**Tammikuun Tuhisijat 2013** Syyskuussa

|O|O|O Väääsyttääää !! |O|O|O
Viiden jälkeen noussut taas töihin. Aamuvuoron hyvä puoli että pääsee töistä jo klo 12, mutta sitten oli 5v tytön Vasu -keskustelu, sitten tuli sisko käymään ja sitten äiti ja vielä kävin äidin kanssa lastentarvikeliikkeessä. Nyt istun ja onneksi muu pesue on isin kanssa lenkillä.

Tänään lupaan mennä ajoissa nukkumaan :D

Istuminen ei tee tiukkaa. Mutta istun kyllä aika harvoin. Syödessä ehkä :confused: Työ on liikkeessä olemista ja nytkin kun istun, oikeastaan löhöän sohvalla. Kumartuminen sen sijaan, etenkin joskus töissä päiväkodissa (jossa sitä kumartelua riittää), kyllä, kumartuminen tuntuu ilkeältä siellä.

"MY" En edes voisi kuvitella että joku tekisi puolestani vauva-hankinnat :kieh: Haluan valita itse. Piste. :D Anoppi, hänen ekan lapsen lapsensa odotuksen aikana yritti kyllä, sentään voitti aina etukäteen että "hei, olen täällä hyllyjen välillä, saanko ostaa..." Yleensä kielsin kohteliaasti ja sitten oppi että olen aika tarkka näissä asioissa :)

Tammikuunpoika, minutkin potkittiin viime yönä ekaa kertaa sängystä ylös. Heräsin 2 kertaa kun vauva muksi niin kovasti. Ehkä osuutta oli myös sillä että olin enemmänkin makuullaan, ehkä toista alkoi ahdistaa ja yritti raivata itselleen tilaa. Mutta kyllä potkut on toisinaan jo tooosi kipeitä, ylläri-potku saa kyllä karjaisemaan ja kiljahtamaan kun oikein osuu arkaan paikkaan :whistle:

Salmiakki täälläkin verenpaineen nostatuksessa apuna :) Kärsin ilman raskauttakin matalista paineista ja etenkin tietenkin tässä tilassa.

Ellujokinen, suuren suuret pahoittelut :hug: Todella väärin.

Uunilohen ja kermaperunoiden kimppuun :p :wave:
Adora ja Marakatti 22+5
 
Ellujokinen, täältä myös pahoittelut. Ei oikein sanat riitä...:'( Jaksamista paljonpaljon!!!!:hug:

MY, hyvä valinta nuo vaunut!!:) Meillä on samat kiesit ja olen TO-DEL-LA tyytyväinen!! Kaikinpuolin mahtavat minusta ja monipuolisesti varustellut (ottaen huomioon hinnan!!). Mie ainakin rakastuin niihin heti kun näin.:) Pikkukakkonen saa nyt käyttää sit veikan vanhoja vaunuja, hommataan vaan matkarattaat esikoista varten sitten. Tuplia ei aiota hankkia, kun niin vähän tulee noille kärryille meillä käyttöä, ja sen minkä tulee niin onhan meitä kaks käsiparia lykkimässä.

Istuminen rasittaa mulla toisinaan häntäluuta aikas paljonkin, riippuu millaisella alustalla istuu. Muistan eka raskaudesta, että sit kun masu alkoi olla isompi niin tuli just tuota ylävatsan nipistelyä ja oli vähän ahistavaa, jos istui vähänkin länässä. Joten eiköhän se ole edessä tälläkin kertaa, näyttäis sentään masukin kasvavan isommaksi kuin viimeksi (vaikka se oli viimeksikin aika huge).
Oon tykänny nyt kyllä istuksia jumppapallon päällä, siinä ei ainakaan tuu häntäluu kipiäksi.:)

Pisang ja Nuppu-rakas 22+6
 
ellujokinen Voi kamala, ihan hirveää! :'( Tuo on niin väärin! Kovasti toivon voimia teille ja kaikkea hyvää jatkossa! Ei ollut tämän pikkuisen aika nyt. :'(

Istumisesta Päivä menee kyllä töissä vielä ihan ok, ystävällinen työkaveri jopa roudasi mulle paremman tuolin kun sitä niin huoletti kun oon raskaana. :D (Vaikka ei tämäkään mikään ergonomisuuden huipentuma kyllä oo...) Pitäis vaan muistaa tarpeeksi jaloitella ja vaihdella asentoa, kun selkä rupeaa väsymään. Iltaisin kun maha on turvonnut entisestään, istuminen alkaa olla jo tukalaa ja sohvallakin oon mieluiten pitkällään kun painaa ylämahaa niin ikävästi. Tuntuu että keuhkot on ihan liiskana ja maha pömpöttää tuossa tissien alla. Ei puhettakaan että pystyisi enää röhnöttämään huonossa asennossa, vaan pitää jatkuvasti olla suoristamassa selkää. Mie en vaan taho saada pidettyä hyvää ryhtiä. :ashamed: Pitääpä hakea meidän jumppapallo takaisin mun vanhemmilta, sen päällä vois olla hyvä istua. :) Ja varsinkin synnytystä ennen vois olla huisin kiva kun vois kotonakin keikutella pallolla. Laitampa tämän heti hakuseen!

