Syysvauvat 2009 maalis- ja huhtikuussa

Meillä on sellainen tilanne, että mä meinaan olla kesän hoitovapaalla ja sitten menen opiskelemaan. Eli sellaiset viisi vuotta pitäis pärjätä miehen palkalla ja parin sadan euron opintotuella! :eek: Kun viime kesänä vielä raskaana ollessani sain tietää, että pääsin sinne kouluun, olin kuolla onnesta. Olen ollu tän lukukauden poissaoleva opiskelija ja nyt mua jännittää koko ajan enemmän ja enemmän tuo kouluun meno. En haluis laittaa tyttöä hoitoon (vaikka ekan vuoden häntä hoitaakin mummu) ja pelkään kuinka raskaaksi elämä käy. Kotiin tullessa täytyy varmasti melkein aina lukea vaikka lapsen kanssa olis hienoa olla!

Tuli tässä mieleen, kun Saara09 jutteli autossa istumisesta, niin meidän tytöllä on suuria vaikeuksia selvitä esim 15 min pituisesta automatkasta. Hän vihaa istua kaukalossa! Autoon hän nukahtaa vain siinä tapauksessa, että on tosi väsynyt. Miehen autossa tyttö joutuu olemaan takapenkillä, mutta minun vanhassa rötiskössä ei "onneksi" ole airbackkeja, joten vauva saa istua edessä. Tällöin pystyn seurustelemaan hänen kanssaan vähän paremmin ja matkat ovat hieman siedettävämpiä! :D
 
Desa74: Munkin on inhottavaa lähteä muiden luo vierailulle, kun välillä vaavilla ei ole mikään hyvin ja hereilläoloajat on vaan pari tuntia. Siinä ei kauaa ehdi kylässä olemaan, kun eka pitää syöttää, sit pukea ja matkustaa kyläpaikkaan. Miedän Alma kun ei nuku päivisin missään muualla kuin vaunuissa, eikä niitä aina jaksais raahata mukana. Siksi olenkin kutsunut porukkaa aina meille. :)

Elmi: Joo, se vauvojen värikylpy on oikeastaan juuri sellaista kuin kuvailit. Usein käydään ensin tutustumassa taidenäyttelyyn (värikylpy järjestetään taidemuseolla) ja sitten sutataan syötävillä materiaaleilla. Siellä katsellaan myös erilaisa värejä ja tunnustellaan materiaaleja. Edellisellä kerralla vauvat saivat rypistellä ja repiä paperia niin paljon kuin sielu sieti! Se oli meidän Alman taivas! :D Värikylpyä järjestetään ainakin täällä Porissa, mutta olen kuullut, että se on levinnyt muihinki kaupunkeihin.
 
Desa74 Ei kannata jäädä kotiin murehtimaan että kuinka uloslähtö sujuu. Ei mekään toki ihan joka paikkaan itteämme tungeta, kun toinen on niin kiukkunen, kun hälle ei oo tekemistä. Mutta kerran mentiin tässä ABC:lle syömään. Tyttö matkarattaisiin vaan istumaan. No kiukkuhan se siellä tuli hyvinkin nopeasti. Pyyhkäsin omista ranskalaisista suoloja pois ja tytölle vaan käteen. Hiljeni kun rupes mussuttamaan ranskalaista. Kahvittelun sitten pidin sylissä. Kaupassa jos kiukkuu niin saa sitten kiukutella. Oon ottanu syliin vasta kun on menny ihan tosi kovaksi huudoksi. Mutta muuten saa vaan tulla mukana. Nyt onkin sillain seesteinen tilanne kaupassa, että kattelee siellä maailman menoa. On taitanu auttaa toi "annan kiukutella yksinään". Mee vaan kavereille yms. Kiukutkoon, ei se vauvan maailma siihen kaadu. Tottakai mäki oon kuullu paljon kuinka oon pitäny liikaa sylissä yms, että siksi ei viihdy yksinään. Mutta p****n marjat sanon minä. 2 viikkosesta lähtien olen yrittänyt pitää tyttöä yksinään sitterissä ja lattialla. Mutta kun ei niin ei. Mutta en ole suostunut kyllä 24/7 viihdyttäjäksikään. Leikitään ja puuhataan kyllä paljon, mutta välillä on pärjättävä hetki yksinkin.

