*Tammivauvat 2008*

Täällä vauva-arkea ja tietenkin samalla muuta perhe-arkea elellään. Neitillä ei vielä kunnon rytmiä eli että joka päivä samaan aikaan syönnit ja nukkumiset, mutta muuten menee "omalla rytmillään" eli nukkuu päivässä kahdet noin neljän tunnin unet ja syö kovasti ja moneen kertaan herättyään. Yöllä tankkaa kerran ja aamulla heräilee sit syömään noin klo 6.00 tai 7.00 aikoihin.
Isommat sisarukset ovat innoissaan vauvasta. Varsinkin tyttö tykkää hoitaa ja halailla ja pussailla vauvaa. Poika pitää vähän "välimatkaa" vauvaan eli silittelee ja katselee vauvaa, mutta ei ole suostunut (vieläkään) ottamaan syliin vauvaa... no, sitten ajallaan sekin, kun totuttelee vauvaan ja vauva kasvaa.
Nimeä ollaan kovasti mietitty ja pikkuhiljaa alkaa sekin löytymään (ristiäiset siis 16.3). Miehen ehdotus laitetaan ehkä neitille etunimeksi (nimi sopii myös mulle elikkä tykkään kovasti hänen ehdotuksestaan) ja toiseksi ja kolmanneksi nimeksi tulevat ehkä minun ehdotukset, joista mieskin tuntuu tykkäävän. Mutta katellaan vielä ja mietitään.

Jaahas, isommat lapset haluavat aamupalaa (lasten ohjelmat loppuivat telkussa), jotenka:
Pärjäilkäähän mammat! =)

Tammiäiti ja pikku-neiti 3 viikkoa ja 3 päivää :heart:
 
Koitellaan tässä ensimmäistä kertaa kirjoitella meidän kuulumisia.
Meidän neiti on tänään 3 viikkoa vanha, flunssa likalla on, ollut ja puolitoista viikkoa eikä loppua näy. Meillä kärsitään ilmavaivoista ja pulautteluista, imetyksen olen joutunut lopettamaan joten neito menee pelkällä korvikkeella. Viime torstaina oli neuvola ja kahdessa viikossa likka kasvanut, synnyinmitat meillä 51cm ja 3975g, nyt mitat olivat 54.5 ja 4415g
Meillä ei selvyyttä noissa ruoka ja nukkumis jutuissa, jos jollakin on vastaavaa kuten kohta tähän kirjoitan meistä niin voiskos neuvoja saada. Meillä likka syö 100-120 mll mutta ei nukahda, vähän aikaa on tyytyväinen ja sitten vaatii lisää ruokaa jolloin syö sitten jonkun 20-40mll ja sitten nukahtaa, olen koittanut antaa enemmän kuin 120mll mutta ei suostu syömään. Mahakipuja on, tällä hetkellä menee Gefiluksen maitohappobakteerit, mutta tiistaina ostan ne relatipat. Kummaa on se että tämä on kolmas lapseni ja silti tuntuu ekakertalaiselta. Esikoiseni on 5v, täytti 11.12, keskimmäinen on 3v, täytti 23.1 ja nuorin siis syntyi 27.1.
Meillä neiti ei suostu nukahtaa yksin, vaan hän nukahtaa olkaa vasten, siinä pitäisi vähän aikaa antaa olla niin tyttö sitten nukkuu vaikka siirtäisikin omaan sänkyynsä.
 
Katsotaan ehdinkö kirjoittaa sitä synnytyskertomusta nyt...

Eli ma 4.2. rv 42+0
Kontrolli Taysin äippäpolilla. Kohdunsuu auki 2 cm, kanavaa jäljellä 2,5cm. Painoarvio 3,9kg (max. +-200g). Vauvan vointi hyvä. Tiistaina käynnistykseen, koska kello oli jo liian paljon että olisivat aloittaneet samana päivänä. Henkisesti raskas ilta kotona. Kivuttomia supistuksia tulee melko paljon.

ti 5.2. rv 42+1
Klo 8 synnytysvastaanotolle. Kivuttomia supistukset jatkuvat. Saan yhteensä 3 x 1/4 tbl käynnistävää lääkettä päivän aikana. Supistuksia tulee koko päivän noin 2-8 min välein. Klo 18 aikoihin supistukset jo alkavat hieman tuntua, mutta kivun kanssa pärjään. Olen saanut viimeisen murusen lääkettä noin tunti sitten ja supistuksen ovat koventuneet pikku hiljaa. Kävelemme välillä miehen kanssa pitkin Taysin käytäviä (päivällä kävelimme mm. 13 kerrokseen rappuset ylös ja alas!). Supistuksia tulee, mutta edelleen pärjään niiden kanssa. Klo 22 aikoihin meidän pitää päättää jäänkö svo:lle yöksi vai menenkö vielä kotiin. Paikat auki edelleen n.2 cm, kanavaa 1 cm. Päätän jäädä yöksi, koska jos kivut pahenevat en tule pärjäämään kotona. Mies lähtee kotiin nukkumaan ja minä menen lämpimään suihkuun (auttoi niin kauan kuin olin siellä sihkussa). Suihkun jälkeen otin lämpimät kaurapussit mukaan sänkyyn ja yritän nulkkun. Reilun puolen tunnin päästä joudun pyytämään kipulääkettä ja saan Petidin piikin. Nukun sillä tavalla että n. 3min unta - 1 min hereillä supistuksen ajan (kiitos hyvien unenlahjojeni =) ). Kipulääke vie pahimmat huiput supistuksista. NOin 1,5h päästä joudun pyytää lisää lääkettä, koska supistukset koventuneet ja ei mitään mahdollisuutta nukkua. Sydänkäyrää taas otetaan ja tarkistetaan kohdunsuun tilanne. Olen 4-5cm auki ja kanava hävinnyt! Eli synnytyssaliin siirrytään. Soitan miehelle, että saa tulla takaisin (oli ehtinyt nukkua noi 3h). Klo 3.30 siis saliin.

