Tammikuun tuhisijat 2013 *toukokuu*

Miesten mukana olo. Täällä ei hirveästi ole oltu mukana. Minä leikkaan nurmikon ja pidän muutenkin kodista huolta. Pakko jonkun on, kun mies tekee pitkää päivää töissä ja viikonloput menee muissa hommissa... Neuvolasta saadut esitteet eivät paljon kiinnosta jne.

Olen yrittänyt puhua, että nykyään isät ovat paljon kiinnostuneempia ja enemmän mukana siinä odotuksessa, mutta minun mies on sitä jörötyyppiä...

 

Meillä mies on ollut ihan kivasti mukana ja jaksanu ymmärtää mun mielialanvaihteluita ja väsymystä ja oksetusta. Ja siellä ultrassa se oli ihan fiiliksissä, se varmaan teki asian sille vähän todellisemmaks Näin muuten viime yönä unta että sain pojan ja se näytti ihan mun mieheltä. Tää on niin outoo että mun kuvitelmissa ja unissa se vauva onkin nyt yhtäkkiä poika kun monta vuotta se on ollut tyttö. Kyllä kovasti jännään sukupuolta.

 

Tervetuloa uusille tulokkaille! Ja onnittelut niille, jotka olivat ultrassa käyneet!

noreen tuolla aiemmin kirjoitteli pahoinvoinnin pelkäämisestä. Mä ainakin pelkään ihan hysteerisesti juuri oksentelua! :x Onneksi vielä ei ole ollut huono olo ja ihan kauhuissani odotan, pitääkö tässä ruveta oksentelemaan joku kaunis päivä. En tiedä miten pystyn olemaan töissä, jos on huono olo ja oksettaa. Kotonakaan en uskalla tehdä juuri mitään jos on vähänkin huono olo. Siinä tapauksessa mun täytyy varmaan asua tuolla henkilökunnan vessassa, kun pelkään laattaavani johonkin väärään paikkaan. Tää jo valmiiksi täällä kehittelee mahdollisia strategioita sen varalle, vaikka ei oo vielä edes ollut etova olo. :xmas: Tyhmä mikä tyhmä. :ashamed:

Tuleva isä on ihan yhtä kuutamolla tän asian suhteen kuin minäkin. Innoissaan, mutta hyvin hyvin hämmentynyt. Koska itse oon ollut tosi varovainen siinä etten vielä innostu liikaa (edelleen tämä oireettomuus pelottaa), on mieskin ollut samoilla linjoilla. Päivittäin kyselee, että onko siellä ketään ja ootko nyt ihan varma tästä asiasta? Suukottelee aina iltaisin masua ja toivottaa hyvää yötä, "sinä pieni, jos olet siellä". :heart: Ei ole oikein hyvin perillä vauva-asioista, mutta kovasti on kiinnostunut. Välillä meinaa olla vähän ylihuolehtivainen, "kun sinä oot raskaana" ja oon yrittänyt muistuttaa että mulla ei oo mitään oireita enkä siis ainakaan vielä ole mikään invalidi. Eniten odottaa, että pääsee lykkimään vaunuja. Neuvolakäynnit ajattelin käydä itsekseni, mutta ultriin otan kyllä mukaan, jos vaan haluaa tulla.

En oikein osaa vielä ajatella, että meille tulee (ehkä) vauva. Yritän ottaa päivän kerrallaan ja keskittyä nyt vain tähän hetkeen. Sitten kun tiedän, että kaikki on hyvin, uskaltaa ehkä hieman enemmän jo tähytä tulevaakin. Oon varsinkin aiemmin ollut kova ahdistumaan ja stressaamaan, joten nykyisin yritän olla miettimättä ja murehtimatta asioita eteenpäin.