Sitterissä sain tytön viihtymään 3kk eteenpäin aina 5min kerrallaan :D Sitä ennen ei viihtyny edes minuuttia. Lattialla ei myöskään viihdy yksinään. Mä makoilen ja leikin siellä Saaran kanssa aina. Turha kuvitellakkaan että yksinään voisin edes hetkeksi jättää.

Pitäis käydä kirjastossa vähän lainailemassa opuksia tuosta vaativasta temperamentistä. Kun pitäis lueskella että mihin suuntaan tuota tyttöä pitää sitten taaperona ohjailla. Tiedän jo etukäteen, että luonne on semmonen että jos kaupasta ei jotain saa niin siellä maataan keskellä lattiaa ja huudetaan kurkkusuorana ja kun semmosta ei tarttis kyllä tapahtua. Nytkin jos lelu tippuu kädestä, niin sitä huudetaan kurkkusuorana 5-30min. Sitä yhtä lelua juu, vaikka nostaisin sen takaisin, ei se välttämättä enää kelpaa. Pikkusen luonnetta tytöllä.
 
Ette usko kuinka on helpottavaa lukea täältä, kuinka te muutkin painitte samojen ongelmien kanssa kuin itsekin tuon pienokaisen kanssa, juuri nuo autoilut ja kaupassa käynnit ja kaikki, Kiitos että jaatte noita omia kokemuksianne.

Olenkin alkanut "siedättämään" tuota meidän neiti juuri niinkuin Saara09 sanoit, pieni hetki täytyy odottaa, ei palvelu tule aina samalla sekunnilla. Ja juuri noita samoja juttuja saan kuulla kuin sinäkin, että liian olen hyvälle opettanut.... Silloin meinaa kyllä hermo itseltä palaa...

Ja just toi lähteminenkin, kun suurinpiirtein on sen pari tuntia virkeenä, niin hirmu kiireellä syönti, vaipanvaihto, matkustus ym. oikein pistää hymyilyttämään, kuinka voi olla samat ajatukset =)

Mulla töihin lähtö edessä Heinäkuun puolessa välissä ja neiti aloittaa hoidon elokuun alusta, jännittää kyllä kovasti kuinka sujuu noin pienen kanssa.

Meidän neiti ei ole vielä ollut hoidossa yhtään muilla, koska en ole oikein rohjennut jättää juuri sen takia, kun noita kilareita tulee silleen ihan kiitettävästi, pitäis kait vain sitten jättää ja ottaa hiukan itselle aikaa ;)

Nyt syömispuuhiin, joten palaillaan!
 
Me ei olla vielä rohjettu lähteä tytön kanssa kauppaan montaa kertaa. Hän on ollut varmaan vain 2 kertaa kaupassa niin, että on hereillä. Koska hän ei vielä osaa istua kunnolla, hänet on köytettävä ososkärryjen vauvaistuimeen, eikä hän voi sietää minkäänlaista sitomista mihinkään. Tarttis varmaan alkaa ottaa häntä enemmän kauppaankin, mutta kun aina ei viittis katsoa sitä showta, mikä siitä syntyy. Eikä silloin ole aikaa katsella tuotteita kaupassa rauhassa, vaan kaikki pitää tehdä kiireellä. Sitten kun tytön voi laittaa kärryihin istumaan, asia on ihan eri. Häntä varmasti alkaisi kiinnostamaankin tässä iässä kauppa. :)
 
Mullakin meni vähän tämän aamun kuntosalireissu pipariksi. Vein siis tytön sinne Elixian lastenhoitoparkkiin ja mulla jo viedessä eipäilytti jättää sitä sinne. Arvasin, että se alkaa hermoamaan siellä..Tyttö oli siellä rauhassa ensimmäisen puoli tuntia. Kävin välillä kattoon, että menee hyvin. Yhessä välissä joku kaveri nuoli/puri tuon raasun päätä ja kävin hänet sieltä pelastamassa...voi hyvän tähden. No lopulta tyttö oli sitten hermostunut ja mulla jäi treenit kesken..Parempi jatkossa kyllä jättää tyttö isälle hoitoon ja käydä itse kuntoilemassa iltaisin, niin itekin voi keskittyä paremmin, eikä tarvi koko ajan miettiä, että miten se pärjää hoidossa.

