Syyskuun söpöläiset 2014 <3 *maaliskuussa*

Liityn myös mukaan. Oon aikasemmin pyöriny vauva.fi-sivustolla, mutta vähän nihkeenä käy sielä keskustelu.

Eli listaan voi lisätä: 28.9. Feebe/26/1/K-HKS

Viikkoja kasassa 12+5, vähentynyttä pahoinvointia ja ääretöntä väsymystä lukuunottamatta kaikki mennyt hyvin. Käytiin yksityisellä alkuraskauden ultrassa, ja aivanaivan ihana gyne meille esitteli meidän perheen ensimmäistä lapsen alkua. Tyyppi on siis molemmille ensimmäinen lapsi, ja oon vieläkin aivan haltioissani kuinka gyne huomioi miehen selittämällä ja selventämällä raskauteen yleisesti liittyviä asioita, kuin myös ruudulla näkyvän katkaravun ominaisuudet.
Meillä on myös ihana neuvolantäti, samaa ikäluokkaa kuin me, ja tosi rento tyyppi. Kertaalleen päästy neuvolassakin sydänäänet kuuleen, nopeesti löyty ja komeesti viikon päästä olis np-ultra.

Maha on näkyny selkeesti jo pari viikkoo, vaikka totta kai itestä tuntunut plussasta lähtien että vatsanseutu on pyöristynyt ja kiljuu jokaiselle vastaantulijalle että TÄÄL MÄ OLE! Äitiyshousuja on mieleisiä on löytyny vasta tasan yhdet, normaalit ei enää oo hetkeen mahtunu jalkaan...
 
Tervetuloa uusille :) Kiva, että porukka kasvaa!

Me saatiin dopplerilla sydänäänet kuuluviin raskausviikolla 13+6, parin viikon yrittelyn jälkeen, joka kerralla etsittiin yli 30 min mut ei mitään muuta kun huminaa. Mullakin se istukka tuossa edessä, saattaa vaikuttaa asiaan. Mutta nyt tosiaan kuuluu, mönkijä kasvanut sen verran ja kohtu ehkä noussut ;)

Tässä hauska Kiinalainen raskauskalenteri, mulla kahden ensimmäisen osalta pitää sukupuoli paikkansa ja tuntemukset ovat tämän kolmosenkin puolesta kalenterin mukaan oikein ;) heh ! Saas sitten nähdä :D

https://media.dialogportal.com/libero/kinesisk_kalender_fi.pdf?utm_medium=email&utm_source=Continuous+e-mail+flow_FI&utm_campaign=E4.FI&dpfp_follow=0000075442135937M1702E46236

Voih, olen ihan toivoton: tytölle on jo nimikin valmiina... :D Pojasta silti vielä haaveillen ;) :heart: On tää jännää!

Liikkeet on alkaneet tuntua tällä viikolla varsinaisina muljahteluina, Jei :) Varsinaisia potkuja odotellessa!

Hanix 14+4
 
  • Tykkää
Reactions: katariine
Tervetuloa pikkuhiljaa ja maria-73 :) Aivan ehdottamasti parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Te herätätte minussa toivoa niitten ystävättärieni puolesta jotka lähestyvät neljääkymppiä ja haluaisivat kuollakseen lapsen, mutta eivät yksin ja hyvää vastuuntuntoista miestä ei vaan ole vielä tullut vastaan.

Lootus on taas viikon vanhempi, rv 14+0 tänään :) Olen ollut monesti jo tuntevinani jotain muljahduksia ja sipaisuja sisälläni, mutta en vieläkään menisi vannomaan että ovat muuta kuin uudelleenjärjestäytyviä sisäelimiä... ;-) kun viikkoja on kuitenkin noin vähän!
 
^ Tuo kiinalainen raskauskalenteri: Apua sain kahdesta ekasta ihan oikeat. Toi on kyllä tosi ihana, kalenteri lupasi meille nyt tyttöä. ( mä niin salaa toivon tyttöä :ashamed:) kun tää kolmas on meidän viimeinen lapsi ja olisi niin ihanaa ommella vielä yhdelle tytölle mekkoja, vaikkakin olisin kyllä super hyvä kasvattamaan vielä yhtä poikaakin :heart:

Meinaatteko kysyä ultrassa sukupuolta?
 
