**Tammitaaperot-08**

Piti tulla tänne katsomaan ,vieläkö täällä kirjotellaan, ja tottahan toki. Onko tuo parasta ennen-palsta jo kokonaan suljettu? Siellä ei enää pari viikkoo sitten ollu kukaan kirjotellu mitään... Mä en oo täällä käynytkään yli puoleen vuoteen, hyvä kun salasanani muistin.

Meillä on vauva-aika ollu ihanan helppo, verrattuna kahteen vanhempaan lapseen. Tyttö ei vielä kävele, mutta tukea vasten menee. Sormella osoittelee, mutta selviä sanoja ei sano.

Aika on menny ihan älyttömän nopeasti, olen koittanu joka päivä tallettaa tuonne aivojen sopukoihin vauvaoloa, mutta eihän se sinne kunnolla jää... Muistan myös minä hyvin vuoden takaiset odotustunnelmat... Kivuissani itkin synnytyssalissa miehelleni, ettei enää ikinä tulla tänne...Mutta eihän se enää vauvan synnyttyä miltään tuntunut. Mun synnytys siis meni ihan hyvin.

1v kekkerit menee samoissa siskon kanssa, sillä on synttärit jo ens viikolla...

Kiroilusta: meillä aikuiset kiroilee tosi harvoin ja lapset huomauttaa heti, jos jonkin lievemmänkin sanoo. Esikoiselta oon suun pessyt saippualla kerran, ja se tehosi tosi hyvin. Olemme myös ulkoistaneet asian, eli niin, että pyytäneet lasta laittamaan kielen kuriin, kun se tuhmia puhelee... Meillä siis ei saa kiroilla. Tosin, jos sopivassa tilanteessa (kun aikuinenkin olisi manannut) sanoo jotain, niin ei siitä saippuapesuja tule... Se on selvä, että jos kotona kiroillaan, niin lapsetkin kiroilevat. Ei sitä pysty kitkemään. Tarkoitan tällä sitä, kun toiset värittävät kirosanoilla puheensakin (tuo v.... naapuri jne...).

Hyviä uusia vuosia!

T: dinomamma ja "etana" kohta 1v
 
No nyt se uusi vuosi on sitten otettu käyttöön täälläkin tuvassa. Raketteja poksuteliin tossa pihalla ja naapurin perhekin paukutteli samaan aikaan niin oli ihan komia tulitus ja näin perheelliselle sopivaan aikaan. Mies haki vielä lasten mentyä nukkumaan meillä pizzat niin voiko sitä enään sen kummempaa toivoakaan :D

Moikka Dino mietinkin mitä sulle kuuluu. Tipuin sieltä msn:ltä kun salama romutti tietsikan ja sitten jäin vaan tänne kirjoittelemaan.

Kiroilusta: meillä kiroilu pannassa, Hemmetti on hurjinta mitä saa sanoa (koskee myös aikuisia). Mulla on niin karmeita esimerkkeja kavereissa/tutuissa mitä käy kun kiroiluun ei puututa esim. 3v. komentaa äitiään -v*tun läski sä et osaa mitään. Toi on jotai niin kauheeta että ei kiitos. Mä oon ehdottomasti sillä kannalla että korvaa nuo veet ja peet jollain muulla vähän mielikuvituksellisemmalla.

Synnytyksestä: ei se kyllä mitään kovin hääviä touhua ole. Onneksi se tarttee käydä läpi vaan kerran per muksu. Mun "ongelma" on se että mun supistukset ei tee muuta kun kipeetä eli aukeamisen suhteen ei tapahdu mitään. Mä tartten aina sen epiduraalin että alkaa tapahtua 2. ja 3. synnytyksessä se annettiin kun olin vain n. 1½ cm auki ja siitä 2h päästä pääsin jo ponnistamaan. Kätilöt kyllä sano että nomaalisti sitä ei kyllä tossa vaiheessa anneta kun se kai voi hidastaa synnytystä, onneksi toimii mulla toisinpäin :D Sen verran kuitenkin jäänyt noista synnytyksistä hampaan koloon että tulevaisuudessa tarttee varmaan kyllä vähän niitä purkaa jonkun terkan kanssa tai jotain.

