SYYSMASSUT '07 syyskuussa

Tiltu: Mulla on rv 35 lähtien ollut käyntejä kahden viikon välein, tietty useamminkin olisi saanut käydä, jos itse olisi halunnut. Uudelleensynnyttäjä kun olen ja mitään vaivoja ei ole ollut, niin ei ole tarvinnut useammin käydä. Nyttenkin olisin seuraavaksi viikoksi saanut neuvola-ajan, jos vaan olisin halunnut. Mutta kun toivon etten silloin enää kasassa ole, niin en sitten sellaista ottanut. Lokakuun alussa sitten tosiaan vasta neuvolaan soittelen, jos vaavi ei ole päättänyt vielä syntyä, silloin siis rv 41+, sillä viikolla sitten kai pitäisi yliaikakontrolliin päästä.
 
Aku
Typy vetelee sikeitä tossa vieressä niin ehtii mamma koneelle hetkeksi ja pitihän täällä kävästä tarkistamassa vauvatilanne =) [/b]Onnea kaikille jotka nyytin ovat saaneet kainaloon!

Tuosta pysty/vaaka-asennosta taitaa olla eri sairaaloillakin eri meininki.Me saatiin kättärillä tutustumiskäynnin yhteydessä ohjelappunen (näytti olevan ihan tän vuosituhannen puolelta) jossa luki että vaakatasossa pitäisi tulla jos lapsi perätilassa tai ei kiinnittynyt.Kaipa nuo on sellasia juttuja että kun soittaa ja ilmottaa tulostaan niin kantsii kysästä samalla.

Juu mutta oli tuhat muutakin asiaa mitä piti tehdä joten poistun.Vointeja kaikille :hug:

T.Aku ja unikeko 9 vrk :heart:
 
Omaa napaa ekana eli neuvolassa taas käyty. Pissa puhdas, paino suht samoissa, sf 36 (!), parissa viikossa tehnyt aimo harppauksen (3cm)... RT:ssä mutta ei kiinnittynyt... Ja kädet ilmeisesti korvilla (ei taida pitää äidin musiikkivalinnoista?...) Hemppa hurjat 131, turvotus edelleen ++, vauvan syke 145 ja liikkuu kuulemma aika reilusti viikkoihin nähden. Niin tekee, potkasee välillä toiseen kylkeen niin että itku meinaa päästä.

Kiinnittyminen; vaakataso?...
Minäkään en ole tällaisesta kuullut... LA olis su, mutta kaveri ei tosiaan ole vielä kiinnittynyt eikä kai oikein laskeutunutkaan. Pahaa siis pelkään yliajasta.
Mutta nyt jos vedet sattuis menemään, niin oikeestiko pitäis mennä vaakatasossa?... Mistäs mä tiedän vaikka se kiinnittyminen tapahtuis huomenna ja vedet menis sen jälkeen?... Neuvolassa ei ole mainittu tällasesta mitään ja alko ihan pelottaa :eek:

Onnittelut vielä kaikille vauvan saaneille! :flower:

t. Piija 39+3
 
:wave:
Kaveri sano että meinaa poikaa. Mutta nuita varmoja tietoja on kyllä joka sormelle. Jos punottaa korvaa niin tyttö, jos vetää suonta niin poika...heh

Jännä miten mahanmuodosta joka toinen sanoo poika ja joka toinen tyttö!

Täällä järjestän tekemistä ittelleni, poltin kaalilaatikot täysin pohjaan paistinpannulla ja onnistuin heittämään purkillisen just tehtyä puolukkahilloa ympäri keittiötä. höh.

Korkeintaan 3 viikkoa jäljellä. Huh, kyllä on ollu pitkä matka alun jännistä viikoista tähän pisteeseen. Ollaan me naiset sissejä!!

mustajuuri 39 tasan
 
Tänään MTV3-kanavalla 45 min-ohjelmassa yhtenä aiheena näyttää olevan "Pelkoa ja toivoa riskiraskauksien osastolla".. pitäisikö katsoa vai onkohan liian jännää katsottavaa tässä tilassa.. Tosin samaan aikaan tulee Sinkkuäidille sulhanen, joten taidan valita tuon 'kevyemmän' vaihtoehdon =)
 
tup
Villipilli ym.: En tiedä onko ylivarovaisuutta vai ei. Ja mistä sen tosiaan tietää onko se vauva kiinnittynyt jos neuvolassa eivät osaa sanoa varmasti. Mullekaan ei asiasta ensin puhuttu vaan bongasin jutun alunperin täältä keskustelupalstoilta. Jossain mietittiin, että mitä sit jos vedet meneekin jossain kaupassa tai ulkona, pitääkö mennä lattialle makaamaan vai? Itse ehkä istuisin rauhassa johonkin ja soittaisin sairaalaan. Kait ne sieltä tietää pitääkö soittaa ambulanssi vai riittäisikö ihan taksi.

