Syyskuun söpöläiset 2014 <3 *helmikuussa*

liikunnasta: olen liikkunut vielä ihan normaalisti, mutta varmaankin toiselle kolmannekselle joudun keventämään. Harrastan crossfitiä, spinningiä, pumppia ym, eli etenkin crossfit joutuu rankkuutensa vuoksi tauolle. Olen liikkunut 5-6 kertaa viikossa, ja vielä kestää hyvin. Olen mennyt myös maksimisykkeillä, mutta ei pitkiä aikoja.

Täällä Jotenkin huolestuttavan oireeton olo. No, perjantaina olis kontrolliultra, toivon niiiiiiin että kaikki on hyvin....
 
Napsi: varhaisultrassa mun endoa hoitanut gyne Cacciatore ei edes ultrannut munasarjojen kasvaimia. Sanoi vaan, että raskaus on oikein hyvää hoitoa niille. Eli käsittääkseni kuivuvat/pienenevät itsekseen, eivätkä vaadi mitään toimenpiteitä.

NUKKUMINEN: En oo voinut viikkokausiin nukkua vatsallaan, niin piukeat ja kipeät tissit, että oon herännyt aina, kun oon yrittänyt asettautua vatsalleen tai puoliksi vatsalleen. Vähän mahassakin tuntunut lisäksi epämukavalta. :( Ennen tykkäsin puolivatsallaan nukkumisesta. Selällään ei o nyt hyvä, joten ainoo vaihtoehto kyljellään. Välillä on sattunut lonkan kohdalta ja täytyny vaihtaa kylkeä. Onneksi lonkkasäryt hellittäneet parin viikon takaisesta.

Nenna81: meilläkin oli itse asiassa varattu aika tammikuun lopulle, jotta terkkarin kautta aletaan vähitellen laittaa lähetteitä tutkimuksiin, toimiiko homma normaalisti, esim. onko munatorvet auki ym. Mut sit ei tarvinnutkaan mennä. Endo mietitytti, ja pitäiskö leikata. Gyne oli oikeessa kun sanoi, että vasta vuoden kuluttua kannattaa alkaa selvitellä. Sanoi vu:ssakin, että ihan hyvä kun ei lähdetty leikkaamaan, kun lähti näin itsellään käyntiin. Ja tsemppiä sulle epätietoisuuden kanssa!

Bhumi: rohkea ja hyvä ratkaisu erota, kun tuntui, ettei tapa elää elämää enää mennyt yhteen miehen tavan kanssa.

Itse oon ollu 29v iästä asti nykyisen miehen kanssa nyt 5v ja kyllä tää on paljon rennompaa kuin edellisissä pitkissä suhteissa. Olen niin paljon enemmän sinut itteni kanssa, että hommat toimii paremmin. Pisin aiempi suhde alkoi kun olin 21v ja päättyi 28v. Jälkikäteen ajateltuna onneks ei alettu lapsentekoon, koska ei se suhde olis sellanen, jossa nykysin voisin olla tyytyväinen. Nuorena aikuisena mulla oli ihan eri asiat suhteessa tärkeitä kuin nykyisin. Jokaisella tietty on oma polkunsa, ja toiset on sinut itsensä kanssa nuorempina. :) Itselle tuli vasta muutaman mutkan jälkeen fiilis, etten tarvi ketään sen takia, etten muuten olis kokonainen, vaan oon kokonainen ihan itsekseni ja on kiva jakaa elämää tyypin kanssa, jota arvostan. En tiiä saako tästä otetta, mut nuorempana epävarmuuttani halusin kauheasti miellyttää poikakaveria ja pelkäsin hirmusti menettäväni sen, ja sit toisaalta vaadin, että se ymmärtäis mun mielenliikkeitä ja vakuuttais vähän väliä rakkauttaan. Nykyisin on onneks vahvuutta rakentaa omannäköistä elämää ja luottaa siihen, että toinen pysyy vierellä. :)

( . ) pahoinvointi ja päänsäryt aaltoilee, erityisesti iltaisin on hankala olo.

