SYYSMASSUT '07 elokuussa

Jode, olisi kiva kuulla sinun synnytyskertomuksesi! Käynnistyikö synnytys itsekseen, kun kiireellinen sektio tehtiin ym. Kunhan jaksat, niin tulehan kertomaan =)

Laalle isot onnittelut tyttövauvasta :flower:

Omaa napaa:
Tänään oli sitten viimeinen neuvolakäynti, ensviikon to kun on jo sektioon aika.

Pissa: puhdas
Tarjonta: rt
verenpaine: 133/77
Turvotus: +
Sydänäänet: + (145)
painoa yhteensä: 8,3kg

Elikkäs, nyt vain odotellaan sektiopäivää..

Huomasin, että MinnajaJoelista ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään, jokohan sinne on vauva tullut??

RouvaHeinonen, inhottavaa, kun sinulla vain päätöksiä siirretään ja joudut odotteleen taas ensviikolle, että käynnistetäänkö ja koska vai tehäänkö sektio.. epätietoisuus on kaikista inhottavinta. Jaksuja!!

Mä aloin tällaista pohtiin, että mitenkäs maito nousee suunnitellun sektion jälkeen? Kestääkö siinä kauemmin? Esikoinen syntyi sektiolla, mutta kiireellisellä sellaisella, eli synnytys lähti ihan normi suppareilla käyntiin ja eikös juuri ne supistukset saa sen maidonerityksen käyntiin?? Vai olenko ihan hukassa.. Esikoisesta siis maito nousi heti, mut mitenköhän käy suunnitellun sektion jälkeen??

Ei ole enään kauaa, 7 päivää!! Nyt voi jo aloittaa lähtölaskennan
;)

MamMam ja Pikkanen rv 38+2 (7päivää häätöön :D )
 
Laalle onnea! :flower:

Käytiin sitten aamulla Kättärillä närästyksen vuoksi... ;) Vatsakivut alkoi taas yöllä ja ei meinanneet millään helpottaa. Itsekin aloin jo epäillä että alkaako vaan olla tilanpuutetta kun kipu vaihtoi aina paikkaa vauvan liikkeiden mukaan. No, kaikki oli kunnossa ja lääkäri sanoi että varmasti on närästystä ja kylkikipuilua, ja että alavatsakivutkin johtuu siitä kun kaikki elimet on aikamoisessa puristuksessa... Vauva on hyvin laskeutunut mutta peppu painaa kylkiluita, ah tätä lyhyyden autuutta |O Painoarvio 3 kg ja paikat vielä kiinni ja kiinteät. Ihan heti ei siis taida mitään tapahtua, toivottavasti ei ala kovin pahasti kipuilla vauvelin vielä kasvaessa :/ Käyrä piirsi epäsäännöllisiä supistuksiakin, mutta aika pieniä taitaa vielä olla kun en niitä meinaa ite huomata ollenkaan.

Raskausarpia on mulla tosi paljon, alaosa mahaa melkein kokonaan liilana :| Mutta kutinaa ei kyllä oo yhtään, vanha umpparihaava kyllä on välillä vähän jomottanu venyessään.

38+0
 
Viimeinen neuvolalääkäri takana.
Pissa puhdas
Verenpaine koholla ja pitää tarkkailla 124/92
Sf 33
Tarjonta rt
sydämen syke + ?? :/
Paino +700g/vko, yht. +10,4 kg

