The Esikoisesta Haaveilevat VOL 14

Moikka!

Päätimme ottaa vauvaprojektin suhteen pienen aikalisän. Miut voi siis siirtää taustailijoihin.

Posti toi tänään tullessaan ajan pkl:lle, ensikäynti "vasta" reilu 2kk päähän.
Sitten kun kokonaiskuva on tulevien tutkimusten myötä selvillä, palaan entistä sinnikkäämpänä :D. Nyt yritän lopettaa "uusien oireiden" (niitä onkin löytynyt joka lähtöön :D ) kyttäämisen ja keskittyä täysillä urheiluun. Toukokuun lopulla on kisat, joihin päätin alkaa tosissaan treenaamaan :cool:

Teille muille toivon kovasti tärppionnea :)
 
miss_piggy
misspiggy Toivotaa et ei oo tulehusta. Onko värissä/koostumuksesssa muutosta?
Ei oo muutaku tuo haju, mutta mur-mur oli kirjoittanut tuonne keskenmeno-palstalle, että hänelle oli sanottu jotta km:n jälkeen se kudosneste voi haista joten toivon että tää on vaan sitä. Ku ei mitään kipujakaan oo eikä lämpöä. Vielä ku sais oviksen tikuteltua, ni ois ihan jees :D
 
miranenn (ja olikohan joku muukin mulle kommentoinut teroihin liittyen..) mulle ei tosiaan niistä ole mitään ohjeistusta. Kun sillon ennen joulua kävin gynellä, niin valittelin niukkoja menkkoja ja ovulaation puutetta (kun en onnistunut sitä yhdessä kierrossa bongaamaan, vaikka kahdessa aiemmassa oli ollut ihan selvä). Jotenkin sen käynnin aikana oli sellanen olo että lääkäri pälätti koko käynnin ajan ja sit yhtäkkiä se olikin ohi ja mä seison käytävällä lasku kädessä. Kotona vasta tutkailin reseptiä, kun mähän olin olettanut tottakai että se olis jotain määrännyt tuota ovulaatioa auttamaan. Reseptissäkään ei lue mitään, millon noita pitäs ottaa:< siinä on vaan 1x14 fol, eli onko se nyt vaan 14 tabletin läpyskä sitten?? en vittu tajua. Ja nytkin nimenomaan yritin korostaa, että en huomaa ovulaatiota enkä saa sitä tikutettua, ja silti tämäkin lääkäri määräsi nuo primot. Olis se tarjonnut jotain ovulaatioonkin, mutta suositteli kuitenkin noita ensin. Eli... kyllä mä noi terot alotan kp15-24, turha yrittää oottaa mitään ovista, kun jossei sitä muutenkaan tapahdu. ja jos toi tosiaan on yks kuuri vaan, niin seuraavaan kiertoon primot sitten.

Ääh. olin sitten töissä, vaikka on vähän kuumeinen olo. Tai lähinnä tuntuu että oon lääketokkurassa:S jos vielä hetken yrittäs pysyä hereillä ja kattois Satuhäät..
 
En pääse koneella kirjautumaan, netti häikkää kummasti. No ei tarvinnut edes testata, tuhruttelu alkoi eilen ja veikkaan että huomenna eka kunnon vuotopäivä. Närästys/happamat röyhtäykset jatkuu joten kai liittyy sit johonki muuhun kuin raskauteen :)

Kyllä sitä vaan osaa olla ihmeissään itsensä kanssa, oma kroppa kun ei ole kone joka toimisi joka kierrossa samalla tavalla, joten se tästä kuumeilusta tekeekin jännittävää ja turhauttavaakin, kun oikein mihinkään ei voi "luottaa".

Uuden kierron alkaminen ei kuitenkaan ole maailmanloppu, olen ollut jo ennen yrittämisen aloittamista valmistautunut siihen, että tämä ei ole yksinkertaista. Vahva usko onnistumiseen ennemmin tai myöhemmin kuitenkin on ja pysyy! :) Pitäisi olla onnellinen siitä, että mitään sellaista sairautta tai muuta ei ole joka heikentäisi mahdollisuuksia enempää, kun ovikset tulee ja menee sekä kiertokin on normaalin mittainen.