Ilokarpalo ja Pipana 9+4
 
  • Tykkää
Reactions: Emeli-
Vuotoa on täällä ollut nyt jonkun aikaa, siis että pyyhkiessä on valkovuodon seassa ruskeaa, aiemmin oli vaaleanpunaista vähän, pelottaa ja stressaa jonkin verran... Viikon päästä tiistaina olisi ensimmäinen neuvola. Välillä on paha olo ja vatsa vähän sekaisin, mutta koiran kanssa pystynyt normaalisti käymään lenkeillä, mutta töissä huomaa että on paljon väsyneempi ja jaksamattomampi kuin normaalisti. Onneksi töissä voi ja pitääkin välillä istua ja välillä voi ottaa rauhallisesti, mutta välillä on rankkaa kun 14 alle 3 vuotiasta pyörii jaloissa ja pitää pissattaa ja pukea :D

Meillä raskautuminen kävi todella helposti. Jouluaattoyönä mies vihdoinkin sanoi että voidaan alkaa lasta yrittämään, muutaman raskaustestin tein jo tammikuun 10. päivän tienoilla, mutta negoja olivat, sitten 15.1 tuli haalea positiivinen ja 17.1 jo selkeä positiivinen <3

Nyt vain mietityttää, kun olemme menossa heinäkuun lopussa naimisiin miehen kanssa, että millaisilla mitoilla sitä mekon uskaltaa tilata :D meni muutenkin mekon valitseminen ihan uusiksi, kun ei ihan se miettimäni malli käy niin pyörityneelle :)
 
Täällä on käyty varhaisultrassa ja oli kyllä joka sentin arvoista <3 Masusta löytyi reilu 6mm mittainen rakkauspakkaus, jolla gynen mukaan on sydän alkanut pumpata muutama päivä sitten! Sanoi, että täysiä viikkoja ois 6 kasassa, eli pienempi on kuin luulin.. oisko kierron keskivaiheilla olleilla polttareilla vaikutusta asiaan sitten tai jotain.. no, lasken viikot niinkuin tähän asti, niinku neukkuki tulee ne laskemaan :) tämä nyt sitten selittää vissiin ne kovat kivut pari viikkoa sitten ja tän oireettomuuden! no, kaikki hyvin tähän asti,jee! :)

Oon tässä viettänyt hiljaiseloa, kun on ollut kovasti hommaa. Alan lueskelemaan porinoitanne tässä iltasella ;)

Sandri ja pirpana 7+2 (vu 6+?)
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Ihanaa kun on aktiivinen ketju, heti jos on päivänkin täältä poissa niin riittää kyllä luettavaa:D

tine : joo hups la tosiaan unohtui, eli LA 8.9.14 =)

Napsi kirjoittelin juu siellä km kokeneet ketjussa. Alkusyksystä tuli kirjoitettua vähän ahkerammin, sitten iski epäusko ja jäin "taustailijaksi". Sitten yhtäkkiä tärppäsikin:D oli kyllä tosi hyvä ketju, paljon sai vertaistukea.

kapuH: minä voin ilmoittautua raskaana työhaastattelussa olleeksi:wave: ja tänään itseasiassa aloitin juuri sen työn. :) Vuoden sijaisuus näin alkuun ja sitten oli puhetta sen jatkamisesta. En kyllä usko että jatkuu kun kuulevat tästä. Luonnollinen asiahan tää on mutta kyllä on pelko punteissa koko ajan töissä että apua jos joku arvaa ja pitäisikö jo kertoa vai milloin kerron vai mitä. Ja miten pomo ja muut reagoi, siellä aika paha työvoimapula ja panostavat kyllä uusien työntekijöiden perehdytykseen.
Koeaika on kesäkuun alkuun ja silloin pitäisi heti seuraavana päivänä viimeistään kertoa äippälomasta. Aattelin kyllä aloittaa jo ehkä heinäkuun puolella varhennettuna. Mitä mieltä muut olette äitiyslomasta? Aiotteko aloittaa sen silloin kun on pakko viimeistään vai jo aikaisemmin? Ja milloin ajattelitte kertoa töissä? Vai onko liian aikasta ees miettiä tällaisia? :D


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

eemiliah + pikkuinen 9+0 POKS!
 