Poikaa pukkaisi kalenterin mukaan, niin viimeksikin ja ihana poika tuli :) Olematta ilonpilaaja, olen löytänyt parikin versiota tuosta kalenterista, ja osassa povattiin tyttöä, hmmm...noh, kaikki ne ovat 50% varmuudella oikeassa :) Me meinattiin jälleen kysyä kun tieto helpottaa tällaisten käytännönläheisten ihmisten valmistautumista tulevaan. Ainuttakaan pinkkiä asiaa ei kämpästä löydy joten pojan kohdalla pääsisi materian kanssa tosi helpolla. Mutta eipä tuolla ole väliä :) Niin materialla kuin sukupuolella, kummassakin omat hyvät puolensa.

Ainiin, minua ei facessa nähdä joten täällä roikun mitä muulta elämältä ehdin. Kiva kun on muitakin samalla linjalla!

-Napsi 13 POKS!-
 
Heipat pitkästä aikaa!

Uusille tervetuloa mukaan! Ja juu täällä yksi joka ei FB puolelle ole ryntäämässä..

Niin se on aika vierähtäny ku en oo ees np-ultrakuulumisiakaan tänne päivittäny. Me siis käytiin viime viikon ti Kokkolassa ja pikkuisella oli kaikki hyvin, turvotusta 0,7mm ja verikokeista ei ole kuulunut soittoa perään, joten saamme ilm ajatella että senkin puolesta kaikki ok..?

Eilen kävin ekassa sokerirasituksessa siis tässä raskaudessa. Tulokset oli 5,1 (5,3), 6,7 (10) ja 6,2 (8,6) eli tulokset on hyvät. Se mikä pisti silmään oli tuo paastoarvo eli 5,1, täti otti siinä samalla pikatestin eli samanlaisella laitteella ku kotona mittailen sormenpäästä arvo oli 4,3...miten tuo arvo heittää tuohon lopulliseen arvoon noin paljon? Voiko noihin omiin mittauksiin ees luottaa jos todellisuudessa arvo onkin jotain ihan muuta? Oma olo on kyllä välillä semmonen ku verensokereissa ois jotain häikkää...menee niin heikoksi olot..Muuten paha olo on hellittäny hiukan, mitä nyt eilen oksu lensi vielä mutta ei tee niin pahaa koko ajan. Mutta väsymys jatkuu...huoh...

Me kysytään ihan varmasti sukupuoli! Eikait sitä malta niin kauan oottaa kumpi sieltä tulee :LOL: Kahesta ekasta ei tiietty, mutta kolmesta seuraavasta on saatu selville ja kyllä se helpottaa noitten hankintojen ja muiden osalta. Meillä ku on paaaaljon kaikkea molemmille niin ei sitte tartte koko vaatearsenaaliakaan pestä turhaan. Mulla tosin on aika vahva poikaolo, noita ku löytyy neljä ennestään..ja jotenki se olo on vaan semmonen että poika siellä on...tosin oli mulla poikaolo sillonki ku tyttöä sitte kuitenki ootin...että siinä sitä sitte vahvojen olojen kans ollaan...

Juu tuo Kiinalainen kalenteri on aika hassu...kivojahan nuo on tällaiselle uteliaalle immeiselle mutta aika hankala tulkittava se on ku se oma ikäkään ku ei mee ihan niinku meidän kalenterin mukaan, niin en oo sitte ihan satavarma oonko laskenu oman ikäni oikein...mutta eiköhän se 50/50..

Sydänäänet oon saanu kuuluviin mutta kaikkein vaikein ne on ollu löytää tän kans. Voi olla että tuota eristettä on enempi ku ennen vaikka painan vähemmän ku viimes, mutta kyllä se eilenki ihan työnalla oli eli aika pitkäjänteistä malttia se vaatii että ne löytyy ja siirtymät pitää olla tosi pieniä ja hitaita, ne äänet ku kuuluu tosiaan sitte vaan yhdestä kohdasta (ainaki mulla) paljoa ei saa mööbeliä siirtää ku ne taas katoaa..Tsemppiä etsintään!

