**Tammikuun tuhisijat 2013** joulukuussa

Hipsistä :)

Kirjottelin eilen pitkät pätkät, mutta sitten kone heitti mut pihalle näiltä sivuilta ja teksti katosi kuin tuhka tuuleen.

Vihtori syntyi 14.12 klo 05 Naistenklinikalla. Pienen miehen mitat olivat 3232g ja 49cm. Alku on ollut hieman haastava, ensin heitteli sokerit ja sitten laski paino ja lopulta vielä kellastuikin. Mutta eilen vihdoin päästiin kotiin ja tänään käytiin kontrollissa ja suunta on hyvä sekä painon, että keltaisuuden suhteen.

Helsinkiin jouduttiin koska mulla tuli 13.12 tulppa jalkaan, jouduttiin sitten Meilahteen sitä näyttämään ja siitä kiireellä naistenklinikalle kun synnytys käynnistyi. Tolla reissulla havaittiin mulla alkava raskausmyrkytys myöskin. Oli aikaa hässäkkää, mutta loppu hyvin kaikki hyvin ja nyt sylissä tuhisee maailman suloisin pikkumies <3

Onnittelu myös muille synnyttäneille ja vielä odottaville tsemppiä loppuraskauteen :)

Nöpö ja Vihtori 6vrk
 
Oi, onnittelut LeenaT JA nöpö80! Ihanaa, vauvoja lisää! :) :heart: Päivittelen tässä samalla :)

Ajattelinkin, että olisi kiva jos FBläisetkin tulis tänne ilmoittamaan syntyneistä vauvoistaan, niin saisi niitä tuonne listaan ylös... Voi muuten jäädä vähän lyhkäseksi :/

Huomenna neuvola, sit kirjoittelen enemmän. Tänään oon ollut koko päivän liikenteessä ja päivä on vaan sujahtanut ohi! Ihanaa, että tällasiakin päiviä on joskus.

Pinsuli ja pikkunen 37+6 <3
 
Paljon onnea LeenaT ja nöpö80 pienistä nyyteistä! :heart:

Täällä ollaan vieläkin kasassa, eikä ne maanantaiset supistukset ole takaisin tulleet. En jaksa enää. Mulla on niin kamala olo. Päätä särkee, huimaa, paleltaa, hikoiluttaa, toinen silmä on edelleen sumeampi, veto on pois, verenpaineet vähän koholla koko ajan ja välillä tuntuu, että kuolen. Eikä ole raskausmyrkytystä, pissa oli tänään neuvolassa puhdas. Ja ensimmäistä kertaa koko raskausaikana mun paino oli pudonnut (-300g). Tähän asti aina tullut melkein kilo per viikko. Yöt valvon ja pyörin sängyssä, ja päivisin vaan makaan ja torkun. Vietän ehkä 20 tuntia vuorokaudessa makuuasennossa. En jaksa edes kauppaan enää raahautua. Enkä osaa enää edes muuta kuin valittaa, anteeks. :ashamed: Olen oikeasti todella, todella kateellinen teille, jotka jaksatte vielä touhuta ja nauttia oloistanne!

Piipu85 & Iisakki 37+4
 
Onnea LeenaT ja Nöpö80 vauvoista! :flower: :heart:

Toivottavasti teidän tilanne nyt siitä selviää Zarix :hug:

Ymmärrän sua Piipu85 paremmin kuin hyvin! :hug: Ei jaksa tehdä mitään ja hyvä jos saa vaatteita päälle ja kenkiä jalkaan. Mulla ei ole edes turvotusta missään mutta silti olo on kuin virtahevolla :D väsyttää, väsyttää ja väsyttää...

Mä en jaksa kans enää yhtään mitään. Viimeiset kolme yötä oon valvonu menkkakivulta tuntuvien kipujen kanssa, kuumeen takia ja kovan flunssan takia. Nenä tukossa ja yskittää. Päätin sitten tänään mennä työterveyslääkärille kun saan käydä siellä vaikka olen äitiyslomalla. No diagnoosina poskiontelon tulehdus ja korvatulehdus!! :snotty: Että ei oo ihme jos on vähän huono olo.. sain vielä sellaisen antibiootin missä lukee että suositellaan raskaana oleville vain jos lääkäri niin ehdottomasti määrää..mutta toivottavasti se on nyt ihan ok. En jaksa miettiä, haluan vaan tämän olon helpottavan.. lääkäri teki samalla sisätutkimuksen ja meinasi että kohdun kaulankanavaa ei enää ole jäljellä..en nyt sitten tiedä kun tuo nyt ei ole mikään neuvolalääkäri, mutta voihan hyvin olla että nuo menkkamaiset juilinnat ovat tehneet tehtävänsä..

Saapa nähdä kauanko tässä vielä joutuu odottelemaan. Ei oikein pysty joulustakaan nauttimaan kun fyysisesti on ihan poikki.