Tuleeko neuvola laskemaan raskausviikot "väärin", vaikka olisikin käynyt varhaisultrassa? :O Tyhmää! Mitä järkeä siinä on? (Ylipäätään ärsyttää tuo kuukautisista lähtevä laskenta :kieh:)

Ostin tänään äitiyshousut. Aaah mikä ihana helpotuksen tunne. Heihei puristus! Ihmeen kämänen valikoima kyllä äitiyshousuja, omaa kokoani oli jäljellä peräti kahta eri mallia. Toisessa kaupassa ei ollut lainkaan minun kokoani. H&M:t siis kyseessä. Onneksi Lindexiin taitaa tulla keväällä äitiysvaatteita. Jee!

Ihmeellinen mielialanmuutos tullut tässä viime päivien aikana! Minua ei normaalisti haittaa selittää vaikka koko elämäntarinaani vieraille ihmisille, en ole kauhean tarkka yksityisyyteni suhteen. Nyt on yhtäkkiä ruvennut suunnattomasti ärsyttämään esim. neuvolaan meneminen. En lainkaan tahtoisi selittää omia juttujani neuvolatädille. Päässäni käyn jo hirveitä riitoja ko. ihmisen kanssa, vaikka normaalisti en riitele lainkaan yhtään kenenkään kanssa. Jonkinlaista suojelunhalua? Onko muilla ollut samanlaista?

Fritang ja Mustikka 7+4
 
Mä kerroin pomolle tosiaan jo silloin ku jäin sairaslomalle tammikuun alussa. Meillä on tosi tiivis työyhteisö ja pomo oli meidän häissäkin vieraana. Oli syksyllä ihan intoa piukassa kun kerroin olevani raskaana ja surullinen keskenmenosta. Nytkin alkoi lähes kiljua onnesta puhelimessa kun kerroin tammikuussa että nyt on pullat taas uunissa! :D
Parille työkaverille olen kertonut, ja koska mulla on ens viikolla jo se NP-ultra, ja ainakin tämä viikko sairaslomaa vielä niin ajattelin kertoa heti kun töihin palaan. Siellä on kaksi muutakin työntekijää nyt raskaana joten jonon perälle vaan masua kasvattamaan! :D

Mammalomasta, mullahan uusitaan työsopimus joka vuosi kun koulussa olen töissä määräaikasena, joten kesäkuulle sopparia on nyt. JOS mulla on vielä ihan hyvät oltavat, saatan mennä kesäkuussa töihin, mutta luultavasti lomailen pitkästä aikaa koko kesän ja sitten heinäkuun lopulla jo alkaiskin virallinen mammaloma. Meidän suvun naiset on kaikki järjestään olleet niin valtavan kokosia tuossa vaiheessa etten usko kesäkuussa töihin meneväni, varsinkin jos on jotain huonoja vointeja lisäksi. Mies mietti ottaisko hän kesälomansa alkukesään jollon me voitas ehkä vielä käydä jossain reissussa ja hänen kotopaikassaan pohjoisessa, vai sitten loppukesään kun olen viimeisilläni ja saatan enemmän tarvita kotona apua jne. Siinä sitä pähkäiltävää! Miten muut olette kokeneet loppuraskauden, tarviiko siinä erityisen paljon apuja eri asioissa, kun olen lukenut ettei autoakaan pysty ajamaan lopussa itse isomahaiset?!?
 
Ääh, tänään tuli huonovointisuus, sellainen aaltoileva huono olotila. Samanlaista oli esikoista ootellessa. Ja meinaa ajottain huipata ja tissitkin on painavan tuntuset, vähä samalta tuntuu kuin maito nousis :eek:

Äippäpakkausta ei olla päätetty otetaanko, ku mm. haalari ja makuupussi on ihan priimaa edellisestä ja muutenki kamppeet on säilötty talteen. Mutta olishan se arvokkaamoi kuin pelkkä raha..hmm, jatketaampa mietiskelyä sen suhteen..

