Syyskuun Söpöläiset 2014 -tammikuussa-

Huomenta!

Uusille tervetuloa minunkin puolesta, meitähän on monta samalla la:lla loppukuusta :)

Tupakoinnin lopettaneille tsempit, kannustetaan toinen toisiamme! Mä olen oppinut menemään jääkaapille niissä tilanteissa kun ennen meni pihan perälle, painolle se ei lie tee hyvää mutta itsepä ne kannan ja pudotan :) parempi kuitenkin näin.

Ruokahimoja teillä jos jonkinmoisia, täällä ei muuta kuin pohjaton nälkä.. Hieman ärsyttää nuo ruokarajoitukset, mies on tällä viikolla ostanut mm. fetaa ja parmesania ja jälkimmäinenkin tehtyy pastöroimattomaan maitoon joten herkutelkoon keskenään :kieh: oikeastaan kaikki kielletty on mun suurta herkkua. Viimeksi kun tulin synnäriltä, oli jääkaapissa odottamassa juustot ja voileipäkeksit, mun suuri himoni :) ja parmesan riputeltuna pastan päälle, ahh... No, ei vähään aikaan.

Kuinka aktiivinen tuo fb- ryhmä on? Taidan harkita liittymistä sinne vasta kun on konkreettiset todisteet että mahassa on jotain elävää. Mulla on eka neuvola jo 6.2 jolloin viikkoja 6+6 ( tosi aikaisin, viimeksi kävin 8+ viikolla) ja uudelleen synnyttävien käyntejähän on kai harvennettu, joten ajattelin tuon neuvolan jälkeen tilata vielä sen varhaisultran. Jos jollain on vinkkejä Jyväskylän seudulta ultrahinnoista, niin saa kertoa :)

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille, me taidetaan lähteä tytön kanssa pulkkamäkeen, kun pitkästä aikaa pakkanen inhimillisissä lukemissa.

Tuzzi 5+1
 
  • Tykkää
Reactions: piretti
Maikki, joo, yleensä oon kuumeessa jo siinä 37 kieppeillä. Normi lämpö on mulla siellä 35,5 tienoilla, joten tuossa on jo huima nousu :D Mulla harvoin nousee kuumeessakaan lämpö enää yli 38.

Ruokahimoista; joo, ei mitään väliä kunhan on ruokaa ja PALJON :D Jatkuva nälkä, paino pysyy silti aisoissa.. Jännä juttu :)
 
Heipsan! Mukavasti tänne tosiaan juttua tulee kuten jo moni aikaisemminkin todennut! Ihanaa huomata ettei ole tuntoineen ja pelkoineen yksin! :) Iik, Maanantain neuvola jo hieman jännittää! Näin jokunen yö sitten hyvinkin omituisen unen, jossa neuvolan täti soitti ja käski ottamaan pullat pakkasesta jo hyvissä ajoin sulamaan... Mä mietin unessa vaan, että eikä niitten "pullien" pitäis olla jo uunissa :D Hahahaa! Mielitekoja ja ruokahaluttomuutta myös täällä! Tuliset ruuat erityisesti, joista en liiemmin välitä. Maha on myös nähtävästi kasvanut, sillä jouduin ostamaan ekat äitiyshousut jo nyt :eek: Olen todella pieni kokoinen ja painankin vain hieman yli 40kg joten eipä kai ihmekään että rupee tuumakoon 25 farkut ahdistamaan. Myös mulla on lämmöt ollu jo plussasta asti 37 hujakoilla, raskausoireeksihan sekin tosiaan lasketaan! Tsemppiä kaikille meille! Kohtahan vaihtuu jo helmikuu, ja alkukuun odottajista ensimmäiset pääsevät jo toiselle kolmannekselle! :). Avellan + Möykky 7+3 (?)
 
Noniin, pitiki panikoida, oireet ovat taas tulleet takas! Kuinka iloinen olenkaan tästä pahoinvoinnista ja jatkuvasta vilusta. :D Yöllä heräsin pissalle, ja oli niin huono olo, että oisin voinu ottaa jotain yöpalaa. Äkkiä sit takas nukkumaan, mutta aamulla herätessä olo oli taas ihan karmea. Onneksi syöminen auttaa siihen, ainakin toistaiseksi. :) Kyllä sitä tuntee ittensä pölhöksi hätääntyessään, kun olo tuntuu hetken liian hyvältä! Toivottavasti tästä mun paniikista nyt on jolleki hyötyä, oireiden hetkellinen katoaminen ei siis välttämättä tarkoita yhtään mitään.

Voi kun olisi pitemmällä! Tosin ehtiihän sitä vielä. Mä en oo vieläkään varannut aikaa neuvolaan, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus varata se. Aika yllättävää, että sen ajan voikin saada jo suht aikasin joissakin paikoissa. :)

Oon laskenut ikäväkseni, että milloin se eka ultra olisi kunnan puolesta. Ja se olis vasta maaliskuun puolella! Huhhuh, vaatii kyllä aika paljon, että jaksaisin sinne asti odottaa!! :O No toisaalta, kohta on helmikuu ja sitä seuraa maaliskuu jne... :D Onnellisia olette te, jotka ootte jo oman pikkuisenne jo nähneet. :) Mä vielä mietin sitä varhaisultraa.

mmini & 5+5 (muoks. lisäsinpä vielä tämän tänne, kerrankin!)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: piretti
Ai, että nämä aamut ottaa koville. Ja illat myös. Ostin pahoinvointirannekkeet enkä näin lyhyellä käytöllä ainakaan tyrmäisi niiden vaikutusta. Aivan sama onko placbo vai ei, kunha helpottaisi oloa. Oksennus ei edelleenkään lennä, mutta maailmanlopun krapula ja niin väsy, että hyvä kun pystyssä pysyy. Lupasin niin itselleni, että tänä viikonloppuna menen salille, mutta se että pitäisi käydä kaupasta hakemasta mamma-pöksyt tuntuu jo ylivoimaiselta....

Pari kysymystä ruuasta. Mitä mieltä olette majoneesista? En itse lisäile ruokiin, mutta esim. työpaikkaruokalan kastikkeissa saattaa majoneesia olla ja toistaiseksi olen niitä popsinut. Mieli tekee myös Picnicin patonkeja, missä majoneesia on välissä. Entäs raejuusto? Luetteko senkin pehmeisiin juustoihin? Fetaa olen pari kertaa syönyt, mutta kai sitäkin pitää alkaa vältellä....

Tsemppiä niille joilla on vaikeaa nyt syystä tai toisesta. Mulla kanssa kaikki oireet hävisi 5-6 viikolla ja olin varma, että kesken meni, mutta eipä mennytkään. Hermoja raastavia nämä -12 viikot, mutta koitetaan jaksaa!
 
Avellan; mä ostin ekat äitiyshousut jo maanantaina. Aiemmin piti jatkaa pampulalla pöksyjä, että sai jotenkin pidettyä farkut jalassa.
Meillä onkin samana päivänä eka neuvola :) Mua jännittää kanssa, ei malttais millään odottaa enää neljää viikkoa sinne ekaan ultraan. Toivottavasti kaikki on kunnossa, vaikka rankan noroviruksen sairastinkin just. Ainakaan mitään vuotoja ei ole tullut, joten eiköhän siellä ole kaikki kunnossa.
Yks ilta taannoin totesin miehelle, että meillä on sitten kaksoset täällä mahassa :D Se oli heti, että ei ole, kun se yksi poika. Katsotaan nyt, mitä sieltä ultrasta sitten paljastuu..
6+4
 
Viimeksi muokattu:
Bhumi, joo, olen :) Maitotuotteita ja kananmunaa tosin syön, aikeissa oli nekin jossain vaiheessa pudottaa mutta en nyt raskauden aikana ainakaan viitsi.
Samis Fritang! Minäkin vetelen täällä maitotuotteita, nytkin intialainen maitoteekuppi tuossa vieressä höyryämässä ;-) Vegaanit ovat kuitenkin sankareitani.

Kananmunaa emme käytä kotona, mutta emme nipotakaan jos sitä on jossain kakussa kun kylässä käydään ja välillä lyödään niin ranttaliksi että ostetaan kananmunaa sisältäviä Hälsans Kök -soijanakkeja tai -soijapullia. Tai Fazerin marjapiirakoita ;-)

Nykyisellä miehelläni on sama vakaumus, ja hän on intialaista sukujuurta ja loistava kokki! Maikkkki, ymmärrän himosi, sillä mieheni tekee melkein joka päivä ihania intialaisia kasvisruokia, ja ne ovat ihania, slurps :) Chilin hän on kyllä jättänyt nyt pois kun Intiassa uskotaan että chili satuttaa sikiötä, sitä kirvelee aivan niin kuin meitä kirvelee jos vahingossa chilisillä sormilla koskemme silmää. En tiedä onko noin, kun kansanuskomuksesta on kyse, mutta enhän minä tietenkään halua ottaa riskiä!

Juuri tuossa virnuilin miehelleni että täytyy varautua siihen että pahoinvointi yltyy tulevilla raskausviikoilla sellaiseksi ettei mikään ruoka pysy sisällä, ja syödä nyt oikein kunnolla varastoon...
 
Ihanalta kuulostaa tuo että mies ei laita chiliä ettei vauvaa kirvele:) kunnioita vaan hänen ajatustaan se on varmasti hälle tärkeää:) miehet kun ei muuten pääse lähelle odotusta niin ihana noin.voi miten joku asia voikin herkistää:) Mullakin ihan maailmanlopun krapula.hassua että tällaisessa olossa voi masussa olla kaikki hyvin. Mun äiti varmaan alkaa kohta ihmettelemään miks oon näin väsynyt kokoajan ja isän kans kitataan aina kahvia ja nyt en kauheesti kittaa.toivottavasti saan vielä mahan pysymään piilossa ettei alkas turvottamaan kun tosiaan mummolaan kai tänään tarkoitus mennä.olen työpaikan kahviossa ostanut aina broiler-feta salaattia ja en ole kyllä hoksinut ettei fetaa sais syödä.voi kurjuus ,se on mun super herkku! Se salaatti on jotain taivaallisen ihanaa kun kaikki ällöttää..Hyvää lauantai päivää kaikille! Jyväskylän ultrista voi mullekkin infoo jos joku tietää.reilu 100€ olisin valmis maksamaan mutta en raaski mennä jos lähenee 200€ :/
 
Kiitos ihanat teille tiedosta, että saikkua voi saada tähän "vaivaan"! Mulla on maanantaina neuvola heti aamusta, juttelen siellä ensin asiat puhki ja katsotaan miten käy.

Me kerrottiin lapsille. Olen niin pahoinvoiva, että lapset alkoi huolestua ja kysellä, eikö olisi aika mennä lääkäriin. Joten kerrottiin (lapset 12v ja 10v). Mies aloitti näin, että sanokaas, paljonko on 1+1. No kaks. Ei ole, kun ensin kolme, sitten neljä, ja nyt se on viisi. Eivät tajunneet. Sitä vitsiä mies yritti vielä pari kertaa, ja sitten huokaisi lapsille, että kuulkaas, äiti ja isi on tehneet "tuhmia". No lapset sai järkyttävän naurukohtauksen, mutta eivät vieläkään ihan tajunneet, ehkä pikkuisen pilkahti. Sitten mies sanoi, että tulkaas kuuntelemaan nyt isin mahaa. Nuorempi totteli. Sitten mies sanoi tälle, että menee kuuntelemaan äitin mahaa. Ei kuulu mitään, ihmetteli 10v. No, muutaman kuukauden päästä pitäisi kuulua jotain, sanoi mies, ja silloin vanhempi lapsi puuskahti äiti, ooksä raskaana! Ehdin nippa nappa sanomaan olen, kun molemmat lapset kapsahti mun kaulaan ja halas niin paljon, että en oikeasti saanut enää henkeä. Näytin heille ultrakuvat ja kerroin, että raskaus on alussa ja mitä tahansa voi vielä sattua, mutta et heidän ei tarvitse olla huolissaan mun pahasta olosta enää. Ne oli niin onnellisia. Rupesivat heti puhumaan missä vauva sit nukkuu, laskemaan minkä ikäisiä he ovat kun vauva on esim 3v, onko se tyttö vai poika, eli saako sille antaa muotivinkkejä sit isompana, jne. Vollotinhan minä :)

Nyt pois koneelta, tässä tulee liian paha olo :$

Mimzy ja yksinäinen matkaaja 8+2
 
  • Tykkää
Reactions: Sandri ja piretti
Oireettomuus jatkuu täällä. :) nyt pitäis illaksi töihin.
Jokseenkin ei nyt töihin meno nappaa ollenkaa. Mieluummin olis vaan. :) eilenki piti muka yhdessä siivota.. Noh mies tiskasi, imuroi ja vei pyykit koneeseen ja laitto vielä ne kuivumaanki. Mitä mä tein? Ööö en mitään. Mainitsinki asiasta illalla ni mies vaa tuumas ettei sun ny saakkaan tehdä mitään. :) ehkä nyt kuitenki sais ja pitäis tehä jotain. Ehdotin eile että aloitettais lenkkeily, mut koko ajan vaan tuntuu olevan kauhee kiire. Vihdoinkin kun saadaan tuota talon kosteusvaurio asiaa eteenpäin ni puolet ajatuksista on siinä ja puolet vauvas. :) eli muulle ei paljon jää kyllä aikaa.

Seksistä sen verran että iha normisti on jatkettu. :) mies vaan tuumas että tuloo sitte komiat hymykuopat ku vähä kokeillaan. Hih. :)

Voi kauhee ku tuntuu ettei mitään saisi syödä ku tykkään enemmän suolasesta ku makiasta. Ja suolaa pitäis välttää. Hmmh. Mut toisaalta onhan sitä jotain syötäväkin. Onneks en oo niin kauheesti juustojen syöjä. Paitsi kotijuuston, voi nam ku sitä on piimävellis. Ja muutenki nyt oon tosi paljo syöny piimävelliä. En tiiä sit johtuuko raskauden himoista vai mistä, mutta söisin sitä kyl ihan koko ajan. :)

Kaikki puhuu tuosta varhaisultrasta, mut mä en oo ainakaa ajatellu mennä. Jos nyt jaksais odottaa sinne neuvolaan asti et kuulee sykkeet. Aika vaan tuntuu menevän nii kauheen hitaasti. Nyt tosin alkaa sellanen työputki että ei varmaan kerkee ajatella kauheesti.

Tsemppiä kaikille! :)
 
  • Tykkää
Reactions: piretti
mmini: Jee! Hienoa, että paniikki oli turhaa! Tässä tilanteessa hassua, kun toivoo ettei olisi pahoja oireita, mutta samalla toivoo, että niitä olisi! :D

Nyt kun on ollut paljon juttua oloista ja muista, niin mulla on rinnat toooosi kipeät. Varsinkin aamuisin, kun puoliunessa käännän kylkeä niiin auuuu ja hereillä ollaan. :D

Raskauden piilottelusta... Mä olin eilen ystäväni synttärijuhlissa (hän onneksi tietää jo raskaudestani, niin auttoi mua piilottelemaan. Ostin limua, joka oli saman väristä kuin juhliin tuleva booli!) Meni niin hyvin, ettei kukaan kysellyt onneksi mitään. Herkkuja ja kakkuja kun en pystynyt syömään loppuun etovan olon takia, niin pistin sen flunssan piikkiin. Tässä mielessä osui sopivasti tämä flunssa, kun uskottavasti ääni maassa harmittelin etten millään pysty syömään kaikkea. :kieh:

Mä onnistuin siis nappaa flunssan just plussauksen jälkeen, niin en itseasiassa ole varma johtuuko tää mun etova olo ja ruokahaluttomuus raskaudesta vai tästä flunssasta.. :whistle:
Eli ihan mielenkiinnosta kyselen, että millä viikoilla teillä on pahoinvoinnit alkanut? Ovatko laantuneet tai pahentuneet ja millä viikoilla? :)

Piretti ja Pirpula 5+1 (muoks. tää meinaa jostain syystä aina unohtua, vaikka tätähän on nyt varsin kiva viljellä :D )
 
Viimeksi muokattu:
piretti mulla ainakin alkoi närästyksellä 6. viikolla ja 7. viikolla vaihtui oksenteluun ja järkkyyn pahoinvointiin. Luulin jo että vähän helpotti pari päivää, mutta 9. viikolla voimistui pahoinvointi jonkin verran ja vieläkin on ihan kamalaa.. :D Toivottavasti säästyt pahimmilta!

Maikkki & minimöö 9+2
 
Maikkki: Onko enempi pahoinvointia vai ihan oksentelua? Toivottavasti menee ohi tai vähintäänkin laantuu pian! Ja eipä kai tuota oksentelua kellekkään toivo, on se niin kamalaa! Vähän mietityttää, että mitäköhän tästä vielä tulee :D

Mulla tuli nyt aivopieru... eli olenko nyt siis 6. raskausviikolla, kun olen 5+1 ? :rolleyes:

Piretti ja Pirpula 5+1
 
piretti se on ollu vaihtelevasti molempia, mut siis pahoinvointia ihan koko ajan aamusta vähintään iltakuuteen-iltakasiin (nyt siis, alussa helpotti jo 14-16 välillä), ja oksentelua n.14 saakka jos vain jotain yritän syödä väkisin mut esim tänään oksensin vielä sen kahden jälkeenkin. Eikä ole tainnut yhtään pahoinvoinnitonta päivää olla, vaikka oksuttomia päiviä on ollut nyt paljonkin näiden rannekkeiden hankkimisen jälkeen. Tässä vaan kun olot pahenee koko ajan (normaalia kuulemma) niin ei pidä rannekkeetkaan kaikkia oksuja enää poissa :( Mut mitä vaan että saa sen pikkuisen syliin syyskuussa ^_^ <3
 
  • Tykkää
Reactions: piretti
Musta tuntuu aina niin tylsältä, kun ensin ajattelee, että mulla alkaa ensiviikolla 8. raskausviikko ja silti nyt onkin päiviä vasta 6+4 :D Jotenkin ensin ajattelee, että huimaa, aika on sittenkin mennyt nopeasti. Ja kuitenkin tärähtää toi 6 tuohon päivyriin, tylsää!
 
Heippa pitkästä aikaa :)

Tänään käytiin uimahallissa, oli mukavaa, alkuun hirvitti lähteä bikineissä, mahaturvotuksen kanssa .. ;D

Meillä jo 9. Viikko aluillaan, kai, mä en aivan tarkalleen itsekään muista mikä päivä vaihtuu viikko ;)

Kyllä mä oon kaikkia syönyt ihan huoletta raejuustoa, fetaa yms miks. Niitä pitäis varoa?

Pahaolo on edelleen aamuisin, paljon tulee syötyä et olo pysyis edes suht hyvänä. Painoa varmasti tullut jo pari kiloa.

Ensviikolla eka neuvola :)

Mahaa vihloo lapsia nostellessa, äkkinäisissä liikkeissä.. Välillä inhottavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: piretti
lisäilen vielä, kun tytöt kerrankin leikkii nätisti ;)

Mulla on sitrus/ kirpeä himo :) tiiätte varmaan semmosen sitruunamehun ,keltainen pieni sitruunan mallinen pullo, join melkein koko pullollisen, sellaisenaan :LOL:

Myös kipeät karkit maistuu.

Tänään ollut äippähousut jalassa, eilen illalla meillä kävi vieraita, mulla oli tiukat farkut, piti kesken illan käydä aukaseen ne vessassa, puristi niin ikävästi!! Onneks oli pitkä paita! :D

Ootte kirjoitellut niin hurjasti et mulla on viel monta sivua lukematta.
 
Emeli- : Kiitos! Pitää nyt pitää mielessä, etten sekoile tämän enempää :D

Maikkki: Kuulostaa hurjalta.. :O Kiitos, että olet jakanut kokemuksia, kun vähän ite jännään milloin ja mitä tässä pitäisi pelätä odottavansa. Vaikka yksilöllistähän se on, mutta kuitenkin :) Mutta siis aivan ihanasti kiteytit!: "Mut mitä vaan että saa sen pikkuisen syliin syyskuussa"
Aivan ihanan totta! Eipä ees enää jännitä pahoinvoinnit niin paljon, kun sen noin ajattelee! :heart:

Ja joo tosiaan tosta rae- ja fetajuustosta.. miekin oon miettiny, et jos
ne on valmistettu pastöroidusta(vai miten ihmeessä tuo kirjoitetaankaan)
maidosta, niin onks niissä sit jotain muuta mitä pitäis sit varoa?? : /

Piretti ja Pirpula 5+1
 
Viimeksi muokattu:
Moro. Mulla 9.vko menossa. Vkot 6-8 oli aika karseeta oloa (en tosin oksentanu kertaakaan). Päänsärky ja huono olo kuitenkin vaivasivat. Vko 7 lopulla ostin nää sea band pahoinvointirannekkeet, jotka hillinneet pahoinvointia. Toisaalta vaikka vkon 8 lopulla yhtenä päivänä en pitäny rannekkeita, oli olo ok. Kaikenkaikkiaan 8. vkon lopulla helpotti ja ny 9. vkolla tasasempi ja parempi olo. Kuvotusta ja pientä päänsärkyä joo on, ja yöheräilyjä, mut muuten helpompi olo. Nää on varmasti tosi yksilöllisiä, mut haluun antaa toivoa, ettei pelästy jos aluksi on ihan hirmu epämukavaa oloa, sillä se saattaa hyvinkin vähentyä viikon parin sisällä. :)

( . ) tänään ollut turvonnu olo, verkkaritkin kiristää, eeh... :p

Ilokarpalo ja pipana 8+3
 
Ostin tänään (mies kävi ostamassa...) nuo sea band rannekkeet. Saa nähdä toimiiko. Vielä ei huomattavaa vaikutusta. Tosin mun paha olo on niin järkkyä, et ehkä sitä ei huomaakaan niin helposti vaikka olisi hieman helpompaa nyt.
 
No niin, takana on aikamoinen viikko, joka päivä ollut sellainen krapulaolo eikä mitään ole saanut tehdyksi. Nyt eka päivä viikkoon, kun tuntuu, että on kohtalaisen normiolo.
Tai en nyt tiedä kuinka normaalia se on, kun äsken oli pakko lähteä hakemaan, ennen kuin kauppa menee kiinni, mansikkajäätelöä. Ja voi jesus mikä itkupotkuraivari tuli, kun ei ollut mansikkajäätelöä! |O

Ensi viikolla jo neuvola. Voi kun pääsis jo np-ultraan ja näkisi/kuulisi, että kaikki hyvin, niin voisi alkaa kailottamaan tätä koko maailmalle. :D

-*Kukkis 8+3
 
tulihan tännekkin vissiin kai oireita.. eilen illalla oli ihan turvonnut olo ja ilmaa mahassa ja tänään väsymys ja palelu (voi johtua kylmästä ilmastakin).. aamulla kun kävin vessassa ja olin menossa takaisin sänkyyn alkoi taas järkyttävät menkkakivut, samanlaiset kuin viime lauantaina ja piti kävellä edes takaisin jonkun aikaa.. siis poltteli menkkamaisesti ja kouristi.. kävelemällä se lähti melkein kokonaan ja sitten menin nukkumaan, päivällä luennolla alkoi sama, mutta lievempänä, meni ohi taas onneksi.. eikä verta, väkisinkin tulee keskenmenopelko mieleen kun tuntuu siltä että menkat alkais ihan justiin!! Jos jatkuu niin soitan neuvolaan et voisko sitä tarkistaa et kaikki on ok tai jotain... :/ Mutta nyt olo ok, olen vain ihan puhki!

Sandri 6+0 POKS! oon oottanu että saa poksahtaa... :D pieni ilo, mutta kuitenki :D

Niin joo ja itkuherkkyyttä on ilmassa, eilen illalla märisin, millanen äiti musta mahdollisesti tulee ja tänään märisin kun katsoin omia lapsuuden kuvia häitä varten...
 
Viimeksi muokattu:
Juustoista sen verran, että feta ja raejuusto on yleensä pastöroituja, mutta itse olen vähän varovainen niidenkin kanssa, se listeriariski kun noissakin on. Voin syödä omasta jääkaapista tuoreena kun tiedän ettei ole lämpimässä säilytetty, mutta seisovista pöydistä ym jätän väliin. Kuumennettuna syön kyllä auraa, fetaa ja mozzarellaa. Jokainenhan näissä tekee omat valinnat ja punnitsee riskit, olen ehkä ylivarovainen :) ja pastöroimattomat tuotteet jätän suosiolla kauppaan vaikka tiedän useita jotka tälle rajoitukselle viittaa kintaalla.

Mimzyn kertomus lapsille kertomisesta sai täällä kyyneleet silmiin, ihania :heart:
 
Kaikkea en ehtiny vielä lukemaan, kauheesti tullut tekstiä taas.

Se kuka miettii saako pahoinvoinnista saikkua töissä ni todellakin saa ja jos olo on kuvailemasi kaltainen ni mä en ajattelisi töihin päinkään.

Juustoista ja maitotuotteista. Mä oon syöny bonjouria ja mozzarellaa yms. Katson vain että on pästöroitu. En ole sen enempiä huolehtinut :) Joku mietti myös picnicin patonkeja. Kyllä mä uskaltaisin niitä syödä.

Mulla oli eka neuvola nyt pe. Neuvolan laskurien mukaan la olis 9.9. Eli tänään elettäis rv 7+4. Saa nähdä muuttuuko paljon sitten ultrassa, kun en tiedä kierrosta ollenkaan. Seuraava neuvola tokan kanssa olisi vasta rv 22. Että ei nuita turhan tiheesti ole.

Nyt odotellaan sitten ultrakutsua postissa. Terkka ei tienny onko db vastaanotto vielä nkl:ssä vai onko siirtynyt remontin ajaksi kättärille. Sanoi että on mahdollista et ultrat kättärillä mutta silti saattaa synnytys olla nkl:ssä. No tämäkin selviää kun tulee kirje postista ja pääsee äp polin
ultraan asti :)
 

Yhteistyössä