Taysin asiakkaat ***

Heips!
Eilen sitten tuli taysiin kutsu. Eli aika on 6.6, meni sitten jopa kaksi päivää alle taivoiteajan, joka oli 8.6 :)
Tämä kierto siis hoidetaan loppuun avalla, tai siis juuri ma kävin folliultrassa. Ihanaa jotenkin kun asiat edistyy, vaikka toki kokoajan avallakin meitä on hoidettu oikein hyvin.

Tuuli 1976: Teillä ensikäynti lähenee :)
 
Meillä ensikäynti tosiaan lähenee :) Käytiin vielä ennen julkisen puolen aikaa Avalla ja tähän kiertoon kokeiltiin clomeja (sivuvaikutuksista huolimatta) kp 3-7. Huomenna edessä ultra. Lääkäri sanoi, ettei välttämättä edes tehdä inssiä kun on niin huonot mahdollisuudet onnistua eli ei kannata "haaskata rahaa". Eli ihan omalla yrityksellä todennäköisesti mennään, mutta huomenna ollaan viisaampia.
Minkälaisia lääkäreitä Taysissa on? Jänskättää kyllä kovasti uuteen paikkaan siirtyminen.
 
Moi kaikki! Olen uusi tällä palstalla. :) Siirryin tuolta Kysin palstalta tänne muuton myötä. Kerron vähän taustoja. Meillä lapsettomuushoitoja takana kolme vuotta, inssejä useampi ja 2x ivf ja nyt on menossa tämä viimeinen mahdollisuutemme. Eka hoidossa folleja saatiin kolme joista yksi jakautu ja päästiin siirtoon, toisessa hoidossa kaksi follia oli ennen piikittelyä mitoissa 11 ja viikon pistelyn jälkeen 20, lääkäri käski pistää heti irrotus piikin ja jarrua. Päästiin siirtoon taas yhdellä. :( Tällä hetkellä olemme loppusuoralla, pistän viimeisen gonal f huomenna ja lauantaina irrotuspiikki. Ma olisi aika Tampereelle punktioon. Folleja kasvamassa tällä kertaa huimat 13 kpl! :D Usko loppui koko touhuun viime hoidon myötä mutta tämä hoito toi toivoa lisää. Ehkä tällä kertaa saamme pakkaseenkin jotain.
Nyt jännittääkin uudessa paikassa punktio joten onko kertoa kokemuksia kuinka teillä on sujunut tampereella punktiot?
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Täällä kans yks Taysin asiakas.:wave: Me ollaan oltu Taysissa hoidossa aika tasan vuosi, toista ivf:ää tässä lähestytään. Eka tehtiin lyhyellä, mut tää toka pitkällä. Synarela-sumut toista viikkoa menossa. Meillä ainakin on ihan hyvät kokemukset Taysista, kaikki lääkärit on ollu ihan ok. Mitään pahaa ei voi sanoa. Välillä vaan on harmittanut kun lääkäri on joka kerralla eri, mut toisaalta niin oli kyllä yksityiselläkin missä ensin oltiin hoidossa. Kylläpä tuo informaatio kuitenkin kulkee lääkäreiden välillä, joten ei se loppujen lopuksi niin hirveästi haittaa. Hoitajatkin on olleet tosi kivoja. Huonoa on ollut puhelimessa jonottaminen, joskus on tullut roikuttua langoilla tuntitolkulla. Joskus taas on saanut hoitsun kiinni heti.
Tuosta punktiosta on pakko kertoa oma kokemus... Se meinaan sattui kipulääkehumauksesta huolimatta ihan sikana. Mulla tuntui se morfiini tai mikä se nyt olikaan vaikuttavan viiveellä, eli pää meni sekaisin vasta toimenpiteen jälkeen. Mua jännitti se punktio tosi paljon etukäteen, eli sekin varmasti vaikutti kivuliaisuuteen. Paljon on niitäkin joilla punktio ei oo sattunut juuri yhtään. Toivottavasti mun seuraava kerta olis sellainen! ;)
 