Stemppiä kaikille. Täällä on kyllä kiva käydä lukemassa muiden kuulumisia! :)

Kazzie 36+5
 
Suuret onnittelut pojista LeenaT ja nöpö80 :heart:

Taas tsemppausta kaikille surkeiden olojen kanssa. :hug: Mulla myös yöt aika kurjia. :( Pelkkä kyljenkääntäminen saa aikaan supistuksia (lisäksi tuota "operaatiota" varten joutuu melkein poikkeuksetta heräämään :stick: ) mahaa vihloo ja kivistää erityisesti öisin ja nukkuminen on sitten mitä on.
Vaikka eniten musta tuntuu, että mua on tässä viimepäivät rasittanut tämä jouluhäslinki ja se on tehnyt olon kurjemmaksi muutenkin, kun koko ajan pitää hoitaa kaikkia asioita ja aikaa lepäämiselle ei ole sitten niin ollenkaan. Tänään vielä jos raahautuisi kauppaan ja kuskaisi sieltä sen pari kärryllistä ruokaa, niin eiköhän me sitten joulun yli pärjätä. Ja huomenna ei tarvisi sitten enää lähteä mihinkään!! Voi miten ihanalta se kuulostaakin. :)

Mä olen aivan vauhko vauvan liikkeiden kanssa. :( Viime yö oli taas mitä oli ja aamulla tuntui, että vauva ei liikkunut sitten millään. Nyt on onneksi potkuja alkanut satelemaan, kun olen juonut oikein kunnolla ja syönyt suklaata. Tytön mielestä varmaan hyvä aamiainen. :D

Ja valitetaan kaikki vaan yhdessä. ;) Täytyyhän sitä saada olojaan purkaa ja täällä kuitenkin aika monilla samoja fiiliksiä.

Mutta sitten taas perjantain kunniaksi poksumista :) 38+0 POKSIS!!

Lynette ja viides muru 38+0 :heart:
 
Ihanaa ja onnea niille jotka ovat pienet ihmeet saanut jo viekkuun :heart:

Nyt vähän itsekeskeitä tekstiä =) Kävin vikassa lääkärissä toissapäivänä neuvolassa ja en nyt kovin yllättynyt ole,mutta minulle sattui sitten juuri se huono suomi kielitaitoinen lääkäri: / Ei siinä muuten mitään,mutta kun olen lääkäriä odottanut että saa tietää tilanteen joka vko34 oli kohdunsuu auki ja kanavaa jäljellä 1.5cm.No nyt sitten katteli ja totesi limakalvot todella turvonneet ei näe kohdunsuulle.Se mitä olin ymmärtävinäni niin tilanne on suunnilleen sama kanavaa jäljellä n.1cm.Sitten hän otti sf-mittaa ja totesi että onpas se kasvanut 36cm,kun viimeksi oli 34,5 kuukausi sitten.Kysyin että mitä hän meinaa?Johon sain ehkä tämänkaltaisen vastauksen,joko lapsi iso tai lapsivettä liikaa seuraillaan,hyvää jatkoa...Olin ihan että häh kun yritin siinä ymmärtää mitä sanoi,enkä jäänyt kyselemään mitään.
Epäilen itse kyllä tuota "isoa"vauvaa koska tyttö 40+4 2980kg ja poika 41+1 3190. Ja kyllähän se siinä kokeili vauvaa jne...Niin eikö siinä käsikopelollakin saa nyt kuvaa lääkäri minkä kokoinen vauva noin suunnilleen on?
Oon niin pettynyt tohon lääkäri käyntiin että huh huh. Pieni avautuminen :D

Joku puhui ärtyneisyydestä vissiin,mä oon ollut tän viikon kun pieni päivänsäde tai sit en: / Mies on kyllä saanu turhaakin kuraa niskaan roppakaupalla ja mun vanhemmat myös,kaikki pienetkin asiat saa mut räjähtämään aivan liitoksista ja oon aika tempperamenttinen muutenkin niin tää pieni lisä viel siihen :D
Joulu tekee mut ihan hulluksi,ihan hirvee stressi siitäkin.Pitäis hoitaa viikonloppuna viimeset asiat,mutta liikkuminen selän takia tuskaa ja tarviin miehen mukaan ostoksille/ruokakauppaan,mutta eihän sitä mummilta ja papalta heru ees pientä sympatiaa että lapsen lapsiaan tulisi siksiaikaa vahtimaan:mad:

Nyt jos menis rauhottumaan :LOL: ja ottaa parituntia unta vielä huonosti nukutun yön takia!

