Syyskuun söpöläiset 2014 <3 *helmikuussa*

Mielihaluista, mulla myös tekee mieli suolaista, varsinkin suolakurkkuja, mutta kyllä tuo suklaakin ihan hyvin maistuu :p Mut tänään on tehnyt ihan hulluna mieli revittyä possua! Antaisin mitä vaan meidän ehdottomasta ykkösherkkuruuasta, eli tortillasta jonka sisällä on miehen tekemää revittyä possua, coleslawta ja american-dippiä.

Meillä tehdään ton neidin kanssa siirtymistä yksiin päiväuniin ja tekee kyllä vähän tiukkaa illan viimeinen tunti ennen nukkumaanmenoa, kun ei kuitenkaan vielä seittemältä viittis pistää nukkumaankaan. Koko ajan pitäis keksiä jotain viihdykettä ettei pääse väsy iskemään, mutta tää oma olo kun ei oo mikään maailman paras niin eniten houkuttelis vaan sohvalla makoilu :p No, kaippa se tästä helpottaa kun tytsy tottuu uuteen rytmiin.
 
Tervehdys uusille! :)

Ihanaa että jollekin ruoka maistuu. Itse voin pahoin tällä hetkellä pelkästään ruoan ajattelemisesta. Ihan hirveä päivä takana. Mutta onneksi huomenna on ultra niin kestää näitä olojakin paremmin!

Jotkut kirjoitteli aiemmin huonosta omatunnosta kun on olojen takia ollut aikaansaamaton, yhdyn tähän tänään ihan 100%. Mies aloitti aamulla heti viemällä roskat ja keräämällä pyykit narulta, sitten tuo kävi vielä kaupassa, pesi kissojen hiekkalaatikot ja imuroi <3 itse oksensin ja makasin sängyssä. Kyllä oli niin huono olo kun toinen ahersi siinä ja itse vaan valitti. .

Onko täällä muita kenen maha pömpöttää jo niin että voisi luulla että viikkoja olisi jo enemmänkin kasassa? :)

Daesha ja turvonnut maha 9+2
 
Daesha, minä kuulun pömpöttäjiin :D Kävin ostamassa äitiyshousut 6+ jotain viikoilla ja sillä tiellä ollaan. Ei tosiaan voi juurikaan enää tätä peitellä, nyt alkaa olla pakko jo kertoa ellei halua sanoa, että on tässä tullut lihottua..
 
Kyllästyttää! Tämä olotila. Tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, etten enää ikinä hankkiudu tähän tilaan. Toivottavasti unohdan tän alkuraskauden kamaluuden vielä joku päivä ja hankin enemmänkin lapsia, kuitenkin haaveet ovat vähän isommassa kuin kolmen hengen perheessä. :)

Ai tekeekö mitään mieli? No ei todellakaan. Mutta onneksi on asioita, mitä pystyy silti syödä. Nimittäin jos vatsa ehtii liian tyhjäksi, oksentaminen on 100% varmuudella edessä. Kauankohan tässä vielä on tätä valittamisen aihetta? Haluan päästä kuuluisaan keskiraskauteen, missä himot heräävät ja posket hehkuvat onnesta!! :D
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Daesha täällä ollaan turpeena kanssa :wave: esikoisesta oli samoin, heti plussauksen jälkeen turvotus joka alkaa heti tuosta hävyn päältä ja iltaa kohti jatkaa turpoamistaan niin että näyttää puolivälin mahalta. Esikoisesta siirryin äitiyshousuihin rv 13, nyt hain eilen varastosta vanhat mammapökät pesuun ja toivon mukaan vielä pari viikkoa ennenkun on pakko ne laittaa. Illalla istuessa on pakko avata farkuista nappi, töissä siis. Kotona verkkarilinjalla ja onneksi on lauha sää ja legginssit keksitty :) itse kyllä huomaan turvotuksen jo talvitakin läpi, normaalisti olen siis hoikka ja maha ihan littana. Ei piilotella kauaa....