Salissa sain melkein kaikki mahdolliset puudutteet. Ilokaasua vetelin aika paljon, sai pään kyllä aika sekaisin.. Paraservicaalipuudutus + kalvojen puhkaisu --> epiduraali (3. kerralla onnistui, vei tosi hyvin kivut) --> pudenaalipuudutus (vauva painoi päällään symfyysiin tosi paljon ennen aikojaan, jouduin 1,5h olemaan ponnistamatta vaikka ihan kauhea tarve oli) --> epiduraalin lisäys. Oksitosiinitippa tippui epiduraalin laitosta lähtien.

Pikkuinen heräsi, joten jatkan toisella kertaa / muokkaan tekstiä...
 
Nopea heilutus meiltä :wave:

Pojalla edelleen vatsaa vääntää ja tuntuu itsestä todella kurjalta kun ei oikein tiedä miten häntä auttaisi. Asentoa koittaa muutella ja kaikkensa tehdä, mutta mikään ei tunnu auttavan. Cuplatonit nyt lopetettiin ja tilalle otettiin rela- tippoja vieläkään ei ole mulle selvinnyt kummat olisivat parempia ja auttaako ne tipat edes yhtään.
1. kuukautis neuvolaa odotellaan, meillä tuo kuukausi tuleekin pian täyteen. Odotellaan siis aikaa ja neukkatädin soittoa.
Pukamat ovat alkaneet täälläpäin vaivaa- niihinkin tarttee varmaan pian alkaa jotain lääkettä käyttämään.

Ja voi hitsit, kun kaikki muut stressaavat ja suunnittelevat noita ristiäisiä. Apuja kyllä otetaan vastaan, mutta ite halutaan ne suunnitella :ashamed:

Nyt jäänkin odottelemaan jatkoa Afun kertomukselle. Omani kerron sitten joskus...

Kuullaan! (* onpas tylsää kun en ehdi täällä niin usein palstailemaan kuin odotusaikana, jätkänpätkä vie tosiaan kaiken ajan...*)
 
Sunnuntai iltaset!
Täälläkin kiirettä pitää, ei niinkää pienin miehistä, vaan noi isommat. Aatto on niin rauhallinen ja kiltti..syö ja nukkuu. Onneksi, saan kyllä kiittä jotain isompaa tahoa että on noi rauhallinen. Oisin ihan pississä jo olis jotain ja olisin päivät täällä yssin noitten kolmen poijjaan kanssa.
Ens viikolla vielä lisä homma teettä tulevat kastajaiset..ruoka/leipomisostot, jotain vaatettakin pitäs itelle saaha ja pappiki pitäs vissii treffata ja tietty leipoo ja siivoillakin. Onneksi äiti hoitaa siivoilun pääasiassa kastetta varten, mut kotiki pitää siivota ku kummit tulee sitten meille "jatkoille" :D
Siis mulla alko tänää ihan täysillä risomaan tää jäljelle jääneet raskauskilot :kieh: Tahtoo eroon niistä ja PIAN! Onko täällä muita jotka alkais "laiharille" mun kaa.. :ashamed: Haluisin laihuttaa kuiten sillain ettei se maidon tuloon vaikuta yms. tarkoitus tai halu ois olla (ainakin) lähtöpainossa kesällä. Tänään niin ahistaa tää paino asia, lenkilläki kävin mut sitten suklaata söin :headwall: Nooh, jospa huomenna parempi päivä. Arki ja aherrus, esikko kerhoon ja samalla lenkille ite vaunujen kanssa. Virallinen "laihari" alkaa 1.3

Saaru ja painoneuroosi tai joku |O Sory, valitus :ashamed:
 
Saaru, eikös silloin jo tuolla odotuspuolella kyseltiin halukkaita laihdutusryhmään? No mä ainakin haluan! Eikös painonvartijoilla ole jotkut imetyspisteet tms, koitin kattoo netistä, mut enlöytänyt.. Jos joku tietää niin voi kertoa sen systeemin. Eilen meillä tosiaan oli ne nimiäiset ja voi tsiisus, kun katsoi kamerasta niitä kuvia. Siis aivan hirveä kaksoisleuka ja jäätävä pötsi :x |O Sitten se vielä kuvattiin, en varmaan edes viitsi katsoa sitä videota, niin karmea näky ollaan. Mulla on toi 10-15kg tavoitteena, on niitä aikaisempikin läskejä on ennestään. Vielä viisi vuotta sitten olin semmonen 167cm /50kg, mut opiskeluvuosina masennuin ja lohdutin itseäni syömisellä. Sepä tuotti ylimääräistä tavaraa +16kg :ashamed: Sitten tämän raskauden jäljiltä on vielä kiloja perse-maha-akselilla. Masentavaa, mutta jos nyt ei ainakaan harrastaisi lohtusyöntiä :kieh:
 
Heipat taas pitkästä aikaa...