Mami*3 & Rusina 37+1
 
Täällä oltu kauan odotetussa painoarviossa kun koko ajan ollu koko arvio yläkantissa...ja kyllä sieltä on tulossa isompi kaveri kuin siskonsa...kahden viikon päästä uusi arviokäynti ja jos on kasvanut samaan tahtiin,niin voi olla että käynnistetään samana päivänä...jänskättää,kun laskettu aika vasta 16.1,että päästäänkä jo tosi toimiin aikaisemmin...lääkäri kyllä sanoi,että jos päästään edes tuonne kahden viikon päähän..vauvan pää tuntui jo tutkimuksessa ja kohdunkaula ihan pehmeä..päivä kerrallaan mennään tässä ja katsotaan...supisteluja ruvennu tulemaan paljon enemmän kuin aikaisemmin ja vaikea kävellä kun painaa asukki tuonne alapäähän...ja huimasti liikkuu vaikka tilaa vähän...Ja epäilen että eilen lähti limatulppa,oli todella paljon semmoista limaa(jossa vertakin mukana)...mutta voi tietenkin johtua edellisen päivän kovakouraisesta tutkimuksesta..mites teillä muilla,jos lähteny limatulppa,niin miten pitkään on menny että synnytys alkoi?Ei välttämättä meinaa kaikilla yhtään mitään tuo tulpan lähtö..eli saattaa mennä viikkojakin kun synnytys alkaa...Hyvää joulua muuten kaikille ja Onnea jo synnyttäneille=)
 
Hyvää perjantaipäivää!

POKS rv35!

Eilen oli neuvola, kaikki ihan ok. Meni kylläkin poikkeuksellisesti tunti! :rolleyes: Mitä nopeampaa itse sieltä on lähdössä, niin tuntuu, että sitä pidempään siellä menee. Uskollisesti olen niissä verikokeissa käynyt joka viikko, niissä ei mitään vikaa. Eli ei vielä hepatogestoosia. Mutta jatkan samaa loppuun asti, kaiken varalta kun se on kerran ollut. Painoa oli tullut +400g edelliskerrasta, terkka sanoi, että saisi tulla enemmänkin. Mutta en halua, itse olen sitä mieltä, ettei tarttis tulla yhtään enää, mutta jos pysyis vaikka kymmenessä kilossa kokonaisnousu, niin se ois tosi jees (ennestään ylipainoinen). Hemppa ei ollut noussut, vaikka olen sinnillä yrittänyt syödä noita Obsidaneja, kun nestemäinen rauta ei auttanut mitään. Mutta ei ollut myöskään laskeutunut.

Sf- mitta oli pompsahtanut taas kovasti ja mainitsin, että liikkeet on nyt vaimeammat kuin esim viime viikolla. Siinä sitten kovasti tunnusteli ja yritti arpoa, että mitenhän päin tuolla ollaan. Katsottiin sitten antiikkisella ultralla, että miten kaveri tuolla köllöttää. Ja ehdittiin tietenkin keskustella kunnolla siinä sen ultran lämmetessä perätilasynnytyksestä, mahdollisista muista vaihtoehdoista ja sektiosta. Mutta siellähän oltiinkin sittenkin pää alaspäin! :heart: Pysyis vaan.... :)

Onnittelut LeenaT ja Nöpö80! Ihania joululahjoja teille suotu!

Tuntuu niin hassulta, kun viimeksi oli laskettu aika loppiaisena, niin silloin pystyi niin samaistumaan siihen ajatukseen, että saisi oman pienen joululahjan (syntyi sitten 3.1.). Nyt kun on loppukuun odottaja, niin aika aikaista olisi minun kohdalla sellaista toivoa. Mutta tulkaa ihmeessä myös tänne kertomaan kun olette synnyttäneet, myös fbläiset. Minäkin välillä käyn fiilistelemässä (ja saatan pari kyyneltäkin tirauttaa myötätunnosta) joulukuisten puolella, nimenomaan lukemassa synnytyskertomuksia.

Mutta nyt pitää mennä jo katsomaan, jokohan pullataikina ois noussut. En leivo nykyisin pullaa kovinkaan usein, ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Ei siksi etteikö olis hyvää, mutta meillä ei miehen kanssa mahat oikein kestä hiivapullaa niin ei sitä kaipaakaan niin kovin. Nykyisin on siksikin tullut pieni jännitysmomentti tähän pullataikinan leipomiseen, nouseeko vaiko eikö! :LOL:

Vilipi ja Tyyne 35+0
 
Huomentapäivää! :)

Vilipi Olipa kiva, että vauva oli kääntynyt! Eipä tarvi sellaisestakaan enää stressata :)

POIKA2013 Oon lukenut (omaa kokemusta ei ole kun en aikaisemmin ole synnyttänyt), että limatulpan lähtemisestä synnytys käynnistyy yleensä viikon sisään. En sitten tiedä kuin paljon se vaihtelee, ja riippuu varmaan siitäkin lähtikö limatulppa kokonaan :)

eevin äiti Päivitin sulle tyttölupauksen :)

Piipu85 Toivottavasti on ees vähän lohduttavaa tietää, ettet ole yksin tuskaisuuden kanssa! :) :hug: Toivotaan että mahdollisimman moni meistä saa nyytin syliin mahdollisimman pian, ettei tarvisi kärvistellä enää kauaa! Tsemppiä kovasti! <3

Mulla meni taas viimeyöstä valveilla suuri osa. Mitään sen kummosempia vaivoja ei ollut, ihme kyllä, en vaan saanut unta. Inhottavaa! Viimeinen asia mitä kaipaan on lisätunteja päivään.

