TE JOTKA PÄÄSETTE TÖISTÄ ENNEN NELJÄÄ! Haetteko lapsen heti hoidosta?

  • Viestiketjun aloittaja Vieras
  • Ensimmäinen viesti
Vieras
Itse pääsen kahdelta ja menen yleensä hakemaan lapsen klo 15-15.30, että ehtii syödä välipalan ja leikkiä vähän aikaa. Mutta siltikin joka päivä kuuluu valitusta, että "miksi hait jo nyt. " "En halua lähteä vielä"

Hakisitteko asemassani myöhemmin?
 
Kaktus
Silloin kun pääsin aikaisin, hain heti. Mentiin sitten yhdessä kauppaan tarvittaessa. Sen takia just tein lyhyttä päivää, että lapsi pääsis aikaisemmin kotiin.
 
marianne
itsekkin pääsen kahdelta ja kyllä menen suoraan hakemaan, yleensä on just välipalalla ja odotan sitten et saa syötyä. Mun mielestä en voi pitää lasta tarhassa 6-16, ja itse lusmuta sen pari tuntia muualla. Kyllä meilläkin valitetaan kun oon niin ajoissa kun ei ehdi ulos, mutta me mennään sitten yhdessä kotona ulos.
 
Sillon kun vielä töissä olin, hain heti töiden päätyttyä hoidosta. Mahdollisimman lyhyttä päivää aina yrittänyt pitää. Sitten yhdessä kaupaan tai muualle jos oli tarvetta. Mä tein vuorotyötä ja olin hoitajalle antanut hakuajat, jotta osasi ennakoida.
 
Tarppa harmaana
En hae kun kolmen ja puol neljän välillä. Saa syödä rauhassa välipalan ja leikkiä vielä vähän aikaa että saa itse levätä kun menen töihin yleensä 04.30... lapsi aloittaa hoidossa 06.30 yleensä isä vie.. ja mie haen.
 
pph
Lapsi kuuluu hakea päivähoidosta ennen harrastuksia/kauppareissuja!!!!Ettekö te hyvät ihmiset tajua!?
Ja nämä hoitopäiväpainotteiset sopimukset omaavat vanhemmat,jotka laskee,että "hei nyt meillä tuleekin vaan 12 päivää!Pitääkin laittaa ne 4 vielä sit sinne johonkin väliin kun niistä kerran maksetaan!"HALLOO!!!!Jos teillä ei nyt se 16 päivää vaikka täytykään,nni eikös sen lapsen olis silti mukavampi olla se äidin tai iskän vapaapäivä kotona,kuin hoidossa??Vaan EI tietty,kun siitä MAKSETAAN!!!
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja marianne:
itsekkin pääsen kahdelta ja kyllä menen suoraan hakemaan, yleensä on just välipalalla ja odotan sitten et saa syötyä. Mun mielestä en voi pitää lasta tarhassa 6-16, ja itse lusmuta sen pari tuntia muualla. Kyllä meilläkin valitetaan kun oon niin ajoissa kun ei ehdi ulos, mutta me mennään sitten yhdessä kotona ulos.
Ai jaa. No meillä ei kyllä lapsi mene todellakaan 6 hoitoon! :O
Vaan vasta 8.30, enkä ole koskaan hakenut vasta neljältä.
 
mie haen koska on tossa matkan varrella. miun on helppo käyvä hänen kanssa kaupassa ja kotona saan levätä vaikka hän olisikin kotona, koska on vain yksi apsi, en sit tiiä jos muksuja olis enemmän.
 
