Tarvitsisin mielipiteitänne tällaiseen asiaan: minulla on 6-vuotias tyttö, huoltajuus on ainoastaan minulla, tyttö on koko elämäsä ajan asunut kahdestaan minun (eli äitinsä) kanssa, isäänsä tyttö tapaa hyvin epäsäännöllisesti. Tämä epäsäännöllisyys johtuu siitä, että isä ei säännöllisiin tapamisiin kykene (ei siis pidä sopimuksista kiinni), hänellä on alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Säännöllisiä tapaamisia on minun ehdotuksestani yritetty, mutta eivät onnistuneet, kun lähes joka kerta isälle tuli muka tärkeämpää tekemistä, kuin tavata tytärtänsä! Lapsi kerta toisensa jälkeen itki ja odotti isäänsä... Silloin kun tätä kokeiltiin, tyttö oli parivuotias. Silloin harvoin, kun isä tuli lapsen hakemaan, olivat hänen vanhempiensa luona yhden yön. Muutoin tapaamiset on hoituneet niin, että isä käy lasta katsomassa tämän omassa kotona (kerran-pari kuukaudessa). Siis viimeisen 4 vuoden ajan tyttö on tavannut isäänsä ainoastaan omassa kotonaan.
Parin viimeisen kuukauden ajan isä on nyt muutaman kerran ehdottanut, että voisiko tätä edellä mainittua hommaa taas jatkaa! Eli tyttö olisi viikonlopun hänen kanssaan silloin tällöin. Säännöllisiä tapaamisia hän ei vieläkään halua.
Teenkö väärin, jos en tähän suostu? En vaan haluaisi, että lapsi joutuu taas kärsimään, elämään jatkuvassa epävarmuudessa tuleeko isä vai ei... Lisäksi kyseessä on ns. erityislapsi, joka tarvitsee erittäin säännöllistä elämää ja tasapainoisen aikuisen huolehtimaan itsestään (sitä tämä isä ei ole ikinä ollut, joten miten voisin uskoa hänen nyt yhtäkkiä sellaiseksi muuttuneen...).
Muutoin en tapaamisia millään tavalla estä, enkä koskaan ole estänytkään. Olen vain tullut siihen tulokseen, että lapsi voi parhaiten, kun tapaa isäänsä omassa kotonaan.
Tytön oma mielipide asiasta on, että hän ei halua lähteä isän kanssa mihinkään. Hän väittää, että isä löi häntä, huusi hänelle, silloin kun oli hänen matkassaan pienenä. Isä tietenkin kiistää koko asian, väittää lapsen keksineen itse! Ihmettelen vaan, miksi lapsi tuollaisia keksisi?
Parin viimeisen kuukauden ajan isä on nyt muutaman kerran ehdottanut, että voisiko tätä edellä mainittua hommaa taas jatkaa! Eli tyttö olisi viikonlopun hänen kanssaan silloin tällöin. Säännöllisiä tapaamisia hän ei vieläkään halua.
Teenkö väärin, jos en tähän suostu? En vaan haluaisi, että lapsi joutuu taas kärsimään, elämään jatkuvassa epävarmuudessa tuleeko isä vai ei... Lisäksi kyseessä on ns. erityislapsi, joka tarvitsee erittäin säännöllistä elämää ja tasapainoisen aikuisen huolehtimaan itsestään (sitä tämä isä ei ole ikinä ollut, joten miten voisin uskoa hänen nyt yhtäkkiä sellaiseksi muuttuneen...).
Muutoin en tapaamisia millään tavalla estä, enkä koskaan ole estänytkään. Olen vain tullut siihen tulokseen, että lapsi voi parhaiten, kun tapaa isäänsä omassa kotonaan.
Tytön oma mielipide asiasta on, että hän ei halua lähteä isän kanssa mihinkään. Hän väittää, että isä löi häntä, huusi hänelle, silloin kun oli hänen matkassaan pienenä. Isä tietenkin kiistää koko asian, väittää lapsen keksineen itse! Ihmettelen vaan, miksi lapsi tuollaisia keksisi?