Syyskuun Sydänkäpyset *S Y Y S K U U*

Pahoittelen, etten kerennyt lukea ketjuun tulleita viestejä kokonaan eli kommentoin niitä myöhemmin. Tulin vain nopeasti kertomaan, miksi päädyttiin hätäsektioon. Synnytyskertomuksenkin kirjoitan kokonaisuudessaan vähän myöhemmin.

Synnytys siis oli kestänyt jo suht kauan ja lapsivesien menosta oli kulunut n. 14 tuntia, kun kätilö sanoi, että mun iho on ihan tulikuuma. Kysyi, että tuntuuko olo kuumeiselta ja sanoin, että ei, mua vaan varmaan jännittää. Mitattiin kuume ja sitä sit olikin n. 39 astetta eli olin saanut jonkun infektion, kun vesien menosta oli mennyt niin kauan. Samalla vauvan sykkeet oli noussut tasaisesti, joka just viittasi tähän infektioon.

Sain suoraan suoneen antibiootit ja panadolit. Sit kuitenkin lääkäri tuli ja päätti varulta ottaa vauvan päästä ph-arvon. Tuon ph-arvon mukaisesti on sitten kolme vaihtoehtoa: hyvä arvo => synnytys saa jatkua sellaisenaan, välttävä arvo => synnytys jatkuu normaalisti ja tarkistuskoe otetaan vähän ajan päästä. Huono arvo => suoraan hätäsektioon, sillä vauva pitää saada syntymään heti. Olin tässä vaiheessa jo 10 cm auki eli synnytys alkoi olla loppusuoralla jo muutenkin.

Arvon saaminen tuntui kestävän ikuisuuden (vaikkei siis oikeasti kestänyt) ja sit kun kätilö huuti sen käytävältä niin alkoi tapahtua sen verran vauhdilla asioita, että huh. Itse aloin tietysti itkeä, että nytkö se vauva sit kuolee eli mut siirrettiin toiseen sänkyyn ja irroitettiin piuhoista ja suoraan leikkaussaliin, jossa unilääkkeet suoneen ja sit olikin jo taju kankaalla. Pari minuuttia meni siis koko operaatioon, kun miehelle oli huikattu käyävälle, et elossa oleva vauva syntyi. Mitat ja muut tiedot saatiin sit tosiaan vasta myöhemin.

tuosta alkaen vauva on ollut teholla ja saa antibiootteja koko ajan. Siirrettiin jo eilen siitä happikopperosta pois (on saanut siis myös lisähappea), mutta nyt oli yön aikana siirretty takaisin siihen, sillä oli saanut kouristuskohtauksia ja nyt sitten aletaan tutkia niitä. :'(

Esikoisesta tosiaan päädyttiin kiireelliseen sektioon, joten eka leikkaushaava vaakassa ja nyt sit hätäsektioon, eikä samasta kohdasta voinut leikata, niin haava pystyssä. En tiedä, milllin päästään kotiin, tai vauva ei ainakaan pääse varmaan vähään aikaan. Eri osastoilla siis ollaan eli käyn teho-osastolla ain hoitoaikoina hoitamassa..

Sori kirjoitusvirheet, kirjoitin yksisormijärjestelmällä, kun pumppaan tässä samalla maitoa. :D

Oikein paljon jaksamisia kaikille vielä tähän loppusuoralle! :hug:
 
Täällä odotellaan aikaa synnytykseen... keskiviikkona kävin äitipolilla ja sanovat et soitella maanantaina osastolle et jos mahtuu saleihin käynnistykseen :D no kympilt soittelin ja käskettii soittaa puolilt päivin uudestaan.. eli mä varmaan täs pari päivää soittelen millon ois tilaa... kalvot puhki ja synnytyst edistämään :D

pirpana74
:n kanssa taidetaan sitten olla oysis yhtä aikaa :)

jospa tää ny pääsis vaan sinne synnärille asti... harvoin siel vissiin kauheest tilaa kerta on :D mut insuliinit loppuu huomisen jälkeen eikä pelkoo et lähen niit lisää osteleen enää.. ja yli lasketu ei pitäs päästää ja se ois sit huomenissa.. kokoarvio oli viikko sitten 3,3kg eli nyt ois sit varmaan jo parikolmesataa grammaa enemmän.. tää aika menee niiiiiin hitaast ku pitää oottaa uutta soittoaikaa.. jospa sattus ystävällisempi kätilö puhelimen varteen tällä kertaaa..

Onnittelut kaikille vauvautuineille :) ja tsemppiä muille viel odottaville :)

Tuikku83 ja möhkäle 39+6
 
  • Tykkää
Reactions: Hassel
Onnea vauvautuneille! :heart:

Raisulla ollut kyllä melko intensiivinen tuo alkutaipale! :hug:

Hasselin jutuille sai taas tossa välissä naureskella :D

Mayah, täällä samaa paineentunnetta. Ja jokupa niistä hartioistaki ehti sanomaan jo, että aamuvenyttelyn aikana tuntui pienet hartiat porautuvan nivusiin. Täällä samaa! Ainaki tosiaan oletan että ne on hartiat, kun pääkin on alaspäin :D

Marja, toi on jo ihan naurettavaa! Täysin täysin täysin naurettavaa, miten tossa toimitaan! Suututtaa oikein huonot synnärilääkärit ja -hoitajat. Noista pitäis oikeesti porukalla tehdä joku juttu.
Mut hyvä kyllä, kun lapsetkin antaa jo noita neuvoja :D Ja jos mies pysyy tossa kahden kerran päivärytmissä, ni edistävää sekin :p

