TAMMIKUUN TOIVOT marraskuussa

Graavilohi ei kuulu mun lemppareihini mutta maksalaatikkoa aion syödä, ja jos menee isompi erä kerralla niin menköön. Sitä odotan, ostan varmaan synnytyksen jälkeen (saahan sitten sitä kai jo syödä??) monta pakettia maksamakkaraa ja laatikoita :p
Ja jos tekee mieli niin ehkä aattona ruuan kanssa maistan pikkusen punaviiniä, mutten tiedä, tähän saakka ei ole tehny mielikään niin voi olla että vesi ja maito maistuu parermmalle =) Tietty jotkut ovat ehdottomia kaikkien ruokien ja juomien suhteen, mutta kukin tietysti miten haluaa, minä ainakin sitä maksalaatikkoa syön, ja sitähän saa vähän muutenkin syödä (harmittavan vähän, siks olen jättäny koko homman pois ettei tule vaan paha mieli pienistä annoksista).

Jos itse graavaa lohen niin olisko se sitten parempi/turvallisempi vai onko sillä merkitystä? En tiedä siitä oikein, kun ei tosiaan kuulu mun lemppareihin.
 
mmamaa juu on se ihanaa kyllä nähdä kuinka tärkeitäki ne toisilleen on. ja esikoinen kans"huolehtii"pikku veljestä. just jos sanon esim että mennään kauppaan, niin esikoinen totee että Vili mukaan. ja muutenki tuo esim tutin velille ku näyttää siltä että haluaa tutin. halit kuuluu kans välillä tapoihin. mutta tosin ne jotkut päivät on ihan päinvastasia.

graavilohesta mä en osaa sanoo mitään. en syö ollenkaa kalaa.

huomenna olis neuvola. soitan huomenna myös lääkärille ajan. kattoo mille päivälle sen saa. mielellään menis jo huomenna niin sais taas tietää onko tuola alakerrassa tapahtunu lisää muutoksia. viimeks oli kohdunkaulaa jäljellä 1cm ja ulkosuu auki 2cm. mietin et mitäs sit kun kohdunkaula on lähteny kokonaan? tietenki alkaa aukeen kohdunsuu, mutta onko hälyttävää tai jotain. yleensähän ensisynnyttäjillä häviää kohdunkaula ensi ja sitte alkaa kohdunsuu aukeemaan ja taas uudelleen synnyttäjillä alkaa usein kohdunsuu aukeen jo ennen ku kaula alkaa häviämään.

oltiin sielä joulunavauksessa tänään. ihan kiva oli käydä mutta kyllä ärsyttää ku ihmiset ei voi edes vaivautua väistämään ku vaunuilla tulee porukkaa :kieh: näin monta tilannetta ku vaunuilijat joutui väistelemään ahtaissa paikoissa ihmisiä jotka vaan seisoskeli keskellä tietä ja jutteli keskenään ja kun vaunut esim tulee ni ei edes vaivaudu ahteriaan liikuttamaan. pahimmat oli mun mielestä keski-ikäset ihmiset tai teinit.

tänään ostin vaippapaketin ja liivinsuojuksia ja pienen ainu tuttipullon. nyt ei tartte ostaa enää mitään. kaikki on valmiina. ostin niitä liberon 3-6kg vaippoja. minkä kokosia vaippoja meinaatte ostaa(kertiksen käyttäjät)? eka ajattelin ostaa paketin myös 2-4kg vaippoja mutta en sitten viittiny ku viimeks ostin niitä mutta ne jäi niin nopeesti pieneks ku pojat ollu syntyessään jo sen 4 kiloa. sairaalasta saa kumminki sen liberolaukun ja sielä on kumpiaki vaippoja.

juu-u mutta hipsin nukkuun että jaksaa taas aamulla olla pirteenä. öitä kaikille tuleville mammoille.

cruella+vaavi 34+1
 
...piti käydä pitkällä lenkillä koirien kans ku alko ahistaa sisäilma! Hassu ajankohta näin yömyöhään ulkoilla, mutta yksin kotona ollessa ei taida olla paljoa väliä.. mies käy välillä vaan yötä kotona, mutta porohommat ovat juuri pahimmillaan käynnissä. Ennen pyörin matkassa, mutta ei sinne voi mahan kans lähteä.

Lapsettomuudesta meillä kans meni vuosi ennen ekaa plussausta ja se meni kesken rv 9.. sen jälkeen meni vielä kaks kesken aivan alussa ja tämä nyt on kestänyt :heart:
Hirveän moni ystävä ja sukulainen kamppailee lapsettomuuden kanssa, mutta kaikilla näyttää tärppäävän jossain vaiheessa. Enoni vaimoineen sai lapsen pitkien hoitovuosien jälkeen nelikymppisenä ja nyt heille on tulossa toinen.. voi sitä onnen määrää!!!

Imetysliivit olen myös hankkinut Taikapilvestä. Myyjä hoksasi, että olin ottanut kolmet kokoa S ja ehdotti, että kävisin kokeilemassa päälle. No lopulta pitikin ottaa L kokoa....? Siis olenko minä pygmi jo niin isoksi kasvanut |O ainaski ne oli ihan mahtavia päällä!!!