Täällä kans yksi TAYSin asiakas. Olimme viime vuonna punktiossa joka oli suht helppo, ei tuntunut juuri missään. Eilen olimme uudessa punktiossa joka olikin sitten vähän kivuliaampi mutta lisää lääkitystä sai kun pyysi. Hoitajat ovat mielestäni mukavia ja kohteliaita, samoin lääkäri joka eilen oli. ( muistaakseni helena tinkanen )
 
Moi, eilen käyty punktiossa ja oli kivulias kokemus, on edelleen. Sain suoneen jokun lääkkeen joka veti puoleksi minuutiksi sekaisin ja sen jälkeen pistivät puudutus piikit jotka sattui, eikä punktio menny kivuitta. Eilen oli kipeetä mut että vielä tänään näin kipee. Ei pysty liikkumaan saatikka nousemaan. Paikoillaan on hyvä jos mikään ei koske mahaan. :( Aika liukuhihna hommaa oli, todella erilaista kun Kuopiossa. No, tämähän oli viimoinen hoito joten ei varmaan tuonne tarvii mennä uudestaan tän hoidon jälkeen. 16 saatiin joista 9:ssä oli solu, siirto päivä on torstai. Oltiin yks yö Tampereella ja tultiin tänään kotiin. To sit taas ajellaan se 250 km yhteen suuntaan :( Jännäillään montako on lähtenyt jakautumaan ja montako laitetaan sisälle. Hoitsut sähläili kuka hoitaa ketäkin ja lääkäri ei paljoa puhunut. Pidän peukkuja kaikille joilla on hoito menossa,meitä näytti olevan paljon!
 
Meille hoitaja sanoi että on ruuhka-päivä, olivat ennen kahdeksaa aloittanut. Mulla oli kans punktio tällä kertaa aika kivulias mutta muuten on sitten olo ollut ihan hyvä. Viime kerralla punktio oli kivuton ja jouduin sitten siirron jälkeen sairaalaan viikoksi kun tuli valtavat kivut. Toivottavasti sulla olo paranee ja kaikki hedelmöittyis :) Me ajeltiin kans se 250km yhteen suuntaan ja lähdettiin kyllä heti kotia kun vain toivuin. Meillä on kans torstaina siirto ja nyt vaan tosiaan jännätään että montako hedelmöittyi ja montako siirretään. 19 saatiin ja 18:sta oli solu. Onnea teille matkaan ja toivottavasti toivut nopeasti :)
 
Oli kyllä ittellekkin aika yllätys että noin paljon saatiin kun viimeksi saatiin vain 6 joista 3 hedelmöittyi. Mutta kyllä mulla onkin ollu tuskainen olo koko piikityksien ajan, jouduin jäämään sairaslomallekkin ennen punktiota kun ei pystyny enää olemaan töis, sen verran oli tukalat oltavat :) Meillä on aika 13.50.
 
Nyt on kyytiläinen matkassa, yksi taas kyydissä. Neljä saatiin pakkaseen. Meidän hoitojaksoissa tosi hyvin kun aikaisemmin ollaan saatu vain se yksi joka on laitettu kyytiläiseksi. Nyt sentäs saatiin pakkaseenkin. Tänään oli ihania hoitajia ja lääkäreitä. tykkäsin ja jäi hyvä mielikin jo! :)

Tiu83 Minullakin tuntui ettei voi olla kun oli niin tukalaa ja nyt on vieläkin masu turvoksissa.
Eikä kivut ole hävinneet vieläkään. :(

Marjaana71 Toivottavasti teillä ei ole seuraava punktio kivulias, milloin teillä alkaa taas hoidot rullata? Millälääkkeillä olette menneet viimeksi?
 
Heipsan :) ei olla viel päästy taysin asiakkaaks mutta lääkäri lupas alkaa kirjotteleen meille lähetettä sinne.. kauankohan sen ajan saamiseen menee??? Mitäs siellä tehään ekalla kerralla?? toivottavasti sieltä saa avun :)
 
Viimeksi muokattu:
Jonsku88 moi! en tiedä sanoa varmalla miten pitkä jono taysille on mutta oma lääkärini puhui vuodesta. Näissä touhuissa pitää olla malttia. Omien hoitojen alusta on jo sen verran aikaa etten muista oikein eka käyntiä. olisiko siellä vain keskusteltu ja katsottu erihoitomuotoja.

