Onnea kaikille vauvan saaneille!
Synnytyskertomusta:
Menin sairaalaan sovitusti osastolle seitsemäksi aamulla mieheni kanssa. Olimme ajoissa, joten yöhoitaja näytti meille huoneeni ja esitteli osaston pääpaikat, kuten päiväsalin (jääkaappi ilta- ja yöpalaa varten, sekä tarjottimien palautuspaikka) ja liinavaatevaraston. Sain osastolla yhden hengen huoneen, jossa oli oma vessa. N. klo 7.20 omahoitajani tuli tapaamaan meitä, selitti mm. leikkaussalivaatteiden käytön, leikkauspäivän normaalia kulkua ja otti verenpaineeni, verensokerini ja kuunteli vauvan sydänäänet. Verensokerini oli vähän liian matala, joten hoitaja aloitti glukoositipan heti vaatteet vaihdettuani. Leikkurista oli tullut tieto, että "pian pääsemme", joka oli siis n. klo 8.50, kun saimme lähtöluvan tulla osastolta leikkaussaliin.
Sain valita kärrätäänkö minut sängyllä vai haluanko kävellä leikkuriin. Koska minulle oli laitettu tippa, en saanut puettua aamutakkia kunnolla päälleni, joten päädyin sänkykyytiin (matka olisi vienyt minut mukavasti hissillä eri kerroksiin, enkä halunnut ottaa riskiä paljaan takamukseni esittelystä hissiaulassa...haha). Hoitaja osastolta kärräsi minut siis leikkuriin mieheni harppoessa vierellä leikkaussalitakissaan ja kamera kourassa. Perillä sänkyni jätettiin salin ulkopuolelle, johon myös jätin aamutakin. Kävelin saliin ja asetuin makaamaan leikkauspöydälle oikealle kyljelleni. Seurantalätkät kiinnitettiin ja oikea käteni asetettiin käsitukeen (tippakäsi).
Kaikki esittelivät itsensä salissa ja varmistivat minulta mm. syntymäaikaa ja leikkausta (sektio). Sain pikavauhdilla pussillisen nestettä suoneen (jestas se tuntuu kylmältä kun se neste pakotetaan paineella suoneen), sekä antibioottia ruiskullisen. Nesteen valuttua selkääni alettiin pestä kylmältä tuntuvalla puhdistusaineella puudutusta varten. Anestesiahoitaja auttoi minua köyristämään selkäni tarvittuun asentoon ja anestesialääkäri tuikkasi spinaalin. Mieheni sanoi sen näyttäneen aika hurjalta, kun lääkäri "sörkki selkää neulalla edestakaisin". Minulle se ei tuntunut niin pahalta, pyrin vain hengittämään normaalisti ja rentouttamaan itseni. Puudutuksen jälkeen minun piti nopeasti kääntyä selälleni. Puudutus alkoi vaikuttamaan nopeasti, lämmin tunne levisi jalkoihin. Joku hoitajista rupesi laittamaan minulle virtsakatetria lohdullisesti sanoen, että puudutuksen pitäisi jo olla niin hyvä, etten tuntisi mitään epämiellyttävää, enkä tuntenutkaan. (jossain tässä välissä leikkavalle lääkärille soitettiin, että salissa olaan valmiita)
Näkösuoja nostettiin rintakehäni alaosan kohdalle ja mahaani alettiin valmistella pesuin ja liinoin. Lääkäri ja opiskelija tulivat ja esittelivät itsensä. Aloin olla hyvin jännittynyt. Oloani tiedusteltiin koko ajan. Ai niin, ja puudutusta testattiin jossain vaiheessa pyyhkäisemällä jollain kylmällä eri kohdista mahaa ja rintakehää, eli puutuneella alueella ei tuntunut kylmää, vaikka pyyhkäisy tuntuikin. Varsinaista leikkauksen alkamista ei kerrottu, mutta katon metallipaneelista näin milloin mahassa oli punainen haava... Mieheni sai katsella leikkausta, hänen ei tarvinnut olla näkösuojan takana. Hän kyseli minulta välillä, haluanko, että hän kertoo leikkauksen kulusta, mutta jotenkin se tuntui liialliselta siinä jännityksessä. Katselin leikkausta kuitenkin siitä kattopaneelista jonkin verran. Edellisestä sektiosta oli tullut jonkin verran kiinnikkeitä, mutta ei pahasti, raportoi lääkäri