Mutta mistä hitosta niitä imetyspaitoja??? Olen löytänyt kirpparilta kaksi pitkähihaista paitaa ja Oulun reissulla h&m kaks toppia...siinä mun varasto... Huutonetissä ei tunnu olevan mun kokoa ja nettiputiikit sikahintaisia... olisko ehdotuksia/ompeluvinkkejä?

Joulukoristeita
on tosi vaikeaa pihdata ens kuun alkuun... varsinkin jouluvalot haluaisin jo esille. Kynttilöitä polttamalla onneksi pahin kaipuu lähtee

Tulis jo se mies...en saa unta jos se ei oo vieressä kuorsaamassa
Joko muuten maistoitte joulusuklaata? On mun ehdoton lemppari :p

Anar ja Eemeli 30+5
 
Oliko teillä ongelmia mosmo-vaunujen renkaiden kanssa? Me ei saada ilmaa pysymään niissä, ikään kuin venttiilit puuttuisivat..? Ilma sihisee saman tien ulos kun alkaa kierittämään pumppua irti. Tai sitten ollaan vaan nin taunoja ettei tajuta.. :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anar:
Mutta mistä hitosta niitä imetyspaitoja??? Olen löytänyt kirpparilta kaksi pitkähihaista paitaa ja Oulun reissulla h&m kaks toppia...siinä mun varasto... Huutonetissä ei tunnu olevan mun kokoa ja nettiputiikit sikahintaisia... olisko ehdotuksia/ompeluvinkkejä?
Ohjeet imetyspaitaan ja -mekkoon löytyy ainakin: Suuri Käsityölehti nro 3/07. Selasin noita lehtiä ja löysin numeron 04/06 -lehden, jossa oli vauvan perussettiin ohjeet, eli potkupuku, myssy, body, housut, makuupussi ja mekko. Taidanpa lähteä ostamaan kankaita! Kiitos Anar vinkistä :D

Olen myös miettinyt tuota graavilohta. Onko jollakin kokemuksia oman graavilohen tekemisestä? Siis simppelihän se on tehdä, mutta kuinka kauan itse tehty säilyy ym.

Eilen löydettiin jouluvalot (olivat vähän hukassa muuton jälkeen) ja laitettiin kynttilät paikoilleen. Jouluvalot pitää ostaa, siis sähköiset. Olin jotenkin niin joulutunnelmissa, että pistin aamulla joululaulut soimaan... No, pianolla olen jo soitellut joululauluja viime kuun puolellakin :ashamed:
 
että voi ihmisellä olla kamala olo, yöllä unta n 30 min, muuten pyörin ja luin kirjaa. Aamulla sitten sain nukuttua kuudesta kymmeneen. nyt on varmaan pakko mennä uudestaan, niin hassu olo. En tajua mikä mulla on, mahakin ollut kipeä eilisestä lähtien, vessassa saanut juosta. Itkettää ja väsyttää mutta uni ei tule.

Oma ulkonäkö ärsyttää, olen kuin pommin jäljiltä, hiukset harottaa, naamataulu on kamala...

oi tätä raskauden riemua.... En tiedä jaksaako edes illalla mennä perhevalmennukseen, vaikka aiheena olis imetys...

Anteeks vuodatus, taidan sittenkin kömpiä sängyn pohjalle jos se univaikka tulisi...

Vauva sentään mahassa jaksaa möyriä. Sekin tuntuu välillä uskomattomalta, että kohta se tulee ulos ja mä saan lapsen...

Emmy83 ja vaaveli 33+1
 
Lohen graavaamisesta: olen kuullut monelta ~10 vuotta sitten raskaana olleelta, että graavilohi on ihan turvallista, jos sen itse valmistaa. Kaupan graavilohessa on joko se vakuumipakkausriski (eli oikeasti korkea), tai jos on kaupassa graavattua, ei kuitenkaan itse tiedä kylmäketjusta ja kalan tuoreudesta & säilytyksestä. Ilmeisesti siis jos ostaa kaupasta tuoreeltaan kokonaisen lohen, graavaa sen samantien ja säilyttää extrakylmässä (voi pakastaakin, kai), niin riskit ovat hyvin pienet. En vaan ole vielä tajunnut neuvolasta kysyä asiaa, enkä ihan täysin luota noin kauan sitten raskaana olleiden tietämykseen nykyrajoitusten valossa :)

Mulla oli neuvolakäynti tänään, ei mitään huolestuttavaa. Kaikki arvot hyviä itselläni, ja neiti on jo aika alhaalla raivotarjonnassa. Tuskin enää kääntyy. Sf-mittakin laskee vaan käyrillä, on nyt ainakin 3cm alempana kuin esikoista odottaessani näillä viikoilla... Ilmeisesti vauva on jo osin laskeutunut tuonne, ja toki se hivenen pienempi kokokin vaikuttaa. Oloni on tosi hyvä, voi kun jatkuisi tällaisena vielä monta viikkoa!