Mä oon antanut mun vanhempien tehdä suhteellisen huoletta hankintoja, sillä ne tietää hyvin millaisesta tykätään ja hyvin harvoin sattuu ettei olisi mieleinen. Nytkin tosiaan ostivat ison kasan tavaraa kirppikseltä ja hyviä olivat. Syöttötuolikin ihan täydellinen, just niinkuin tehty meille. Tietysti soittavat aina etukäteen että saako tätä ja tätä ostaa ja tarvitko tuota. Ei ne mitään turhaa rojua oo onneksi ostamassa. :) Musta on vaan kiva kun on useampia silmäpareja etsimässä jotain juttuja, niin ei tarvi itse suhata jokapäivä etsimässä kaikenmaailman kamoja. Joitain vanhoja vauvanvaatteita, peittoja ja pussilakanoita oon saanut myös kotoa, ja niistä sain valita mieleiset. Kovasti ootan että saadaan miehen kotoa sen vanhat retropotkarit, saa meidän poju sitten ne laittaa jalkaan. :heart: Mun vanhemmat on ihan innoissaan vauvasta ja olivat jo kalustaneet vierashuonetta siihen kuntoon että voidaan tulla koko porukalla yökylään.:) Ensimmäinen lapsenlapsi siis...

Tänään ekaa päivää tukisukkahousut kokeilussa, ei oo tarvinnut ainakaan vielä nostaa jalkoja pöydälle. :) Ai niin, soitti eilen neuvolantäti ja kyseli tuosta heikotuksesta. Määräsi mut uuteen sokerirasitukseen. :mad: Tosi empaattinen tyyppi kun se sanoi vaan, että joo, sitä tulee kuule kaikenlaista, meeppä käymään kattomassa ne sokerit. Pahus. No, tiesin että sinne pitää mennä uudestaan kuitenkin, joten mennään nyt sitten pian pois alta, niin ei tarvi enää päätä vaivata sillä myöhemmin. Saa nähdä saanko juotua sitä litkua, kun oli viimeksikin niin pahaa. Kun kysyin tuosta verenpaineesta, niin sanoi vaan että ei se mitään haittaa (ai ei vai, jos pyörtyä kupsahtaa pysäkille??), nouse vaan hitaammin ylös. NO JUST. :headwall: Omatoiminen laku-salmiakki-kuuri jatkuu kaikesta huolimatta aamuisin, sanoi täti mitä tahansa. Kun se ainakin on nyt toiminut.

Nöhveli & pikkumöykky 22+6 (oho, minnes se viikko taas vierähtikään...)
 
Huomenta mammat ja anteeksi... mä oon täysin unohtunut tuonne facebook ryhmän puollelle, ja luulempa että jatkossakin muistan harvoin käydä täällä päivittelemässä, vaikka välillä käynkin kurkkaamassa mitä tänne kuuluu!

Miettikää hei miten pitkällä mennään, huomenna meikäläinenkin...ryhmän viimeinen mamma saa poksua täydet 22+0!! IIIIIIHAAANAAAA! Rakenneultrassa käyty, pääsin kontrolliultraan kun tyyppi ei suostunut näyttämään nilkkojaan vaan istui sitkeästi "inkkariasennossa", uusinta ultraan mennessä söin puolet suklaalevystä odotusaulassa niin johan suoristeli kaveri jalkojaan oikein urakalla. <3 Ainiin, mulle saa päivittää poikalupauksen :heart:

Ihania vointeja teille kaikille, koitampa taas muistaa jokusen ajan kuluttua käydä täälläkin keskustelussa.

Ellujokiselle :hug: iso kasa jaksamista eteenpäin!
 
