Te luomuna TARKOITUKSELLA synnyttäneet

Mulla on nyt toinen tulossa ja tämäkin on tarkoituksena saada ihan luomusti kun esikoinenkin tuli. Esikoisen synnytyksessä toivoin mahdollisimman luonnollista synnytystä mutta täytyy myöntää että juuri ennen kun sain ponnistaa olin valmis ottamaan kaikki mahdolliset apukeinot koska luulin että synnytys kestäisi vielä monta tuntia niinkuin kätilö oli juuri minulle sanonut. Poika tuli kuitenkin vauhdilla kätilöjen vuorojen vaidon aikana ja makasin pahimman vaiheen (4cm>10cm, 1 tunti) vastaanottohuoneessa supistuskäyrällä. Juuri vuoroon tullut kätilö oli tulossa esittelemään itseään ja viemään meitä kylpyyn kun tulikin tulipalokiire synnytyssaliin, olin ihan hukassa ja kyselin siitä kylvystä kun kätilö huusi käytävällä toisille kätilöille että tulkaa auttamaan tää tulee justiinsa.

Nyt tästä toisesta toivoisin että saisin rauhassa valmistautua siihen ponnistukseen ja liikkua niiden pahimpien supistuksien aikana. Kaurapussi oli kyllä muuten tosi ihana apu ja luulen että se kylpykin olisi ollut mahtava jos sinne asti olisi ehditty.

 

Ihana lukea luomusynnytyksistä. Mä kans olen saanut vähän vinoon katsomista kun olen sanonut tutuille haluavani synnyttää ilman kivunlievitystä. Esikoinen siis tuloillaan maaliskuussa.

Mutta jos jotain poikeavaa esim. pitkittyy, pitää käynnistää tms. voi olla että otan epiduraalit sun muut en tiedä vielä.

 

Mä synnytin poikani 11 päivää sitten ilokaasun, kylvyn ja kauratyynyn avulla niin kuin olin toivonutkin. Ilokaasun suhteen olin tosi skeptinen - olin varma että joko tulee tosi huono olo siitä tai sitten menee nuppi ihan sekaisin. Onnekseni se sopi mulle tosi hyvin. Mä luulen, että suurin apu siitä oli se, että oli pakko keskittyä hengittämiseen. Mä myös keksin alkaa laskea kuinka monta kertaa supistuksen aikana pitää hengittää sisään ja ulos. Yleensä se oli 30-35 kertaa, joten 15:n kohdalla ajattelin että puoliväli oli siinä ja 20:n kohdalla oltiin jo voiton puolella. Se auttoi tosi pitkälle.

Yhdessä vaiheessa kätilö ehdotti kääntymään kontilleen, että saadaan oikea reuna aukeamaan vasemman tahtiin. Se kääntyminen oli niin kauheeta tuskaa että siinä vaiheessa huusin jo epiduraalia, ja kätilö alkoi kasaamaan piikkikärryä. Kun vihdoin pääsin takaisin puoli-istuvaan ja näin sen kärryn, sain jostain lisävoimia ja ajattelin että en mä tota halua tai tarvitse, joten se peruttiin. Enkä oikeesti tuntenut missään muussa vaiheessa synnytystä että olisin tarvinnut. Kylpy ja kauratyyny auttoi tosi pitkälle, ja ilokaasun kanssa tosiaan toimi yhteistyö hyvin (joidenkin mielestä ei oo luomusynnytys kun otin ilokaasua... joka tosin poistuu samantien kropasta). Ponnistusvaiheessa en saanut enää ottaa kaasua joten se meni sitten täysin luomuna.