Tuttiritari 32+
 
Heissan, täällä töissä on kauhea tohina päällä mutta pitää sen verran aina nipistää että täällä käyn ;)

Nyt olo on jo normaali joten jaksaa taas, sain yölläkin kohtuullisesti nukuttua. Ja ihanaa kun toi turvotus sormista aina häviää välillä, ettei ihan pullasormena tarvii olla. Vesi se vaan tekee ihmeitä =)

Imetyspaitoja oli stokkalla kivan näköisiä, hinta niillä tais olla joku 24-30 euroa. Pari niitä varmaan hennoo kyllä ostaa, henkan & maukan paidat oli kans ihan jees eikä ne nyt kauhean kalliita olleet, jotain 15-20 euroa kipale. Mulla on pari iso-kaula-aukkoista paitaa joita varmaan myös pidän mutta sitten kun on vähän kokemusta siitä touhusta niin ostan varmaan sitten paidan pari. Ja onnistuuhan kotona tavan paidallakin, helma vaan ylös ;)

Mulla on toukka edelleen päivästä riiippuen joko pystyssä tai poikittain,tällä hetkellä taitaa olla pää alaspäin. Aamulla oli ihan vaakatasossa ja potki tosi pitkälle sivulle kylkeen. Jospa se jossain vaiheessa sitten asettuu, eikös muutama viikko ole vielä aikaa vaihtaa asentoa siihen "lopullisempaan"?

Joo, noi vanhat ohjeet on vähän niin ja näin... ennen vanhaan sai maksamakkaraakin syödä huoletta mutta eipä enää. Ja eikös joskus parikymmentä vuotta sitten konjamiinilla kolotuksia hoidettu ihan yleisesti raskausvaivoja? :LOL: Meistä taitaa suurin osa olla sitä ikäluokkaakin että ollaan saatu kunnon hömpsyt jo masuaikana :whistle:

Mutta joops, täytynee alkaa tekemään töitä - tänään ip kipasen kangaskauppaan hakemaan kangasta niin illalla pääsen askartelemaan ja suunnittelemaan joulukortteja ja hmm.. ehkä joululiinojakin :)

Runttis ja toukka 30+6 (huomenna sitä taas paukkuu viikot.. ) :heart:
 
Hellou taas :wave:
Haettiin vaunut pe:na ja Juha oli se,joka työnteli niitä koko illan eteisessä ja kuvitteli,miltä näyttää vauvan kanssa :LOL:
Itse asiassa mies peilas itteään peilin edessä :LOL:
Kyllähän munkin on niitä aina hiplattava ohikulkiessani... :p
Lotta viikkas pikkusiskonsa vaatteet nätisti koreihin ja nyt rupean pinnasuojuksen ompeluun =)
Joku täällä kirjoitteli epäilevänsä vauvelin jo hiukan laskeutuneen alemmas.
Oiskohan mullakin jo niin...siis nyt jo,koska kahdet housut on jääneet jo käyttäkelvottomiksi sen takia,että nyt vatsa tuntuu alkavan suoraan häpyluusta ja tuleva kummitäti eilen kyläillessään kauhisteli,että "kuinka se nyt jo on noin laskeutunut?" :eek:
Jaa-a...

Juha sai tän vko:n sairaslomaa.
Mikä lie rasitusvamma jalassa mutta saadaanpa taas rakentaa koko pvä ja muutenkin hiukan enempi kaksistaan olo-aikaa :heart:
Kohta ei enää olla kaksistaan muuta kuin lapsenvahdin avulla :D

Pikku neiti 33+0
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anar:
...piti käydä pitkällä lenkillä koirien kans ku alko ahistaa sisäilma! Hassu ajankohta näin yömyöhään ulkoilla, mutta yksin kotona ollessa ei taida olla paljoa väliä.. mies käy välillä vaan yötä kotona, mutta porohommat ovat juuri pahimmillaan käynnissä. Ennen pyörin matkassa, mutta ei sinne voi mahan kans lähteä.

Lapsettomuudesta meillä kans meni vuosi ennen ekaa plussausta ja se meni kesken rv 9.. sen jälkeen meni vielä kaks kesken aivan alussa ja tämä nyt on kestänyt :heart:
Hirveän moni ystävä ja sukulainen kamppailee lapsettomuuden kanssa, mutta kaikilla näyttää tärppäävän jossain vaiheessa. Enoni vaimoineen sai lapsen pitkien hoitovuosien jälkeen nelikymppisenä ja nyt heille on tulossa toinen.. voi sitä onnen määrää!!!

Imetysliivit olen myös hankkinut Taikapilvestä. Myyjä hoksasi, että olin ottanut kolmet kokoa S ja ehdotti, että kävisin kokeilemassa päälle. No lopulta pitikin ottaa L kokoa....? Siis olenko minä pygmi jo niin isoksi kasvanut |O ainaski ne oli ihan mahtavia päällä!!!

Mutta mistä hitosta niitä imetyspaitoja??? Olen löytänyt kirpparilta kaksi pitkähihaista paitaa ja Oulun reissulla h&m kaks toppia...siinä mun varasto... Huutonetissä ei tunnu olevan mun kokoa ja nettiputiikit sikahintaisia... olisko ehdotuksia/ompeluvinkkejä?

Joulukoristeita
on tosi vaikeaa pihdata ens kuun alkuun... varsinkin jouluvalot haluaisin jo esille. Kynttilöitä polttamalla onneksi pahin kaipuu lähtee

Tulis jo se mies...en saa unta jos se ei oo vieressä kuorsaamassa
Joko muuten maistoitte joulusuklaata? On mun ehdoton lemppari :p

Anar ja Eemeli 30+5
Itsellänikin on ajankohtaista nämä imetysliivi ja paita asiat, niin täytyy kommentoida. Viikonloppuna kävin Kempeleen Zeppeliinissä ja siellä Anton&Nina liikkeessä. Siellä oli mamalicious? merkkisiä imetyspaitoja ja yhden mustan ( pitkähihainen) ostinkin, maksoi 20e.