Päivitetty!

ellujokinen :hug: :'(

Hankintoja on annettu muidenkin tehdä ihan surutta. Tosin pinnasängyn ja vaunut halusin ite valita! Meillä kun ollaan nyt miehen tulojen varassa, niin on otettu vastaan kaikki apu näissä hankinnoissa mitä on vaan suinkin saatu. Isoimmat on tottakai makseltu ite, mut esim. vaatteita ja sellasta "pikkukrääsää" (=lakanoita, leluja, kirjoja yms.) on saatu lahjana. :)

Synnytyksestä oon toivonu yhtä helppoa ku esikoisesta. Oli verrattain lyhyt eikä tullut mitään repeämiä tai muuta. Tällä kertaa vois kyl kysästä oisko siel jotain suihkua, johon vois mennä avautumisvaiheessa kipuja helpottaan... En tiiä. Sen näkee sit. Toisaalta onni et esikoinen synty niin helposti, ettei jääny mitään pelkoja, mut sit samalla just sellanen epävarma olo. Voiko se sama onni potkasta tälläkin kertaa?

pipituuna & nti kakkone 22+4 :heart: (taisinpa eilen elää vielä vanhoilla viikoilla. No, kerrankos sitä erehtyy.)
 
  • Tykkää
Reactions: pisang
Pistäydyin POKSumaan, 23+0 POKS!

Aah, taas vapaahetki kun poika nukkuu. :p

Tulin tosi hyvälle tuulelle (no siihen ei näköjään paljon tarvittu:LOL:) Pirkan Naperokerhopostista!:) Ai vitsit, että sai taas hyvät alekupongit, kerrankin kaikki tulee TARPEESEEN, ei jää käyttämättä mitään. Etenkin Pampers vaippa-alennukset, JEE!! Juurikin on tarve ostaa sekä housuvaippapaketti että teippivaippapaketti, kun lähetään reissuun ja teippivaippoja tarttee öisin.
Tuota HoppLoppiakin vois jopa harkita, kun poika alkaa olla jo 1v. Saattaishan siellä olla jotain noin pienillekin (en oo koskaan käyny. Osaatteko kokeneemmat valistaa?:)).
SUOSITTELEN KAIKILLE LÄMPIMÄSTI TUOTA ILMAISTA NAPERO-KERHOA!!!:):):) Ihan pop!!

Tilasin tänään itelleni BOLA-korun, vähän venähti tää kun piti tilata jo paljon aiemmin.....:whistle: En nyt vaan saanu sitä korua, jonka olisin halunnu, joten tilasin hopeoidun tavallisen pallon. En malta oottaa, että saan sen.:heart: Eka kierroksellakin mulla oli bola (jonka säästin pojalle itselleen, siksi tilasin uuden tytölle) ja rakastin sitä, se oli mulla aina kaulassa.<3
Samaan tilaukseen laitoin 3kpl värikkäitä harsoja (babypink-lila-pinkki), sieltä aiemmin mainitsemastani raskauskeiju.fi:stä.:)

Nyt tää menis keittään teetä tai jotain, ja alkais sit (TAAS) neuloa. Musta on tullu ihan neulomis-addikti taas syksyn mittaan!!:D Oon neulonu vauvalle kaks pipoa, tumput ja sukat, pojalle kahet sukat ja yhet tumput, kahen ystäväni vauvoille sukat ja vauvan peitto on työn alla.... :) Niin ihanan rentouttavaa touhua!! Ja bambupuikot, I<3!!!! Uus oivallus mulle, niin ihanan kevyet ja mukavat kädessä.

Pisang ja Nuppunen 23+0
 
Uskomatonta miten paljon mun tarttee tulla kyseleen kaikkien teidän muiden kokemuksia, mutta ehkä tää palsta onkin juuri sitä varten... :D Mutta miltä teidän harjoitussupistukset tuntuu? Jännittyykö teillä koko kohdun alue, eli tässä vaiheessa melkeinpä koko vatsa, vai osia siitä? Mä en oikein osaa tulla mihinkään tulokseen et onko mulla ollut nyt kolmen päivän ajan ihan uskomattoman paljon harjoitussuppareita vai liikkuuko tuo vauva tuolla mun vatsan pinnassa kokoajan niin, että osa kohdusta tuntuu kovalta (esimerkiksi navan toiselta puolelta ja alavatsasta) ja osa pehmeältä. Ihmetyttää kun en tiedä onko nää supistuksia vai onko vauva vaan kasvanut niin isoksi, että lähes kokoajan joku osa siitä tuntuu pullistuneena vatsanpeitteiden läpi :D Jos kukaan ymmärtää mitä tarkoitan...

Ainakin tuo kumartelujuttu tuntuu olevan muillakin ongelmana, ihan hyvä tietää että on normaalia. :)

Pikkusen liikkeet on tuntuneet lähes lakkaamatta maanantaista asti, välillä vaikea keskittyä muuhun. Ihana tietää kokoajan että vauva on kunnossa! :)

Pinsuli ja pikkunen 25+5 <3
 
ellujokinen Oon pahoillani :hug: :'( Kovasti voimia teille!!!

