***SYYSMASSUKAT 2008 heinäkuun helteissä***

Coralle ensimmäisenä iso :hug: !!! Toivottavasti vuoto ei ala uudestaan. Nyt vaan rauhallisesti vaikka uskon että v.....ttaa ja stressaa tuon hoitosun käytös. Ja kun ne vielä kouluttautuu alalle auttamaan. Tee vaan valitus sitten kunhan on olo parempi. Nyt ei varmaan kannata enää alkaa siitä stressaamaan.

Dream83 Ä-pakkaus tuli jo toukokuussa. Paperit vein niin seuraavana päivänä oli päätös pakkauksesta ja sitten muutama viikko siitä niin pakkaus tuli. Tämä' on kyllä niin tuppukylä etttei hirveitä ruuhkia taida olla.

Hippos Voin hyvin kuvitella siskosi tunteet. Toinen raskaus päättyi minulla keskenmenoon. Eikä edes itsestään keskeytynyt. Alkuraskauden ultrassa näkyi kuollut sikiö ja siitä sitten kaavintaan. Se oli jo kuitenkin siinä vaiheessa minulle itselleni vauva. Onneksi sen jälkeen saimme ihanan tytön. Silti kuitenkin se on aina mielessä ja lasektun ajan muistan edelleen ja saa kieltämättä vieläkin haikeaksi vaikka siitä on jo aikaa kohta neljä vuotta.

On teillä tainnut olla keskustelua tuosta jälkivuodosta ja niistä sairaalan ihanista alkkareista ja vaipoista. Esikon saatuani mulle tuli järkytyksenä se vuodon määrä. Siis sitä vaan tuli ja tuli. Onneksi vuorokauden sisään tasottu ja väheni. Siinä määrin ettei niitä housuja tarvinnu täyteen tukkia niitä siteitä. Ja yllättävän nopeasti kuitenki väheni niin, että vuoto oli niukempaa kuin kuukautisten aikana. Ja minäkin kuulun niihin jotka normaalisti käyttää vaan tamppoonia, mutta kyllä niihin siteisiin onneksi tottuu ( lue: pakko tottua ) kun vaarana on tulehdukset.

Imetysliivejä omistan kahdet kappaleet tällä hetkellä. Jotka kumma kyllä on samaa kuppikokoa kuin nykyään. Tissit kyllä paisuu kun maito alkaa nousemaan, mutta ainakin niissä minun omistamissani on kasvun varaa. Nyt vetää päälle niin on aika lailla isot, mutta sitten maidon noustessa sopivat ja mahtuu liivinsuojatkin paikalleen ihan kivasti. Ja minäkin omistan liian ison (omasta mielestä ainakin ) ja kahden imetyksen myötä myös maan vetovoimalle periksi antaneen rintavarustuksen.

Mitäs vielä.... Meillekin taisi räkätauti tulla jylläämään. Ukkeli on niiskuttanu ja yskiny jo monta päivää ja nyt alko pojalla nenu vuotamaan ihan urakalla ja muutenkin on vähän nuupahtanut olotila hällä. Ootan vaan, että millon se iskee mulle ja neitokaiselle. Muuten kyllä pärjää, mutta jos vielä kuumetta nostaa niin ei oo kiva juttu kun aurinkoakin on luvattu ihan kiitettävästi nyt. Onneksi ei kovin hellettä kuiteskaan.

Pitäs tässä alkaa kohta saunaa lämmittelemään. Ukolla loppu kesäloma ja iltavuoroon meni duuniin. Tässä taas pitää opetella olemaan kolmestaan lasten kans aina osa päivästä. Pitäähän sitä sitten raskaan työpäivän jälkeen päästä kunnolla peseytymään. Ja ihan kahdestaan vielä päästään saunaan kun tenavat sain jo nukkumaan.

Sen kummempia vatsauutisia ei oo kertyny nyt. Vauva potkii aina sillon tällön ja närästys on vaivannu kyllä koko päivän, mutta yritän veden juonnilla sinnitellä. Ei tee muutenkaan pahaa ku on jalat ihan turvoksissa ja sormissa hieman tuntuu myös olevan. Voi olla että kohta joutuu sormukset riisumaan kaulaan kiikkumaan, mutta sitä en tee enneku on pakko. Mulla kun on periaate, että kun mies on ne rinkulat mulle sormeen pujottanut niin kovin hevillä ne ei siitä pois lähde.

Lopetan siis nyt tämän romaanin ja lähden saunan lämmitykseen.

Ninetsu 32+2
 
Höpöti
moikka!!

Cora aikas erikoista toimintaa on tosiaan! Luulis todella etteivät halua ottaa vastuullensa sitä jos jotain ikävää tapahtuis! Koitahan vaan ottaa rauhallisesti.. :hug:

Tänään oli ylimääränen neuvola kun sain sieltä samalla ajan ylimääräseen ultraan perjantaille.. ovat kovin kiinnostuneita vauvan koosta kun sf mitta menee yläkäyrien yläpuolella!
Pissanäyte tarvii huomenna viedä ekan kerran labraan.. oli vähän valkuaista ja halusivat nyt sitte näytteen sinne.. ja paineet oli vähä nousussa... neuvolatäti kyllä veikkas et jos johtuneekin näistä kuumista ilmoista!

Masussa on kova myllääminen, koittaa varmaan kääntää itteensä... meillä kun edelleen istuskellaan tuolla vatsassa :D josko se kohta kääntyis :))

Nyt katteleen hetkeks telkkua ja sitte unille... liekö kuumat ilmat väsyttää :)

T: Höpöti ja matkaaja 32+2
 
Cora... hyvä kuulla, että se vuoto siitä loppui ja toivottavasti nyt pysyykin poissa =)

Dream83... Kyllä on joo pakkaus tullut. Soitapa kelaan ja kysy missä se sinun viipyy :kieh:

Hippoksen siskolle lähettelen paljon voimia :hug:

Ninetsu... paranemisia sinne teidän perheelle ja toivottavasti ei kaikkia kierrä läpi...aika kettumaisen olon kun saa aikaan mokoma tauti :snotty:
No täällä aletaan sentään jo olemaan voiton puolella vissiin =)

Ukko toi mulle oikeen läppärin sänkyyn, että saan palstailla :saint: Pysyy akka tyytyväisenä ja saa ite rauhas viel hetken pelaa pleikalla :LOL: Lapset tuolla jo nukkua potrottavat :heart: :heart:
 
Heippa bebet ja mamit :heart:

Me palattiin takas sivistyksen pariin tänään ja galleriassa olikin yllättäviä uutisia, ensimmäinen sikäläisten syysmassujen vauva putkahti maailmaan jo viime viikolla!! La ois ollu 7.9 eli pari päivää omani jälkeen joten NYT alkoi jännittämään :whistle:

Kiitos kaikille hyvistä lomatoivotuksista, loma olikin sen mukainen ja teki gutaa :)
Nyt nukkumaan ja aamulla heti neuvo-tätsyn syynättäväks!

