Tänään on koirille se kauhu päivä

ja säälin niitä koiria, mutta uskallan väittää, että osittain se pelko johtuu siitä, että koira on päässyt säikähtämään ilotulistusta. jotkut koiran omistajat kun raahaa ne koirat joka paikkaan, myös katsomaan ilotulitusta ja siitä tämä kauhee kammo on sitten alkanut. tiedän useamman tällaisen tapauksen. itsellä on neljäs koira menossa tällä hetkellä, ja yksikään ei ole moksiskaan, vaikka minkälainen sota kävis ympärillä. syy siihen on varmaan se, että ne ei ole koskaan päässeet näkemään, vaikka kuulleet ovat, niin ei näytä haittaavan. tää nykyinenkin makaa vaan paikallaan tänäkin iltana, vaikka ulkona kuinka räiskyis, koiralle järjestetty sellainen paikka, joka on talon rauhallisin ja siinä ei ole ikkunoita. ulkona käydään viiden aikoihin illalla ja sitten mennään vasta reilusti yö kahden jälkeen. kun ammuskelu on taatusti tauonnut.
 
jaama
Tekisi mieli oikeasti kysyä niiltä koiranomistajilta jotka raahaavat koiransa katsomaan ilotulitusta.
Siis oikeasti, katsomaan ilotulitusta.

Torilla on aina useampi tällainen parivaljakko, suututtaa niiden koiraraukkojen puolesta:(
 
mä...
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;27787498:
ja säälin niitä koiria, mutta uskallan väittää, että osittain se pelko johtuu siitä, että koira on päässyt säikähtämään ilotulistusta. jotkut koiran omistajat kun raahaa ne koirat joka paikkaan, myös katsomaan ilotulitusta ja siitä tämä kauhee kammo on sitten alkanut. tiedän useamman tällaisen tapauksen. itsellä on neljäs koira menossa tällä hetkellä, ja yksikään ei ole moksiskaan, vaikka minkälainen sota kävis ympärillä. syy siihen on varmaan se, että ne ei ole koskaan päässeet näkemään, vaikka kuulleet ovat, niin ei näytä haittaavan. tää nykyinenkin makaa vaan paikallaan tänäkin iltana, vaikka ulkona kuinka räiskyis, koiralle järjestetty sellainen paikka, joka on talon rauhallisin ja siinä ei ole ikkunoita. ulkona käydään viiden aikoihin illalla ja sitten mennään vasta reilusti yö kahden jälkeen. kun ammuskelu on taatusti tauonnut.
Kapeakatseisuus taas loistaa kuin Naantalin aurinko. Monissa paikoissa on pommit paukkuneet jo parikin päivää. Toisekseen harvoissa paikoissa se oikeasti loppuu tuohon kahteen mennessä. Et todellakaan voi varmaksi sanoa, ettei joku posauta jostain nurkan takaa juuri kun olette menossa ulos (ellet sitten asu jossain korvessa, jossa ei ole muuta kuin te ja kilometrin päässä asuva vanhamuori).

Olisi eläinrääkkäystä pitää koirat sisällä kolme vuorokautta päästämättä niitä kertaakaan tarpeilleen. Meillä koirat joutuivat eilen näkemään pommit, tuli täytenä yllätyksenä minullekin. Onneksi pysyin rauhallisena ja välinpitämättömänä, jolloin koiratkin pysyivät rauhallisina. Turvavarmistus on lenkeillä (panta ja valjaat) aikavälillä 27.12.-2.1. sillä monikaan ei osaa kalenteria lukea. Ulos emme mene lainkaan 17.00 jälkeen tänään ja ennen viittä aamuyöllä huomenna.
 
"jeps"
Meillä ei koirat onneksi pelkää. Ei ole tietoisesti raahattu koskaan katsomaan ilotulitusta, ovat sitä kyllä autosta nähneet ja kuulleet, sekä lenkillä on muutamat paukut olleet. Eivät ole kuitenkaan sen pahemmin säikähtäneet että olisivat paniikissa.
Ukkosta on toisen koiran kera katsottu pennusta lähtien, eikä ne ukkosestakaan ole moksiskaan. Johtuisko juurikin siitä että ovat kuitenkin nähneet ja kuulleet mistä ne äänet lähtee?
Eikö sellainen liiallinen suojeleminen voi vaikuttaa päinvastoin, kun koira ei näe mistä ääni lähtee, alkaa myös pelkäämään? En tiedä.
 
mä...
Alkuperäinen kirjoittaja viisikymppinen isoäiti;27787559:
nimimerkki mä... miksi et ilmoita poliisille, tuo on laitonta toimintaa ja sitä ei tarvii sietää
Sulla ei ole ilmeisesti minkäänlaista käsitystä poliisien resursseista? Ei heillä ole mahdollisuutta juosta kakaroiden perässä kun on täysi työ valvoa aikuisten tekemisiä ruuhkapaikoissa. Näitä paukuttelijoita kun ei tässä maassa ole yhtä tai kahta vaan satoja, jotka eivät noudata aikarajoituksia.
 
vuh
meidän koiraa totutettiin pienenä meluun...lapsiperheessä helppoa :) eikä muutamana ekana vuonna välittänyt raketeista yhtään... nyt sitten vanhemmiten on ruvennut pelkäämään, vaikkei mitään ikäviä kokemuksia ole ollutkaan.
Tää säikkyy sekä pauketta että valoja...on yritetty pitää verhoja edessä, tv päällä yms mutta silti kuuluu pauke ja koira vinkuu ja haukkuu...
 