Mulla piti leikata väliliha (siltä oikeelta puolelta, jolta oli kyllä reuna kadonnut mutta sitten pojan sydänäänet laski ja piti saada ulos nopeasti), jonka tikkaaminen oli kaikkein kauhein osuus. Vedin ilokaasua niin ahnaasti että siinä vaiheessa tuli sitten se känni päälle Ei se sitä kipua kyllä vienyt pois, paikallispuudutuskin vain osittain. Muutenkin harmittaa se eppari, koska jos ne olis sanoneet että tää pitää saada nopeasti ulos, olisin melko varmasti saanut lisävoimia ponnistukseen. Muutenkin vähän inhottaa se tapa, millä se leikattiin - puolisalaa. Näin puudutusneulan ja kysyin mitä tekevät, muuten olis varmaan kertoneet vasta jälkeenpäin.

Ei jäänyt minkäänlaisia traumoja, ja palautuminenkin on ollut ihan tyydyttävää. Epiduraalin kanssa olis varmaan ollut vähemmän alkukantainen kokemus, mutta en mä koe vieläkään että se olis kannattanut ottaa. Ens kerralla myös ilman neuloja ihan varmasti - tosin ei ihan heti uudestaan kiitos

Ja Vasculi75: Kyllä mäkin sain vähän puolustella kantaani raskausaikana, tuntui että kaikki piti mua tosi naivina kun kuvittelin pystyväni siihen ilman epiduraalia. Mutta ei tässä siis ollut kysymys siitä, että mun piti näyttää muille, että pystyn siihen. Mä vaan itse halusin tällaisen synnytyksen, ja tämä tapa ehdottomasti sopikin mulle. Nyt synnytyksen kokeneena voin sanoa, että ymmärrän täysin niitä, jotka sen epiduraalin haluavat. Varmasti rauhallisempi kokemus niin.

Tsemppiä!

 

Jenkkivaimo: Älytön toi epparin "salaa" tekeminen. Yksi mun peloista. Haluan tietää mitä tehdään ja miksi! Kun on mun kroppa. Ja kyllä senkin mulle saa tehdä jos vauvan hyvin vointi/nopeasti ulos saaminen on siitä kiinni.

 

Vasculi75: Joo ei se kivalta tuntunut. Tosin oon kuullu muilta samanlaisia kokemuksia, ilmeisesti kätilöt ei halua säikäyttää äitiä synnytyksen aikana kertomalla epparista. Samaa mieltä oon tosta, että jos on pakko tehdä niin tehdään mutta kyllä mun kuuluu tietää siitä. No, ens kerralla osaan sanoa jo tullessa että haluan mulle kerrottavan jos sydänäänet laskee ja jos eppari on pakko tehdä.

Ei mulle kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisen paha maku suuhun synnytyksestä, ihan hienosti se meni. Ja tulos tekee kaikesta kivusta ja harmista sen arvoista :heart:

 

Onko kellään ollu musiikkia mukana synnytyksessä?? Odotan nyt kakkosta ja aion selvitä ilman puudutuksia, ainakin yrittää ja ajattelin polttaa CD:lle musiikkia joka vie mukanaan (oisi yksi "kivunlievityskeino")..

 

Mä olen kanssa synnyttänyt ns. luomusti ja vauvoilla on ollut ihan reippaasti kokoa mutta siltikään en revennyt ym. (tyttö paino 4765g).
Mun keino on olla mahd. pitkään kotona. Esikoisen kanssa olinkin auki 7cm kun sairaalaan saavuttiin. Toisen kanssa olin vasta 4cm auki. Aloin sitten tyynesti lukemaan kirjaa. Kirjan lukeminen mua rentoutti ja sai tavallaan muuta ajateltavaa.
Sitten käytin mielikuvaa jonka nappasin jostain kirjasta. Eli aina kun on supistus mietin nupuillaan olevaa kukkaa joka koko aika avaa enemmän ja enemmän terälehtiään. Se antoi mulle voimaa uskoa että eteenpäin mennään.
Olen myös ajatellut että menen supistukseen mukaan jolloin keho olisi mahd.rento ja paikat pääsee aukeamaan. Ja olen ajatellut että synnytys menee kaikenkaikkiaan nopeammin ilman kivunlievitystä.
Tsemppiä vaan kaikille synnytykseen ilman kivunlievitystä!!!

