*Tammikuun Tarrasukat 2018 Elokuussa*

Hei pitkästä aikaa. Elämä on näyttänyt nyt synkkiä puoliaan ja jaksaminen on ollut vähäistä.

Sokerirasitukseen sain vihdoin mentyä yli kuukauden myöhässä. No nyt se on ohi ja tuloksia odotellessa.

Muistutuksena että tulevaisuus on edessä kuitenkin, tuntuu liikkeitä jo kohtalaisen hyvin. Vauva tuntuu viihtyvän kohdun yläosassa poikittain (ehkä näin siis, siltä se ainakin tuntuu) ja liikkeet tuntuvat parhaiten selällään tai kyljellään. Tuntee selvästi kun toinen kääntyy siellä. Potkut on vielä hentoja, mutta tunnistettavissa.

Liitoskipuja on häpyluussa erityisesti. Ollut jo kuukauden pian
18+1
 
Täällä on sokerirasitus rv 30 tienoilla. Eka kertaa semmoiseen täytyy mennä. Mites oletteko kaikki naimisissa? Vai miten nuo isyyden tunnustamis asiat. Olen miettinyt onko järkeä meidän tunnustaa edes nla kun paperit lähetetään sossun jossa ne on kk ajan lapsen syntymästä. Olen nopeampaa saanut kun suoraan sossusta käynyt viikko lapsen syntymästä.

Rakenne ultraan en ole menossa ollenkaan. Olisi liian vaikea järjestää lapsille hoidot ja kulkeminen kun eri paikkakunnalla. Ihtelle riittää nuo nla ja lääkäri neuvolan ultraamiset. Meillä ultrataan jokakerta.

Uudet lastenvaunut on haaveissa. Nordin vaunuja katsellut. Tummanharmaita. Nehän oli vissiin kotimaista suunnittelua
 
Viimeksi muokattu:
Me käytiin Suomessa muutaman päivän reissu ja onhan siellä aika kylmää elokuuksi. Ensi kerralla kun tullaan niin onkin jo pikkuinen mukana :love:

Mulla on alkanut tuntua liikkeitä päivittäin ja monesti tosi vahvoina! Ihana tunne, kun pieni oikein hätkähdyttää potkuilla. Varsinki reissussa liikkui paljon, mistä sitten johtunee, ja selällään maatessa usein alkaa heilumaan. Se ei taida olla enää hyvä asento kun ihan pitkällään on, alkaa tuntua vähän epämukavalta.. mulla on kans noita liitoskipuja (ainakin oletan että niitä), tuntuu alavatsan ja lantion alueella ja tuntuu kuin ihokin venyisi. Verisuonet näkyy myös vatsassa selkeämmin. Vieläkin omasta mielestä näytän vaan lihoneelta enkä raskaalta mutta eiköhän se tästä pian muutu.

Onko muilla tullut rintoihin muutoksia? Vaikuttaa kai enemmän ensikertalaisiin? Mulla on usein aristanut nännejä, ne on tummuneet ja ihan vähän kasvaneetkin, vaikka rintojen koko ei ole kovin muuttunu.

Eikös joillain ole jo ollut rakenneultra? @hennaaa? Muistelen että olit niitä ekoja :D mulla vielä reilu viikko odottelua.
 
@meliita Me ei olla naimisissa, mutta on ollut puhe että saatetaan käydä tekeen paperit valmiiksi ja pitää häät sitten joskus myöhemmin. Monestakin syystä, lapsen takia ja siksi jos miehelle sattuis jotain niin mun asema ois turvatumpi jos oltas naimisissa. Tää tuli puheeksi noiden terrori-iskujen jälkeen ku asutaan Barcelonassa, mies alkoi miettimään että mitä tapahtuis jos se ois vaikka ollut paikalla jne (n)
 
@Kath mä en tunne vielä ollenkaan liikkeitä ja NIIIIIIN paha mieli, kun kaikki koko ajan vaan mainitsee asiasta... :( "Noin iso maha, etkä edes liikkeitä tunne... onpas outoa!" ja "Kun kerran kaksi vauvaa siellä on, niin kyllähän nyt jo jotain pitäis tuntua!!" No voi v**tu kun EI TUNNU, minkäs sille mahdan. :cry: Sydänäänet kyllä kuuluu, että kai siellä ainakin yksi on vielä kyydissä. Harmittaa niin paljon kaikkien ihmisten typerät kommentit. Ja hävettää myöntää, mutta olen rehellisesti sanottuna vähän kateellinen myös kaikille niille, jotka täällä ja muualla hehkuttaa niitä liikkeitä, vaikka eihän se multa ole pois. :(

Anteeksi typerä kiukun ja pahan olon purkaus. Tänään on vaan huono päivä, eikä näille tunteilleen mitään mahda. :(

MamaBlue ja nallekarkit 19+2
 
@MamaBlue: älä masennu (y) sulla on vielä aikaiset viikot, kyllä ne sieltä alkaa potkimaan kun aika on kypsä :barefoot::barefoot:

Rakenneultrassa käyty viikko sitten, ja kaiken todettu olevan hyvin ja paikallaan :love: Paitsi tyyppi oli niin vilkas ettei kuvaaja tahtonut saada kunnon kuvaa kun piti heittää kupperskeikkaa niin kovasti :rolleyes:

Ekat liikkeet tunsin alkuviikosta yhtenä iltana nukkumaan käydessä, muutama potku tuntui ihan kämmeneen asti mahan päällä. Mitään hipaisuja ei ole tuntunut koko aikana, paikoillaan ollessa liikkeet on sellaisia muljahteluita, jotka tuntuu vähän reilummilta ilmavaivoilta, eri kohdassa vaan :D

Vaunut löydettiin viimein, olikohan viidennet käytetyt joita käytiin koplaamassa, kun kaikissa tuntui olevan renkaiden laakerit löysät, oli ne sitten kolme tai kymmenen vuotta vanhat. Pientä stressiä kaiken tavaran hankkimisesta ja huusholliin ahtamisesta, mutta onneksi tässä on vielä aikaa:whistle:

Onko muilla tämmöstä kipua, kun jomottaa tuonne alaosastoon, huulien yläpuolelle luuhun, onko nää jotain liitoskipuja vai mitä? Kävellessä olo on kuin Aku ankan ja Muumimamman risteymällä o_O Pahoittelut jos menee liian ällöksi :unsure:

Histis_82 ja pikkutyyppi 21+5
 
Mulla kans tuntuu painavan tuonne nivusiin ja kävely välillä kuin ankalla. :LOL:
Liikkeitä ei vielä kauheesti tunnu, joskus istuessa tuntuu kun joku muksii selkäänpäin. Luulen että istukka on vatsan puolella edessä ja jalat/liikkeet tuntuu siks selän puolella. Harmi sinänsä koska mies ei niitä nyt sit pääse tuntemaan. :(
Rakenneutraan vielä 18 päivää.. odottavan aika on pitkä..
Napsuli ja Nappi Rv. 18 poksahti eilen.
 
Ultra takana. Kaikki kunnossa (y)
mutta nyt mua huolestuttaa istukka joka on edessä ja kun sanoivat että saattaa vuotaa jne.
En sitten tajunnu kysyä että onko se nyt ihan siinä kohdun suun edessä että pitääkö mun olla jotenki varovaisempi liikkeissäni, vaikka luulis että siinä kohtaa olisivat sanoneet jos pitää ottaa iisimmin...??(n)
Onko kellään täällä tietoo asiasta?
Ehkä soitan neuvolaan ja kyselen mitä ne on mieltä.
Eli kunnon liikkeitä saan varmaan odottaa tuon istukan paikan takia.
Sukupuolikin selvis joka tosiaan yllätti:)

Kath 20+5
 
  • Tykkää
Reactions: Daisy85
@Kath tuliko sulle istukka kontrolli ultra myöhemmälle?

Mulla etinen istukka ja on kohdunsuun päällä. Koska alkuraskauden aikana oli veristä vuotoa, on minulta raskaammat nostelut ym rasitus kielletty, myös pyörällä ajo. Mulla kontrolli uä rv 32 tulossa istukkaan, jos ei ole kohdun kasvun myötä siirtynyt pois niin ei saa synnyttää alakautta.