Tyttö nukkuin sitten sen jälkeen kolmen tunnin päiväunet ja nythän tuo on kuin itse kiltteys. Viihtynyt lattialla jo pitkän tovin , pyörinyt siellä ympyrää ja löytänyt itse kaikkea mielenkiintoista tutkittavaa. Itse olen ainakin huomannut, että meidän tyttö saattaa pitemmän päälle hermostua vieraissa paikoissa. Olen myös kokenut imettämisen vaikeaksi muualla kuin kotona. Tyttö ei välttämätättä suostu syömään tissioikein muualla vaan saa raivareita tissinsyönnin yhteydessä. Muutenkin tuo viihtyy hyvin kotona ja jos ollaan oltu jossain pitemmän aikaa ja sitten tullaan kotiin, niin se oikein nauttii kotona olosta ja rauhottuu heti.

Meillä tyttö viihtyy nykysin kauppareissuilla hyvin, kun saa istua matkarattaissa. Niissä se tykkää istua ja seurata maailmaa. Olen muutenkin tyytyväinen nuihin meidän matkarattaisiin, kun ne ovat tosi ketterät ja hyväkulkuiset. Lisäksi ne menevät pieneen tilaan auton takakonttiin. Meillä on Maxi-Cosin matkarattaat ja niihin saa tarvittaessa laitettua adapterit ja sitten kloksautettua tuon turvakaukalon kiinni, joka on myös Maxi Cosi merkkinen. Matkarattaat ovat tosi kätevät esim. kun käydään kauppakeskuksissa ostoksilla.

Tänään on jäänyt puuron ja soseiden syönti väliin, joten täytynee nyt alkaa lämmittämään tytölle maissisosetta, ettei liikaa nälkiinny :)
 
Mä en pystyis jättämään tytsyä mihinkään parkkiin hoitoon =( Vierastaa niin kovin että itkuhan siitä tulee. Ja ei tosiaan viihdy kyllä lattialla tms yli varttia, joten aika lyhyeksi jäis mun kuntoilut :D

Ja näitä imetyksiä kun on noin 3h välein, ni eipä sitä paljon oo tullu jätettyä miehellekkään. Eli pääosin hoidan tytön itse alusta loppuun, mutta ihan omasta tahdosta =) Koiran kanssa lenkille lähden kyllä ja silloin Saara jää isänsä kanssa kotiin.

En muista sanoinko jo, mutta meillä myös matkarattaat, niissä pidempi kauppareissu sujuu oikeen mallikkaasti nykyään. Kattelee sieltä maailman menoa ja hyvin tyytyväinen on. Alkuunhan huusi tosiaan kaikki kauppareissut jossei nukkunu. Nykyään käydään ihan pääsääntösesti kaupassa kun toinen on hereillä.

Meillä iltapäikkärit on ihan hirveä show... Aamupäikkäreille menee nätisti ja nukkuu kiltisti, samoin päikkäreille vaunuihin menee oikeen ihanasti ja nukahtaa aina heti, lähdettiin sitten lenkille taikka ei ja nukkuukin 2-3h. Useimmiten 3h. Mutta noi iltapäikkärit. Tänään olis alkanu sopivasti klo 17, nukahti syliin. Mutta kun olin viemässä omaan sänkyyn niin heräsi, eikä suostunu enää nukkumaan. No ajattelin "älä sitten nuku". Mutta varttia vaille kuus huuto oli jo sitä luokkaa että nukkumaan oli mentävä, mutta kun ei nukahtanu. Kärräsin vaunuilla pitkin asuntoa... Mutta ei, ei nukahtanu. Se oli pakko lähteä ulos lenkille. Ulos kun mentiin niin tsippas samantien. Mikä ihme niissä on, ettei niitä voi nukkua kun aamupäikkäreitä, nätisti sisällä omassa sängyssä? Odotan innolla että nuo iltapäikkärit jäis jossain kohtaa pois. Meijän neiti on vaan aina ollu kova nukkumaan. Nyt unta tulee päivässä semmoset 14-15h, joskus jopa 16h.

