**Tammikuun tuhisijat 2013** MEIDÄN KUU !!!!

Hei!

Monta päivää olen yrittänyt päästä koneelle edes sen verran, että nopeasti kuulumisia kirjoittelisin ja kommentoisin. Mutta ko ei, kun aina pitää luovuttaa kone jollekin muulle tai sitten tulee jotain muuta. Nyt jos ehtisi... :)

Maanantaina kävin taas imetystukiryhmän tapaamisessa ja nautin ihan suunnattomasti. Tykkään kun ei ole mikään pakko puhua, saa vaikka vain kuunnella, ja saa esittää kysymyksiä ja niihin vastataan. Ja aihe on kuitenkin kohta melko ajankohtainen! :D Ja ihan yksin käyn siellä, en tunne ketään entuudestaan, mutta ei tunnu haittaavan ketään. Ois niin ihanaa jos pystyisin käymään vielä synnytyksen jälkeenkin.

Mutta hieman jännittää, pystyykö tässä mihinkään, mikäli mies saa töitä 170km päästä. Meni tänään työhaastatteluun ja mulla on niin ristiriitaiset tunteet nyt kuin vain olla voi. Sieltä oli sanottu, että töitä ois sitten aina 6 päivää ja 4 vapaata sen jälkeen. Mies sanoi, että äkkiä siihen tottuis, mutta ei se mun mielestä ole kuitenkaan sama asia kuin kulkea kotoa töihin. Alkuun meillä olikin niin, että mies oli kesät toukokuusta joulukuuhun reissutöissä, mutta tässä on viidessä vuodessa ehtinyt jo tottua siihen, että herätään saman katon alta. Noh, pitää tukea toista työnhaussa, ei ole tuo lomautettuna oleminen hänen juttu ollenkaan. Mies menee levottomammaksi päivä päivältä.

Limatulppa tuli minulla esikoisesta, rv 41+2, illalla klo 19 ilman kipuja ja supistuksia. Ruskean verinen klöntti tipahti pönttöön. Ei mitään sen jälkeen, kävin saunassa ja nukuin ehkä parhaiten koko raskausaikana sen tulevan yön. Aamulla heräsin hyvin levänneenä ja tasan klo 7 tuli ensimmäinen kunnon supistus ja siitä se sitten lähti käyntiin koko homma. Muissa raskauksissa on ollut vain sitten tooodella runsasta valkovuotoa loppuaika. Nyt ei vielä oikeestaan mitään, oikeestaan vaan ilmeisesti pissalirahduksia, kun housuja pitää vaihtaa pari kertaa päivässä. (Olen huono jumppaamaan....:ashamed:)

Onnittelut synnyttäneille pikku nyyteistä! Ja iso kiitos synnytystarinoiden jakamisesta. Itse huomasin, että niiden lukeminen, samoin kuin vauvan itku siellä imetysillassa saa aikaan kivasti ennakoivia supistuksia, rintoja kuumottaa ja muutenkin sellainen olo niistä tulee, että kyllä tässä kohta mekin varmaan synnytetään... :D

Pikaista paranemista oksennustaudista kärsiville! Itse olen saanut yöoksentelut loppumaan, enkä toivo sellaista kellekään, saati sitten taudin muodossa.

Huomenna taas viimein neuvola, sitä odotellessa

Vilipi ja Tyyne 37+5
 
Ai niin, joko muilla isommat lapset odottelee malttamattomana vauvan syntymistä? Meillä ollaan ihan tuskassa, saunassa aina odottavat, että eikö se vois jo tulla, kun näkevät siellä niin selkeästi vauvan liikkeet. :) Mie olen ihan tuskassa kutonut nyt neljä päivää vauvalle peittoa alpakkalangasta ja sanoinkin esikoiselle, että ei vauva saa syntyä ennen kuin äiti on saanut peiton valmiiksi! :LOL: Että saa sitten peiton heti päälleen siellä sairaalassa. Joo....ehkä iski vähän myöhään tää pesänrakennusvietti :)
 
Kotona takasin!!!Lääkäri ei ollut huolissaan paineista,koska katsoi kohdunsuun tilanteen ja totesi kaulan kadonneen kokonaan ja olevan 1.5cm-2cm auki ja veikkasi vauvan syntyvän hetkenä minä hyvänsä.
Hyvä ettei päätynyt käynnistykseen,pelkäsin jo kuollakseni :ashamed: Kovakouraisen tutkimuksen teki ja supistellu nyt hiukan kipeästi ja pientä veristä vuotoa.
Suuria toiveita elättelen että tyttö päättää nyt syntyä ihan omasta tahdosta lähipäivinä :heart:
Kokoarviota katsoi taas ja olihan se nyt villit 4,2kg ;) APUA!!!