Evangelina 21+5
 
Evangelina Joo, mulla on kontrolli uä muistaakseni viikolla 30.
Onko sulla ollu mitään kipuilua nyt?
Mulla oli eilen ultran jälkeen viiltävää kipua navasta alaspäin, oikeestaan koko illan vatsa oli kumman herkkä. Johtuneeko siitä että tais mennä lähes tunti siellä rakenneultrassa kun lääkäriopiskelija ultras, vai meneekö oikeesti noin kauan yleensä?
Tuntuu että ei kai mulla ennen noin kauaa oo aikaisemmin menny ja ei oo tuntunu missään painelut ja pyörittelyt:eek:
Tänään oli niin pitkät jonot neuvolaan ja itellä koko päivä kiirettä niin jäi soittamatta. Maanantaina uusi yritys.
 
@Kath kyllä mullaki kesti ultrassa kauan, vauva ei vaihtanu asentoa nii saan mennä vielä uudelleen että katsotaan loput rakenteet. Kohtu on ollu jo viikon kosketusarka kasvun takia, ja ultraaminen sattu kyllä välillä ihan kunnolla. Muutenii liitoskipuja ja ajoittain supistelua. Ei sitä kannata kauhesti huolestua siitä istukasta, harvoin kuitenkaa alkaa vuotaa ja jos alkaa nii saa mennä suoraa synnärille/ gyn päivystykseen eikä tartte mihinkää soitella tms eka. Istukka myös siirtyy kohdun kasvun myötä ylemmäs, ja siksihän on kontrolli. Toivottovasti molemmilla käy kaikki hyvin ☺
 
Moi Hannele77,

Tervetuloa ryhmään! Mulla tuntuu myös, että kunto olisi romahtanut ja puuskutan portaissa. Kumma kyllä, mutta zumba-tunnin jaksan kunnolla. Olen huomannut että portaat ja ylämäet hengästyttävät heti.

Minä odotan myös toista lasta, laskettu aika 18.1. ja myöskin NKL (toivottavasti :D )

Hei hauskaa Sunshine2, saas nähdä äherretäänkö yhtä aikaa Naistenklinikalla! Ja sitten hotelliin vauvaosastolle! Luitteko siitä.
 
Kertokaas te viisaat, mitä kaikkia vauvapaketteja saa ilmaiseksi ja miten tilataan? Tarkoitan siis Liberon yms.en äitiyspakkausta.

Mullakaan ei potkuja tunnu, kipua alamahassa toisinaan kylläkin..vähän pelottaa mut yritän ajatella että se on vauvan liike joka tuntuu jo kertaalleen venyneessä kohdussa. Siitä johtuen myös uskon miksi mun maha oli heti yks pallo! Hämmentää kun ekan kanssa ei ollut mitään vaivoja ja mahakin oli pieni ni nyt on vaikka mitä tuntemusta.
Neuvolalääkäri oli liukuhihna-meiningillä, ja sanoi että oon lihonut liikaa viikkoihin nähden..tosi kiva. En ollut ylipainoinen ennen raskautta ja sokeriras.oli Ok joten ei hätää mut tarkkaa ruokavalioo suositteli. Mulla siis tullut 6kg.. Mites muilla?!
 
@Hannele77 mun neuvolalääkäristä jäi kans aika nyrpeä vaikutelma. Mihinkään mun esittämiin kysymyksiin ei oikeen vastannut ja vaikutti siltä ettei duuninsa kiinnosta. Onneks hoitajat ollu ihania :)
Painoa ei oo oikeestaan tullut yhtään toukokuun jälkeen, mulla oli niin pitkään pahonvointia ja ruokahalu kateissa että paino putos alkuun melkein 3kg. Nyt tullut takasin saman verran.

Meillä oli vihdoin se odotettu rakenneultra:D kyllä se vaan jännitti! Onneksi kaikki oli niinkun pitikin:love: saatin samalla sitten nähdä että poika on tulossa(y) oltiin kyllä kumpikin melko varmoja tytöstä ennen ultraa :ROFLMAO:
Tänään päässyt sitten maalailemaan vauvan huonetta, ihanaa päästä tekemään jotain konkreettista vauvaa varten. Ollaanhan tässä nyt jo aika tukevasti raskaana kun viikotkin vaihtuu 21+0:love: puolet hujahtanut jo ohi! :rolleyes:
 

Yhteistyössä