Neuvolassa kävin, verenpaineet normaalin alhaiset, hemppa 114, paino oli pudonnut 300g, sf-mitta oli noussut viikossa KAKSI senttiä, oli 35 :D Oho. Aikaisemmin on noussut kahdessa viikossa sentin. Nyt päätti vähän pyrähtää! Pissaa ei meinannut tulla ollenkaan, vaikka aikaisemmin on tullut oikein kunnolla. Noh, puristin sitten pakolla pari tippaa ulos, ja siinä oli iiiiiiiihan vähän proteiinia. Tosi, tosi vähän. Terkka sanoi että johtuu varmaan siitä, että mukaan saatto mennä valkovuotoa. Tai vaihtoehtoisesti siitä, kun jouduin pusertamaan niin hemmetisti sitä pissaa ulos. Sanoi ettei tarvii olla huolissaan, kun ei ole muita raskausmyrkytyksen oireita. Vähän tietty huolettaa mut...niin.
Vauvan sykkeet oli hienosti vaihtelevat, 130-155. Muksauttelikin pariin otteeseen terkkaa, oli oikein kunnolla kerrankin hereillä. Ja on itseasiassa vieläkin! :D

Olikohan mulla muuta... Vauva ei ollut vieläkään kiinnittynyt, pää liikkui vähän. Eikä varmaan laskeutunutkaan kokonaan. Höhhöh.

Ainiiin tänäänhän poksutaan!
Pinsuli ja pikkunen 38+0 !! *poks* :heart:
 
Limatulpasta olikin vähän puhetta tuolla jo aikaisemmin. Multa se irtoili esikoista odottaessa joskus rv 35 alkaen pikkuhiljaa, eli ei käynnistänyt synnytystä. Ja nytkin siitä on irtoillu palasia jo rv 31 alkaen, jotenka kait se sitten uusiutuukin tässä vaiheessa vielä sitä mukaa kun sitä irtoilee.:p
Mutta tosiaan, jos se irtoaa kokonaan kerralla niin sitten se saattaa jo olla merkki siitä, että synnytys käynnistyy pian (ainakin olen näitä kokemuksia lueskellu netistä aika paljon). Vaan on kovin yksilöllistä tuokin...=)


No höh, Mami*3. Olipas kökkö lääkärikäynti.: / Ois varmasti ollu kiva saaha vähän tarkempaa informaatiota, tuota viimeistä lääkärikäyntiä kuitenkin odottaa yleensä aika innolla, kuten totesitkin odottaneesi...!!

Lynette, täällä on välillä sama homma, että ihmettelen vauvan liikkeiden vähyyttä. Mutta kyllähän tuo taitaa kuitenkin liikkua ihan tarpeeksi, ei vaan ehdi aina noteeratakaan liikkeitä, kun pitää esikoista hoitaa ja touhuta.:p Ja oon huomannu, että juominen tosiaan vaikuttaa Nupun liikkumisahkeruuteen (tätä en huomannu esikkoa odottaessa). Jos juon paljon, siis ihan vaan vettä, enkä edes mitään sokerilitkua, niin Nuppu liikkuu paljon aktiivisemmin.:whistle: Oon miettiny, että mistä sekin johtuu? Että vaikuttaako juominen esim. lapsiveden määrään tai sitten onko esim. niin, että kun vatsassa on enemmän vettä -> maha on täydempi -> vauva on entistä ahtaammalla ja tämä sais pienen möyrimään?:p Täh...:D Kummallista.:D