Eli liirum laarumin päätteeksi, tiistaiksi voisi päivitellä Kp 1/27-30 ja yk 5 En saa punaisella tätä kun puhelimen kanssa olen täällä.
 

THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT TI 12.3.2013



Iia-Maria...................................kp 55/28-31........................yk 4
Milam...................26..................kp 36/?...............................yk 1
Kali85...................28.................kp 34/30-34.......................yk 8
Henrietta-........... 26..................kp 33/34............................yk 5
Fuksia...................27................kp 32/30-37.......................yk 3



slallu.....................25................kp 28/31-41......................yk 5
Meri__...................19................kp 27/28..........................yk 4
Fiinaliina...............23.................kp 26/33...........................yk 7
marjaana87...........25.................kp 26/30-32......................yk 5
miranenn...............23................kp 23/?....................yk 15/yv 3
Miwwi....................22...............kp 22/34-37.....................yk 12
sar1ta....................22................kp 21/27-29....................yk 1
ralliruutu...............23.................kp 20/29.........................yk 6



Lullaby89..............23.................kp 18/31-36...................yk 17
Paloma84............28............ .....kp 17/28-35.............TJOT/yk 1
Taru81..................31..................kp 14/25-31..................yk 3+2
Alexandra89.........23.................kp 13/28-30.....................yk 3



Lilja87...................26.................kp 9/30-44?............TJOT/yk 7
*Stiina..................24................kp 7/25-35......................yk 11
Avianna.................25............... kp 2/27-100................yk 9/2v
Ansku-89.............23..................kp 2/31-49.....................yk 3
Fireweed..............23.................kp 1/27-30.......................yk 5



ODOTUKSEN ODOTTAJAT

Kali85..................DPO 19
miranenn.............DPO 8




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

StellaI
tuttikeiju
kultsipallo
jjennaa-
miss_piggy
Leonella
Hydrangea
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola






PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3 (tm)
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 11.1.2013 yk 8 (kkm)
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2
Sanja 16.2.2013
mommytobe? 8.3.2013 yk 2


 
miss_piggy
Voi hitsi...kp 17 keskenmenon jälkeen ja tänään sitte alkoi taas joku vuoto viikon kuivan kauden jälkeen...en tiä liittyykö tää edelleen keskenmenovuotoon, tuskin nää menkatkaan voi olla :O
 
Plääh.. täällä ollu tänää aika hiljasta..

Huomenna annan itelleni luvan testata ekan kerra, vaikka on vieläki tosi aikaista. Tänään ollu taas aika kovia menkkakramppeja, tissikipu tuli nännikivun lisäks. Ruokailun jälkeen ollu pari päivää kuvottava olo, vaikka oon syöny ihan normaalisti. Tänään myös huimausta ollu muutamaan otteeseen.. Toiveet kyllä nousee aivan liian korkeelle. Aamulämpö noussu vielä enempi edellisistä päivistä..
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby89
miss_piggy
miranenn:Oireita ainaki on vaikka muille jakaa :D Mulla oli sillon ku plussasin alkuraskaudessa just tissikipua ja kylmä vähän väliä, närästi, mahaa kivisti, nälkä oli jatkuvasti ja sitte tuli kauhea väsymys. Täällä tää mun vuoto on nyt tommonen joku ihme tuhru. Saa kyllä maanantaina gyne syväluotsata että ei oo mitään tulehduksia ja onko kaikki ok :) Ois se kiva tietää että millon ois ovis ja silleen että pääsis uuteen yritykseen. Ei viiti noita terojakaan vielä alottaa. Jos nääs sais ne clomit tai jotain.
 
Täällä tilanne ennallaan eli mitään ei tapahdu.

Muistelinkin tänään aiemmin, että huomenna on miranennin testauspäivä, niiiin toivon että sua sieltä kurkkis the haamu!

Fireweed pahoittelut tädistä ja onnittelut ajallaan olevasta kierrosta. Hirmu hienolla asenteella olet varustettu!
 
  • Tykkää
Reactions: miranenn
Heippa!

