Tahdon hetkeksi asumuseron, mies ei suostu....

Eli sama vanha virsi. Liian nuorena yhteen, lapset pikapikaa. Kaikki oli 12v kunnossa mutta nyt.... Mä kaipaan vapautta. En jaksa miestäni vaikkei siinä mitään vikaa olekaan. En halua lopullista eroa, haluan että molemmat pääsisi elämää muutakin elämää, kokeilemaan. Ja sitten katsottaisi uudelleen. Miehelle tämä ehdoton ei. Ja toki ymmärrän sen.... Mutta mutta....

 

Ei sun miehen suostumusta tarvitse kysyä. Senkun muutat pois.

Mutta pidä mielessä se, että miehesi ei ole mikään pakko ottaa sua takaisin sitten, kun olet asunut sen haluamasi hetken aikaa muualla.

 

Meillä on vähän samankaltainen tilanne. En ole pitkään aikaan ollut varma tästä aviolitosta, ja olen tarvinnut omaa tilaa hengittää ja ns. aikaa itselleni, kun tuntuu että miehen kanssa ollaan törmäyskurssilla aina vain.

Monesti olen ollut lähtemässä, olen saanutkin vuokra-asunnon jonka sitten vime hetkellä jätin ottamatta vastaan.

Olen myös ehdottanut miehelle harkinta-aikaa asumuserossa, mutta hänen kantansa siihen on ehdoton EI. Jos ovesta ulos lähden niin takaisin ei sitten ole tulemista. Ja HÄN kuitenkin haluaa tätä suhdetta jatkaa.

 

en oo ikinä ymmärtänyt näitä ollaan erossa viikko ja sitten rakastetaan taas.... jos kerran haluaa vierasta eikä voi sanoa suoraan.

fiksu mies sulla kun ei suostu!

 

Ei sun miehen suostumusta tarvitse kysyä. Senkun muutat pois.

Mutta pidä mielessä se, että miehesi ei ole mikään pakko ottaa sua takaisin sitten, kun olet asunut sen haluamasi hetken aikaa muualla.

Voi kuule tiedän sen. Jos tästä lähden, itan sen riskin että takaisin paluuta ei ole. Toki mieli voi muuttua mutta nyt juuri tuntuu että ei ei ei. Tää ei vaan toimi. En halua miestäni ollenkaan. Se on mulle kuin isä tai veli.

 

Ei ole kokemusta kaikista maailman parisuhteista, mutta pääsääntöisesti tuollaisissa fiiliksissä on kyse jostain jonka korjaamiseen ei tarvita eroa. Jos viitsii.

Elämää ja itseään voi etsiä ja muuttaa myös parisuhteessa.

 

[QUOTE="vieras";25728448]en oo ikinä ymmärtänyt näitä ollaan erossa viikko ja sitten rakastetaan taas.... jos kerran haluaa vierasta eikä voi sanoa suoraan.

fiksu mies sulla kun ei suostu![/QUOTE]

Juu en ole sanonut että tahdompa panna tota ja tota. Mutta suoraan olen sanonut että vapaudenkaipuu on suuri.

Hyvä esimerkki tältä aamulta: hiplailin miestä sängyssä, oli herkkää, aloin runkkaa sille. Mitä mies tekee. Alkoi puhua töistään samalla kun runkkaan sille. No, loppui runkkaaminen nopee, mies vetää vaan housut takas jalkaan ja jatkaa työstä puhumista.... Että näin.

 

Avioliitto on aika iso asia elämässä, joka vaatii paljon harkintaa ja ponnisteluja.

Joskus vaikeissa päätöksissä on ihan hyvä ottaa vähän etäisyyttä ja eikä tehdä ratkaisuja hermostuksissaan.

 

Näinhän siinä sitten käy. Sitten nämä nuoret äidit kilpaa kannustaa toisiaan parikymppisenä lisääntymään eivätkä usko, että jossain vaiheessa voi se mieli muuttua ja kannattaa odottaa...

Jos et voi jatkaa suhteessa, niin älä jatka.

 

[QUOTE="Aapee";25728453]Voi kuule tiedän sen. Jos tästä lähden, itan sen riskin että takaisin paluuta ei ole. Toki mieli voi muuttua mutta nyt juuri tuntuu että ei ei ei. Tää ei vaan toimi. En halua miestäni ollenkaan. Se on mulle kuin isä tai veli.[/QUOTE]
Miksi ihmeessä sitten väität haluavasi asumuseron HETKEKSI? Ei rohkeus riitä lopulliseen eroon, vaikka tuntuu että juttu ei vaan toimi, et halua miestäsi ollenkaan, ja elätte yhdessä kuin sisarukset?

Olisi se miestäkin kohtaan reilua sanoa että haluaa erota, ja sen verran pitää mun mielestä olla sitä kuuluisaa munaa ettei pidä toista varasuunnitelmana siltä varalta että mieli muuttuukin. Antaisi sille toisellekin vapauden ja mahdollisuuden jatkaa elämäänsä, sen sijaan että pitäisi varalla roikkumassa.

 

[QUOTE="Aapee";25728491]Juu en ole sanonut että tahdompa panna tota ja tota. Mutta suoraan olen sanonut että vapaudenkaipuu on suuri.

Hyvä esimerkki tältä aamulta: hiplailin miestä sängyssä, oli herkkää, aloin runkkaa sille. Mitä mies tekee. Alkoi puhua töistään samalla kun runkkaan sille. No, loppui runkkaaminen nopee, mies vetää vaan housut takas jalkaan ja jatkaa työstä puhumista.... Että näin.[/QUOTE]

enpä ihmettele että alko puhumaan töistä...olisin alkanut itsekin.

 

[QUOTE="Aapee";25728453]Voi kuule tiedän sen. Jos tästä lähden, itan sen riskin että takaisin paluuta ei ole. Toki mieli voi muuttua mutta nyt juuri tuntuu että ei ei ei. Tää ei vaan toimi. En halua miestäni ollenkaan. Se on mulle kuin isä tai veli.[/QUOTE]

No mikä sitten on ongelma? Otat ja lähdet.

 

Joskushan on ehdotettu, että avioliitot pitäisi alunperinkin laittaa määräaikaiseksi. Sopimus pitäisi uusia vaikkapa viiden vuoden välein ja jos jompikumpi ei halua jatkaa, niin sopimus raukeaisi.

 

[QUOTE="jepu";25728495]Näinhän siinä sitten käy. Sitten nämä nuoret äidit kilpaa kannustaa toisiaan parikymppisenä lisääntymään eivätkä usko, että jossain vaiheessa voi se mieli muuttua ja kannattaa odottaa...

Jos et voi jatkaa suhteessa, niin älä jatka.[/QUOTE]

Ei kai yleensä avioerotilanteessa mieli lisääntymisen suhteen muutu?
Mitä odottamalla olisi sitten saavuttanut, 12 vuoden lapsettoman avioliiton?
Mielestäni lapset tehdessä sitoudutaan ensisijaisesti lapsiin.

 

Miksi ihmeessä sitten väität haluavasi asumuseron HETKEKSI? Ei rohkeus riitä lopulliseen eroon, vaikka tuntuu että juttu ei vaan toimi, et halua miestäsi ollenkaan, ja elätte yhdessä kuin sisarukset?

Olisi se miestäkin kohtaan reilua sanoa että haluaa erota, ja sen verran pitää mun mielestä olla sitä kuuluisaa munaa ettei pidä toista varasuunnitelmana siltä varalta että mieli muuttuukin. Antaisi sille toisellekin vapauden ja mahdollisuuden jatkaa elämäänsä, sen sijaan että pitäisi varalla roikkumassa.

Minä olen erosta puhunut useasti. Ei ei ei on miehen vastaus. No sitten ehdotin tätä asumuseroa, jos se olisi miehelle jotenkin parempi.

 

No mikä sitten on ongelma? Otat ja lähdet.

Mies ei suostu.....