 

Synnytin luomuna, ei se niin kauheeta ollut.

 

MInkälaisissa asennoissa synnytittte eli miten olitte enenn ponnistusvaihetta ja miten ponnistaessa?

 

MInkälaisissa asennoissa synnytittte eli miten olitte enenn ponnistusvaihetta ja miten ponnistaessa?

Mä synnytin ekan ihan perinteisesti sängyssä selälleen ja tytön kyljelleen. Ennen ponnistusvaihetta istuin sängyllä, keinutuolissa ym. Kätilö oli just hakemassa jumppapalloa kun siinä istuessa kuulema ponnistamisen tarve vähenee, kun en hänen mukaan ollut tarpeeksi auki. No pääsi se ovelle asti kun vauvan pää näkyi =) Eli en päässyt jumppapalloa kokeilemaan (onneks ei ehtinyt poistumaan huoneesta)

 

pippamama: Meillä oli aikamoinen kasa CD:itä mukana, eniten kuuntelin Jenni Vartiaista :heart: Mies vaihteli levyä aina silloin tällöin, ja pari kertaa taisin kirota että mitä paskaa tää on, en mä tätä halua kuunnella Kun vauva syntyi, levy oli tosin päässyt loppumaan enkä tosiaan päästänyt miestä siitä yhtään mihinkään. Tosin en kyllä ponnistusvaiheessa musiikkia kaivannutkaan, enemmän se auttoi supistusten aikana kun lauloin välillä mukana.

Vasculi75: Kylvyssä ja keinutuolissa sekä kävellen kunnes en enää pystynyt supistuksilta juuri liikkumaan. Sitten perinteisesti puoli-istuvassa, jossa myös ponnistin. Kuten aiemmin kerroin, mua kehotettiin vaihtamaan asentoa yhdessä vaiheessa mutta se liikkuminen sattui enemmän kuin varmaan mikään muu synnytysvaihe (paitsi ompeluvaihe..). Puoli-istuva oli mulle siis se oikea

 

Itse toivoin luomusynnytystä esikoisen kohdalla, ja sellaisen sitten sainkin viime kesänä. Tai no ilokaasua kyllä höngin, mutta kyllä ainakin mun kätilöt puhuivat luomusynnytyksestä.

Ennen synnytystä luin aika paljon luomusynnytystarinoita ja tulin siihen tulokseen, etten halua puudutuksia jos ei ole pakko. Pelkäsin pidentynyttä synnytystä ja sitä etten tunne mitä kehossani tapahtuu, sekä mahdollisesti vauvalle aiheutuvaa haittaa. Kerroin heti sairaalassa omalle ihanalle kätilölleni toiveistani (amme, ilokaasu, kaurapussi, liike, hengitys, ponnistus muutoin kuin makuulla..) ja olimmekin heti samalla aaltopituudella.

Olin kärvistellyt kotona mahdollisimman pitkään ja olin 4cm auki kun pääsin sairaalaan. Ammeeseen en enää valitettavasti kerennyt mennä. Minut laitettiin käyrälle ja kiroilin aina supistusten tullessa :kieh: Paikalle tuli toinen kätilö, joka sai ylipuhuttua mut epiduraaliin (en ymmärrä miksi hänen piti siihen asiaan puuttua kun en itse puudutusta olisi halunnut, mutta ajattelin että kai hän sitten tietää paremmin ja en varmaan selviä hengissä ilman kun hän niin siinä paasaa..). Sitten onneksi tuli taas oma kätilöni paikalle eikä puhunut puudutuksesta mitään, kun kerroin että mut ylipuhuttiin siihen. Sanoi vain, että nyt lähdetään synnytyssaliin katsomaan tilannetta.

MInkälaisissa asennoissa synnytittte eli miten olitte enenn ponnistusvaihetta ja miten ponnistaessa?