Mutta nyt saunomaan -->
 
dad
Mä voisin kyllä jättää pojan lapsiparkkiin, mutta täällä kuntosalille lastenhoitoon saa jättää vain yli 3-vuotiaat lapset. Meidän poitsu ei vierasta vielä ollenkaan ja on kyllä varsinainen hymypoika jos hänelle joku vieraskin tulee juttelemaan.

Meillä kauppareissut menevät ihan hyvin ostoskärryissä maailmaa katsellen. Tyttö aikoinaan kun oli koliikkivauva huusi aina kaikki kauppareissut ja sain kyllä osakseni aikamoisia katseita kun ihmiset luulivat että äiti huudattaa tahallaan lastaan. Ennen pojan imetyskin onnistui lastenhoitohuoneessa tai autossa, mutta nyt kun maailma kiinnostaa liikaa ei imetys tahdo onnistua muualla kuin kotosalla. Lääkärissä sain pojan ihmekyllä imetettyä sylissä kun sammutin leikkihuoneesta valot ja laitoin unirätin silmille. :whistle:

Ennen oli helpompaa käydä jumpallakin kun täysimetyksellä pystyi imetysaikoja vähän sumplimaan, mutta nyt kun on aloitettu kiinteät ovat ruoka-ajat aika tarkkoja. Niinpä jumppien täytyy osua imetysväleihin. Välillä on kyllä stressaavaa miettiä noita jumppa-aikoja ja helpompaa olisi kyllä kun röhnöttäisi koko ajan kotona. Onneksi mies kyllä jaksaa mielellään hoitaa vauvaa iltaisin. Välillä nuo vanhempien lasten harrastukset tuovat lisävaikeutta menojen sumplimiseen kun asutaan senverran keskustan ulkopuolella että lapset täytyy kuljettaa kaikkiin harrastuksiin. Ja kohta on yksi harrastava lapsi lisää. :D

Musta tuntuu, että tämä vauva on jo tottunut odottamaan. Tottunut siihen, että palvelu ei pelaa heti kun on muutakin puuhaa. Köllöttelee tyytyväisenä lelujensa parissa lattialla koiran vieressä välillä silittäen koiraa. Myös ääniin on tottunut eritavalla kun esim. esikko, jonka nukkuessa piti olla hiirenhiljaa. Poitsu ei herää vaikka koira haukkuisikin ja muut lapset metelöisivät. Olihan sellainen tutkimuskin tehty jossa oli todettu, että ensimmäiset lapset ovat muita lapsia älykkäämpia, mutta myös itsekkäämpiä. Kuopukset joutuvat ensihetkestä jakamaan vanhempiensa huomion tavaroista puhumattakaan.
 
Meillä tuli kanssa tuo puhallus joku viikko sitten... Puhaltaa ruuat ulos suusta :D Ja sitten jos ei puhalla ni päristelee ruuan kanssa.

Välillä harmittaa kun Saara ei oo oppinu ryömimään. Neuvolatäti sano 5kk neuvolassa "lähtee ihan just". Saara kun oli niin touho siellä ja onkin tosi touho. Vähän vajaa 3½kk oppi kääntymään masulleen, nyt kääntyy myös selälleen masultaan, mutta ei ryömi. Sitten taas toisena hetkenä mua ei harmita ollenkaan, koska keskiviikkona tulee vasta 6kk täyteen.Ja kyllähän tuo kerkee varmasti vielä vaikka minne :D Tänä vuonna toivottavasti saa vielä juosta perässä =)
 
dad
Varo vaan mitä toivot Saara09. Meillä nimittäin tuo vanhempi poika oppi kävelemään 10 kuukauden ikäisenä. Oli kyllä todellakin vauhtia ja vaaratilanteita. Poika on kyllä edelleenkin liikunnallisesti lahjakas.