Suppareista, ai mitä? Ei täällä enää. Johan niistä vko 24 eteenpäin kärsittiinkin, ni hyvä se on tässä kohtaa lopettaa! Ei seksillä, ei siivoomisella, ei lenkkeilyllä, millään ei oo mitään vaikutusta siihen. Selkä tulee vaan tavallista kipeemmäks, mut supistuksista ei tietoakaan. Menny varmaan naapurin koiraan ku ulisee niin prkleesti yötä päivää. Kiitti vaa :stick:

Meillä kyllä yritettiin koko viikonloppu häätää Omppua, onhan siin tietty puolensa et mies on vaan viikonloppusin kotona :cool: Mutta ei vaikutusta. Ei saatu terrorisalaliittoteoriavauvaa. Mut kivaa oli :cool:

Keskiviikkona olis Naikkarille sektiosopimisaika, jännä nähä koska sitten ottavat kaverin ulos. Mielellää enne joulukuuta :xmas: Miehen kanssa katottiin meille sopivimmat päivät, muuten ei pääse toinen mukaan :/ "Innolla" odotan tota sektiota, kun sen jälkeen mies on kuitenkin kaks viikkoa heti poissa. Sen jälkeen alkaa isyysloma, mut kaks viikkoo pakkopoissaoloa, mist ei oo neuvotteluvaraa. Puolustusvoimat on hieno juttu! :stick:

Mut nyt kun oon käyttäny kohta kaikki hymiöt listauksesta, ni meen ulos reuhtoo halkohommiin. Luulen et vauvaa ei kiinnosta kyl yhtään, vaikka mite huristelisin kottikärryillä mäkistä pihaa ylös alas, mut aina voi koittaa. Ja tuleepa homma tehtyä :D

Jemmiksi & Omppu.
 
Synntyskertomusta

Viime keskiviikko yönä nukuin tosi levottomasti, lantioon sattui ja painoi. Aamulla klo 9 alkoi supistella 15-20 min välein. Tätä jatkui koko päivän, ainoastaan yksi 30 min tauko supistelematta. Soitin illalla klo 19 synnärille et tulenko näytille kun näin supistaa, välillä 10 min välein. Kätilö kehoitti viel seuraamaan, voivat vielä vaikka loppuakin!!! Mitä vielä eikun tihenivät vain.

Menin nukkumaan klo 22(yrittämään ainakin), ei siitä mitään tullu, supisti jo 7 min välein. Klo 23.30 nousin ylös ja sanoin miehelle että nyt lähdetään.

Matkalla supisti 5-6 min välein. Sairaalaan päästiin suoraan saliin klo 1.10 ja käyrälle. Kätilö tutki kohdunsuun, auki 4 cm. Siinä sitte vielä kärvistelin aikani kunnes sanoin että nyt tarviin jo jotain. Sain ilokaasua noin puolen tunnin päästä saliin tulosta. Klo 1.50 sanoin ettei ilokaasu auta ollenkaan, etten pysty rentoutumaan supistusten väleillä ollenkaan. Pyydettiin epiduraali. Sen kun sain alkoi olo helpottamaan, sain nukuttua jopa. Lapsivesi meni klo 4.30 spontaanisti. Klo 6.25 olin 10 cm auki. Kätilö sanoi että jos ponnistuttaa niin saan ponnistella omaan tahtiin.

Tässä vaiheessa ei tuntunut kuin pientä paineen tunnetta. Joskus seitsemän aikoihin tunsin voimakasta painetta takapäässä, aloin pikkuhiljaa ponnistella mutten aktiivisesti.

Klo 8.20 alkoi todellinen ponnistaminen ja poika syntyi klo 8.46. Eli 26 min kesti ponnistusvaihe. Kyllä minusta tuntui pitkälle tämä aika kun niin kovasti painoi takapuolen puolelle. Pojan mitat paino 3840g ja pituus 51 cm, pipo 37 cm.Kätilö leikkasi välilihan koska muuten olisi ollut tukalat paikat ja poika oli saatava nopeasti ulos. Mutta ihaninta oli se kun sain ihanan pienen suloisen kullanmurun vatsalleni kaiken sen kivun ja ponnistamisen jälkeen:heart:

tässä nyt sitten toivutaan ja opetellaan vauva-arkea. Vauva syö useasti ja maito on noussut hyvin. Sairaalassa oltiin 2 vrk.


Nyt ei jaksa kirjoittaa enempää, tässä pääkohdat.

Tsemppiä vielä vatsan kanssa olijoille, kyllä ne vauvat alkaa sieltä putkahdella lopuillekin!

Äippäliini & pikku-ukko 4 päivää
 
Viimeksi muokattu:
Voi hurjaa raisu, :( Voimia kovasti sinne sekä sinulle että vauvelle!! :heart:

Tuikku, toivottavasti pääset pian tositoimiin ja ehkäpä Oys:ssa tosiaan nähdään jos tämä homma tästä etenee. :)

Verenpaineiden ja turvokkien kanssa kamppaileville terkkuja ja jaksuja. Kasvojen turvotus voi tosiaan olla merkki toksemiasta, joten kannattaa olla kyllä tarkkana jos turvokki lisääntyy ja ottaa yhteyksiä neuvolaan ainakin.