Tiu83 miten teillä meni, olisi mukava kuulla sinusta?!? :)
 
peppilottasikuriina: Meillä hedelmöittyi 11 ja seitsemän oli saatu heti pakkaseen, kolme meni jatkoviljelyyn ja yksi huippualkio siirrettiin. Teillä meni kans mukavasti kun saitte pakkaseenkin alkioita =) Minkälainen vointi sulla on ollut, joko on kivut helpottanut? Menis nyt vaan nopeaa tämä kaksi viikkoa :) Missä te olette nyt ollut hoidoissa kuopion jälkeen?
 
tiu83 wau! Hieno saalis pakkaseen. Meillä tehtiin icsillä, mutta laadukas alkio siirrettiin. Kivut on hellittänyt,onneksi. Alavatsassa ollut viiltäviä kipuja ja yksi päivä kiipesin talousjakkaralle,päästyäni ylös vihloi niin kovasti että veet tuli silmistä. Mutta nyt nekin on loppuneet. Nyt on välillä sellaista menkkaoireilua. Närästystä on ollut jonka laitan ruuan piikkiin. Kurkkukipu ja vilun väreet menevät flunssan piikkiin, eikä olo ole yhtään sellainen että olisi tärpännyt vaan päinvastoin. Minä olen nukkunut nyt kolmena päivänä päikkärit kun ne lääkkeet nukuttaa. Onhan tissit olleet kipeät ja turvoksissa, mutta niitähän ne on olleet koko hoidon ajan. :D ja luget tekee todella paljon sivuoireita. :( Usko on nollassa tän yrityksen suhteen ja odotankin että voisin soittaa taysiin ja varata uuden ajan. Ollaan käyty alku osa hoidosta Vaasassa. Mites siellä onko ollut minkälainen olo?
Tuuli 1976 Hieno homma! Nopsaan menee tuo aika ja pääsette tositoimiin! <3
 
Viimeksi muokattu:
peppilottasikuriina: Mulla on ollut aika hyvä olo, välissä kans vihlaisee/repäisee alamahasta ja tissit on kipeät. Eilen join kaks kupillista kahvia töissä niin sen jälkeen alkoi kauhia närästys joka helpotti vasta illalla. Jotenkin on kans sellainen tunne että ei taaskaan onnistunut ja toivoo vaan että olisi jo mennyt nämä piinapäivät. Mulla alkoi tänään loma niin pitää nyt kuitenkin koittaa ottaa rauhallisemmin ja yrittää olla ajattelematta koko asiaa. Mä niin toivon että meillä kummallakin onnistuis tämä hoito ja plussattais ensi viikolla :heart:
 
tiu83 Oijoi.sulla kyllä kuulostaa noi oireet just siltä että on tärppi käyny ja toivon koko <3 että näin on! Onko tämä teillä nyt toinen hoitokerta? Juu, tämä odottaminen on pahinta...:headwall: no onpas tullut ainakin askarreltua, nukuttua, pyöritty ja hyöritty...pitää tehdä koko ajan jotain että aikakuluis... tilasin netistä muutaman testin jo valmiiksi ensiviikkoa varten.
 
peppilottasikuriina: No en nyt tiedä, tuntuu kuitenkin siltä ettei tämä taaskaan onnistu.. Kyllä tämä on meidän toinen kerta ja toivon kyllä todella että tulisi se ihka ensimmäinen positiivinen testi.. Mikä päivä sä meinaat testata? Yleensä ne on tampereelta antanut tarkan päivämäärän että koska testata mutta nyt vaan sanottiin että kahden viikon päästä.. Pitäis kans tilata netistä testit mutta taidan tilata vasta ensi viikolla niin ei ainakaan tuu houkutusta testata yhtään ennemmin :D
 
piu83 Meillä on menossa viimoinen hoito joten tämä on meidän viimoinen mahdollisuus saada tulosta. :( Meillekin sanottiin että kahden viikon päästä joten luulisin sen olevan tuo 1.6.ke
Yritän olla testaamatta ennen sitä mutta saas nähä. ;) Ilmoittelehan olotiloja tai fiiliksiä, niitä on mukava kuulla ku mennään näin samoissa.
 

Yhteistyössä