Melläkin tämä poitsu kääntyilee jo masulta takaisin selälleen ja sepä onkin kivaa kun koko alakerta laattalattiaa niin välillä kyllä kolahtelee kun ei ihan niin varovasti laske tota päätään vielä. Yritin laittaa vähän pehmustetta päähän, mutta ei oikein tykännyt vaan repi pois.

Eilen olin kyllä havaitsevani että hiukan poika liikkui jo eteenkinpäin käsillä vetämällä. Vanhempi poika alkoi ryömiä 7 kuukauden ikäisenä ja kontata vasta 8 kuukauden ikäisenä, mutta siitä sitten nousikin ihan pian heti pystyasentoon ja kävelemään. Mun puolesta poika sais pysyä vielä jonkin aikaa aloillaan niin olis näiden kotihommien tekeminen helpompaa.
 
Ihanaa Saara09, että teillä nukutaan kuitenkin noita päikkäreitä noinkin hyvin, meillä ei nukuta kuin puolen tunnin tirsat kolme kertaa päivässä, ja illat alkavatkin sitten olla aikamoista hulabaloota.

Ei meilläkään olisi puhettakaan jättää neitiä "parkkiin" hoitoon, ei viihdy kanssa lattialla hirmu pitkiä aikoja, saisivat siellä varmaan kannella koko ajan ;)
Meilläkään mies ei hirveästi ole ollut vauvan kanssa kahden , kun on vielä tisussa ja soseenkin jälkeen haluaa tisun aika pian.

Meillä harjoitellaan kovasti tuota konttausasentoa, ei ryömitä, navan ympäri lattialla pyöritään ja sätkitään kovasti. Itsekinodotan, että neiti alkaisi liikkumaan, vaikka sitten saa perässä juosta, mutta mielelläni juoksen

Tämä neiti on meidän kuopus, mutta esikoinen on jo 13 vuotias, joten tuntuu kuin esikoisen kanssa eläisi, niin on unohtunut tuo ensimmäisen vauva aika, mutta kyllä hän paljon "helpompi" vauvana oli, tämän neitin kanssa on haastetta piissannu =)

Ja kyllä varmasti perheessä, jossa on useampi pieni, niin vauvaa ei ehdi aina olla "palvelemassa", niin on opittava odottamaan ja se on hyvä.

Noista ruuista sen verran, että meillä liha ruuat uppoaa hyvin, mutta puurojen kanssa on sitten niin ja näin :| Mites teillä muilla?
 
Noh, kyllä sitä silti innolla odottaa että toinen kasvais, lähtis kävelemään ja rupeis nukkuu yksiä päikkäreitä =) Mutta siihen tarvitaan vielä se toinen puol vuotta. Kaikki aikanaan.

Hassuintahan on se, että joskus iltaisin on tippalinssissä kun toinen on niin iso tyttö jo. Ja se ekat 3kk vastasyntyneen vauvan aikaa meni niin nopeasti, ettei kerenny tajutakkaan. Hormoonit myllää :D

Meillä puurot uppoo ihan älyttömän hyvin. Mutta tetroissa ostetut, ei jauheet. Ja itsekkin kun noita jauheita olen maistanu, niin maistuvat kaikki samalle jauhoiselle mössölle. Ja kaikkiin noihin jauhoihin joita olen ostanu, on lisätty ihan mieletön määrä sokeria. Mannapuurossakin oli muistaakseni 100g:ssa 46g sokeria. Eli melkein puolet... Joten tetroissa nykyään ostan puuron, kunnes jossain kohtaa vaihdetaan sitten normipuuroihin.
Mutta liharuuat... Ei ne meillä kovin hyvin uppoa. Tyttö kyökkää ja puistattelee, mutta mikä parasta ni syö. Meillä ei oikeen edes osata sellasta taitoa kun työntää ruoka ulos suusta tai olla avaamatta suuta. Ilmeet vaan on ihan näkemisen arvosia liharuokien kanssa. Mutta pikkuhiljaa, eiköhän tuo opi niitäkin syömään. Kasvisruuat kun menee nopeudella pilttipurkki 2-3min.

