The Esikoisesta Haaveilevat VOL 14

Meri Älä turhaan tunne pahaa mieltä, ihan rauhassa täällä saa omaa tilannettaan surra ja purkaa. Sitä vartenhan täällä ollaan :). Musta tuntuu, että tuo tunne, että tää kaikki on rangaistus jostain, ihan samoin minä tunnen joskus, että olen tehnyt jotain pahaa enkä siksi ole tarkoitettu saamaan omaa lasta tms. Mutta tuskin näin kuitenkaan todellisuudessa on, joten täytyy vaan jaksaa taistella :). Eikun nyt vaan teilläkin ovista hyödyntämään!!

tarana Varsinkin juuri ystävien tai tuttujen vahingot tai heti tärppääminen tuntuu todella pahalta ja saa tuntemaan itsensä jotenkin huonoksi tai vialliseksi. Mutta juuri noin olen myös yrittänyt ajatella, että tämä kaikki tuska, itkut ja pettymyksen tunteet ovat loppujen lopuksi kaiken sen arvoista kun vihdoin saa sen oman pienen käärön syliinsä. Ja ihan varmasti ei rakkautta puutu :). Niin, meidän hoidoista: isci on meillä suoraan ainut vaihtoehto hoidoksi. Toisaalta hyvä että päästään heti järeimpiin hoitoihin, mutta toisaalta olisi ollut myös kiva jos olisi pelkkä inseminaatio esimerkiksi onnistunut. Mutta siis pistokset olisi tarkoitus aloittaa kp 3 heti seuraavasta kierrosta ja menkkojen pitäisikin tulla tässä viikonloppuna/alkuviikosta. Hankala vähän on vain kun menkkani ei ole täysin säännölliset, eikä niistä voi koskaan olla 100% varma onko kierto 31pv vai 49pv (niitäkin on ollut muutama). Mutta ainakin erilaisista oloista päätellen täti olisi kyllä tulossa kylään tuolloin kun on arvioitukin :).

maimai kiva että netti toimii niin pääset jutustelemaan useammin :).

miss_piggy Mitä sinne kuuluu? Onko tullut mitään raskausoireita lisää? Sehän on totta, ettei raskaus lisää energian tarvetta kovinkaan paljon, niin kuin monet ajattelee (tai sitten haluaa ajatella :D). Imetys lisää sitten vähän enemmän. Mutta tosiaan se paino ei saisi kuin tuo verran nousta ja se tulee paljolti oikeastaan kaikesta muusta kuin oikeasta "lihoamisesta", rasvavarastojahan tulee vain 2-3kg lisää. Minä olen aika samoilla lukemilla kuin sinä. Mutta älä stressaa siitä painosta niin paljon, kunhan syöt periaatteessa "normaalisti" ja terveellisesti niin tuskin se paino liikaa nousee :).

Hydrangea Toivottavasti pian loppuisi ja pääsisit jännäilemään uutta ovista, voi kunpa teillekin olisi nyt se tärppikierto nyt :). Tulen kertomaan kyllä varmasti. Päivittäin täällä käyn lukemassa teidän juttuja, mutta usein en kirjoittele kun ei mitään ihmeellistä ole tämän asian tiimoilta tapahtunut :)

fuksia ja mommytobe? pahoittelut negasta

luna Mä en periaatteessa usko tohon että r-testi reagois ovikseen, mutta ilmeisesti joillakin niin on tapahtunut? Mutta eiköhän se tarkoita ihan sitä itseään kerran on vahvistunutkin :)
 
Viimeksi muokattu:
Äh, muuttuiko nyt kp31 sitten kp1:ksi? :ashamed: Pikkuhousunsuojassa oli hieman vaaleanrusehtavaa verta(?) ja pyyhkiessä paperiin tarttui hailakkaa vaaleanpunaista limaa. Kovasti epäilen, että mahtaako olla kuitenkaan kyse menkoista, kun minkäänlaisia menkkakipuja ei ole ollut (normaalisti kuukautisten alkamispäivänä selkeitä menkkakramppeja) ja yleensä mulla alkaa menkat oikein kunnon niagaran putouksilla. Aamulla r-testi näytti negaa, mutta jo kuudennetta päivää jatkuvat tissikivut olivat aamulla pahentuneet entisestään ja muutkin raskausoireet(?) jatkuneet. Kuplintaa alavatsassa, paineen tunnetta ja ajoittaista vihlontaa. Hmmm, saas nähdä mihin tämä tilanne tästä nyt etenee... :confused:
 
Pahoittelut tädin kohdanneille.. :( Alexandra, älä vielä menetä toivoasi, jos pelkkää tuhrustelua on toistaiseksi!