Pinsuli Harjotussupparit tuntuu täällä siltä, että koko vatsa tuntuu kovettuvan joka puolelta ja välillä se ahdistaa myös henkeä. Pikkuisella on tapana viihtyä mun oikealla puolella ja yleensä se puoli onkin kovempi. Vasemmalla puolella on enemmän löysää :)

Täällä oli tänään sokerirasitus vol 2. Meni paremmin ku viimeks, ei siis tullut sellaista huonoa oloa. Tän päivän otin kuitenkin töistä vapaaksi ja iltapäivä meniki sitten päikkäreitä nukkuessa :D Ainakin jaksan nyt lähteä isännän papan synttäreille istumaan loppuillaks...

Nöhveli Toivottavast sie saat sokerirasituksesta puhtaat paperit :)

Täällä hankinnat junnaa edelleen. Ei siis ole tullut minkäänlaista ostovimmaa, kun jotenkin tässä ajattelee, et onhan tässä aikaa... Tuleehan siinä äippäpakkauksessa sitten kaikenlaista ja toivottavasti viimeistään ens kuussa yllätän itseni ja alan ostelemaan tavaraa...

Nivusissa on alkanut tuntumaan kipuja, jos liikaa huhkii, kävelee tai seisoo paljon. Lepo auttaa. Täytyy vaan alkaa kuuntelemaan kroppaa entistä enemmän.

Närästystä on edelleen, kun en suostu luopumaan pienistä suklaaherkkuhetkistä...

Hennu & Möhkö poksuu tänään 25+0!! :heart:
 
Poksutaan täälläkin nyt vikojen joukossa 22 + 0 =)

Huomenna kolmas neuvola. Vatsa täälläkin alkanut kasvaa mutta se hengenahdistustunne on vähentynyt, ehkä oon vain oppinut syömään pienempiä annoksia :D Flunssa vaivannut nyt jo viikon ja siitä tullut armoton väsymys mutta muuten ei ole kyllä edellenekään mitään vaivoja. Onnellinen siitä :)

Kamala oli lukea ellujokinen viestiä, tuossa vaiheessa vieläpä saada tuollaisia shokkiuutisia :( Mikään ei elämässä tosiaan ole itsestäänselvää ja kaikesta mitä hyvää meille annetaan pitää muistaa olla joka hetki kiitollinen. Valtavasti voimia ja siunausta teidän perheelle surun keskelle :hug:
 
Harjoitussuppareita täälläkin! :wave: Nyt vasta oon alkanut huomaamaan, että kun tulee painen tunnetta mahalle, niin samalla mahasta tulee hieman pinkeämpi. Aiemmin en tätä huomannut, joten nyt sitten oon alkanut veikkaamaan että ehkä ne on noita suppareita sitten. Tosin mulla on muutenkin kamalan pinkeä maha. :D Ja yleensä myös toiselta puolelta kovempi kuin toiselta, riippuen vauvelin lököttelypaikasta. Tulee yleensä kävellessä tai tehdessä jotain raskaampaa hommaa, joskus kyllä ihan makoillessakin, mutta menevät aina nopeasti ohi. Pitää tästä kyllä varmaan enskerralla jo neuvolassa mainita, vaikkei mitenkään häiritsekään.

Voi vitsit, että tää äityli on täällä ihan into piukeena. =) Sain eilen kaverilta lähes ilmaiseksi Brion vaunut vm2008. :heart: Sellaiset ruskehtavat. Tosi hyväkuntoiset ja siistit ja kaupan päälle sain kaikki sade-, hyttys-ja rengassuojat, vaunujen lämpöpussin sekä kassillisen muuta vauvatavaraa. Vähänkös kävi hyvä säkä! Kyllä niin polleana illalla niitä vaunuja lykin tuolla raitilla kotia, vaikka olikin hieman sellainen olo että mites näitä nyt oikein ohjataankaan... :D Oikeastaan nyt onkin sitten kaikki nämä isoimmat hankinnat tehty. :)

23+0 POKS POKS! :heart:
 
Ellujokinen: Otan osaa suureen suruunne! :'( Elämä on välillä todella epäreilua.

"Hiljaa, hiljaa tuuli heiluttaa unessa kehtoa.
Kissankellojen vaimeasti helistessä,
jonka vain unessa kuulen.

Vaimeasti, vaimeasti erotan helinän ja
sitä seuraavan vauvan kihertävän naurun,
jonka vain unessa kuulen.