Ja isot sympatiat kaikille pahoinvoiville! Täällä oksennettiin ensimmäisen kerran tänään, muuten on etova ja yökkivä olo koko päivän. En oikein tiedä tuleeko nälästä vai syömisestä, tuntuu että aina kun on nälkä niin oksettaa, mutta myös jos syö niin oksettaa. Kiva. Kylmää mehua tekee mieli ja sitä meillä ei ole koskaan joten mies joutui kauppaan :whistle:

Tuzzi 7+2
 
Tasan ei käy onnen lahjat jne., symppaukset teille laatoittajille :) Minä voisin edelleen syödä sen norsun, joskin tänään olisi mennyt jälkkäriksi vielä virtahepo. Pakko yrittää jotenkin hillitä tätä oloa mutta kun nälälle ei tunnu voivan mitään : / Se vain tulee ja on jollain taltutettava. Eikä siinä auta mitkään kurkut tahi tomaatit, vaan ainut apu on jokin energiapitoinen, on se sitten leipä tai banaani. Jälkimmäisen söin viime yönä 3:30 kun meinasi vatsa kääntyä nurinniskoin nälän takia ja siihenhän tietenkin heräsin.

Kummempia himoja ei ole ilmaantunut ja toivon hartaasti ettei ilmaannukaan. Esim. pizzahimo tällä nälällä olisi täysi katastrofi. Edellisessä raskaudessa sain kerättyä hädin tuskin 9kg eikä tälläkään kertaa ole suurempaan hinkua.

Daesha, turvotusta ja pömpötystä on täälläkin havaittavissa ihan riittämiin. Joskin pärjään sen kanssa varsin hyvin kun saan kotiäitinä lampsia verkkareissa joissa vyötärönauha antaa sopivasti periksi :) Äitiyshousuja tuskin kaivan kaapista vielä piiiiitkään aikaan.

Hepa_ , meillä esikoinen päätti itse siirtyä yksiin päikkäreihin ja onhan se kyllä kieltämättä melkoista sirkusta se illan viimeinen tunti. Olemme keksineet siihen ainakin vielä toimivan patenttikeinon; kaveri nakuksi ja viuhahtelemaan pitkin kämppää :D Hyvin jaksaa purkaa viimeisetkin energiat nakkena juoksennellen ja kuukahtaakin sitten tyytyväisenä sänkyyn iltatoimien jälkeen klo 19:30. Kokeilkaa! ?

Raskausdiabeteksestä oli puhetta ja ainakin täällä meillä kaikki joiden painoindeksi on yli 25 pääsevät/joutuvat sokerirasitustestiin ihan automaattisesti. Luulen tuonkin olevan varsin valtakunnallinen käytäntö.

Vuotoa ei ole nähty sitten keskiviikon, josta olen onnesta soikeana. Toiseen ultraan pitäisi vain malttaa odottaa vielä viikko, ja toivon tuon ajan kuluvan yhtä vuodottomana kuin tämän hetken.

-Napsi 7+2-
 
Sisso Saat hölläillä ihan reippaasti pitkälle asti,joskus tossa rv30 sanotaan et hölkkä luo liikaa painetta alakertaan että vaihtaa sitten kävelyyn,taas lähempänä LA kun ei oo enää niin väliä vaikka baby syntyis voi juosta taas.Näin sanottiin mulle ja tein ohjeiden mukaan(esikoista käynnistettiin 4pvä et ei se hölkkä ainakaan saanu alakerrassa mitään aikaseks,ois pitäny juosta kovempaa:D)

Supistelu Voi jösses,oltiin reissussa ja söin sit tietty päivällis-ja aamiaisbuffasta koko rahan eestä...Pikkasen laitto supisteleen ruokaa täynnä oleva maha,oli enemmän ku karmee fiilis vartin verran...Ei piä ahtaa itteesä enää noin kauheesti ruokaa...
nurmo ja pikku-baby II 10+4
 
Napsi kiitos vinkistä, pitääkin testata tota nakuilua :D Kirjat on ollu tähän mennessä ihan hyvä keino pelata aikaa, kun tuo on tosi kova "lukemaan". Ne kirjan kulmat vaan tuppaa menemään suuhun turhan usein ja sit varsinkin väsyneenä siitä kieltämisestä saakin oikein kunnon itkuraivarit, hohhoijaa.
 