Mami*3 ja rusina 39+6

Kiitos kaikille tsempeistä =) Mä alan nyt siivoo ja kauppaan niin jos sais vauhtia tähän hommaan :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Zarix ja Pinsuli
Hei! Neuvolassa kävin. Ja sieltä suoraan painoarvioon äitipolille. Kätilö veikkasi masun
Perusteella että alle 3kg. Ultralla lääkäri arvio että 3610 ??? Kuinhan sitten paikkansa
Pitää... Ei antaneet käynnistys aikaa, mulla on kumpikin aiemmin syntynyt päivän ennen
Käynnistystä. Ja 38+5 mennään
 
Onnea nyyttinsä syliin saaneille! :heart:

Vilipi Meillä isommat lapset kyllä odottavat tulokasta, mutta eivät yhtä kärsimättömiä kuin esim. tuleva isä. Hänelle kuitenkin se suurin juttu kun omia lapsia ei hänellä ole ennestään. Tosin nyt ukkoparka lojuu kauheessa vatsataudissa tuolla yläkerrassa ja me muut yritetään kiertää kaukaa..argh, minä oikeasti stressaan tuosta taudista ja pahimmillaan se sitten kiertää meidät kaikki vielä. Enkestäenkestäenkestäenkestä..:headwall:

Pinsuli taisi sitten lähteä tositoimiin kun on niin hiljaista?! Jes =)

Neuvolakäynti oli, kuten arvelinkin, varsinainen läpihuutojuttu. Paineet alhaiset 105/60, pissa puhdas, paino +500g (jes!), sf-mitta 33.5 cm (agh, keskikäyrältä menossa yläkäyrää kohti) ja vauvan sydänäänet löytyivät hyvin. Sf-mittaus sattui, auts, häpyluu jotenkin ihan hellänä, terkkakin sitä ihmetteli. Nyt on päivän mittaan supistellut taas, välillä kipeemmin, välillä vähemmän kipeesti. Varmaan tuo terkan painelut ja vauvan tarjonnan tarkistus sai tuon aikaan vaikkei sisätutkimusta tehnytkään.

Ai niin ja yksi jännä huomio on nyt viikon aikana tullut eli rinnat on selvästi kipeytyneet. Jes, joskos jotain meijeriosastolla alkaisi tapahtua, yhtään kun ei ole maitoa vielä tullut tähän mennessä.

riskilä ja vaabuska 37+1
 
Moi! :) Onnea synnyttäneille! :flower:

Noh, kävin siellä äitipolilla, ja aika nopeesti tuli selväksi ettei ne mitään käynnistä. Ens keskiviikoksi uusi aika, eikä SILLONKAAN kuulemma välttämättä vielä käynnistetä, koska oon yliaikainen vasta ens viikon perjantaina. Vauva oli lääkärin mukaan erittäin alhaalla, että ei ihmekään että sen liikkeet sattuu. Painoarvio 3200g, eikä siitä kuulemma oikein mahdu enää kasvamaan. Kohdunsuussa tai kaulassa ei ollut tapahtunut MITÄÄN yli kuukauteen (vaikka mulla on ollu supistuksia), mutta lääkäri sanoi, että kypsymässä ehdottomasti on. Istukka oli kunnossa, kuulemma normaalisti kalkkeutunut, virtaukset napanuorassa erittäin hyvät ja lapsivesi-indeksi jopa 13!! Lääkäri sai ehdottomasti mun mielen paljon rennomaksi, enkä saanut mitään kohtausta vaikkei käynnistettykään...Jos vauvalla on kerta hyvä olla, niin mitäs sitä turhaan vielä käynnistelemään?
Sitten käytiin kätilön kanssa käyrillä ja voi että kun se oli mukavaa! <3 Mulle tuli niin rauhallinen olo maata siinä kyljellään ja vaan kuunnella pienen sydämen sykettä... Kakskyt minuuttia makoilin siinä, ja käyrille tallentui kolme tai neljä napakkaa supistusta, joista pari jopa sattui. Kätilö sitten sanoi, ettei ehkä kannata lähteä kauas sairaalalta, kun noin paljon supistelee. Että voi lähteä jopa syntymään tänään. No p*skanmarjat se ainakaan vielä ole lähtenyt syntymään. Onhan tässä päivää jäljellä, mutta tuntemukset on jossain ihan muualla.
Tänäänki aamuyöstä heräsin kolmatta kertaa peräkkäin samaan aikaan jomottaviin menkkakipuihin. Ai että ne teki kipeetä. Mut siihen se aina jää. Mä en jaksa tätä sahaamista enää, miksei se vaan voi syntyä? Saan kohta hermoromahduksen vaan sen takia, että aina luulee että nyt se syntyy, mut sit kaikki vaan lopahtaakin... Tunne on varmaan monelle tuttu? :/

Taas tosi omanapaista, mutta just nyt en ehdi kommentoimaan muiden kirjoituksia, myöhemmin sitten!