Öitä massut!


Tini+Pingu rv 34+5 (34+6 kun kello taas yli 00:00)


PS. Perjantaina kävi miekkonen hakemassa äippäpakkauksen ja kauheesti ei oo ehitty tutustumaan mutta nopsasti katseltuna oli kyllä tosi kiva! (Laput vein muuten 5vk sitten)
 
Katjuska kiitos!olikin kyllä tosi mukavaa, vaikkakin aika raskasta.Poika puhuu edelleen "mennään puuhaan" :D joten sillä oli ainakin hauskaa.
raitsu toivotaan että saisitte ultrassa hyviä kuulumisia!
syysmama täälläkin närästää ja pissattaa tosi usein, varsinkin jos pitempään kävelee nii johan tuntuu että on kaamee pissahätä!Tosta närästyksestä oonki valittanu nii paljon etten enää ees kehtaa :ashamed: mut nyt en tosiaan pysty enää makuuasentoon meneen lainkaan.Eilen yöllä valahdin makuulle niin eikös heti noussut oksennus suuhun ja vetäsin sitä sit "väärään kurkkuun" ja tuntu että meinas tukehtua! :hug: Sulle!
Lizard mulla olis myynnissä Bora Kombit, (oranssi-beiget) jos kiinnostaa.alle vuoden vanhat, myynkin ne vaan noiden tuplien tieltä pois.Ihan ehjät ja tosi hyvät menopelit, varsinkin kun täälläkään ei pelkkää asfalttia oo oikeestaan missään.
cora85 toivotaan ettei mitään kummempaa kuitenkaan!mullakin on tota verenvuotoa ollut edelleen, mut johtuu kuulemma vaan limakalvoista.Mua vaivaa toi hiivakin jatkuvasti niin aina sen pari viikkoa mitä hiiva on poissa niin tulee satunnaisesti tiputellen verta...kyllä se jotenkin aina pelästyttää.
Miehen serkun vaimo on kätilö ja se kyllä kertoo välillä semmosista tapauksista jotka oikeesti ravaa äippäpolilla mitä ihmeellisimmillä syillä saadaakseen "erikoishuomiota".Jotkut kuulemma tosiaan valehteleekin.eräskin oli sanonut että lapsivedet menneet ja eipä tosiaan ollut mitään tapahtunut alapäässä...ties miks semmosta sit oli ees sanonut!
Tästä tais syysmama muuten kysyäkin!
yks oli mun mielestä niin "hauska" kun oli tullut itku silmässä kertomaan että häneltä tulee jotain alapäästä ja viikon aikana kerran supistanutkin että hänellä on ihan varmasti synnytys käynnissä.Se "jotain" oli siis valkovuotoa...mut siis en millään tätä sulle cora osottanut, meinaan vaan että jotkut kyllä ravaa siellä vaikka syytä ei olis joten toisaalta ymmärrän, mut toisaalta ei ymmärrä miks ei oteta tosissaan!Tää kätilö-ihminenki sanoi kyllä et hän koittaa silti suhtautua kaikkiin ihan yhtä vakavasti koska eihän sitä tosiaan tiiä koska onkin tosi kyseessä ja jotain vialla.Ja onhan se raskaus kuitenkin jokaselle se maailman tärkein asia josta varmaaan huolestuu ihan hassuistakin jutuista.
Ai niin, ja tosta todistelusta, täällä on ainakin aina sanottu neuvolassakin et jos tulee verta, tms. mitä periaatteessa "ei pitäis" tulla niin tosiaan sinne on vietävä se pikkuhousun suoja.Hassuahan se on mut sillon kun multakin lapsvedet vaan tihutti niin tekivät siitä siteestä sen liuskatestin millä varmisti että se tosiaan on lapsvettä (tajua kyllä mitä se sit olis ollu, supistelikin ja poika syntykin parin tunnin päästä.)
Tinii mäkin katoin tota gallerian pinoo, toi 7.9 on mun toinen LA ja rupes kans pikkusen jännään :D tulipas jopa mieleen et voiskohan tän vielä perua :LOL:

Josko tässä sit oli taas romaania kerrakseen. täytyis päivittää varmaan masukuvaakin taas...
Jaksuja kaikille!

D. Ja pipana 35!
 
Aivan käsittämätön tuo Coran juttu :kieh: Siis eihän tuollaista toimintaa voi olla! Täällä ainakin painotetaan, että ruskealla vuodolla ei ole väliä, mutta jos tulee kirkasta verta, niin silloin ilman muuta pitää mennä käymään neuvolassa/polilla.

Täällä kanssa supisteli eilen, mutta oli ihan omaa vikaa. Tuolla helteessä työntelin poikaa rattaissa baltiarallaa 4 kilsaa.. No, täytyy tänään ottaa vähän rauhallisemmin.

Oli mukava lukea lehdestä tällä viikolla, että TAYSissa on tänä vuonna oikein ennätysmäärä synnyttäjiä, että synnytyssaleihinkin saa jonottaa.. kiva.. oon ihan varma, että siellä sitten kökitään käytävillä, kun sen aika koittaa.
 
Huomenta :) Meillä tää 1v5kk ikäinen pikku insinööri aiheuttanut äidille päänvaivaa tänään :kieh: Pistin aamusta pesukoneen päälle niin kuin ennenkin,mutta sitte kun menin laittamaan niitä pýykkejä kuivumaan, niin koneesta löytyikin kasa läpimärkää vaatetta :whistle: Ennen kuin avasin koko konetta, niin tää pikkumies veivas siellä sitä linkousnappulaa sillä aikaa kun ite olin vessassa. Kuitenkin kun tulin siihen koneen viereen, niin linkous oli 900 kierroksessa niin kuin kuuluukin olla. No arvatkaapa vaan, että tuliko paniikki päälle, että nyt toi konekin on vielä rikki eikä linkoo kunnolla vaikka kaikki nappulatkin oli ihan oikein. No pistin uudestaan linkoamaan ja lopulta sitte ihan kuivaa pyykkiä sieltä koneesta ulos tuli =) Eli tässä on käynyt niin, että tuo insinöörin alku on joskus aikaisemmin jo kääntänyt sen linkouksen johonkin minimiin ja siks ne pyykit oli märkiä ja mun vessassa ollessa kääntänyt sen takaisin siihen missä sen pitikin olla. :saint: :kieh:
No laitoin nyt toisen koneellisen vielä tonne pyörimään, niin varmistuu tääkin asia :D

Kyllä se niin kuulkaa on, että ensi kuun aikana ihan varmasti ekat syyskuiset tähän meidänkin pinoon syntyy :heart: Sitä sitten ei tiedä, että kuka ensimmäisenä nyytin syliin tulee samaan. Kaikille kuitekin toivotaan, että mahdollisimman turvallisille viikoille pääsis =)
Kohtahan sitä saa taas uuden pinonkin tehdä...