Herään.
Jossakin kaukana pikkuruiset siivet
eivät syliin asti kanna.

Enkä osaa sanoa mitään lohduttaakseni."


----

Huomenna mennään tekemään vaaville hankintoja!! Olen aivan täpinöissäni. :D Päästiin vihdoin miehen kanssa yhteisymmärrykseen ja päätettiin, että emme ota pakkausta. Meillä on vielä käyttämättömiä häälahjaksi saatuja lahjakortteja isoihin tavarataloihin, joiden avulla ajattelimme koota omanlaisemme äitiyspakkauksen. En keksi noille lahjakorteille parempaakaan käyttöä. Saa ainakin ostaa juuri sellaisia hepeneitä, mistä itse tykkää. Ostoslista on piiiitkä....

Tietty sit vaunut on isompi investointi. Olen ajatellut Emmaljungalta Ceroxeja, City Crosseja tai miksei Duo Edgejäkin. Kenelläkään kokemusta kyseisistä malleista, varsinkin talvivauvan kanssa? Vaunuja jouduttais myös kantamaan toiseen kerrokseen portaat ylös ja alas. Tässä mielessä keveimmät olis varmaan järkevimmät, mut jokaisessa on vähän erilaisia ominaisuuksia, missä jokaisessa on puolensa. Ajattelin ostaa vaunut vähän käytettynä tai uutena edellisvuoden mallin. Onko kenelläkään tietoa, milloin ja missä PK-seudun liikkeessä olisi alennusmyynnit, jollois olisi myytävänä kyseisen merkin poistuvia malleja suht edullisesti? Meidän kaupungin liikkeessä ei ollut kuin pari vaihtoehtoa.

Eilen oli neuvola, meilläkin tuo voimavarakeskustelu aiheena. Avauduin siellä sitten hieman huonommista lapsuudenkokemuksistani ja melkeen itkukin tuli tirautettua. Nyt on vähän kiusaantunut olo. :/ Kaikki vaikuttaisi kuitenkin edelleen olevan vauvalla hyvin, ainoastaan mun hemppa oli hieman tipahtanut. Th oli kuitenkin sitä mieltä että lisärautaa ei vielä tässä vaiheessa kannata alkaa syömään. Hirmuisesti on vauvaohjelmaa seuraaville kuukausille tiedossa, on suuhygienistin ohjausta, sokerirasitusta, neuvolalääkäriä, perhevalmennuksia.. Meneepähän aika ainakin nopsaan. :)

Mulla on valkovuodon määrä pysynyt melko vähäisenä nyt keskiraskaudessa. Alkuraskaudessa sitä tuli todella paljon. Hienoa, että täällä uskalletaan puhua hieman aremmistakin aiheista! Siksi jatkankin tällä linjalla, ja haluaisin kysyä teiltä kanssasisareni pari henkilökohtaisempaa kysymystä:

Millaiset seksihalut teillä on?
Mulla ne on tyystin kadonnut! Alkuraskaudessakin olin halukkaampi voimakkaasta pahoinvoinnista huolimatta. Tuntuu, ettei mikään enää sytytä. Mielessä on vain vauvavauvavauva eikä hän varmasti pääse unohtumaan mielestä hetkeksikään. Olen jo nyt jotenkin niin omistautunut vauvalle että seksi tuntuu jotenkin syntiseltä ja väärältä, enkä osaa enää heittäytyä/keskittyä tilanteeseen, varsinkaan jos vauva alkaa potkimaan kesken kaiken. Lisäksi emättimen limakalvot on tosi kipeät, ja mahakin alkaa olla jo tiellä. Ja keskiraskauden kun piti olla seksiaktiivista aikaa..pah sanon minä. Mulla käy todella sääliks mun miestä, ja poden tästä tilanteesta todella huonoa omatuntoa. Oon ollu ihan masiksessa tän asian kanssa.

Onko teillä virtsankarkailua?
Mulla on aina ollut aika huono lantionpohjalihaksisto, mutta varsinkin nyt lirahtaa melkein joka kerta, kun edes yskäisen. Tosi ärsyttävää! Ennen pystyin sentään jännittämään noita lihaksia, nyt on todella hankala edes tunnistaa niitä. Tietääkö kukaan saako raskauden aikana käyttää smartballs harjoituskuulia apuna harjoitteluun?