 

[QUOTE="Aapee";25728564]Minä olen erosta puhunut useasti. Ei ei ei on miehen vastaus. No sitten ehdotin tätä asumuseroa, jos se olisi miehelle jotenkin parempi.[/QUOTE]

Miksi et vaan lähde? Kun edelleenkään siihen ei tarvita miehen suostumusta.

Ja miehesi ei varmaan palstaile täällä - silti selitit meillekin että et halua pysyvää eroa vaan asumuseron hetkeksi. Joten mieti oikeasti mitä mahdatkaan haluta.

 

Ei ole kokemusta kaikista maailman parisuhteista, mutta pääsääntöisesti tuollaisissa fiiliksissä on kyse jostain jonka korjaamiseen ei tarvita eroa. Jos viitsii.

Elämää ja itseään voi etsiä ja muuttaa myös parisuhteessa.

Ai jos viitisii.... Hoh hoh. Mä olen vuosia ollut se joka hommaa meille yhteistä aikaa, hoitaa romantiikan ja kaiken tähän liittyvän. Mies tuossa niinkuin peesailee mukana mutta koskaan ei ole itse tehnyt mulle yllärin ylläriä, ei ollut innoissaan yhteisestä ajasta tmv. Se elää työlleen ja lapsilleen. Parisuhde on jossain... Hööö, kaukana.

 

[QUOTE="Aapee";25728570]Mies ei suostu.....[/QUOTE]

Edelleen, mikä on ongelma? Otat ja lähdet. Ei siihen miehen suostumusta tarvita.

 

[QUOTE="Aapee";25728595]Ai jos viitisii.... Hoh hoh. Mä olen vuosia ollut se joka hommaa meille yhteistä aikaa, hoitaa romantiikan ja kaiken tähän liittyvän. Mies tuossa niinkuin peesailee mukana mutta koskaan ei ole itse tehnyt mulle yllärin ylläriä, ei ollut innoissaan yhteisestä ajasta tmv. Se elää työlleen ja lapsilleen. Parisuhde on jossain... Hööö, kaukana.[/QUOTE]

aloituksessasi kerroit melko tarkalleen niin, että miehessäsi ei ole mitään vikaa. Annoit ymmärtää, että kyse on omasta kriisistäsi. Ilmeisesti näin ei ole?

 

Miestä ei voi pitää "varasijalla" sen aikaa, kun kokeilee muuta elämää. Se on loukkaavaa. Jos oikeasti tahdot katsoa minkälaista yksinhuoltajan arki on (mahdollinen onni toki jonkun toisen kanssa) niin reiluinta olisi erota miehestäsi. Oletko valmis päättämään avioliittonne ja heittämään hyvästit miehellesi? Et kaipaisi häntä tai kokisi oloasi liian yksinäiseksi?

Se on valitettavasti (tai ei) niin, että toista ei voi laittaa odotussijalle, pitää turvapaikkana, ja lähteä itse rellestämään hetkeksi ja sitten palata turvalliseen satamaan yhdessä ja jatkaa elämäänsä ihan ku ei mitään. Rakastaminen on päätös, ei tunne. Voit nyt päättää, että kumpi on tärkeämpää, avioliittosi ja kaikki mikä siihen kuuluu, vai kokeilunhalusi.

 

Miehessä ei sinällään vikaa. On hyvä isä, sinällään hyvä mieskin, ei juo, ei juokse omissa menoissaan jne.... Mutta kun se on niin veli. Se ei edes osaa koskea mua, meillä ei ole seksiä koska miehen ajatuksen vie työt. Joo nyt sanotaan että olisit tyytyväinen kun mies tekee töitä mutta rajansa kaikella. Nytkin ollaan lomalla ja miehen aamut alkaa sillä että katsoo duunimelilit, vastaa niihin, tekee tilauksia, tekee varastolistaa, vastaa puhelimeen jne..... Lapsille se on ihana isä, mutta -parisuhde- on jossain hornantuutissa, ollut jo vuosia. Minä olen sopeutunut asiaan, mutta nyt joku kilahti mun päässä. En enää jaksa, hitto jos mä runkkaan miestäni ja se samalla puhuu töistään niin ohhoh....

 

Mä toisaalta AP ymmärrän sua mutta sulla on nyt vähän jauhot ja vellit sekaisin.

Ei asumuseron tarkoitus ole olla mikään helpompi tapa erota. Asumusero on sitä varten että puolisot jotka molemmat TODELLA haluavat olla yhdessä ja ovat valmiita satsaamaan suhteeseensa muuttavat erilleen saadakseen etäisyyttä toisiinsa ja saadakseen tulehtuneimman tilanteen rauhoitettua. Ei tämä aika ole tarkoitettu siihen että juostaan vieraissa ja kokeillaan vapaata ns. menetettyä sinkkuelämää, vaan etsitään niitä keinoja parempaan yhteiseen vuorovaikutukseen ja avaimia tulevaisuuteen.

Jos todella kaipaat vapautta niin eroa miehestäsi ja sano että kaipaat vapauttasi. Jos hän on elämäsi mies niin kyllä hän odottaa sinua rellestyksiesi jälkeenkin, mutta voi olla että jäät nuolemaan näppejäsi, tai ehkä nurkan takana odottaa jotain vielä paljon parempaa?

Joka tapauksessa nyt sun on ryhdistäydyttävä ja lähdettävä suuntaan tai toiseen, joko alettava aktiivisesti tekamään töitä teidän suhteen eteen, sillä tällä hetkellä teet tosi väärin sun miestä kohtaan kun haaveissas olet jossain ihan muualla, tai sitten oikeasti se ero tai asumusero, mikä nyt sitten se sun ajatukses sen eron takana olikaan.

Ps.
Sellasi ne omat miehet on kymmenen vuoden parisuhteen jälkeen jos suhdetta ei ole mitenkään hoidettu, kuin omia veljiä jos asiat on hyvin, jos asiat on huonosti niin voisivat olla lähinnä vihollisia.

 

[QUOTE="Aapee";25728703]Miehessä ei sinällään vikaa. On hyvä isä, sinällään hyvä mieskin, ei juo, ei juokse omissa menoissaan jne.... Mutta kun se on niin veli. Se ei edes osaa koskea mua, meillä ei ole seksiä koska miehen ajatuksen vie työt. Joo nyt sanotaan että olisit tyytyväinen kun mies tekee töitä mutta rajansa kaikella. Nytkin ollaan lomalla ja miehen aamut alkaa sillä että katsoo duunimelilit, vastaa niihin, tekee tilauksia, tekee varastolistaa, vastaa puhelimeen jne..... Lapsille se on ihana isä, mutta -parisuhde- on jossain hornantuutissa, ollut jo vuosia. Minä olen sopeutunut asiaan, mutta nyt joku kilahti mun päässä. En enää jaksa, hitto jos mä runkkaan miestäni ja se samalla puhuu töistään niin ohhoh....[/QUOTE]

Mainitsitko sä miehelles että toi tapahtuma (tai tapahtumatta jääminen) harmittaa sua noin paljon? Puhutteko muutenkaan siitä mikä sua ärsyttää, tai tuosta miehesi työkeskeisyydestä? Oletko koskaan eritellyt hänelle mitkä asiat hänessä ottavat sua pattiin? Miehet on siitä ihmeellisiä tyyppejä että niille pitää selittää kaikki ihan suoraan, antaa konkreettisia esimerkkejä niistä tilanteista jotka on huonosti susta ja kertoa viel suorempaan miten hän voisi asiaa parantaa. Ei nuo putkiaivoiset ihanat elinkumppanimme aina ymmärrä ennen kuin kädestä pitäen selittää, oli sitten kyse romantiikan puutteesta ta kotitöistä lintsaamisesta. Miehet ymmärtää oma-aloitteisesti vaan miehisistä asioista, vihjailemalla ne ei tajua mitään ja siinä ei käy muuta kuin että naisella menee hermo.

 

Mä oon kans miettiny välillä lyhytaikaista asumuseroa. Mieski ois suostuvainen.
Mulle ois tarpeen pyörittää arkea ihan yksin vähän aikaa. Ja ehkä tekis parisuhteelleki hyvää pieni etäisyys.