Liikunnasta: jo pienikin portaiden nousu hengästyttää, joten saas nähä miten käy zumbassa ja circuitissa. Nehän piti viime viikolla jättää väliin flunssan takia.

Muuten onkohan parmesaanijuusto "kiellettyjen" listalla, siinä ei lue suomen sanaa, joten tuskin on pastoröity?? Entä kai sitä ainakin esim. lasagnen juustokastikkeessa voi käyttää, vai voiko?

Miumaukku 6+1
 
Maikkki En oo kokenut olevani mitenkään avun tarpeessa ihan viimeisillänikään :D ihan hitusen myös siksi että alkoi ärsyttämään kun osa tuntui kuvittelevan etten mitään pysty tekemään ja oma vointi oli kuitenkin mitä mainioin (valaaksi). Esikon laskettuna aikana olin 8h shoppailureissulla ja yksi myyjä näytti saavan slaagin kun kyseli kohteliasuuttaan että milloinkas on laskettu ja sanoin että tänään, pelkäsi ilmeisesti että alan synnyttämään mikä hetki hyvänsä :LOL:
autollakin ihan sujuvasti ajoin kyllä,penkkiä vaan taaksepäin :whistle:

Mietelmiä lomista: Miehen loman ajoittamista ollaan mekin mietitty, varattiin juuri etelänreissu toukokuun viimeiselle viikolle (silloin joku rv22 tms) ja ilmoitin töihin että pidän kesälomastani osan silloin ja osan sitten heinäkuussa kun päiväkoti on kiinni (mulla ei varmaan paljoa yli 2vk edes ole lomaa). Mies saattaa pitää osan lomastaan heinäkuussa koska tosiaan pidetään lapset kotona silloin ja sitten aloitan varhennettuna äitiysloman elokuun alun holleilla ja ehkä mies sitten pitää loput silloin. Syyskuussahan sitä saakin jäädä isyyslomallekin jo. Toinen vaihtoehto on että jättää kesälomastaan viikon-pari käyttämättä ja tekee sitten syksystä 4pv työviikkoa niin kauan kun lomapäiviä riittää.

Miumaukku kuumennettuna voi käyttää ihan mitä tahansa juustoja :)

c & 5+6 sittenkin :D
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Eemiliah: Mä haluan pitää mahdollisimman pitkään täs alussa salassa töissä. Katotaan nyt joudunko ottaa saikkua, se tietysti jotain paljastaa pomoille mut työkavereille sitten tieto saa levitä muutaman kuukauden päästä.

Fritang: Mä oon taas sellanen persoona et kerron neuvolatädille kaikki mitä se tajuaa kysyä.. Ja vähän lisääkin :D Minä minä, miiinä minä minä minä -tyyliin . Mut me kaikki ollaan nii erilaisia ja kai seki vaikuttaa millanen ihminen se kysyjä /kuulija on. Epämiellyttävälle tai etäiselle ihmiselle ei niinkään tee mieli avautua.

Joop.. Huomenna varhaisultra. Ja tänään tuli postissa lähete viikolla 12+ tohon kunnalliseen ultraan. Se meni tonne 11.3:tta asti.

Olo heikko. Kävin uimas ja melkein pyörryin sinne. Alko vaan huimaa ja oksettaa ilman mitään varoitusta. Huhhuh, ei muutakon maaten pukkarin tuoleille. Kyl se siitä sitten ohi meni, hetkeks taas..

t.Emeli & 7+2 Sissi
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Kiitos kaikille kokemuksista ja tiedoista mitä urheilun suhteen kannattaa rajoittaa ja mitä voi tehdä.

Napakoru: mulla ei siis kokemusta mitä tapahtuu raskauden aikana, mutta ajattelin tilata sellasen odotusnapakorun ja vaihtaa siihen melkeinpä heti, ei kai siitä haittaakaan oo? Kuulen myös mielelläni kokemuksia, jos jollain on.

Töissä kertominen: mulla ei tiedä kun yks työkaveri (joka myös hyvä ystävä) enkä aio muille kun aikasintaan maaliskuun alussa kertoa, jos vain suinkin pystyn salassa pitää.

Voihan ummetus! Mutta on kyllä ollu maha sekasinkin, laidasta laitaan ja kaikkea siltä väliltä :headwall:

Aniko & pomppi 8+3
 
Fritang joo, neuvola laskee raskausviikot "väärin". Jos np-ultrassa on sikiön koossa heittoa muistaakseni yli 5 päivää niin sitten laskettu aika muutetaan.

Liikunnasta. Hengästyttää tosiaan, mutta olen jumppaillut ihan normaalisti. Ei ole varsinaisia sykerajoja, mutta ei saisi liikaa hengästyä ja omaa oloa täytyy toki kuunnella, eli jos tulee huono olo, niin rauhoittaa vähän vauhtia. Mä kävin tokassa ja kolmannessa raskaudessa viimeiselle viikolle asti jumpissa, stepissä, combatissa, pumpissa.. eli en kyllä tosiaan tuntenut tarvitsevani apua tms. loppuraskaudessa. Mulla tosin tullut aina tosi vähän painoa eikä mahakaan ole ollut kovin iso.

Tänään tuli aamukahvista tosi huono olo. Oksennus oli kurkussa jonkin aikaa ja meni sitten ohi kun söin.. Väsymys on myös ollut tänään ihan kauheaa. Nukuin tosin vain pari tuntia toissa yönä, joten sekin saattaa vaikuttaa.

Loppuviikosta pitäisi varmaankin soittaa neuvolaan. Ajattelin yrittää selvitä ilman varhaisultraa, vaikka onhan se kauheaa, jos sitten vasta np-ultrassa selviää ettei mahassa olekaan mitään.

Seetri 6+4
 
Nyt sitten tulee hyytymiä... Mie en jaksa tätä piinaa. Raskaana, ei raskaana, Tuulimuna, ei sittenkään kun syke, sittenkin keskenmeno? Kävin ostamassa testinkin, tumma viiva tuli kyllä, mutta se ei taida nyt enää todistaa mitään...
 
tänään oli se jännittävä päivä kun pääsin vihdoin ultraan. Lääkäri oli ulkomaalainen eikä kuunnellut minua lainkaan. ei lukenut myöskään lähetettä! Jouduin siis selittämään kaiken. kun vihdoin päästiin ultraan asti, niin lääkäri kysyy:
Niin, haluatko sinä siis synnyttää? Vai ei halua?
Vastasin että tietysti haluan ja haluan nyt tietää onko siellä ketään elossa vai ei??!!
Lääkäri sanoo, että no joo, kyllä siellä on elävä pieni sikiö. :heart:
Ihanaaaaaa!!! voi että miten olen onnellinen!!!!! ja onneksi en perunut sitä huomista neuvolaa vielä, vaikka perjantainen lääkäri niin käski tehdäkin!
Huomenna siis eka neuvola :D

Leijona rv7+6
 
Voi ei riekonmarja:( toivotaan että vaan että jotain muuta vuotoa kun km-vuotoa..:/ Kurjaa.
Mutta leijonalle kovasti onnen toivotuksia!
fritang ja daesha? Muistaakseen nimimerkit.Minä olen saanut tyttöni 17 vuotiaana.Meillä on aina mennyt hyvin.Muistaa vaan ottaa rauhallisesti sitten vauvan kanssa ja omaan tahtiin.Ikä ei tee hyvää vanhempaa vaan läsnäolo.Me ainakin nyt tytön kanssa ollaan hyvä pari ,tyttö kohta 13. Lapsi pärjää kyllä kunhan vanhemmat on onnellisia ,ne ei tartte paljoa tavaraa ja hienouksia.Meillä ei ollut mitään tietenkään kun saatiin tyttö eikä ajokortteja kun oltiin niin nuoria.taksilla mentiin synnyttämään:) Edelleen saman miehen kanssa olen ,kohta täytetään 30 :) onnea paljon teille! Olen nyt enempi ollut facebook söpöläisissä niin meinaa tämä unohtua
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki ja Fritang
voi ei, en edes huomannut Riekonmarjan kirjoitusta kun niin innoissani höpötin omiani...vähän kyllä nyt hävettää.... Toivotaan nyt kuitenkin parasta!! Mullakin tuli hyytymiä ja silti kaikki on nyt (toistaiseksi ainakin) hyvin. :hug:
 