Me poksuttiin eilen eli tänään 13+1..ens viikolla on lekurinla ja sitte seur "ohjelmasta" ei niin mitään tietoa, paitsi jos Kokkolaan mennään rak.ultraan niin se on vasta 13.5...mutta kovasti kiinnostas mennä taas Ouluun ja Järvelän Ilkalle niin ku viimes, on muuten tosi hyvä lääkäri ja ultraa tosi tarkkaan! Voin siis suositella Oulussa päin liikkuville..

Crocus ja kullannuppu 13+1
 
Tervehdys uudet odottajat! :)

Mä kyllä aijon kysyä kummat masussa majailee :) ja toivottavasti sen näkis parin viikon päästä kun on taas ultra siellä äippäpolilla, oliko sillon 16+1. Terkka sano ainaki eilen että luultavasti se sillon jo näkyy ellei pikkusilla oo jalat*ristissä. En malta odottaa!! ?
Oon kyllä alkanut epäileen että saatan liikkeitä jo tuntea ku jotain erikoisia tuntemuksia on joka päivä nyt ollut. Hih. Sykkeitä kun neukussa kuunneltiin niin kovasti siellä liikuttiin :)

Ja kyllä mullakin on jatkuva huoli että meneekö kaikki hyvin. Varsinkin kun on nää kaks niin riskit on suuremmat... Mutta täytyy vaan yrittää luottaa että kaikki sujuu, senhän takia meitä tarkkaillaan tiiviisti.

Hyvää viikonloppua kaikille mameille ja pikkusille!! :)

*emppu* 14+3 ??
 
  • Tykkää
Reactions: katariine
Vaihteleeko tuo sokerirasitustestin tekeminen tietyillä r-viikoilla ihan paikkakunnittain? Mulla siis seuraava neuvola rv 16+ ja ei ole ollut edes puhe vielä koko sok.rasitukseen menemisestä.. Tokan odotuksen kohdalla kävin ja niitä viikkoja taisi olla silloin jo 18 tai 19.. Rakenneultrakin on vasta viikolla 21.

Pikku Papu rv13+1
 
Katariine: käsittääkseni se yleensä tehdään rv24-26 paikkeilla. Joskus on poikkeuksia kuten mulla nyt, ku mulla viimes oli RD. Nyt sain "puhtaat paperit" mutta tiedän että sama testi oottaa uudelleen sitte myöhemmin.. Mutta on noissa selvästikin ihan paikkakuntakohtaisia eroja, muistaakseni kävin myös nelosen kans rv14 rasituksessa mutta muuten myöhemmin. Samoin noissa ultrissa on eroja. Kokkolassa np-ultra tehtiin ennen kuin rv12 tuli täyteen ja jossain paikoissa taas sitte ku se on tullu täyteen eli rv12+. Rakenneultra tehdään oiskohan rv20-22...jos oikein muistan.
 
Täällä ei kyllä ole tietoakaan liikkeiden tunnistamisesta. Kaikenlaista möyrintää ja kuplintaa on, mutta taitaa olla pikemminkin suoliston omaa toimintaa..

Sukupuoli aiotaan kysyä. Mitään toivetta kumpaankaan suuntaan ei ole. On vaan jotenkin kivempi tietää etukäteen. Monena yönä olen nähnyt vauvaunta ja niissä vauva on aina ollut tyttö. Se on ollut unessa jotenkin ihan itsestään selvää, että tyttö siellä on.

Muita hakintoja ei olla tehty, mutta vaunut saatiin miehen siskolta. Joten ne nyt on jo varsin varhaisessa vaiheessa hankittuna. Ihan hyvät Brion yhdistelmät ovat, joten kannatti ottaa.

Vointi on ollut koko raskauden ajan tosi hyvä. Ainoastaan alussa oli kova väsymys, mutta ei enää ole sitäkään. Dopplerilla kuunnellaan aina silloin tällöin sydänääniä. Aiemmin piti hiukan enemmän haeskella, mutta nyt löytyy tosi helposti.

