***SYYSMASSUKAT 2008 syyskuussa***

Jospas minäkin vielä rikkoisin palstahiljaiseloni. Ihania vauvauutisia ja jännittäviä synnytyskerotmuksia lukiessa tuntuu itsellä olevan aika vähän sanottavaa... Laskettu aikaa on ihan käsillä, mutta meno vatsassa on vain rauhoittunut parin päivän sisällä. Hmm, mutta eikös niinkin sanota, että viime hetkinä vauva alkaa levätä enemmän ja kerätä voimia tulevaan koetokseen.

Sain eilen hyvät naurut hakiessani esikoista päiväkodista. Lomilta palannut täti oli kysynyt pojalta, joko pikkusisko tai -veli on syntynyt. Kielteisen vastauksen saatuaan täti kysyi, no että milloinkas se sitten syntyy. Poika oli tuumannut: "Se taitaa syntyä jouluna." Mutta armeliaasti vielä lisäsi: "...tai voi se ehkä syntyä joskus syksylläkin." Että tämmöisellä ennusteella minä jatkan odottelua... :)

Maariankämmekkä, minä alan myös uskoa tuohon lepoteoriaan. Olen elänyt touhukasta, ulkoilupainotteista arkea edelleen vailla mitään sen kummempia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Mulle eräs kokenut synnyttäjä sanoi joskus, että kaikilla "ässillä" hän on saanut kyllä tukalia oireita aikaiseksi, mutta synnytys on tahtonut käynnistyä vasta kun on malttanut vetää lonkkaa. No, kait se käynnistyy sitten kun on oikea aika, teki mitä teki...

Onnea ja voimia vauva-arkeen vauvansa jo saaneille! Ja kärsivällisyyttä edelleen odottaville! Hilbertille onnea matkaan, jospa pian jo tapahtuisi ihan omia aikojaan!
 
Hilbert tsemppiä, viimeistään huomiseen jos ei sitä ennen ala tapahtua!

Hexalle kiitokset synnytystarinasta!mä olen syntynyt jalkaterät sisäänpäin kääntyneinä ja lonkkaluksaation kanssa eikä tänä päivänä nämä rajoita elämääni mitenkään.Tsemppiä pikkuiselle, toivottavasti pääsisi yhtä "helpolla" eikä jää mitään suurempaa vaivaa, itsellä kävi hyvä tuuri että jalat hoidettiin todella hyvin jo pienenä ja kuntoutusta jatkettiin riittävän pitkään.
 
Heipparallaa kaikille! En ehdi nyt lukaseen pahemmin kirjotuksianne, mutta tulin hihkaseen että pieni tyttömme syntyi perjantaina 29.8 klo 23.50 viikoilla 39+2. Mittoja neidillä oli 3330g ja 49cm! :heart:
elohiiri ja prinsessa5vrk
 
hilbertille tsempitykset!! :)

nimistä puhetta, ja meillä on 3 pojan nimeä ehdolla, mutta niistä vielä mikään ei ole ihan loppuun saakka vakuuttanut. Pitänee odottaa ainakin syntymään saakka ennen päätöksen tekoa. Siitä tulikin mieleen, ei olla saatu mitään esitietolomakkeita täyteltäväksi.. jaetaanko sellainen neuvolassa??

Pakko mennä päiväunille nyt!
 
Hui Hilbert nyt on h-hetket käsillä :D ihan kauheesti ponnitusvoimia ja tsemppiä tulevaan!!! :hug: :wave: pyöriikö sukat pahastikin jaloissa? ;) tulehan sitten kertomaan miten meni...

Elohiirelle oikein suuret onnittelut pikku typsystä!!! :flower: :heart:

Nimistä että molemmille on mietittynä potentiaalisia vaihtoehtoja nyt odotamme vain minkä näköinen pallero on niin voi sitten vähän tarkemmin sitäkin suunnitella...

Tuli kyllä Ruususta kuunnellessa niin lapsuus mieleen että meinas itku päästä... aatella miten kauhea se Pahatar onkaan kun tuolleen menee värttinöitä virittelemään :D

Koiruus ihan lapsuus fiilareissa :saint:
 
elohiiri suuret onnittelut!!oikeessa olit että tyttö tulee :) Onnittelut myös isälle ja tuoreelle isosiskolle!

meripihka ei niitä kaikissa paikoissa täytellä ja joissain paikoissa neuvolantäti täyttää sen samalla kun kyselee tietoja ja lähettää sen sairaalaan.
 