Nöhveli ja joku pieni möykky 4+6 (iik, huomenna pääsee ensimmäistä kertaa poksumaan! )

 

Teidän muiden miehet on niin ihania

 

Hennu86 älä hätäile, mä uskon kyllä että viimeistään sillon sun mieskin innostuu ja kiinnostuu asiasta enemmän kun sun maha alkaa kasvaa ja kaikki alkaa olee konkreettisempaa! Ja viimeistään sillon kun pikkunen tuhisija on sylissä Ihmiset on vaan erilaisia!

Eilen illalla oli pientä pahoinvointia ilmassa. Tajusin kyllä sen johtuvan siitä, etten ollut päivän aikana syönyt kunnolla. Mies kantoi mulle sitten sänkyyn riisimuroja ja kiiviä ja olo helpotti kummasti Pikkasen kyllä ärsyttää aamulla kun mies herää 6.30 niin mun nälkä herää samalla vaikka itse haluaisin viel nukkua! Olen kyllä huomannut että noi myslipatukat on tosi hyviä "nälän siirtäjiä"! Aamulla saa vielä pari tuntia nukuttua kun vetäsee yhen myslipatukan ja lasin vettä.

Kohta pitäis lähtee harjoittelemaan omia valmistujaisia koululle. Toi maha on kyllä sen verran turvoksissa (kuten sormet, jalat jne...) että pitää miettiä taktisesti sellaset vaatteet ettei koulukaverit tajua, en halua että kaikki vielä tietää tästä kun alussa vasta ollaan

Odottavan aika on kyllä pitkä, varsinkin hirveässä nälässä! Lasagnen valmistuminen tuntuu ikuisuudelta

Aurinkoista päivää kaikille!

AnnCa ja masukki 7+6 (huomenna poksuu taas!!)

 

Hellun Martta Voimia! :hug:

Tervetuloa uudet! :wave:

Miehen osallistumisesta voisin kans kertoa, kun joskus esikoista odottaessani ehdottelin miehelle et vois tulla mukaan neuvolaan, niin tää kysy: "Eiks se oo pelkästään äideille ja lapsille?" Ultrissa on käynyt mun kans ja perhevalmennuksessa (mikä oli ainakin täällä ihan naurettavaa kuraa!), mutta muuten ei neuvolat etc. kuuluneet hänelle ollenkaan. Enkä mä sitä niin välttämättä sinne olis halunnutkaan, enhän mä ois voinut yhtään niin vapautuneesti valittaa esim. anopista jos tuo olis ollut mukana. Mutta taas on alkanut tää joka iltainen mahan silittely myös täällä. Juttelu alkaa varmaan taas vasta sit, kun on käyty nt-ultrassa ja nähty pikkuveijari.

Ai vitsi mitkä kelit. Kai se on taas mentävä pihalle.

pipituuna & velisisko 5+0 *poksutipoks* :heart:

 

Sain varhaisultraan ajan ensi tiistaille ja silloin pitäis olla 7+1...jännittää onko siellä mitään elämää. Ukko on ihan varma että ei tää maha,tissit ja ruokahalu tyhjästä oo tullu ja muutenkin vannoo omien laatusiittiöidensä nimeen . No, tiistainahan se laatu punnitaan...
Mamma housut on ollu jalassa jo viikon ja sormukset hyllyllä, valtaisaa turvotusta. Jos noille lähimmille varovasti kertois tulevasta tuon ultran jälkeen sikäli kun siellä asukki löytyy.

Mies on ollut mukana aina alusta lähtien. Ravannut mukana ultrat ja neuvolat (vaikka välillä olisi halunnut mennä itekseen etä olisi voinut puhua kaikesta mikä mielessä on ollut mutta en ole viitsinyt miehelle sanoa ettei hän ole tervetullut AINA mukaan).
Meillä silitellään masua ja suunnitellaan vaunuja (ja ilmakumipyöriä) ja mulle lykätään aina tupla-annos että "molemmille riittää". Iltaisin toivotellaan hyvät yöt meille molemmille

TK73 ja mini nelonen 6+3

 

Hellunmartta :hug: Koita jaksaa!