Ilmoittelinkin tossa jo maanantaina kun täti tuli,että mikäli en viime kierrosta raskaudu niin "joudumme" lykkäämään vauvantekohommia syksyyn. Näin päätimme miehen kanssa yhteistuumin. Eli minut voi siirtää tautailijoihin.

Varmaan käyn kuin käynkin täällä lueskelemassa aina välillä mitä teille kuuluu :) mutta yritän tietysti ottaa etäisyyttä näihin asioihin, jotta pääsisin harmituksestani yli ja keskityn itseni hoitamiseen kuntoon tulevaa äitiyttä varten. Saadaanpahan sitten nauttia vielä miehen kanssa tämä kesä kaksin.

Kiitos tästä lyhyestä ajasta, jonka jaoin teidän kanssa.
Lopuksi toivotan plussarikasta kevättä teille kaikille!!!!! :heart:
 

THE ESIKOISESTA HAAVEILEVAT KE 13.3.2013



Iia-Maria...................................kp 56/28-31........................yk 4
Milam...................26..................kp 37/?...............................yk 1
Kali85...................28.................kp 35/30-34.......................yk 8
Henrietta-........... 26..................kp 34/34............................yk 5
Fuksia...................27................kp 33/30-37.......................yk 3



slallu.....................25................kp 29/31-41......................yk 5
Meri__...................19................kp 28/28..........................yk 4
Fiinaliina...............23.................kp 27/33...........................yk 7
marjaana87...........25.................kp 27/30-32......................yk 5
miranenn...............23................kp 24/?....................yk 15/yv 3
Miwwi....................22...............kp 23/34-37.....................yk 12
sar1ta....................22................kp 22/27-29....................yk 1
ralliruutu...............23.................kp 21/29.........................yk 6



Lullaby89..............23.................kp 19/31-36...................yk 17
Paloma84............28............ .....kp 18/28-35.............TJOT/yk 1
Taru81..................31..................kp 15/25-31..................yk 3+2
Alexandra89.........23.................kp 14/28-30.....................yk 3
Lilja87...................26.................kp 10/30-44?............TJOT/yk 7



*Stiina..................24................kp 8/25-35......................yk 11
Avianna.................25............... kp 3/27-100................yk 9/2v
Fireweed..............23.................kp 2/27-30.......................yk 5



ODOTUKSEN ODOTTAJAT

Kali85..................DPO 20
miranenn.............DPO 9




HAAMUJENGI/RKTT


TAUSTALLA KUUMEILEE

Ansku-89
StellaI
tuttikeiju
kultsipallo
jjennaa-
miss_piggy
Leonella
Hydrangea
pantera
Enna_
maimai83
pilkesilmäkulmassa
Kaiku<3
Marpa
pienestäkii
tada
Hey
Laola






PLUSSANNEET :heart::heart::heart:

Tästä pinosta plussanneet odotuspuolella:
Esikoishaaveista plussanneet


2012
Jeela 12.1.2012
Apina25 29.1.2012 yk 2
Chiba 09.02.2012 yv 2
Sanja 25.2.2012 yk 8 (km)
nellielli 27.2.2012 yk 10
fisukisu 1.3.2012 yk 2
Ampparsson 8.3.2012 yk 6 (km)
mirkkunen_ 26.3.2012 yk 2
Laola 6.4.2012 yk 3 (km)
yöperhonen- 19.4.2012
Tessu84 18.5.2012 yk 14/15
enni. 7.6.2012 yk 2
moulinrouge 11.6.2012 yk 2
Heidukka 18.6.2012 yk 7
Amore 20.6.2012 yk 3
lenkkari 29.6.2012 yk 10
Marpa 18.8.2012 yk 7 (km)
iitahoo 22.8.2012 yk 2
emppuli83 7.10.2012 yk 3(4)
Babyfever1 14.10.2012 yk 12
Naapurin tyttö 16.10.2012 yv 10 (km)
Piimis 17.10.2012 yk 4
Ninni_90 26.10.2012 yk 3
eläväinen 15.11.2012 yk 3
taru81 22.11.2012 yk 3 (tm)
ensimmäinen 24.11 yk 2
niiu 23.11 yk 4
Lemondrop 21.12. yk 1?
Dana 22.12 yk 17