Täällä heti aamupaineet 140/93 mutta pissa oli puhdas protskuista joten odotellaan vaan. Sormet ja naama myös turvoksissa ja olo raskas. Huh.
Suppailee ajoittain muttei kovin kipeästi eikä säännöllisesti. On tämä odottavan aika pitkä. Vauvan liikkeitä on pitänyt vähän seurailla kun on vaikuttanut vaisummalta... Sekin huoli tähän vielä. Argh.

Tsemiä kaikille! :heart:

Pirpana ja masumöyrijä, edelleen 41+2
 
Joskos h-hetki olis lähempänä...? :) tänään bongattu selkeä limatulppa ja sitten kipeitä suppareita jatkunut aina aamu kuudesta asti, välillä harvemmin, välillä tiheemmin.

neuvolassa kävin, terkka totes, että ei ole pää kiinnittynyt (olin ihan ihmeissäni), että jos vedet menee niin sitten makuuasennossa sairaalaan. Eli käytännössä sitten ambulanssilla. No eipä tarvi ainakaan miettiä sitten, että millä kyydillä mennään :D mutta ite en tähän päivään asti ollut tietoinen, että ei ole kiinnittynyt, mä olisin ollut ihan tyytyväisenä vesien menojen jälkeen pystyssä. Onneksi selvis sekin. En tiedä onko mennyt ohi tuo viime neuvolassa, vai onko se jäänyt sanomatta. Mutta ainakin nyt tiedetään.

Nyt vain toivotaan, että supparit jatkuu...

Yanis ja neiti (?) 40+2
 
raisu, olipas hurjaa touhua :O Nyt vaan pikaista toipumista molemmille :)

äippäliinille kiitos kertomuksesta :)

Tuikku, oi, sä pääset kohta tositoimiin :)

Kukaan muuko ei oikeasti kuorsaa??? En saata uskoa :D :D Ensiavuksi hain itselleni apteekista jotain nenäsuihketta ja miehelle korvatulppia...
Kirppariltakin tein löytöjä kun Emman hoitolaukku lähti 3e ja puuhamatto lelukaarella 7,50e. Ja pari vaatettakin :whistle: Puuhamaton pitkäöikäisyys testataan nyt, siinä luki että vain pintapesu, mutta heitin sen koneeseen käsinpesuun...ei oo mikään sikakallis menetys jos tuosta menee... ;)
 
Moikka taas pitkästä aikaa.

Heti aluksi Zophielle, minä kuorsaan...:vampire: Siis herään usein ite siihen, että päästän typerän sikapossuröhkäsyn, en tiedä olenko varsinaisesti kuorsannut. Mies on mukavasti tosi hyväuninen, ettei välttämättä herää rouvan röhkintään.

Raisulle ja perheelle tsemppiä minultakin, aika hurja alku tosiaan.

Ja marjan kohtelu on kyllä aikamoista!:mad:

Ja sitten tietty kauheasti onnea kaikille vauvaantuneille!
:heart:

Täällä ollaan yhä yhdessä koossa. Mitään sen suurempaa hinkua mulla ei ole saada tätä ulos, tulee sitten kun tulee. Vointi on ihan ok, mitä nyt vähän on maha tiellä ja ahistaa, ja öisin on vaikea kääntää kylkeä, muttei mitään kauheaa oloa siis.
Eilen lapsi mylläs mahassa aivan tolkuttomasti tunti tolkulla. Siis kunnon punkemista ja muljahtelua jatkuvalla syötöllä. Ei ole ennen tuohon malliin teutaroinut, olisko tullut joku täysikuuhulluus...? Tuli vissiin niitä sukkapuikkopistojakin alapäähän, kirpas ainakin aina niin makeasti.

Yöllä tuli menkkakipuja ja alaselkää särki, ja piti ravata vessassa kattomassa, että tuleeko jotain ylimäärästä tavaraa ulos. Ei tullut, mutta tänään neuvolassa pissa muuten puhdas, mutta vähän oli verta mukana. Eli jotain on alkanut tapahtumaan!
Jänskättää.=)

Muuten olen touhunnut ihan normaaliin tahtiin, saunottu ollaan oikein urakalla nyt kun uusi sauna on valmis, mutta me ollaan muutenkin ihan saunahullu perhe. Koirien kanssa käydään kunnon mettälenkeillä, kävinpä tuossa sauvakävelemässäkin kun oli niin hartiat jumissa. Mahtoi olla näky, ja kyläläiset taas ihmeissään. :kieh:

On tullut niin paljon taas tekstiä sitten minun viimekirjoittelun, etten nyt millään muista mihin kaikkeen piti kommentoida. Mutta ei muuta kuin jaksamista kanssamammat!

MökinAkka 39+2
 
Hienosti meni äippäliinin synnytys, onnea vielä pojasta!

Yanis, suppareita sinne lisää ja kiihtyvällä tahdilla, kohta pääset tositoimiin! Eiköhän se vauvelikin siellä kohta punkea päänsä kiinni lähtökuoppaan! :)

Miomiolle myös suppareita sinne toivon... Niinku meille kaikille!

Zophie, täällä myös kuorsausta... Viime yönä heräsin aamuyöstä omaan krooh-ääneen! :LOL:

Huoh, aika matelee eikä jaksais vaan levätä muttaku käskivät. Mur.:headwall:
 
Zophie Täällä on todellakin yksi kohtalotoveri, joka kuorsaa :wave: Ja kaikenhuippu on just se, että herään siihen itse :D Mun mies on todella herkkäuninen ja ihmettelen todellakin, että miten se ei muka herää siihen kun mä vedän vieressä oikeen kunnolla KROOOOOOOOOOOOOOH! :D Toisaiseksi siis mun
kuorsaus häiritsee vaan mua itseäni :D

Hipsuneeeeeeeeeen Ollaankos siellä päästy tositoimiin kun ei ole supistelujuttujen jälkeen tullut uutta päivitystä? :heart:

raisu :hug: Oletkin joutunut kokemaan vähän vaikeamman synnytyksen! :hug: Pieni palkinto on kuitenkin varmasti kaiken kivun arvoinen :heart: Pikaista paranemista teille molemmille, toivottavasti pääsette pian kotiin toipumaan!

Kiitos äippäliinille synnytyskertomuksesta! :) Vauvantuoksuista arkea toivottelen sinne :heart:

Tuikku Toivottavasti saat pian ajan käynnistykseen, jollei vauveli ymmärrä itse sieltä vielä tulla :)

Pirpana Sulla noi paineet tuntuu huitelevan aika samoissa kun mullakin, täälläkin vaan tarkkaillaan...Mulla on proteiini just ja just yhdellä plussalla, mutta ei ole turvotusta tai muuta.
Vähän noi paineet huolettaa mua ja mustakin tuntuu, että vauva on ollut aavistusken rauhallisempi, tosin liikkuu kyllä vieläkin paljon.

Yanis Jeih, kyllä se synnytys kuulostaa sieltä kovin lähestyvän! :)

Miranna Kiitos vastauksesta koskien noita valkuaisia ja paineita. Sulla on tosi samossa ne kun mullakin ja ainakin vielä täälläkin vaan seurataan..

Omaa napaa: Pääsin heti neuvolaan mittaamaan paineen ja tarkastamaan valkuaisen, kun sanoin, että se oli eilen kahdesti yhdellä plussalla. Neuvolatädin tikuissa se oli just ja just sillä yhdellä plussalla, joten ei mitenkään huolestuttavasti vielä, mutta ne paineet..Ne huitelikin sitten jo lukemissa 144/90! Mun lähtölukemiin (117/72) ne on kuulemma liikaa, eli eivät saisi tuosta enää nousta, mutta vielä vaan tarkkaillaan tilannetta. Huomenna menen taas uusiksi. Tän päivän pissanäyte lähti myös labraan tutkittavaksi, katotaan tarkemmin proteiinit ja sitten myös pissatulehdus halutaan sulkea pois.
Mulla on ollut nyt pari päivää ihan järkyttävä väsymys päällä, voisin oikeesti vaan nukkua, nukkua, nukkua...ZzzZZZZZzzzzz...

Vaniljainen ja "Peppi" 38+1 :heart:
 
Onnee

Tsemppii

(.) Kävin neuvolassa. Sain ajan yliaikaisuusjuttuihin synnärille ensi viikon perjantaille (11 päivää vielä!). Kohdunsuu pehmeä mutta kiinni. Ei vuotoja, ei mitään.

PAH! :mad:

Ruutinen ja LeoLaiskiainen 40+2

(kirjoittelen hieman kattavammin kunhan tunto palaa käsiin ja oon vähän virkeempi)
 
Voi Raisu, olipas melkoinen synnytys! Nyt kovasti jaksamista ja toipumista pienelle sekä äidille! :hug:

Marjan kohtelu ihmetyttää täälläkin, huh huh! Voimia! :hug:

Zophie: Viime raskaudessa mies nauhoitti mun kuorsaamista kännykällä, ku en uskonu sen tarinoita :LOL: Nyt oon pariin kertaan heränny ite omaan kuorsaamiseen, mutta mies ei oo valittanu mitään. On tämä raskaana oleminen viimeisillään kaikin puolin hehkeää aikaa ;)

Kiitos paineen tunteesta kommentoineille. Jospa se olis meidänkin vauveli siis laskeutunut tuntemuksista päätellen :)

Ihana synnytyskertomus Äippäliinillä, kiitos kun jaoit sen meidän kanssa! :) Mukavaa vauva-arkea!

( . ) Alkaa olla jo aika masentunut tunnelma täälläkin. Ei jaksais enää vain odottaa, ku mitään ei edes oikeen pysty tekemään! Joka paikkaa särkee ja kolottaa, mutta kipeitä supistuksia saa vain toivoa... Äiti soitti aamulla ja kysyi, supistaako. Sitte ku sanoin, että no supistaiskin, totesi äiti, että eihän se ole vielä aikakaan. Kyllä meinas huumorintaju olla tiukassa tällä siinä vaiheessa. Ei ole aika, ei, mutta kyllä tässä on jo ihan tarpeeksi tukalaa ja esikoisen odotus yli kaksi viikkoa yliajalle oli sen verran kova kokemus, että sais tää mun puolesta jo syntyä. Miten nää viimeset viikot voikin olla näin pitkiä??

Jaksamista kaikille! :hug:

Mayah ja Pupu 38+4 :heart:
 
Kutinasta johtuen labraan minäkin sitten huomenaamusta marssin. Mä tossa tosin jo googlettelin kaikki oireeni (ja esikoisen viimeviikkoisen kuumeilun oireet) ja oma epäilyni olisi enterorokko. Toivottavasti kotidiagnoosi täsmäisi, sillä se ei ole vaarallinen vauvalle eikä mullekaan (ainakaan neuvolan tätin mukaan). No huomenna selvinnee tarkemmin, ja toivottavasti siihen mennessä olis muutenkin parempi olo... Ja sitä toivon myös kaikille muille!!!

Omanapainen Kiippu & kj (37+6)
 
Mädchen: täällä minä taas :D

raisu: onnea hirmuisesti ja pikaista toipumista molemmille! :hug: :heart:

voi tota marjan tilannetta! todellakin toivon, että kyseessä ois fiksu lääkäri ja oikeasti tosta ei ole äidille tai vauvalle haittaa, "vain" epämukavuutta! :hug: :hug:

tiikkonen: sanotaan myös, että koiran kuuluisi saada syödä se kakka sieltä vaipasta, niin sitten hoitaisi sitä vauvaa kuin omaansa... noooh, en tiedä tuosta, en ainakaan mee pakottamaan koiraa sitä maistelemaan, mutta kyllähän ne omien pentujensa ulosteet syö pitkän aikaa. jos ei ihan kakkavaippaa synnäriltä kanna niin ainakin lemmeikeille pitää kantaa joku vaatekappale joka haisee vauvalle.

mysan: mulla on aamuisin monesti naama ihan pallo, yök. ja jalkojen turvotus kanssa aika paha, mutta onneksi laskee välillä pois. muista juoda juoda ja juoda! :hug:

hipsunen: onnea koitokseen! :hug:

kiippu: mulla on kutissu jalkapohjat jo monta kuukautta, aina iltaisin... ja nyt on kutissu viime aikoina reidet, alapää, jalat ja lähes joka paikka, varsinkin kun yritän nukkua! :headwall: eli rasvaa rasvaa rasvaa!!! kuuluu ihan raskauden oireisiin, ellei maksa-arvot nouse. mainitse asiasta neuvolassa, varsinkin jos ei rasvailu auta kutinaan.

hassel: joko sulla jotain tapahtuis? :) ;) mun kutinaan ei auttanu rasvailut, pahensi vaan :O mut sit taas välillä helpottaa, ihan mystistä... no nyt on kyllä kirvellyt takapuoltakin, ihankuin sieltä ois iho rikki :confused: ehkä toi että en oo nyt rasvaillut alapäätä niin paljoa vaikuttaa, tai sit se, että valkkaria tulee niin paljon, että eiköhän vähemmästäkin kosteudesta ala iho kärsimään... :whistle:
sairaalassa muuten oli hauskaa: nähtiin isomahainen nainen laahustamassa käytävällä niinkuin kameli, raukka ontui ison mahansa kanssa niin koomisen näkösesti, että mä nauroin ihan vedet silmissä kämmenen takana piilossa ja mies samoin, se kyllä yritti hillitä nauruaan, ja sanoi, että mä saan nauraa, mutta se ei. ja että se saa nauraa vaan mulle, ja mä sitä sitten voin tirvasta päin näköä... :D no heti sä tulit mieleen, ja se meidän isomahasten tapaaminen, siellä saatais kyllä nähdä niin koomisia maha-naisia, että varmana tulis hyvät naurut :D mä oon ihan kamala, nauran nyt naisparalle... :p nooooh, mies nauro mulle eilen kun en supistuksilta päässy suoraan ollenkaan, vaan jäin 90asteen kulmaan puuskuttamaan... :p reilu! :LOL:

neuvolassa tänään:
ei taaskaan !!! otettu hemppaa?
paino laskenut pari sataa grammaa
paineet samoissa
perätilaepäily taas :p
kaikki muuten ok
mutta vauvan sykkeet yli 200 koko ajan ja sit romahti nopeasti liian alas :( eli lähetteellä sairaalaan, huolestuneena...

käyrä ok, kovasti vaihteli, mutta ei kuulemma syytä huoleen :)
kiva kätilö -mun lemppari- kokeili vielä tarjontaa ja sitten äkkiä tarkisti sen ikivanhalla ultralla, ja kappas vaan me ollaankin raivotarjonnassa! :) ei ole kiinniittynyt vielä, mutta aika alhaalla jo. :) torstaina meillä on sitten perätila-yliaikakontrolli, kuka veikkaa kääntyykö vielä? :D :D :D

pari supistusta tullut tänään, ei niin kipeitä kuin eilen. ja eilen niitä tuli sen 4-5min välein, mutta noin tunnin vain. neuvolan täti sanoi, että kaksi tuntia saa tulla kotona tolla tahdilla, sitten saa mennä sairaalaan. eli sitä odotellaan. :) nyt tulee kipeitä liikkeitä, mutta ei oikein supistuksia, paitsi mä makoilenkin nyt sängyssä... :p

oi mikä ruokahalu mulla on! voisin syödä koko ajan, ja kaikki maistuu niiiin hyvälle! tänään käytiin intialaisessa syömässä, voi kunpa mahaan mahtuisi enemmän! :D ja nyt odotan että mies tekee pastaa... namskis! ja suklaatakin tekee mieli :confused: mutta ei kuulemma enää tässä vaiheessa saa kauheasti pahaa aikaiseksi, kun sokeriarvot on olleet niiin hyvät tähän asti. :)

neuvolan täti muuten veikkas, ettei vauva ois kauheen iso, kun mietittiin sitä ultran kokoarviota - viimeksi 3400g, että heittääkö mihin suuntaan... joko mä osaan piilotella mahassa kunnolla vauvaa, tai sitten se ei oo mikään iso. sf-mitta oli tänään 33cm. mielenkiinnolla jään odottamaan totuutta :)

miksi mulla menee omaan äitiin hermot niin helposti ja koko ajan? jos se soittaa niin oikeasti joudun hammasta puremaan, etten huuda sille tai paiskaa puhelinta lattiaan pirstaleiksi... :confused: eikä se soita ees usein. ja sama juttu kun se käy täällä mua auttelemassa, ihan karmeeta olla niin kiukkunen sille koko ajan.