Kiitokset kaikille jo etukäteen!

koiramamma lähinnä hirvittää tuo käynnistäminen, kun on niin monelta kuullut, että ne supparit on kahta kauheammat mitä normisti :eek: Ja nyt kun sen sitten tietää, että huomenna todennäköisesti on nyytti sylissä, niin tuntuu todella epäuskoiselta!
Lääkäri meinasi, että sisäronkinta edesauttaa suppareiden alkamista, mutta eipä täällä ole mitään tapahtunut.. No, onneksi sentään kohdunkaula oli hävinnyt ja pää tiukasti kiinnittynyt, että jotain kuitenkin on onneksi tuolla alhaalla tapahtunut.

 
Onnea vauvautuneille!! :flower:

Neuvolasta kotiuduttu, ja kaikki oli mallillaan... verenpaine jatkaa tasasta nousuaan, mutta ei huolestuttavasti ja paino on nyt kahtena viime viikkona noussu sellaset kilon viikossa :whistle: mut onneksi täti ei sanonut muuta kuin, että "taidat piilotella nesteitä jossain, et kyllä syömällä tuota noin saa nousemaan" ja samaa mieltä mäkin, en mä sen kummemmin oo herkutellut ku aikasemminkaan. ja ekaa kertaa sanoi nyt, että ei osaa enää sanoa, tuleeko seuraavan viikon aikana. kun aiemmin siis on itsevarmasti sanonut, että ei oo vielä ttulossa... vauveli tuntui kuulemma nyt ekaa kertaa alempana, vaikka ite en kyllä minkäänlaista laskeutumista huomaa... että jee, jotain menee edes oikeeseen suuntaan! Mutta tuskin se synnytys vielä aikoihin on mulla edessä. Ainakin asennoiduin jo, että ens viikolla meen vielä neuvolaan.

Jeps jeps, välipalaa.... :)

suhveli 39+0
 
ONNEA ELOHIIRI tytöstä!!!! :flower:

Äippäpolilla käyty ja kaikki arvot kohillaan. Sydänkäyrä oli hyvä ja ultrassa vilkas vauva. painoarvio 3040 g. Lääkäri sanoi, että laskettuna aikana olisi 3,4-3,5 kilon painoinen. Lapsiveden määrä oli nyt vähentynyt, mutta vielä oli normaalia enemmän. Viikon päästä uudestaan sit. Sisätutkimus tehtiin myös, ei ollu paljoa muutosta tapahtunu edellisestä. Ketuttaa, ku joutuu kärsiin näistä supistuksista niin paljon... :kieh:

Diabetespolilla kävin myös ja nyt oli vimppa kerta ennen synnytystä. Seuraavan kerran sit, ku oon synnyttäny.
Nyt pakko alkaa siivoomaan... :x
 
Onnea Elohiiri :flower:

Hilbert tsemppiä tulevaan :hug:

Mietin onko lähtö laskenta alkamassa kun yleensä oon niin väsynyt että ensaa itseäni ylös sohvasta kun vasta puolenpäivänaikaan ja nyt on niin virkee olo että oon 7 asti siivonnu koko mökin, imuroinut ja lattiat luutunnu...siin sivussa kahet vieraat passannut ja nyt himottas lähtee ulos kävelemään, mut en uskalla kun toi selkä ei oikein anna periksi. :kieh:

Sanoin ukolle et nyt kokeillaan sitä 3 ässää =) niin se mietti ja sano et Siemenet Sisään Seisten :LOL: mä et ihan kuin vain kuhan tehois.... :D

Huomenna ois taas neuvola. Kaaheeta ravaamista. Meiltä on 25km sinne... :kieh:
Pitää palata sitten informoimaan mittee tapahtuu....

Maska82 ja papunen 39 POKS!!!! :heart:
 
Onnittelut elohiirelle ja perheelle! Ja Hilbertille kovasti onnea ja voimia matkaan! Tule sitten kertomaan, miten meni. Mua kiinnostaa, kun olen itsekin tuossa "käynnistysvaarassa" ja sillä jotkut niin pelottelee.