Mun on pakko vähän hehkuttaa... Sain ekan kerran elämässäni tänään ihan oikean ovisplussan tikkuun!! Ja ihan ilman clomeja, luomukierrosta! Se on niiin selkeä plussa tällä kertaa, jopa vahvempi kuin testiviiva. Tekis mieli soittaa miehelle töihin kun oon niin innoissani, sitten naureskelin mielessäni että JOS joskus saan r-testistäkin sen plussan, niin paljonkohan mä sitten repeän, jos tämä jo aiheuttaa tällaisen innostuksen.. :D
 
ainiin omanapailua vielä.. kävin tosiaan siellä papakokeessa ja sanoivat että t'ytyisi tehdä r-testi.. no negaa näytti.. pistivät meidät lapsettomuuslääkärille 14.3. ihan on nyt pakko kysyä... mistä johtuu tosiaan se verinen vuotojne mut me miehen kans pupuiltiin tossa toissailtana ja mies oli sitte mun täkänä eli niin sanottu "doggy style" ja mua kouras niin paljon vatsasta tuntu ihan ko olis kohdun ja virtsarakon jonnekki uumeniin tunkeutunu, ikinä ennen tullu mitää tollasta... tuntu niin ilkeeltä et aloin ihan itkemää... säikähin ihan totaalisesti :/ kunpa ei olis tosiaan mitää vakavaa :( onko kellään käynyt näin? :(
 
Upeaa Avianna! :)

Alexandra, älä menetä toivoa vielä.

jjennaa, toivottavasti kipujen ja vuotojen syy selviäisi tuolla lääkärikäynnillä. Toivottavasti kuitenkin jäisi vain yksittäiseksi tapaukseksi. Mieleeni tuli endo, mutta toki tuo voi olla ihan jotain harmitontakin. :hug:
 
Onnea Luna85!

Tänne voisi päivitellä kp2/25, yk 10 :ashamed:
Taas tiputtiin korkealta, mutta positiivista on, että todistettavasti ovis tapahtui ja eka kierto terojen jälkeen jäi normaalin mittaiseksi..

P.S. poisto piinailijoista
 
Viimeksi muokattu:
Stiina :hug:

).( Prog-tulokset tuli. Oli sen verran hyvät, että tuli taas todistettua, että ovis on varmuudella tapahtunut viime kierrossa. Jes! :) Kiva tietää, että lääkkeet toimii. Hieman kyllä ihmetyttää loppukierron tuhrut ja lyhyt lutis (9 päivää), kun keltarauhanen näyttäis kuitenkin toimivan normaalisti. Siinäpä taas lääkärille pähkinä purtavaksi...
 
Meillä eilen ja tänään tehtiin taas talletukset ja nyt pidetään peukkuja :D Nyt tuntuu siltä, että on ollu tässä kierrossa ihan kunnon yritystä, joten toiveita on taas...Ei malttais odotella, että miten käy tällä kertaa :D
 
tarana Joo, on juuri se. Ja se on meidän tapauksessa ainoa vaihtoehto koska miehen simppatilanne on niin huonossa jamassa, itseasiassa joudutaan tekemään kivesbiopsia, eli ottamaan niitä simppoja suoraan kiveksestä. Kiitos tsempeistä :). Hoitojen piti alkaa jo aikaisemmin, mutta erinäistä syistä aloitus venyi, mutta nyt vihdoin saadaan aloittaa :)

Avianna Onnittelut oviksesta, tiedän itsekin miten ihanalta tuntuu kun kroppa tuntuu edes jotenkin normaalisti toimivan :) nyt vaan hyödyntämään :)

Stiina pahoittelut tädistä, mutta ihana että jotain hyvää edes :)

Hydrangea Hienoa että tulokset oli hyviä! Se on jo todella hyvä että tietää että ainakin ovuloit eli mahdollisuus pienen tarrautumiseen on :)

Tänne voisi päivitellä listaan KP 1 ja uusi yrityskerta lisää, tosin tällä kertaa järein asein :). Eli piikitykset (toivottavasti) saan aloittaa kp 3, jee!! Ei harmita kyllä nyt täti yhtään, vaikkakin elättelin vielä toiveita että josko rahat säästyis sittenkin. Mutta hyvä näin kuitenkin kun tilanne on muutan aika ihmeitä vaativa :). Toiveet on taivaissa, mutta täytyy yrittää muistaa myös se, ettei ensimmäinen kerta välttämättä heti onnistu. Mutta kunhan saatais hyviä alkioita ja pakkaseenkin jemmaan joitakin :).
 