Ap
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Lapsi kuuluu hakea päivähoidosta ennen harrastuksia/kauppareissuja!!!!Ettekö te hyvät ihmiset tajua!?
Ja nämä hoitopäiväpainotteiset sopimukset omaavat vanhemmat,jotka laskee,että "hei nyt meillä tuleekin vaan 12 päivää!Pitääkin laittaa ne 4 vielä sit sinne johonkin väliin kun niistä kerran maksetaan!"HALLOO!!!!Jos teillä ei nyt se 16 päivää vaikka täytykään,nni eikös sen lapsen olis silti mukavampi olla se äidin tai iskän vapaapäivä kotona,kuin hoidossa??Vaan EI tietty,kun siitä MAKSETAAN!!!
No minä käyn kyllä aina lapsen kanssa kaupassa. Vaikka aina mietinkin, että hulluhan minä olen. :D Käyn aina kotona pesulla ennen lapsen hakemista.
 
hyvä
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Lapsi kuuluu hakea päivähoidosta ennen harrastuksia/kauppareissuja!!!!Ettekö te hyvät ihmiset tajua!?
Ja nämä hoitopäiväpainotteiset sopimukset omaavat vanhemmat,jotka laskee,että "hei nyt meillä tuleekin vaan 12 päivää!Pitääkin laittaa ne 4 vielä sit sinne johonkin väliin kun niistä kerran maksetaan!"HALLOO!!!!Jos teillä ei nyt se 16 päivää vaikka täytykään,nni eikös sen lapsen olis silti mukavampi olla se äidin tai iskän vapaapäivä kotona,kuin hoidossa??Vaan EI tietty,kun siitä MAKSETAAN!!!
just näin..itse opiskelen pphksi ja tästä ollut puhetta
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hyvä:

Jep. Mutta muistakaa, että sama koskee teitä!
Poika oli ensin pph:lla ja hoitoaika viiteen. Monta kertaa kuukaudessa piti poika hakea aiemmin, koska pph:lla oli omia menoja, yleensä parturia, hierontaa yms. Kiva sitten juosta hirveää kyytiä, että ehti hakemaan.
 
Ei oo reiluu
Ei oo kyl kivaa maksaa tyhjästäkää, miksei voisi sitten vaan maksaa niistä päivistä, joina lapsi on siellä, niin ei tulis mitään täälläsiä, pakkoviedä kun kerran maksetaan-hoitopäiviä?? Onks siinä joku järkevä syy ettei niitä voida laskuttaa sen mukaan mitä käytetään?
 
Alice
Kun olin itse pph, meille ohjaaja sanoi et lapset haettava heti kun mahdollista , ei kauppareissujen jälkeen. Nyt kun asutaan pikkupaikkakunnalla ja oma poika pph:lla, hoitaja itse monesti ehdottanut et jos vaikka vähän myöhemmin haet niin ehtii leikkiä, meillä kun poika menee välillä vasta lounaalle ja haku heti päiväunien jälkeen. Tehty vähän miten on käytännössä ollut järkevintä, esim jos mies päässyt tunnin myöhemmin kuin minä, hän hakenut autolla, minä kun kuljen kävellen tai pyörällä.
Silloin kun loma loma-ajan ulkopuolella, ja siitä ajasta maksetu myös, hoitaja itse ehdottanut että jos vaikka parina päivänä toisin muutamaksi tunniksi leikkimään, tai jos heillä jotain spesiaalia (retki tms) jotta saan hoitaa omia asioitani. Meillä tämä toiminut hyvin, ainut lapsi kun on, tuntuu että tekee hyvää muksulle joskus vaikka vapaapäivänäkin käydä muiden lasten kanssa leikkimässä.
 
kun pääsee töistä.Aloitan työt kohta ja pääsen noin 14-15 aikoihin.Jos pääsen klo 14 haen lapset 14.30 eli välipalan jälkeen.Hotiopäivä on myös lapselle "työpäivä".Kauppareissut hoidetaan muulloin.Toinen vanhemmista hoitaa ne,eikä lapsia tarvitse raijata kauppaan.
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja amelie:

Mutta ethän itsekään sitten hae heti, kun haet vasta välipalan jälkeen!
Etkä osaa käydä lasten kanssa hoidossa vai miksi toinen vanhemmista hoitaa sillä aikaa?
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:

Siis piti kysymäni, että etkö osaa käydä lasten kanssa kaupassa?
 
