*Tammikuun Tähdet-11* toukokuu-10 (Päivitykset yksityisviestillä)

Hei kaikki!
Tänne tulee viestejä sellaista vauhtia ettei perässä pysy.
MamaDeDos: olen myös miettinyt tuota esimiehelle kertomista. Ajattelin että lykkään sitä kesälomien jälkeen eli vasta 18. viikolla kertoisin. En vaan tiedä voinko pitää niin kauan.

Olen yleensäkin hirveän kyllästynyt tähän salailuun. Kumppani ei halua että asiasta kerrotaan, ja minä taas haluaisin kertoa. Nyt olen 9. viikolla eli ihan hyvin minusta voisi jo julkistaa asian. Tuntuu hirveän yksinäiseltä kun ei voi puhua tästä mitään, eikä sitten oikein tiedä mistä puhuisi ihmisten kanssa kun raskaus on kuitenkin koko ajan mielessä.

Pelottaako teitä esikoista odottavia, että oma identiteetti kärsii lapsen saamisen myötä? Minusta tuntuu jo nyt että tämä lapsi hallitsee ajatuksia. Pelottaa, että kohta sitä ei pysty ajattelemaan muuta eikä puhumaan mistään muusta. Ikään kuin oma minä redusoituisi tässä lapsen hallitessa koko elämää.
 
pikkutoive mulla oli esikoista oottaessa viikonki kestäviä päänsärkyjä, eiku sairaslomalle ku ei paljoa 1g panadolit auttanu enkä muuta lääkettä suostunu ottaa. (panacodia oisivat antaneet) Buranaa ei sillon saanu syyä. Sitten se vaan hävis johonki. Ei ollu verenpaineessa mitään häikkää eikä muussakaan mikä päänsärkyä vois aiheuttaa =/ Ja tuosta laskurista kysyit kans, mulla on sen laskurin linkki tallessa omissa muistiinpanoissa työpöydällä. Siitä aina kopioin sen osotteen ja klikkaan tähän jos haluan laittaa :) Se vaan sitten jokapäivä vanhoistaki merkinnöistä vaihtaa sen päivän ni oon lisänny sitten päivänki vielä laskurin lisäksi.

Mulla noi oireet on helpottanu ihan mahoton, en oo kyllä kahvia uskaltanu koittaa juoda. Alko vaan huolestuttamaan ihan älytön =/

Susanna & Pähkinä 7+2 :heart:
 
Hei. Oon nyt pitkän aikaa vaan seuraillut pinoa taustalta ja lukemisetkin on vielä monta sivua jäljessä. Piti tulla nyt vaan omaa oloa jakamaan. Eli aamulla tullut vessassa käydessä verta paperiin, monta kertaa sai pyyhkiä että jäi oikeen kunnolla kirkasta punasta verta. Nyt ei loppupäivästä oo enää tullut mutta silti kauhee huoli asiasta. Tiedän että suurella osalla odottajista tulee verta ja itselläkin tuli viime raskaudessa mutta ei näin aikasessa vaiheessa. Kauhee ressi nyt päällä. Ei oo oikeen mitään oireitakaan ollut niin tulee tietysti aina se pahin asia mieleen.

Toivotaan nyt kovaa että ei enää tulis lisää verta. Heti vaan tuntuu että mahakin olis kipee kun näin sen veren paperissa.

Nyt vaan omaa napaa, yritän saada tekstit luettua mahdollisimman pian läpi niin pääsis taas kunnolla mukaan.

Tarrasukkia kaikille!
 
jutt: :hug: Toivotaan, että kyse harmittomasta vuodosta!

Kertomisesta:Meillä ihan lähimmäiset ja muutama ystävä tietävät raskaudesta. He myös tietävät menetyksistä niin oli luontevaa kertoa. Ei tarvitse sitten esittää mitään pirteää jos taas menee kesken.

Kuvotus ja ellotus ovat siis todellakin rantautuneet paikalle, jee :D Siis oikeasti jee! Hiipii mieleen olenko kuitenkin hiukan pidemmällä kuin arviolta 5+5...Eilen tämä olo alkoi ja esikoisesta lievä etovuus hiipi 6+0...Mutta viikon päästä sen näkee millä viikoilla mennään, jos mennään...toivottavasti! Sitten toive81 kyllä karjahtaa jos tässä turhaan oireillaan ilman asukkia :kieh: :LOL:

Toive81 ja Sintti 5+5
 
Jutt, luulis että vaaratonta, jos se verenvuoto loppuu eikä jatku. Mulla on taas ollut veretöntä, mut ei koskaan tiedä kuinka kauan. Mulla oikeastaan ainoa oire on arat rinnat, ei pysty mahallaan nukkumaan. Sen olen kans huomannut, että ei pysty syömään niin suurta ruoka-annosta kerrallaan kuin ennen raskautta ja jos kova nälkä pääsee yllättämään tulee myös heikko olo.

Kertomisista.. Ajateltiin ens sunnuntaina kertoa mun äidille. Ei vaan jaksa enää valehdella/kierrellä asioita. Muille sukulaisille ja tuttaville sitten pikkuhiljaa kun niitä jossain näkee. Facebookissa en ala tätä kuuluttamaan.. :)

Marde ja Milli 8+1
 
Eilen tuli käytyä mehiläisessä kun niin tautinen olo ettei kykene menemään töihin taikka tehdä mitään muutakaan. Laatta lentää jamitään ei oikein pysty syömään. Viikon pamahti saikkua suoraan ja lisää käski sit vaan tulla hakemaan. Jos ei tää pahoinvointi helpota kun 12vkoa täynnä, niin pitäisi kuulema harkita pahoinvointilääkkeeitä ettei oma kunto romahda. Huonoa niissä on vaan se kun ei niitten vaikutusta sikiöön ole tutkittu. Pitää vaan toivoa että tämä menisi ohi! tosin epäilen, tytöstä kun oksensin koko 9kk :(

Huomenna olis eka ultra, hiukan jännittää :)

 
Onpas taas muutama päivä vierähtäny kun viimeksi kirjoittelin ja täällähän on käyty tosi vilkasta keskustelua. Itse olen ollut niin väsynyt ja huonovointinen, että hyvä kun duunit jaksaa hoitaa. Vatsaakin on jonkin verran nippaillu ja kieltämättä näinä ensimmäisinä viikkoina hienoinen pelko on pinnan alla...mutta täytyyhän tässä kuitenkin elää, ei voi laittaa elämää hollille vain sen vuoksi et pelkää keskenmenoa. Kun esikoisesta on kyse, ei ole mitään mihin verrata ja kaikki tuntemukset on ihan uusia.
Onneks loma alkaa muutaman päivän päästä ja sitä kestää elokuulle, saa olla tämän huonon olon kanssa ihan kotosalla.

Manna ja pikkuinen 5+5
 
tiinu mä sain vahvaan raskauspahoinvointiin Primperan nimistä lääkettä ja yksityisellä lääkäri sanoi ettei ole vaaraa lapselle satunnaisessa käytössä. Toi on kyl niin inhottavaa. Mulla lens esikoisesta pelkästä lasagnen hajustaki yrjöt pitkin poikin. Kuljin ekan puoliskon melkee ämpäri kainalossa...
 
Hei!

Sopiiko liittyä joukkuun :)
Plussattu on viime tiistaina. Ja sen jälkeen tehty vielä muutamia testejä :p
LA näillä näkymin 30.1. ja eka neuvola 18.6. (Niin pitkä aika!)
Lasta ei olla yritetty, mutta aikuisina ihmisinä tiedetty
että sen mahdollisuus on jos ei ehkäisystä joka kerralla huolehdi :p

Mutta lapsi olisi silti todella toivottu. Nyt jäytää vain suuri pelko
siitä, ollaanko sitä edes oikeasti raskaana tai tuleeko km.
Ihanaa kuitenkin huomata, että ei ole pelkonsa kanssa yksin.
Ja että peloista huolimatta kaikki voi kääntyä parhain päin :)

Kenellekkään ei olla vielä kerrottu, kun ei oikein itsekkään usko vielä.
Tänään olin kertomassa ystävälleni, mutta hän aloitti keskustelun
"mää en kestä kun kaikki saa vauvoja.. ihan oikeesti, kaikki on raskaana. En ymmärrä, miks pitää nuorena alkaa heti lapsia tekemään"
ja siihen en sitten enää osannut sanoa että "btw, mä olen raskaana" kun muutenkin tuntuu kertominen vaikealta.

Tänään soittelin varhaisultran hintoja täällä Porissa. Satasen luokkaa tuntui olevan ja kun
toi kelakorvaus on jäänyt mulle ainakin epäselväks, et saako sitä vai ei.

Ja te fiksummat. Kun kävin tänään neuvolassa varaamassa sen ekan ajan, niin olisinko voinut nyt jo varata sen ekan ultran? Vai antaako ne neuvolasta vasta lähetteen... En tajunnut kysyä. Ku jos sitten kerkeekin tulla jonoa ja se menee juhannuksen jälkeen :S

Anteeksi jos kirjoitin turhan pitkän viestin :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja pikkutoive:
Onko muilla samaa...järkyttävä päänsärky jo 3:tta päivää??Eilen yritin panadolilla lievittää...ei mtn tehoa...noh tänään oli pakko ottaa buranaa (800mg, vaik ei saisi ) ja ei ole poissa vieläkään täysin tuo kipu...kävellessä sellainen askelten tahdissa jyskyttävä päänsärky...oiskohan verenpainetta...vai? Päänsärkyhän ilmeisesti kuuluu noihin raskausoireisiin??

Kipuileva Pt ja Kille 7+6 :heart:
Joo mulla kans ainoana raskausoireena ollu oikeestaan päänsärky, kamala jano ja sitten vähän väliä huimaa - varsinkin kävellessä.

Onko ketään muuta jatkuvasti huimannut tai pyörryttänyt odotusaikana? Itselleni se on ihan uusi ja vähän pelottava juttu, koska ikinä en ole minkäänlaista pyörryttävää tunnetta elämässäni aiemmin kokenut!

:/
 
Voi tätä nälkää!! Heti ku tulee nälkä niin tuntuu että vessanpönttö kutsuu.. Aamullaki heräsin viiden aikaan ja oli niin lähellä etten lähteny oksentaan.. Eilen oli muutenki ihan järkyttävä olo koko illan. :x

Ja tää väsymys tuntuu vaan pahenevan.. tuntuu että vois vaikka seisaaltaan alkaa nukkua.. Mutta voimia pitäis vaan löytyä töissäkäyntiin ja opinnäytetyön tekemiseen :/
 
pikkutoive juu mullekin nuo liitettävät kalenterit näyttää päivää enemmän, mut tiistaisin poksutaan eli tänään o 8+0 :heart:

täällä yökötystä ilmassa, eilen meinasi kassajonossa oksu lentää kun selässä miltei oli kiinni joku joka oli juonut viinaa ilmeisesti :x yök mä en ymmärrä miksi piti olla niin lähellä, ois se kauempanakin voinu olla kun ei se jono sen nopeampaa kulje vaikka selässä ois kiinni |O

eikai tässä kummempia, pitää ruveta soitteleen esikon eskaripaikasta voiko muuttaa :wave:

Tervetuloa uusille, lisäilen teitä listaan :wave:

Mutzilla ja tirriäinen 8+0 POKS :heart:
 
onerva88 täälä myös plussattiin viime tiistaina :) laskettuaika olis minun laskujen mukaan 31.1 mutta en ole nyt ihan varma miten ne neuvolassa laskee !
En ole varannu vielä ekaa neuvolaa, nyt viikkoja siis 5+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mutzilla:
pikkutoive juu mullekin nuo liitettävät kalenterit näyttää päivää enemmän, mut tiistaisin poksutaan eli tänään o 8+0 :heart:

täällä yökötystä ilmassa, eilen meinasi kassajonossa oksu lentää kun selässä miltei oli kiinni joku joka oli juonut viinaa ilmeisesti :x yök mä en ymmärrä miksi piti olla niin lähellä, ois se kauempanakin voinu olla kun ei se jono sen nopeampaa kulje vaikka selässä ois kiinni |O

eikai tässä kummempia, pitää ruveta soitteleen esikon eskaripaikasta voiko muuttaa :wave:

Tervetuloa uusille, lisäilen teitä listaan :wave:

Mutzilla ja tirriäinen 8+0 POKS :heart:
Oukki doukki...tänään poksutaan, siis 8+0 :heart:
=) B)
 
HelinäKeiju10 Kiitos todella paljon vinkistä ottaa r-vitamiinit illalla! Nyt jo toinen päivä menossa ilman järkyttävää pahoinvointia. Jotenkin aina ajattelin että vitamiinit pitää ottaa aamulla. Sehän on ihan sama ottaako ne aamulla vai illalla. Ihan samalla tavalla ne tehoaa.. :LOL:

Neuvola-ajoista Täällä on kuukauden välein neuvola näin alussa. Käyn heti rv 11 np-ultrassa kun viikkoja voi olla laskettua enemmän. Kun kuulemma rv 13 jälkeen ei enää voi ottaa tuota np-mittaa?

Jotain mun piti vielä kommentoida, mutta ajatus taas katkes.. Tuntuu että tämä vain pahenee...

Nyt pitää jatkaa töiden tekoa..

M1n1 ja pikkukakkonen 9+0
 
neuvolakuulumisia Oltiin sellanen pari tuntia siellä ja kaikki oli kunnossa :heart:

Täällä siis neuvolakäynnit näin:

Käynnit terveydenhoitajan vastaanotolla
.9. - 28. raskausviikolla käynnit noin 4 viikon välein
.30. - 36. raskausviikolla käynnit kahden viikon välein
.36. raskausviikosta lähtien käynnit viikon välein synnytykseen saakka
.Synnytyksen jälkeen kotikäynti
.7 - 12 viikkoa synnytyksen jälkeen terveystarkastus

Käynnit lääkärin vastaanotolla
.Neuvolassa kolme kertaa ennen synnytystä (11. - 12., 26. - 28., 34. - 36. raskausviikolla)
.8-12 viikkoa synnytyksen jälkeen jälkitarkastus
Ultraääni ja erikoissairaanhoidon tutkimukset

Oli kyllä ihanaa saada neuvolakortti :heart: jotenkin toi todellisemmaksi tätä hommaa :heart: vielä täytyy soittaa neuvolaan takaisin, niin saadaan lääkäriaika parin viikon päähän ja sitten samalla kertoa, että mennäänkö seuloihin mukaan :) Juteltiin neuvolan jälkeen miehen kanssa, että mennään seuloihin, mutta ei aborttia tehdä, vaikka jotain löytyisikin, ellei koko elämää sairaalassa täydy viettää. Samalla täytyy sitten itse soittaa ajat np-ultraan ja varata aika verikokeisiin. Täällä myös verikoe pitää antaa viikkoa ennen np-ultraa. LA aika muutui myös minulla 12.1->7.1, nyt tällähetkellä 8+4 menkkojen mukaan, mutta oikeasti se on 7+6, eli mennää tolla aikasemmalla :)

Tervetuloa uusille :wave: ja onneksi olkoon :flower:

sparkle86 voimia sinnen :hug:

piupula ja leevi 7+6 ( mennään loppunasti tuolla )
 
Ihmettelin tuolla aiemmin ettei minulle ole tullut vielä pahoinvointia kutehn aiemmissa raskauksissa, olisikohan sekin siitä syystä etten ole vielä aloittanut raskausvitamiineja!? Edellisissä raskauksissa aloitin ottamaan niitä heti plussattuani ja pahoinvointi jatkui n. 16 viikolle asti. Nyt siis rv 6+6 eikä minkäänlaista pahoinvointia! Heti kun ostan niitä vitamiineja niin alankin teidän vinkkien mukaan ottamaan niitä iltaisin.

Onko teillä muilla minkälaisia liikunnallisia harrastuksia raskauken aikana? Itse käyn body pumpissa pari kertaa viikossa ja jonkin verran pyöräilen ja lenkkeilen. Eilen oli pumpissa iaka kova treeni ja mietin että kuinkakohan koville sitä saa itsensä vetää. Join treenin aikana paljon eikä mihinkään sattunut mutta mietin että onko siitä kovasta rasituksesta jotain haittaa, pitää varmaan vähentää pikkuhiljaa niitä painoja. Haluaisin olla synnytyksen aikoihin hyvässä kunnossa että palautuminen olisi nopeampaa.

Vielä sitä haluaisin kysyä että onko teillä erityisiä toiveita lapsen sukupuolen suhteen? Minun täytyy kyllä myöntää että kahden pojan jälkeen haluaisin todella kovasti jo tytön. Luulen että tämä jää sitten viimeiseksi lapseksi ja olisi melko haikeaa ajatella ettei ikinä saisi kokea tytön kasvatusta. Tottakai lapsen terveys on se tärkein asia ja rakasta jo olemassa olevia poikiani suunnattomasti ja rakastan tätä tulevaakin jos sattuu poika olemaan mutta jollain tapaa minulla on ihan järjetön tytön kaipuu. Voi olla että jos tämä on vielä poika niin kerran on vielä tyttöä yritettävä.
 
sukupuolesta Meillä poika ja tyttö, joten sen suhteen on ns ihan sama kumpi tulee ku kumpikin jo on :heart:

täälä odotellaan parempia ilmoja, joko sataa vettä tai sitten on tosi kylmää :( Sais olla hiukan lämpimämpää.

Keiju ja tirppa rv 6+6
 
Heips.
Valvon koetta ja istun tärkeän näköisenä koneella poissaoloseurantaohjelma auki toisessa välilehdessä. :D
Huomasin, että joukossa ilmeisesti muitakin opettajia, Mussu81 oli näköjään ainakin suuntaamassa luokkaretkella. On ihanaa olla ope -kesällä! Erityisesti tämä alkuraskaus on ihan kiva käydä läpi loman aikana, väsymys ja etominen on ihan kamalaa. Hirveä fiilis, kun ruokalaan mennessä se ruuan haju saa aikaan yökkäysrefleksin ja siinä pitäisi muka sitten olla esimerkkinä ruokailemassa oppilaiden kanssa. :x

Mä en ole vieläkään saanut varattua neuvolaa, hävettää oikein. Tosin ei tässä mikään kiire ole, mutta kuitenkin. Ehkä terästäydyn ja varaan huomenna. Meidän neuvolassa on vain tunnin soittoaika ja siitä tunnista olen 45 minsaa oppitunnilla, joten soittaminen on sen vartin varassa ja puhelin tietysti just silloin varattu. :/

Pikkutoive, mulla on ollut kolmessa aiemmassa raskaudessa ihan kamala ja jatkuva päänsärky, johon ei auttanut yhtään mikään. Tällä kertaa sitä ei ole ollut, koputan puuta...
Panacod-reseptin sain esikoiselta migreenin hoitoon, mutta en sitä uskaltanut ottaa. Vaikutti turhan tujulta aineelta.

Mun on pakko myöntää, että kertominen ahdistaa enemmän kuin salailu. Tämä odotus on ympäristölle taatusti isompi shokki, kuin meille, vaikka työstettävää on ollut meilläkin. Reaktioiden arvaaminen tuntuu aika mahdottomalta. Luultavasti tulee tyrmäys noin alkuun ja sitten sopeutuvat jos ovat sopeutuakseen.

Kreecher ja Ötys
 
Ultrassa käyty ja kaikki hyvin :heart:
Tämä pahoinvointi ja oksentelu on aivan järkyttävää, mutta lääkäri sanos että hän tykkää siitä että on pahoinvointia koska se tarkoittaa sitä että luultavasti pikkunen pysyy matkassa :) mutta kyllä tämä olon on vetänyt veltoks! Mutta koitan ajatella positiivisesti vaikka vaikeeta se kyllä on kun koko ajan saa halailla arabiaa :( Tiinu ja masuasukki 7+4
 
Kreecher,
en halua kuulostaa tungettelevalta, mutta miksi luulet että
reaktiona on tyrmäys? Kuitenkin olet jo koulut käynyt ja töissä käyvä
ja ilmeisesti olette olleet jo jonkin aikaa yhdessä.

Mietin vain omaa tilannettani, kun valmistun syksyllä ja kerkeän hetken
olla töissä ja mieheni valmistuu keväällä ja menee sitten töihin.
Työpaikat on molemmilla tiedossa (siis minulla vain syksyksi, mutta miehelle vakituinen)
mutta tuntuu silti että tämä tyrmätään perustein "ette ole kerennyt olemaan vielä yhtään työelämässä ja ei teillä ole vielä taloa yms. yms.
Itsestä tuntuu että raskaus tulee juuri hyvään saumaan. Nyt on koko elämä 22-vuotiaaksi
opiskeltu putkeen hirveää vauhtia ja amk-paperit pitäisi tosiaan syksyllä saada. Olisi ihanaa
viettää nyt aikaa miettien, mitä oikeasti seuraavaksi haluaa. Ala jota olen opiskellut on kyllä oikea, mutta työmahdollisuuksia on ihan hirveästi, joten mietittävää riittää..


Jeccika jeee :) melkein samoilla mennään :) tänään 5+2 :)

anmami sama juttu. Eli pyörryttää tosi usein. Täytyy vaan yrittää aina
varovasti nousta ylös ja varoa liian äkkinäisiä liikkeitä liikkuessa.
Pahoinvointia ei sen sijaan ole, mutta ruokaa ei tee samalla tavalla mieli.

Luulen kyllä et se on enemmän psykologista. Kun koko ajan miettii
mikä on suht terveellistä ja haluaa välttää turhaa rasvaa ja sokeria.

Mies sai vapaaksi tuon ekan neuvolan 18.6. :) tulee varmaan hänellekkin vähän konkreettisemmaksi koko asia.
 
Meillä kans mun isä sano että et sitten malttanut odottaa että olisit työelämässä saanu oltua jonku aikaa.. Siis valmistun ens joulukuussa (sopivasti ennen ku vauva syntyy :) ) Mutta toisaalta olen kokoajan koulun ohella ollut säännöllisesti töissä, ja jalkaa on jo muutamaan paikaan oven välissä, että tiedän kuitenkin, että varmasti mammaloman jälkeenkin työtä on tarjolla. Ja koulukaverit on kans vähän samoilla linjoilla isäni kanssa, että tahtovat ennen perheen perustamista olla työelämässä.

Sitten kysyisin tällaista teiltä joilla enemmän kokemusta ultrista yms. Että mihin aikaan päivästä ultrat yleensä on? Ku mies olis halukas tulemaan ultriin mukaan sitten kun niiden aika on, mutta kun hän käy töissä, niin mietin vain sitä, että onko tilanne se, että aina pitää pyytää töistä vapaata..
 

Yhteistyössä