Nawille sen verran sydänäänistä, että ei varmasti tarvitse olla huolissaan, jos syke laski välillä 125:een. En ole mikään asiantuntija, mutta kun viime viikot on tullut käytyä käyrillä 2-3 kertaa viikossa, välillä tunnin kerrallaan, niin kyllä se syke näyttää aikalailla heittelevän ainakin meidän pallerolla. Välillä on käväissyt lähellä sataakin ja n. 125 on ollut välillä 45 minuuttiakin putkeen, kun hän on vedellyt sikeitä. Sitten taas herättyä nousee 130-150 ja välillä huitelee 180:kin. Joskus vaihteluväli oli tunnin käyrän aikana jotain 115-185. Ja aina siis lääkärin mukaan käyrä ollut kuitenkin "erinomainen".

Tyttö-poikaolosta: Meillä on ollut niin vahva poikaolo koko ajan, että tyttö olisikin mojova yllätys, vaikka siis mitään varmuutta asiaan ei ole, paitsi mies muka näki jotain tokassa ultrassa. Kaappikin on täynnä siskojen ja veljien pojilta perittyjä vaatteita, joten jos on tyttö, niin siitä saattaa tulla oikea tomboy kaikissa noissa sinisissä autopaidoissa.
Ja nimetkin on jo meillä valmiina, kun miehen suvussa on tapana ilmoittaa nimi heti synnyttyä. Mä kyllä vähän sanoin, että mitä jos se näyttääkin ihan jonkun muun nimiseltä, mutta miehen mukaan ne kaikki näyttää aluksi pieniltä, punasilta ja pyöreiltä, joten tollasen miettiminen on turhaa...just.

Hippopotame + la Patate 38+5
 
Oi ONNEA Elohiiri :flower: :heart: !. Ja Hilbertille kovasti tsemppiä tulevaan koitokseen :) !

Täälläkin tänään neuvolassa käyty, ja viikon päästä uusi aika. Lapsella ollut koko ajan kaikki hyvin, se on tää äitee kun on jatkuvasti jostain kohtaa prakaillut. Ihan lievästi jo jänskättää, onko siellä tyttö vai poika tulossa...

väpä ja PiMu 40 *POKS*
 
Morijentes!

Ekaksi:
Onnea Tyyne, Ninnipo ja Elohiiri pikkusesta uutesta perheenlisäyksestä :flower

Pienpapu: Otan osaa suureen suruusi! :hug:

Kiitos synnytystarinoistanne Snodgrass ja Hexa!

Tiinuliinia oli säikytelty, mutta onneksi asiat selvisi ja pikkusella menee taas hyvin!
Hilbert: Voi kun jännää! Onnea ja kovasti voimia tulevaan!
R iikka:Juu, yritetään vaan pysyä sinnilläki perässä! Ja mullakin on varpaat hyvin käytössä kun ei jaksa aina kyykistyä jotain nostamaan, niin varpaat on hyvät pihdit. Vois ruveta hyödyntämään niitä johonki muuhunki...opettelis kirjoittamaan vaikka tällä näppäimistöllä varpailla :D .
Nawille pikaista paranemista ja muutaki vastoinkäymisiä oli ollut, mutta koitahan jaksaa!
Nimiasia: Tytölle olisi kaiken maailman nimiä, jotka viehättäis, mutta pojalle ei mikään maistu hyvälle :headwall:, toinen tai kolmas nimi tulee kyllä miehen suvusta mutta etunimi on aivan hirveen vaikea keksiä.

Omassa olossa ei juuri muutosta...nyt mulla napsahteleeki jo masussa, niin että perässä tullaan :D, mää aattelin noita napsauksia että kaverilla varpaan luut napsuu :D
Äippä oli huolissaan, kun kerroin suppareista ja muusta että ala mennä jo otille! Äiti ottaa kaiken niin vakavissaan (riippuuko se sit siitä, et on "vanhan kansan ihminen").
En oikein tiiä, illallakin tuli ihan ahkerasti 5min. välein suppareita mutta sitten taas ei mitään. Yöllä kaveri sitten möykkäsi taas ja kävi niin nivusiin ja nyt on häpyluuhun vihlonu.

Otetaanhan rennosti, oliko se maariankämmekkä joka kehotti löysäilemään, multa se kyllä onnistuu, vaikka on kiva kun jaksaa touhutakin!

hille ja kaveri rv 39 tasan
 
Onnea kaikille pienen nyytin saaneille!!! :heart:

Itellä kone jumissa joten en oo päässy lukemaan saati sitten kirjottelemaan... En nytkään sitten ehtiny lukea kaikkea, äkkiä vaan vilkasin syntyneet listan.

Itse täällä vielä kokonaisena. Aamulla kävin neuvolassa ja kaikki on kunnossa. Lääkäri vaan anto "tuomion", että synnytys voi käynnistyä millon vaan. Paikat ei oo vielä avautunu, mutta muuten valmiina. Joka päivä supistelee ja nyt on sitten siitä lääkärin tutkinnasta lähtien ollu hirveä jomotus tuolla alavatsassa.

Siinä näin äkkiä meidän kuulumiset. Palataan asiaan kunhan kone alkas kotona toimimaan. Vielä viime hetkien jaksamisia kaikille!!!!! :hug: Loppu lähestyy kovaa vauhtia.

Ninetsu 37+4
 
ail
Onnea elohiiri :flower: Hilbert,miun synnytystä käynnistettiin 50 tuntia ja eipä tuo muute ollu kamalaa ku se et kotio oli 100km ja miulla kolme rakasta mukeloa kotona.Eli ikävä ehti tulla.Muute se käynnistely oli iha ok.Ei tappavia supistuksia ennenku kalvot puhkastii ja siitähä ei menny enää ku 3 tuntia ni nyytti oli sylissä.Jote elä sie pelkää etukäteen.Jospa siulla ei kauaa meniskää ja kipulääkettä saapi ainaki heti jos tarvii.Tsemppiä sinne :hug:
 
Iltaa, aina vaan jakautuvat massukat!

Isosti onnea kaikille nyyttinsä hakeneille! :flower: :flower: :flower:

Ja iso osanotto :hug: Pienpapulle läheisen menetyksestä!

Nimiasiaa joku kyseli.
Meillä oli nimetsuunniteltu jo molemmille, muttanyt on tullut mutkis matkaan, kun pojan nimi ei olekkaan hyvä.
On siitä siis kiistaa...
Tytölle on nimi kunnossa, mutta auttakaa meitä...
Joku kiva M-alkuinen pojan nimi!!!!
Huisisti on rajoitteita, kun sukulaisissa on paljon M-alkuisia, mutta koettakaa onneanne!
Meidän tuurilla vauva nimittäin on poika, kun hälle ei ole nimeäkään.
:LOL: :LOL:

Nawi jutteli myös sykkeiden laskusta, kun kuunneltiin neuvolassa ja niin meille eilen myös kävi.
Laski paholaiset sinne 122:n mutta palasi sieltä kyllä ihan normaliksi (130-140).
Vauvat voi kuulemma itse puristella napanuoraa, jolloin syke laskee, eikä se tarkoita mitään.
Meillä ei neuvolantäti huolestunut, käski vaan välttää selällään makuuta, ettei tahtomattaan pistä itse pinteeseen niitä isoja verisuonia.

Mutta nyt tämä poistuu saunan lämmitykseen, josko kokeillaan taas ÄSSÄÄ.

Mamitus2 ja Nappula39+3
 
Elohiirelle perheineen onnittelut tytöstä :heart: :flower:

Ja Hilbertille tsemppiä matkaan :D (hieman vaan kateellisena täällä :whistle: )

Huh mikä iltapäivä.. omien mukeloiden lisäks pari muuta ja kahta piti läksyissä auttaa, niin sillä aikaa pienet taas teki omiaa :kieh: Muutaman kerran tuli mieleen, että hattua nostan monen lapsen yh-vanhemmille ja sellaisille, jotka muuten vaan joutuu paljon itekseen muksujen kanssa olemaan toisen työn takia tai muuten. =) Kyllä meinaan on tullut juostuu hiki hatussa eestaas pitkin kämppää, että jos liikkuminen jotain auttaa, niin nyt sitte jos koskaan pitäs vesien kohta lorista ja supistella urakalla. ;) (lapset 8v 8v, 4v ja 1,5v ja sit tää masu siihen päälle) Nyt mä rentoudun täällä karkkien kanssa :p
 
Isot onnittelut taas uusille vauvautuneille! :heart: Ja kiitos synnärikokemusten jakamisesta!