Mun mies on aika innostuneen suloinen. Tosin nyt tässä raskaudessa selkeesti varautuneempi kuin siinä keskenmenneessä. Kai sekin on luonnollista. Annoin miehelle hommaks keksiä nimen vauvelille, raskausajaks siis.

Mä vaan odottelen sitä aikaa gynelle. Haluisin niin tietää onko kaikki hyvin. Ennen en kykene täysin tästä riemuitsemaan, jos silloinkaan.

Meillä on joitain hankintoja edessä. Vaunyt luultavasti ainakin pitää ostaa kun esikoisen vaunut on vanhat ja räihnät. Viedään ne vissiin mummulaan niin ei tarvii sitten niitä aina kuljetella. Lisäks kaukalo tarvii kans ostaa kun vanhan olen myynyt tilanpuutteen vuoksi aikanaan. Ja tietty jos tulee tyttö niin jotain tarttee hankkia.
Hoitopöytää meillä ei ollu viimeks. Keittiön tasolla hoidin ne hommat. Nyt on eri koti ja tänne ei kyllä keittiöön mahdu, ja makuuhuoneita ei vielä ole joten saa nähdä tuleeko meille sellaista tälläkään kertaa.

Muille kertomisesta: mun muutamat lähimmät ystävät tietää. Isovanhemmille kerrotaan ar-ultran jälkeen. Vaikka kovin jo kutkuttais kertoa...mut ehkä tuon viime kuisen jälkeen malttaa mielensä.

 

Hennu86; minun mieheni ei ole oikein koskaan ymmärtänyt raskautta, mitä se on edellisen vaimonsa kanssa. Ensimmäisen kerran joutui pohtimaan koko asiaa kun joutui tämän hyperemeesiksen kanssa tekemisiin kun odotimme ensimmäistä yhteistä. Ei ultra, eikä pyöristyvä masu tehnyt mitään vaikutusta. Sitten kerran seksin aikana vauvamme päätti potkaista isäänsä huomattavalla voimalla vatsaan, se seksikerta loppui siihen, ja hän ymmärsi, että siellä oikeasti joku elää ja liikkuu. Kaikki miehet eivät vaan tajua, ennenkuin saavat vauvan syliinsä, mutta kyllä naisella on mielestäni oikeus vaatia tiettyä tarkkaavaisuutta ja perehtymistä asioihin raskauden edetessä. Mutta tiedäthän sinä... Miehet... Varsinkin Pohjalaiset sellaiset... Huh huh.

TK73, myös mammiksilla menty viikon verran... Mitä nyt on liikkua voinut. Eipä nuo sairaalan pyjamatkaan ole ahdistaneet liikoja. Turvotus on valtavaa!

ON: Jonkinlainen ennätys, en ole vielä oksentanut tänään. Lääkemitallinen Gavisconia sille!

Edelleen kiitos tuplaonnitteluista. En itse jaksa uskoa että tuo epämuodostunut selviäisi loppuun saakka. Olemme keskenämme keskustelleet myös osakeskeytyksen mahdollisuudesta turvataksemme toisen selviytyminen. Pidän sitä realistisena vaihtoehtona, mutta ei kai kenellekään muulle ole varhaisultrassa sanottu, että vauvan rakenne on kiinteämpi ja epätarkka, ja muoto epäsäännöllinen, ja siitä olisi sitten syntynyt terve vauva... En vaan jaksa uskoa. :-(

T: Suerte ja Reppulit 7+2

 

Doppler, mulla oli Angelsounds kotidoppleri kun odotin viimeks. Ekat äänet kuulin siltä rv 9. Siinä ei ollu näyttöö vaan ite piti laskee. Kuulu aluks tosi alhaalta, sai kääntää ja upottaa anturin häpykummun alle oli korvaamaton epävarmoina hetkinä. Tosin liikkeet alko tuntuu mulla jo rv 13. Mutta oli kiva kuunnella liikkeitä ennen ku ne tuntu

Hellulle suuren suuret pahoittelut pienestä enkelistä :hug:

(.) oireita ei oo tullu lisää eikä hävinny. Paino on pudonnu 4kg ruokahaluttomuuden ja aineenvaihdunnan vuoksi. Hikoiluttaa ja ällöttää 24/7. Öisin himoitsen ruuasta mutta päivisin oksettaa. Kello on nytki puol 3 ja mä oon syöny ruisleivän ja lasin limuu.. opcorn:

 

Tervetuloa uusille! Meitä alkaa olla täällä jo pian satakunta vissiin?