Pinsuli ja pikkunen 40+5 <3
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Onnea taas vauvansa saaneille ja tsemppiä kaikille kaikkiin vaivoihin! Toi oksennustauti kuulostaa aivan hirveelle, toivottavasti kenenkään ei sellaisesta enää tarvi kärsiä :( Kaiken tämän vaivaisuuden lisäksi se olis kyllä varmasti jotain aivan hirvittävää.

Mä kävin lääkärissä ja tohtorisetä sanoi, että alapäässä on kaikki valmiina :) Setä puhui kovin epäselvästi enkä oikeen kaikkea ymmärtänyt, mutta sen ymmärsin, että kohdunsuu on täysin valmis ja kypsä ja että vauva voi syntyä periaatteessa hetkenä minä hyvänsä :) Toivotaan niin! Kokoarvio oli 3100g ja paikat kuulemma oikein hyvät synnyttämiseen eli mahtuu hyvin alateitse tulemaan. Jotain sanoi myös että kohdunsuu on jonkun verran auki, mutta en sitten sen enempää saanut selvää. Kovakourainen lääkäri myös oli ja tutkimus tuntui todella inhottavalta :( Ensimmäinen mieslääkäri kun mulle tekee sisätutkimusta - ei herättänyt kovin myönteisiä tunteita :D

Nyt tuntuu että eilen/tänään vatsa olisi laskeutunut ja olokin sen myötä on kohentunut. Väsyttää kyllä edelleen jonkun verran ja noita häpyluukipuja on aikalailla erityisesti kun nousee ylös, mutta samanlaista ahdistusta ja hengästymistä ei enää ole, onneksi. Että tervetuloa vaan maailmaan pieni tyttäreni, any time you're ready :) Nyt päikkäreille! Tsemppiä kaikille viimeisiin päiviin ja viikkoihin!

Nasdaq ja tyttö 37+5
 
Pitiki mennä kehumaan et tauti selätetty. Voi kiesus kun alko illalla p*ska lentämän..:x Ei jaksas. Joten kaikki sympatiat täältä heimämälle ja muille tauvin kans kärvistelijöille!

Hyvä pinsuli että sait edes jonkin asteisen mielenrauhan.:) vaikkeivat nyt käynnistäneetkään.

Järki lähtee nuijen hirmujen kanssa kun koko viikko napotettu sisällä.. Mies vielä illassa niin päivät menee lähinnä oottaessa et pääsee yöunille. Keskimmäinen.meni tänään vielä sotkemaan olohuoneen vaaleen maton mustikkasoppaan jottei äitiltä loppus hommat kesken..

Ja pittää vielä poksua rv39*poks*
 
Voimia oksutautisille

Mulla oli viikolla 34 vai 35 se oksennustauti. Tai en tiiä oliko. Oli niin kovat supistukset ja krampit, että lähettiin myöhää illalla käymään synnärillä. Matkalla helpotti jo oloa, mutta kun oltiin menossa ni mentiin siltikki sinne. Siellä sitten iski kamala mahakramppi, ei oo ikinä ollu niin kipeä maha ja tuskainen olo. Sanoin miehelleki vaan, että jos kuolen niin rakastan ( MITENNII DRAMAATTINEN :) )
Sitten mies ja kätilö talutti mut vessanpöntölle, kun oli tippaki kädessä. Vessassahan mulla meinas taju lähteä. Verensokerit oli tippunut neljään.

Sitten se kramppi edelleen jatkui ja jatkui. n. viis tuntia. Vihdoin ja viimein sain tramalia persauksiin piikillä ja sitten tappelin itteni laverilta ylös. Ja oksensin. Vähän sen jälkeen alkoi olo helpottamaan ja kramppi loppu. Jouduin silti oleen yön siellä, ko oli viikonloppukin. Lekuri kattoi seukki päivänä tilanteet, että kaikki jees ja kotiin.