Ei meilläkäkään koira pelännyt ennen kuin tuli se pamaus vieressä keskellä kirkasta päivää. Ikävänä yhteensattumana oli vielä todelliset pääkallokelit ja samaan aikaan satuin liukastumaan. Meillä koira huumataan.

Koira (kohta 10v.) pelkää myös ulkoroskiksia, koska pentuna yritti hyökätä roskiksen kimppuun aina kun sinne heitti roskapussin ja jäi kerran hampaastaan kiinni roskiksen kanteen. Edelleen pelkää roskiksia vaikka miten lungisti muina miehinä mennään roskia viemään, ei halua tulla lähellekään. Ehkä sais treenattua sen pelon pois, mut en ole sit jaksanut kun on niin paljon muutakin treeniä.
 
Meidän koira oli ekana UV:na 3,5kk eikä pelännyt. Ei myöskään seuraavana keväänä pelännyt kun yhtäkkiä alkoi ilotulitus kun oltiin lenkillä. Ekana kesänä ei pelännyt ukkosta eikä myöskään sitä kun asunnon lähellä räjäyteltiin joka arki-ilta niin että koko kämppä tärisi (tätä jatkui siis muutama kuukausi).

Oli siis melkoinen yllätys kun koiran 2. UV:na koira sai kamalan kohtauksen kun päästin sen 17 aikoihin omaan pihaan ja jossain pamahti. Nykyään sit pelkää ilotulitusta, ukkosta, kaikkia kolahduksia/pamahduksia jne.

Viime vuoden UV meni ihan pipariksi, kiitos eräiden fiksujen... Olin koiran kaa 15 aikoihin lenkillä. Näin että n. 10m päässä jotkut ovat ilotulitteiden kanssa joten käännyin tietenkin takaisinpäin. Nämä fiksut sitten päätti räjäyttää siinä meidän selän takana-> koira joutui paniikkiin ja olikin sit n 12h shokissa... :/

Tänään mennään puolenpäivän aikoihin lenkille (varusteina kuonopanta+valjaat), ja sit 15 aikoihin päästän viä omaan pihaan pissalle (remmissä jos jo pauketta). Illaksi koitan saada koiran sängyn alle ja sinne laitan radion päälle. Verhot kiinni ja valot päälle.
 
[QUOTE="susu";27787744]ei ole tullut mieleen että oikein aroille koirille voi hakea rauhoittavia? Onneks ei ole ollut tarvetta...[/QUOTE]

Näistäkin ollaan kahta mieltä, osa lääkkeistä lamaannuttaa koiran muttei viä sitä ahdistusta pois (koira toki näyttää rauhalliselta, kun ei pysty toimimaan lääkkeen vuoksi).

Mä ajattelin tän vuoden katsoa, ja jos koira todella ahdistunut niin keskustelen eläinlääkärin kanssa lääkevaihtoehdoista jne.
 
"Vieras"
Nii, no vaikea sitä koiraa on sisällä pitää siitä 27 päivästä lähtien, ja näin aattona pauke alkaa heti iltapäivästä. Ikinä en ole vienyt koiraa iltotulituksia "katsomaan", silti tuo pelkää :/ valitettavasti tuo sietämätön pauke, kun kuulu myös sisälle ja tosiaan niillä lenkeillä joita pitää tehdä, ennen sitä aaton kello 18.
Tosin mä luulen, että meidän koira alkoi pelkäämään sen takia, että joskus jäätiin mielettömään ukonilmaan, alkoi ihan yht'äkkiä kun oltiin aika kaukana kotoa lenkillä.
Mutta se ei siltikään kerro siitä, että kaikki pelkäävät koirat pelkäisivät siksi että ne on "raahattu" niitä ilotulituksia katsomaan. Ja usein ne koirat, joita tuollein näkee, eivät ole moksiskaan. Jotkut nyt vaan pelkää, jotkut ei. Mites selität sen että mun vanhempien täysin sisäkissa, pelkää myös raketteja?
 
"Hei"
Ymmärrän että ilotulitteita ei "voi" kieltää, eikä koiriakaan voi nyt pitää sisällä koko uutta vuotta.

Silti kritisoin sitä että miksi koira välttämättä pitää ottaa yöllä sinne torille?
Monikaan koira ei nyt vaan viihdy suurissa väkijoukoissa ja kun siihen yhdistetään raketit, jne.

Eräänä vuonna jotkut pojanklopit räjäyttelivät pieniä raketteja vieressämme ja meinasin saada sellaisen naamaani.
Voin hyvin kuvitella tilanteen jossa koira joka ei pelkää raketteja saa melkein tällaisen papatin niskoihinsa ja vauhkoontuu.

Tuolla ulkona on paljon pieniä lapsia ja ihmisiä jotka oikeasti pelkäävät koiria, mutta siltikin haluavat nähdä ilotulituksen.
Kummatkohan nauttivat ilotulituksesta enemmän, ihmiset vai koirat?

Älkää tuoko niitä koirianne ilotulitukseen räksyttämään.
 

Yhteistyössä