Teidänkö lapsianne minä tuolla taas kuuntelin?

Tuli mieleen tuosta lapsilukuketjusta, jossa ihmeen moni kehottaa olemaan miettimättä omia resursseja - sen kun vaan tekemään lapsia ja lapsille sisaruksia, mitä enemmän sen parempi. Kun elämä kerran kantaa, ja arki on helpompaa kuin uskoisikaan. Ja kun se lapsi voi kuollakin.

No nyt olin taas ostoskeskuksen leikkipaikalla ainoana aikuisena, ja siellä oli lauma tuntemattomia lapsia, joilla oli aivan hirvittävä aikuisen kaipuu. Samaan törmää ravintoloissa, puistoissa, perhekerhoissa jne. Siis lapset tuppaavat ympärille, kertovat minulle kaikki juttunsa ja haluavat minun huomiotani. En ole yhtään tarhantätityyppiä, mutta nähtävästi riittää että on paikalla ja vastaa puheeseen.

Sisarukset ovat lapselle toki tärkeitä, kaverit samoin. Mutta kuitenkin näin tuntemattoman silmin näyttää, että tärkein on se aikuinen, vaikka sitten uppo-outo.

 

Eivät olleet minun lapsiani mutta ainakin meidän suurperheen jäsenet ovat yltiösosiaalisia. Puhua pulputtavat 24/7 jopa tuo aikuinenkin jopa unissaan. En vetäisi tuosta johtopäätöksiä

 

Olet nyt vetänyt ihan omasta päästäsi tuon johtopäätöksen. Itse taas olen usein huomannut, että ne ainokaiset lapset usein hakeutuvat aikuisten seuraan, kun ovat siihen niin tottuneet.

 

Siis kovin ihanaa, jos kysymys on vain sosiaalisuudesta. Silti mietin, miksi aikuiset kelpaavat niin paljon paremmin kuin toiset lapset. Usein muuten näillä "ainokaisilla" on mukana pari vuotta nuorempia tai vanhempia kavereita, joilla on jopa samantyyppiset kasvonpiirteet kuin heillä itsellään.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";28105326]Tuli mieleen tuosta lapsilukuketjusta, jossa ihmeen moni kehottaa olemaan miettimättä omia resursseja - sen kun vaan tekemään lapsia ja lapsille sisaruksia, mitä enemmän sen parempi. Kun elämä kerran kantaa, ja arki on helpompaa kuin uskoisikaan. Ja kun se lapsi voi kuollakin.

No nyt olin taas ostoskeskuksen leikkipaikalla ainoana aikuisena, ja siellä oli lauma tuntemattomia lapsia, joilla oli aivan hirvittävä aikuisen kaipuu. Samaan törmää ravintoloissa, puistoissa, perhekerhoissa jne. Siis lapset tuppaavat ympärille, kertovat minulle kaikki juttunsa ja haluavat minun huomiotani. En ole yhtään tarhantätityyppiä, mutta nähtävästi riittää että on paikalla ja vastaa puheeseen.

Sisarukset ovat lapselle toki tärkeitä, kaverit samoin. Mutta kuitenkin näin tuntemattoman silmin näyttää, että tärkein on se aikuinen, vaikka sitten uppo-outo.[/QUOTE]

Ei ollu meidän lapset
Oli kai tossa ihan pointtikin.
Onko sulla lapsia?

 

Noh,... Meillä on 2 lasta ja molemmat ihan varmasti saavat paljon huomiota osakseen. Silti tuo 3,5-vuotias jatkuvasti kälättävä papupata kertoo jokaiselle joka vaan jaksaa kuunnella tai pysyy edes paikallaan kälätyksen ajan, vaikka minkä mittasen stoorin.

 

Oli kai tossa ihan pointtikin.
Onko sulla lapsia?

Ei kun muuten vaan puistoissa ja leikkipaikkojen liepeillä päivät pitkät hengaan

 

Mahtavatko nuo kaikki seuraan tuppautujat olla suurperheiden lapsia?

Siitä olen samaa mieltä että kunkin sopii miettiä ne omat resurssinsa eikä tehdä lisää lapsia joka vauvakuumeeseen. Kuitenkaan se että itsellä ei riitä aikaa ja energiaa kuin 1-2 lapseen ei meinaa että kaikilla muillakin olisi näin. Kyllä niitä löytyy vaille vanhempien huomioa jääviä lapsia pienistäkin perheistä.

Mä olen itse isosta perheestä ja kyllä meillä vanhemmilla oli riittävästi aikaa lapsille, osin siksikin että äiti oli pitkään kotiäitinä. Siinä saivat huomioa myös ne naapuruston pienten perheiden lapset joiden vanhemmilla oli kiireitä töissä ja omissa menoissaan. Vielä teini-iässäkin sain kuulla kavereilta kuinka mahtava mutsi mulla on.

Se oli mun äiti ja mä olen kuitenkin erilainen tyyppi ja siksi meille riittää pienempikin perhe.