Ylivarovaisuudesta vielä: pitääkö tuttipullot ja tutit keittää? Meillä sanottiin tällaista perhevalmennuksessa, mutta eikö tää ole vähän 80-luvun meininkiä? Kun eihän ne mitään steriilejä ole jos kuivavat kaapissa tai pöydällä? Tottakai maitojämät pitää pestä kunnolla pois, ettei alkais kasvaa mitään, mutta miks niitten pitäisi olla steriilejä, jos ei ole mitään immuunipuutostautia? Eihän se liika hygienia hyväksikään ole. Miten te vauvalliset olette tehneet?

Tiedättehän, että KELA muuten maksaa jotain taksista, kun tajuaa vain anoa kuittia vastaan korvausta? Lisäksi sairaalasta antavat jonkun todistuksen.

Onko muilla muuten hirveä himo hiilihydraatteihin? Mulla ei ole ollut oikeastaan koko aikana, mutta nyt on ihan kuin hiilaritankkaus menossa. Hirveesti tekee vaan mieli vaaleeta leipää ja sokeria.
 
Vera-84
Naistenklinikan papereista luin että jos lapsivedet menee, niin pitäisi mennä synnyttämään vaakatasossa. Ei siinä sanottu sen enempää siitä asiasta
Mä luulen et mul on kans sitä "untuvakarvoitusta" mahan seudulla.
Mä odottelen että pääsis pukeutumaan entisiin vaatteisiin. Kaupoissa myydä'än kaikkea kivaa, mutten ole viitsinyt vielä ostella, kun saa nyt nähdä että paljonko sitä painoa jää,jos jää.
nyt rv 38+6
 
Noniin eli poikahan se vihdoin saatiin haikaralta =)

Supistukset tihenivät ja tulivat kipeämmäksi la-su välisenä yönä niin että vihdoin yöllä kolmelta oltiin sairaalassa. Poika syntyi alateitse 11 minuutin ponnituksen jälkeen 16.9. sunnuntai-iltapäivällä klo. 14.01.

Paksutukkaisella Ihanuudella oli mittaa 53 cm ja painoa 4075 gr. Pipo 35.5 cm. Viikot olivat siis 41+2. Kotiuduimme Taysista tänään.

Synnytyskertomus seuraa joskus myöhemmin, nyt ihastelemaan taas meitin Pikku-ukkoa :heart: :heart: :heart: :heart:

Junnu ja Pikku-ukko 3 vrk
 
Kiitos kaikille noista selvennyksistä! En tosiaan ollu koskaan kuullu koko vaaka-asennosta,ei mein neuvolassa eikä nkl:lla oo mitää puhuttu. Kuulostaa kyllä hullulta, mutta mun kohdalla ei tarvii onneks ees miettii sitä.

tup:
Keitä ihmeessä, kyllä niis uusissa pulloissa ohjeissaki lukee että on hyvä keittää ennen ekaa käyttöä ja jatkossaki säännöllisesti. Eikä se ainakaa turhaa työtä oo ku pöpöjä tappaa! Liika on tietty liikaa ja ite oon sitä mieltä että esim kaikki antibakteeri töhnät pitäis laittaa pannaan, mut toi pullojen ja tuttien keittäminen on eri juttu.

Meikäläisellä myös älyttömän karvanen maha! Ja lisäks raskausarpia navan ympärillä sellasessa kasvavassa kehässä ku olis tiikerin nahasta pala laitettu vattan päälle! Ei kovin seksikäs olo...
T+t 40+2
 
Vielä vaaka/pystyasennosta: Jos kerran joka toisessa neuvolassa on neuvottu toisin ja joka toisessa toisin, niin tuskinpa tuo asia nyt loppujen lopuksi ihan elämän ja kuoleman kysymys on: jos olisi, niin varmasti silloin joka paikassa annettaisiin samanlaiset ohjeet. Ja tosiaan, kun soittaa sairaalaan ennen lähtöä niin neuvovat sitten varmasti tarkemmin.