Syyskuu14 14+0
 
Heipsan kaikille!! Ja tervetuloa uusille syysmasulaisille :wave:

Tänään oli nt ultra ja nt oli 1mm ja riskiluku aivan olematon, huh!! Siinä kun kätilö ultras niin itkuhan multa pääsi, siis kaikki ressi purkautu ja se helpotus että pikkusella kaikki on hyvin oli todella iso! Kätilökin kysyi että tuliko mun paha mieli niin mä siinä sitten sopersin että ei kun oon niin tosi helpottunut!! Kätilö ymmärsi mua kun takana on huono kokemus...Kovin aktiivinen yksilö on mahassa, siinä naureskeltiin kun ei sekuntiakaan paikallaan vaan kamala ralli koko ajan päällä :D :heart: Mies oli nyt tällä kertaa mukana ja herkistyi hänkin pikkusen kuvaa katellessa. Kyllä on nyt itkettänyt ja naurattanut yhtä aikaa loppupäivän, sekavaa ja helpottavaa. Kaikki mitat vastas viikkoja ja kaikki oli mallillaan muutenkin :)

helpottunut ja typerästi virnuileva muhvi ja akrobaattinen pätkis 12+3 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Aniko
Hei kaikki syyskuiset :wave:!

Mä voisin myös ilmoittautua mukaan keskusteluun! Ja täällä myös pysyisin, sillä fb:n puolelle ei ole intoa siirtyä.

Toista lasta odotan ja jostain syystä on ollu tosi pessimistinen olo. Ehkä sitä "tietää" että jotain voi mennä pieleen. Ekalla kerralla olin niin luottavainen alusta synnytykseen asti. Nyt oon päättäny kahden ultran jälkeen uskoa, että elämää siellä mahassa on.

Mun rivi olis tällainen: 21.9. / 31 / 2. lapsi / TYKS

Tänään olis siis tasan puoli vuotta laskettuun aikaan. Ennestään on 2v8kk poika ja hän syntyi 40+6. Joten varmaan sitten jo syyskuun loppua elellään kun tämä pieni ilmestyy maailmaan. Sitä ennen pitäis myydä tämä asunto, ostaa uusi ja muuttaa paikkakuntaa. Eli synnäri olis todennäköisesti PHKS, mutta mennään nyt tuolla TYKSillä vielä...

Sukupuolesta olitte jutelleet. Meillä on siis poika ennestään ja nyt on vahva tyttöolo. Ekassa raskaudessa ei ollut pahoinvointia, mutta nyt olin monta viikkoa tosi huonovointinen. Ei siis millään hirveellä laattaamisella, mutta kuitenkin ihan erilainen olo kuin pojasta. Ja närästys on ollut jo ihan alusta asti. Pitäis ehkä lääkärineuvolassa kysellä vähän vahvempaa odottajille sopivaa lääkettä - ei toi Rennie oikein tehoa kun refluksitaipumusta on muutenkin. Nyt syöminen on helpottanut, oikeestaan kun tuli 12 viikkoa täyteen. Mut väsymys on käsittämättömissä mitoissa. Johtuu varmaan siitäkin että ollaan koko perhe sairastettu. En oikein muista enää muutenkaan tän 2,5 vuoden pikkulapsiajan jälkeen, millasta olis olla ei-väsynyt =) Salaa siis toivon tyttöä, mut toisaalta olis loogista, et tulis toinen poika. Sit olis "kundit" kasassa. Meidän pojasta tulee niin hyvä isoveli joka tapauksessa :heart: !

Mukavaa viikonloppua!

-Sinadrius ja Mimosa-Matias 13+5
 
  • Tykkää
Reactions: Aniko
tuun vaan sanoo MORO =) kiva jos ihmisiä täälläkin pysyy kuulumisia kertoilemassa, näitä on kiva lueskella. mulla ei oo facea joten täällä aijon käydä ensisijaisesti lueskelemassa ja kirjoittelemassa, vaikka tässä vaiheessa ei mulla kovinkaan paljoa asiaa!

eipä muuta, hyvät viikonloput vaan kaikille!
 
Moro täältäkin suunnalta! :)

Sukupuolesta on ollut puhetta. Itsekin aion rakenneltrassa kysyä, jos vaan näkyy.

Törmäsin tällaiseen asiallisen oloiseen linkkiin liittyen sukupuolen ennusmerkkeihin: Tyttö vai poika? | yle.fi

Voihan sitä avuutella, mutta taitaa olla fifty-sixty, niinku Nykäsen Matti asian ilmaisisi :D

Itse mietin, että vatsan ulkonäköä tai oireita luotettavammalta tuntuu jostain syystä odottajan oma intuitiivinen fiilis. Tällä nyt on vielä vähemmän järkipohjaa tällä ajatuksella. Jotenkin vaan mietin, että odottaja saattaa pystyä asian välillä päättelemään, vaikkei osaisi sanoa, minkä kaiken perusteella.