pph
Alkuperäinen kirjoittaja Alice:
Kun olin itse pph, meille ohjaaja sanoi et lapset haettava heti kun mahdollista , ei kauppareissujen jälkeen. Nyt kun asutaan pikkupaikkakunnalla ja oma poika pph:lla, hoitaja itse monesti ehdottanut et jos vaikka vähän myöhemmin haet niin ehtii leikkiä, meillä kun poika menee välillä vasta lounaalle ja haku heti päiväunien jälkeen. Tehty vähän miten on käytännössä ollut järkevintä, esim jos mies päässyt tunnin myöhemmin kuin minä, hän hakenut autolla, minä kun kuljen kävellen tai pyörällä.
Silloin kun loma loma-ajan ulkopuolella, ja siitä ajasta maksetu myös, hoitaja itse ehdottanut että jos vaikka parina päivänä toisin muutamaksi tunniksi leikkimään, tai jos heillä jotain spesiaalia (retki tms) jotta saan hoitaa omia asioitani. Meillä tämä toiminut hyvin, ainut lapsi kun on, tuntuu että tekee hyvää muksulle joskus vaikka vapaapäivänäkin käydä muiden lasten kanssa leikkimässä.
Asia on aivan eri,jos hoitajan kansa näin on sovittu.Mutta pääsääntöisesti lapset haetaan suorintatietä hoidosta!Ja joka tapauksessa yleisestihän se lapsi kyllä on aivan riittävästi saamassa kavereita ja virikkeitä kyllä,että ne harvat vapaapäivät/"käyttämättä"jäävät hoitopäivät takuulla on lapsen parempi viettää äidin tai isän kanssa kotona.
 
pph
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hyvä:
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
Lapsi kuuluu hakea päivähoidosta ennen harrastuksia/kauppareissuja!!!!Ettekö te hyvät ihmiset tajua!?
Ja nämä hoitopäiväpainotteiset sopimukset omaavat vanhemmat,jotka laskee,että "hei nyt meillä tuleekin vaan 12 päivää!Pitääkin laittaa ne 4 vielä sit sinne johonkin väliin kun niistä kerran maksetaan!"HALLOO!!!!Jos teillä ei nyt se 16 päivää vaikka täytykään,nni eikös sen lapsen olis silti mukavampi olla se äidin tai iskän vapaapäivä kotona,kuin hoidossa??Vaan EI tietty,kun siitä MAKSETAAN!!!
just näin..itse opiskelen pphksi ja tästä ollut puhetta
Jep. Mutta muistakaa, että sama koskee teitä!
Poika oli ensin pph:lla ja hoitoaika viiteen. Monta kertaa kuukaudessa piti poika hakea aiemmin, koska pph:lla oli omia menoja, yleensä parturia, hierontaa yms. Kiva sitten juosta hirveää kyytiä, että ehti hakemaan.
No tämän asian kanssa pähkäily on vanhemman omaa saamattomuutta!Yhteys pph:n ohjaajaan,joka järjestää teille paikan jossa hoidossa voi olla pidempään.
 
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
No tämän asian kanssa pähkäily on vanhemman omaa saamattomuutta!Yhteys pph:n ohjaajaan,joka järjestää teille paikan jossa hoidossa voi olla pidempään.
On kuule onneksi hoitopaikka vaihtunut jo aikaa sitten...
 
pph
Alkuperäinen kirjoittaja Vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja pph:
No tämän asian kanssa pähkäily on vanhemman omaa saamattomuutta!Yhteys pph:n ohjaajaan,joka järjestää teille paikan jossa hoidossa voi olla pidempään.
On kuule onneksi hoitopaikka vaihtunut jo aikaa sitten...
Nonni.Mikäs sitten vielä puristaa..?Asia kerran hoidettu.Kaikkien kanssa vaan ei onnistu,asiahan on näin.Hyvä jos olette nykyiseen paikkaan tyytyväisiä :eek:)
 
Yhteistyössä