Täällä on hieman väsymystä ilmassa, kun jää nuo unet niin vähiin ja sekin niin pätkittäistä..
Olen syöttänyt pikkuherraa 2-3 tunnin välein ja kun pelkällä tissillä mennään niin on kyllä välillä vähän raskasta. Tiedän kuitenkin kuinka arvokasta tavaraa se on hänelle niin se hieman tietysti lohduttaa, vaikka onkin päiviä jolloin tuntuu, että nyt pullot kehiin ja äkkiä :headwall: , mut täytyy toki olla onnellinen et maitoa tulee.

Meillä poika kasvaa hyvin ja nyt tänään kun punnittiin kotona niin painoi jo 2960g suunnilleen 250g tulee nyt viikossa ja elänkin toiveissa, kun tuossa jo aiemmin kyselin terkalta että, kun yli 3kg päästään niin onko mahdollista että ei tarvittis enää yöllä herättää syömään ja et syöttö välit vois muutenkin pidentää ainaski 4 tuntiin, saas nähdä miten käy. Miten teillä muilla, milloin ootte saanut alkaa ns. lapsen tahtiseen syöttöön? Säälittää vaan kun toinen ei välillä ehdi nukkua kuuin tunnin -puoltoista kun täytyy jo herätä syömään,,,

Meillä myös nuo vatsavaivat on vaivannut, d-vitamiinit on jo toisen kerran katkolla ku meni niin itkemiseksi tuo pikkuisen elämä. Relat ollut jo kuukauden käytössä ja nyt lisäksi cuplatonit, vaan tuntuu et silloin ku antaa d-vit. niin mikään ei auta niihin vatsavaivoihin. Nyt kun vitamiinit katkolla niin ei läheskään niin itkuinen. Välillä kyllä vääntelehtii vatsaa mutta ei kuitenkaan huuda naama punaisena. Kyllä sitä tuntee itsensä niin avuttomaksi, kun ei mikään auta ja mikään asento ei ole hyvä.. joskus sitten pikkuisella tulee oksennuskin kun hän itkee vatsaansa.

Ois tosiaan ihana laihtua vielä nuo loputkin ylimääräiset, aluksi paino tippui kuin itsestään, mutta nyt ei enää lähde samaan tahtiin, ja kun ei oikein laihduttaakaan voi.

Meillä ristiäiset 2.3 ja nimeä ollaan kovasti mietitty, nimi oli jo melkein päätetty ennen raskautta, mutta nyt kuiteenkin tuntuu et onko se sittenkään oikea ja mikä ois paras, sekin on niin vaikeaa. Jospa sen sais päätettyä ennen kuin pappi tulee =)

Miten teillä muilla , vauvan nukutuksen kanssa, laitatteko vaan sänkyyn vai? Meillä monesti nukahtaa rinnalle ja sit kuitenkin kun nostaa sänkyyn niin herää saman tien ja rinnallakin monesti niin kuin kurkistelee että onko vielä turvallisesti äidin huomassa. Niinpä monesti vauva nukkuukin koko yön minun vieressä, meillä ku mies nukkuu toisessa huoneessa, että edes toinen saa nukuttua, kun meillä tosiaan syödään niin usein. Musta alkoi välillä tuntuun niin väsyttävältä kun ei oo 6 viikkoon nukkunut kuin max 2h putkeen, niin ollaan välillä koitettu sitä että minä lypsän ja mies huolehtii yhden syötön, mutta kun tahtoo olla ettei tyydy pelkkään pulloon vaan tahtoo silti rinnalle, no täytyy yrittää totuttaa häntä. Ensi viikolla on kampaajakin, enkä millään kerkeä takas 3 tunnissa, niin täytyis pullon piisata...

No siinä taas vuodatusta ja meidän elämää...
 
Täällä on kirjoiteltu noista D-vitamiinitipoista. Meillä ne aiheuttivat myös neitillä mahanväänetitä ja itkeskelyä, joten jätimme ne pois nyt ja pidämme taukoa kunnolla, että neiti vähn kasvaa ja masukin sitten kestää ne paremmin. Samoin tehtiin aikoinaan meidän keskimmäiselle, kun hänelle tuli samat oireet ja sit ku alettiin isompana antamaan niin ei tullut enää mitään oireita. Olen myös alkanu antamaan nyt Rela-tippoja ja niistä on ollut apua muutenkin vatsavaivoihin ja kakkakin tuntuu neitillä tulevan nyt helpommin (ei oo oikein usein kakkaillut tämä meijän neiti).