Pullojen keitosta: Uudet pullot tietysti ja toisella lapsella käytössä olleet varmasti kannattaa keittää, mutta muuten nykypäivänä pitäis tavallisen hygieniatason riittää. Tätä mieltä oli meidän neuvolatäti, joka kertoi todella huolestuneensa tuoreista vanhemmista, joiden jokailtaiseen ohjelmaan kuului tuttipullojenkeittorumba lapsen nukahdettua. Eli oli sitä mieltä, että parhaiten tuttipullot puhdistuvat kun huuhtelee kylmällä vedellä heti käytön jälkeen (kuumassa vedessä maidon proteiinit "palavat" pullon pintaan kiinni). Eli siis jos ihan perushygienia on kunnossa, niin mitään syytä ei pullojen keittoon ole. Tietysti eri asia, jos pyörivät jossain paskasella lattialla tms. Tätsy totesi myös, että esim. vauvan hengitysilmassakin on niin paljon eri bakteereita, että ei niitä sillä pullojen keitolla pysty estämään, viittasi myös siihen, että nykyään liian hygienian ajatellaan aiheuttavan mm. allergioita ja estävän luonnollisen vastustuskyvyn kehittymistä.

Itsestäni kuulostaa kovin järkeenkäyvältä...
 
Pitihän se mtv3:n 45 minuuttia katsoa sen riskisynnyttäjä jutun osalta. Siinä lopussa kun näytettiin synnytystä joka käynnistettiin niin repesin itkemään ihan älyttömästi kun tyttövauva syntyi :ashamed: Jotenkin sitä ajatteli itseään kohta siinä tilanteessa ja kuinka käsittämätöntä se vaan on, että kohta tuo omakin masuasukki on omassa sylissä :heart: On se vaan niin ihmeellistä... Kaipa nuo hormoonit alkavat pikkuhiljaa näyttäytyä...
Voi hittolainen sentään kun pääsisikin jo synnyttämään =)

 
joo tuli tuo minunki kahtottua tuo 45 minuuttia, ja tippa tuli linssiin. Kovin vaan näytti helpolta, tuntuu että kun on täälläki ollu noita helppoja ja lyhyitä synnytyksiä niin, tokkopa mulla on niin hyvä tuuri että selviäis helpolla nopeaa ja vähillä vaurioilla. :|

taas on tullu pitkin iltaa epäsäännöllisesti suppareita pienellä jomotuksella, pitäs tuossa kymmenen aikaan alkaa saunaan laittaa tulia että mies pääsis pellolta lämmitteleen saunanlauteille, ja täytyyhän sitä itekki siellä käydä viihtymässä.

huomenna olis neuvola, eikä nappaa mennä ollenkaan, taas on paino noussu :( eikä oma neuvolatätikään oo paikalla.

mulle ei oo vielä missään välissä sanottu mitään tuosta kiinnittymisestä, saa nähä osaako se tuuraaja huomenna sitä ees kahtua, ainakaan tuuraajat ei oo sf mittaa ruukannu mitata, mutta täytyy kysyä.

nökö rv 39+5
 
Ei perässä meinaa pysyä, lapsia siunaantuu minkä kerkee..Ihanaa..Täällä taasen yks pvä yli lasketun eletty, ja hyvin jaksellaan. Huominen on toinen la mikä korttiin merkattu..mut mut ans kattoo ny...

Onko muille sanottu liikkeistä, et niitä tulee nyt seurata entisestään kun menty lasketun yli?Istukka kun "heikkenee"...ja et jos vähänkään epäilyttää ni sitten pitäisi lähteä..Kommentoikaa ihmeessä..

Mira-84 ja "oliver" 40+2
 
Onnea kaikille jo jakautuneille ja voimia odotukseen vielä jäljellä oleville! :flower: :hug:

Miiuli77: Älä huoli, kyllä kaikki on varmasti masuasukilla hyvin. Se on sitten pian menoa sinullakin. Me ei kerrottu kun parille henkilölle että viimeistään huomenna mennään ;) Ja tietty suureen ääneen täällä :whistle: :LOL:

Aku: Sama täällä, neiti nukkuu tyytyväisenä ja itse pääsen katsastamaan tilanteen täällä. Laitan sulle lähiaikana yvtä!