Miehen mukana olo Noh, kyllä sanoo olevansa innostunut ja virne oli naamalla kun raskaustestin tuloksen näytin. Luulen ettei mies vain oikein vielä tajua, että tosiaan olen raskaana. Voin kyllä puhua miehelle, mutta ei ehkä vielä ihan hirveästi ole innostunut ja mukana, elättelen juurikin toiveita, että ultran jälkeen saisi vihdoin ja viimein olla avoimempi raskaudesta, kun tuntuu että sitä pitää piilotella vielä. Ärsyttää kun tuntuu ettei saa vielä iloita! Lisäksi mies valittaa, kun pyysin häntä ottamaan sen kissojen hiekkalaatikoiden siivoamisen harteilleen, ainakin ultraan jossa voin kysyä sen haitallisuudesta. Minä annoin myös tehtäväksi miehelle keksiä työnimen vauvalle ja hän vain sanoi että "Mihin sitä tarvitaan?" HUOH! Keksi kuitenkin kun selitin syyn

Oireista Olin pari päivää kotona flunssassa ja pari kertaa tuli vähän ällö ja oksettava olo, mutta luulen enemmänkin johtuneen nenän tukkoisuudesta ja limasta kurkussa.. Ehkä vähän on huimannut välillä. Se oliskin tosi mukavaa kun pyörtyis kesken työpäivän, niinkuin anoppi joskus aikoinaan

Tekisi ihan hirveästi mieli ostaa jo jotain äitiysvaatteita mutta oon ihan ulalla enkä oikein tiedä minkäkokoisia kannattaisi ostaa. Luultavasti menen kauppaan sitten kun ei mahdu housut enää jalkaan. Puhuin miehen kanssakin ja sanoin etten viitsi ostaa nyt mitään kesävaatteita kun ei tiedä mahtuuko ne mun päälle niin mies vain vastasi että meneehän ne sitten ens kesänä, minä "Ootko ihan varma?"

Peikko89 ja Esko 7+1 (?)

 

Herra antoi,
Herra otti.
Kiitetty olkoon
Herra nimi.

Tälläisissa tunnelmissa täällä juuri nyt. Koko tunneskaala käyty läpi päivän aikana, eli ihan näin "hyväksyvään" mielialaan ei kyllä suoraan pudottu. Minut voi siis poistaa listalta. Pirpanan elämänlanka päättyi lyhyeen.

Varoitus: haluan kirjoittaa tästä työstääkseni asiaa itse, ja ehkä avuksi jollekin muulle, joka asian on joutunut/vielä joutuu kohtaamaan. En kuitenkaan halua, että kukaan alkaa pelkäämään enemmän oman raskautensa puolesta, eli ihan reilusti vain hypätkää tekstini yli, jos siltä tuntuu Toivon, että odotuksenne sujuu hyvin ja lopputuloksena terve vauva! :hug:

Valvoin muutaman tunnin eilen illalla ilmeisesti tämän päivän ultraa jännitellen. Kuitenkin oli sellainen perushyvä olo - ihan oikeasti uskoin, että tämä hauras ihme olisi riittävän vahva kestääkseen... Aamulla ennen ultraa ennemminkin jännittelin sitä, olisiko siellä kuitenkin kaksi... Niinpä en meinannut ensin ymmärtää, kun lääkäri hyvän aikaa katseltuaan totesi, että valitettavasti sykettä ei enää näy.