( . ) Kyllä sitä alkaa olostaan huomata, että synnytys lähestyy... Itse asiassa nää olot tais esikoista odottaessa alkaa kyllä vasta myöhemmin, rv 38+ jotain, koska silloin touhusin pesänrakennusvietissäni kuin höyrykone kepeästi 36+ viikoille (nyt pesänrakennusvietti alkaa olla menneen talven lumia siltä osin, ettei jaksais enää tehä mitään:D).
Nyt masu tuntuu paaaaainavalta. Välillä on valuva olo (pari kertaa olen ollu jo varma, että nyt lumpsahti loputkin limatulpasta alas, mutta ei mitään, njiente.) Nuppu taitaa olla aika alhaalla jo, kävely alkaa vaaputtaa. Ei tee mieli kävellä nopeasti, etenkään kun on noussut istumasta, vaan sitä matelee eteenpäin lyhyin ja varmoin askelin. Tiukkoja ja niiiin puristavia harjoitussupistuksia tulee välillä all the time, ja kun sellainen sattuu päälle jalkeilla ollessa niin on pakko kulkea kumarassa. Muutenkin saa enempi hengitellä supistusten aikana ja yrittää rentoutua. Kipeitäkin (mutta kesyjä) suppareita tulee silloin tällöin. Yöunetkin katkeilee ja taas on sellainen vaihe, kun saa oikein herätä kääntämään kylkeä (tosin esikoinenkin on valvottanu viimiset kolme yötä jostain tuntemattomasta syystä). Mitähän vielä... Mahakin on koko ajan sekaisin (voi kyllä johtua mun syömisistäkin, kun on pakko seurata mielihalujaan.:D Jotka mulle on iskeny siis vasta NYT!! Alkuraskaudessa niistä ei ollu tällä kierroksella juur tietoakaan!). Ja välillä on vaan sellainen outo olo -niinkuin esikkoakin odottaessa loppuvaiheessa oli, if you synnyttäneet know what I mean. Että sitä pysähtyy miettimään, että jokohan tää jotain enteilee, kun on niin selittämätön fiilis... Niin ja yhtäkkiä on alkanu tuntua siltä, kuin Nuppu ois ahdettu entistä pienempään tilaan ja liikkeet tuntuu sellaisena tönimisenä ja vähtäämisenä.
Mutta joo, jotenkin se mun aavistus Nupun syntymisestä 38+0 - 39+6 välisenä aikana alkaa vahvistua. Mutta kattellaan, tuo on edelleenkin vain aavistus kummiskin...:whistle: Tosin yleensähän se meneekin niin, että toinen syntyy jo hieman aiemmin kuin esikoinen. Saas nähä...

Pisang ja Nuppu 35+2
 
Pinsuli, kyllä olen huojentunut! :) Sydänäänetkin kuului taas kerran navan yläpuolelta, niin ehtihän se terkkari siitäkin sanoa, että se viittaa siihen pyllytarjontaan. On vain typy niin mahottoman ylhäällä (Sf-mittakin huikeat 35cm!), että ei tunnu vielä liikkeet tuolla alapäässä.

Pisangliikkeiden vähyyteen pitää kuulemma kiinnittää herkästi huomiota. Neuvolassa sanottiin, että pitää olla yhteydessä herkästi jo tässä vaiheessa äpolille.

Mami, harmi kun olit niin huonosoomisen lääkärin saanut. Muistan kun odotin kuopusta, niin jouduin supistusten takia käymään päivystyksessä. Ja siellä oli saksalainen mieslääkäri paikalla. Hän yritti ensin suomeksi:"niin teillä on ollut niitä...(käsillä näytti sormet harallaan muka supistusta) ja teiltä tulee alas sitä (ja taas kädet näytti jalkojen välistä, että jotain valuisi). Silloin ei paljon naurattanut, mutta nyt jo hieman huvittaa. Onneksi huomasin heti sanoa, että puhu vaan englantia, mie ymmärrän, vaikka en itse kaikkea osaakaan englanniksi puhua. Meillä tosi vähän on nyt noita ulkomaalaisia lääkäreitä näkynyt täällä, koputan puuta. Mutta hei! KÄtilöt on varmaan sitten ihan kotimaisia :)

HUh, pullataikina onnistui, ja ne on nyt sitten leivottukin. Eihän noissa nyt sitten hirveen kauan edes mennyt kun vain aloitti. Ai niin....piparitaikinan loppu odottaa paistajaa....mihin sitä on taas päänsä tunkenut... :LOL:

Vilipi ja Tyyne
 
  • Tykkää
Reactions: Mami*3 ja Pinsuli
Pakko nyt kirjoitella heti uudestaan, onko kellään muulla ihan uskomattoman voimakkaita kipuja häpyluussa/alapäässä??
Mää meinaan huusin melkein lattialle käpertyneenä keittiössä kun sattui niin maan perkeleesti (anteeksi kiroiluni...) ja edelleen kipuilu jatkuu. Sitä on ollut tässä nyt ehkä viikon verran, ja ne alkaa yleensä kävellessä, muttei lopu levossa. Aivan kamalia! Säteilee monesti pepun puolelle ja jopa jalkapohjaan asti. Autsautsautsautsauts :( Ja tuntuu vaan vasemmalla puolella tuota alakertaa.
 
Onnittelut vauvauutisista LeenaT ja Nöpö80

Huhhuh on kyllä ollu niin sekava aamupäivä!
Aamulla oli pääkipeä ja turvotti niin paljon ettei meinannu mahtua farkut päälle ja ku ne oli päällä nii oli kyllä niin vaikea olla,että suosiolla vaihdoin lökäreihin. Siitä sitten kohti neuvolaa.