Jaha tuo meidän kolmas hulivili tosta heräs joten kai nää velvollisuudet taas kutsuu laiskaa :wave:
 
Hyvää uutta vuotta kaikille!

Katja: Meijän neiti nukkuu öisin noin 9 tuntia ja siksi varmaan tarvitseekin nuo kahdet päikkärit, jotka on yhteensä siis kestoltaan 4-5 tuntia.

Valokuvauksesta on täällä ollut nyt kans puhetta... mä aattelin huomenna varata neitille 1-vuotis valokuvausajan valokuvaamoon. Aateltiin ottaa kuvia silleen, että neitistä yksin, neiti ja sisarensa eli sisaruskuvia ja sit vielä koko perhe potrettikuvia eli pitää itellekin ja miehelle jotain parempaa vaatetta laittaa ylle. Niin ja isommille sisaruksillekin olen myös uusia vaatteita ostanut.
1v kuvausvaatteista sen verran että neitille laitan uudet, sievät vaatteet ja sit kuvausten välillä vaihdan semmoiseen Marimekon vaaleanpunaiseen Unikko-mekkoon, joka on Violan iso-siskon eli meijän keskimmäisen lapsen vanha mekko, joka on tosi hyvässä kunnossa, koska sitä ei ole ehditty montaakaan kertaa pitää. Iso-siskolla oli myös se päällä omassa 1-vuotis kuvauksessa... mukava sit katella kuvista, kun molemmilla on ollut se kuvissa päällä.

Tavallisen maidon aloituksesta ja suolasta... olen nyt antanut neitille vasta jukurttia ja viiliä ja nyt pitäis alottaa maidon antaminen Nannin sekaan pikkuhiljaa. Suolaa en ole ruuan mukana vielä antanut... pikkuhiljaa sitäkin lisään ruokiin... meillä muutenkin käytetään aika vähän suolaa ruuassa.

Synnytyksestä on täällä jokainen muistellut omaansa... mulla on hyvät muistot Violan syntymästä, niinku on kahden edellisenkin lapsen syntymästä. Eka synnytys kesti 6 tuntia, toisen lapsen synnytys 4 ja kolmannen eli Violan synnytys kesti 2 tuntia... mä vitsailinkin miehelle, että JOS meille syntyis (EI synny mikäli me saadaan päättää.... elikkä ehkäisy ei tee tepposia) niin 4. lapsi syntyis varmaan kotiin ku toi synnytyksenkesto on lapsi lapselta meillä vähentynyt. Mutta: 3 lasta riittää meille vallan mainiosti... ei ole vauvakuumetta. =)
Meillä on onneksi ollut jokaisen lapsen synnytyksessä tosi mukavat ja pätevät kätilöt ja synnytykset on muutenkin menneet rauhallisesti ja omalla painollaan ja puudutuksia olen saanut toiveiden mukaan.

No, nyt ruuanlaittoon ja ulos lenkkeileen... :wave:

ja kaikille vielä kerran: OIKEIN MUKAVAA UUTTA VUOTTA 2009!!!

Tammiäiti ja koko meän poppoo :heart:
 


HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA!

Tyttönen: Mulla kans kierto mitä sattuu, menkat tulee sit kun niitä huvittaa. Pillereitä ei oo käytössä.

Meillä uusivuosi vietettiin kavereiden luona, Leevillä oli lähes samanikäinen kaveri siellä. Ja näkihän tuo meidän poika ensimmäiset uudenvuoden rakettinsakin. Oli poika meinaan hereillä 00.20 asti ja arvatkaa vaan yritettiinkö sitä nukkumaan laittaa

:kieh: oli hänellä niin paljon ihmeteltävää ja vieraassa paikassa nukkuminen ja ulkona paukkuvat raketit tuskin auttoivat asiaa. Toivottavasti en saa viranomaisia kimppuun...

Dinomamma: Mäkin siellä parasta ennen- puolella lopetin kirjoittelut, kun tuntui olevan aika hiljaista...ja päätin sitten palata tänne tuttuun ja turvalliseen paikkaan :)

Synnytyksestä: Koskaan en sitten mitään synnytyskertomusta saanut palstalle kirjotettua, joten jos tässä nyt tiivistys, kun muutkin...