Mä en ole vielä kertaakaan oksentanut, mutta mieli on kyllä tehnyt.. Välillä tulee sellainen olo, että nyt kyllä oksennan. Sitten kuitenkin saan sen olon jotenkin nieltyä pois. Mulla on kyllä muutenkin hirveä kynnys oksentamiseen, voin yhdellä kädellä laskea viimeisen 10 vuoden ajalta ne kerrat, kun on tullut sitä tehtyä :D

Sain töissä jo äitiyshousut kun rupesi iltavuorossa jo turvottamaan niin paljon, mutta eihän nuo uudet meinaa pysyä jalassa.. Koko ajan saa olla nostelemassa :( Saisi maha jo siis kasvaa.

Eilen olin miehen veljen häissä ja oli ihan pakko syödä ihanaa (itse tehtyä) graavilohta ja muita herkkuja, mutta helposti tulin ähkyyn. Nyt taas ällöttää vähän kaikki, etenkin suklaa ynnä muu makea. Ja pelkkä ajatuskin sipseistä saa yökkimään.. Ehtihän mulla päälle viikon jo olla hyvä ja tasainen olo.

Niin ja häissä mies plöräytti yhtäkkiä tädilleen, ukilleen ja enolleen, että "Niin muuten, me ollaan raskaana!" Menin siinä sitten onnittelujen keskellä ihan punaiseksi ja tuijottelin käsiäni. Pieni varoitus olis ollut paikallaan...

10+2
 
Huomenta vaan! Mä en omista mitään äitiysvaatteita mutta kyllähän noi tiukimmat farkut jo ahistaa,alkaa vatsaan sattumaan. Nyt kuitenkin hesaan kun lähen täytyy jotkut säädylliset vaatteet laittaa.Vielä kyllä vierastan äippävaatteita ja uskon sielviytyväni omissa farkuissa.
Minä en kanssakaan voi syödä kamalasti ,tulee aivan kauheen kipee olo.Syön siis vähäisiä määriä ja koitan juhlissakin ja sitten laivan buffetissa pitäytyä kohtuudessa ,ainut et sushia en saa syödä ja siitä tykkään ,harmi :( .
Koitin kirpparilla eilen katella jotain neutraalia vauvanvaatetta ja en löytänyt mitään...
Hyvvää maanantaita!
10+2 <3
 
Olen menossa kohta lääkäriin ruinaamaan lisää saikkua, pitäkää peukkuja, että saan sitä vielä! Tai ainakin jos saisi jotain, mikä veisi mahakivun (mahalaukku) vähän pois, nimittäin vedenkin juominen välillä sattuu niin kuin joisi partakoneenteriä :( Jännittää ihan kamalasti! Mä en yleensä ole ihminen, joka on sairaslomalla tai pyytää sitä vaikka olisi mahdollisuuskin.

Mimzy ja yksinäinen matkaaja th 11+3 vu 10+4
 
Maanantaita!

Toivottavasti Mimzy sai saikkua. Kyllä tekee itelläkin tiukkaa välillä käydä töissä, muutaman päivän oon lepäillytkin kotona.

Mulla ei oo kyllä mitään mielihaluja, eikä oo nälkäkään. Pakko vaan aina jotakin vääntää naamaan ja sitten vaan maistuu pahalta suussa. Mutta kyllä se nälkäkin sieltä vielä tulee, ainakin kuopusta odottaessa teki sitten loppuraskauden koko ajan mieli jotain :p.

Turvotustakaan ei ole juurikaan. Parissa edellisessä (joista toinen siis meni kesken) turvotti ihan hirveesti, mutta nyt ei oo mitään ongelmaa ainakaan vielä. Ei tarvii yhtään vetää vatsaa sisään :D. Esikoisesta ei muistaakseni kans turvottanu, meni omat housut melkein puoliväliin asti jalkaan. Tuon nuoremman aikaan vedin äippähousut jalkaan joskus 12-13 viikolla.

(.)
Eilen yrjösin ihan perusteellisesti illalla kaiken ulos ja veti taas melko heikoksi. Mulla takoo nyt päässä vaan, että pari viikkoa vielä ja sitten helpottaa. Apua, jos ei helpotakaan :x.

Piti taas dopplerilla tarkistaa, että pikkutyyppi on vielä siellä. Ja jonkin aikaa kun metsästin, niin sieltähän se kopse taas kuului :heart:.

Mukavaa viikkoa!

Meelia ja kullanmuru 10+1
 
Kiva kun löytyy paljon aktiivia kirjoittelijoita. Laitoin KapuH:lle tiedot faceryhmää varten. Siellä tulis enemmän käytyä, kun tää palsta on puhelimella vähän hankala.