Terkka oli ottamas sormenpäästä hemppaa ja sano et ompas turvoksissa sormet sanoin että joo ja on kyllä ihan koko muukin kroppa. Lisäks virtsassa oli ekaa kertaa proteiinia. Terkka kysy et onko ollu muita oireita viitaten raskausmyrkytykseen. No onhan niitä ollu just et tähtiä näkyy. Päänsärkyä vaan tänää ollu. Extra väsy oon ollu viikon. Eikä auta yhtään ku tuntuu et koko ajan olis jtn tekemistä viel esim. pinniksen öljyäminen ja viel yks raportin teko täs kuukauden sisäl. En kyllä valitellu terkalle.

No menin sitte Laakson terveyskeskukseen ku omassa Pitäjänmäen terveyskeskukses ei ole labraa. Oma terkkari ei laittanu kiireisenä mut onneks Laaksossa vastaava laitto,ettei tarvi joulun yli miettiä onko kaikki hyvin. Tulos tuli 1,5h myöhemmin. Oli onneks puhdas. Meinas mennä totaalisasti hermo ku tääl terveyskeskukset on siirtyny keskitettyyn ajanvaraukseen et vaan yks numero. Eikä siel vastannu kukaan vaikka meikä soittaa viis kertaa. Soitin sitte Naistenklinikalle ja sieltähän se tulos heti tuli :)

Sitte vielä omaa napaa. Isukki eilen heitti et muuttasin vauvan kaa sen tykö. No eihän siitä yhtään mitään tulis. Toine olis koko ajan töissä,eikä saa edes isyyslomaa kun oma yritys. Ja eihän hän ole koko raskauden aikana mua yhtään tukenu. Mitä se nyt oikee kuvittelee et yhtäkkii suhde toimis.

Pinsuli Kyllä sattuu häpyluuhun. Vaikka onki korkee kipukynnys nii kävely kärvistelee ja ei ihan hymyssä suin kävellä.

Nyt yritän relata ihan oikeasti, vaikka se vähä vaikeeta onki ku täällä toine temperamenttine tapaus Mami*3:n lisäks. Eka vaan pyykit kuivumaan.

Yritetää vielä sinnitellä vähän aikaa mammat!

Summergirl92 ja poitsu 36+4:heart:
 
Mulla on kanssa noita alapää kipuja alkanu olemaan tässä.Tänään viimeksi aivan törkeen kovia ja olin kaupassa just sillon,naama väänty varmaan sadalle nutturalle ja tuskanhiki valu vaan kun teki kipeetä ja mieli kirota niin pirusti.
Mulla menee kyllä pahin ohi levolla. Kai se on merkki siitä että jotain siellä tapahtuu ja synnytys lähestyy =) Tai sit vauva sisustaa yksiötä uusiksi ja on päättänyt jäädä viihtymään masuun :LOL:
 
Niin siis kyllä tää vauveli liikkuu ihan kiitettävästi. Aina kun oon seuraillu niin vähintään se 5 liikettä / puol tuntia tulee täyteen. =) Tää on vaan liikkeiltään rauhallisempi tapaus kuin veljensä, joka pisti koko masun hyllymään kunnolla. Tämä oikoo itseään määrätietoisesti ja tumauttelee potkuja, ja sitten taas nukkuu, eli on "selkeämpi rytminen". Ja kun päivän touhuilee niin ei ehdi / tule pysähdyttyä vain kuulostelemaan niitä liikkeitä, kuten esikoista odottaessa ehtii.:) Ni sit tulee välillä mietittyä, että onkos tämä nyt liikkunut vai ei, mutta yleensä varsin pian alkaa jotain elonmerkkiä ilmaantua kun hetken istuu.
Tuo vedenjuomisen vaikutus oli vain tuollainen positiivinen huomio...:whistle:
 
pisang aivan totta, että niitä kaikkia liikkeitä ei ehdi päivän touhuissa rekisteröimään. En tosiaan kans tiedä, että miten tuo vedenjuominen vauvan liikkumiseen vaikuttaa, mutta ehkä tämäkin on hyvä muistutus siitä, että pitäisi juoda riittävästi. :) Toissapäivänä en kerinnyt tarpeeksi juomaan ja neuvolassakin sen huomasi heti jo pissan väristä. Ja oma olokin oli tukalampi.

Mäkin oon nyt päivän aikana joutunut tekemään liikelaskentaa kun koko ajan supistelee ja tuntuu, ettei vauva liiku ollenkaan. Kyllä ne tarvittavat liikkeet on sitten onneksi tullut ja nyt kun join kupin kahvia niin tyttö rupesi jo jumppaamaan vähän enemmänkin. :)
 
Joulun odotusta kaikille!

Äitipolilla kävin kokoarviossa reilu viikko sitten, ja kokoa oli silloin 3.7kg.. 3.1 uusi käynti, ja lääkärin mukaan varauduttava käynnistykseen. Mutta ei myöskään poissulkenut sektiota. Jos sektio tehdään, niin viikolla 39. Olen itse kallistumassa tuohon sektioon päin, en kestä ajatusta, että vauvalle kävisi synnytyksessä jotain..