Oltiin tänään Kättärillä loppu tarkastuksessa koska meillä oli varhainen kotiutuminen.
Paino oli lähtenyt hienosti nousuun, eikä ollut enää kuin 50g alle syntymäpainon. ja se on kyllä tuntunut rinnallakin :LOL:

Omaa vaivaa on ihan kamala turvotus ja toista päivää kestävä pääsärky. Ummetus vaivaa oikein kunnolla ja tänään sain uudeksi tuttavaksi pukamat |O
Nooh, kaiken kestää kun on oma prinsessa sylissä :heart:

balik ja Lara 4 vrk
 
Mä en sitä 45 min-ohjelmaa sit katsonu.. Mut voin kuvitella että jos siinä synnytystä näytettiin niin ois mullakin parku päässy!! Kyl noi hormoonit on niin pinnassa että...
Ja olen jo kyl aika kypsänä täällä, kun ei voi KOSKAAN tietää että mikä hetki tulee lähtö synnärille! :eek:
 
Onnittelut uusista syysvauvautuneista tällekkin illalle :heart:

Tätä odottavaa on tänään juoksutettu ympäri Helsingin keskustaa. Pikkuveli järjesteli ohjelmaa koko päiväksi elokuvista lähtien. On shoppailtu, kävelty, kiivetty portaita, ajeltu mukulakivikaduilla ja seikkailtu muuten vaan. Kiitoksena aavistuksen napakampia supistuksia (ei vaan hitsi vieköön säännöllisiä ) ja nyt parin päivän aikana alkanut selkäkipu on alkanut ihan tosissaan vaivaamaan. Supistuksissa siis todella jo potkua. Tosin veli kultainen vissiin toivoisi edelleen sitä syntymispäivää omalle syntymäpäivälleen. Olisihan se kieltämättä aika hauskaa, mutta siihen olisi vielä se kaksi päivää ja olo tuntuu tosiaan nyt rapsakoituvan niin, että vaikeuttaa hiukka liikkumistakin..

Tiltu07 : Hehe tosiaan ihan peräkkäin laskettujen aikojen kanssa mennään, joten laitahan toki itsekkin viestiä, jos lähtö tulee. Mulla vaan on niitä klinikalla käyntejä säännöllisesti joka 3s pvä, niin ei koskaan oo täysin varmaa milloin ne ei päästäkkään poliklinikkakäynnin päätteeksi pois. :|
Noita useita neuvolakäyntejä olen minäkin hiukka ihmetellyt, sillä samalla 2xvko mennään meilläkin. Tuntuu todella turhalle tuon naistenklinikka-rumbailun lisäksi. Tuntuu jo, että joka päivä on joku meno erilaisiin mittailuihin. Tietty aikaahan tässä on, mutta tämä liikkuminen kun todella muistuttaa jo lyllerrystä ja on kaikkea muuta kuin sutjakkaa. :p

Elwi: Täällä ainankin on yksi iso karvamahainen :wave:

Karvajuovanhan tosiaan sanotaan povaavan poikaa. Samoin eteen tuleva vatsa lupaisi samaa. Multa löytyy molemmat ja ultrassahan jalkojen välissä oli kaksi pientä kivestä, että tainnee pitää paikkansa ainankin täällä :) .

Nukkumisesta sen verran, että minä ainankin nukun kuin murmeli taas pitkästä aikaa ja se on aivan taivaallista. Alan epäillä, etten varmaan herää pikkusiin vedenmenoihin tahi supistuksiin noin vain. Onneksi mies valvoo sen puolen. Aamulla ennen töihin lähtöä se herätti mut kertoakseen, että oli taas nähnyt unta vesien menosta ja oli joutunut tarkistamaankin kesken unien koisinko lammikossa.. :D

Mira-84: Mulle noista liikkeistä suositeltiin kanssa kattelemaan tarkemmin nyt loppuajasta, vaikka toistaiseksi istukka hyvin toimiikin. Tarvittaessa suosittelivat pitämään kirjaa ja soittamaan päivystykseen. Kerran jo jouduinkin soittamaan ja antoivat hyviä vinkkejä, millä juniorin sai liikkumaan. Nyt se onkin riehunut koko tämän viikon niin, että on jo toivonut hetken rauhaa sisäelimille välillä ;)

tup: Hiilarihimot on aivan +++. Perunaa ja leipää voisi syödä koko ajan :p Onneksi ei vielä kauheesti makeeta tee mieli.