Sen jälkeen oonki sitte ollu terve, kunnes pari päivää sitten iski tämä pirun nuhaflunssa pirulainen. Onneksi ei kuitenkaa ole kuumetta, että joutuisin taas menemään synnärille hoitoon. Olen yrittäny lepäillä ja juua mehua ja teetä ja kaikkea mahollista. Mulla on valkosipulin kynnet sukissa nytki, höyryhengittelen, huuhdon nokkaa sarvikuonolla ja olen ylipäänsä vähä pökkyrässä :)

Millimolli 38+6
 
Täällähän sairastetaan ihan urakalla, ei varmasti yhtään kiva, varsinkaan tälläisessa tilanteessa! : / Ihme ja kumma ite oon taudeilta toistaseks välttyny.. *koputtaa puuta* Kuin hirveetä se oiskaan synnyttää jossain vattataudissa.. Yöks.. Jaksuja!

Ehkäisystä on ollut puhetta. Ilmaisen ystävänä varmaan käytän hyödykseni minipillerit, jotka kunta tarjoaa 3 kk:ksi. :D Vaikka aijemmin ajattelinkin, etten enää sotkeudu noihin hormoonihirviöihin.. Yhdistelmäehkäisypilleri oli siis aikaisemmin käytössä.

Toissapvnä oli neuvolalääkärin luona synnytystapa-arvio/kokoultra omilla käyrillä menevän SF-mitan takia, meinasi että vauva olisi rv 36+6 3050g, syntymäpainoarvio lasketunajan tienoilla 3,5-3,6 kg.. Kuulostaa omaan korvaan siltikin jotenkin isolta, kun samankokoisen äitini vauvat on olleet aina n. 3 kg tai alle. Pienikokoinen siis oon, mutta totesi lantion olevan aivan normaali ja spontaanin alatiesynnytyksen mahdollinen. Paikat oli jo lähteny vähän kypsymään, kohdunsuu auki 2 cm ja kaulaa 2,5 cm. Ei osannut arvata sen kummemmin kuinka pitkään menee, koska ei ennustaja ole, voi syntyä huomenna tai sitten 5 viikon päästä. Normaali neuvolakäynneillä siis jatketaan toistaiseksi.

Kaikki tavarat alkais olla paikoilleen ja hankittuna vauvaa varten. Ainut, mitä vielä havittelen olis Manduca. Tuntuvat vaan menevän käytettynä kuin kuumille kiville. Olokin on viikkoihin nähden ihan hyvä. Toki yleistä kömpelyyttä, satunnaista närästystä, liitos- ja häpyluukipuja sekä supistuksia on ollunna, mutta niinhän meillä kaikilla, kuuluu varmasti asiaan. Pieni saa tulla, kunhan on valmis. :)

Hurjan moni täällä on jo alkanut jakautumaan, sydämellisesti ONNEA kaikille vauvan saanneille ja tsemppiä vauvantuoksuiseen arkeen! <3 Tämä kateellinen loppukuun odottaja joutuu varmaan vielä hetken kärvistelemään potkunyrkkeilijä massussa. :)
 
Voi apua. Mua alko supisteleen,ei vielä kovin kipeesti tai säännöllisesti mut niin että tuntuu.:O mä nyt en ollu yhtään valmistautunu tähän.. Alko jopa vähän pelottaa. Mieski siellä töissä ja.lapsenvahti epävarnaa ja huhhuh..:D

Nyt tää tietysti on.vaan mahatauvin jälkimaininkeja..
 
Heippa naiset!
J-Love ilmottaa itsestään piiiiiitkästä aikaa.
Jotenki oon nykyään niin väsyny ja aina mukamas jotain tekemistä vaikka totuus on ettö en tee pahemmin juuri mitään :D

Tosi isosti onnea kaikille jotka vauvansa on onnistuneesti syliinsä saanu! ONNEA!! :heart:
Itsehän vielä odotan merkkejä synnytyksen lähestymisestä, mutta taitaa olla aika hiljasta. Sintin liikkeet sattuu välillä, mutta on kyllä vauhti vähä rauhottunu parissa viikossa. Tosin, kun sille päälle sattuu se saattaa pariki tuntia vetää hirveet biletykset keskellä yötä. Just viime lauantai-sunnuntai välinen yö meni valvoessa ku toinen biletti. Tullut selvästi äitiinsä ;)

Kyllä joitaki supistuksia tulee joka päivä, enemmän kyllä kun liikun. Pyrin olemaan liikkeessä joka päivä jotta ehkä itse vähä auttaisin käynnistymistä. En halua odottaa enää! Enkä halua että menee yli tai että joutu käynnistää.