Että jos Ouluun teet reissun vielä, niin käy Zeppeliinissäkin. Oulun keskustassakin taitaa olla Anton&Nina, mutta ne taisi mainostaa joku aika sitten muuttomyyntiä tms.. en ole sitten ihan varma sen sijainnista. Netistä varmaan löytyy
:)

eema 31+1
 
neuvolasta kotiuduttu.kaikki oli ok.sf-mitta hurjat 36cm. neuvolantäti vähä käsikopelolla kokeili vauvan kokoa, ei osaa painoarviota sanoo mutta meinas ettei ihan pienimmästä päästä. torstaina mulla olis taas se lääkäri, neuvolantäti käski mun pyytää lääkäriltä kokoarvioon lähete. että sitä aikaa sitten odottelemaan.

mutta pikaseen vaan tulin piipahtaan. pitäis mennä pyykit laittaan kuivuun ym. imuroinu jo oon ja pölyt pyyhitty. lattiaki pitäis pestä, mutta venytän sitäki hommaa koko aika. juup, mutta illalla taasen palailen ainaski lueskelemaan ku pojat on menny nukkuun.
 
jouluvalot meillä laitetaan ulos ekana adventtina. Ajateltiin lasten kans pitää pienet pikkujoulut, mutta mies on töissä niin, että oikeestaan ainoaksi vaihtoehdoksi jää tuo eka adventti/vkl. Tuntuu vaan, että pitäis olla pikkujouluissa jotain joulukoristeitakin :/ En kuitenkaan vielä tuolloin halua joulua kokonaan kotiin... Pitää vielä katsoa, onnistuisko itsenäisyyspäivän aikaan pikkujoulujen vietto. Silloin me on perinteisesti laitettu jouluvaloja sisällekin, mutta tontut ym. laitetaan vasta jouluviikolla.

graavilohi on turvallisempaa itse tehtynä ja silloinkin vain tuoreena! Jos itse graavaa, pitää huolehtia kokoa aikaisesta kylmäsäilytyksestä ja syödä kylmästä suoraan. Esim. tunteja joulupöydässä seissyt kala on jo listerian puolesta riskialtista syödä. Samoin monta päivää jääkaapissakin ollut valmis kala. Pakastaa kalan voi, ja sieltä sulattaa vain sen verran, mitä syö. Niin ihan turvallista.
Ostokaloja en menis syömään. Uusimmassakin testissä oli 20% kaupan kylmähyllyjen kaloissa listeriaa!

MrsO Kiva kun se makuupussi löytyi! Voit käydä tuomassa/viemässä sen mulle töihin. Joudun itse tekemään jonkun verran töitä tällä viikolla kun työntekijällä on lapsi sairaana :/ Ja jos en itse siellä olekaan, voit jättää sen sinne. Ja jos olet tullut toisiin ajatuksiin maksusta, pyydä rohkeasti! Tarjoan tuodessas ainakin pullakahvit ;)
 
Oih täälä päikkärit nukuttu =) pojatkin kuului just heräävän...itse nousin just äsken vessaan ja ihme kun sain itteni niin hiljaa hinattua poikien keskeltä ylös etteivät herännet :eek: tää liikkuminen kun ei enään kovin helppoa ole varsinki just nuo sänkgystä ylös nousemiset ym kun tuntuu et maha painaa tuhat kiloa!

Johjo teillä tosiaan mukavasti tasaseen tahtiin noita synttäreitä vuodessa =) ei meilläkään aikuisten syntymäpäiviä juhlita,lapset vain vaikka oon mä vähän saattanut leipoa hyvällä syyllä myös mun ja ukon päivinä...hyvä syy syödä jotain herkkua mukamas :whistle: eli ihan kivasti meilläkin noita juhlia nyt ympäri vuotta (joulu,touko,heinä ja kesä..plus nyt tulee tammi ;) )

Graavilohta mä en syö. ennen tykkäsin siitä älyttömän paljon,mut mua on ruvennut ällöttämään jotenkin sen raakuus :x heh kaikkea sitä miettiikin,mut mielummin syön nykyään savulohta :p noista graavilohen syönnistä raskausaikana on kans kuullut että itsetehtynä vois syödä,mut mulle neuvolas sanottiin et se on RAAKAA siltikin ja ei oo turvallista syödä vaikka itse graavaisikin. nimenomaan se suolaus ei poista sitä seikkaa et se on raakaa lihaa...mut jokainen tekee päätöksen syökö vai ei ;)

cruella juu tärkeitä nuo pojat toisilleen on ja se on kyllä niin hellyyttävää katseltavaa :heart: oon kans huomannut ton saman "ilmiön" että tungoksessa on ärsyttävä liikkua lastenrattaiden/vaunujen kans :kieh:
vaippoja meinaan kans ostaa niitä liberon 3-6kg . ne on hyviä vaikka onhan ne vähän aluks isoja :D on kuitenkin pitäneet hyvin meidän pojilla liberot oon muutenkin kokenut parhaiksi vaipoiksi ainaki noille pojille.