Tuttien ja pullojen keittelystä sen verran, että itse olen esikeittänyt kaikki ja varmaan silloin tällöin jatkossakin ne saatan kiehautella. Lähinnä silloin kun ovat olleet kunnolla käytössä tahi likaantuneet (veljentytön +1vee lempihuvia on laittaa kaikki vessan pönttöön ja sen jälkeen parempi keitellä..). Päivittäiseen tai viikottaiseen keittelyrumbaan en oikein nää minkäänlaista syytä.

Tsemppiä huomiselle tättähäärä2 :)

Nyt pelaamaan lautapelejä veljen ja miehen kanssa (kamala ko onkin ollu niin paljon ohjelmaa tänään, että unohdin jopa kattoa tuon 45min-ohjelman :| )

venlae ja papu (melkein rv 40.. hihi)
 
Mulla meni tuossa 15 min sit vedet. soitin kättärille, heillä sulku päällä...
en heti saa lähteä synnärille, pitää odottaa säännöllisiä suppareita, onko tämä normaalia käytäntöä ??? vaikka siis vedet jo menneet... ja pitää himaan jäädä venailemaan ???? puolenpäivän aikaan mentävä synnärille viimeistään jollei suppareita kuulu.
 
onnittelut kaikille :flower: :flower: :flower: :heart: :heart: :heart:

annmari-76: ensinnäkin onnea ja tsemppiä :heart: mulle ainakin sanottu kun toista odotan et jos vedet menee niin voi kotona odotella, mut olen kyllä itse ajatellu et jos vedet menee niin pari tuntii ja sit menen koksii supisti tai ei ;) esikoisen kohal meni vedet ja heti soitin taksin, vaikka ei ollu mitään kipuja missään... soita vähän ajan päästä sinne uudestaan ja sano et haluut tulla jo :p tota sulku juttua en ymmärrä :ashamed:
 
Ihmettelen minäkin tuota kättärin "SULKUA"... Mitähän se tarkoittaa; onko vaan ruuhkaa vai mitä?...

Mä olen kyllä ymmärtänyt, että pari tuntia voi kotona odotella supistuksia vesien menon jälkeen (jos ei ollut vihertävää/veristä) tai siis että yleensä näin neuvovat. Mutta en mäkään sen kauempaa odottelis...

t. Piija 39+4
 
Huomenta massut!

Mäkin tosiaan ihmettelen tuota sulkuhommelia...tarkoittaako se sitten, että jos ois jo ihan akuutti tilanne päällä niin sitten Naistenklinikalle passittavat...
Meidän tuttava odotteli kotona 5 tuntia vesien menon jälkeen ennenkuin lähtivät Kättärille. Supistuksia ei vain hänellä kuulunut vesien menon jälkeen ja vasta n. 3 tunnin päästä vesien menoista alkoi vähän supistella. Kättärillä olivat sanoneet, että tulee sitten kun olo on niin tukala ettei suppareiden kanssa pysty kotona olemaan...

Saas nähdä sitten miten omalla kohdalla käy....onko siellä Kättärillä tosiaan noin ruuhkaa :/ No, sitähän ei varmaan kukaan osaa sanoa kun vaihtelee ihan päivittäin...
Musta on taas tänä aamuna tuntunut, että mä olen varmaan täällä kohta yksikseni höpisemässä kun kaikki muut pääsee tositoimiin :LOL: :headwall:
No, tänään on "vasta" tasan rv 39, että onhan tässä vielä aikaa :D
Pitäisi vaan osata asennoitua siihen ylimenoon paremmin..
Elwi ja papuli rv 39 tasan
 
[/b]vaaka/pystyasennosta:Naikkarin valmennuksessa sanotiin, että makuuasennossa pitäisi lähteä, jos vedet menee.
HiilarihimostaKokoajan tulee puputettua hiilareita ja makeavarastot hupenevat kaapeista..En normaalisti juuri syö makeaa juuri lainkaan.Painokin tietysti nousee :/
Mulla tänään 39+1 ja ajoittaiset menkkakivut ja suparit jatkuvat, mutta tyssäävät sitten taas ja olo voi olla täysin normaali muutaman päivän.Alkaa olo olla tosi kärsimätön.Haluaisi niin jo oman vaavin syliin. :heart:
Harmittaa, kun missasin eilisen ohjelman.Olen kyllä katsonut muutaman synnytysvideon netistä ja pillittänyt liikutuksesta..Itken varmaan kuin Niagara, kun saan oman vauvan syliini. :heart: Tunteet tuntuu olevan niin kovin pinnassa.

terveisin Kärvistelevä Miranda 39+1+masukki :heart:
 

Yhteistyössä