Tarviis uudet silmälasit hommata? Nissen vai Instru? Kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja las
  • Ensimmäinen viesti
"tytteli"
Molemmista kokemusta. Nissen edukas ja riittävän hyvä. Riippuu tosi paljon henkilökunnasta, millasta palvelua saa.
Instrussa erityisen hyvä palveluhenki ja välittävät asiakaspalveluhenkilöt. Kallis. Mutta jos haluat takuulla ammattimaista palvelua, sitä myös saat. Silmälasit ei sen kummempia.
 
tyytymätön
Itse en ainakaan voi suositella instrua. Yleensä aina asioin silmäasemalla ja en tiedä mikä päähän pistos oli kokeilla instrua. Mutta kun sain uudet lasini, en voinut käyttää niitä ollenkaan koska optikko oli laittanut aivan liikaa hajataittoa niihin. Sain uudet linssit (heidän laskuun tottakai) ja edelleen oli liikaa hajataittoa, vaikka olin sanonut että edellisissä laseissa hajataittoa ei ollut ollenkaan ja tuskin nytkään niin paljoa kuin yrittävät väittää. Kolme kertaa joutuivat uusimaan linssit ennenkuin sain sellaiset linssit että näen kauaskin! Ja viimeiselläkin kerralla olisi mennyt vikaan ellei optikko olisit saanut päähänsä että käydäänpä liikkeen puolella kokeilemassa kauas katsomista. Siinä sitten seisottiin ja hän vaihteli vahvuuksia yms, kunnes tuli oikeat vastaan.

Ikinä en enää mene instrulle, tähän pelleilyyn meni aikaa n. 2kk!
 
Eikös se ostopaikka yleensä valita sieltä, missä on hyvännäköiset lasit? Mutta itse käytän kyllä pienempää liikettä, missä on panostettu kehysmalleihin.

Näistä en kuitenkaan nissenille menisi, koska siellä ei näytä olevan muu tärkeää kuin halpa hinta. Toki se linssikin pitää olla hyvä. Instrussa ja silmäasemalta näyttää sentään löytyvän linssitietoa ja esim ohennuksessa on eri vaihtoehtoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tyytymätön;25447315:
Itse en ainakaan voi suositella instrua. Yleensä aina asioin silmäasemalla ja en tiedä mikä päähän pistos oli kokeilla instrua. Mutta kun sain uudet lasini, en voinut käyttää niitä ollenkaan koska optikko oli laittanut aivan liikaa hajataittoa niihin. Sain uudet linssit (heidän laskuun tottakai) ja edelleen oli liikaa hajataittoa, vaikka olin sanonut että edellisissä laseissa hajataittoa ei ollut ollenkaan ja tuskin nytkään niin paljoa kuin yrittävät väittää. Kolme kertaa joutuivat uusimaan linssit ennenkuin sain sellaiset linssit että näen kauaskin! Ja viimeiselläkin kerralla olisi mennyt vikaan ellei optikko olisit saanut päähänsä että käydäänpä liikkeen puolella kokeilemassa kauas katsomista. Siinä sitten seisottiin ja hän vaihteli vahvuuksia yms, kunnes tuli oikeat vastaan.

Ikinä en enää mene instrulle, tähän pelleilyyn meni aikaa n. 2kk!
No optiikko ei ole paras vaihtoehto verrattuna silmälääkäriin. Mutta voiko optiikko määrätä esim hajataittolaseja, varsinkaan jos niitä ei ollut ennen? Tuntuu kovasti oudolta
 
Tuttu just valitteli et on muutaman kuukautta oottanu uusia lasejaan instrusta.
Ja viikossa ne luvattiin.
Aina kun kyselee, oli sanottu et piti tilata uudet linssit. Millon oli liian isot, millon liian pienet, hiottu väärin, vahvuudet väärin, aina joku väärin kun kyselee lasien perään. Sanokii et jos ei ens viikon aikana saa niitä laseja, menee toiseen liikkeeseen ja ostaa sieltä.