 

[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";28105399]Ei kun muuten vaan puistoissa ja leikkipaikkojen liepeillä päivät pitkät hengaan [/QUOTE]

No näin mää vähän räknäilinkin

 

Samaa mieltä, vaikkakin minä koen, että lapsuuteni oli onnellinen ja sain paljon huomiota (olen suurperheestä).

Silti olen välillä miettinyt, mistä mahtaa johtua, että hakeudun itseäni jopa 40 vuotta vanhempien naisten seuraan, hiihdän edelleen äitini perässä kun ollaan samassa paikassa, soittelen hänelle päivittäin jne?
Se voi olla jotain tietynlaista luonteenpiirrettäkin, tai että olen tottunut olemaan aikuisten kanssa, tai sit mulla on joku tyhjiö jääny jonnekin jota täytän?
En tiedä, mutta ihan mielenkiinnosta olen joskus pohtinut tätä.

Harva mun ikäinen tyttö viihtyy parhaiten keski-ikäisten naisten seurassa.

 

Päiväkotilapsena olen itse tehnyt tuota. Kilpailimme kaikki aikuisen huomiosta päivät pitkät. Oli minulla pikkusiskokin mutta eipä hänestä riitelyseuraa kummempaa ollut.

 

Noh,... Meillä on 2 lasta ja molemmat ihan varmasti saavat paljon huomiota osakseen. Silti tuo 3,5-vuotias jatkuvasti kälättävä papupata kertoo jokaiselle joka vaan jaksaa kuunnella tai pysyy edes paikallaan kälätyksen ajan, vaikka minkä mittasen stoorin.

Ei minua se lasten puheliaisuus yksistään ihmetytä, sitä on suvussa meilläkin, mutta puheliaisuus yhdistettynä siihen, että vanhemmat tuntuvat koko ajan olevan jossakin ihan muualla kuin omien lastensa kanssa, vähän mietityttää. Nimenomaan tuon toisen ketjun valossa.

Puhun nyt sellaisista paikoista, joissa lapset ovat vanhempien vastuulla, kuten ravintolan leikkinurkka (vanhemmat valinneet kauimmaisen pöydän suhteessa leikkipaikkaan) junan leikkivaunu (vanhemmat kahvilla ravintolavaunussa) puisto (vanhemmat 50 metrin päässä kännykän kimpussa) tai kauppakeskuksen leikkipaikka (vanhempia ei näy).

Ja kyllä juttujen sisällötkin ovat mielikuvaani vaikuttaneet, vaikka toki lapsia ei saisi ihan sumeilematta uskoa.

 

No näin mää vähän räknäilinkin

Onneksi en ole mies, muuten poliisi olisi varmaan jo tullut juttusille

 

Mä olen myös lapsimagneetti. Yleensä kyse ei ole siitä, että perheessä olisi paljon lapsia, vaan siitä, että esim. puistossa suurin osa äideistä pajattaa keskenään, ja lapset hoidetaan siinä sivussa. Hakeutuvat sitten sellaisen seuraan, jolta sitä huomiota saa.

 

[QUOTE="vieras";28105442]Mä olen myös lapsimagneetti. Yleensä kyse ei ole siitä, että perheessä olisi paljon lapsia, vaan siitä, että esim. puistossa suurin osa äideistä pajattaa keskenään, ja lapset hoidetaan siinä sivussa. Hakeutuvat sitten sellaisen seuraan, jolta sitä huomiota saa.[/QUOTE]

No sen myönnän ihan avoimesti, etten ole mikään puistopiirien sosiaalinen kuningatar. Tervehdin kyllä kaikkia ja vaihdan muutaman sanan tuttujen kanssa, mutta ei mulla siellä sydänystäviä ole.

Mitä siinä sitten pitäisi tehdä, kun pikku taariainen tulee minun luokseni ilmoittamaan, että hanska on huonosti? Tunkeudunko äidin tontille, kun korjaan sen ja lapsi jämähtää seuraani?

 

Elähän ap nyt niin kovin kiillottele sitä kruunuas. Pitäisikö vanhempien olla lapsissa kiinni ihan koko ajan ja joka paikassa? Jos luottavat lapsiinsa, että pysyvät yhdessä paikasa, eivätkö mene hukkaan, niin mikä on ongelma? Hyvä, jos lapset ovat sosiaalisia ja uskaltavat puhua ihmisille. Lapset yleensäkkin tykkäävät selittää asioita aikuisille. Ihan normaalia.

 

[QUOTE="Vieras";28105371]Olet nyt vetänyt ihan omasta päästäsi tuon johtopäätöksen. Itse taas olen usein huomannut, että ne ainokaiset lapset usein hakeutuvat aikuisten seuraan, kun ovat siihen niin tottuneet.[/QUOTE]

Täm on totta, ei se sisarten määrästä ole kiinni, kuka haluaa aikuisen seuraa myös leikkipaikassa.

Mutta se mulla usein särähtää korvaan kun puhutaan isosta lapsi luvusta ja sanotaan, että pienemmät saavat isosisariltaa huomiota ja pääsevät heidän sylliin. Mutta kun tarvitseehan ne isotkin vanhempiensa huomiota ja aikaa..