Täytyy toivoa, ettei täällä meidän suunnalla kauheesti ruuhkaa ois synnärillä. Välttämättä kans haluis missään käytävällä pukata lasta ulos :whistle:

Täällä kans yöllä vähän supisteli, mutta ei mitään enempiä kuitenkaan.

Katjuska ja Vilpertti 33+5 :heart:
 
B) B) Taas paistaa!! kiva kiva :D

On varmasti näitä tarinoiden keksijöitä ja huomionkipeitä odottajia. Mut tarviiko kätilönkään töykeä olla..? Ja tosiaan niinku Daydreamsin tuttava oli sanonu et kaikki hoidetaan "vakavina" tapauksina, jos nyt sitte olisikin jotain. Ei ole kiva että tällaset turhat tapaukset vie luottamuksen muiltakin odottajilta! Näin ei sais olla :|

Dream83 On pakkaus tullu, en muista tarkkaan koska vein laput. Tais olla kesäkuun alussa, kun loma alko. Tuli aika nopsasti pakkaus... Olisko pari viikkoa sitte tullu, ellei jopa kolme.
Äitiysraha päätöstä en ole saanu, koska mun pitää toimittaa sinne vielä kesä- ja heinäkuun palkkanauhat... Harmi nyt mulla käy samoin ku koiramammalla rahan kanssa. Joulukuun ja tammikuun tilit oli hyviä joten olis ollu kiva ku ne olis otettu huomioon. Toisekseen miten sairaspäivärahasta voidaan katsoa tuloja, eihän ne sisällä mitään lisiä. Kolmannekseen huhti-toukokuussa olen tehny normaalia vähemmän tunteja :/ Enpä silti jaksa murehtia... ainakaan vielä!! Luki siinä lapussa kyllä et jos niitä ei toimita, tekevät päätöksen annettujen tietojen perusteella, mut vasta 12.9. Jos jaksais odottaa niin kauan, vois saada vähän paremmilla tuloilla laskettua!

Hilbert ja muut taysissa synnyttävät mammat Toivotaan et lähtö tulee kun siellä ei ole ruuhkaa, tai saavat palkattua lisää sakkia hommiin "kiire ajaksi"!! Kaikista eniten toivon et osastolla ei ole ruuhkaa, kun sinne tarvii itse mennä. Sillon ne kaikista pahimmat mokat tulee, ainakin luulen niin!!

Lääkärissä käyty ja saikulla oon nyt sitte ä-loman alkuun asti. Pomo oli onneks hyvällä tuulella. Varmaan eilisen viestin perusteella kerenny henkisesti valmistauta.
Ultraan pitää vielä tänään mennä, lääkäri tarkistaa kohdunsuun tilanteen ultralla ja ottaa vähän mittoja, tarkistaa tietty kaikin puolin et kaikki on kunnossa. Mainitsin siitä et tuntuu vauva olevan alhaalla, (välillä nousee käymään ylhäällä ) Sen takia halus sitte varmistaa ultralla!! Kiva juttu, sais tuon ukkokullan houkuteltua mukaan :/ "on niin paljon hommia" ÄSH! Mä taidan lähtee shoppaileen itelle biksut, jos sitte sais aikaseks lähdettyä uimaan!!

Palaillaan!!

R iikka 30+4 uudet viikot
 
:LOL: Kiva pikku insinööri Katjuskalla. Itelle kans pariin otteeseen käyny tuollalailla!!
Tuli sitte samalla mieleen et mein Farmaseutti ( 2v9kk ) oli päättäny testata äiteen renniet. Oli sitte illalla käyny nappaamassa kaks rennietä napaansa :eek: Soittelin ensiapuun, onneks oli lääkäri vieressä ja sanovat et ei oo mitään hätää, vettä vain juottaa paljon. No siinä sitte koko yö meniki peppua ja housuja pestessä :kieh: Vaippaa ei tietenkään saanu isolle pojalle laittaa :kieh: Meniki sitte yö kurjasti, joka pierulta tuli vellit housuun. Josko nyt muistas et äiteen lääkkeisiin ei kosketa!! Onneks ei ollu mitään myrkyllisempää :whistle:

Nyt mää oikeesti menen!! :wave: :D
 
Huomenta neitoset!
Lämpöä taas pukkaa heti aamusta....

Neuvolakuulumisia heti alkuun:

rv 34+6
painoa tullut kokonaiset 9,1kg / 434g/vk
turvotus ++ vaikka ei kyllä näy mutta tuntuu jaloissa ja sormus siirtynyt jo kaulariipukseen
RR 132/93 (kotona yleensä n. 125/80)
pissa puhdas -/- ja myös pissatestin tulos viime viikolta oli puhdas
hemppa 118 (viime kerralla kun mitattu niin oli 139 joten aika iso lasku mutta ei lisärautaa ainakaan viela)
sf 30cm
tarjonta RT vaikka neito kääntynyt hieman viistoon ja pää nyt tuolla oikean jalan puolella alhaalla...
syke 140 ja liikkeet ++


Ens viikolla ois lääkäri pitkästä aikaa ja onkin kiva päästä tarkastamaan missä mennään tuolla alapäässä. Samalla todennäköisesti viimenen ultra ja kokoarviotakin voi ehkä hyvällä tuurilla saada!

Suppaillu ei ole kovin paljoa sen parin viikon takaisen jälkeen ja oonkin alkanut epäröimään ennenaikasuutta josta olin niin kovin varma vielä jokunen viikko sitten. Mutta eiköhän se beibe sieltä jossain vaiheessa joka tapauksessa maailmaan tupsahda :) toivottavasti ei vaan menis kauheesti yliaikaseks....