Nyt olisi viime viikkoisen ultran mukaan pitänyt olla 7+3, mutta alkion koko vastasi tasan seitsemää viikkoa. Näin jälkeenpäin ajatellen: tiistaina huomasin, ja mieheni sanoi sen ääneenkin: mahani ei enää pömpöttänyt. Turvotus oli siis laskenut. (Sitä en ollut tänne vielä kirjoittanut vaikka olenkin niin ahkerasti täällä roikkunut - olinpa ajatellut hehkuttaa turvotuksen vähenemistä tänään hyvien ultrauutisten ohessa...) Ja samaisena iltana teki ensimmäisen kerran mieli suklaata kuukauteen....

Mutta enpä tajunnut, että muutokset johtuivat Pirpanan elämän päättymisestä. Hyvä niin, eipä se olisi tämän päivän surua vähentänyt. Ihanaa kyllä suru ja kyyneleet tulivat heti kun asia oli mennyt tajuntaan saakka... miten voikin pieni ihminen, pavun kokoinen, olla niin todellinen jo tässä vaiheessa... Mies ei päässyt tämän päiväiseen ultraan mukaan, vaikka oli yrittänyt siirtää työmatkaansa. Jouduin sitten sinne laittamaan viestiä, tosi kurjalta tuntui. Yhdessä sitten puhelimessa nyyhkytettiin, kun hän ehti soittamaan takaisinpäin...

Ihan käytännön toimenpiteinä sain sairaalassa kohtua pehmittävän tabletin. (Eipä ollut lääkkeellisiä tyhjennyksiä edellisen keskenmenoni aikana, silloin vain kaavintaan.) Nyt sitten pari vuorokautta odotellaan, ja lauantaiaamuna tyhjennystabletit sisään joko suun tai emättimen kautta riippuen siitä, onko vuoto jo alkanut. (Kaiken keskellä osaa hämmästyttää ja jopa naurattaa se, että samat tabletit käy molemmista päistä )

Ihmismieli on kyllä kummallinen... luotu sellaiseksi, että se (ainakin terveenä) joustaa ja etsii jatkuvasti ratkaisuja, muuttuu ja muuntuu tilanteen mukaan. Muutama päivä sitten kirjoitin, että jos tämä yritys ei onnistu, se on siinä. Saattaa näin ollakin, mutta juuri nyt mieleni tarvitsee pienen toivokipinän siitä, että ehkä, EHKÄ voisimme vielä yrittää toisen kerran.....

Niin tai näin, juuri tämän Pirpanan pieni elämä oli tässä. Näin oli tarkoitettu, ja näin on hyvä, vaikka tänään surenkin. Loppujen lopuksi elämän ja kuoleman kysymykset eivät vain ole omissa käsissämme. Itse uskon, että rakastava Jumala on kaiken takana. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä olen saanut elämältä. Neljästä terveestä lapsesta, ja mitä todennäköisimmin tulevaisuudessa vielä monesta lapselapsesta. Juuri tällä hetkellä olen kaikkein kiitollisin aviomiehestäni, jonka kanssa saan yhdessä jakaa elämää - tämänkin juuri tapahtuneen.

Todennäköisesti käyn täällä vielä hetken lukemassa juttujanne, niin tulee pehmeämpi lasku takaisin vauvattomaan olotilaan Toivotan kaikkea mahdollista hyvää jokaiselle, ennenkaikkea niitä tarrasukkia

Kastehelmi ja enkeli-Pirpana

 

Kastehelmi & hellun martta :hug: :hug: ei tässä sanat riitä lievittämään tuskaanne. Toivotan kaikkea hyvää tulevaan. Persus kun oikein itkettää. Voimia surutyöhön.

Eipä tässä nyt oikein oo muuta sanottavaa...hiljaseks vetää,itsellänikin muutaman tunnin päästä ultra...palataan

Ranskis & pätkis 7+1

 

Kastehelmi :hug: nousi niin elävästi omat viime kuun tapahtumat mieleen. Oman tyhjennykseni jälkeen mietin että kuuna päivänä en haluaisi tuolla lääkkeellä synnytystä aloitettavan. Voimia teille!