Kuten esikoisestakin, niin raskausdiabetes todettiin (yksi arvo yli viitearvojen). Ruokavaliohoidolla mennään ja hyvin pysyy kurissa. Pahoinvointia on ollut....olen vannoutunut etten koskaan enää halua olla raskaana (vaikka tämä vauva onkin erittäin toivottu ja odotettu). Viikkoon en onneksi ole joutunut oksentamaan - yök ! Huimaus on hieman häirinnyt työntekoa, mutta päivä kerrallaa mennään :)

Joannet85 - Junsku 10+4
 
Hei taas kaikille!

Viikonlopusta selvitty. Se menikin kyllä ihan levähdellessä ja pahaa oloa potiessa, järkyttävä väsymys edelleen vaivaa. Meillä totesikin viikonloppuna koululainen, että äiti, miten susta on tullut noin laiska! Tosi imartelevaa... : / Lapsille ei raskaudesta olla vielä kerrottu, kun kuitenkin alussa vasta. Paha olo on mun kohdalla lähinnä kuvotusta, oksennellut en ole kuin muutaman kerran (onneksi). Tsemppiä pahoinvoiville, erityisesti Saara ja Mimzy.

Berits, isot onnittelut raskautumisesta! Meillä kolmosta yritettiin pitkään, muttei kuitenkaan kuutta vuotta. Pitkään yrittämiseen liittyi ainakin meidän kohdalla valtavasti pettymyksiä ja turhia raskaustestejä... Mutta siis ihanaa, että pieni on nyt matkassa mukana. :)

Fritang, tosi ihana tuo sun äidin reaktio. Mekin kerrottiin mun äidille ja sisaruksille, koska heille kertoisin myös jos menee kesken. Mun äidin reaktio oli lähinnä sääli, että kun joudun niin koville (4. lapsi siis tulossa). Mua raivostuttaa sellainen, koska iloinen asiahan tämä on ja kyllä ne asiat aina järjestyy.

Tine, kiitos ketjun päivittämisestä ja voimia perheen sairasteluun. Minulle voisi iäksi listaan laittaa 31v. Eli: Crispy/31v/4./- (synnytyssairaalan paljastan myöhemmin).

Daesha, täällä kanssa yksi pömpöttäjä ilmoittautuu. Töissä on välillä jo tosi tukalaa, onneksi kotona saa lökötellä kollareilla.

unista, vauvaunia en ole vielä nähnyt, mutta tässä yksi yö mulle kasvoi kunnon naamakarvoitus (kaikki kasvojen ihokarvat oli mustia), totesin vain peiliin katsoessa, että jospa sitä ei kukaan huomaa :O Mitähän tuokin uni tarkoittaa?!?

Crispy + papuli 8+6
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Huomenta.

Eilen illalla seksin jälkeen alkoi tulla vaaleanpunaista pyyhkiessä, yön aikana muuttunut rusehtavaksi. Onko muilla käynyt vastaavaa? Mietin että oisko joku tuolla jotain hankautunut rikki joka aiheuttaisi vuodon vai olisikohan syytä olettaa että vuoto tulee kohdusta.. Piti soittaa tänään neuvolaan ja varata eka aika, mutta en ehkä viitsikään vielä.

Seetri 7+4
 
Mullakin tuli seksin jälkeen vähän vuotoa, juurikin tuollaista kuvaamasi kaltaista. Onneksi ei jatkunut. Ajattelisin että emättimen limakalvot niin herkillä, että sieltä tulee. Varaa vain neuvola-aika. Tsemppiä! Hermojaraastavaa aikaahan tämä alkuraskaus on, kun tuntuu, että kaikki on niin epävarmaa : /

Crispy
 
Noniin pitkästä aikaa selviydyn kirjoittelemaan. Nyt on niin isoja muutoksia meneillään että tuntuu ettei ehdi tehdä mitään. Muuttoa pitäis tehdä ja lapsikin aloitti just hoidossa. Taloakin pitäis rueta rakentamaan. Siihen päälle raskausväsymys ja 3-vuorotyö niin voi kertoa ettei vapaa-ajan ongelmia ole. :D joku kyseli yötyöntekijöitä aiemmin. Viime viikolla oli kyllä yhdet vaikeimmista öistä ikinä ja vielä ihan hirveä flunssa päällä. Viime raskaudessa tein öitä puoleen väliin saakka ja sen jälkeen lääkärin todistuksella sain niistä vapautuksen. Saa nähdä miten nyt käy. Jos seuraavat on yhtä kauheat niin pyydän todistuksen jo aiemmin. Kesälomaakin pitäs rueta miettimään kun meillä täytyy niin hiton aikasin olla lomat selvillä. Äitiysloma taitaa alkaa heinäkuun lopulla mutta tuskin oon enää heinäkuussa töissä. Työ on fyysisesti niin raskas että jäin saikulle viimeksikin 30+jotain. Turha siellä on olla muiden taakkana jos ei pysty tekemään kun paperihommia.

Np-ultrassa käytiin viime viikolla. Niskaturvotus oli normaali ja muutenkin kaikki oli hyvin. Veriseulat otettiin ja postissa tulee vastaukset. Mitoiltaan vastasi muutamaa päivää isompaa mitä edellisessä ultrassa. Laskettuaika on papereissa 27.8 mutta uskoisin että syyskuussa tämä murunen syntyy. En enää viitsisi ryhmää vaihtaa niin pysyn täällä jos muille sopii. :) uskon että sieltä myöhemmiltäkin lasketuilta vielä kiilataan reippaasti ohi. ;)

Neuvolassa kävin kans viime viikolla. Viime raskaudessa mulla oli sokerirasituksessa yksi poikkeava arvo mutta kotimittauksissa täysin normaalit arvot ilman mitään ruokavaliomuutoksia. Lapsikin oli vielä alta 3-kiloinen vaikka syntyi la:n jälkeen niin eipä vaikuttanut mun "tauti" vauvaan. Nyt joudun menemään kahteen kertaan rasitukseen ton edellisen rd:n takia. Toki jos eka on poikkeava niin ei sit tarvii toistamiseen mennä. Tämä eka tarttis käydä vk 12-16. Sokerirasitukseenhan "pääsee" aika moni kategoria: bmi> 25 ennen raskautta, aiempi iso vauva, yli 25v ensisynnyttäjä tai lähisuvun diabetes. Ihan hyvä se on kun testataan. Se kun voi yllättää vaikka itse ajattelisi ettei ole mitään riskitekijöitä. Neuvoloita on kuulemma uudelleensynnyttäjillä nyt uuden suosituksen mukaan harvemmin. Alkuun 6 viikon välein. Mua ei kyllä haittaa yhtään kun en koe sitä neuvolaa niin hirveesti alkuun tarvitsevani. Doplerilla oon pariin kertaan jumpsutusta kuunnellut ja hyvin kuuluu. :heart:

Täällä kans kuulutaan möhömahajengiin. Muutamat on jo suoraan kysyneetkin mahaa katsellen. Mulla oli tarkotus että olisin töissä kertonut vähän myöhemmin mutta niin vaan paljastui löysistä työvaatteista huolimatta. Ja jestas kun se kysymys tulikin ihan ennalta arvaamatta niin miten voikaan aikuinen ihminen niin mahottomasti punastua. Ei ois valehtelu mennyt läpi. :D

On kyllä harmi lukea monen huonosta olosta. Toivottavasti rupeis pikkuhiljaa helpottamaan olot. Liian moni on vielä pudonnut kelkasta niin josko nyt tulis loppu sillekin ja kaikki loput pysyis kyydissä syksyyn asti. :)

brita 11+5
 
Mut voi poistaa listalta. Ei mennyt tääkään raskaus niinkuin piti :(

Gynen polilta karu tuomio: Kohtu vastasi aikaa, muttei sieltä löytynyt kuin jokin nesterakkula. Munasarjan vierestä löytyi jokin tummentuma, mutta eivät vielä osaa sanoa mikä se on. HCG oli noussut 40 000, eli jossain jotain on. Huomenna leikkaus ja sen jälkeen selviää tullaanko me ikinä saamaan luomuna lapsia, vai alkavatko lapsettomuushoidot. Mulla jo toinen munasarja tuhoutunut ja lääkäri elätteli toiveita että josko saatas toinen pelastettua.