Huomenna synnärille tammisaareen tutustumaan ja sitä odotellaankin jo innoissaan!

mutta juupi juu jospa sitä lähtis päivän puuhiin sitten.
koitelkaapas masut jaksella helteissä :)


Tini+Pingu rv 34+6

Ps. daydreams ei se peruminen taida enää onnistua :D
R iikalle ja Katjuskalle jaksuja pikku riiviöiden puuhailuihin! niitä itselle odotellessa...
 
Cora... jessus, mikä tyyppi sulle on osunut kohdalle. Sais hoitaja vähän katsoa peiliin ja miettiä ammatinvaihtoa. Olen itse hoitaja ja tiedän miten vaikeaa on puhelimitse neuvoa potilasta, todella herkästi käsken lähteä näyttämään koska puhelimen välityksellä ei todellakaan voi päätellä onko kaikki kunnossa vai ei!!!

Neuvolassa käydään edelleen harvoin, nyt on 3,5 viikkoa väliä. Odottelin kovasti 30 rv:n jälkeen, että olis käynnit 2 viikon välein... Mä olen ihan mukavasti pärjännyt, mut silti olis mukavaa käydä neuvolassa useammin ja saada sieltä varmennusta, että kaikki on hyvin ja saada ennenkaikkea tukea neuvolatädiltä. Raskauden aikana mulla on ollut tasan yksi neuvolalääkärikäynti, viimeisessä ultrassa on sitten vielä gynekologi joka tutkii ilmeisesti joka paikan :D

Sairaalalaukkua en ole pahemmin edes vielä miettinyt. Tuntuu siltä ettei vielä ole kiirettä... sitä olen pohtinut, että minkälaista vaatetta vauvalle sitten pitää laittaa päälle? Pelkään, että tollaan hänelle liikaa vaatetta ja on sitten ihan kuumissaan ennenkuin kotiin päästään (tunnin ajomatka).

Edelleen on muuten tyyppi poikittain masussa, rupeaa jo epäilyttämään että meinaako hän kääntyi minnekään suuntaan. Olen vähän jutellut, että voisit kääntyä niin olisi lisää tilaa =) Iltaisin on hankalaa saada unenpäästä kiinni, kun vauva ei ole yhtään tyytyväinen kun pötköttelen kyljelläni. Venyttelee molempia kylkiä niin, että oikein sattuu. Jos käännyn selälleni, niin alkaa supistelemaan... huoh! Sitten kun kompromissi vihdoinkin löytyy, niin nukun yleensä oikeinkin sikeästi kunnes herään vessahätään ja homma alkaa alusta :kieh:

Tisseistä vielä... mullakin on pienet rinnat (B) ja nyt olen yltänyt C-kupin mittoihin, ja aikast kivat ovat. Heh! Mies varsinkin on ollut haltioissaan. Saapii nähdä, onko synnytyksen jälkeen mahista päästä D mittoihin!!!! Imetysliivit on vielä hankkimatta, mutta kerkeehän tässä vielä.

Mukavaa aurinkoista päivää kaikille!!!!
 
Moi!
Sairaslomaa jatkettu äitiyslomaan saakka. Tänään supistellu kipeästi. Alaselkää, -mahaa ja nivusia juilinu... Lääkäri tsekkas alakerran tilanteeen ja supistukset tehneet jo tehtäväänsä... 1,5 cm oli kohdunkaulaa, paikat pehmenneet ja hieman olin jo avautunut. Lepoa, lepoa, lepoa... Jos nää supparit ei helpota, täytyy lähteä käymään äippäpolilla sitten.

hippos ja sulo 32+1
 
Lepoa vain Hippokselle tosiaan. Sais niitä viikkoja kuitenkin olla vielä lisää.

Täällä yritetään pikku potilasta parannella. En tiiä johtuko tuosta flunssasta, mutta poitsu heräs jo kuuden aikoihin. Hiukan itsellä väsyttäs nyt.

Sain sitten eilen innostuksen alkaa purkamaan turvakaukalosta ne pehmusteet ja pesin ne. Nyt sitten saa vauveli matkustaa puhtaaassa penkissä. Tänään sitten asettelin ne takaisin ja samalla valkkasin kotiutumisvaatteet. Body, potkuhousut, lakki, sukat, tumput ja se välipuku. Uskoisin, että on sitten jo sen verran vilposampaa, että tarvii sen välipuvun. Sairaalakassia en oo edes vielä miettiny, mutta nuo vaatteet oli jo laitettava valmiiksi. Luotan siihen että ehdin sitten oman kassin pakata kunhan lähtö tulee.
Pitäs kyllä sitä varten käydä ostamassa valmiiksi pesuaineet. Tai jos yöllä lähtö tulee niin ottaa kotoa mukaan ja mies käyköön sitten kotiin ostamassa uudet.
Vatsaa kyllä kiristelee mukavasti, mutta en usko että lähtö on edessä vielä pitkään aikaan.

Eilen käytiin lasten kans kävelemällä jätskillä tai siis poika pyörällä ja tyttö oli rattaissa niin jopas yöllä oli kipeät liitokset ja nyt on päivän vihlonu tuota alapäätä. Taitaa tuommoset reissut jäädä suosiolla väliin tästä lähtien.

Onko teillä muuten menny pitkään kun kela on tehny sen sairaspäivärahapäätöksen. Mulla ei oo vielä näkyny, mutta en edes tiiä että onko palkanlaskija lähettäny sinne niitä saikkulappuja. Viimesinkin lappu piti kiikuttaa työnantajalle joka sitten lähetti sen palkanlaskijalle ja siitä taas menee kelalle.
Sentään liittoon sain soitettua ja ilmotettua tilanteen niin ei tartte sinne maksaa jäsenmaksua.

Taidan tästä siirtyä tekemään kermaviilipiirakkaa raparperillä höystettynä niin sais tätä painoa nousemaan.. :p ( ihan kun ei nousis muuten )

Ninetsu 32+3
 
Aurinkoista iltaa!

Kaikille kipuilijoille ja valvojille :hug: Samassa jamassa ollaan.. Häpyliitos juilii tuolla ihan alhaalla tosi makeesti vaikkei tekis yhtään mitään. No, tähän kolotukseen on toki alkanut näiden viikkojen kuluessa aika hyvin tottua... :headwall:

Coralle iso :hug: . Toivottavasti kaikki on hyvin.

Tämän päivän ollut vatsa pinkeenä, vaikka aktiviteetit on rajoittuneet pikaiseen kaupassakäyntiin. Vatsa kumman kipeenä, ihan kosketusarka tosta oikealta puolelta. Katsotaan tilannetta huomenna.