Tossu ja RV 22+2
 
Mitkä seksihalut? Ei oo näkynyt pitkään aikaan! Tiistaina olin tosi herkillä koko päivän, ja itkin joka asiasta. Samana iltana mies yritti lähestyä pupustelumerkeissä, niin aloin taas vollottamaan. :D Alkuraskaudessa mun teki koko ajan mieli, siis ihan koko ajan! Mieskin oli jo hätää kärsimässä, kun piti koko ajan saada. Oon kans ihmetellyt tuota, että alkuraskaudessa ei muka ole haluja, mutta keskiraskaudessa niitä pitäisi olla hurjasti? Ei meillä vain niin mennyt. :whistle:

Piipu85 & Iisakki 25+5
 
  • Tykkää
Reactions: Tossu-89
Seksihaluista mulla meni kans nimenomaa niin päin et alkuraskaudesta olin ihan liekeissä suurimman osan ajasta, kun taas keskiraskaudessa ja nyt kaikennäköiset vaivat vaan häiritsee eikä pysty keskittymään yhtään mihinkään :( Mutta kylläpä tuota tulee harrasteltua silti. Pelkään vaan aina että entä jos kohdunsuu onkin pehmentynyt tai vähän auennut vaikka harkkasuppareiden takia ja kohtuun pääsee pöpöjä tai jotain muuta vastaavaa...Löydän kyllä aina stressaamisen aiheen!!

Mulla ei ole ollut virtsankarkailua, ainakaan vielä. Mulla on kaiketi ihan hyvät lantionpohjanlihakset, vaikken niitä ole oikein koskaan tietoisesti harjoitellut, paitsi nyt raskausaikana vähän. Mutta löydän ne aina tosi helposti ja ne tuntuu jotenkin vahvasti.

Oon vähän loukkaantunut, kun mun mieheni ei tahdo pitää käsiään mun vatsallaan. Se sanoo, että sitä pelottaa. Mutta se ei tiedä mikä sitä pelottaa. Ei se ainakaan VOI pelätä satuttavansa mua pelkästään koskemalla mun vatsaa. Se sattuu vähän tunteisiin, vaikka se sitten loppujen lopuksi pitääkin kättään masun päällä ja sanoo "nythän se potkii" sillonkun vauva potkii. Kaipa se edelleen vaan totuttelee...

Noh, mutta kai tästä pitäisi suunnata aamupalalle ja sit messuille. Jänskää :)

Pinsuli ja pikkunen 26+0 *poks* !! :heart:
 
seksihalut on täällä kyllä erittäin voimakkaana vieläkin.. ollut oikeestaan koko raskauden ajan. Joskin meillä tuo mies ei oo ihan yhtä halukas kun minä.. Itsekin ihmetellyt, kun tuntuu siltä et useamminkin vois harrastella.. jos sais..
virtsan karkailua havaittavissa oikeastaan vain silloin jos en oo hetkeen käyny vessassa ja tulee voimakas aivastus. :x
muutenkin tää raskaus tuntuu jotenkin niin epätodelliselta. En tiedä johtuuko siitä, että en ole potenut mitään raskausoireita,pahoinvointia yms.. vain hetkellisesti arat rinnat.. ja vatsakin pullahti esiin ihan vasta tässä parin viikon aikana.. joten oikeastaan ilman vauvan liikkeitä en uskoisi lainkaan olevani raskaana..


elovena77 & murmeli 25+4 (jos olen laskuissa ihan mukana)
 
Miekin voisin kysyä, että ai mitkä seksihalut?:ashamed: Alussa en jaksanut kun oli huono olo, mutta tuossa loppukesästä oli vähän aktiivisempi kausi, kun maha ei ollut vielä kovin iso ja oli muutenkin energisempi olo, kesälomaa ym. Nyt kun on ruvennut taas enemmän väsyttämään, niin ei jaksa ajatella koko asiaa, tuntuu jotenkin tosi vaivalloiselta ruveta puuhastelemaan. Kyllä sitä välillä aina sitten innostuu, mutta todellakin paljon harvemmin kuin aiemmin. Alkaa tuo maha olla vähän haitolla ja ei uskalla oikein samalla tavalla heittäytyä, kun koko ajan on mielessä että mitäs se vauva nyt tuumaa. Kyllä tuo mieskin on selvästi varovaisempi ja huolestuu että eihän satu tai ettei vauva litisty. Muutenkin itsellä pää on koko ajan "vauvapöhnässä", niin ei tajua mistään muusta mitään. :D

Virtsankarkailua ei ole suuremmin, mutta kyllä jos yhtäkkiä aivastaa kovasti tms. niin saattaa tippa lirahtaa. Pitääkin aivastella mielummin jalat ristissä. ;) Pelottaa vaan vähän että mitenhän myöhemmin, kun nytkin saattaa tulla äkkiä kova pissahätä ja saa usein juosta vessassa, niin mitenhän sitten kun vauva on isompi ja jymäyttää sopivasti tuohon rakon kohdalle...