Voi Riekonmarja! Voisi tuo jännitys loppua jo vähitellen ja ehdottoman positiivisella tavalla. Pieni oli kuitenkin elossa kun viimeksi kävit tarkistamassa ja siitä ajatuksesta täytyy nyt varmaan vain pitää kiinni. Noilla oireilla ja viikoilla luulisi pääsevän päivystyksen asiakkaaksi?

Leijona2014:lle isot onnittelut, ihania uutisia!

Maikkille, viimeisillään ei mitenkään välttämättä tarvitse apuja, selviää vasta lähempänä onko masusi kuinka venyvää sorttia :) Krempoista puhumattakaan. Itse pärjäsin ilman ongelmia, esikoinen itseasiassa meni 9 päivää yli ja sairaalaan päästyäni kätilö ihmetteli mitä siellä mahdan tehdä. Kerroin tulleeni synnyttämään ja sitten vasta päästiin hommiin. Olen melko pitkä ja vauva kasvoi jotenkin enemmän selkää myötäillen. 7kk:lla sain vielä vedettyä vatsan sisään niin ettei mitään näkynyt. Jännä nähdä onko tilanne sama nytkin vai ovatko paikat mahdollisesti venyneet.
 
  • Tykkää
Reactions: Maikkki
Napakorun otin pois jo ennen kuin tyttöä aloin odottamaan, ihan ekoilla viikoilla siinä km-raskaudessa. Kun meni kesken rv 10+ kokeilin korua heti takaisin eikä mennyt, vaikka oli ollut muistaakseni 6-7 vuotta jo. Eli sitten kun tyttöä odotin oli ollut jo ilman korua jokusen aikaa. Tästä huolimatta navasta tuli lähinnä ryppyistä peppureikää muistuttava kasa, menee tuosta reiän jättämästä arvesta inhottavasti rypyilleen. Enkä saanut montaa raskausasrpea, mutta tuosta navasta ne repesi, näytti lähinnä auringonsäteiltä silloin viimeisillään :) revennee vielä lisää tällä kertaa...

Lomista olette jutelleet. me mietitään reissua pääsiäiseksi, jos kaikki menee nyt hyvin. Sitten kesälomalle ei suunnitelmia, mun lomavuoro töissä on elokuussa tänä vuonna ja oletettavasti olen jo saikulla silloin. Varaudun henkisesti jo jääväni pois heinäkuun puolella, viimeksi kestin kipujen kanssa rv 26 ja jäin lopullisesti pois, liitoskivut vei pahimmillaan kävelykyvyn. Mutta ei halua ajatella vielä ehkä niinkään pitkälle :) toivoisin oikeastaan hiukan että tämän vuoden lomat saisi puljattua sinne äitiysloman loppuun, pidentää mukavasti aikaa ennen hoitovapaalle jääntiä jolloin saa edes jotakin tienestiä.

Mulla myös jänniä hetkiä tänään, ällövaroitus... Menin töissä aamulla vessaan, mua ennen oli käynyt juuri monta muutakin. No, pyyhkiessä ei mitään, mutta noustessa huomasin pöntössä verta. Ja ei kun pyyhkimään, piti laittaa sitten vessapaperit pöksyyn varulta ja paniikki oli valmis... Kunnes huomasin viereisessä roskissa terveyssiteen kuoret ja pohdin että olisiko ne veret voineet olla siellä pöntössä jo :ashamed: mä ainakin joskus vuosin niin reilusti että pöntön pohjalle jäi veriklönttejä vetämisestä huolimatta, että jospa se veri ei ollutkaan mun...? No eipä tuota ihan kahvipöydässäkään tiedusteltu. Mitään en kyllä vuotanut, joten en osaa nyt enää murehtiakaan, mene ja tiedä.