Keinutin itseäni keinutuolissa, kävellä en pystynyt kun jalat tärisi niin paljon. Kaurapussin lämpö auttoi paljon. Supistuksen alkaessa keskityin hengittämään "alaspäin" (-> auttaa vauvaa laskeutumaan), kiroilin ja sitten kipupiikin kohdalla hengitin ilokaasua josta oli suunnaton apu. Ehkä kaasun hengitys piti ajatukset muualla kuin kivussa ja puristin myös sitä ilokaasumaskia kuin hengen hädässä . Loppuvaiheessa olin sängyllä kun minut tutkittiin, ja sitten ykskaks kätilö sanoi että nyt rouva jalkeille pitämään miehen kaulasta kiinni ja eikun ponnistamaan. Synnytykseni suurin järkytys, miten voin irroittaa otteeni siitä pari tuntia runnomastamani ilokaasumaskista

Ponnistin seisaaltaan miehen kaulassa roikkuen muutaman kerran, huusin muistaakseni aiaiaiai ja kätilö käski olemaan hiljaa ja ikäänkuin laittamaan saman voiman sinne ponnistukseen. Oli muuten hyvä neuvo! Ja lopuksi ponnistin makuulla kaksi kertaa, ja sitten olikin vauva oli pihalla :heart: Synnytyksen kesto 7h joista 3h sairaalassa, ponnistus 20min. Yksi tikki tuli, joka laitettiin ilman puudutusta (puudutuksen laitto olisi kuulemma tuntunut enemmän - enkä kyllä muista tunteeni juuri mitään tikin ompelussa).

Ponnistusvaihe tuntui lähinnä kivuliaalta isolta hädältä, pahempia ne supistukset olivat. Mulla on ollu teininä tosi kivuliaat menkat ja ei ne supistukset nyt ihan kamalan paljon pahempia olleet. Ja supistukset kestää kun tietää että se kipu kohta loppuu, ja ajatuksena on että ne tuo vauvaa alas päin eivätkä ne tapa. Niihin vaan pitää mennä mukaan ja se hengittäminen on kaiken a ja o (luonnollisesti, jos meinaa hengissä pysyä, heh).

Aina ei tietenkään luomusynnytys ole mahdollinen eikä sitä varmasti kannata surra, itsekin olin varautunut että tarvittaessa puudute on otettava. Mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan luomuna =)

 

Ai niin, piti vielä lisätä, että hyvin paljon näköjään riippuu kätilöstäkin kuinka mikäkin synnytys etenee. Ainakin ensikertalaisilla, sillä ilman aiempaa kokemusta toki haluaa luottaa kätilön sanaan. Jos itselleni olisi sattunut kertomukseni toinen kätilö, olisin synnyttänyt epiduraalin avulla koska hän sai minut vakuuttuneeksi etten selviä ilman.

Onneksi kuitenkin kohdalleni osui tämä luomumyönteinen kätilö, kiitin häntä jälkikäteen että osasi niin hyvin ottaa toiveeni huomioon. Hän ikään kuin pakotti minut toimimaan niin kuin olin suunnitellut =) En esim. itse olisi kuvitellut voivani ponnistaa seisoviltaan kun tuntui ettei jalat kanna enää siinä vaiheessa, mutta niin vain sen tein kun kätilö "käski" minut jalkeille!

 

Mä alotin hiljattain oman blogin: voimaannuttava synnytys. Ei siellä vielä ole paljon mitään, mutta jatkossa toivottavasti löydätte sieltä ajatuksia ja/tai vinkkejä oman synnytyksen suunnitteluun...

Osoite: www.voimaannuttavasynnytys.blogspot.com

T.burde (joka synnytti kuopuksen tarkoituksella luomusti)

 