Kohdunsuu kiinteä ja kiinni (pituus 3cm). Lääkäri tokaisi heti sisätutkimusta tehdessään, että nyt on paikat niin kiinni ja kiinteät että ei ole merkkejä, että vähään aikaan syntyy :D
Painoarvioksi antoi nyt 2,5kg ja arvioi, että syntyessään on vähän päälle 3kg...
Mitäs muuten niistä vauvan sykkeistä sanottiinkaan... korkea sykekkö enteili poikaa ja alhainen tyttöä :ashamed: Nyt en muista.. Jäi nimittäin vaan hämäämään kun lääkäri sykkeitä kuunnellessaan vinkkasi, että onpas rauhallinen syke ja että tiedäthän mitä siitä alhaisesta sykkeestä sanotaan... :/
No, jos jotain yhteenvetoa voi lääkärikäynnistä tehdä niin yliajalle voi täällä tämä odotus mennä... Tosin siskolleni sanottiin myös vikalla lääkärikäynnillä, että paikat kiinteät ja kiinni, että yliaikaa voi mennä ja kuinkas ollakkaan siskon poika syntyi 2 vkoa etuajassa (rv 38+2) :D

Elwi ja papuli rv tasan 36 :D
 
äippäpolilla käyty, siis meni 1,5 tuntia suurin osa odotellessa, lääkärit joutu meneen leikkaussaliin välillä.

pissa puhdas
rr 139/80
painoa tullu viikossa 1,3 kg :eek: no nyt olin kyllä syösy aika tuhdin aamupalan alle justiinsa.
minäkö luulin aivan että ootan jotain möhköfanttia kun viikolla 31 oli painoarvio 1800 niinnyt oli rv 36+6 painoarvio 2900 vaan, eli soppelin kokonen, ONNEKSI mieluummin teen normi kokosen kun oikeen möhkylän.

niin lantioki on nyt sitte sertifioitu, :D sanovat että hyvin mahtuu tulemaan vaikka päälle nelikilonenki... hyvä lantio

oli muuten TOSI mukavat lääkärit, nuoria naislääkäreitä (suomalaisia) ensin oli vaan joku erikoistuval. ja sitte se soitti jollekki kokeneemmalle joka sitte kokeili kans.

kohdunsuu oli pehmeä ja kaulanpituus 2 cm, että jotain oli tapahtunu.

lääkärillä meni varmaan 20 min pelkkään ultraamiseen kun tuo muksu ei oikein tykkää noista ultran antuneista... :D anto monoa oikeen kunnolla ja aina karkas alta pois. että ei tarttenu miettiä liikkuko vai ei.

Mulla ei oo tietoa äitin raskauksista, muuten kuin omalla kohdalla, olen tullu 2 vk etuajassa ja synnytys on käynnistyny lapsiveen tulolla. Olen oikeesti kateellinen teille joilla on vielä äiti jolta kysyä neuvoa ja kaikkea.

nyt alkaa kyllä piiputtaan, täytyy lähtä ottaan kunnon päiväunet.

Nökö rv 36+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja nökö-81:

No meijän äitistä ei kannata kateellinen olla,alkkis se on ja pysyy eikä ite soita muuta ku silloin ku tarvii jotain ja harvoin käy vaikka ei asu ees kaukana.Eli ei välttämättä kovin ihana äiti..Mutta joo,on niitä joillakin ihania ja kunnollisiakin äitejä :D Esim.miehellä :D Ne on jo kovasti mietiskelleet tulevalle vauvalle nimeäkin :LOL: :LOL: :D
 
Huomenta! Vedinpä kunnon tirsat.

Kiitos pukamavinkeistä. Meiltä löytyy vastaavaa (eri merkkistä) rasvaa edellisen potilaan jäljiltä kaapista ja yritän hoitaa ongelman ennen kun äityy pahemmaksi...

MamMam:
mietityttää sama asia maidon nousun suhteen, jos vaikka itsekin leikkauspöydälle päädyn... kun nyt kerran päätös vaan viivästyy! Kohta en muuhun enää suostu. Kysyinkin sitä lääkärikaveriltani ja hän oli sitä mieltä, että ihan samalla tavalla nousee myös suunnitellun sektion jälkeen (verrattuna siis edelliseen kiireelliseen), eli vähän viiveellä... Jotenkin kyllä epäilyttää tuo asia, kun silloin kuitenkin supistukset varmaan tekivät jotain tehtävää... Näin siis kuitenkin lääkäri sanoi (ei tosin gyne tai lastenlääkäri, mutta ehkä meitä maallikoita viisaampi kuitenkin). Hänellä itsellään takana kiireellinen sektio ja normaali alatiesynnytys ja kummastakin maito nousi nopeasti (alatiesynnytyksen jälkeen tietysti nopeammin) ja hänen sektiossaan ei supistuksia odoteltu vaan suoraan leikkaukseen, kun oli kakat vedessä.