leikatessaan. Mieheni kertoi lääkärin lähinnä repineen kudoksia auki käsillään veitsellä leikkaamisen sijaan, ja tämä repiminen oli mieheni mielestä hieman etovaa katseltavaa koska pöydällä oli niin läheinen ihminen. Minulle tämä kaikki tuntui tönimiseltä, vetämiseltä ja penkomiselta. Anestesialääkäri aroitti hieman etukäteen, että kohta hän työntäisi vauvaa vatsani yläosasta leikkaushaavaa kohti, ja pian hän tekikin niin. Pian lääkäri huudahti hyvänen aika miten paljon tukkaa, ja siitä ei mennyt kuin hetki, kun vauva parkaisi. Mieheni kertoi vauvan parkaisseen jo ennen kun tämä oli kokonaan ulkona mahasta. Tässä vaiheessa silmäni kostuivat ja melkein nyyhkäisin onnesta, kun vauvaa näytettiin minulle. (Todella, vauvalla on tukkaa hirveästi, paksu, kihara peikkotukka, jonka seasta ei edes päänahka vilku.) Iho oli vielä aika paljon lapsenkinassa. Mieheni lähti tässä vaiheessa kätilön mukaan pesemään vauvaa ja minulta alettiin irrottaa istukkaa. Oloni huononi jonkin verran, päässä tuntui painetta, joka anestesiahoitajan mukaan oli normaalia, kun veri pääsi vertaamaan taas premmin vauvan aiheuttaman paineen poistuttua verisuonten päältä.
Minua kursittiin kokoon pitkältä tuntuva aika, ennen kun mieheni palasi saliin vauvan kanssa. todellisuudessa aika kului varmaan vartti. Ihasteltiin vauvaa miehen kanssa ompelun loppuaika. Meitä muuten onniteltiin vauvasta monta kertaa syntymän ja salistalähdön välillä. Kun ompelu oli tehty, lääkäri puudutti haavan ja teippasi sen, sekä antoi raportin leikkauksesta, mm. sen, että napanuorassa oli ollut solmu. Sitten minut autettiin pöydältä sänkyyn ja kärrättiin heräämöön. Mies kantoi vauvan. Leikkaukseem neni noin tunti, vähän alle. Heräämössä sain ensi kertaa imettää vauvan. Kätilö hieman auttoi, sillä nännin sihtaaminen vauvan suuhun makuultaan oli hieman hankalaa. Maitopisaroita tuli esiin heti, kun rinnasta otti kiinni. Vauva imi hienosti, mutta koska minulla oli radi, vauva sai myös tilkan luovutettua maitoa verensokerien laskemisen ehkäisemiseksi. Olimme heräämössä kaksi tuntia. Sain kohtua supistavaa lääkettä pistoksena, sillä vuosin hieman liikaa verta. Klo 12 meidät hyvästeltiin ja kärrättiin takaisin osastolle. Vauva matkasi osastolle kainalossani.
Osastolla vuotoa seurattiin ja kohtua painettiin useaan otteeseen. Sain lisää supistuksia aiheuttavia lääkkeitä ja kivut olivat suht voimakkaita. Onneksi minulla oli kipupumppu! Henkilökunta oli aivan mahtavaa, tunsin olevani hyvissä käsissä. Seuraavana aamuna, lauantaina, sain nousta ylös, katetri poistettiin ja sain hoitaa itse vauvan hoidot. Tosin minua muistutettiin ottamaan maltillisesti ja soittamaan herkästi apua sitä vartenhan me täällä ollaan. Sunnuntaina pääsin aamulla suihkuun ja sain poistaa haavateipin. Kotiin pääsin maanantaina, mieheni ja tyttäreni hakivat minut illansuussa.
Olen niin kiitollinen tästä kokemuksesta, se oli kaikin puolin eheyttävä ja positiivinen kokemus. Henkilökunta oli aivan ihanaa, itkeä tirautin kotimatkalla autossa heitä muistellessani, vauvaa sain hoitaa ja imettää niin paljon kuin halusin ja pystyin heti leikkauksen jälkeen (vauva sai nukkua kapalossa kainalossani ekan yön niin, että kätilön soitin paikalle vain vaihtamaan puolta imetystä varten ja vaippoja vaihtamaan) ja jopa ruoka oli niin hyvää, etten ole pitkään aikaan mitään niin hyvää syönytkään. Osaston henkilökuntaa kiitimme sanojen lisäksi myös herkuin.
Mimzy ja tytär 1vko
.