Huomenna oliskin eka valmennus haikaranpesässä! Vähän jo jännittää minkälaista on. Nyt tuntuu, et siellä koko homma sitten konkretisoituu :heart:

Kuumuus on tehnyt tehtävänsä: elämäni ekaa kertaa jalat on turvoksissa! |O Meinasin oikeesti saada sydärin, kun katselin yks ilta jalkateriä, jotka näytti siltä kuin joku olis ilmaa puhaltanut - hirveet! Ja lauantaina oli kaverin synttärijuhlat, joihin menin tyylikkäästi varvastossuissa, kun ei muut kengät menneet jalkaan :LOL: . Vettä on kitattu ja tänään ostin litran mansikoitakin popsittavaks, josko auttaisivat. Saa kyllä pitkin päivää nostella jalkoja ylös, et olo helpottaa.

Kyselin aikaisemmin noista vauvakutsuista, onko teille järjestetty/ootteko järjestämässä. Päätin nyt itse järjestää itselleni kemut ;) Ajankohta olis tasan kuukautta ennen LA:a, toivotaan et kemut toteutuu! Tällä hetkellä ainakin olotila tuntuu sellaiselta, et jaksaisin tehdä itse tarjottavia. Kiva kuitenkin nähdä ystäviä vielä ennen poksahdusta. :heart:

Nyt hyvää illan jatketta kaikille! Tänään täytyy katsoa taas Lapsityranneja, jos vaikka sais hyviä vinkkejä tulevaisuutta varten! :LOL:

Zucchero 33+0 POKS POKS!
 
Apuaa... Cora ...Meinasin just kirjotella, että ei ole mulla supistellu, mutta kun luin sun kirjotuksen alko saman tien supistella. Ei voi olla totta, jumankauta, mulla on itellä samantyyppisiä kokemuksia NKL:lta, mutta ei vielä Kättäriltä. Siellä on mun mielestä ollu paremmat lääkärit (mua on hoitanut about 10 Kättäri-lekuria, joista suurin osa OK, parhaimmasta päästä vast. ylilääkäri Susanna Sainio äitipolilla, yritä olla siihen yhteyksissä, jos ei homma pelaa). Kätilöt on yhtä epävarmoja mun mielestä molemmissa paikoissa, eikä uskalla ilman lääkärin vahvistusta sanoa mitään. Mulle on koko ajan sanottu Kättärillä lääkärien taholta, että jos minkäänlaista veristä vuotoa ilmaantuu välittömästi sinne! (Mahd. istukan osittainen irtoaminen esim. ja se on vaarallista)

Silloinkin pari viikkoa sitten kun huomasin illalla töissä, että verenpaine oli noussu (mittasin ite työterv.aseman mittarilla), niin painelin vaan suoraan illalla 9 mais Kättärille, en ees soittanut, ottivat heti tarkkailuun. Ehkä on parasta vaan mennä sinne, nuo puhelinpäivystyksen kätilöt voi olla vähän epävarmoja ja haluaa ehkä välttää turhia kutsuja - tuo tulis ekana mieleen.

No niin kävin sitten minäkin sen heinäkuun pinon loppuosan lukasemassa, huh huh, rankkaa tekstiä ja kyyneleethön siinä alko vieriä, omasta navasta siihen sen verran, että olen entistä onnellismpi sektiopäätöksestä... ja siitä aion sit pitää kiinni vaikka alkas syntyä etuajassa - etenkin kun sitten luin tuon Nawin kokemuksen vielä perään...

Voi eiks meillä Suomessa vois olla samanlainen systeemi kuin monissa K-Euroopan maissa, eli että vaikka systeemi on julkisesti rahotettu, jokainen voi itse valita synnytyslääkärinsä, joka tulee tutuksi seuratessaan koko raskauden ajan lapsen kehitystä ja äidin vointia ja on mukana synnytyksessä ja ottaa kokonaisvastuun koko hommasta - näin säästyttäs monelta surulta ja turhalta huolenaiheelta...
 
Täällä minäkin tervehdin teitä taas pitkästä aikaa!
Lomareissut alkaa olla takana yhtä keikkaa lukuunottamatta.
Lueskelin teidän juttujanne lappu kourassa ja toisessa kynä, etten ihan kaikkea unohda kommentoida...

Ristiäisistä oli jossain vaiheessa juttua ja meillä ne pidetään kotona.
Ikkunaremontti jos osuu kohdalle juuri tuona h-hetkenä, niin siinä tapauksessa siirretään ne isovanhempien luo.
Kastemekko on minun tekemäni (joskus yhdeksännellä luokalla) ja siinä kastettiin jo esikkokin.
Nyt on kummitätinsä siihen kirjaillut esikon nimen ja syntymävuoden.
Saa sitten Nappulan kummitäti kirjailla siihen perään uuden vauvan nimen ja syntymävuoden....
Virsiä mietin myös, kuten joku muukin teki.
Hyvä vinkki oli se lasten virsikirja!!

Kissat olivat myös puheenaiheena. Meillä niitä ei ole, mutta koiria kyllä kaksinkin kappalein.
Esikko näytettiin heti kotiintulon yhteydessä koiralle ja niin tehdään nyt uudenkin vauvan tullessa, vastaanottajina vaan on tosiaan kaksi erikokoista koiraa.
Hyvin meni tuolloin 2002 ja toivottavasti menee nytkin.
Koiraihmiset muuten... Miten olette uskaltaneet antaa vauvan olla lattialla, kun taloudessa on iso koira?
Itse ajattelin ihan makuulle kääntyvää sitteriä, että olisi hiukan ylempänä, kun tämä meidän toohotti on vähän toohotti.
En tietenkään jätä vauvaa ilman valvontaa, sanomattakin moinen on selvää...

Raskauspäiväkirjaa pidän kuten esikostakin ja kalenteriin merkkaan aina kaikki neuvolat sun muut.
Ne sitten säästän ja annan jälkikasvulle joskus kun ovat isoja!

Vauvahankinnat taitavat olla nyt kuumaa keskustelualuetta!
Meillä kaikki kunnossa pinnasängystä turvakaukaloon.
Joku halusi vinkkejä pikkutavaroiden suhteen...
Minä hankin pari tuttia ja tuttipulloja, pienen vaippapaketin, rintakumit, niistäjän ja kaikenlaista pumpulityynyä sekä sideharsoja.
Itselle kannattaa varata imetysliivit, liivinsuojat, kunnon pikkuhousuja, siteet ja Ceridalin voidetta (jos rinnat menee rikki tms.).

Painonnousu on hyvä keskustelunaihe!
Siitä aina neuvolassakin jutustellaan hymisevään tyyliin...
Minulle on kertynyt mukavasti jo 16kg, mutta en ole huolissani, sillä esikon aikana tuli yli 20kg ja kaikki lähti kolmessa kuukaudessa pois.
Turvotustahan meillä kaikilla on varmasti tällä hetkellä vaikka muille jakaa ja se on suurin syy isoihin painonnousuihin.
Joten älkää hätiköikö!

Petipuuhat tuntuvat kiinnostavan tai sitten eivät.
Minulla kävi esikon aikana niin, että isäntä sai kärsiä kymmenkuisen selibaatin, sillä niin kovasti pelkäsin sitä keskenmenoa..
Pari kun niitä oli plakkarissa ennen onnistunutta raskautta.
Nyt on ihan toinen ääni kellossa ja meno maistuu joskus vähän liiankin kanssa.
Masu on kyllä tiellä, mutta siitä viis!

Oireita olette kirjailleet ylös ja yhdyn niiden suhteen edellisiin.
Eli on liitoskipuja, närästystä, selkävaivaa, ummetusta, turvotusta, univaikeudet, huimaamista ja jos sun mitäkin kremppaa....
Liitoskivut alkoivat nyt oikein toden teolla, sillä Nappula päätti sitten kuitenkin kääntyä raivotarjontaan!

Maidon tulosta ja arvista
Maitoa minulla tihkuu hiukan, liivinsuojia ei tarvita vielä onneksi.
Arvet on Nappula saanut jo aikaan navan toiselle puolelle.
Toista puolta koristaa isosiskonsa tekemät arvet vuodelta 2002.
Nyt masu on niin edessä, että taitaa noita arpia tullakkin enemmän tällä erää...

Vauvakutsut järjestän ihan lähiaikoina itse, kuten esikonkin aikana.
Tuntuu tuo ystäväpiiri olevan saamaton tässä suhteessa.
No, saanpahan sellaiset kemut kuin itse haluan.
Kisailua ja hyvää syömistä on siis tarjolla.

Jälkisupistelut Niistä en esikon ajoilta paljoa muista, mutta silloin vielä laitoksella ollessani ne olivat aika kovia.
Kotona sitten jo tasoittuivat, kun pääsin harjoittamaan noita alapään lihaksia.
Niitä on muuten hyvä harjoittaa AINA kun imettää!!!

Tutti esikolla otettiin käyttöön jo sairaalassa, sillä rinnanpäät olivat auttamattomasti rikki, enkä halunnut olla huvituttina.
Nyt ajattelin odottaa maltillisemmin, ennenkuin sen annan.
Josko se vaikuttaisi nopeampaan maidonnousuun....

Surullisia uutisia olivat jotkut saaneet.
Lämmin osanottoni teille, jotka menetitte läheisenne, oli se sitten rakas lemmikki tai lähiomainen.
Ja oli tuolla heinäkuisissa myös ihan pieni enkelivauvakin jo.... :'( :'(

Neuvolassa oltiin taas maanantaina ja kaikki oli hyvin.
Vauveli oli tosiaan kääntynyt raivotarjontaan.
Pissa oli puhdas ja turvotusta on nyt tullut vähän.
Tämä kesäkuuma kun ei ole ollut milloinkaan minun lajini!
Verenpaineet hyvät ja sykkeet 160 vauvalla.
Seuraava koetos onkin sitten se ultra 12.8.
Toivottavasti siellä selviää pienoisen koko ja synnytystapa-arviotakin pohdittaisiin.
Sukupuoltakin aion kysyä...... tai katsoa.

Mutta nyt kutsuu sauna ja pesut!
Mukavaa viikkoa kaikille masuille turvotuksineen tai ilman!

Mamitus2 ja Nappula 34+2
 
ILTAA MASSUKAT


Kahden viikon mökkireissulta kotiuduttu ja mielikin parempi ja ihan kiva rusketuskin aikaan saatu hipiään-onneksi tuo mollukka edes hieman on paistanut!

Reilu 2 tuntia meni juttuja lukiessa-ahkerasti olitte kirjotelleet!

Ja kaikkien massut edelleen mukana-hyvä!

Sain myös sen vatsataudin/ruokamyrkytyksen mitä on ollu muillakin-mulla ei KOSKAAN aikuisiällä oo ollu moista joten olipas aika mielenkiintoinen!

Onneksi masukille ei ole moisesta haittaa.

Muutenkin on vatsa löysällä/hyvin toiminut ei ole ummetuksesta tietoakaan onneksi!

Aivan järkky närästys tosin tullut kuvioon mutta rennieillä mennään toistaiseksi riittänyt.

Yöllä käydään pissalla 2-4 krt ja muutenkin yöuni on katkonaisempaa ja vaikka kuinka yritän tyynyjen avulla kyljelläni nukkua ni aina havahdun että oon täysin selällään ja sitten on jotenki huono olo kun nousee ylös.

Jätskiä menee ja mansikoita mutta edelleen kunnon ruokaa ei juurikaan tee mieli,samoin jos syö kunnon aamiaisen ni seuraavan kerran tarvii syödä vasta iltapvällä jotain sen verran hitaasti toimii tuo ruoansulatus!

Tänään oli sitten vika neuvolalääkäri ja vihdoinkin! Raivotarjonnassa oltiin!!!

Mä en vaan ite varsinaisesti tunne sitä miten se tuolla on koska vauvan pää ei mitenkään "tunnu" tuol alhaalla eikä liitoskipuja tai paineen tunnetta ym. ole...ja potkut tulee tohon sivuille ei suoraan ylös kylkiluihin...mutta pää asia että oli miten pitiki ja alhaalla oli lähtökuopissaan :D

Kaulaa oli jäljellä täydet ja kohdun suu täysin kiinni mutta paikat pehmenneet...

Ja suppareita mulla ei ole kyllä ollutkaan.

Painon nousu on hidastunut mutta yhteensä tullut nyt 16kg.

Hemppa 120

paineet 117/78

vauvan syke 140

sf-mitta 31 eli hieman alle normaalin

Vauva on kuulema normaali kokoinen mutta kovin siro ja olisi syntyessään vain n.3200kg :eek: Se oli lääkärin arvio "heittämällä"...Kovin pieneltä tuntuu kun esikoinen oli sen 4200kg mutta
tuo käy mulle oikein hyvin aina mukavampi ponnistaa pienempää!

Mutta vielä on vkoja edessä ja mitä tahansa voi tapahtua ja loppujen lopuksi mikään ei ole satavarmaa ennenkuin lopputulos on sylissä!

Tästä lähtien neuvolakäynnit on sitten vkon välein loppuun asti.

Miehellä alkaakin loma ensivkolla ja sitten lähetään kiertää muumimaailmat ja muut kesäkohteet ja pitäs joku risteilykin viel kehittää tallinnaan.

Kait se pitää nyt tajuta että loppusuora häämöttää ja lopputulos on pian sylissä!
:heart:
Nyt alan taas riivaamaan palstaa useammin teidän kiusaksi...

Jouskari&"Ines" 35+4
 
Iltaa kaikille!
Coralle voimahali ihan aluksi :hug:
Eilen tultiin tänne äitin luo etelä-pohjanmaalle neuvolan jälkeen....
Tultiin nuo muksut hakeen ku ovat täällä lomailleet mummolassa kuukauden verran....
Neuvolakuulumisia hieman
Hemppa 112 (rautakuuri jatkuu)
RR 120/80
Pissa puhdas
Sf 36 vaikka vauva laskeutunu lähtökuoppiin
tarjonta RT vihdoin ja viimein
Syke 150
Liikkeet ++
Ja tuon vauvan laskeutumisen huomaa kun painaa niin paljon tuolla alhaalla....

näin meillä näin pikaisesti

Ninnipo ja :heart: masukki tasan rv34 :heart:
 
R iikka No johan on teilläkin sitten ollut markkinat siellä... Ihania noi pienet ja niin kekseliäitä :kieh:

Sairalomalaisille sitä lepoa ja Hippokselle eritoten...Toivotaan, että sulo vielä kotvasen jaksais masussa köllötellä :heart:

Ninetsun pienelle paranemisia sinne :hug:

Ja kaikille vaivaisille ja turvonneille kans voimia ja :hug: Itse kans oon tänään ollut niin tuvoksissa ja olo on kuin rantautuneella ryhävalaksella :kieh: Kyllä nää helteet tehtävänsä tekee....

Ja tervetuloo kaikki lomalaisetkin taas kirjoittelemaan B)

Jouskarilla Vaikka mitä ohjelmaa vielä tiedossa =) Tuli hiki jo pelkästä ajattelusta :D

oma napa tänään tosiaan tuntunut aivan jätti suurelta ja liikkuminenkin sitten sen mukaista. Kirppiskierros taas tehtiin ja kyllä sen jälkeen vasta turvoksissa olikin ja veto ihan pois. No varmaan tää flunssakin viel vähän asiaan vaikuttaa, vaikka paranemaan päin onkin jo.
Ruoaksi tehtiin sellainen raikas tonnikalaalaatti patongin kera, kun lämpimän ruoan ajattelukin sai aikaan jo etomista. Jälkkäriksi sitte vielä hedelmärahkaa :p

kaipa sitä kohta vois nukkumaan mennä taas, kun vielä nukkua saa ees jotenkin :wave:
 
Mulla on ollut tässä muutaman päivän ajan uusi, outo vaiva. Nimittäin tuo iho navan kohdalta on tosi herkkä, välillä voisi sanoa, että siitä jopa särkee. Onko muilla vastaavaa? Esikoisesta en moista vaivaa muista :/
Hempasta tuli mieleen, että kun monella tuntuu olevan täällä hieman laskusuuntainen, että itselläni kun viimeksi oli 118, niin th sanoi, että täytyy seuraavalla kertaa taas katsoa se, kun synnyttäessä sen pitäisi olla päälle 120..
Vaunujen ja turvakaukalon tekstiilit on pesty jo jokin aika sitten, mutten ole vielä lähtenyt "kokoamaan" niitä. Turvakaukalon varmaan saan ihan heittämällä, mutta täytyy myöntää, että vaunut voi tuottaa ongelmia, sen verta monella nipsulla ja vaikeasti mielestäni noissa Hartaneissa noi tekstiilit oli..
Saadaan taas sitten pojan kanssa olla kaksistaan viikonloppu, kun isäntä lähtee Jyskyn ralleihin kavereiden kanssa. Juuri se oli melkein viikon Saksassa formuloissa :kieh: .

H & Aimo-Orvokki 34+4
 
snodgrass
Iltaa!

coralle :hug: Tosi epäreilua kohtelua! Uskon kyllä että varmasti kaikenlaisia hysteerikkoja löytyy, mutta ei se oikeuta huonoon kohteluun tai epäluuloon kaikkia kohtaan. Itse vaan sitä muistelen jo raskauden alkupuolella kateellisena miettineeni, et siellä pääkaupunkiseudulla sentään on tollanen paikka mihin soittaa tai mennä näytille. (mikä tietty mahdollistaa monenlaiset tulijat..) Kun eihän täällä tampereellakaan ole mitään, ennen kuin raskaus on pitkälti yli puolenvälin ja saa soittaa synnytysvastaanottoon. Sitä ennen vaan tavalliselle päivystysasemalle, jossa ei edes ole ultraa!

hippos paljon tsemppiä ja lepoa lepoa toivottelen minäkin! Ollaan varmasti kaikki bd että pikkuinen viihtyisi yksiössään vielä.

hilbert tosiaan luin kanssa kauhulla siitä että taysissa on jo nyt syntynyt yllätysmäärä vauvoja.. tosi kiva mennä synnyttään... Riikka ei se siellä ole niinkään henkilöstön määrästä kiinni, vaikka varmaan vähän siitäkin, vaan siitä että niitä synnytyssaleja ei ole tarpeeksi. Tosi kiva sit kärvistellä supistusten kourissa jos ei pääse saliin... Siellä se odotuspuoli on nimittäin ihan onneton pienenpieni käytävänpalanen. Anteeksi vaan jos pelottelen jos täällä on ekakertalaisia tamperelaisia... :/

katjuska olipas teillä innokas pikku insinööri! :LOL: Mutta kuka tietää, ehkä parinkymmenen vuoden päästä soitat juuri hänelle kun pesu- tai tiskikone hajoaa.. ;)

Katoitteko Serranoja tänään? En oo koskaan ymmärtänyt miksi joku sarjan keskeinen henkilö pitäisi tappaa! :( Harvoin sarja siitä ainakaan paranee...