Ite ei asioida noissa liikkeissä joten ei oo omakohtasia kokemuksia. Mein optiikka on tosi hyvä! Aina on viikossa lasit tullu, ikinä ei oo ollu mikään väärin, saa kanta-asiakas alea ja maksaa semmosissa osissa mikä sopii omalle kukkarolle.
 
juuh
Mulla osu Nissenillä surkea optikko, vaihdettiin myös linssit pariin kertaan, eikä vieläkään ole ok. Eli huonoja optikoita voi osua mille firmalle vaan. Jotenkin jäi sellainen olo, ettei hyvät optikot mene halpisketjuihin, sen verran surkea välineistö oli optikolla käytössä. Eli Nisseniltä minä en enää laseja osta. Ajattelin mennä seuraavaksi Instruun, tai sitten siihen pikkuliikkeeseen, jossa aiemmin asioin, maksoin itseni kipeäksi ja sain aina hyvät lasit :)
 
juuh
No optiikko ei ole paras vaihtoehto verrattuna silmälääkäriin. Mutta voiko optiikko määrätä esim hajataittolaseja, varsinkaan jos niitä ei ollut ennen? Tuntuu kovasti oudolta
Optikko on asiantuntija silmälasien määräämisessä, silmälääkäri silmäsairauksien toteamisessa. Eli kyllä hyvä optikko osaa katsoa näön monesti paljon paremmin kuin lääkäri...
 
"mielipide"
Nisseniltä ostin viimeks, todella edullisesti ja hyvät mallistot. Specsaversin hinnat mutta laatukehykset, mulla esim. Chanel ja Voque. Parit lasit siis saa "yhden hinnalla". (+ Nyt taitaa saada kaverillekin lahjakortin..)

Tosin kannattaa ottaa tarkasti selvää mitä mihinkin hintaluokkaan kuuluu, itselle myytiin halvinta luokkaa vaikka kuinka kauan, vaikka kuinka yritin penätä että haluan ohuimman hionnan (miinusta laseissa riittää...), Lopulta kuitenkin jotenkin myivät mulle sen toisiks halvimman luokan mukaiset linssit, että "kyllä se riittää". No, lasit painavat edelleenkin aika paljon. Olisin ollut ihan valmis maksamaan satkun lisää kevyemmistä laseista, kun lasit ovat nenällä joka ainut päivä. Ilmeisesti pelkäsivät nostaa hintaa, etten mee naapuriin.
 
Ensimmäiset lasini hankin aikoinaan Instrusta, aika töykeä hlökunta omaan makuun.. Sen jälkeen kävinkin pienellä optikolla vähän kauempana, mutta palvelu oli AINA ihan ykkösluokkaa, sanottiin suoraan että tuo malli ei sovi kasvoihin jne... :) Sen jälkeen kun muutin toiselle puolen Suomea kävin Silmäasemalla, ihan ok palvelu, ois voinut parempikin olla. Perhanan kalliit lasit! Seuraavaksi menen Nissenille.
 
Optikko on asiantuntija silmälasien määräämisessä, silmälääkäri silmäsairauksien toteamisessa. Eli kyllä hyvä optikko osaa katsoa näön monesti paljon paremmin kuin lääkäri...
Näin juuri. Optikot opiskelevat vuosia näönmääritystä ja silmälääkäreille tuohon on opintojakso.
Tuohon mihin liikkeeseen kannattaisi mennä, en kommentoi mitään. Sen haluan sanoa, että optikot ovat vain ihmisiä jotka voivat tehdä virheitä, oli työpaikka sitten instru, specsavers tai jokin muu. Yhden huonon kokemuksen takia (varsinkaan optikon virheen) ei kannata koko yritystä pitää surkeana.
 