Nyt pitänee lähteä hakemaan poitsu hoidosta...

Heinonen (jos vaikka hetken malttaisin olla samanniminen) ja Paavo 38+2
 
Ja ekaks Onnea paljon Laalle!! :flower:

Rv. 39+0
Paino: 300g/vk yht. 11,5 kg
Turvotus +
RR 118/74
Pissa: Prot.+ Ei mitää hätää ku ei ole mitää vaivoja(pääkipuu tms.)
Hb. ei otettu
Sf. 34 -> sama ku viimeksi, vauvaveli on nii paljon jo laskeutunut.
RT
Syke: 120
Liikkeet ++

On kiinnittymässä, mut ei viel kiinnittynyt.
Ja mulla ei mitään tuntoja edelleenkään, että olis tulossa. :whistle:
Kaikille paljon hyvää vointia ja voimia tulevaan koitokseen!! :heart:
 
Nökö: Juu eipä munkaan äidistä kovinkaan kateellinen kannata olla tuon neuvomisen suhteen. Ei kertaakaan mun raskauksien aikana ole kysynyt, että miten voin tai ylipäänsä mitään muutakaan raskauteen liittyen, mitä nyt molempina kertoina on lasketun ajan tiedustellut...ja silloinkin siihen totesi, kun esikoista odotin, että "voi lapsiraukka...", kun siis la oli joulupäivänä. Sairaalaan kun meitä tuli katsomaan, niin ei muuta kuin mun lapsenhoitotaitoja arvostellut, mikä ei kovin kivalta tuntunut, kun kuitenkin esikoisesti oli kysymys :whistle: Niin ja ei muuten kummallakaan kertaa ole edes meitä onnitellut, kun on raskaudesta kuullut...että sellainen äiti mulla ja siihen on tyytyminen, kun miehen äitiä ei enää ole :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Niiskuneiti82:

Mutta äläs mitään,nyt tulee pohjat!Ku minä lähin synnyttään tyttöä(eka lapsi) niin meijän äiti oli tullut just 4 aikoihin aamulla mun luo(lomailemassa ja työharjottelussa Oulussa).Siskokin oli synnytyksessä mukana.Lähettiin synnyttään niin äiti ryykäs päissään matkaan ja väkisin vaikka en ois sitä sinne kännissä halunnut!!!Tilattiin taksi ku siskolla ei ollut ajokorttia ja äiti oli päissään.Oltiin lähössä taksiin käveleen ja ärähdin äitille että se ei tuu mukaan niin sehän tuumi että "sitten minä tilaan oman taksin ja tuun sillä!". :kieh: :kieh: Arvaappa vituttiko???Ja synnytyssaliinkin se pääsi ja huusin kesken synnytyksen että haluan tuon äitin pois täältä niin kätilö ei sanonut mitään muuta ku siskolle että viititkö sinä sanoa sille ku hän ei kehtaa.Sitten se neuvo kätilöitä töissään ja oisin voinu vetää nokkaan sitä,se se on röyhkeä ihminen oikeasti!
Nyt saatto tulla vähän sekavaa tekstiä mutta rupes taas tympäseen ajatus tosta havukasta :D Eli yritä saaha selvää :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miimari-84:
Mikäshän se on Mintun tilanne?Jokohan se on päässyt synnyttään? :D
Pitää roikkua munkin täällä koko ajan ku on niin mukava lukea noita ilmotuksia kun on vauva syntynyt :D Taijan olla kaksplus-holisti :LOL: :LOL: :D
ei täältä malta montaa minuuttia tosiaan olla poies, koko ajan pitää käydä kurkkimassa jokos ois taas jotain uutta tullut..
arvaa vaan oliko vaikeeta maata sairaalassa monta päivää ilman nettiyhteyttä.. tuskaa tuskaa :LOL:
 