Huomenna aamulla ois neuvolalääkäri, tai synnytystapa-arvio kuten neuvolatäti sen sano, heti 8:30. Odotan innolla! Saa vähä infoo siitä missä vaiheessa mennää ja kai siel jonkunlainen paino- ja pituusarvion tekee? Ja kuulemma nään vielä pikkuisen ruudulla ku sitä mittailaan tj, jei! Mulla on jo niin ikävä vauvaa että tuntuu ku räjähdän!! :D

Tänään oli tutustuminen Kätilöopistolle (Kättärille). Pääsin tutustumaan synnytyshuoneeseen ja näki perhehuoneen ja jos joutuu/haluaa jakaa huonetta toisen äidin kanssa, niin sellasenki huoneen näin. Aika kotoisaa omalla tavalla.

Olen kyllä huomannu että valkovuotoa on lisääntynyt (tai mitä lie onkaan). En tiedä miten siihenki pitäis suhtautua. Jänskättää siks mennä römpsä levällee huomenna tohtorin pöydälle :/ Vaikka onhan seki nähny jo varmaa vaikka ja mitä.

Voi että! Kyllä tätä asiaa taas riittäis,mutta taidan jättää vähä myöhemmälle ajalle. Ku tuskin ihan heti oon synnyttämään lähössä :/

Onks jollai jotain vinkkejä miten sais vähä autettua synnytystä käyntiin? Ens viikolla sais meinaan jo tulla :)) Mut ei vielä, lauantaina on vauvajuhlat!

J-Love ja Sintti rv 37+3 :heart:
 
Hei!

Kotona taas, tänään oli paino/käynnistys kontrolli.

Paino arvio vauvalle "vain" 4200. Mahataudin takia olin aika voimaton joten sovittiin että jos ei ala syntyyn nyt itsekseen niin ensi keskiviikkona suoraan käynnistykseen aamulla.
Aika kovakouraisen ronkkimisen teki ja auki olen 3 sormelle ja verta olen tihkuttanut nyt sitten käynnistä asti, mutta ei muita tuntemuksia. Sitkeästi pysyy vauva taas mukana vaan =) ...
 
Neuvolassa käyty, taas. Ei mitään erikoista..

Paino -1,7kg/vk (kiitos kipeyden, en ole kyennyt syömään)
Sf 36 (kasvua sentti)
Paineet, pissa, sykkeet, liikkeet, kaikki ok.
Ei laskeudu, ei sitten millään. Supistelut kadonneet, kaikki!
Kysyin vihdoin kokoarviota, mutta terkka ei kauhean halukas ollut moista antamaan... :( Sanoi lopulta, että ei mikään jättiläinen ole ja saattaa hyvinki olla pienempi, kuin esikoinen. Eli kaipa tuo jotain 3,5-4kg välillä tulee olemaan. Aloin jo pohtia, että pitääkö varmuudeksi hakea muutama pieni body lisää. Esikolla kun taisi olla vaan kaksi alle 62cm bodya olemassa. :D

Pinsuli, hyvä, että sait lääkäristä ainakin mielenrauhan, vaikka et vielä vauvaa syliisi saanutkaan. :)

Ja sitten omanapaista valitusta...
Täällä sairaalakassi edelleen pakkaamatta, tutit pesemättä, kaukalo puunaamatta... En yhtään kykene ajattelemaan, että meille tulee pian vauva nro2!! Tuntuu, etten oo koko raskauden aikana asiaa täysin ymmärtänyt! :O Lievä pakokauhu iskee, kun alan miettiä asiaa. Jostain kumma syystä käyn vaan läpi niitä ns. negatiivisia puolia siinä vauva-arjessa (unettomat yöt, pelkkä maitokone ties kuinka kauan, oma-aika, mikä aika?, mielialan vaihtelut...). Tuntuu etten ole yhtään osannut arvostaa tätä aikaa, kun on vain yksi lapsi. Sitä kuinka ihanaa ja helppoa se lopulta on ollut. Varsinkin, kun ollaan juuri päästy tähän vaiheeseen, että toinen oikeasti osaa jo hieman ilmaista itseään. Kertoa, mitä haluaa/ei halua, leikkiä hieman johdonmukaisesti, noudattaa ohjeita (ja olla noudattamatta)... Ja nyt sitten kaikki alkaa taas alusta, apua!!! Voisin melkeen antaa mitä vain, jotta saisin nyt hypätä suoraan hetkeen, että mulla on kaksi yli 1v lasta! :D Ja sitten ottaa päähän, että ollaan nää meiän viimeiset "laatuhetket" vielä näin kipeenä molemmat... Ku ois halunnut esikon kanssa tehdä vielä vaikka mitä kaikkea kivaa ja oikeen halipusia toisen rikki, mutta ei. Nyt sitten vaan tapellaan ja kiukutellaan kaksin täällä neljän seinän sisällä. :'( Oma olo kyllä onneks aika hyvin kohentumaan päin, joten eiköhän me vielä sitä laatuaikaa ehditä viettämään.