22.1 Tuli päivällä muutamia pikku suppareita ja saattoi limatulppakin irrota. Kymmeneltä menin nukkumaan ja koko yön tuli supistuksia 5-10 min välein.
23.1 klo 04.26 soitin tyksiin ja tiedustelin että milloinka kannattaa matkaan lähteä kun matkaa on n.70 kilsaa. Syömään en pystynyt ja suihkussa kävin pikaisesti. n. 8.30 sitten varmuudeksi lähdettiin.
8.30 tyksissä tutkimukset ja pari senttiä olin auki. Kätilö sanoi lapsen syntyvän päivän aikana, mutta antoi luvan myös lähteä takaisin kotiin. Jäimme sairaalaan.

Keinutuoli, lämmin kaurapussi selällä ja vatsalla oli mulle avuksi.
12.20 aloin ottamaan ilokaasua, 14.00 oli vuoronvaihto ja sain uuden ihanan kätilön. Sis.tutkimus tehtiin ja päättivät antaa epiduraalin (14.25) jota olin toivonut.
Kanyylia laitettiin käteen kahteen kertaan kun hoitsut eivät oikeen saanet sitä laitettua, mä karjuin kuin emakko. Äijää kehotettiin menemään ulkopuolelle kun oli kuulemma hiukan heikottanut.
Oksitosiinia sain myöskin ja toisen epiduraalisatsin sain 16.00
Ponnistusvaihe oli pitkittynyt, kesti siis 1h 34min Lääkäri kutsuttiin paikalle imukupin kanssa. Poika oli myös avosuu tarjonnassa. Kun poika oli syntynyt 18:44 alkoi pian tämän jälkeen alaosaston tikkaaminen. Puudutusainetta oli jo laitettu niin paljon että sitä ei voitu enää laittaa, joten sain lisäksi ilokaasua+ ilokaasukännit. Ilokaasun voimalla "kestin" (en kestänyt!) kuten kätilö sanoi AINAKIN 20 tikin laiton. Synnytyksen kestoksi on merkattu 12h



 
Iltaa.

Olis kai meilläkin tarvis käydä ottamassa aika valokuvaamoon. Sampo oli kyl puolivuotiskuvassa. Niitä kuvia jaettiin paljon, mut seuraavia annettaisiin vain isovanhemmille ja kummeille. Vaatteet on luultavasti jotkin rennot kuteet, mie en niin välitä noista juhlahepeneistä, myöskään lapsen pukeminen miniaikuiseksi ei nappaa.
Ollaan menossa huomenna Samppiksen kanssa Poriin shoppailemaan. Ainakin yöpukuja tarvii ostaa. Josko sitten ostan jotkut vaatteet kuvaankin.

Parasta ennen-puolesta. En mäkään ole käynyt siellä varmaan kuukauteen. Siellä on ollu niin hiljaista..

Meillä oli vaan hiljainen koti-ilta eilen. Katsottiin töllötintä ja naposteltiin. Sampoa hieman häiritsi se ryske ulkona, jokusen kerran täytyi mennä pistämään takaisin unten maille. Tämä päivä onkin mennyt edelleen nuhan kourissa ja puikkoja heilutellen :D

Maximilian. Vieläkös siellä ollaan vesirokossa?

Nyt laittamaan touhutenavaa maaten. :wave:
 
Hyvää Uutta Vuotta 2009 kaikille. :flower:

Täällä aloitettiin uusi vuosi ottamalla ensimmäiset askeleet. :heart: Sen jälkeen onkin sitten jo otettu uusia askeleita useita kertoja ja monia pieniä kävelyharjoituksia. Myöskin ekat sanat on nyt alkaneet erottua, tänään pariin otteeseen on kuulunut äiti. :heart: Ja heihei myöskin yrittää sanoa vilkuttaessa, tosin kuulostaa enempi hööhöö. :LOL:

HeMa: Voi olla, että teilläkin viimeisenkin aamusyötön lopettaminen voisi auttaa, suosittelen, jospa yöt siitä vielä rauhoittuisivat. :hug: Tänään meillä poitsu heräsi ekan kerran puoli viideltä, ja 7 asti saatiin rauhoitettua välissä nukkumaan, jonka jälkeen pikkumies taas heräsi aurinkoisena ja levänneenä. =)

Uudenvuodenaatto meni superrauhallisesti ja ihanasti. Oltiin anopin luona yötä, syötiin hyvin ja saunottiin ja mentiin jo ennen puolta yötä nukkumaan. Olin taas niin väsynyt, että nukahdin samantien eikä edes klo 12 pauke jaksanut häiritä kuin pari minuuttia ja olin taas syvässä unessa. :LOL: Emilkään ei onneksi meteliin herännyt. Tänään tultiin iltapäivällä takaisin kotiin ja todettiin että ONNEKSI lähdettiin täältä evakkoon! Koko sisäpiha, lasten leikkialue jne on aivan täynnä raketinjämiä ja roskaa eli ilmeisesti on ihmiset porukalla ampuneet rakettinsa tässä pihalla talojen keskellä. |O Voin vaan kuvitella sitä meteliä kun talojen välissä vielä ääni kaikuu...Eli onneksi oltiin tosiaan poissa, ei varmaan olisi kukaan saanut täällä levättyä..Eikä ole viitsineet edes korjata omia jälkiään pois, piha näyttää tällä hetkellä kaatopaikalta. :kieh: Nooh, eipä tuota tarvitse onneksi enää kauaa katsella. :D
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille äideille lapsineen (ja myös miehille) :flower:

Meillä uusi vuosi on mennyt mun töiden merkeissä. Eli töissä olen ollut, niin kuin myös nytkin. En kyllä muuten olisi todennäköisesti hereillä tähän aikaan |O . Nyt olisi 2½ viikkoa vapaata, välissä kylläkin 1 koulutuspäivä. Voi olla että muutama ekstra-työvuoro kuitenkin tulee.

Omaa synnytystä minäkin aloin käymään enemmän läpi kun täällä oli mini-synnäri kertomuksia, ja papereistani löysin tälläisen lauseen. "Lapsi on syntyessään veltto, sininen, ei hengitä". En tiiä onko aiemmin mennyt tämä lause multa ihan ohi kertomusta lukiessa, mutta kyllä aika lailla pysäytti ja sai pahan olon aikaiseksi :snotty: . Onneksi kaikki vaikuttaa nykyisin olevan ihan kunnossa, mutta eipä tuollaista enää haluaisi kokea uudestaan. Js sama toistuu niin voiko olla yhtä hyvä onni matkassa ettei tule jälkiseuraamuksia?? :|

Emilille onnittelut ensiaskelista :flower: Niin se maailma alkaa enemmän avartumaan kävelyn myötä pikkuisella.

Kuukautiskierto on ollut aika säännöllinen siitä lähtien kun menkat alkoi. Viimeiset 3 (?) kiertoa ollut tasan 30 päivää, hyvä niin.

1-vuotis valokuvaus pitäis täälläkin kans varata. En vain oikein tiedä mistä varasin, kun ei ole täältä Tampereelta kokemusta vielä. Vaatetukseki tulee varmasti joku nätti mekko =)

Kiva kuulla sinustakin dinomamma välillä :wave:

Aamulla pitäis saada nukkua rauhassa (?) kun äitini tulee hoitamaan Roosaa. Kuinkahan monta kertaa tulee "konsultaatio kyselyjä" että mitenkäs tämä nyt meneekään :whistle:

Afu ja R (erossa jo toista yötä peräkkäin)
 
Huomenta ja uusia vuosia kaikille!
Meillä uusi vuosi meni kotona istuen ja syöden.Tytöt yllättivät ja eivät heränneet paukkeeseen keskiyöllä ollenkaan.Olin varautunut että ainakin Elli heräilee ja on levoton.Hän heräs sit kun pauke hiljeni klo 1 :LOL: Itse kömmin nukkumaan heti kun oli mahdollisuus.

Elli harjoittelee kovasti kävelyä ja ihana katsoa kun se taputtaa itselleen aina välillä kun kävely onnistuu.Joka päivä enemmän ja enemmän tulee askeleita.

Iidukan pojalle onnea uudesta taidosta!!!



 
Hyvää tätä vuotta kaikille! Uusi vuosi ja uudet kujeet! Minen sen enempää meiän uv:n vietosta, normityyliin meni loppuksi päin p:tä! joten antaa olla ettei taas lähe v*tutuskäyrä nousuun.
Mut eilen sitten aloitn reippaasti tän vuoden, naapurin kanssa hutastii kunnon lenkki sauvoilla. Koitetaan jaksaa yhtä reippaana koko vuos :D

Mutta joo, mun ihanainen pikka vauva täyttää tänään sitten 1v. Herttinen sentään :heart: Syndejä juhlitaan tässä koko vkl pitkin. Tänään tulee jos ensimmäisiä vieraksi ja huomenna lisää ja loput sunnuntaina. Mitää suurempaa ei sitten aleta hyysää, normisti kakkua ja jotain suolasta ja naposteltavaa, mut meni noi tarjoilutkin sen mukaan et vieraat tulee niin ripotellen.

Joo, ei oo kyl tullu käytyy tuolla msn-puolella. Nii kiirettä yms paljon tökkii koko sivusta et ei jaksa tapella sen kaa ku joutuu jo tappeleen tän tietsikan kaa.

Onnea kaikille uusille taaperoille ja paljon + tuulia niiltä toivoville :heart: :heart:
Mulle tämä sirkus riittää, ja tällä mennää!

Mutta nyt aamukaffe loppuu ja kauppaa. Sitten siivousta yms. laittamista, kuhan vieraat ei kovin aikasee tuu :whistle: pitääki esittää toivomus ku soittelevat :D

Nyt :wave: :wave:
 
Heipparallaa :wave:

Lucalle hirmusen paljon hirmusen lämpimiä onnitteluja:)

Vuosi vaihtui täälläkin rauhallisissa merkeissä. Illalla käytiin poika pulkassa vähän raketteja ihastelemassa. Syötiin hyvin ja pojan nukkumaanmenon jälkeen pelailtiin ja ihasteltiin taas uudemman kerran raketteja sitten puolenyön aikihin. Ja sit nukkumaan. Eilen oltiin kyläilemässä ja tänään mies töissä, joten poitsun kans ollaan kaksistaan tätä päivää.

Poika onkin nyt tuolla pakkasessa nukkumassa. Kauheen vaikea pukea tuonne taas päälle, kun ei tiedä onko liikaa vai liian vähän :headwall: No toivottavasti ei paahdu eikä palellu!

Pakastimen sulatin aamusella, kun oli todella sen tarpeessa ja pyykkejä koneessa pyörimässä. Imuroida vielä vois ja vessan pesasta. Miten taas eksyinkin tänne tässä vaiheessa....

No jotakin vois kommentoidakin...

Kiroilusta joku kyseli ja mä olen kyllä sillä linjalla, että kirosanat ei kuulu lapsen suuhun. Yleisesti ottaen kiroilua ei pidetä sallittuna ja jos lapsi oppii käyttään kirosanoja kotona ihan noin vaan niin tulee kyllä oleen vaikeuksissa kielenkaäyttönsä kanssa tulevaisuudessa hoitopaikassaan ja viimeistään koulussa. Tätä en omalle lapselleni toivo. Totuushan on se, että jokainen lapsi kyllä nappaa ne "kielletytkin" sanat ihan varmasti josskain vaiheessa, mutta mun mielestä tärkeää on se, että lapsi tajuaa, että niiden käyttö ei ole suotavaa.

Mä en muista Tyttönen oliko jo joskus puhettakin, mutta silloin kun poikaa puuhasteltiin alulle niin mun kierto oli mitä oli 27-56 päivää. Laskeskelin tuosta vanhasta kalenterista juuri, että poika on saanut alkunsa joskus kp 22 tai 24, joten kyllä se kai sitten vaan pitkässäkin kierrossa voi tärpätä. Nyt tästä kierrosta ei vielä oikein ota selvää, kun vasta parit menkat tulleet pillereiden lopetuksen jälkeen. Mutta tänä vuonna plussataan ihan varmaan, eiks joo ;)

Valokuvaan on varattu aika ja vaatteiksi ajattelin valkoista bodya, vaaleansinistä slipoveria ja farkkuja. Mutta katsoo nyt, jos vaikka alennusmyyneistä tarttuu vielä jotain muuta matkaan. Huomenna olis tarkoitus lähteä vähän shoppailemaan systerin kanssa, joten saapi nähdä.

Mutta ei kai nuo hommat tuu tehtyä, jos en niitä tee, joten heips kukkuu ja kuullaan taas :wave:

Kide ja poika 11,5kk
 
Kirpakat pakkas terveiset! Oli niin ihanan kuulas pakkas aamu että hutasin lenkin kärryjen kanssa kun Valtsu nukku, no jotta en vaikuttais liian reippaalta niin aamupalaksi vetelin pelkkää suklaata :ashamed: oli kyllä vaikee napsii niin ettei muksut huomaa, mut mä oon ovela :saint:

Gothaur: juu vielä rokkoillaan. Valtsulla on nyt vesikello vaihe, muilla kahdella jo kuivuneet näpyt. Ollaan oltu kyllä ihan eristyksissä että kunhan nuo Valtsun näpyt kuivuun niin olis kyllä mukava päästä turisemaan j vähän ihmisten ilmoille =) Laitan sulle vaikka viestiä kun tästä päästään.

Afu: mullakin hyppäs nuo synnärimuistot (kaikkien kolmen synnytyksen kohdalta) mieleen toisten tarinoita lukiessa oikein kunnolla. Tiedän että tää on helpommin sanottu kun tehty mutta koita olla huolimatta sitä seuraavaa kertaa (koska se sitten tuleekaan =) ) Teilläkin kuitenkin lopputulos paras mahdollinen :heart:

Kide +++tuulia sinne ja toivottavasti niitä tulee meillekin :D
 
ONNEA LUCALLE: HAUSKAA SYNTTÄRI-VIIKONLOPPUA!!! :flower: :flower: :flower:

Meillä neitillä sit 3 viikon päästä myös 1-vuotiset. Valokuvaan varasin äsken ajan ja se on sit loppu kuusta. Vaatepuoli kuvauksiin on jo mietitty Violan ja isompien sisarusten osalta, mies saa miettiä omansa ja mä lähen viikon päästä systerin ja äitini kans shoppaileen (pidetään naistenpäivää: shoppailua ja syömistä "akka-porukalla") ja katon samalla noi valokuvausvaatteet itelleni. Kampaamoon pitäis kohta myös soittaa ja varata leikkaus+raidat -aika (ite teen pohjavärjäyksen) .

Jaahas, nyt jäi tää kirjoittelu lyhyeen: neitillä tuli mulle-pottua-heti-nyt-just -olo eli :wave:

Tammiäiti ja Viola 11 kk :heart:
 
Kiitos kiitos Lucan puolesta :heart:

Täällä ollaan pakkasessa talsittu kauppaa ja leivontavermeitä ostaan. Tänään on vieraille tarjolla karjalanpiirakoita ja munavoita sekä itsetehntyjä viinereitä. Nämä nyt ei varsinaisesti vielä ole synttärivieraita, mun kummin on nyt täällä päin käymässä ja tulee kylään (mun) mummon kanssa.

Mä kans oon miettinyt kovasti tuota perhekuvan ottamista. Ois niin kiva ottaa samalla. mutta mietin miten pojat jaksaa siellä olla (riehumatta) sen aikaa. Varmaa menis n.2h jos 1v kkuvat ja sitten perhekuvat päälle. Tieten vois ottaa taas tuon lahjonta/kiristys-systeemin käyttöön :D
Mutta pitäs nyt vain ensin varailla etes sitä aikaa.. varmaan menee parin vko päähän ainakin. Pitää saada kaikkien päät leikattuu yms ja vaatteita miettiä. Alkuun mietin et ois niin kiva jos kaikilla pojilla ois esim samanlaiset paidat, mut en oo löytäny vielä mieluisia. Tosi noi vaatteetkinhan ois hyvät mitä oli siin joulukuvassa. Isommilla samat ja Lucalla eri. Ja ois sitten Lucalla perhekuvassa erit vaatteet kuin 1v kuvassa.. Mut mietitään mietitään..

Nyt takaisin tuusaan *ei-vieläkään-leppynyt* Saaru
 
Paljon onnea Lucalle


Afu. Mä ainakin luotin synnytyksessä täysin siihen, että Suomessa on korkeatasoinen hoito. Tosi harvinaista on enää, että sairaalassa kuolisi vauva taikka äiti synnytyksessä.

Maximilian. Vauvakuume sitten kuitenkin on vienyt järjeltä voiton vai? :D Onhan ne vauvat ihania.. teillä sitten riittää tohinaa.
Ei tässä mikään kiire rehveille ole, kun Sampollakin nousi eilen ehtoosti pieni kuume. Ei ollut laskenut tänään. Tommonen nuutunut rassukka se on nyt, ei jaksa peuhatakaan. Piti mennä shoppailemaankin, mut se reissu siirtyy ensi viikkoon. Itelläkin on ollut veto poissa, kun on sitkee nuha päällä. Sampollahan alkoi nuha ja tarttui ukkoon ja ukosta muhun. Tätä se on aina. Ukko tartuttaa muhun joka kerta kaiken :headwall: Yksi tuttu sanoi, et sen jälkeen kun lapsia hankit niin olet aina kipeänä.. Kyllä se menee niin, että kun ukon ottaa niin on aina kipeä.

Kiroilusta vielä. On se aika hyvin karsiutunut pois käytöstä, mut sit ärsyyntyneenä ja kiukkusena sitä ihteensä tulee sitten tuutintäydeltä. Eilenkin oli taas semmonen sadattelutuokio, kun tolla ukolla ei ikinä mene kaunis puhe kalloon. Ihan kuin joku pikkulapsi, jolle tarvii sanoa sata kertaa sama asia. Ukko aina kihnuttaa mua vasten ja on jatkuvasti kurkkimassa hameen alle tms, musta se on ällöttävää. Ihan kuin joku juoksuaikanen piski nylkyttämässä jalkaa vasten luullen saavansa kinttuparan tiineksi. :snotty: Sitä oli sitten jatkunut taas vaihteeksi pitkin päivää, kunnes illalla kiehahti jo yli ja sitten tuli kaikki mahdolliset sukuelimet ja pimeyden voimat suusta :kieh:

Nyt heiluttelemaan puikkoja :wave:
 
Onnea 1-v Lucalle :flower:
Meillähän on huomenna virallisesti synttärit, mutta tänään tulee jo ekat vieraat aivan pian, huomenna sit pitkin päivää lisää :)

Ai että maximilianilla vei vauvakuume voiton "järjeltä"?? ;) Onnea yrityksiin sinnekin päin :D

 
Kide plussataan joo tänä vuonna :D ainakin yritetään :LOL:
ja maxmilian kanssa, kuumeilee kovasti,,.... +++++tuulia meille ainakin, ja toki muillekin :D

Katselin kanssa kalenteria kanssa, itse oon saanut + kp 88 ja silloin viikkoja 5+3 vissii. Että pitkästä kierrosta täälläkin eka tullut ... Mut mut...kai sitä jotenkin vaan on pikkasen kade niille joilla on kk-kierto ihan säännöllinen, mutta ei se välttämättä takaa tärppiä sekään..

Kävin tänään tuossa Taysin työhönotossa viemässä todistukset ja työsopparit ja jos sieltä saisi silloin tällöin keikkahommia,saas katsoa nyt. Verotoimistoon pitäisi sitten soitella tässä vielä, uutta korttia.

Kyllä tässä on kovasti vuoden takauset tapahtumat mielessä, tosin ei varmasti niin paljoa kuin voisi, kun on noi häätkin tulossa, mitä pitää miettiä ja järjestää.Tänään vein sormukset kiillotukseen ja kaiverrukseen. Vielä on paljon hommaa...

Tyttönen ja K 11,5kk


Ai niin onnea Lucalle
:heart:
 


Hurraa huudot Aattomiähelle! Ensimmäinen vuosi saavutettu, ONNEA!

Tänne ei kummempia, poika viilettää menemään miten sattuu, kun nyt on kerran sen nousemisen oppinut. Pään kopautuksilta ei voi mitenkään välttyä.