Nyt tyttö päikkäreillä ja meillä kyljykset uunissa ja perunat muussia varten kiehumassa.. Nam nam =)
 
dad
Meilläkin tykätään puuroista. Kaurapuuroa teen ihan veteen ja lisään siihen sitten hedelmäsosetta ja äidinmaitoa. Lisäksi ostan joskus noita tetrapuuroja esim. puolukkainen puuro. Sokeroimattomat jauhepuurotkin kelpaisi, mutta niitä en ole kovin paljon antanut esim. Muksu riisipuurojauhe.

Myös liharuoat maistuvat hyvin. Meillä on nyt kokeiltu kana, naudanliha ja sianliha. Myös pastaruoat tuntuvat olevan herkkua. Teen itse pojan soseet, mutta n. kerran viikossa annan myös kaupan sosepurkista, että tottuisi niihinkin jos joskus reissussa annetaankin valmisruokaa.

Meillä poika selvästi kuuluu siihen kategoriaan lapsia, joille kaikki kiinteät uppoavat melkein liian hyvin. Terkkari käskikin säännöstellä kiinteitä että myös äidinmaitoa mahtuu. Ja aina availee suutaan kuin linnunpoika kun aloitamme syömään.
 
dad Antoko teillä terkka jotain vinkkejä/neuvoja minkä verran 6kk olisi hyvä syödä kiinteitä. Meilläkin kun niitä uppoo. Ja välillä ei meinaa tissi kelvata ollenkaan. Tosin se ei kelpaa vaikken antaiskaan kiinteitä... Ei huvita toista tulla tohon vauva-asentoon makaamaan ja rauhoittua syömään. Toisinaan syö tissiä taas tosi hyvin... Tiedä häntä.
 
dad
No eipä terkka mitään määriä suoraan sanonut, mutta olen yrittänyt nyt pysyä noin yhden pienen pilttipurkin kokoisessa annoksessa. Ja nyt on ottanut tissiä mukisematta siellä makkarin hiljaisuudessa. Tisseistäkin tulee maitoa niin hyvin, että poika joutuu välillä oikein kiirehtimään että ehtii nielemään kaiken. Pienempänä meinasi ihan tukehtua tuohon runsaaseen herumiseen, mutta nyt kun on imu tehokkaampi hallitsee tilanteen. Tosiaan meillä 6 kk neuvolan mitat olivat 68,5 cm ja 9.040 kg että ei olla nälässä pidetty. =) Tyttökin painoi saman pituisena yli kilon vähemmän ja toinen poika oli melkein 1,5 centtiä pidempi ja painoi yli 1,5 kiloa vähemmän. :whistle:
 
dad
Niin piti vielä sanomani, että meillä toi vauva-asento sylissä on ollut jo pitkän aikaa pannassa. Aletaan heti kuikuilemaan ympäristöä niin paljon ettei tissityksestä tule mitään. Muistan että jo kahden kuukauden iässä neuvolalääkäri sanoi meille, että poika vaikuttaa paljon vanhemmalta kun seuraa ympäristöään niin paljon ja haluaa jutella. Kysyinkin terkalta, että olivatko ne toisetkin vauvat tosiaan jo 2 kuukauden ikäisiä kun olivat niin "hiljaisia". :eek:
 
Dad: Meilläkin neuvolatäti naureskeli, kun tyttö oli ihan pieni, että hassua kuinka noin pieni vauva on noin aktiivisesti mukana kaikessa. Ja sitten kun näki muita saman ikäisiä vauvoja, he tuntuivat oudon vaisuilta ja poissaolevilta, vaikka se just olisi ollu normaalia! :LOL: Tiedä sitten, kuinka sosiaalinen tapaus tästä lapsesta tulee, kun hän hymyilee koko ajan ja on tosi kiinnostunut muista ihmisistä.