Optikko on asiantuntija silmälasien määräämisessä, silmälääkäri silmäsairauksien toteamisessa. Eli kyllä hyvä optikko osaa katsoa näön monesti paljon paremmin kuin lääkäri...
Kyllä optiikot ovat passittaneet minut silmälääkärille, jos lasien määräminen ei ole triviaalia. Esim hajataittoa ei todellakaan osannut määrätä (tai saanut?), prismat, tms. En millään usko väitettäsi, että lääkäri tuntisi vain sairaudet ja optikko olisi näkemisen ammattilainen. Tosin tarvittiin toinen lääkäri, joka osasi hetkessä määritellä oikeat lasit, mihin nämä kaksi edellistä eivät kykeneet. Joten toki voi olla myös yksilöiden ammatitaidostakin kyse?
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä optiikot ovat passittaneet minut silmälääkärille, jos lasien määräminen ei ole triviaalia. Esim hajataittoa ei todellakaan osannut määrätä (tai saanut?), prismat, tms. En millään usko väitettäsi, että lääkäri tuntisi vain sairaudet ja optikko olisi näkemisen ammattilainen.
Niin se vain on. Voihan olla, että optikko ei saa sinulle tarkastusta tehdessään tarvittavaa näöntarkkuutta edes korjauksella, jolloin passittaa sinut silmälääkärille. Joka todennäköisesti rentouttaa silmäsi tipoilla ennen näönmääritystä? Tippoja kun ei optikot saa laittaa.
 
Viimeksi muokattu:
tyytymätön
Sen haluan sanoa, että optikot ovat vain ihmisiä jotka voivat tehdä virheitä, oli työpaikka sitten instru, specsavers tai jokin muu. Yhden huonon kokemuksen takia (varsinkaan optikon virheen) ei kannata koko yritystä pitää surkeana.
Toki, optikot ovat ihmisiä. Mutta kun minullakin vaihtui optikko joka kerralla! Kunnes viimeisellä kerralla oli optikko, joka ei luovuttanut ennen kuin minulle saatiin kunnolliset linssit.
 
"vieras"
Mies osti Nisseniltä lasit v. 2009 kesällä. Meni linssit vaihtoon heti seuraavana kesänä, kun oli aivan sumeat. Hankki toisesta paikasta kunnon linssit, jotka maksoi sen mitä nissenillä linssit ja kehykset yhteensä.
 
Rillipöllö
Eikös se ostopaikka yleensä valita sieltä, missä on hyvännäköiset lasit? Mutta itse käytän kyllä pienempää liikettä, missä on panostettu kehysmalleihin.

Näistä en kuitenkaan nissenille menisi, koska siellä ei näytä olevan muu tärkeää kuin halpa hinta. Toki se linssikin pitää olla hyvä. Instrussa ja silmäasemalta näyttää sentään löytyvän linssitietoa ja esim ohennuksessa on eri vaihtoehtoja.
Tuota Instru ja Nissenhän on käytännössä saman omistajan ja niillä on aika pitkälti samat linssivalmistajat ja -mallit tarjolla. (Palvelu ja työntekijöiden ammattitaito on sitten "tuurista kiinni", vaikka päteviä ovat varmasti kaikki ainakin paperilla.) Usein niillä on hyvin samat hinnatkin: ainakin linssit on joko samahintaisia tai vuorotellen kalliimpia/halvempia. Siis Instru ei ole mitenkään yleisesti kalliimpi lafka kuitenkaan.

Ihan samat ohennukset niillä myös on kuin muuallakin, mulla on aika monesta liikkeestä (ja kinkkisistä silmälaseista) kokemusta.

Nissen on myös ainoita, joilla on tyytyväisyystakuu, mikä on itselle tärkeää.
 
Rillipöllö
Kyllä optiikot ovat passittaneet minut silmälääkärille, jos lasien määräminen ei ole triviaalia. Esim hajataittoa ei todellakaan osannut määrätä (tai saanut?), prismat, tms. En millään usko väitettäsi, että lääkäri tuntisi vain sairaudet ja optikko olisi näkemisen ammattilainen. Tosin tarvittiin toinen lääkäri, joka osasi hetkessä määritellä oikeat lasit, mihin nämä kaksi edellistä eivät kykeneet. Joten toki voi olla myös yksilöiden ammatitaidostakin kyse?
Mitä tarkoitat tuolla "ei ole triviaalia"?

Mutta joo: on aivan sattumankauppaakin. Itselleni on kokenut silmälääkäri määrännyt täysin käyttökelvottoman reseptin, josta ei edes suostunut kantamaan vastuutaan. Sanoi vain että hommaa toiset lasit lukulaseiksi - olin 25 v. (Optikko sitten sanoi, että hajataitto on määrätty päin seiniä.)