Uutena oireena tullut käsien särky ja sormien puutuminen. Sormenpäät ihan neulottuu.. Vaikea nukkua tai tehdä yhtään mitään, vaikea löytää käsille hyvää asentoa.. AAARGHHH....Loppuis jo tämä raskaus!

Tytsy & poju 36+3
 
Ette kuulkaas usko miten pienestä voi joskus ihmisen onni olla kiinni. Mä päätin tänään saunassa koittaa hieroa rintoja ja lypsää niitä siinä toivossa, että jos sieltä kuitenkin irtoais esimaitoa pisara tai pari. Esikoista odottaessa maitoa ei siis herunut raskausaikana mitenkään päin pisaraakaan ja se nousikin vasta sairaalasta kotiin lähtiessä eli reilut 5 päivää synnytyksen jälkeen (jee, sain huikeat 10ml silloin pumpattua...), ja senkin jälkeen nousi hitaasti.
Mutta niih, nyt sitten... SAIN kummastakin rinnasta useampia pisaroita esimaitoa lypsettyä!!!=) Olin niin ikionnellinen, mikä riemuvoitto!! Alkutaival esikoisen imettämisessä oli rankkaa osittain sen takia, kun maito ei meinannu lähteä nousemaan. Ja kun mulla on kerran se toive polikliinisestä synnyttämisestä niin aina parempi mitä nopeammin maito nousee synnytyksen jälkeen. Jospa tää nyt sit enteilis hyvää.:)
Onhan se kyllä kai niin, että toisesta lapsesta se maito jo usein irtoaakin helpommin, mutta ei aina. Just hiljattain oli jossain Vauva-lehessä artikkeli äidistä, jolla on muistaakseni neljä lasta ja jokaisen kanssa on imetys ja maidonnousu menny eri tavalla, eli ei sekään tae ole, että imetys onnistuu, jos sen on kerran jo suorittanu yhden lapsen kanssa.
Päätin nyt sit, että joka kerta saunassa tai lämpimässä suihkussa hieron näitä utareitani ja koetan lypsää niitä. Mieluummin sitten vaikka niin päin, että joudun käyttämään liivinsuojia lopun raskausajan (jota on LA:an huikeat reilu 4vk:D), jos sillä vain suin pystyis edistämään maidon nousemista.

Mulla on nyt niiiin hyvä mieli!:D

Hyvät yöt!:D

"Lypsylehmä" ja Nuppu 35+2
 
Tää joutu sairaalaan. Toinen silmä ollu jo viikon sumeampi, ja päätä on särkeny ja huimannu. Pissa oli eilen neuvolassa puhdas, verikokeet oli äsken ok, mutta nyt yllärinä sitten pissassa olikin vähän proteiinia. Sitä nyt sitten seurataan. Joulu menee sairaalassa.. :( vauvalla kuitenkin kaikki ok. Painoarvio 3000g.

Piipu85 & Iisakki 37+5
 
Viimeiset kuulumiset ennen joulua. Pitäisi olla parhaillaan paketoimassa lasten lahjoja, niitä odottaakin n. 3 Ikean kassillista. Aikuisten lahjat sain paketoitua päivällä, mutta lasten lahjat on pakko laittaa heidän nukkuessaan.

Me siis suunnataan rentoutumaan anoppilaan huomen aamuna ja tullaan aatoksi takaisin. Tänään oon tehnyt vielä muutamia siivous hommeleita, kuten koko perheen lakanoiden vaihto. Esikoisen parvisängyn lakanan laitto olikin jo aikamoista taiteilua tämän mahan kanssa :D Pesin keittiön kaappien ovet ja tasot. Pesin 3 koneellista pyykkiä, petivaatteet raikastui pakkasessa jne.

Hyvä ystävä, jonka olen nähnyt puoli vuotta sitten viimeksi, kävi glögillä. Ja kerkesinpä sinne hammaslääkäriinkin hammaskivenpoistoon. (oli ihan hirvee käynti, vedet silmistä valuen makasin koko 45min)

Onnittelut LeenaT ja Nöpö pojista!! :heart:

Mutta nyt lahjojen kimppuun, kun esiteini 11v kömpi myös vihdoin sänkyyn :)

Hyvää joulua kaikille! :xmas:

Toivoo Adora ja Marakatti-poitsu 35+1
 
Paljon onnea kaikille vauvautuneille!! :heart::flower:

Hiljaiseloa ollut tällä suunnalla, kun ei tuu koneella käytyä. Kotona on niin paljon kaikkea joulupuuhaa ollut, ettei malttais yhtään istua koneella. Kun on kerrankin päässyt tästä koneella istumisesta (=töistä) viimein eroon, niin eipä tuu paljon sit konetta avattua.