Pelkäsin itse myös niitä kaikenlaisia piikkejä VARSINKIN epiduraalia. Olin haaveillut luomu synnytksestä ja niinhän poika sitten synyti veteen niin luomusti kun olin toivonutkin Parasta oli synnytys laulu sekä ihanat tukihenkilöt (vauvan isä ja mummo). Synnytksestä jäi vain hyvä kokeus eikä mitään pelkoja ollut eikä tullut.
Kannataa ainakin yrittää ilman kivunlievitystä ja muistaa: SUPISTUKSISSA ON VÄLI JOSSA LEVÄTÄ!
Aqva rakkuloita otin ja ne toimivat kunnes supistukset liian kovia Iloinen mieli ja nauru mukaan synnytykseen niin hyvin se menee (meille kätilö sanoi että tulkaa sitten ku ei enään naurata minua kyllä nauratti viellä altaassakin juuri ennen kun poika syntyi).
Synnytys on mielettömän voimakasta puuhaa ihanan naisellista ja korjaavaa.
Ps. Olen ensi synnytäjä jonka synnytys (siis supistukset) kesti 33tuntia :wave:

 

Pelkäsin itse myös niitä kaikenlaisia piikkejä VARSINKIN epiduraalia. Olin haaveillut luomu synnytksestä ja niinhän poika sitten synyti veteen niin luomusti kun olin toivonutkin Parasta oli synnytys laulu sekä ihanat tukihenkilöt (vauvan isä ja mummo). Synnytksestä jäi vain hyvä kokeus eikä mitään pelkoja ollut eikä tullut.
Kannataa ainakin yrittää ilman kivunlievitystä ja muistaa: SUPISTUKSISSA ON VÄLI JOSSA LEVÄTÄ!
Aqva rakkuloita otin ja ne toimivat kunnes supistukset liian kovia Iloinen mieli ja nauru mukaan synnytykseen niin hyvin se menee (meille kätilö sanoi että tulkaa sitten ku ei enään naurata minua kyllä nauratti viellä altaassakin juuri ennen kun poika syntyi).
Synnytys on mielettömän voimakasta puuhaa ihanan naisellista ja korjaavaa.
Ps. Olen ensi synnytäjä jonka synnytys (siis supistukset) kesti 33tuntia :wave:

 

Kakkosen synnytyksen lähestyessä on alkanut taas pohdituttamaan luomusynnytys ja kiva olikin kuulla kertomuksia. Ensimmäinen meni mulla vahingossa "luomuna", ei tosin mitenkään ihan puhtaasti, koska sain kaksi kipupiikkiä ja ilokaasua. Kipupiikit olivat täysin turhia ja toinen annettiinkin oikeastaan siksi, että ensimmäisen tuikkasi kätilöopiskelija väärään kohtaan pakarassa ja pakara alkoikin sitten armottomasti jomottamaan: no veipä jokin huomion pois supistuksilta... toisella piikillä korjattiin tuota pakaran jomotusta, mutta lähinnä piikit (petidiini ja jokin toinen) mun mielestä sekoitti vaan päätä ja näköä, mutta eivät vaikuttaneet kipuun. Eli ensi kerralla ilman noita, kiitos.

Ilokaasu taas oli iso pelastus. Tultiin laitokselle, kun olin vasta 1 cm auki ja yli 12 tuntia meni vain suihkutellen, oksennellen - ikävää kyllä- ja kärsien. Olin vain 3 cm auki. Klo 14 kätilö päätti puhkaista kalvot, ja sain ilokaasumaskin pyytämättä käteeni. Tähän asti olin ollut jalkeilla ja liikkeessä, mutta tuosta hetkestä eteenpäin sitten hengittelin kaasua antaumuksella kyljellä maaten.

Kätilö varmasti tiesi kalvot puhkaistessaan, etät nyt kovat kivut alkavat ja niin ne tekivätkin - ihan täysillä löi supistukset yhtäkkiä päälle ja niistä selvisin lähinnä antautumalla siihen kaasun hengitykseen. Jonkin ajan kuluttua aloin kysellä epiduraalia, mutta koska olin saanut ne kipupiikit, niin sanottiin, että vasta parin tunnin päästä voidaan katsoa tilannetta. Ja hyvä niin, koska 1 h 30 min kalvon puhkaisun jälkeen olinkin yhtäkkiä 10 cm auki ja sain alkaa ponnistamaan. Kätilökin yllättyi, koska ei ensin ottanut mua vakavasti kun sanoin, että ponnistuttaa - vasta kun toisen kerran mies kävi painamassa summeria, niin tarkasti tilanteen. Minä vielä siinä vaiheessa kyselin, että entäs se epiduraali , mutta sehän nyt oli jo ihan liian myöhäistä. Ponnistus helpot 15 min. Kipeää toki otti, ääntä kyllä käytin apuna, vaikka sainkin saman ohjeen kuin moni muu, että keskity ponnistamaan, älä huutamaan. Ei pahempia repeämiä, tuliko 6 tikkiä.

Nyt sitten olisi toinen koitos pian edessä ja kovasti haluisin luomuna mennä, mutta tosin ilokaasun avulla. Mietityttää, että pystynkö, kun viimeksi parikin kertaa puudutusta kyselin... ja kieltäytymisen syyt olivat lääketieteelliset. Altaaseen haluaisin tällä kertaa, mutta epäilen, onko se mahdollista mun oksentelutaipumuksen kanssa... aivan varmasti lentää tälläkin kertaa kivusta (oksentelen muutenkin varsin helposti ja tulen kivusta pahoinvoivaksi), joten ehkä se amme ei ole hyvä yhdistelmä... sitä oksennuksen tuloa, kun ei aina ollut ihan helppo ennustaa... yäk. Kotona aion olla tällä kertaa pidempää, mutta jos vedet menee, niin sitten lähden nopsaan, kun kerta viimeksikin tapahtui varsin nopeassa tahdissa kalvojen puhkaisun jälkeen. Pitää vaan alkaa pikkuhiljaa asennoitumaan ja taas treenaamaan noita rentoutustekniikoita. Viimeksi olin hyvin valmistautunut, mutta jotenkin ne rentoutustekniikat pääsi unohtumaan siinä kärvistellessä. Eikä oikeen tunnu luontevalta, että mies niitä opettelisi ja muistuttaisi... on ne vaan jotenkin enemmän mun juttu.

Tulipa romaani, mutta jotenkin tästä aiheesta on vaan kiva kirjoittaa ja myös lukea muiden ajatuksia ja kokemuksia.

 

Keiju07: Mäkin oksensin muutaman kerran, mutta en altaassa ollessani. Ainakin Jorvissa siellä allashuoneessakin oli (muistaakseni) alusastioita (vai mitä ne nyt on ), kyllä sen aika nopeasti siihen alle saa Mä muistan ihmetelleeni kun ekan kerran oksetti ja mies toi sen astian siihen että "Toihan on ihan liian pieni!" Hyvin se tavara siihen silti mahtui

 

KIitos vielä kaikille tähän ketjuun kirjoittaneista.

Pääsin maaliskuussa synnyttämään. Synnytys käynnistettiin. Kesti 13h, ponnistus 30min. Ja ilokaasulla menin. Altaaseen en päässyt kun oli tippa. Suihku ennen tippaa oli loistava. Paarasasento oli keinutuolissa takakenossa, etunoja ei sopinut mulle ollenkaan (kamalat kviut vatsalla). POnnistin jakkaralla, mies selän takana, kätilö lattialla istuen. Ja mulla oli tosi ihana ja kannustava nuori kätilö. Iso kiitos hänelle! Vain 5 tikkiä laitettiin. Anelin n.7cm kohdalla jotain muutakin mutta nopeasti se meni 10cm ja myöhäistähän se olis ollu tuossa vaiheessa. Olen tosi tyytyväinen synnytykseen ja mahdollinen kakonen tulee ilman epiduraalia.

 

Supistukset kestivät 18h, ensimmäiset 7h ei mitään lievitystä kuin asentoja, sitten mies laittoi TENS laitteen selkään ja sen avulla pärjäsin ponnistuvaiheeseen asti. Ei kyllä vienyt kipuja mahan puolelta pois..
Ponnitusvaihe kesti noin 20 minuuttia, jona aikana en sanoisi, että tunsin kipua. Olin harjoitellut ponnistusta ja venyttänyt välilihaa etukäteen Epi-No laitteella. Ei tullut repeämiä yms muita vaivoja ainakaan vielä, nyt 6 päivää synnytyksestä.