Ristiäisiä pitäis alkaa täälläkin päin laittamaan ja leipomaan. Kutsut saatiin postista perjantaina ja nyt niitä sit pitäis alkaa lähetteleen (tilattiin siis Ifolorilta sellaiset ristiäiskutsut, joihin sai laittaa oman vauvan kuvan ja sit siinä kutsussa on valmiina sellainen söpö vaaleanpunainen tutin kuva ja siihen kutsuun sai painattaa valmiin tekstin eli ei tarvi nyt muuta kuin laittaa kirjekuoriin, jotka muuten nekin tulitvat siinä lähetksen mukana, ja laittaa vaan postiin).

Jaahas, pitää lähteä surffaileen tuonne H&M sivuille, jos sieltä vaikka löytyis jotain ristiäisvaatetta...

Tammiäiti ja pikku-neiti 3 viikkoa ja 4 päivää :heart:
 
täällä myös on päätetty että jahka hiihtoloma on mennyt (täällä tälläviikolla) niin tää mamma rupee käyttään tuota stepperiä + normaali tuplaratas lenkki aamulla ja iltapäivällä (pojan tarhavienti ja haku) eiköhän ne kilot rupee tippuun n.20 kg ihanne painoon mutta oon päättänyt että alkuun riittää 5-10kg tiputus saahan sitä näyttää että on 4 mukulaa pyöräyttänyt :kieh: :kieh:

tuo imetys homma tuolla synnärillä sanoivat että riittävästi unta takais myös tuon maidon nousun ja riittävyyden eli kannattaa nauttia niistä yö unista 6-6,5h
niin ja meillä neiti saa aikaan maito suihkun jo 2-3 h syöttövälillä :kieh:

röyhtäytys toiset vauvat ei röyhtäse edes poppakonsteilla


nyt täytyy mennä jatkoa seuraa :D
 

Niinpä tää tosiaan menee, ettei enää oikein ehdi kirjoitella. Kaikki "vapaa-ajat" pojalta tahtoo mennä kotihommiin..

Saaru Tosiaan on liian pitkä aika yöllä jos tuttipullonlämmittimen kanssa menee noin monta minuuttia.. Meillä poika melkeen on jo syöny tuossa ajassa ja sillä kyllä menis hermot jos noin kauan pitäis ruokaa odotella. No, maito on nyt mulla hyvin riittäny et ei oo tarvinnu yöaikaan pulloa onneksi miettiä.. Makuuhuoneet on meilläkin yläkerrassa ja on sekin kyllä sit hankalaa jos täytyis keittiöön lähtä lämmittämään lisämaitoa - siinä ehtii liikaa kans herätä sekä äiti että poika joten täytyy toivoa et oma maito vaan riittäis nyt yösyöntien aikana :)

Nukuttamisesta Päiväsaikaan poika ei kovin hyvin nukahda mihinkään. Mieluusti köllöttelis vaan sylissä tissi suussa ;) Paitsi auton turvakaukaloon nukahtaa kuin salamaniskusta, heh. Yöt on ollu tähän asti aika helppoja. Poika syö tosi nopeasti noin kolmen tunnin välein ja siirrän sitten omaan sänkyyn. Sinne sitten yksin nukahtaa jos ei ole jo tissille nukkunut. Ei ilmeisesti kunnolla ehdi herätä ruokailun aikana enkä yöllä myöskään yritäkään röyhtäyttää kun heräisi siinä liikaa. Päivisin sit tosiaan vaihtelee kovasti, välillä tuntuu ettei nuku koko päivänä kuin vartin pätkiä sylissä ja joskus saattaa parikin tuntia nukkua..

Mahavaivoista Päivällä ja illalla on kovastikin oireiluja.. Kipristelee kovasti ja naama punaisena itkee & vääntelehtii.. Kakkaa on nyt odoteltu tässä kohta puolitoista vuorokautta ja neuvolassa käskivät antaa luumua keitettynä veden kanssa soseeksi jos ei huomiseen mennessä ala tapahtua.. Relatippoja oon antanu ja d-vitamiinia kans vähitellen, mut tuntuu et just niistä tipoista ne vaivat tulee... Tosiaan jos niistä noin voi taukoa pitää kuten Tammiäiti kirjoitti, niin sitä voitais kokeilla seuraavaksi.

Jeps, tänään käytiin 1kk- neuvolakäynnillä. Poika oli jo kasvanut kovasti, nyt painaa reilu 4,6 kiloa :) Kovan kasvun vaihe on nyt ja se kuulemma lisää itkuisuutta ja mahavaivoja myös. Parin kuukauden ikäisenä pitäisi alkaa vähitellen helpottaa.. Sitä siis jäämme odottelemaan, on se kamalaa kuunnella kun toinen vaan itkee eikä pysty millään auttamaan :'(

Ai niin, pöljä kysymys vielä... Mistä tiedän millon vaippa on liian pieni? :ashamed: Me käytetään vielä niitä kaikista pienimpiä Liberoita ja aloin nyt miettiä onko ne jo liian pieniä... Yöllä varsinkin usein pissat menee ohi...
 