Jaa mutta nyt pitää laittautua sänkyyn. On univelkaa kertynyt kun parina viime yönä on siivottu esikoisen lainehtivaa sänkyä. Hän kun ilmoitti ettei halua pitää enää yövaippaa ja että osaa kyllä olla yön pissaamatta. Päätettiin sit kokeilla pari yötä mutta eipä ole vielä onnistunut... Vaan ehkäpä hänkin nyt motivoituu taas siihen vaippaan vielä joksikin aikaa :)

Öitä!
Snodgrass ja neponen 34+5
 
Huomenta, pitäisi varmaan sanoa. Heräsin taas kun mies tuli nukkumaan. No, ensi viikolla mies menee töihin ja esikko tarhaan niin saan nukkua päikkärit. Illalla mies nukahtaa telkun ääreen ja sitten kun herää ja tulee makkariin herättää mut.

Mutta on kyllä alkanut tuo synnytys hirvittämään. Edelleen meillä ollaan perätilassa enkä usko, että kahteen seuraavaan viikkoon spontaanisti käännytään. Piikit jatkuu viikolle 38 asti eli 1-2 päivää asti ennen synnytystä otetaan vielä kaks piikkiä hepariinia ja piikillä mennään viikko synnytyksen jälkeen asti. Epiduraalin laitosta joutuu vakavasti neuvottelemaan anestesialääkäreiden kanssa sillä takana on yks epäonnistunut selkäytimeen tehty pistäminen. Siitä sain kahdeks viikoks sellaiset päänsäryt, ettei uskois todeksi. Vessaanhan ei voinut mennä ollenkaan, päätä ei voinut nostaa selkärankaa ylemmäksi, joten konttasin pää painuksissa kaks viikkoa. Jos pään nosti, veti kipu vintin pimeeks ja siihen tipahti. Teoriassa se pistäminen meni ihan oikein, mutta itse en sitä kestänyt. Esikko syntyi ilman kivunlievitystä, joten vaaroja en ole osannut aavistaakaan. Toisessa synnytyksessä annettiin sellaiset mömmöt, ettei niitä elävän lapsen kanssa kai anneta. Nyt jos on perätilasynnytys ja epiduraalia ei voida antaa ja alakautta yritetään niin johan vetää mielenkiintoiseksi. Varsinkin jos pikkusisko painaa 4kg. Toivotaan, että kahden viikon kuluttua olis joku fiksu lääkäri siinä synnytystapa-arviossa. Ettei vastaan tulis ketään samalla asenteella, kuin se Coran kanssa puhelimessa jutellut henkilö.

Tuntuu, että kaikilla synnäreillä on nyt kesällä ruuhkaa. Tai siis niillä, jotka on auki. Naapuri kotiutui tiistaina, kun sektio oli ollut maanantaina. Ei siis mitään pitkiä sairaalassaoloaikoja.

Jos Katjuskan poika osoittaa insinöörilogiikkaa niin meilläkin esikko tais noin 2v ohjelmoida meidän digiboksin uudelleen. Lähetettiin se jopa huoltoon, ei vikaa, lapsi oli vain palauttanut tehdasasetukset eikä laite enää toiminut. No hänestä sanottiinkin odotusaikana, ettei väliä tuleeko tyttö vai poika, insinööri tulee joka tapauksessa.

Snodgrass:
Meillä muuten esikko oppi ennen yökuivaksi, kuin päiväkuivaksi. Otettiin yöks vaippa ja housut pois niin eipä tullut enää pissattua. Päivisin oli vaippaa tai kuivaksiopetteluhousuja muttei onnistunut ennen kuin taas kesällä housutta.

Hilbert:
Kun napa repes ja pomppas ulos oli se tosi kipeä. Siis raskausarvet on navassa ja kun lääkärit vetää ultralaitteella siitä navan ympäristöstä niin kipeetä tekee. Tai jos joku painaa muuten vaan (esikko kyynärpäällä tai jalalla kun hän kiipeää ylitseni).

Outs, mieleen tuli taas kaiken aloittaminen alusta. Syöttämisen pulmat, noi pottailut, putoamiset ja muut onnettomuudet.. Huhhuh. Esikollahan on syömisongelma ja edelleen häntä joudutaan osin syöttämään. Se on ollut hyvin vaikea ongelma, mutta nyt siis ollaan voiton puolella. Tavarat menee edelleen kaikki suuhun (kivet, marmorikuulat, napit, jne), joten vauvaturvallinen meidän koti edelleen on.
Portit portaisiin pitää miettiä uudelleen tuon esikon suhteen, hän kun voi ne sitten avata ja jättää auki. Esikkohan otti alkuun 'taxikyytejä' eli lattialla maatessaan (ei vielä hirveästi ryöminyt) nappasi mäykkyä karvoista ja roikkui koirassa kiinni sen kulkiessa. Piti olla äkkiä siinä, ettei koira rynninyt alas portaita, kun porttia ei ollut tai se oli auki. Saunaan ei pääse helposti.. Vauvan vaatteille pitäis johonkin tehdä tilaa. Vauvalle pitäis saada sänky. Hoitopöytä pitäis järjestää johonkin.. Huhhuh. Onneks on äitiyslomaa ja voi miettiä näitä asioita.

Hexa ja pikkusisko, 34+4
 
Serranot tuli juu eilen aamulla katsottua ja voi luoja, kun porasin.. poika oli ihan ihmeissään, että mikä äidille tuli :whistle: Omasta mielestäni oli kyllä typerää tuo Lucian kuoleminen tuossa sarjassa.. no, tuntuu siltä, että jokaisessa sarjassa on jonkun päähenkilön kuoltava.

Ristiäisistä ja nimijuhlista on ollut puhetta. Meillä esikoisen ristiäiset oli seurakuntakeskuksessa, mutta nyt kun asutaan omakotitalossa, pidetään kotona. Varmaan jotain parikymmentä vierasta tulee. Mitään sen kummallisempaa ohjelmaa ei ole, pappi pitää oman osuutensa ja sitten kahvitellaan ja turistaan. Kastemekko on meikäläisen vanha.

Olen tässä alkanut pohtiin, että pitäisiköhän sitä ostaa toiset matkarattaat. Meillä tuo poika (3 v.) on tosi paljon vielä matkarattaissa eli aina kun ollaan kaupungilla/reissussa tai jotain, niin eipä häntä huvita pitkään kävellä, vaan haluaa istua rattaissa. No, joulukuussa tosiaan kun ollaan menossa sinne eteläänkin, ja hotelli on sellaisella paikalla, että jokaiseen paikkaan on jonkin verran matkaa, niin käveltyä tulee paljon, niin mietin jo tuotakin, että jos ei otakaan vaunuja ja matkarattaita mukaan, vaan ottaisi kahdet matkarattaat...

Miten nyt tuntuu, ettei aika etene lainkaan.. olisi niin kiva saada jo tuo masukki pihalle...
 

Yhteistyössä