Perhevalmennukset täällä käytynä. Oikeastaan vähän harmi, kun tykkäsin niissä kulkea. Paljon tuli hyvää asiaa ja tärkeitä lappusia ja kaikkia kivoja näytepakkauksia. :)

Nöhveli & pikkumöykky 23+1
 
ellujokiselle kovasti voimia suureen suruun ja voimia jaksaa eteenpäin :hug:

virtsankarkailu ei ole mulla haittana. Vaikka useita raskauksia ja synnytyksiä takana, niin varmaan on lantionpohjanlihakset edelleen ihan hyvässä kunnossa. Yritän niitä kyllä harjottaakin, koska kyllä se hyvä on jos pysyvätkin kunnossa. Meillä kyllä heti jo synnärilläkin jaetaan lappuja missä on niitä lantionpohjanlihasten harjoitteluohjeita. Että pitäisi jo heti siellä alkaa taas treenaamaan. Myönnetään, että itse en siellä vielä ole asiaa vielä edes miettinyt, kun aika kuluu vauvaa ihastellen, mutta sitten myöhemmin. :)

seksihalutjoo on! :D Mutta nyt rupeaa olemaan jo niin väsyksissä kun päivät touhuaa lasten kanssa, että se kyllä hyvin rajoittaa. ;) Mutta oon ihan tyytyväinen näinkin ja riittää sekin kun voi illalla lasten nukkumaan mentyä olla ihan vain miehen kainalossa. :) Mahakin on jo sen verran kasvanut, että itsestä se ei tunnu enää omalta, mutta mies siitä kovasti tykkää. :)

Sain kaiveltua kaapeista esille noita pikkuvaatteita. :heart: Mietin, et oonkohan vähän ajoissa liikkeellä, mutta toisaalta tiedän jo, että mielummin sen tekee jo nyt kuin vasta joulukuussa. Ja ens viikolla onkin jo lokakuu!! Tää aika on mennyt niin hirmu äkkiä. Mullakin kun la on alkukuusta, niin enää sellanen kolme kuukautta aikaa siihenkään. Huh! :O

Tossu kyselit yhdistelmistä ja meillä on Emmaljungan Duo Edget. Oon tykännyt kovin ja hyvin on kestänyt useammalla lapsella. Mutta kevyet ne eivät sitten kyllä ole. Että jos kantamaan joutuu, niin ehkä jotkut kevyemmät olisi paremmat. Nuo Duo Edget on aika isot myös, mutta niin hyvät täällä maalla. :)

synnytyksestäkin on ollut puhetta. En oo sitä vielä hirveesti miettinyt. Mutta mun ainoa suunnitelma synnytykseen liittyen on ehtiä sairaalaan. Meidän lapset tuntuu syntyvän syöksyllä ja sairaalaan on tunnin matka. Nelosesta lähdettiin heti ekasta kipeestä supparista ja sairaalaan ehdittiin n. 20min. ennen tytön syntymää. Joten epäilen, että tälläkään kertaa ei kannata miettiä lähteäkö vai ei vaan silloin pitää olla jo matkalla. ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

Lynette ja viides muru 26+0
 
Kiitos kaikille onnitteluista=)
Äitipolilla käytiin keskiviikkona pojat 800g ja 3viikonpäästä uudestaan supistelujen takia mut ultralla katsovat et kohdunsuu vielä kiinni kun eivät uskalla muuten ronkkia kun pelkäävät et synnytys käynnistyy ja jos supistelut jatkuu eikä meinaa loppua niin kuulema ambulanssi pitää soitella et ei edes saa lähteä mies viemään vaikka ois kotona.
Lääkärin kans keskusteltiin tulevasta leikkauksesta ja siitä kuulema pitää vielä puhua kun on sen verran huono kokemus ensimmäisestä leikkauksesta ja ei toinenkaan mennyt ihan putkeen.
Toinen pojista päättää sit köllötellä mahassa alapuolella ja pitää mun virtsarakkoa jalkapallona ja toinen on tossa sivulla mut molemmat vielä perätilassa.
Olo kun mursulla kun maha on jo niin isona kun normi raskaudessa loppuvaiheessa ja vielä ois viikkoja jäljellä...

Rasavilli-77 ja pojat 25+4
 
  • Tykkää
Reactions: Zarix
Hei kaikille pitkästä aikaa!

Mulle saa päivittää poikalupauksen. Pahoittelut mutten tuota värimääritystä nyt löydä mistään.