Ehkäisystä ollut puhetta. En osaa tehdä päätöstä. Pillereitä en halua, enkä mielellään mitään hormooniehkäisyä. Kuparikierukkaa taas ei taideta kuukautiskipujeni takia suositella... Joku ehkäisy kuitenkin tällä kertaa otetaan, koska kolmatta ei ole suunnitteilla. Meidän lapsiluku on luultavasti tässä. Niin varmaksi en kuitenkaan uskaltaisi lähteä, että piuhoja alkaisin katkaisemaan. :D

Tsemppiä kaikille viimemetreille ja varsinkin teille, joilla supistelut ja kolottelut kuuluu joka päiväiseen elämään! Toivottavasti saatte pian kunnon palkinnot syliinne! :)

Meand 38+1
 
Moi! Pitkästä aikaa kirjottelen tässä,joka päivä kyllä käyn lukemassa muiden olotiloja, pinsulille erityisesti myötätunnot,meillä samat viikot menossa ( nyt 40+6) ja täysin samat tuntemukset,menkkajomotuksia ollut jo pidemmän aikaa,maanantaina oli ihan hyviä kunnon suppareitaki vähän aikaa ja luulin hetken et lähtö lähellä mut...eipä...sit tiistaina ei taas juuri mitään,eilen menkkajomotusta koko päivän,valkovuotoa tulee paljon, vauva laskeutunu,kotikonstit kaikki käytetty moneen kertaan,eikä mitään!! missä poitsu viipyy??ei jaksas enää tätä olotilaa...esikoinen tuli kuitenkin 40+1 ja eikä varotellu tulostaan,sit tää herra on varotellu tuntuu jo monta viikkoo,ja ei taho tulla vielä ulos :( maanantaina ois ylia-kontrolli,toiv. ei tartte enää sinne mennä...vaavin painoarvio oli kaks viikkoo sitten 4200g (huhhuh),en tiedä miten selviin,esikoinen painoi 3,5 kiloo ja oli vaikee saaha pihalle....saa nähä miten tässä käy...

meandille myös sympatiat,mulla huono omatunto esikoisesta kun tekis mieli sen kanssa pyörii ja olla ja ite oon kuitenki yövalvomisteni plus mahankannon takia jotenki hirmu väsy,esikoiselle tulossa ilmeisesti lisää hampeja ja kiukkuu koko ajan eikä nuku kunnolla sekään, ni sit me molemmat tääl vaan kiukutaan päivät viimeset yhteiset :(

jotenki helpottaa et ei tässä onneks enää montaa viikkoo tarvi kärvistellä,mut ku on jo kärvistelty tarpeeks ni tahon sen nyt ulos!! mieskä ei jaksas enää kuulemma duunia paiskoa kun odottaa jo innolla poikaa :)

mutta...voimia kaikille odottaville vielä ja onnea kaikille jo nyytin saaneille! :)

tuskainen swaw 85 ja vilperi
 
Huomenta päivää!
Eilinen päivitys puhelimesta, jolla oli yllättävän vaikea kirjottaa =) joten se siitä. Äippäpolikäynti toi hiukka vauhtia, menkkamainen jomotus alkoi lähes heti. Ei selviä suppareita, mutta tuntuu et jotain tapahtuu. Katotaanpas mitä tulee.
Pientä paniikkia on alkanut tuleen viimesen viikon aikana. huh huh. mihin sitä on taas itsensä laittanut likoon. Kulin siis edellisen odotuksen pelkopolilla, koska oli aika trauma-kokemus eka synnytys. Toinen synnytys meni hyvin ja siihen oloon olen nyt tuudittautunut.
enkä ole asiaa kummemmin pohtinut nyt odotus-aikana, mutta väistämättä alkaa näin lopussa mieleen tuleen.
 
Viimeksi muokattu:
swaw85 Meinasin ensin että tykkään tuosta viestistä ja sillä ilmoitan nähneeni sen, mutta ei vaan pysty painamaan tuota tykkää -nappia, kun tietää ettei tässä olotilassa ole mitään tykättävää! :/ Mutta huh, jos sulla on noin iso painoarvio vauvalla niin kai se maanantaina jo käynnistetään viimeistään? Mulla kun vauva on niin siro, käynnistämistä venytetään ihan viime hetkille asti... Pyysivät kuitenkin ottamaan mun seuraavaan kontrolliin mukaan sairaalakassin, jos osastolla on tilaa niin saattavat käynnistää. Toivottavasti päästään pian tuskistamme, niin kuin kaikki muutkin jotka kärsii!