Leppoisaa viikonloppua kaikille! :)

Ilokarpalo ja Pipana 16+3
 
  • Tykkää
Reactions: Bhumi ja Maikkki
Crocus76: Kiitos vastauksesta. Katsoinkin edellisestä neuvolakortista että se s.rasitus tehtiin mulla vasta rv. 24 joten ehtii tässä senkin ihan rauhassa varata.

Luulen ettei mua nähdä fb:n puolella. Jotenkin tänne on helpompaa kirjoittaa.

Ilokarpalo: Tuo artikkeli oli mielenkiintoinen. Itse luotan siihen tyttö tai poikafiilikseen mikä voi tässä viikkojen kuluessa tulla. Mut mulla on kyllä pojasta ollut selkeä pystymaha, koska poikamme oli tyttöämme reilusti pidempi. Siksi uskon oman mahani muotoon ( tyttö oli syntyessään 52cm ja poika n 58cm)
 
Meillä ei onneksi isompia hankintoja tarvitse tehdä, kun on kaikki vielä tallella. Jos on poika, niin vaatetta pitää ostaa, tai muuten pukeutuu pinkkiin ja mekkoihin ????.
mä täällä ihan vakavissani pohdin, kuinka kauan kroppa jaksaa tätä unten vähyyttä. Teen yö töitä ja pikkulikka ei ole hoidossa. Alkaa meinaa mennä jo aika vähiin nämä nukkumiset. Töitä on 6 yötä+ 2 vapaata systeemillä... Pitäis varmaan keskustella aiheesta pomon kanssa. Loma mulla alkaa vasta 7.7, jonka jälkeen en mene enää takaisin.

Cira- ja papu 13+0
 
Moi kaikki odottajat! :)

Minäkin vihdoin ilmoittaudun mukaan tänne syyskuun söpöläisten odottajiin. Nyt uskallaan mukaan kun nt-ultrassa viimein nähty että siellä todella oli joku vilkas tyyppi :) Eilen kävin myös sokerirasituksessa, näin aikaisin juuri koska ensimmäisessä raskaudessa yllättäen todettiin raskausdiabetes. Olen urheilullinen, syön terveellisesti ja normaalipainoinen joten luulin ettei syytä huoleen, mutta raskausdiabetes se sieltä pompsahti, saa nähdä miten nyt käy.

Tässä teitoni:

25.9 / 31 / 2. lapsi / JS

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Maam 13 + 2
 
Viimeksi muokattu:
Kiva kun tulee vieläkin uusia, tervetuloa! :wave:

Mekin kyllä ollaan niin uteliaita, että halutaan tietää sukupuoli, jos pieni sen vaan näyttää. Vaikka oishan se toisaalta jännempää olla ihan tietämätön :)

Mulla kanssa maha ei kasva, ei sitten millään. Sen takia doppler onkin ollu pelastus. En osaa vieläkään ajatella asiaa todeksi ja siks en ehkä haluukaan kertoa vielä kaikille. Nyt oon doppleroinu n. joka toinen päivä kun vakuutuin siitä, että siitä ei oo mitään haittaa. Sydänäänet löytyy nykysin onneks tosi helposti ja mulla kyllä vielä edelleenkin todella alhaalta.

Aniko & pomppi 15+1
 
14+2 täällä tänään. Vingutin eilen visaa ja tilasin netistä merkkiuskollisesti ihanan värikkään satsin uusia Fuzzi Bunzeja koska rakastuin niihin varauksettomasti kaksosteni kanssa... Moni muu merkki olisi paljon halvempi mutta fuzzeista ainakin tiedän että toimivat täydellisesti... Tiedän että odottelemalla ja katselemalla käytettyjä fuzzeja olisin säästänyt rahaa mutta sallitaan nyt vähän hemmottelushoppailua minullekin :)

Itse mietin, että vatsan ulkonäköä tai oireita luotettavammalta tuntuu jostain syystä odottajan oma intuitiivinen fiilis.
Pilaan mietelmäsi toteamalla että viimeksi intuitiiivinen poikaoloni tuotti kaksostytöt. Ja tässä raskaudessa minulla oli supervahva tunne että siellä on taas kaksoset mutta eivät ne ultrassa löytäneet kuin yhden ;-) Intuitiiviset fiilikset, pyh!
 