 

Mä olen lapsena ollut semmoinen metsäradio, et juttelin kaikille -ei väliä oliko aikuinen vai lapsi. Myös oma 4-vuotias on semmoinen, et nopeesti hakee leikkikamun itelleen lapsista, mutta myös juttelee milloin kenellekin vastaantulijalle. Saa aikuisten huomiota kotona, mutta myös päiväkodissa koska on pienessä ryhmässä.

Myös edelleen itse olen sosiaalinen ja puhun paljon, välillä jopa tuntemattomillekin -en ookaan aiemmin tajunnut että niin ei sais tehdäkään

 

[QUOTE="vieras";28105486]Elähän ap nyt niin kovin kiillottele sitä kruunuas. Pitäisikö vanhempien olla lapsissa kiinni ihan koko ajan ja joka paikassa? Jos luottavat lapsiinsa, että pysyvät yhdessä paikasa, eivätkö mene hukkaan, niin mikä on ongelma? Hyvä, jos lapset ovat sosiaalisia ja uskaltavat puhua ihmisille. Lapset yleensäkkin tykkäävät selittää asioita aikuisille. Ihan normaalia.[/QUOTE]

Varmasti nuo vanhemmat luottavat lapsiinsa, ja siinä sivussa vielä tuntemattomiin aikuisiinkin

Suomi lienee viimeisiä paikkoja maailmassa, missä tällainen luottamus on vielä mahdollista. Toivotaan että asia säilyy samalla mallilla.

 

Tästä näkee aikuisen mielikuvituksen jota päiväkodissakin harrastetaan. Lapsi ei saa häiritä eikä hän saa puhua. Se taas kun on luonnollista lapselle.

 

Mä olen lapsena ollut semmoinen metsäradio, et juttelin kaikille -ei väliä oliko aikuinen vai lapsi. Myös oma 4-vuotias on semmoinen, et nopeesti hakee leikkikamun itelleen lapsista, mutta myös juttelee milloin kenellekin vastaantulijalle. Saa aikuisten huomiota kotona, mutta myös päiväkodissa koska on pienessä ryhmässä.

Myös edelleen itse olen sosiaalinen ja puhun paljon, välillä jopa tuntemattomillekin -en ookaan aiemmin tajunnut että niin ei sais tehdäkään

Kuka ihme sanoo, ettei saisi puhua tuntemattomille? Mä olin lapsena erikoistunut mummeleihin. Kun jouduin korvakierteessä aina päivystykseen, kuuntelin mummojen vaivat läpi

Omat mummot olivat ikävä kyllä kuolleet.

 

Onko ap:llä itsellään vielä pieniä lapsia. Itsekin nimittäin aikanani jouduin vähän totuttelemaan siihen, että kun on pienten kanssa ulkosalla, niin sellaiset vähän isommat yksin liikkuvat saattavat tulla juttelemaan. Alun pienen wtf:n jälkeen päättelin, että lapset nyt vaan taitavat olla sellaisia.

 

En tiedä minkä kokoisista perheistä ne lapset on lähtöisin, mutta esim. Hoplopissa olen monet kerrat omia lapsiani ohjatessani ja valvoessani päätynyt myös ohjeistamaan muita.
Niiden mutsit ja isukit istuu alhaalla kahvilla. Ei mun tarvi tuppautua vaan huomattuaan mitä teen omieni kanssa kysyvät helposti minulta "onko nyt mun vuoro mennä?" tms. ja puheliaat tapaukset tekee enemmänkin tuttavuutta, onhan se mukavaa kun on joku joka kuuntelee ja vastaakin.

Ei etuilla, jonotetaan rauhassa vuoroa, annetaan sen hitaammankin mennä tönimättä, noudatetaan sääntöjä joita pienimmät ei edes osaa lukea seiniltä.

Uskoisin että tuollaisissa paikoissa missä on monta pientä "valloillaan" lapset helposti hakee turvaa jostain aikuisesta, tietävät että joku valvoo heitä ja taas jatketaan leikkejä.

 

Mun mielestä ap halusi kertoa että hänen lapsensa oli esim. leikkipaikan ainoa jota vanhempi oli vahtimassa. Samaan olen törmännyt itsekin: 2-5 -vuotiaat jätetään leikkipaikalle kun aikuinen käy kaupassa tms.

Viimeisen parin vuoden aikana olen kaksi kertaa löytänyt kauppakeskuksesta vanhempansa kadottaneen 3-4 -vuotiaan pojan.

 

Onko ap:llä itsellään vielä pieniä lapsia. Itsekin nimittäin aikanani jouduin vähän totuttelemaan siihen, että kun on pienten kanssa ulkosalla, niin sellaiset vähän isommat yksin liikkuvat saattavat tulla juttelemaan. Alun pienen wtf:n jälkeen päättelin, että lapset nyt vaan taitavat olla sellaisia.

Tämä osui ja upposi. Osittain kyse on vähän isommista itsekseen liikkeellä, osittain ihan pienistä, joiden vanhemmat muuten vaan ovat poissaolevia.

Ja toki hienoa, että tulevat juttusille, ehdottomasti. Hämmentää tosiaan vain tämä suosioni, kun en ennen omia lapsia tuntenut koko ilmiötä.