HeiHäMä Huh, sullakin aika kova toi painoarvio... Voimia siihen oksutautiin, kyllä se helpottaa <3

Voi vitsi mä oon kateellinen teille, joilla on paikat jo vähän auenneetkin. Se tunne, että mulla tilanne oli täsmälleen sama eilen 40+6 viikolla polilla, kun 36. viikolla lääkärikäynnillä...Se PUISTATTAA. Mulla on supistuksia päivittäin, eikä mitään ole tapahtunut? Uskomattoman ärsyttävää. En voi edes sanoin kuvailla. Tuntuu, että koska mitään ei ole tapahtunut, mitään ei myöskään tule tapahtumaan.

Mua hermostuttaa tän mahdollinen yliaikaiseksi meno. Pelottaa kaikki riskit mitä siinä sitten tulee... Oon ihan ok siihen asti kun mennään yliajalle. Energiaa mulla kyllä riittää kipujen keskellä, ja tänäänkin on tarkoitus siivoilla.

kairan Toivottavasti pääsit tositoimiin! :)

Huomenna lyllerrän taas neuvolaan (tai toivottavasti synnytys käynnistyisi ennen sitä). Onko muuten kukaan huomannut, että autossa istuminen aiheuttaisi supistuksia? Eilen matkattiin se 1,5h TAYSiin, ja matkalla tuli pari erittäin kipeää supistusta. Siis sellaisia, että piti sulkea silmät ja keskittyä hengittämään. Ne loppui kuitenkin polilla. Sitten kun tultiin takaisin, sama juttu. Ja taas ne loppuivat. Voisko siis autossa istuminen käynnistää synnytyksen? Eikö siinä auton tärinässä oo joku sellanen, mikä voi aiheuttaa supistelua?

Pinsuli ja pikkunen 40+6 <3 (huomenna poksutaan...)
 
  • Tykkää
Reactions: pisang
Pinsuli kyllä se siittä ja vauva sinulla nyt on kuitenkin varmasti sylissä piakkoin, vielä ne viimeiset hetket.

Oltiin muuten eilen samoihin aikoihin tuolla äippäpolilla sitten varmaan, saas nähdä oltasko käynnistyksessäkin sitten keskiviikkona :whistle: . Eikös se sinunkin sairaala Tays ollut?

Painoarvio oli siis pienempi kuin 2 lapsistani on ollut syntyessään joten siksi vain sen verran.
Eilinen lääkäri kyllä totesi myös että jos toisen lapseni painoarvio ei olisi mennyt niin metsään(alle 4 kiloa)
niin olisin varmasti joutunut sektioon hänestä jos siis olisi tiedetty että lähes 5 kiloinen lapsi tulossa.
Noh eipä tiedetty :) , kaikki meni onneksi silloin hyvin eikä sattunut vauvalle mitään synnytyksessä :)

Oksotauti meni ja viime yönä nukuin yli 12 tuntia, oi oi oi mitä nannaa oli...heräsin siis välillä vain kerran vessaan ja juomaan vettä.

Kyllä tämä tästä vielä iloksi todellakin muuttuu ja nyt ku luin viime sivun juttuja niin sinnehän
oli taas vauvoja syntynyt eli jälleen kerran onnea vauvautuneet :flower: ja keltasuusongelmat on
kyllä kurjia, toivottavasti menisi pian ohi kaikilla!
 
Vikoja viikkoja viedään täälläkin, lueskelen kyl innolla muiden vaiheita miten erilaisia olotiloja kaikilla on loppumetreillä :)

Sitä ihmettelen kun täällä monet kertoo saaneensa kokoarvioita, synnytystapa-arvioita, lantion kokoa on arvioitu ja vauvaa ultrattu lääkärinäynneillä. Kun täällä ei ole ollut mitään tuollaisia, olen siis Helsingissä ja ensikertalainen. Ilmeisesti käytännöt vaihtelee todella paljon paikkakunnasta riippuen. Tänään kysyin asiasta neuvolassa ja hän sanoi ettei täällä ultrata ja rönteniä oteta ellei siihen ole syytä. Jos kaikki on raskaudessa mennyt hyvin niin minimillä mennään. Joten toivon et kaikki on tosiaan hyvin, itel ollu kyl koko ajan hyvä olo tän raskauden kanssa eikä tää loppuaikakaan ahdista. Enkä hätyyttele pikkuista ulos ennenkuin luonto näkee sen valmiiksi, mitä väliä parilla päivällä lopulta on jos se on lapse parhaaks :)
 