Ne tilatut linssit meni muuten Nissenin piikkiin, vaikka vika ei varsinaisesti ollut heidän.
 
Pettynyt Nisseniin
Ostin kesällä kahdet lasit Nisseniltä. Näkö ei tutkimuksen mukaan ollut muuttunut yhtään. Optikko ei mielestäni suorittanut täydellistä näöntutkimusta, koska oli jo päättäny että ei se ole muuttunut. Olin valinnut jo kehykset, mutta olisin halunnut katsella vielä vaihtoehtoja. Optikolla oli niin kiire, ettei oikein antanut minun enää katsella. Tosin, eipä vaihtoehtojakaan tainnut paljoa olla siinä valikoimassa.

No, kun lasit tulivat, aloin tietenkin heti niitä käyttää. Pian huomasin, että en pystynyt tekemään lasien kanssa mitään tarkkaa työtä, kun näkö jotenkin heitteli ja silmät herpaantuivat. Käytin laseja sen mitä pystyin n. 1kk ajan ja sitten menin valittamaan.

No, tehtiin uusi tarkastus ja kas - toisessa silmässä olikin liikaa miinusta ja hajataittoa. Lisäksi minulle oli myyty nenältä liian isot pokat. Sain valita uudet pokat - valikoimasta löytyi tasan yhdet mitkä sopivat pienelle nenälleni ja kapeille kasvoilleni.

Nyt odottelen uusia laseja - toivottavasti lopputulos nyt jollain tasolla mielyttäisi. Liikkeessä minua ei otettu tosissaan ja ihmeteltiin vain kovasti että miksi en muka näe laseilla. Mulkoilivat toisiansa kun kerroin mikä on mielestäni vikana.

Todella iso miinus Nissenille! Seuraavat lasit ostan pienestä optikkoliikkeestä, jonka laatu on kyllä taattua.
 
"Sari"
Hain tänään kolmet lasit Nisseniltä, joista kahdet kaukolasit ja yhdet työlasit päätteelle. Optikko hyvä, palvelu oli ystävällistä molemmmilla kerroilla, en voi valittaa. Sain suulliset ja kirjalliset ohjeet linssien hoitoon. En kaipaa merkkikehyksiä, jos edullisemmistakin saa siedettävän näköisiä. Jos ei käy kuten aiemmin kirjoittaneen miehelle, niin seuraavat varmaankin samasta paikasta. Aika näyttää.
 