Meidän tyttö on 68 cm ja 8,5 kg, että hänellekin tuo ruoka kyllä maistuu. Puuroa hän rakastaa, muiden soseiden kanssa on vähän niin ja näin. Minäkin olen tehnyt puuron ihan tavallisista hiutaleista veteen, ja lisännyt lopuksi vastiketta ja hedelmäsosetta. Tuon painon takia emme ole vielä aloittaneet kiinteää aamupalaa tai välipalaa.

Minä teen myös kaikki soseet itse. Suuria annoksia tehdessä tuo lihan suhde muuhun ruokaan vain mietityttää. Tähän asti olen käyttänyt apuna sitä ruokakirjaa, joka tuli äitiyspakkausken mukana. Siinä on yksi ison annoksen ruokaohje, josta olen katsonut lihan määrän perunoita kohden. Mutta seuraavaksi ajattelin tehdä jauheliha-pastasosetta. Nyt en tiedä, kuinka paljon pitäisi pastaa laittaa, jos soseeseen tulee esim 200 g lihaa. Sama asia mietityttää myös riisin kanssa.

Meillä on maisteltu jo kaikki lihat. Viimeisenä tuli kala. Myös kananmunan valkuaista olen antanut. Kala- ja possusoseista tuli todella hyviä, vaikka itse sanonkin! :D
 
voisin pinoutua, jos van ehdin kirjotelemaan, mutta meillä siis poika ja syntyi 190909

täytti vasikään 6kk ja hirveän energinen tapaus. pyörii j kiermurtelee huoneesta tioseen, pari vetoa oon nähny mitä vois kutsua ryömimiseks :D oppi taputtamaan tuoss 5kk iässä ja muutenki aika touhukas ja menevä.

nyt vaan riesana pitkittynyt yskä->astmalääkkeet käytössä kunnes päästään parempiin tutkimuksiin (kuinkahan kauan kestää.. |O )

pikaseen luin nin oli puhetta automatkoista.. meillä kans ongelmana ne, sillon kun poika on hereillä. tuppaa itkemään (huuta suoraa huutoa) niin yritän ajottaa menemiset aina unien aikaan. hoidossa ei ole ollut kun miehellä max 2h koska on maitoallerginen niin ei korvikkeet käy, joten mun on oltava syöttämäsä åparin tunnin välein.

nyt alkaa tuo helpottamaan kun alotin vauvalle kiinteät 6kk iässä ja tässä kohta kun alkaa menemään ismpia annoksia niin pysyy kauemmin kylläsenä =)
 
Tervetuloa AnnaK-merbau!

Dad Siis pilttipurkin verran kerrallaan vai päivässä?
Meillä menee 2-2½ pilttipurkkia päivässä + 2dl puuroa.... Ja tyttö vaan söis ja söis :D Mutta ei oo siltti iso eikä painava :D

Ei meillä vaan taputeta, eikä edes semmosta oo yrittäny.

Meillä 1kk neuvolassa täti ihmetteli tytön reippautta ja tarkkaavaisuutta. Tasan 2kk ikäsenä jorvissa osastolla luulivat kaikki 3kk ikäiseksi kun ei paikallaan tyttö pysyny :D
 
Voi, kunpa meidänkin neiti söisi noin hienosti noita kiinteitä, kyllähän hän syö, mutta ruokailu kyllä kestää kauan. Meillä menee ½-1 piltti purkki lihasoseita 2X päivässä plus aamu ja iltapuurot, nuo puurot tosin sitten menee miten menee .
Tisua sitten väleissä.

Meidän neiti oli 6kk nvlassa 70,3 cm pitkä ja painoa oli 8200g, eli pitkä tyty.