Hmm..tyttö- vai poikaolo? Noh, täytyy taas sanoa että mulla ei edelleenkään ole kumpaakaan. Tylsää. Mutta mun matemaattinen ajattelu (mitä en todellakaan harrasta yleensä) suuntaa ajatukset poikavauvaan :) Matemaattisesti ajateltuna meillä on 80% mahdollisuus saada poikavauva. Ja ultran jälkeen mulle tuli sellanen olo että tämä pikkunen on syntyessään 3600gr :D En tiedä mistä moinen ajatus pulpahti päähän...Ja tässä kun touhuaa päivät lasten kanssa ja kattelee tuota meidän nuorimmaista poikaa niin jotenkin lämmittää mieltä ajatella että tulis taas poika. Tyttölapsesta on niin pitkä aika että en tiedä osaisinko enää hoitaa sellasta, no ehkä mä just ja just osaisin :cool:

Rakenneultrassa aiotaan kysyä sukupuoli mikäli se ilmi sieltä tulee. Mä oon utelias ja käytännön asioiden takia olis kivempi tietää etukäteen. Ja vaikka joku sanoo että sukupuolen kysyminen pilaa yllätyksen niin eihän se pilaa kun murto-osan yllätyksestä. Siinä vaiheessa tiedetään että tulee vauva eli yllärin osa 1 jo pilalla ja jos kysyy sukupuolen niin yllärin osa 2 pilalla. Mutta jännä on nähdä onko vauvalla mustat hiukset vai vaaleat hiukset vai onko tulokas kalju. Onko vauvalla pyöreät posket ja ketä hän muistuttaa ulkonäöltään, silmien väri on mysteeri ja syntymäkokoakaan ei voi tarkasti sanoa...onhan noita yllätyksiä vielä roppakaupalla tulossa :D Ja pienen ihmeen persoona on se mikä mua itteä eniten mietityttää, eli onko kovin tempperamenttinen vai sellanen rento tyyppi.

Mietiskelevä muhvi ja pätkis 12+6 :heart:
 
Mulle voisi listaan korjata LA 19.9. Vaikka periaatteessa sillä ei sinällään ole mitään merkitystä, mutta noin merkittiin neuvolakorttiin. Mulla kun ei ollut viimeisistä menkoista mitään käryä, niin NT-ultran mukaan LA aikaistui varhaisultran alkuperäisestä arviosta.
 
Katariine: käsittääkseni se yleensä tehdään rv24-26 paikkeilla. Joskus on poikkeuksia kuten mulla nyt, ku mulla viimes oli RD. Nyt sain "puhtaat paperit" mutta tiedän että sama testi oottaa uudelleen sitte myöhemmin.. Mutta on noissa selvästikin ihan paikkakuntakohtaisia eroja, muistaakseni kävin myös nelosen kans rv14 rasituksessa mutta muuten myöhemmin. Samoin noissa ultrissa on eroja. Kokkolassa np-ultra tehtiin ennen kuin rv12 tuli täyteen ja jossain paikoissa taas sitte ku se on tullu täyteen eli rv12+. Rakenneultra tehdään oiskohan rv20-22...jos oikein muistan.

Mitä mun silmäni näkivätkään!! sinä taas täällä odotuspuolella :D mutta oikeen paljon onnea plussasta sulle ja toki teille muillekkin syyskuisille :) täällä kans kovasti kuumeillaan mut ei tunnu sitä vauvaa vaan kuuluvan...
 
Tänään se olis sitten 13+0, jee!! :D Olotilassa ei kummempaa, närästys jatkuu ja jos menee niinku ennenki niin loppuu sitten kun vauva syntyy.

Piakkoin vois ehkä julkistaakin tämän raskauden, mutta eipä asialla kiire ole. Ihmiset huomaa kun huomaa. :)

muhvi ja pätkis 13+0 PoKs :heart:
 

Yhteistyössä