"tsuptsup"
Ostin Itiksen Nisseniltä kahdet lasit peruslinsseillä. Kotona sitten huomasin, että toisien silmälasien oikeanpuolimmaisessa linssissä oli kaksi isoa naarmua. Ihmettelin tätä suuresti, miten UUSISSA laseissa voi olla naarmuinen linssi? Seuraavana päivänä vein lasit takaisin kys. liikkeeseen ja oikeanpuolimmainen linssi luvattiin vaihtaa ja saisin lasit n. 2 viikon kuluttua. Asiaa ei pahoiteltu mitenkään ja koin asiakaspalvelun minua kohtaan tympeäksi.
Kävin hakemassa lasit uudestaan, kun minulle ilmoitettiin niiden olevan valmiit. Kotona huomasin vaihdetun linssin olevan huonosti paikallaan, se ei pysynyt ollenkaan urallaan, vaan naksahteli koko ajan pois paikoiltaan. Menin taas seuraavana päivänä käymään liikkeessä ihmetellen tilannetta. Liikkeestä minulle ilmoitettiin, ettei linssissä ole mitään vikaa! Mitä ihmettä!? Kerroin, että en ole asiasta ollenkaan samaa mieltä, kyllähän linssin pitää pysyä sille tarkoitetulla uralla. Minulle vastattiin, että olen väärässä, kolme optikkoa oli tutkinut lasit ja minun piti kuulema luottaa heidän ammattitaitoonsa. Koin, että minua vastaan hyökättiin, minua väheksyttiin eikä kohdeltu asiallisesti. Ilmoitin selvästi, etten ole tyytyväinen laseihin, mutta optikko vain ilmoitti, ettei laseissa ole vikaa. Tässä vaiheessa ei enää sanallakaan mainostettu 100% tyytyväisyystakuuta, jota oli aikaisemmin niin kovasti minulle hehkutettu. Poistuin liikkeestä hetkeksi miettimään tilannetta, ja muistin, että minulle on tosiaan luvattu 100% tyytyväisyystakuu. Menin takaisin liikkeeseen ja ilmoitin, että vetoan tyytyväisyystakuuseen, haluan uudet linssit kehyksiin, koska en ole tyytyväinen laatuun. Tämä toimi ja linssit lähtivät uusittaviksi. Optikko tosin käyttäytyi minua kohtaan vähättelevästi ja ilmoitti minulle, että "tämä on sitten VIIMEINEN kerta kun linssejä uusitaan, ei meillä TURHAN takia näitä jatkuvasti uusita". Olin saamastani kohtelusta tuohtunut ja hyvin pettynyt.
No, sitten minulle ilmoitettiin taas, että lasit ovat noudettavissa ja kävin hakemassa ne samana päivänä. Sain muuten asiallista kohtelua, mutta tapahtumia ei vieläkään pahoiteltu mitenkään. Seuraavana päivänä huomasin kuitenkin, että oikeanpuolimmaisessa linssissä oli TAAS naarmu. Tällä kertaa pienempi kuin ensimmäisellä kerralla, mutta silti ihan selvä paljaalla silmällä nähtävä naarmu. Lähdin samantien käymään liikkeessä avomieheni kanssa. Optikko tutki laseja ja sanoi ettei hän nää mitään naarmua. Tämä voi olla totta, koska liikkeessä oleva valaistus heijastui voimakkaasti linssien pintaan. Hän vei lasit takahuoneeseen ja palattuaan ilmoitti, että kolme optikkoa oli tutkinut linssin eikä naarmua ole. Minun ja mieheni sanoilla ei ollut minkäänlaista painoarvoa asiassa, vaikka eihän linssissä olevan naarmun näkemiseen tarvita optikon tutkintoa (ainakaan minun tietääkseni..?). Meitä vähäteltiin ja koin, että minut leimattiin suorastaan HULLUKSI ja itketettiin ja nolattiin täysin. Optikko nauroi minulle ja sanoi, että "olet liian pikkutarkka, kyllähän näissä aina on naarmuja.." ja "jos kerran olet noin pikkutarkka, olisit ottanut naarmuuntumattomat linssit" ja "olisit ottanut heijastamattomat linssit niin naarmu näkyisi paremmin" ja "tämä tilanne on aivan naurettava". Minulle myös sanottiin, että olen itse naarmuttanut linssin, vaikka en ollut laseja vielä käyttänyt, kerran vaan puhdistanut annettujen ohjeiden mukaan (huuhdellut haalealla vedellä, pessyt varovasti laimealla saippualla ja kuivannut silmälasien puhdistukseen tarkoitetulla mikrokuituliinalla).
En ollut uskoa korviani. Mitä tällainen asiakaspalvelu on olevinaan? Lopulta kuitenkin tarjottiin, että linssi voidaan uusia. Sanoin, että mielestäni tämä ei tässä tilanteessa enää riitä, vikoja on ollut jo liian paljon ja asiasta on aiheutunut minulle niin paljon harmia. Minkäänlaista hyvitystä en kuitenkaan saisi, koska heidän mielestään laseissa ei ole ollut mitään vikaa ja niitä on korjattu koko ajan turhaan ilman syytä. No, ei auttanut muu, kuin antaa lasit TAAS korjattaviksi ja alkaa odottamaan TAAS seuraavat 2 viikkoa niiden valmistumista..
Ei kukaan vie laseja korjattaviksi ihan vaan "huvin vuoksi" ilman syytä, kuka nyt haluaa luopua maksamistaan laseista turhaan noin pitkäksi aikaa? Olen hyvin loukkaantunut saamastani kohtelusta ja erittäin pettynyt lasien laatuun. Kokemus on ollut stressaava ja suorastaan traumaattinen. Toivon ettei kukaan joutuisi kokemaan samaa, joten välttäkää hyvät ihmiset Nisseniä jos suinkin vaan voitte!
 

Yhteistyössä