Täällä mennään kuitenkin hyvissä (ja jouluisissa) tunnelmissa, olot on samat kuin ennenkin, eli hyvin jakselen.:) Vauveli on liikkeistä päätellen erittäin eläväisesti mukana touhuissa. Äippäpolille tuli aika heti tammikuun alkuun, niin pääsen tsekkaamaan vauvan asentoa ja painoa. Jänskättää, että mitä siellä tuumataan. Tuntuu tosi uskomattomalta, että synnytykseen ei välttämättä mee enää kuin muutama viikko, varsinkaan jos tulee etuajassa! Tosi hurjaa. Tää loppuraskauskin on kuitenkin mennyt niin kivuttomasti ja hyvin, niin tuntuu tosi oudolta, että kohta pitäisi jo synnyttää. :O Mutta koitetaan nautiskella joulusta nyt tässä ensin ja sitten alkaa ihan tosissaan odottelemaan sitä maaliviivaa. :) Mä oon kyllä vakaasti sitä mieltä, että mitenkään vauva ei 24.1 asti masussa pysy, vaan syntyy aiemmin.

Tisseistä on tullut hieman puristettaessa vaaleaa nestettä, joten jospa siellä pikkuhiljaa alkaisi maitohanat olla valmiuksissa... :) Vähän kyllä jänskättää tuo imetyshomma, kun ei mitään kokemusta siitä. Mutta eiköhän senkin sitten opi, jos maitoa tulee.

Turvotusta löytyy tosi kiitettävästi, alkaa jo pikkuhiljaa tympäistä kun näytän melkoselta norsulta.:whistle: Pitää yrittää vaan ajatella, että kyllä se siitä sitten poistuu, ja toivottavasti nuo kaikki ylimääräisetkin kilotkin. 13kg on tullut yhteensä.

Mutta tällä olis täällä vielä paljon joulujuttuja tekemättä, joten palailen niiden ja pyykkikoneen pariin. Anteeksi omanapainen päivitys, mutta nyt ei ehdi muuta. Toivottavasti jakselette kaikki niin hyvin kuin se on olosuhteisiin nähden mahdollista! Toivotan kaikille OIKEIN RENTOUTTAVAA JA LÄMPÖISTÄ JOULUNAIKAA! :heart:

Nöhveli & pikkumöykky 35+2
 
Heipsis naiset ihanaiset!

Pikavisiitti!
Täällä tänään vietetään synttäreitä, nimittäin tästä mammasta tuli tänään 24 vuotias!! :flower::xmas: Hui hui! Ja huomenna poksuu rv 35 Ai että! :xmas:

Olo on aika hyvä. Ei turvota, ei pissa valu reisillä eikä päätä säre tai oikee mitää. Selkään välillä vähä jomottaa, mutta menee ohi ku lepää hetken. Ai ai! Närästystä kyllä on sit senki edestä, mut ei kai se haittaa. Rennietä vaa.

(Tosin taloudellinen tilanne meni hetkessä hyvästä ihan paskaks suoraan sanoen. Hiton kivaa pohtii mistä saa rahaa elämiseen, nyt kun joulu on ovella. Tosi mälsää! :( Anteeks kielenkäyttö)

Nyt on hoitopöytä saatu ja kasattu ja kaikki on valmista! Lupa tulla Sintti! :)) Tosin rattaat edelleen myymälässä, mutta ei niillä hirvee hätä oo viel..ehkä.

Jos en enää muista tai ehdi täällä käydä enne joulua, niin haluan toivottaa kaikille mitä ihaninta ja parasta joulua :heart: Syökää hyvin ja ottakaa rauhallisesti naiset. Muistakaa että ei sielä keittiössä tartte koko joulua viettää :D Jos teillä on mies talossa, laittakaa sille essu päälle ja töihin ;)

HYVÄÄ JOULUA :xmas:
toivottaa Johanna ja Sintti 34+6 :heart:
 
Onnea vauvautuneille <3

Synttärionnittelut J-Love!

Ja kiitos kaikille omista synttärionnitteluista :)! <3

Eilen oli neuvola, kaikki ok. Vauvan pää katsottiin vielä ultralla että on oikeassa paikassa ja siellähän se hienosti raivotarjonnassa möllötti <3 muita osia en päässyt vauvasta näkemään... eli sukupuoli jäi vielä arvoitukseksi ;) (vaikka se varovainen tyttölupaus nyt alla onkin :))

Piipu kovasti tsemppiä sinne, harmi että jouduit sairaalaan. :/

Ja Zarixille piti vielä sanoa, että, kyllä kaikki järjestyy... Olet vahva ja selviät varmasti. Mies ei tiedä mitä on menettämässä jos sinut meinaa jättää. Toivotaan että huonot tuntemukset menis kuitenkin ohi ja pystyisitte yhdessä jatkamaan.

HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE! :)

Lissu&pöpö 35+4
 

Yhteistyössä