  • Tykkää
Reactions: mimmilii
Pinsuli ei mitään havaintoa mitä ne päättää siellä polilla maanantaina...sofiansohvalleki kerron jotta mie ainaki pääsin ekassa odotuksessa koko-arvioon ja synnytystapa arvioon raskausdiabeteksen takia,ja sen takia että oli ensimmäinen,nyt pääsin koko arvioon koska menin pelkoklinikan kautta,kun pelkäsin että tulee iso vauva nytten ja koska eka syynytys oli aika vaikea,ja ainaki arvion perusteella ois ihan hyvänkokonen tulossaki,mut pinsuli terkka ainaki sano miulle et jos äiti ja vauva voi vaan hyvin niin ei ne lähe käynnistää,ei ees sen koon takia luultavastikka,koska se eka on tullu normisti alakautta,vaikka vähä vaikeemmin tulikin..ne ei täällä herkästi lähe mitään tekee... pitää ite tässä nyt vähä vaan sitten miettiä et mitä aion siellä sanoo,kyllähän ne kuuntelee varmaan (toivottavasti) millä mielin ite olen,et jos just sen koonki takia tahon sen ite jo ulos ni luulis et ne rupeis sit käynnistelee...mut taas toisaalta en tiijä sit tahonko käynnistykseen,en usko et sekä hyvä vaihtoehto loppujen lopuks...siinäki saattaa jos huonosti käy ni käyä nii et makaat sairaalas eka käynnistettävänä monta päivää tuskissas ja mitään ei tapahu,tai tapahtuu todella hitaasti,ja sit vielä jos iso vauva ja kestää pitkään ponnistus ni...argh...niin ois kyl ihan jees jos tää lähtis tulemaan ihan iteksiään...ja mieluiten kohta! :) tuntuu et pelkkää valitusta tosiaan tää loppuaika,mut on se vaan ihana hetki sitten kun sen nyytin saa ekaa kertaa syliin :) unohtuu ne kivut sun muut aika äkkiä loppujenlopuks...
meandille kans viel et meki mietitty josko tää ois meijän vimonen,tai no mie sitte naureskellen jotta jos sit muutaman vuoden päästä semmonen iltatähti kenties tehään ;) eihän sitä tiiä...pillerit varmastiki alotan heti ku voip.
 
HeiHäMä Mihin aikaan olit Tayssilla? Mun aika oli kymmeneltä :) Mutta tosiaan, mulle eivät luvanneet käynnistystä keskiviikkona, vaan seuraavan kontrolliajan, jossa ehkä käynnistetään... Kuulostivat enemmänkin siltä että eivät käynnistä, mutta ensi kerralla pidän pääni! Siitä on enää kaks päivää viikkoon 42+0, ja asun kuitenkin suht kaukana Tampereelta, et mitä järkee lähettää mua kahden päivän takia pois? Ei sillä pitäis siinä vaiheessa olla mitään väliä...
 
vilipi: täällä ainakin isoveli odottaa malttamattomana ja aina kun käy nukkumaan niin nähdään aamulla jos ette oo vielä lähteneet... muutamaan otteeseen todennut senkin että vois jo syntyä.. niin kovasti odottaa syntyväksi.. pulkkamäkeenkin olisi utlokasta jo viemässä :LOL:

monella tosiaan on noita kokoarvioita ja synnytystapa-arvioita,mutta täällä porskutetaan menemään ilman tietoa mistään.. viimeeksi käynyt koks:ssa viikoilla 28 ja sillon koko arvio oli 1200g.. sen jälkeen ei mitään puhetta mistään koosta saati muustakaan.. Mutta ensi viikolla mennään sitten koksiin jos tämä lapsonen ei vieläkään ole halunnut maailmaan putkahtaa..

Elikkäs tänään oli neuvola ja mennään viikoilla 40+3
liikeet,sydänäänet ok
pissa puhdas,turvotukset laskeneet entisestään.. verenpaineissa sen verran,että alapaineet on nousseet, mutta samoilla linjoilla mennään kun esikoisenkin kanssa.. eli ei ollut neuvolan täti huolissaan..
Paino oli PUDONNUT taas nyt 700g ja edellisellä kerralla pudotus oli 800g eli kahessa viikossa -1,5kg
sf-mitta oli pompsahtanut nyt 37cm kun murmeli oli siirtänyt itsensä pystympään asentoon..
mutta tosiaan ensi viikolla yliaikaiskäynti synnärillä,jos ei murmeli vieläkään ole tupsahtanut maailmaan.

Eilen illalla kyllä vasta koin ekat selkäpuolella tuntuvat kipeät supistukset,mutta niin pieniä ja vähäisiä,että tuskin mitään saivat aikaan.. pikku hiljaa alan olemaan todella malttamaton kun ei mitään tapahdu :stick:

Elovena77 & murmeli
 

Yhteistyössä