 

Ihan mielenkiinnosta kysyn kun itselläni on kaks käynnitettyä synnytystä ja molemmissa olen ollut kolemsa eri tipassa eli en ole päässyt liikkumaan (eivät saaneet tippoja siihen kivaan liikuttelu jutuun kun oli kuulemma liian monta) että onko kukaan selvinnyt synnytyskivusita ilman lääkkeitä ja vielä niin ettei ole päässyt kävelyllä tms "huojunnalla" niitä helpottamaan?

Itse koin olopni niin tuskaiseksi että ei pahemmasta väliä. Siinä vaiheesa kun makasin kippurassa sikiöasennossa enkä voinut edes puhua mies käski kätilön antamaan epiduraalin... Mistä olen kyllä kiitollinen, sen jälkeen nimittäin pystyin taas olemaan läsmä koko tapahtumassa. Pahimpien kipujen ajalta minulle ei ole jäänyt mitään muistikuvaa, se on yhtä mustaa vaan...

 

Mikä tässä luomusti synnyttämisessä on niin tavoiteltavaa ja ihannoitavaa? Itse en koe, että saisin sen kirkkaamman kruunun äitinä, jos synnyttäisin ilman kivunlievitystä.

 

Mikä tässä luomusti synnyttämisessä on niin tavoiteltavaa ja ihannoitavaa? Itse en koe, että saisin sen kirkkaamman kruunun äitinä, jos synnyttäisin ilman kivunlievitystä.

Itse henkilökohtaisesti haluan synnyttää luomuna, koska kaikissa synnytyksen aikana tehtävissä toimenpiteissä on riskinsä, samoin puudutteissa. Ja jokainen puudutus lisää toimenpiteiden tekemisen riskiä.
En todellakaan halveksi ketään joka puudutteita haluaa käyttää. Jokaisen oma valinta.

 

Mikä tässä luomusti synnyttämisessä on niin tavoiteltavaa ja ihannoitavaa? Itse en koe, että saisin sen kirkkaamman kruunun äitinä, jos synnyttäisin ilman kivunlievitystä.

Brunette, en usko, että luomumammojen tärkein tavoite on tuo "ihannoitavuus" tai jonkinlainen pyhimysmäisyys tai marttyyrimeininki. Uskon, että tärkein pointti luomuna synnyttämiseen on lapsen hyvinvointi. TOinen pointti on varmasti se, että monet pelkäävät "hallinnan menettämistä" kivun/tunnon häviämisen myötä.

Vaikka oma synnytykseni ei todellakaan ollut luomu (2 vrk, epiduraali + keisarileikkaus lopulta 1½ tunnin ponnistuksen jälkeen), en pidä mahdottomana ajatusta, että joskus synnyttäisin vielä ilman kivunlievitystä alakautta. Mutta jokainen halunsa ja tilanteen mukaan!

 

Mikä tässä luomusti synnyttämisessä on niin tavoiteltavaa ja ihannoitavaa? Itse en koe, että saisin sen kirkkaamman kruunun äitinä, jos synnyttäisin ilman kivunlievitystä.

Tuskinpa meistä kukaan mitään kruunua on vailla

Mulle luomusynnytys nyt vaan oli se kaikista luonnollisin vaihtoehto. En tuntenut tarvitsevani lääkkeellistä kivunlievitystä, päinvastoin sain voimaa siitä että "osasin" hoitaa sen tilanteen ihan omin voimin. Ei siellä hampaat irvessä ja itkun kanssa ilman lääkkeitä synnytetä, tai ainakaan minä en synnyttänyt. Ehdottomasti toivon että kuopuskin tulee luomuna maailmaan.

Synnytin OYSissa, jossa ihana kätilö, amme ja kauratyyny riittivät kivunlievitykseksi aivan mainiosti.