Zophie: minä kuorsaan! :D mies nauhotti puhelimella mua yks yö.... kuulosti aika oudolta :D onneks se on hyväuninen, joten ei hätää :) :heart: mä kyllä ite heräilen välillä siihen ääneen... :headwall: ja voi tota kuolaamisen määrää!!! kerään suupieleen sellasen lammikon ja sit herään kun se lävähtää poskelle ja tyynylle, loiskis!! :LOL:

onnea äippäliini ja perhe! :heart:

miten se taas painaa jonnekin niin että henkeä ahdistaa? täytyy vaihtaa asentoa...

Voikaa hyvin ja supistelkaa reippaasti! :D
tömpsis ja super 40+4
 
Ihanaa, kiitos teille :D Luulin jo olevani ainoa emakko joka röhkii unissaan :D

Hei vielä palaan niihin imetysliiveihin, millaisia te isorintaiset nyt olette hankkineet? Mulla tosiaan kaksi sellaista Carriwellin maternit/sports bra toppia eikä muuta vielä ja alkaa sekin ahdistaa kohta ettei ole mitään päälle pantavaa kun alkaa imettämään ;)

tömpsis, onneksi kaikki olikin ihan hyvin :) ja jos nyt pysyis oikein päinkin ;)

Vaniljaiselle lepoa vaan nyt että jaksat :)

Mayah, joo, toi ei vielä ole aikakaan menee hermoihin. Joo, no viikko sinne ja tänne ja sitten kun on mennyt saman verran yli niin samat naamat kauhistelee etteikö se nyt vielä ole tullut kun aika meni jo....

Jaahas, kaatosateeseen tallille. Ulkoiluharrastus on syksyisin aina aika hauska harrastus. Neuvolatäti joku 3 vkoa sitten kysyi että käyksää vielä talleilla. Vstasin että tottakai, mulla on edelleen oma hevonen. "Niin sä käyt niitä siellä kattelemassa". En vaivautunut vastaamaan että hiukan se iso eläin tarvitsee muutakin kuin katselemista vaikka ratsastus nyt valitettavasti hoituukin muiden toimesta ;) ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Hassel
Marja, Mä kyllä kans vaatisin toista lääkäriä. Mullahan kans esikosta oli proteiinit nla:ssa kolmella plussalla ja verenpaineet 140/85, joka mun normaaliin 90/55-60 oli noussu melkosesti ja turvotusta oli selvästi niin tätsy ei tehny elettäkään mihinkään suuntaan. Vikan kuukauden oli tosiaan kolmella plussalla. No, vasta synnärille mennessä ottivat kunnon näytteet mun nla-kortin perusteella ja kun ne valmistu niin johan tuli kiirus! Pissassa oli 9,8g/l proteiinia, kun max. raja on muistaakseni 2g/l tai jotain. Sit makasinki viikon sairaalassa synnärin jälkeenkin, kun tarkkailivat, että proteiinit lähtee laskuun ja ettei munuaiset sano itteään irti kokonaan. No, nla:han lähti sairaalasta rekkulaa, mutta paljonpa se mua siinä vaiheessa lohdutti. Että olisivat voineet käynnistellä vähän aikasemmin niin oltais kaikki päästy helpommalla...mut ku ei ni ei! Eikä esikon aikaan osannu vaatiakkaan. Tsemppiä kovasti!

O&O, otan osaa. Tiedän miltä tuntuu. Mä kans otin vapauden loikoilla aamusta pitkään sängyssä. Välillä oli pakko jumpata jalkaa ties mihin asentoon, että paukahtais nikamat paikalleen, että tunto palais ja kipu loppuis! Hmm...melko paradoksi kyllä tossa...miten voi olla tunto pois jos tekee kauheen kipeetä :O ?! Raskaus se sit teettää ihme asioita!
Kutina on kyllä syvältä! Kivunkin kanssa tulee jotenki toimeen ja lääkkeitä sentään keksitty, mutta mä kans kutisin illalla joka jumalan paikasta niin että oli hermo mennä! Sit ku vielä tuntu (vainoharhainenko?) että niitä hiton hirvikärpäsiä kävelee päässä ja pöksyissä yms kun kutisi niin meinasin tulla ihan hysteeriseks! Kerrohan sit mitä nlatäti sano!

Tiikkonen, mua kans lähinnä ahistaa kun kuulen että joko puhelin soi tai tulee tekstaria, kun tietää mitä asia koskee. Tänä aamuna tuli ennen yheksää eka viesti ja tottahan toki siellä lopussa oli kysymys "joko oot jakautunut?". Eikö ihmiset oikeesti luota siihen että ilmotellaan kun tapahtuu jotain? Äsken fb:n kautta serkun äitikin jo kyseli, että joko vauva on syntyny..*huokaus* Tekis mieli laittaa puhelin kokonaan kiinni jokskuks aikaa...tai siihen asti et lapsivedet menee tai selvästi synnäri käynnissä...

Pirpana, Joo ja just viime viikolla Hesarissa oli artikkeli...vai iltalehen sivuilla...? No enhän mä enää muista! Mut kuitenki, että tulehduskipu- ja särkylääkkeet haitallisempia raskaana oleville uusimpien tutkimusten mukaan. Ja just tässä raskaudessa olin aivan äimistyny kun sanottiin, että nykyään saa buranaaki syödä ihan huoletta, kuhan ei vikalla kolmanneksella! Ja sit tossa artikkelissa pahimpia oli just ibuprofeiini-lääkkeet! Ite en oo tainnu yhtään särkylääkettä syödä koko raskauden aikana. Mut noita mahalääkkeitä kyllä ihan tarpeeks, enkä usko että nekään kovin terveellisiä on.
Voihan paise sentään! Toivottavasti helpottais ainaki ennen synnäriä jollei kokonaan ehi parantua.

Raisu, olipas perin huonoa tuuria infektion suhteen. Vauvalle pikaista toipumista ja sinulle kanssa :heart: . Koitahan jaksella ja kirjoittele kuulumisia kun kerkiät!
Selvästi tulossa superäiti, kun kirjottaa samalla nettiin ja pumppaamaitoa :D !

Jiimii, kuulostaa niiin tutulle! Mulla oli kans esikosta niin, että olin jo saikulla ainaki kuukautta ennen äippälomaa, koska olin jo lähteny kypsymään ja suppaili noilta viikoilta asti. Mut sit kuitenki meni viikon yli! Ja tosiaan supparit loppu kun raskaus tuli täysaikaseks :O ! Toooodella reilua!
Sanohan ukkelilles että vielä kysyy, joltain muulta tyypiltä sieltä intistä, että eikö ole mitenkään neuvoteltavissa, että sain synnärin jälkeen sen kaks viikkoa olla, jos vielä sektioon päädytään niin täytyyhän sen olla sun apuna! Pyydät lekuria kirjottamaan vaikka inttiin jotain dokumenttia asiasta!

Äippäliini, kiitos synnäristä :heart: . Hyvältä kuulosti!

MioMio, hih, mulla kans enää oikeestaan tää sivu auki kun koneelle tuun :D . Ei riitä mielenkiinto eikä keskittyminen muuhun :LOL: . Mut mikäs näin mukavassa seurassa ollessa! Mä oon kans vetäny herkkuja ihan surutta :O . Kohta tästä tosiaan tulee sellanen "karelin"...pieni 7kilonen :O . Sit saa syyttää vaan itteensä! Mut ku ei tässä oikeen muitakaan iloja ole niin pakkohan sitä nyt jotain on että pää kestää edes jotenki!

Yanis, tsemppiä suppareihin! Toivottavasti jatkuvat! Ylimääräset saa lähettää tänne ;)

Ruutinen, tervetuloa kerhoon :kieh: . Mulla kans vaan aikaa yliaikaiskontrolliin! Koska mulla päivän enemmän viikkoja niin mulla aika ens to. Tuntuu muuten maailman lopun kaukana olevan!!! Ja kun eihän se mitään takaa että käynnistäisivät! Nehän vaan seuraaaaa, prkle! Nyt vaan omia suppareita kehiin. Jostain.....?

( . ): Täällä yks kakara on taas viimesen tunnin punkenu ja potkinu ja hillunu niin että kylkiluut kääntyy ulospäin! SATTUU!!!! Siis ihan oikeesti tosissaan! Joko tuo on hullun iso tai sillä on hullun voimat. Pakko työntää käsillä vastaan, kun muuten meinaa päästä tuskan parahdus (tai toisinpäin ;) ) . Eilen illalla nännien nypläystä minäki jo epätoivoissani kokeilin, no nyt on kyllä kipee, mutta mitään muuta iloa siitä ei sitten ollutkaan.
Tulipas muutama tooodella napakka suppari! Näitä lisää kiitos!!!!!!!

Hassel & Tepsukka 40+3
 
Oonko mä ainoa, jolla ei ole ollut oikean oikeaa supistusta koko raskausaikana? Harkkareita oli joskus muutama viikko sitten, mutta eipä niitäkään enää kuulu. Tosin nuo aikasemmat raskaudetkin on menneet ihan samalla kaavalla, ettei lainkaan supistuksia ennen kuin sitten synnytys on lähtenyt käyntiin. Nyt sain jonkun syyslenssunkin vielä, joten toivon, että tää nyt ei vielä muutamaan päivään ainakaan lähtis.
Muuten kyllä olen kamala ja hehkutan helppoa raskautta, nyt viikon verran on jo jopa tarvinnut kerran yössä vessaan herätä. Turvotukset ei oo vähentyny, mutta jostain syystä puutuminen ei oo enää ihan niin kamalaa käsissä, oon varmaan vaihtanu jotenkin nukkuma-asentoa parempaan.

Oli jotain kommentoitavaa mutten enää muista, joten menen pois. Hauskaa loppuaikaa! (Vihatkaa vaan mua, kun toivotan iloista loppuodotusta ja rentouttavia päiviä, mutta miten ihanaa oliskaan, jos tää olis ensimmäinen ja sais vaan löhöillä ja olla viimehetket ennen synnytystä. Olisinpa silloin joskus ymmärtäny nauttia enemmän. ;) )

p.s. Toi naama on muuten ihan Hitler...

Carlotta 38+6
 
Mulla on kaikista lapsista noussut paineet, paitsi ekasta. Lääkärit epäilivät kolmosen kohdalla, että mun kroppa hylkii tyttöraskauksia, koska kaikista tytöistä ollut sama vaiva, mutta pojasta ei. 2 ja 3 tuli proteiinit, mutta 4 ja 5 ei. Niistä pelkkä verenpaineen nousu. Lääkärin ääliö kysy multa jo sillon käännöksessä että miks on käynnistetty muut raskaudet 37-38 ja saman uudelleen torstaina ja sanoin sille että edelleen samasta syystä, miksi täällä makaan...no voi,voi!!! ARGH!!!
Tänään sit yrittäny soittaa neuvolaan kokopvän, mutta ei siellä vastattu...ei edes puhelinajalla, joten vähän vaikee mennä verenpaineita mittaa ja antaa pissanäytettä..taidan aamulla lapsia sinne suoraan.

Juu kuorsausta täälläkin ja ihan järkkyä kuolaamista :) Havahdun päikkäreilläkin siihen itse, kun kuola valuu suupieliä pitkin:) No ilmeisesti ainakin rentoutuu kunnolla...

Tänään olis kans ollu enemmän supistuksia ja vihlontaa ja paineen tuntua alhaalla...joskopa toi kroppa rupeis itsestään tekee jotain tän olotilan takia...no taitaa olla turha toive:(
Helvetti isännälle tuli huomiselle aika sairaalaan tänään postissa ja sen selkäleikkaus on nyt sit edessä kiireellisenä....saapa nähdä, että miten noi kalenterit rukataan...toivottavasti sen leikkaus nyt menis sinne 4 viikon päähän, niin sais ton synnytyksen pois jaloista!
 
kaz
Paljon onnea vauvautuneille ja vauvantuoksuista arkea :)

Paranemista raisulle ja vauvalle. Toivottavasti kyse on pelkästään säikähdyksestä.

Flunssa alkaa olla paranemaan päin. Enää nuha ja yskä. Tänään käytiin ostamassa vauvalle sänky, niin saadaan äitiyskoppa korkeammalle, eikö tarvitse mitään korotusvirityksiä.

Elimistö ei tosin tykänny ostosreissusta sillä kaupassa turposi kädet ja nyt on ihan kauhea tuska häpyliitoksessa pienessäkin liikkeessä.

Jaksamista siis muille loppuraskauden vaivoista kärsiville. Yhtään kipeää supistusta ei ole tullut, enkä ole varma kivuttomistakaan. Vielä neljä yötä vauvan syntymään :) Neuvolassa tänään valkuainen plussalla ja th ennusti hyvän kokoista vauvaa. Että perjantaina sitten nähdään sekä vauvan koko että sukupuoli ;)

Kaz 38+4
 
  • Tykkää
Reactions: Kiippu
Tömpsis armaani! Mäkin jo sua jakautuneeksi ajattelin! No, mukavanpaahan se on kärvistellä yhessä ;) . Hhihihiii, voin kuvitella teijät sinne käytäville nauramaan kippurassa yhelle reppanalle! No, joku saa sit nauraa meille kun me päästään joskusehkäkoskaankomilloinkaan kärvistelemään kanssa sinne :D . Joo, ei oo pelkoo että tapahtuis. Itse asiassa kattelin esikon nla-korttia tossa ja totesin, että jos menkoista lasketun la:n mukaan kattoo niin esikko meni 10päivää yli...Arvaa masensiko :O ? Sullaki jo suppailee kiitettävästi. On se jumaskeka kumma kun ei silti ala kunnol tapahtuu!!! Mulla kans kirvelee ja kutisee ja sattuu ja ties mitä tonne alakertaan...Harrasta siinä sitten eläimellistä seksiä kun peräsuoli pullottaa ja kirvelee ja ties mitä! Ei ihmekkään ettei tää synny!!! Yritä vaan muistaa, että HERMOT on kireellä ylipäätään. Siks se äitimuorkin ottaa päähän. Mua kans pelottaa jo vastata puhelimeen kun pelottaa että vaan tiuskin kaikille, kun kuiteni kyselevät että mikä olo ja jokojoko....Siskolle mäkin aika tylysti oon vastaillu :/ . Minkäs teet! Koska noi miehet on saattanu meijät tähän tilaan niin se on siis niiden vika!!!! :saint:

Zophie, Hahahaaa :LOL: . Käyt kattelemassa aidan takaa, että heeei, siellä se mun heponen on, jeejee! Pärjäilehän vielä muutama viikko niin tuun sit sua hoitaa! Ei tainnu sillä tätillä olla elukoiden hoidosta, varsinkaan hevosten, mitään hajua :D .

Mihin ne supparit ny hävis?!?!? Vessaanki jo niiden jälkeen sai juosta, mutta siinäpä se! *huokaa* plääääh. Kellokin jo noin paljon. Kohta saa luopua täyskuuteoriastaki....YHYYY!!!! TAHTOO JO!

Ai niin, pakko sanoo vielä, kun kai porukka yrittää vaan lohduttaa, mutta AI ETTÄ mun tekis mieli :stick: niitä jotka mun tuskailuun vastaa että "ei sinne kukaan oo vielä jääny". Kun ensin siis ovat tiedustelleen että JOKOJOKOJOKOJOKOJOKO! Jos NE on noin malttamattomia niin mitä hittoa ne luulee että mä oon?!??!?!?! AELTmne.tneriueåi5349058#=%#¤&€$$€ *sekookohtalopullisesti* :headwall:
 
  • Tykkää
Reactions: tömpsis

Yhteistyössä