 

Täältä myös Hellun martalle ja Kastehelmelle suuret halaukset :hug: ja kovasti jaksamisia! :'(

 

Kastehelmi Voima:hug: Mitkään sanat eivät helpota tuskaasi.

 

Kastehelmi ja hellunmartta pahoittelut täältäkin. Sanattomaksi vetää...

 

Kastehelmi :hug:

 

Kastehelmi :-( Sinusta huokui odottamisen riemu, rakkaus Pirpanaa kohtaan... Käyköön tulevaisuudessa niin, kuin haluatte käyvän, voimia ja siunausta elämäänne.

Suerte

 

Voisin liittyä mukaan... Eli Tytteli_89/23/1./EKKS La olisi 15.1.-13. Pienokainen sai alkunsa ICSI-hoidolla...Ensimmäisellä hoitokerralla. Ennen sitä oli vuosi luonnollista yrittämistä. Nyt siis menossa rv 6+1, ja maanantaina eka ultra.. Jännittää kovasti.. HCG-arvo oli maanantaina 7736, joten eiköhän siellä jotain kasva.. Oireita on ollut vaikka minkälaista, tissit on arat, etovaa oloa (en ole kuitenkaan oksentanut), väsymystä, vatsatoimimattomuutta ja päinvastaista toimimista..

 

Anteeksi oma napa...mutta siellä se pieni 7millinen pötkötteli ja sydän jumputti niin hienosti. <3 oi rakkaus

ranskis & pätkis 7+1

 

Hellunmartta ja Kastehelmi, oon tosi pahoillani! Voimia teille kovasti! Itku tuli kun näitä lueskelin, en voi edes kuvitella kuinka pahalta teistä tuntuu...

Nyt tuntuu jotenkin pahalta alkaa kirjotella "muina miehinä" omia kuulumisia, mutta jatkettavahan se on...

Kotidopplerin sain anopilta, kun sillä on vuoden ikäinen pikkuveijari ja raskausaikana sitä käytti.. Ajattelin, että yritän kuunnella ehkäpä jossain rv10 paikkeilla, josko silloin jo jotain sais kuuluviin..?

Meillä mies ei vieläkään oikein ymmärrä tätä hommaa ollenkaan Kyllä se jo isomman auton hankintaan on ruvennu, tärkein juttu sen mielestä ja toki tärkeä juttu onkin! On se innoissaan, mutta tosiaan ei vielä oikein ymmärrä..

Tää turvotus on jo todella jäätävää Mun tarvii jo oikeesti peitellä mahaa, koska se pullottaa ihan törkeesti. Aamulla se viä on ihan jees, mut heti kun syö vähänkään niin huhhuh mikä turvotus alkaa! Vaatteet ei mahdu päälle ja olo on tukala.. Eilen myös pahoinvointi yltyi niin kovaksi, että oksentaminen alkoi. Kivasti töissä mun tuurilla. Tänään on ollu parempi päivä, mutta oon valehtelematta syöny koko päivän. Siis jatkuvasti jotain... Ihmekös kun turvottaa, mutta mielummin oon pallomaha kun oksennan. Sormukset on myös jumissa

 

Kastehelmi ja Hellunmartta isot lohdutushalaukset! Tuokoon tulevaisuus toivomanne :heart:

(.)ei mitn kummallista. Väsyttää. oksettaa. turvottaa.

Toivis ja pikkunen 6+2 :heart:

 

Hellun martta ja Kastehelmi :hug: :hug:
Tiedän, etteivät mitkään sanat suruanne helpota. :'( Toivon kuitenkin teille myös onnea tulevaisuudelle ja, että elämä kuljettaisi teitä toivomaanne suuntaan.

Nyt en halua omia asioita jauhaa. Palailen myöhemmin uudestaan.

Kastehelmi kirjoitit jälleen niin ihailtavalla tavalla. Siitä huokuu vankka elämänkokemuksesi. Kaikkea hyvää!

Lynette

 

Kaikille menetyksen kohdanneille voimia ja halauksia:hug: