi kysellä tuosta juoksemisesta raskauden aikana, itse sain neuvolasta ohjeet juoksemiseen ja liikuntaan ylipäätään niin, että tekee sen mukaan mikä hyvältä tuntuu :)

Avellan + Möykky 10+6 (?)
 
Berits, ihana juttu! Sä kyllä oot jo tosi turvallisilla viikoilla, vaikka eipä sitä ikinä tiedä mitä tapahtuu. Mutta todennäköisintä on, että kaikki menee hyvin!

Mä en oo vieläkään uskaltanu mitään ostella, vaikka möykky on jo nähty ultrassa. No ehkäpä tässä vielä ehtii. :) Työvuoroja jouduin perumaan... Ja työpaikalta jo vähän väläyteltiin, ettei kesästä vielä tiedä miten mulla on töitä. (Vai onko kenties ollenkaan?) No, niillä mennään mitä annetaan... Onneksi avomiehellä on kuitenkin työpaikka niin ei sentään nälkään kuoltas kesällä vaikka töitä olisiki vähemmän mitä olin kuvitellut. Vähän tässä jo pohdiskelen, josko sais jotain kesäopintojaki sitten haalittua.

Kurjaa olla näin huonossa kunnossa. Seki on jo ihan tarpeeks inhottavaa, että on tämä kammottava olotila. Ja sit koen kokoajan huonoa omaatuntoa siitä, etten voi tehdä oikeen mitään! Jos vähänki liikahdan niin olo vaan pahenee, ja sen takia tuo avomies saa tehdä about kaiken. :/ Onneks se on jo päässyt kuuntelemaan mun yrjöämistä, niin uskoo, etten huvikseni sitä vaan hyppyytä. :p

8+1
 
Ei se varhaisultrassa käyminenkään kaikkien (heikkohermoisimpien) mieltä välttämättä rauhoita, koska minäkin kävin viikolla 7+ ja nyt TAAS tänään... Mutta kun oireet vähenivät niin paljon, että huoli ja murhe iski. Siellä oli kuitenkin kaikki hyvin, Mölli hyppi iloisesti ja todettiin, ettei mitään ongelmia näytä olevan. Ei turvotusta, napanuora ja istukka hyvissä paikoissa ja sydän löi vahvasti.

NYT minä lupaan itselleni ja muille, että ihan tosi lopetan turhan murehdinnan, koska se nyt ei ainakaan auta asiaa millään tavoin. Nyt vain odottelen innoissani ja onnessani syyskuuta :) Ja jos ja kun vähänkin huolestuttaa, katselen noita ultrasta saatuja videoita ja rauhoitun. Nyyhkis, on tämä niin ihanaa mutta tunteikasta aikaa.

10+3
 
Sain sitä saikkua vielä viikon! Toivottavasti nyt helpottaisi sitten, ettei tarvitsisi enää rampata lääkärissä. Tosin, mulla on kauhea huoli, ettei kaikki ole hyvin. Kohtua en osaa tunnistaa alavatsasta enää, tuntuu, ettei se ole kasvanut. Hirveä olo jatkuu kyllä, samoin rinnat on järkyn kipeät, mutta en tosiaan tunnista kohtua. Ennen näitä järkkyjä oksenteluja se tuntui pienenä pallona tmv. aina kävellessä esim. Nyt en tunnista kuin vatsalihaksia. Lääkäri sanoi, ettei oksentelusta, rajustakaan, ole vaaraa vauvalle, vain siitä kuivumisesta, mutta kun mä oksennan niin, et tuntuu et kaikki sisäelimetkin puristuu ulos. Koko maha kramppaa ja lihakset on kipeet sen jälkeen. Ultra on ens viikon keskiviikkona (ns. nt ultra, vaikka me ei seuloihin osallistuta), mut en meinaa jaksaa odottaa sinne asti.

Huolestunut Mimzy ja yksinäinen matkaaja th 11+4 vu 10+5
 
Pahoittelut Nennalle. Voimia tulevaan! :hug:

Itse eilen töissä oksennin aamulla tuoremehut takaisin, minkä jälkeen olo vähän helpotti. Työkaveri naureskelikin "eikö se oo vaa hyvä, että se ilmoittaa olemassa olostaan." Joo ongan se mut vois jotenki kivemminki ilmoittaa. :D lisäksi on kyljis tuntunu ilmeisesti kohdun kasvamisen aiheuttamaa kipuilua.
Töistä kotiuduttua iski hirvee väsymys ja nukahdinki sohvalle ja heräsin siihen ku isä tuli käymäs ja toi mulle mandariineja ja rautakapseleita. :D ihana. :)
Illasta sitten tekikin mieli jäätelöä, mansikoita, suolaista meetvursti jossa vielä erikseen suolaa päällä, omenoita ja kaikkea sellaista mitä meiltä ei löytyny. Mannapuurot meinasin kans oksentaa, vaikka mies vaivalla hyvää puuroa keittiki. :/

Tänään alkas menkkamainen alaselän jomotus. Joka ei oo loppunu vaikka otin särkylääkkeenkin. Välillä se säteilee toiseen nivuseen ja kylkiin. Mutta vuotoa ei ole ollut. Virtaakin taas vähän enemmän. :) jos innostuisi tässä tiskaamaan ja pyytäis miehen hakemaan kotoa pakkasesta mansikoita mulle ollaksi. Nam nam :p

Peikkotytsy 8+2
 
Täällä nähty tänään syke. Kuten arvelin, niin sikiö oli reilusti pienempi kuin mitä kuukautisten mukaan laskettuna (7+6) ja vastasi viikkoja 6+3. La siirtyi siis lokakuulle, luultavasti alan hivuttautua lokakuisten pinon suuntaan vaikka hengailen varmaan vielä täälläkin ennen kuin la nyt np-ultrassa varmistuu. Mutta vaikka la olisikin syyskuun lopussa niin kyllä tuo varmaan tulee isosiskonsa tavoin viihtymään masussa sinne lokakuulle :D
 
Koville ottaa täälläkin. Viimeiset kuusi päivää mennyt enemmän tai vähemmän vaakatasossa. Joka päivä vaan toivoo, että tulisi jo ilta ja pääsisi nukkumaan. Edelleenkään en oksenna, mutta tämä maailmanlopun krapula ja jäätävä väsymys lyhistää ja ahdistaa. Huomenna pitäisi varmaan yrittää palata töihin. Yritän nyt henkisesti tähdätä siihen 12. Viikkoon ja ultraan. Josko olo sitten helpottaisi ja saisi mielenrauhan, että vauva on oikeasti tulossa. Vatsa on kyllä jo sen näköinen, että tuntuu ihan farssilta teeskennellä etten ole raskaana. Onhan ihmisillä silmät päässä. No, jos joku kysyy niin en kiellä. Taitavat kuitenkin tyytyä seläntakana spekuloimaan töissä.

Milloin siihen sokerinrasitukseen yleensä mennään? Muistelen, että viimeksi vasta keskivaiheilla. Neuvolassa aihe ohitettiin kun sanoin, että viimeksi ei tullut raskausdiabetesta.

Hyytynyt Sasse 10+0
 
Sain vihdoin luettua kertyneet muutaman sivua tekstiä kun tosiaan pe-la meni siskon häähumussa, ja su-ma olin ihan koomassa ja huonoissa voinneissa sängyn pohjalla ja nukuin tooosi paljon! Otti vissiin voimille juhlat vaikka juhlapäivä meniki hyvin!
Ylihuomenna ois se NP-ultra ja jännittää että onhan siellä minityyppi kunnossa! <3 Eiköhän kun ei ole mitään vuotojakaan ollut.

Yks pömppö ilmottautuu täälläkin, häissä mulla oli vartalonmyötäinen mekko ja moni tuijotteli pömppöä sillä silmällä et nyt on kyllä jotain tekeillä :D Kerroinkin muutamille lähisukulaisille, isovanhemmille mm. kaikille että vauva on tulossa, on niin lähellä tuo 12 vko et uskalsin jo. Kovasti ilosia olivat ja onnittelivat. :)

Työkaveri oli vuotanut tiedon töissä joten siellä varmaan kaikki tietävät koska yhden OPPILAAMME äiti lähetti mulle viestillä onnittelut perheenlisäyksestä. :( Olisin kyl halunnut odottaa ennenkuin oppilaille kerrotaan koska sen jälkeen tieto on ihan kaikilla... Mutta ei auta. Olisin itse mieluiten kertonut töihin palatessani, toisaalta ymmärrän että siellä on lapsetkin huolissaan kun olen puolitoista kuukautta ollut poissa töistä! Kakspiippunen juttu!

Eilen lääkärissä sain taas viikon lisää saikkua oksentelun takia ja lääkäri kirjoitti mulle pahoinvointilääkettäkin kun tämä on näin pitkittynyt ja heikko olo. Sanoi kyllä että ei ole kovin vakuuttunut lääkkeen toimivuudesta, mutta se on ainut mitä raskausaikana saa kokeilla. Vähän kuitenkin epäilyttää ottaa sitä kun kuulemma aiheuttaa jäykkyyttä, ja viimeisellä kolmanneksella ei saa syödä koska voi aiheuttaa sit sikiöllekin jäykkyyttä raajoihin ym. :( Ei kuulosta kovin turvalliselta. Jotain spastisuutta tommosen lääkkeen takia. Mieluummin kärsin sen viikon pari (toivottavasti vaan) vielä. Yhen kyl testasin jo ottaa eikä olot muuttunu miksikään joten... Sain myös ummetukseen sellasta jotain kuituraetta mitä pitää ottaa ruokalusikallinen illalla ja teelusikallinen aamulla ja pitäs auttaa. Saa nähdä, vielä ei vaikutusta.. :D Mut olis se niin iso helpotus jos tämä pahoinvointi ja kamala oksentelu jo alkais helpottaa, puoltoista kuukautta on liian pitkä krapula!

Maikkki & minimöö 11+5
 
Varhaisultrassa käyty ja sydän sykki ? Vastasi kokoa 7+0, mutta sanoi ettei niin tarkkaan voida mittaa saada että tasan tuon kokoisesta tiedettäisiin mikä viikko+päivä menossa. Gynekologi oli huippu! Sama joka poisti multa kierukan ja oli niin onnellinen kun raskauduin näin nopeasti :) Antoi jopa alennusta hintaan :-D

SuSette ja 7+3 (vu 7+0)
 
Mun oli kanssa "pakko" jo kertoa tänään töissä. Eipä tätä enää kauheasti peitellä..

Tänään tuli viikot täyteen, 9+0 ja raskausviikolla 10 mennään. Ensiviikolla pötkylä muuttuukin alkiosta sikiöksi :) Ehkä sitä alkaa kohta olemaan turvallisilla vesillä. Mäkin mietin jo sitä toista kertaa ultraan lähtemistä, mutta ehkä mä maltan odottaa. Enää tasan kolme viikkoa ja olisi se kaupungin kustantama ultra. Ehkä maltan..
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Iltaa kaikille ja erityisesti voimia Nennille! :hug: Samoin kuin karmean olon kanssa kamppaileville...

Tämä viikko onkin alkanut varsin nopeatahtisesti, maanantaina alkoi sairaalajaksoni (ei liity siis raskauteen mitenkään vaan sairauteeni) ja tänään oli ensimmäinen neuvola.

Murehdin miten oikein jaksan olla sairaalalla 8.20 joka aamu kun yleensä herään joskus 9-10 aikaan... Pahoinvointi on onneksi helpottanut aamuista kokonaan, joten sen osalta ei ole mitään ongelmaa. Ja hyvin nuo herätykset ovat sujuneet, väsymys tosin iltapäivällä iskee to-del-la pahasti ja meinaan kuukahtaa viimeisten tuntien aikana. Ruokahalu on myös taas kasvanut hirveästi... Vaikka ruokaa tulee syötyä enemmän kuin kotona ikinä (koska muiden tekemän ruoan syöminen on vaan niin kivaa), iskee nälkä muka suunnilleen tunnin jälkeen, en tajua. Painokin oli noussut samalle tasolle kuin ennen raskautta, jee! Vielä saisi pari kiloa kuukauden sisällä nousta niin olisin tyytyväinen...

Tänään tosiaan oli ensimmäinen neuvola. Paikka oli hirveän sympaattisen oloinen, rakennuksessa ei ollut mitään muuta (paitsi päiväkoti), terveydenhoitajiakin oli vain muutama... Juuri sellainen ihanan epälaitosmainen paikka. Päästiin sisään ja neuvolatätimmekin oli aivan ihana ja kaikkea. Ja kuinkas sitten kävikään. Meille oltiin varattu aika väärästä neuvolasta. Oikea neuvola on kaupunginsairaalan alueella, ison terveysaseman kyljessä. "Kiva". Jos asuttaisiin 100 metrin päässä tien toisella puolella niin päästäisiin tuohon neuvolaan. Höh. :/

Saatiin ensikäynti joka tapauksessa suorittaa tuolla ja mitään huolestuttavaa ei tullut ilmi. Pelkäsin hiukan kasvissyöntiin suhtautumista, mutta terkka oli itsekin kasvissyöjä joten hän vain sanoi että loistavaa ja hienoa. 1,5 tuntia kesti käynti ja jäi ihanan positiivinen olo. Toivottavasti uusi terkka olisi yhtä kiva.

Ultran sain yllättävän aikaisin, se on jo 21.2. Lasketuksi ajaksi merkittiin sama mikä varhaisultrassa oli, eli näillä viikoilla mennään. :) Jos seulonnan tulokset on ok niin kohtahan tästä raskaudesta voisi tulla julkista. Tosin äitini tuntien ei taida olla enää kovin monta ihmistä, joka ei tietäisi että pieniin päin täällä ollaan. Jos ollaan.

Tuleeko teille muuten bussissa, autossa yms. jotenkin tavallista herkemmin huono olo? Tein puolen tunnin matkan maaseudulta takaisin kaupunkiin ja viimeiset ~5km oli jo sellainen olo että kohta laatta lentää. Bussista tärisin ulos ja pari kertaa oksensin suuhuni asti, hyi hitto. Samoin kaupungin sisäisillä busseilla matkustaessa olo on välillä todella huono vaikka 5km matka kyseessä...

Fritang 8+5
 

Yhteistyössä