- Nenna -
 
Ape
Nenna81 Olen tosi pahoillani huonoista uutisista! :( Tuollaisten uutisten jälkeen ei tee mieli valittaa mistään!

Naurun aihettakin kyllä löytyi, kiitos mminille sutkautuksesta: "Haluan päästä kuuluisaan keskiraskauteen, missä himot heräävät ja posket hehkuvat onnesta!!" Tuota olotilaa kaivataan täälläkin!

Raskausdiabeteksesta: Kaipailisin vinkkejä muilta kohtalotovereilta. Edelllisessä raskaudessa puhkesi sokeritauti viikolla 14, nytkin se on odotettavissa ja sain määräyksen mittailla sokeriarvoja parina päivänä viikossa. Minusta on hyvin ihmeellistä mitata sokeriarvoja tässä tilanteessa, kun on koko ajan huono olo ja pitäisi pistää jotakin suuhun. Miten te olette tehneet? Oletteko ottaneet jatkuvasta syömisestä huolimatta arvon ennen ruokailua ja tunti ruokailun jälkeen?


Huomenna neuvolatädiltä satikutia odotellen,

Ape 8+4
 
Nenna81 suuret pahoittelut. voimia. :hug:

Täällä käyty tänään labrassa antamassa verinäytteet ja soitinpa samalla kättärille että onhan mun lähete varmasti tullut. Vastattiin että joo on, mutta tässä on vielä ainakin parikymmentä ennen sua. Sanoin että niin no oon jo viikolla 11, että tuota eikö se pitäisi kohta jo olla. Sit se totesi että totta, hän kattoo mulle ajan nyt heti ja laittaa sitten postiin. Ok. Mitä jos en olisi soittanut, olisiko tota aikaa ehtinyt ees oikeille viikoille saada?!:O

Täällä oltu oksentamatta eilinen ja ainakin vielä tää päivä. Illallahan yleensä oksentelen ja pahaa olo ollut jonkin verran mutta ihan siedettävää ja mennyt ruoalla ja levolla ohi. Voi kun rupeaisi oikeesti jo helpottamaan:rolleyes: kaikille tsemppiä pahoinvointeihin, varsinkin teille jotka oksentelette jatkuvasti! Mä viime keskenmenneessä raskaudessa oksensin ihan koko ajan (ei liittynyt toi oksentelu mitenkään tohon km). Mikään ei pysyny sisällä ja se oli kyllä kauheeta. Toivotaan että teillä helpottais pian!!: /

Vatsan pömpötyksestä.. justiinsa tulin koneelle kun ajattelin että pitää netistä vähän katella mammahousuja. Tää turvotus/mikä lie on ihan järkyttävää, ei enää kyllä mene housut kiinni! Viime viikolla sai napin vielä aamulla kiinni ja päivälläkin mutta tuntui vähän inhottavalta. Nyt ei mitään mahiksii edes aamulla. Nytkin pömpöttää niin että huhhuh:LOL: mutta aika ihanaahan tää on. Töissä sen verran löysät vaatteet että kukaan ei toivottavasti oo huomannut. Kaverit on sen sijaan vähän katellu kun normaalisti oon tosi hoikka ja vatsaa ei yhtään ja nyt pidän isoja huppareita yms mut varsinkin istuessa kyllähän se sieltä tunkee esiin;):heart:

eemiliah ja pikkuinen 10+0
 
Mitkä vkot nennalla olisi? Kannattaa tarkastaa vielä löytyykö sikiö jos pienet vkot.en halua elätellä turhia toiveita mutta tuulimunissa monesti huomataan myöhemmin sikiö joka vaan ollut jossain piilossa
Kovasti voimia menetyksesi johdosta jos se nyt se on. Aivan varmasti raskasta aikaa.
 
Taas on kirjoittaminen jääny. Lukemassa oon melkein päivittäin käyny, mutta ku sais aikaseks kirjoittaaki jotain.

Tänään täällä pahoinvointia ja hainki sairaslomaa. Eilisest lähtien kyl jo pahaolo on vaivannu. Nyt saa lepäillä sen minkä esikoisen touhuilta kerkiää. :)

Ens maanantaina täällä ois kans ultra ja jänskättää päästä näkemään hyyppä. Sokerirasitukseenki varasin ajan. Tänne ei sen ihmeempää kuulu.
 

Yhteistyössä