  • Tykkää
Reactions: tarana
Päivitystä listaan: kp2/30 TJOT/yk 2 (poisto odotuksen odottajista)

Ihmeen vähän harmitti tuo menkkojen alkaminen, vaikka kuvittelin romahtavani ihan täysin. Tietysti vähän olen mykkäkoulussa kroppani kanssa, joka minut näin törkeästi petti. ;) Miehen kanssa oli puhetta, että tämä kierto mennään nyt vähemmällä hermoilulla ja puhtaasti tjottailemalla. Pyrin tekemään raskaustestejä jatkossa vain viikon välein. Positiivisella asenteella uuteen kiertoon, josta saadaan(!) sitten pikkuinen alulle. :heart:
 
ON täällä tuli tänään (tai siis tulee edelleen) rusehtavaa tuhrua.. aamulla tein testin ja ilmeisesti joku on psitäny mulle ne kuuluisat vaaleanpunaiset lasit päähän, koska olin näkevinäni "jotain"... sunnuntaina testaan seuraavaksi jos mieli tekee.. tällä hetkellä stressaan niin paljon niitä papakokeen tuloksia et hohhoijjakkaa... :)
 
lullaby, loistavaa, nyt pääsette oikein kunnon yritykseen! :) Pidän teille peukkuja. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jo eka kerta menis täydellisesti. Tosin onhan se hyvä varautua, että pari ekaa kiertoa menee "harjoitellessa" ja lääkitystä viilatessa. Mullakin on nyt jo kolmas Anazol-kierto menossa ja nyt tuplattiin annos oviksen aikaistumisen toivossa. Onhan se loistavaa tietää, että lääkkeet toimii, mutta nyt jo alkais olla aika tulla tulosta. Mitä sä piikität? Onko piikkien lisäksi muuta lääkitystä? Tsemppiä ja voimia hoitoihin! :)
 
Alexandra Pahoittelut nyt kuitenkin tädistä, mutta tuo teidän suunnitelma kuullostaa erittäin hyvältä. sehän voi teille jo ensi kierto olla se plussakierto :).

jjennaa Millon ne tulokset tulee? Tossa aikaisemmin kyselit että mistä johtuu että pupuillessa oli vihlaissut ikävästi. Itselläni on kans välillä sama tietyissä kierron vaiheissa, että ihan kun mies "tökkisi" jotain ja se tuntuu ikävältä. Ei siis kannata olla huolissas :).

Hydrangea Kiitos suuresti tsempeistä :). Voishan siinä tietysti niinkin onnellisesti käydä, että kertalaakista onnistuiskin, mutta meidän tuurin huomioon ottaen tosiaan yritän pitää jalat tukevasti maassa siihen asti kunnes se testi näyttää ihan oikeasti plussaa :). Sehän siinä on, että kun ei tiedä vastetta niille lääkkeille kun se on kuitenkin hyvin yksilöllistä niin jos ei heti osu oikeaan niin niitä pitää vähän viilailla. Mutta joka tapauksessa tuntuu aivan mahtavalta että vihdoin meillä on edes jonkinlainen mahdollisuus. Ilman hoitoja hedelmöitys todella vaatisi melkoisen ihmeen, ihan lääkärin suusta sanottuna. Täällä pidetään teille hurjasti peukkuja kans että annos olis nyt oikea ja tärppi kävis :). Mä piikitän Gonalia ja jarruna Cetrotideä. Vaikka tiedän, että todennäköisesti tulee olemaan kaikenmaailman turvotuksia ja ikäviä tuntemuksia ja tietysti punktiossa kipua, mutta olen täysin valmis kärsimään ihan mitä tahansa että saisimme ne kaksi viivaa siihen helkkarin tikkuun :D
 
Mulla on tänään yksi ylimääräinen ultra. Mun lääkäri soitti aamulla että tulla tänään käymään, niin hänkin ultraa vielä, vaikka kertaalleen jo maanantaina ultrattiin yksityisellä. Mahtaiskohan tuo gyne nähdä, jos hedelmöitys ois tapahtunu, vaikkakin ovis oli vasta eilen ja toissapäivänä? Entä näkeekö gyne, että onko munarakkula puhjennut?

Onks mun koneessa jotain vikaa, vai eikö listaa ole päivitetty kolmeen päivään?
 
miss_piggy
Heippa kaikki!

Ihan hyvää tänne kuuluu, nyt rv 8+1 ja edelleen olen lähes oireeton :D Kertaakaan ei oo laatta lentänyt, mahakipuja ei oo ollu enää tyyliin viikkoon ja ainoat oireet on vaan väsymys ja arat rinnat. Vähän liian helpolla tunnun pääsevän =) Sama kyllä oli tosiaan mun äidillä, ei kärsinyt missään vaiheessa pahoinvoinnista kun odotti mua.
 

Yhteistyössä