Meillä taputellaan pöytää taikka minun kättä vasten, mutta ei vielä omia käsiä yhteen.
 
Meillä tyttö on nyt viikonlopun aikana päättänyt, että kasvissoseet ja puuro eivät ole enää hyviä. Siis tosi huonosti syönyt nyt muutaman päivän. Suu on tiukasti supussa ja itkua alkaa vääntämään , kun olen yrittänyt puuroa tarjota. Meillä siis syödään ihan normi kaurapuuroa. No olen sitten jättänyt nyt aamupuurot ja iltapuurot syöttämättä muutamana päivänä. Tänään sitten ostin Nutrician riisipuurojauhetta ja testasin sitä, niin kylmänä söi sitä sitten. Liekö tuolle hampaita sitten tulossa, kun kaikki kylmä maistuu, mutta lämmitetty ruoka ei...

Niin ja kiinteitä menee yleensä noin 5-15 pientä lusikallista kerrallaan, että ei sen enempää vielä. Toisaalta tuo tyttö on niin vanttera jo, että ei se paha ole vaikka ei aina ruoka maistukaan. Meillä on perjantaina neuvola ja saa nähdä meneekö 9 kg painoraja rikki. 5 kk:n neuvolassa painoi n. 8300 g.

Meillä tyttö pakitti äsken itsensä sängyn alle. Huomasin vasta, kun pää enää pilkotti peiton reunan takaa. Tyttö siis kulkee taaksepäin mutta eteenpäin ei päästä. Käytiin tänään vauvakahvilassa ja siellä oli liukkaat lattia ja helppo työntää itseään taaksepäin. Saa nähdä milloin hoksaa lähteä eteenpäin menemään.

Meilläkin on pääsiäisenä edessä pitkä automatka pohjoiseen noin 750 km. Siinä sitä on tytöllä ja vanhemmilla istumista. Pitää ottaa paljon viihdykettä mukaan, kun ei tuo enää tosiaankaan nuku kuin osan automatkasta. Toivottavasti menis matka hyvin. Välillä on kyllä saanut kuunnella autossa huutokonserttiakin..

Nukkuuko teidän vauvat hyvin omassa sängyssä? Meillä on yleensä nukkunut, mutta nyt tyttö taas tykkää nukkua meidän keskellä. Nukkui koko viikonlopun äitin ja isän välissä. Isä yritti nostaa välillä omaan sänkyyn, mutta ei tykännyt ajatuksesta ollenkaan eikä rauhoittunut omaan sänkyyn nukkumaan. Eihän siinä sitten auttanut kuin ottaa tyttö viereen nukkumaan. Siinä se sitten heti lopetti kitinät ja tyytyväisenä nukkui. Välillä vaan saa yöllä herätä siihen, kun me miehen kanssa nukutaan molemmat ihan sängyn reunassa ja tyttö poikittain meidän välissä. Pitäis vissiin ostaa leveämpi sänky..No toivottavasti neiti suostuis taas nukkuun jatkossa omassa sängyssä, pitää ainakin yrittää.

Ulkona aivan ihana ilma, mutta jalkakäytävät oli joistakin paikoin aika soseella ja märkänä. Sais melkein laittaa kumpparit jalkaan, kun ulos lähtee, kun tuo lumi alkaa sulaamaan.
Aurinkoista päivää kaikille :)
 
Meillä ainakin nuo hampaan puhkeamiset vaikuttaa hirveästi ruokahaluun. Tietää kyllä, että hampaita tulossa, kun on suu tiukkana viivana eikä uppoo mikään muu kuin tisu.

Meillä ollaan pikku hiljaa opeteltu nukahtamaan itsekseen myös päiväunille. Yöunille tyttö on nukahtanut itsekseen n. kolmen viikon ajan ja nyt päätin, että yritetään myös päiväunille ja ihan ok on kolme päivää sujunut, välillä tosin on itkuakin ollut ja äiti on vain yrittänyt olla lipsumatta, etten ota tisulle nukahtamaan, toistaiseksi ollaan onnistuttu =)
 

Yhteistyössä