Synnytyskertomuksen jatko saa vielä odottaa. Pakko kommentoida joitakin asioita...

röyhtäytys meillä neiti ei aina röyhtäise. Puklua ei ole tullut kertaakaan. Suusta on välillä voinut vähän valua suuhun jäänyttä maitoa, muttei kyllä mitään masusta tulevaa tule ulos

painosta itsellä on käynyt ihan hyvin eli 10 päivää synnytyksestä ja kaikki raskausaikana tulleet kilot (n.12kg) olivat pois. Toivottavsati eivät tulekaan takaisin vaan sais kyllä lähteä vielä vaikka saman verran pois vaikka kesään mennessä. Ylimääräistä kun on jo ennestään jonkin verran :whistle:

yöunista meillä nukutaan toistaiseksi melko hyvin. Yhdellä yösyötöllä (n.klo3-5 aikoihin) olen jo pidempään päässyt. Toivottavasti jatkuukin samalla lailla :wave: . Kotona ollessa olen päivisin nukkunut ainakin muutaman tunnin. Öisin ollaan miehen kanssa nukuttu eri huoneissa niin, että yleensä ensimmäisen osan mies on nukkunut pikkuisen kanssa ja minä toisessa huoneessa (herään helposti hänen "kähinään" unissaan). Jos samalla lailla jatkuu niin en kyllä valita mistään.

Afu ja tyttö 12 päivää
 
Papu76 vaihdatko yöllä vaippaa? meillä nyt käytössä 2-4kg muumi ja 2-5kg pampperssit yöllä syötön yhteydessä vaihdan 1-2 kert neiti syö niin väh 1krt vaihdan vaipan hyvin pitävät tosin välillä hieman sivu vuoto riskii on ollut kun ei mee asettelu keskelle..... niin ja kannattaa koittaa oikoo ne "vuotoestot" kun vaippa on paikallaan... olikos libero 2-4kg kannattas koklata ehkä 2-5kg jos ei heti haluu 3-6kg kokoista kokelle

nukutus meillä neiti nukahtaa yleensä tissille mistä havahtuu kun sänkyyn vien nukahtaa yleensä kyllä sitten takas sängyssä jos masu on täynnä..... :)
melläkin on jonkin näköstä vatsan väännettä kun kitisee unissaan niin kauan että saa paukutettua.....

täytyy rientää pikkanen heräilee ja isommat pistää kämpän sotatantereeks
:LOL: :LOL:
 
pikkueppu
Yöllä oon vaihtanu vaipan vain jos on tullut yli / ohi pissat. Ei siis joka yö mutta aina välillä on pojalla kaikki lakanat ja vaatteet märkänä niin sillon on ollu pakko. Ja sillon itketään ja kovaa. Joo meillä on ne 2-4 kiloiset ja rupesinki nyt sitä miettiin kun saatiin tuo pojan paino, joka oli lähemmäs 5 kiloa jo... Taidanpa kokeilla jo seuraavaa kokoa..

Täällä siis nukutaan edelleen :) Just kun laitoin ettei päivällä oikein nukuta niin siitä neuvolakäynnistä (klo 10.30 tultiin) asti on poika niin tyytyväisenä tirsannu. Voiskohan johtua siitä et jäi aamulla antamatta relatipat ja d-vitamiinit kun tuli niin kiirelähtö...?
 
Ei noita painonvartijoiden ohjeita netistä löydykään, ku ne on maksulliset. Ne saa vaa ku menee ryhmään ja ostaa taikka nykyään voi vissii tilata. Mutta jos muuten painareiden pisteet on tuttuja niin jostain luin että täysimetys tuo 10p lisää ja osaimetys 5p.(eli 500kcal ja 250kcal).
Mä silloin aikasemmin laihdutin kanssa painareiden pisteillä, mutta nyt ajattelin tutustua tuohon netistä löytyvään kalorilaskuriin.. olikohan ihan vaa www.kalorilaskuri.fi

Meillä täällä hommaa riittäis, kastajaiset tulevana laukkina ja kaikki tekemättä ja hommaamatta. Pappiakaan ei olla vielä rehvattu. Niin eiköhän tietenkin keskimmäinen poika tullut kipeeksi, kunnon kuumeen nosti yllättäen eilen :'( Ja tänään ois tarkoitus mun lähtee katteleen vaatetta kastajaisiin. Saa nähä taidan kuitenkin päästä, aika normaali poika on vaikka kovastiki on kuumetta, leikki ja kisuaa isovelun kaa. Huomenna ois sitten kauppareissun paikka..
Pitää nyt vain toivoo ettei Aatto herra sairastu että saahaa juhlat pidettyä.

Papu, joo tosiaan kandee kokeilla isompaa vaippaa. Mä ainaki olen aina vaihtanu aikasemmin ennen kuin "painorajan" yläpaino on saavutettu. Nytkin meillä ollu jo tovin käytössä Pamppersin 3 vaipat, jotka on 3-7kg. Pojalla nyt painoo kotipuntarin mukaan 5,8kg, voi kauhia ku kasvaa tahilla!

Saaru ja Aattomiäs
 
Synnytskertomuksen jatkoa..

Eli rv 42+2 noin klo 3.30 päästiin saliin. Ja siellä sain sitten kaikki mahdolliset puudutteet. Aamun aikana alkoi tulemaan ensimmäisiä sydänäänilaskuja, jotka kuitenkin aina palautuivat ennalleen. Myös lapsivesi muuttui vihertäväksi aamupäivän aikana. Vauva ei laskeutunut avautumisvaiheen aikana oikeastaan ollenkaan, vaan oli melkein loppuun asti ihan mun kylkiluiden tasolla. Mulla oli ihan järkyttävä tarve ponnistaa noin 1,5h ajan ennen kuin kaikki reunat olivat hävinneet ja olin täysin auki. Vauva oli vielä siinä vaiheessa jonkin verran väärässä asennossa ja painoi tuohon häpyluuhun (siitä ponnistamisen tarve ennen aikojaan). Onneksi sain pudenaalipuudutuksen, joka vähän vähensi kipuhuippuja. Vauvalla tuli sydänäänilaskuja koko aika enemmän, mutta palautuivat edelleen hyvin omalle tasolleen. Kun sain luvan alkaa ponnistamaan, ole tuntui helpottavan aivan älyttömästi (tässä vaiheessa multa riistettiin ilokaasunaamari pois). Sain vauvan laskeutumaan aika hyvin, mutta imukuppi otettiin käyttöön koska synnytys oli jo pitkittynyt, mulla noussut kuume ja lapsivesi vihreää. Ei kyllä neiti olisi varmastikaan omin päin mahtunutkaan tulemaan, koska oli niin iso kokoinen (pää 38cm). Ponnistusvaihe kesti kokonaisuudessaan 45min ja klo 12.02 syntyi tyttö. Hän sai vain 5/7 pistettä, koska mm. ei jaksanut kunnolla hengittää (keuhkot imettiin vihreästä lapsivedestä). Hänet vietiin heti hoitohuoneen kautta virvoittelutilaan, jossa hän kuitenkin alkoi virkistymään. Neiti kuitenkin vietiin sieltä lastenosastolle, oli kuiteknin sen verran hyvävointinen että kävivät näyttämässä meillä häntä noin 2-3 min ajan. Itse jäin saliin ommeltavaksi (ilokaasua oli hyvä taas ottaa..), mies pääsi katsomaan pikkuista lastenosastolle noin 30 min (?) päästä. Mulla oli tarkoituksena mennä suihkuun, mutta eihän siitä mitään tullut. Jalat lähti alta, korvissa vain humisi ja oksennus tuli (en muista kuinka onta kertaa oksensin synnytksenkin aikana). Eli vuodepotilaana tehtiin pesut ja mikään ei pysynyt sisällä. Osastollekin siirryttiin sängyllä. Illalla mies kärräsi minut pyörätuolilla lastenosastolle, ja sain nähdä pikkuisen ensimmäistä kertaa kunnolla. Hän oli lämpökaapissa saturaatioiden takia, mutta saimme hänet sieltä syliin. Kyllähän siinä itku tuli kun sai pidellä omaa lastaan ensimmäistä kertaa.

Oma vointi meni ylös-alas seuraavina päivänä. Välillä ei pysytty ollenkaan pystyssä, välillä taas onnistuin kävelemään lastenosastollekin. Verta sain 2 pss (hb laski 80) ja crp nousi 190 --> suonensisäiset antibiootit. Vauvallakin meni antibiootit suoraan suoneen, saturaatioita seurattiin ja puolipäivää oli nenämahaletkukin, koska oli syönyt lastenosastolla huonosti. Myös sydämen hento sivuääni läydettiin, jota sitten tutkittiin tosi tarkasti. Kaikki kuitekin on nyt neidillä kunnossa. Syö hyvin ja nukkuu toistaiseksi 3-4h pätkiä. Että kiitollisia saadaan olla jos samanlainen meno jatkuu. Huomenna pitäis aloittaa nuo D-vitamiinitipat. Vähän jännittää miten tytön masun käy...

Afu ja tyttö 13 vrk
 
Afu, meillä yhtä isopäiset muksut. Aatolla kans oli saman kokoinen pää 38cm. Itekkin silloin mietin ku kirjailin noiden muiden lasten pääympäryksiä että ompa meillä ollu iso pää. Muilla 33-36cm :D Iso aivot vain :LOL:
Tuo oksentaminen on kyllä inhottavaa, mä kans ensimmäisessä synnytyksessä oksensin tosi paljon.
Mutta onpa hyvä ja helpottavaa että nyt teilä kaikki noi on ohi ja nyt kaikki on hyvin :heart: Siitä on hyvä jatkaa!
Meinaa vähä olla tekemisen puute.. Pikku herran nukkuu ja pojat rauhoittui katsomaan piirrettyjä. Pihalle ei voi mennä ku keskimmäinen pojista kipee, vaikka kovasti sanooki että mehujädellä paranee, heti ja ihan kokonaan. Ja kuumeki on kuulema menny vessanpönttöön:D
Mitähän sitä keksis hommaamista.. ruokaakin on eiliseltä, ei tarvi sitä tehä. Pyykkiä ei enempää mahu kuivaa sitä ei voi pestä..*huoh* Vois sitä kummitodistusta kyl alkaa vääntään/suunnittelemaan. Ei muutaku jotain ihanaa kuvaa pojasta ettimään...

Saaru, roikuskelee taustalla...
 
Jospa minäkin tässä hätäseen kirjottelen muutaman sanasen, kun kerrankin nuo tenavat nukkuu samaan aikaan.

Täällä päällimäisenä tuntemuksena on tällä hetkellä väsymys. Kunnon yöunet näyttää olevan kaukainen haave. Tunnin pätkissä sain taas viimeyönä nukuttua, sitten täytyi nousta syöttämään tai esikoista rauhottelemaan. Yöt on meillä tosi vaihtelevia. Pahimmillaan syödään 1-2 tunnin välein toisinaan saa nukkua putkeen jopa 3-4 tuntia (ellei siis jotain muita häiriötekijöitä ilmaannu). Itse olen yrittänyt ottaa päivällä sitten pienet unet paikatakseni yön univajetta. Nyt on kuitenkin useampana päivänä ollut niin, että kun esikoinen nukkuu päiväunia, niin vauva valvoo. Siinä ei sitten itselle niitä hengähdystaukoja kauheasti jää. Mutta eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa asetu.

Pieni neiti tuntuu olevan melkoinen tissitakiainen, eli tissillä viihdytään usein ja pitkään. Valveajat onkin lähes pelkkää syömistä. Maitoa tuntuu kuitenkin tulevan riittävästi. Viime viikolla käytiin eka neuvolakäynti (neiti tuolloin 9vrk) ja komiasti oli paino noussut yli syntymäpainon 4080 grammaan eli n. 400g tullut lisää sairaalasta lähtöpainoon ja + 100g syntymäpainoon.

Meillä on myös nimeä kovasti mietitty, mutta mitään päätöksiä ei vielä olla tehty. Tuntuu, että vauvan ulkonäkö muuttuu päivittäin, ettei vielä osaa sanoa, miltä nimektä vauva näyttää. No aikaahan tässä vielä on. Ristiäispäivää ei olla vielä lyöty lukkoon eikä seurakuntaan soiteltu, kun vielä mietitään, missä nuo ristiäiset edes vietetään. Aika lastenvalvojalle isyyden tunnustamiseen saatiin vasta helmikuun tokalle viikolleja siitä taitaa mennä pari viikkoa, että sieltä saa ne paperit. Eli taitaapi mennä huhtikuulle meidän ristiäiset. No saapahan ainakin kunnolla viilailla tuota nimeä :)

Taitaa olla paras mennä sänkyyn pötköttämään, että saa hiukan levättyä ennen tenavien heräämistä. Palaillaan paremmalla (?) ajalla.

S + tyttö tasan 2 viikkoa
 
Onnea Blanca! :flower: Juuri aamulla mietinkin, että sinun vauva uutisia vielä odotan.

Ihana ilma tuolla ulkona, käytiin just lenkillä, tosin vaan reilu puolituntia. Hieman on haastavaa vielä tuo ulos lähtö, meillä kun on tuossa muutama porras rapun ovella, ja noilla koirilla tuppaa olemaan järkyttävä kiire lähtiessä... Pihan on myös sen verran "kulkuväylä", että en uskalla tyttöä viedä ensin ulos ja sitten sisältä koiria hakea (tai toisinpäin), joten nyt pitää sitten hieman säätää tuolla rapussa... Mutta kyllä tuo ulkoilma kummasti sitten piristää.

Nyt pikasesti suihkuun ja kahville, jos ehtis juoda ennen kun tyttö herää.

Maija ja tyttö, tänään tasan 4 vko
 
moikka taas..
painosta mullakin kaikki raskauskilot lähteneet ja kilon verran siitäkin tippunut. ja sama homma saisi vaikka 10 kiloa tippua.olisko laihduttajia seuraan? alotetaanko laihduttajakerho?

nukutus meilläkin poika nukahtaa tissille.päivisin nukahtaa hyvin, kun nostan sänkyyn.iltaisin meillä syödään 1-2 tuntia putkeen ja sama homma nukahtaa tissille, mutta kun vien sänkyyn hän onkin virkkuna ja taas syödään..yleensä toisella tai kolmannella yrityksellä tyytyy jäämään. maitoa tulee kyllä, siitä ei pitäisi olla kiinni.
mutta hän ei enää nukukaan 6 tunnin unia,ne ovat vaihtuneet 3-4 tunnin uniksi, mistä lie johtuu?iltasin syö samanlailla kun söi sillon kun veteli 6 tunnin unia.luulisi kyllä että maito riittää? perjantaina neuvola saas nähdä mikä on painon laita..viimeksi oli 3,4kg ja syntymäpaino 3085g, että todella hyvin oli 2 1/2 viikossa tullut.
masuvaivoista poika nukkuessaan kitisee ja viikonloppuna kitisi aamu 4 kuuteen, sitten haettiin relatipat apteekista ja on kyllä auttanut. paukuttelee jonkin verran, mutta ei enää niin paljon kuin aiemmin.
mäkin taidan tästä lähteä unten maille hetkeksi, poika parvekkeella ja mies koirien kanssa ulkona.. :)
tyttönen ja poika 1 kk ja 1 pv...
 
Moikka :wave: Nyt vasta tajusin, että täällä kirjottelette...No, ei tässä oo ollut aikaa koneella istuskella, ei sillä että likka pitäis äiteen kiireisenä. Kummasti kaiken vapaa aikansa tekee kotitöitä..Eli aina kun likka nukkuu, on joko imuri kourassa tai sit ripustelee pyykkejä tai muuten vaan järkkäilee kotia. Mutta, ihanaahan tämä vauva-arki on.

Meidän pienokaisen mittoja ei tuolla ekalla sivulla ollutkaan, eikä siis syntymäpäivääkään, liekö sitten unohtunut...Tässä ne vielä tulevat, jos joku ( SAARU? ) sitä päivittää...
3.1.08 klo 03.50 syntyi meidän tyttömme, mitat: 2970g ja 47,5cm, pipo 34 cm.

Meillä on jo ristiäisetkin alta pois, tyttö sai nimekseen WILHELMINA VIVIAN :heart:

Hienosti täällä menee, tissi maistuu ja unet myös. Yöllä ei herätä lainkaan syömään, nukkumaan Wilhelmina alkaa viim. klo 23 ja heräilee syömään aamulla klo 06 tai 07. Ihanaa kun itsekin saa hyvin nukuttua. Ilmavaivohin meillä on otettu Disflatyl:iä ja hyvin on auttanut. D-vitamiinit on kans jäähyllä...

Miten te nukutatte pienokaistanne?
Meillä parhaat unet tulee vatsallaan nukkumalla. Neuvolassa sanoivat siitä, että siinä on kätkytkuoleman riski, mutta täällä vielä toistaiseksi vatsallaan nukutaan...Ja meidän välissä, omaa sänkyä kulutetaan vain päiväunilla :LOL:
Olenko huono äiti, kun nukutan Wilhelminaa vatsallaan??


Mulla tais melkein kaikki raskauskilot ( yht. 17 kg ) jäädä laitokselle. Omiin housuihin mahduin 2 vkoa synnytyksestä, nyt on enää pieni löysä nahka muistuttamassa vatsasta ja lähtöpainoon tarvis enää 4 kiloa pudottaa. Toiset vaan kummasti palautuu synnytyksestä, oma siskoni on taistellut raskauskilonsa pois dieetillä...

Palataan taas, mammat!! :D

carla ja Wilhelmina 7 vkoa
 
Afu:sinulla aika samalnlainen synnytys kun mun eka...meidän tyttö sai 6 pistettä alkuun ja oli seurannassa 9 tuntia mut säästyi antibiooteilta ym koska vihreä lapsivesi ehti vaan kurkkuun asti kätilöiden hyvän toiminnan ansioista..kovasti paranemisia teille!

Onnea kaikille vauvan saaneille!

Täällä tänään taas nukuttu vaan.Elli on saanut hyvät unenalut ulkosalla kahteen otteeseen ja sisällä jatkanut vielä nukkumista.eilen illalla oli ihan mahdotonta kitinää kun oli ressu niin väsynyt(valvoi lähes koko päivän) ja ei millään sit meinannut yöunille käydä..lussutti vaan tissiä ja torkahti mut heti kun nostat sänkyyn niin heräs.
sitä tapahtuu meillä muutenkin aika paljon, siksi yöt menee edelleen mun vieressä.odotan innolla sitä kun sais nukkua rauhassa omassa sängyssä..

mulla onkin ongelmaksi tullut nyt tuo maidontulo.uskon että riittää mutta tyttö syö epätasaisesti ja välillä sit rinnat ylitäynnä ja välillä ei taas maitoa nouse tarpeeksi.
nyt vielä kaikenlisäksi mulla alkoi menkat!sekin kai saattaa vaikuttaa hetkellisesti maidontuloon.

 
Meillä on nyt sitten maanantaina tuo neuvola, onpa taas mukava nähdä miten pojan paino on noussut. Tulee itellekin sitten hiukan parempi mieli. Meillä siis poika syö päivällä lähes pelkästään tissiä aina silloinkun haluaa ja öisin saa sekä tissiä että korviketta pullosta. Jotenkin itestä tuntuu, että tuota maitoa ei itseltä tule tarpeeksi eikä poika saa vattaansa täyteen. Ilmavaivoja on edelleen ja tuntuu että ovat vaan pahentuneet, joten senkin vuoksi kiva päästä sinne neuvolaan käymään.
Nyt ukkeli heräsi, joten :wave:
 

Yhteistyössä