Niinhän siinä kävi kuten epäilinkin eli ei tule tyttöä meidän perheeseen ja saan sitten olla jatkossakin perheen ainoa prinsessa. Tai kuten ystäväni totesi, että ei siinä mene kuin viistoista vuotta niin tulee kolme prinsessaa kaupanpäälle. Mies tiesi, että toivoin tyttöä ja kysyi vielä lähtiessä kätilöltä, että kuinka varma tämä sukupuoliasia nyt on. Johon kätilö totesi, että "No sanoisin, että 97% poika." No näki sen kyllä itsekin, ettei sitä tarvitse nyt sen enempää enää miettiä. Pääasia kuitenkin, vauvalla on kaikki hyvin ja iso jässikkä sieltä on tälläkin kertaa tulossa.

Alkuviikosta kävin kuopuksen ison koon vuoksi ensimmäistä kertaa ikinä sokerirasituksessa. Keskiviikkona sain ensin vahvistuksen lomautuksen alkamisesta ensi viikolla kohdallani ja se kaikella todennäköisyydellä jatkuu äitiyslomaan saakka. Taloudellisesti ihan peffasta, mutta muutenhan nyt kotiin on ihan mukava jäädä. Lähdin harmistuksissani lounaalla lohturuokailemaan ja kun sain pitsan eteen neuvolasta soittivat, että ylläripylläri minulla on raskausdiabetes. Sanoisin, ettei ihan paras päivä. No arvot olivat aika rajoilla mutta joudun silti ruokavaliolle ja seurantaan. Ja sain pienen synninpäästön omalle raskausajan painon nousulle ja poikien synnytyksen jälkeiselle painon rankalle romahtamiselle ja sille ettei oma maito ole alussa riittänyt mihinkään vaikka olis päällään seissy. No seurataampahan nyt tämän vauvan kokoa sitten lopussa ainakin.

Muuten olo on ollut ihan ok. Paljon rautaa ja magnesiumia vaan. Hemoglobiini ei tahdo pysyä rajoissaan ja yöllä vetää suonta jalasta niin, että joutuu nousta seisomaan, jos magnesiumin unohtaa. Seksihaluista sen verran, että mulla vauva painaa niin nivusiin, että strategiset alueet on niin turvoksissa ja suonikohjuilla, ettei sitä vissiin oikein huvita kummankaan ajatella. No ehtii sitä sitten taas paremmalla ajalla, koska tämän hetken karusta ulkonäöstä huolimatta paikat on palautuneet ihan nätisti ennalleen. ;)

Hankintoja en ole juuri tehnyt, kun meillä nyt edellisiltä mukeloilta on kaikki suurinpiirtein hankittuna. Äitiyspakkauksen otin tavarana, koska näytti niin söpöltä. Muutamia vaatteita tuli myös hankittua Punavuorenpeikon alesta. Mun mielestä nuo värikkäät retrokuosit on vaan nii-in ihania. Huomaan kyllä, että esikoista puin heti isomman pojan vaatteisiin ja kuopusta siitä aina vaan pidempään vauvaksi... saakohan tämä tuleva kulkea potkuhousuissa tarhaan asti. ;)

Toisaalta, odotan jo kotiin jäämistä. Ehtisi nähdä kavereita, hoitaa itseään ja järjestää kotia, kun pojatkin ovat tarhassa. Eli ensijärkytyksen jälkeen kaikki hyvin.

Tsemppiä kaikille! Ja sydämmellinen osanotto ellujokiselle.:(

Miten tuohon FB-ryhmään taas pääsikään liittymään?

Tirlitta-77 ja sintti 25+3 (pitää vissiin keksiä uusi nimi, kun ei tuo jäpikkä enää sintistä mene)
 
Päivitetty! Nyt pitäis odottajien lukumääränkin olla sellanen +/-3 heitolla. :D Meikäläinen ei sitä ollu tajunnu ollenkaan päivittää, vaikka väkee on tullu ku pipoa. Ei aina voi kaikkee muistaa? ;)

( . )
Kohta tarttis soitella neuvolaan, ku eilen alko supisteleen oikein tosissaan kipeesti. Meinasin yöllä jo soittaa synnärillekki, ku lähti oikein kunnolla tuolta alaselästä säteileen se kipu reisiin ja alavatsaan. Ei tosiaan voi verrata siihen kipuun, mikä oli synnyttäessä, mut melkosen lähelle mentiin jo. :S Kysäsen ny mitä mieltä toi terkka on ja sit ryhdyn "toimenpiteisiin".

pipituuna & nti kakkone 22+6 :heart:
 

Yhteistyössä