Ja taas niin pikaisesti ehtii kommentoimaan, kun menee iso aika teidän kuulumisien lukemiseen ;)

Tuzzi 6+3
 
Ainiin! Tein eilen alustavaa tutkailua kotihoidontuelle jäämisestä (tai omassa tapauksessani sillä pysymisestä). Aiemminhan on ollut vireillä keskustelu kotihoidontuen kiintiöimisestä puoliksi isälle ja puoliksi äidille. Karmea ajatus ainakin tämän talouden kannalta. Mutta ähäkutti, meidän syyskuulaisten vanhempainvapaat päättyvät niin, että mikäli tuo muutos tulee suunnitellusti voimaan 15.8.2015, se ei ehdi koskea meitä. Esim. oma laskettu aikani on 26.9 ja hoitovapaa alkaa 8.7.2015, ja lakiahan ei ainakaan normaalioloissa sovelleta taannehtivasti.

Tämä siis tiedoksi teille jotka pidempää hoitorupeamaa suunnittelette, vaikka ajankohta kieltämättä tuntuu vielä hiukan kaukaiselta :)

-Napsi 6+3-
 
Fritang: ihan varmasti laitan viestiä! Jotenkin tosi helpottavaa että joku muukin on tällaisessa tilanteessa ja ajattelee samalla tavalla :)

Aurora81: äitini sanoi juuri tänään että toki siitä lapsesta varmasti rakas tulee sitten aikanaan, vaikka hän pettynyt onkin meidän toimintaamme "eihän se lapsen vika ole"...

Tulin siis tosiaan juuri lenkiltä äitini kanssa ja sain kuulla mm että mieheni kanssa olemme yhteiskunnan syöpäläisiä kun elämme yhteiskunnan rahoilla ja vielä hankimme lapsen jota muut työssä käyvät ihmiset sitten joutuvat elättämään. (Mieheni opiskelee ja itse olen sairauslomalla koulusta) Enemmän kun vähän tässä itkettäis mutta kyyneleitä ei vaan tule.. Pakostakin mietityttää että oliko tämä nyt hyvä ratkaisu kuitenkaan, vaikka siitä on ollut niin varma jo kauan ja niin onnellinen sen plussan jälkeen. .

Omaa napaansa tuijottaa Daesha ja pilkku 8 + 3
 
daesha huh noita sun äitisi puheita ja pois sinulta nuo ajatukset huonosta ratkaisusta. Mun molemmat veljet on saaneet lapset nuorena, toinen opiskeli ammattikorkeassa ja toinen oli vielä lukiossa. Ja heidän puolisot vielä sen kaksi vuotta nuorempia. Ja hyvin niiden elämät on mennyt, nyt mun vanhemmalla veljellä ja sen puolisolla on ne vakkaripaikat, autot ja omakotitalo. Lapset on kulkeneet onnellisena siinä mukana. :) Ja tollasilla yhteiskunnan elättijutuilla ei kannata vaivata päätään. Ehditte kyllä maksaa veroja vielä kymmeniä vuosia. :D Muutenkaan tässä taloustilanteessa ei vakipaikkakaan tuo mitään varmuutta.
 
Kiitos Napsi :) ei mies löytänytkään sopivaa yskänlääkettä, niin koitan nyt vaan kestää ja yskiä sen pois. Ja onnea Leijona2014 hyvistä uutisista! Minä toivon nyt, että itsellänikin homma päättyisi hyvin.. iltapäivällä alkoi sitten vuotaa ihan rehellisen kirkasta verta :( Koitan kyllä huomenna saada varhaisultran varhaistettua...

Toivottavasti vielä Piretti ja Pirpula 6+3
 
leijonalle isot onnittelut hyvistä ultrakuulumisista =)

riekonmarja ja piretti toivottavasti molemmilla ihan harmitonta vuotoa, kun sitä kuitenkin niin monilla on. Epätietoisuus on vain niin ahdistavaa, tsemppiä!
 

Yhteistyössä