viime sunnuntaina meni vedet ja saman päivän aikana klo 14.41 syntyi neiti meille... :D pituutta neidillä on 48 cm ja painoa oli silloin 3185 g
Tänään kotiuduttiin sairaalasta ja kaikki sujunu hyvin, todella kiltti pikkuinen...
Viikkoja minulla oli silloin tasan 38+0
 
Onnea Aali84! :flower:

Poli kuulumiset...

Lääkäri kokeili ensin masun päältä ja sanoi että tuntuisi 4 kiloiselta. Ultralla kuitenkin selvisi että vaikka kuinka katsoisi niin ei vaavi ole kuin n.3600g :D jippii, saan siis normaali kokoisen vauvan!

Sisätutkimuksessa selvisi että kohdunkaulaa on vielä 2 cm ja sormelle auki, eli tuskin ihan heti on tulossa. Sunnuntaina olis LA, joten eiköhän syyskuun puolen välin tienoilla täälläkin ole viimeistään vaavi :heart:

Mieltä huojentavaa kyllä kun ei tarvitse pelätä ison vaavin synnytystä :D

Nuo tickers- sivut on varmaan vain päivityksessä ja kaaviot palaavat kyllä sitten kun ovat saaneet ne valmiiksi.

balik ja pikkuinen 39+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Niiskuneiti82:
Miimari: No huh huh, taisit kyllä pistää vähän mua paremmaksi! :whistle: No koitetaan kummatkin olla liiemmin äideistä välittämättä ja toimia itse toisin, eikös niin!? :)
Näin se pitää tehä,en minä ainakaan halua olla samanlainen ku meijän äiti! :D Enkä onneksi ookkaan,oon tullut iskään :D Luojan kiitos!Ja minä en ees ruukaa juua alkoholia :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja umayya:
Alkuperäinen kirjoittaja Miimari-84:
Mikäshän se on Mintun tilanne?Jokohan se on päässyt synnyttään? :D
Pitää roikkua munkin täällä koko ajan ku on niin mukava lukea noita ilmotuksia kun on vauva syntynyt :D Taijan olla kaksplus-holisti :LOL: :LOL: :D
ei täältä malta montaa minuuttia tosiaan olla poies, koko ajan pitää käydä kurkkimassa jokos ois taas jotain uutta tullut..
arvaa vaan oliko vaikeeta maata sairaalassa monta päivää ilman nettiyhteyttä.. tuskaa tuskaa :LOL:
Heiluiko sulla sormet ja kädet tärisi ja minä olin vaan sun mielessä että mitähän kaksplussalle kuuluu?? :LOL: :LOL: :D Ja yritit epätoivosesti yrittää kännykän kautta ottaa yhteyttä nettiin? :LOL: :LOL:
 
Nyt mä vedän kyllä ihan pohjat äiti jutuissa :'(
En ole tekemisissä mun äidin enkä isän kanssa :'( eikä ne edes tiedä että odotan toista lasta.(Äitillä on mielenterveysongelmia ja on lisäksi ilkeäkin)(Isä alkkis muuten ok)

äiti kaiken lisäksi sekoitti mun sisaruksetkin meidän riitaan joten eipähän niitäkään ole tullut nähtyä kohta vuoteen :( (normaalisti meillä on ollu tosi hyvät välit velin 17v,siskon 15v ja nuorimman veljen 5v kanssa)
Elämä on ... :/ mutta enpähän ite tuu samanlaisesksi (toivottavasti)
 
Yhteistyössä