emmy83 mullakin samanlaisia tuntemuksia ajoittain :hug: olo on oikein "hehkeä" ja lisäks mä oon jotenkin hermoheikko :ashamed: ja mulle ei mikään tunnu olevan koskaan hyvin...siis tällä hetkellä...tän on PAKKO johtua raskaudesta,en mä oikeesti tällänen ole ;) tai sit oon saanut liikaa näitä raskaus ja imetyshormooneita kun oon täs 3vuotta ollut aina raskaana tai imettänyt :LOL:

Mulla on tänään aamulla vauva ollut jotenkin kovalla venyttelypäällä ja on leveillyt tuola mahassa hyvin paljon |O aamulla olin poikien kans ulkona ja käytiin vähän kävelylläkin niin kyllä meinas tuottaa tuskaa liikkua kun mahaan otti niin lujaa :'( kummallinen tunne ja tuntui niin ahtaalta tuola mahas et jokainen sisuskalu oli puristuksissa! yöks! Onneks se helpotti aika pian ja oikein tunsin kun tuo vauveli mönki ja liikkui sielä....tais hieman mennä pienempään asentoon kun olo helpotti :) liikkunut on kovasti kaiken aikaa ja tuntuu että se venyttelee paljon...äitillä on niin ahtaat oltavat. ei todellakaan ollut kiva poikiia pukea ja riisua talvikamppeista....Täälä kun tuli lumi :D kivaa tykkään siitä,mut tuo pukeminen tuottaa tuskaa!

nyt täytyy mennä keittämään kahvia ja antamaan pojille välipalaa! Lupasin niille jätskiä siinä livussa et itsekkin syön :p tekee niin mieli jäätelöä...piti sen takia aamusta käydä tos lähikaupassa poikien kans jätskiostoksilla :D

Hyvää uutta viikkoa kaikille :wave:

mmamaa 31+0
 
Tervehdys kaikille! Esikoistaan odottava naikkonen ilmoittautuu vihdoista viimein ketjuun mukaan. Olen jo hyvin pitkään lueskellut taustalla, mutta nyt tuntui siltä, että haluan osallistua. Saikulla ollaan tässä menty muutamia viikkoja supistusten takia, joten nyt on todella aikaa myös osallistua.

Taustani lyhyesti: Ikää kertynyt siis 32 vuotta ja esikoispoikaa odottelen ja laskettuaika olisi 15.1.2009. Mieheni kanssa jo intoa piukassa odotellaan uutta tulokasta. Tästä foorumista on ollut niin paljon apua, välillä on vaikea töissä lukea, kun yrittää pitää pokkaa. Mahtavia juttuja täällä!

Lapsettomuudesta haluankin kommentoida. Meillä todellakin kesti kolmisen vuotta ennenkö ensimmäinen raskaus sai alkunsa ja tässä sitä mennään. Siskoni ja ystäväni ovat lähes kaikki tulleet todella helposti raskaaksi, mutta koskaan en henkilökohtaisesti ole kokenut katkeruutta asiasta. Olen lähinnä ajatellut, että on myös minulle iso ilo, että pääsen nauttimaan heidän lapsistaan, mikäli omia ei koskaan tule. Kun se keskustelu oli käyty mieheni kanssa, että voimme elää täysin onnellisina kaksinkin tai tarjota koti jollekin muulle lapselle, hoitojen kanssa oli jopa "helppoa! Itselleni hoitojen aikana oli todella tärkeää, että kanssani keskusteltiin iloisesti raskauksista ja lapsista! Aihe ei ole minulle vaikea, joten jos joskus joku haluaa asiasta kysyä tai keskustella, niin vastaan mielelläni. Eikä todellakaan kenenkään tule kokea huonoa omaa tuntoa omasta onnistumisesta.. päinvastoin!

Ihana tutustua teihin kaikkiin mammoihin.

Olipa pitkä ensi viesti, eikä varmasti viimeinen :)
 
Tervetuloa mukaan sabe ja Copacabana :)

Viikonloppu takana... Lauantaina kävimme parin tunnin "ostosreissulla" Salossa, ja reissun jälkeen totesin, ettei olekaan enää tarvetta autoilla kovin pitkiä matkoja. Kaksinkerroin on todella "ihana" liikkua. Onneksi nämä tilat menevät ohi, mutta muutaman tunnin siinä sai sitten kotosalla liikkua miten parhaaksi katsoin. Tampereella olisi vielä ennen joulua pitänyt käydä, mutta täytyy kummitytön äitiltä kysäistä, josko ehtisivät meillä piipahtaa.
 
Hellou taasen kanssaodottajat, maanantaita.

Munasolujen luovuttamisesta täytyy sen verta sanoa et oon ite kans harkinnu luovuttamista sitten joskus kun tää vauva on syntyny ja elämä taas suunnilleen normalisoitunu. Asia on ollut mielenpäällä jo pitkään, mutta vielä tarvii ottaa selvää miten homma käytännössä toimii.

Meillä tämä vauva on "tähdätty" ensi vuoden puolelle ja todella toivon että sinne asti mennään, onhan mulla la:kin vasta loppukuusta, joten vauvankin kannalta se ois parempi. Jos kaikki ois menny käsikirjoituksen mukaan meillä olisi jo se pikku kolmonen tuhisemassa, syyskuun lopussa olisi ollut laskettu aika, mutta vain muutama päivä positiivisen testin jälkeen alkoi vuoto ja loppui odotus. Seuraavasta kierrosta vielä yritettiin ja sitten pidettiin taukoa, ettei la ois joulukuulla. Mutta tässäkin kukin tyylillään. Ihana oli kun raskaus vihdoin sitten tärppäsi. Pitkältä tuntui tuo muutamien kuukausienkin odotus, kun kaksi aiempaa ovat tulleet heti.

Meilläkin sukulaisille on vaan sanottu että tammi-helmikuun taitteessa tai et tammikuun lopussa. Tarkkaa päivää ovat tivanneet, mutta en nää olennaiseksi kertoa sitä. Aiemmissa kahdessa raskaudessa on sukulaisilla ollut tarkka päivä tiedossa ja paineita on mulle kasaantunut ja kysely rumba on ollut ihan järkyttävää, kun molemmat ovat menneet ohi lasketun ajan. Joko, joko -kyselyt on tosi raivostuttavia ja ahdistavia, vauva tulee sit kun on tullakseen.

Meillä muksut on syntyny maalis- ja elokuussa ja tää kolmas tulee sit todennäköisesti joko tammi- tai helmikuussa, minä oon syntyny elokuussa ja miehen synttärit on toukokuussa. Eli maalis, touko, elo ja elo menee meillä tuo sarja. Jotain herkkua on kaikilla synttäreillä, mutta mun ja miehen kohdalla ihan vaan kahvitellaan perheen kesken ja ehkä tulee anoppi ja appiukko puolisoineen käymään. Mun ja kuopuksen synttäreillä on vaan 10 päivää välissä, joten olis jo senkin takia tyhmää tehdä molemmilla kertaa kakut sun muut, joten mä tyydyn sit pakastepullaan tms. pienempään ja tytölle sit tehdään synttärit ihan oikeesti.

(.) Tänään oli lääkärinla. Paino oli noussu viime viikosta 300g, yläpainekin oli noussu viime viikon 95:stä jo 110:n. Kohdunsuun tilanne oli edelleen hyvä ja lääkäri kehoitti kehoa kuunnellen aloittamaan varovasti taas liikunnan lisäämisen. Jipii!! Täällä tampereellakin saa sit vissiin kuitenkin lainattua raskaustukivyötä, lääkäri antoi puh.nro:n ja käski mun soittaa fys.terapeutille ja sieltä neuvottiin menemään apuvälinelainaamoon. Hurraa! Josko helpottais tuo selkäkipukin.

Varmuuden vuoksi lääkäri määräsi käymään labrassa, pitäis viedä pissänäyte ja nyt sit ottaavat sen streptokokki näytteen kans. Viime viikkoiset maksa-arvot oli normaalit. Eli nyt voisi taas alkaa elää. Ihana varsinkin tuo tukivyö, kun selkäkivut ovat olleet melkoisia niin nyt sit vissiin sais ihan kunnollisen tukivyön sit sitä kautta, pystyis sit ehkä taas alottaa lyhyet ja rauhalliset kävelylenkit.

Mutta eipä tänne käi sen ihmeempiä, meen nyt hurraamaan tätä onnea ja autuutta, kun voinkin kivuista huolimatta liikkua. Jippii!!!!!


tulia & viljami 29+6
 
Kahvit ja jätskit nautittu :p nams kun oli hyvää :D

cruella hui sullahan lähenee vauvan saanti...viikkojakin jo noin kivasti.onko sun pojat ollut isoja syntyessään?vai onko tää nyt eka kerta kokoarvioon?Mä en oo koskaan ollut kokoarviossa...eikä oo ollut "pelkoa" suuresta vauvasta kummallakaan kertaa. Onko muuten mennyt sulla yli LA:n edelliset? Mietin vaan et tuleeko sullekkin joulunyytti niiku NullPoints ainakin tais saada jo joulun aikoihin omansa :heart: kyllähän täältä varmaann useammalle vauva syntyy jo joulukuun puolella...hui että...jännät ajat alkaa pian :D

tulia mua kans ärsyttää joko joko kyselyt :kieh: esikon odotusaikana sain kuulla jo paria viikkoa ennen soittoja ja kyselyitä "eikö tunnu viel mitään" ja kun sanoin ei niin aina vaan kommenttia "se menee sit yli" :kieh: ja kyselyt jatkui joka päivä JOKOJOKO argh ärsyttävää! 4päivää yli menikin. kakkosesta myös kyseltiin mut vähän vähemmän ja eivät niin ehtineet kun päivää ennen syntyi :D Jospa nyt kolmannen kohdalla kyselisivät vähän vähemmän kun en oo mäkään tarkkaa päivää edes sanonut...oon vaan tammikuun lopusta puhunut,mutta kyllähän uteliaammat on kysynyt tarkan päivän.