Täällä myös neuvolassa tänään käyty ja kaikki ok.
pissa puhdas
Hb 122
RR 127/72
paino +262/vko (yht. 9,4 kg)
sf 34,5
syke 134

Ensi viikolla vielä uusi aika, jos sitä ennen ei ala tapahtua. Nyt tosin on reippaan tunnin supistelut ikävästi noin 10 min välein, joten katsotaan josko tässä jo johonkin suuntaan liikahdetaisiin. Näin se on kyllä useampanakin iltana ollut (tosin myöhemmin) ja sitten ovat tuntemukset tyssänneet siihen...

Väpä kyseli nimistä. Me ollaan päätetty 2. ja 3. nimi molemmille sukupuolille mutta etunimet on vielä hieman haussa. Jotenkin ei ole edes asiasta kovin syvällisesti puhuttu, todettiin vain, että katsotaan ensin kumpi tulee ja sitten keneltä hän näyttää. Eikös sitä nimeä ehdi vielä 2 kk rauhassa miettimään ennen kuin tarvitsee viralliset ilmoitukset tehdä. Eskona hän varmaan siihen saakka kulkee. Oli kumpi tahansa. =) Mitään salassapito ajatuksia meillä ei myöskään ole, että tartteis ristiäisiin saakka asiaa pimittää. Jos nimi loksahtaa kerralla, niin se on siinä sitten.

Jaahas, pitäisiköhän sitä lopultakin kaivaa tavaroita sairaalakassiin, ihan siltä varalta että josko lähtö lähenis... mitään en ole vielä edes miettinyt...

Voikaahan hyvin!

Nuppu ja Esko 39+4
 
Daydreams Kiitos!
Lapset ovat meillä vain lainassa ja vaikka surettaa pienen puolesta hänen lonkkiensa tilanne niin tärkeintä on se, että me vanhemmat tuemme ja tarjoamme pienelle kaikki ne mahdollisuudet joita on tarjottavissa.
Koska esikko niin selkeästi oli erityistarpeinen lapsi, häneen oli helppo panostaa täysillä. Niinhän se on, että lapset valitsevat vanhempansa ja jos esikko valitsi meidän perheen oli hänellä syynsä siihen. Kun pikkusisko valitsi meidän perheen, syntyi hän tilanteeseen missä osataan ottaa huomioon erityistarpeita. Jos esikko käy lastenklinikalla silmä-, keuhko- ja neurolääkärillä niin pitäähän pikkusiskollakin olla jotain omaa, mikä tekee hänestä erityisen.

Joku äitihän sanoi, ettei voi lastaan terveeksi rakastaa, mutta voi rakastaa hänet kokonaiseksi. Näinhän se on.

Hexa ja pikkusisko, huomenna jo viikon vanha!
 
No niin tämäkin vielä!

Käytiin eilen kylässä kaverilla pojan kanssa ja se äsken soitti että niitten lapsille on tänään puhjennut joko vesirokko tai enterorokko!

Mä olen sairastanut vesirokon joten vauva on siltä suojassa ilmeisesti myös synnyttyäänkin.

Ja tuo enterorokko on myös vaaraton sikiölle/vauvalle mutta aika ristiriitasta tietoa googlaamalla löysin että tarttuuko se enterorokko myös muhun ja mieheen.Vai enemmänki lasten tauti.

Ne kaverin lapset on rokotettu vesirokkoa vastaan joten siksi epäselvää mikä rokko on kyseessä...

Ainut että esikoinen jos sen nyt sitten sai on juuri parhaillaan taudissa kun vauvan kanssa kotiudutaan joten jos on kovin hankala rokko ni mukavaa tiedossa täällä kotona..

Voi helvatan helvata että pitiki sattua juuri nyt!

Täytyy huomenna neuvolassa kysyä tarkemmin että miten nyt pitää toimia vai pitääkö mitenkään...

Ainakaan poika ei varmaankaan voi tulla synnärille meitä katsomaan,vaikka itämisaika on sen 2vkoa joten ei ole vielä siinä vaiheessa ees puhjennut jos sen nyt sitten sai.

Tuo enterorokko puhkee 3-6 pvässä eli nopeammin.

Tietääkö kukaan asiasta mitään??
 
Meille syntyi potra poika 31.8 (rv 39+4), paino 4155g ja pituus 51cm. Poika voi hyvin, itse hieman heikommin kun ison pojan synnyttäminen ei ihan helppoa ollut, mutta nyt vointi jo parempi ja päästiin kotiin harjoittelemaan vauvaelämään.

Onnea kaikille vauvan saaneille! :flower:
 

Yhteistyössä