Meille uusi tulokas on myös tervetullut, mutta mä haluaisin ite ensin hiukan laihtua. Nyt olis "helppo" pudottaa painoa kun ei niin kauheesti tartte pudottaa. Mun tuurilla seuraavasta raskaudestakin kertyy painoa sellaset 20kg. Joo ja meijän miehellä täällä tuntuu olevan pientä kuumeilua pinnassa.
Luultavasti menen elokuussa töihin, ehtis tekemään hiukan töitä ennen uuden vauvan syntymää, vaikka eihän sitä tiedä milloin poksahtaa. ( Enkä ole nyt raskaana :LOL: )
Mietinnässä olis nyt sitten vaan että mihin poika laitetaan hoitoon, perhepäivähoitajalle ja ryhmikseen joka on auki 24h. Mulla kuitenkin työajat liikkuu 7-16 ja 13-21 välillä ja sitten tunnin ajomatka päälle. Ja mies on töissä miten sattuu, niinkun hän itse sanoo hänellä on liukuva työaika, mutta se liukuu vaan loppupäästä.

Nyt koitan tässä selvittää mitä serkkuni tarkottaa kun sillä lukee naamakirjassa "odottaa pikkukakkosta"... kesällähän niille syntyi poika.

Nukkuva Leevi ja kyylä Niipa :LOL:
 
Tutista Ootteko koska aatelleet tutista vierottaa?
Me ollaan nyt pikkuhiljaa yritetty päiväkaytöstä vähentää ja sainkin pojan nukkumaan ilman kitinää ja ilman TUTTIA päiväunille..
Meillä siis Tutti lähes jatkuen suussa jos sen antaa...
 


Pikaisesti tulin vain ilmoittamaan että istukkapunktion vastaukset tulivat tänään, ja hyviä uutisia oli..meille on tulossa kromosomeiltaan terve TYTTÖ =) :heart: :heart: :heart: IHANAA!!!

Palaan myöhemmin paremmalla ajalla rustailemaan enemmän...

Onnea Aattomiehelle :heart:

Piku ja Jasu sekä Tintti 13+6
 
Onnea Lucalle :heart:

Kiitokset Iidukalle,Pippurille ja Maijalle mukavista treffeistä!Kummasti piristää kun käväsee kylässä =)

Ensi maanataina minäkin alan soittelemaan itselleni keikkapaikkoja,alkaa tää talous ahdistaa heti kun kunnon palkka loppui...vaikka kuinka yrittää kiristää kuluja niin tiukkaa tekee.että ei kun töihin!

Täällä pakkanen kiristyy mutta missä lumi

:eek: olis niin ihana touhuta tyttöjen kanssa ulkona kun olis lunta.etelän vitsaus tämä musta talvi..

mutta ei kun taas touhuamaan :wave:
 
Piku: Aivan upea juttu!!!! :hug: :) Mie niin jännityksellä ootin sinun tutkimustuloksia, ja nyt tuntui ihan kivi vierähtävän sydämeltä, sitä aina niin eläytyy toisten tilanteisiin!! Sit eikun vaan vaaleanpunaista vaatetta ostamaan :D


Meillä kans on talous super-tiukalla :snotty:
 
Ajattelin tulla jakamaan kuvan ja pienen kuvauksen meidän pojasta nyt tasan vuoden jälkeen syntymästä :heart:

En tiedä muistatteko mua mutta kuiteskin :) Olen ollut niin kiireinen esikoisen takia ja siksi että opiskelin jo syyslukukauden taas niin en ole paljon kerennyt palstailemaan.

:)

Eli meidän poika on syntynyt 2.1.2008 eli tasan vuosi sitten. Sunnuntaina on pienet juhlat :flower:

Pojan nimi on siis Ali ja hän oli 48cm ja 2990g ihan terve ja taysiaikainen, syntyi päivää ennen laskettua aikaa. Nyt mitat ovat 10,5kg ja 73cm. Alilla on jo monta sanaa joita hän hauskasti osaa käyttää sopivissa tilanteissa ja hän kovasti kävelee tukea pitkin joka paikkaan mutta vielä ei oikein uskalla irrottaa ja kävellä tuetta.

Tässä kuvat vuosi sitten ja nyt:





On se vaan ihmeellistä kuinka aika rientää :heart:
 

Yhteistyössä