No joo mut nyt täytyy mennä poikien kans tekemään palapelejä... :wave:
 
Copacabana tervetuloa mukaan kirjoittelemaan :wave:
Emmy83 eiköhän aika monella ala olla näillä viikoilla sellainen vähemmän hehkeä olo :hug: Jos yöunet jää vähälle niin tuskin kukaan on kovin hemaiseva jos silmien alla roikkuu sellaiset prisman muovikassit ja tukka hapsottaa kohti taivasta kun on pyörinyt puoli yötä hyvää asentoa etsien. Mutta kaikesta tästäkin huolimatta en vaihtaisi päivääkään pois tästä kokemuksesta :D
Graavisuolatusta lohesta veikkaisin että jos tätä kysyy neuvolasta niin ehdoton kielto sieltä tulee, mutta jos uskoo että se lohi on käsitelty ja säilytetty oikein niin kyllä minä söisin. Omalla vastuulla tietenkin :D
Vaipoista minä en sitä ihan pientä kokoa edes harkitse, kun edelliset lapsukaiset lleet sen verran kookkaita että on saanut suosiolla ostaa sitä isompaa kokoa (kilomäärää en muista :ashamed: ) Mutta tosiaan kaksosia lukuunottamatta on painoa vauvoilla ollut liki 5kg jo laitokselta tultua :whistle: Mutta liberon vaipoista olen tykännyt, niillä ei ole iho-ongelmia tullut ja tietysti alkuun olen käyttänyt rasvaa suojaamassa vaippa-aluetta kun se uloste on suhteellisen löysää niin "polttaa"/ärsyttää herkästi ihoa..

Aivan järjetön närästys ollut eilen ja tänään |O kostautuu se herkkujen syöminen.. Suklaa on ihan pahin närästyksen aiheuttaja joten sen voi suosiolla jättää jouluherkkujen listalta :kieh: Mutta sitä lanttulaatikkoa aion syödä vaikka mikä olisi siitä en luovu :xmas: ja kyllä minäkin aion nauttia maksalaatikkoakin ja voi olla ettei se ihan lusikalliseen jää :whistle: mutta tuskin siitä tässä vaiheessa on suurta haittaa..

MaMa ja tytsykkä 32+4
 
kyllä muistan että kun mieheni niitä renkaita täytti sitten hänkin ihmeteli ekaks sama juttua mutta sai ne sitten kyllä täytetty. ja on ilma niissä pysynyt hyvin tähän asti, kunnes menin itse äskein koittama ja pakko sanoa että onnistuin tyhjentämän yhden renkaan. ilmeisesti siellä on joku niksi miten sen ilman saa pysymä . en vaan osa sanoa miten, mies on nyt työmatkalla 800km päässä ja kotiutu vasta lauantaina, ilmoitan sitten asiaista jos sulle on silloin vielä siitä apua. voi olla että olet siihen mennessä saanut jo ratkaistu ongelman.olen pahoillaan että en osaa nyt heti autta.
 
Tuosta Graavikalasta piti tulla kommentoimaan... Eli se tosiaan on RAAKAA joten sen takia sitä ei siis saisi syödä, vaikka itse tekiskin. Ja näissä raaoissa jutuissa on vieläpä se ikävä homma, että ei saisi syödä edes yhtä suupalaa, sillä jos siinä yhdessäkin suupalassa on listeria-bakteeri (voi olla vaikka ois suoraan järvestä pöytään laitettu), sen saa elimistöön eli ei voi edes "vähän vaan maistaa" toisin kuin esim. maksaruokia... Itse tulen kitumaan tänä jouluna ilman kalaa, vaikka se muuten onkin elämäni ehdoton herkku!! Myöskään kylmäsavustetut ruuat eivät ole kypsiä vaan ruuan pitää olla vähintäänkin lämminsavustettua. Kuivalihaakaan ei saisi siis syödä, sillä sekin on raakaa, vaikka suolalla kypsytetty onkin. Tämä ei ehkä liene ongelma etelässä mutta täällä pohjoisessa kärsin siitäkin! Kuivaliha on maailman parasta ja sen kanssa olenkin lipsunut... eli riskin olen ottanut :ashamed: Joulun jälkeen kyllä graavaan itselleni ison lohen ja syön koko kalan yksin :kieh:
 
heips. ajattelin tänne kirjoittaa pitkästä aika, on ollut tunnukset hukassa niin en oo päässy kirjottelee :( mut täällä voidaan oikein mainiosti ja masu se vaan sen ku kasvaa :heart: ja ei oo enää ku vajaa 2kk laskettuunki, tää aika on menny tosi nopeesti.

Martzu & "ONNI" RV 31+4 :heart:
 
Imetysliiveistä Itse löysin muistaakseni Tampereelta h&m:ltä nää imetysliivit ja kokoa 80E. Mutta eihän nää tosiaan taida sitten enää mahtua päälle synnytyksen jälkeen.:ashamed: Tai en minä tiiä, ei ole kokemusta, mutta eikös ne tissit paisu sitten vielä lisää?! :) Nyt nää on tosi hyvät päällä, kun on tuplasti leveemmät olkaimet ym. Olin ihan yllättynyt, kun h&m:ltä löytyi, kun ei pitkiin aikoihin ole vastaavista kaupoista edes normi-rintsikoita löytynyt. :/

Lapsettomuusasioista Itse tunsin kanssa jollain tavalla jopa syyllisyyttä, kun meillä tärppäsi heti kerta laakista. Jotenkin olen myös koko ajan ajatellut, että varmasti kaikki ei mene loppuun asti hyvin, kun niin helpolla päästiin. Mutta eipä siihen kauheasti voi kyllä ite vaikuttaa, että tärppääkö heti vai 5 vuoden päästä..

Graavilohi kuuluu kyllä niin jouluun!! En tiiä, miten selviän ilman sitä..:'( Nooh täytyy jonkinlaista lohta tilalle tehdä, mutta on se graavi silti niiiiiin parasta!:p

Niin ja toivoisin kyllä, että vauveli syntyisi tammikuun puolella ja niin uskon kyllä käyvänkin, kun la vasta 21.1. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.

(.): Täällä ollaan pari päivää flunssan kourissa oltu, kuumettakin on ollut, mutta onneksi ei kauheasti. En olekaan koko raskausaikana vielä sairastellut. Nyt on eka koneellinen vauvan vaatteita pyörimässä, jotenkin heräsin yhtäkkiä, että eihän sitä tiiä, millonka pienokainen päättää tulla!:)

Niin ja tervetuloa uudet!!:wave:

Pearl 30+5
 
Tervetuloa vaan kaikille uusille! :)
Kiitos Sirts vastauksestasi. voipi olla että niihin on joku konsti tosiaan olemassa. Laitoin vielä s-postia ihan sinne 4famillyn asiakaspalveluunkin, jospa osaisivat sanoa missä vika. Toivottavasti eivät ole mitenkään vialliset kuitenkaan :)

Minäkin menin tohkeissani ostamaan itselleni H&M:sta kahden imetysliivit noin kuukausi sitten mutta tuskinpa mahtuvat päälle synnytyksen jälkeen...malttamaton olin :ashamed:
Tänään olikin juuri sopivasti aiheeseen imetyksestä ja äidinmaidosta neuvolan "oppitunti".
 
Lapsettomuus on varmasti kova paikka monelle.

Me yritimme tätä lasta 7 kuukautta ja meinasi usko ja toivokin ajoittain loppua, sillä olin ollut niin varma, että tärppää ellei nyt heti, niin viimeistään kolmannesta kierrosta.
Esikko tosiaan sai alkunsa yhdestä ainoasta yhdyntäkerrasta, joka sekin oli keskeytetty, joten siksi olin nyt niin vakuuttunut, että pelkkä miehen kalsareiden ajattelu saa minut raskautumaan.

Kyllä tuossakin tuli muutama kyynel tirautettua, kun se perkuleen täti aina tuppais kylään, vaikken sitä olisi kylään halunnut. Positiivisen testin tein äitienpäivän jälkeisenä päivänä, mutten uskonut tulosta. Tein toisenkin testin, mutten uskonut vieläkään. Kipaisin sitten apteekista hakemassa vielä kolmannen testin ja sitten oli jo pakko uskoa.

Alkuviikoilla vuosin kerran tipan verta ja silloin oli kyllä kyyneltulva valloillaan. Onneksi pieni kuitenkin pysyi tiukasti matkassa mukana. Kokemusta keskenmenosta minulla ei lainkaan ole ja siitä olen kovin onnellinen.

Vauva saa syntyä mun puolesta ihan kumman vuoden puolella tahansa. Meillä kun vauva vastasikin viikkoa pidempää aikaa nyt viime ultrassa, niin se tarkoittaa sitä, että la onkin periaatteessa jo 14.1 ja vauva olisi nipin napin 38 viikkoinen kuitenkin jo vuoden 2008 lopussa. Toisaalta mulle maistuu kyllä piiiiiitkä loma ennen vauvan syntymää, mutta toisaalta ottasin vauvan jo pikapikaa syliin...joten en osaa päättää.

Meillä määrää äiti, eli äiti on se, jota totellaan. Voi luoja, miten repesin 6v neuvolassa pari viikkoa sitten, kun neidiltä kysyttiin, että kuka on teidän perheen pomo. Samantien neiti paukautti, että ÄITI...ja iskäkin välillä
:LOL:

Meillä joulukoristeet laitetaan esille viimeistään 1.12, mutta ehkä hieman jo ennenkin. Riippuu ihan siitä, miten saadaan aikaiseksi :)

Imetysliivejä en uskalla ostaa, kun en ole kovinkaan luottavainen sen suhteen, että mulle imetyksen mahdollisuus suodaan. Viimeksi meni imetys siis päin helkuttia ja se kummittelee aikalailla takaraivossa vieläkin. Ehdottomasti haluan imettää, mutta saas nähdä miten käy. Viimeksi maito vain yksinkertaisesti loppui 2 viikon jälkeen, eikä se ollut edes noussut kunnolla, sillä vauva laihtui koko ajan. Syitä on varmaan monia mutta ne mitä osaan tällä kertaa ottaa huomioon on oma uupumus, säännölliset ruokailut ja riittävä juominen.

Vaipoista senverran, että vaikka pääsääntöisesti kestoillaan, niin ostetaan kyllä kotiin liberon 3-6 kg paketti, sillä yöllä ainakin alkuun käytän niitä. Kestoilu on mulle siis ihan uusi juttu, joten harjoittelua varmasti vaatii ja jos (ja kun) menee hermot, niin on hyvä tuudittautua sitten siihen, että kotona on myös kertisvaippoja, joita voin käyttää :)

Äippäloma lähenee ja mikä parasta, mulla on 3 lomapäivää pitämättä ja ylitöitäkin sen verran, että mahdollisesti ensi viikko on viimeinen työviikkoni...se olisi kyllä jo uskomattoman upeata! :D

Sef 30+5
 

Yhteistyössä