2013
Kali85 2.1.13 yk 6 (km)
miss_piggy 11.1.2013 yk 8 (kkm)
buffy 15.1.13 yk 9
Vilijonkka 25.1.2013 yk 10
Luna85 1.2.2013 yk 10
Miuyy 1.2.2013 yk 4
pecanpie 6.2.2013 yk 2
Sanja 16.2.2013
mommytobe? 8.3.2013 yk 2


 
On ollut vähän hiljaista täällä juu.. Varmaan kun monella taisi alkaa uusi kierto niin kyllähän se masentaa. Itse ainakin olen yrittänytkin pari päivää etten mitään vauvajuttuja käy lueskelemassa ja saisi taas pariksi viikoksi ainakin ajatuksia muuallekin..
Sen verran miehen kans puhuttiin että nyt varaillaan sitten aikaa taas tutkimuksiin ja nyt menee mieskin tutkituttaan spermansa, sitä ei olla vielä tehty kun musta on kyllä vikoja aina löytynyt ihan riittävästi. Me kyllä suosiolla mietittiin edelleen yksityistä puolta, kunnalliselta ei oo kauheen hyviä kokemuksia..

Anskulle toivotan myös kaikkea hyvää ja paljon tsemppiä tulevaan! :heart: Etteköhän tekin sen pikkuisen saa kun olette valmiita ja asiat ovat hyvin hänen tulla :)

miraselle pidetään peukkuja korkealla.. Ootko jo testannut? Etkös tänään meinannut? ;)

miss_piggy, toivottavasti saat nyt pian kierron kuntoon ja pääsisitte myös uuteen yritykseen...

Fireweed sulle myös tsemppiä uuteen kiertoon! Voi kun itsellekin löytäisi tuota sun positiivisuutta jostakin.. :)
 
Täällä on kiertopäivä 22/ 28-35. Kp 20 tapahtui kummia, jota tässä vähän itsekin ihmettelen. Kävin nimittäin vessassa ja huomasin pyyhkiessä, että paperiin jäi noin puolen ruokalusikallisen verran verta. Tietysti pelästyin aluksi ,että mitä ihmettä!!!!:O

Ajattelin ,että ovulaatio se varmaan oli, kun mulla yleensä mahaa nippailee kierron keskivaiheilla. No tätä vuotoa sitten jatkui hiljakseen koko päivän. Vuoto ei ollut semmosita tuhruttelua (valkovuodon seassa haaleaa vaal.pun verta tai rusehtavaa verta, jota mulla on joskus tullut kun ovulaatio on tapahtunut) vaan ihan tuoretta verta aina muutama tippa koko päivän ajan, niin että sen kyllä aina huomasi. Ajattellin jo ,että ei voi olla totta, että taasko mulla alkaa menkat! Vastahan ne oli.

No sitten seuraavana päivänä ei ollut mitään ja nyt jäin ihmettelemään ,että mitä ihmettä mun kropassa oikein tapahtui. Onks kenelläkään muulla tullut ovulaation aikaan runsaampaa verenvuotoa eikä vain sitä tuhruttelua?
 
Viimeksi muokattu:
paloma voiha se olla kiinnittymisvuotoa tai jotain keltarauhasen vajaatoimintaan liittyvääkin. En osaa sanoa..

En kyllä nää testissä haamun haamuakaan.. no ei heitetä kirvestä kaivoon vielä. Kokeillaan viikon päästä uudestaan.
 
miss_piggy
Mä en oikein muista että onko nuo one stepin ovistestit tosiaan noin paskoja, että ite testiviivaki saattaa näkyä tosi hailurana? Ku koitin huvikseen tikutella näin kp 18 keskenmenon jälkeen, ja tuli vaan just ja just havaittavasti näkyville ees tuo testiviivakaan.
 
Täällä alko tuhruttelu eilen eli tälle päivälle saapi päivittää kp1/34, yk 6. Positiivista että ilman teroja hyvän pituinen kierto ja ne mun tuntemat tuntemukset sopis siihen että oli ehkä ovulaatiota niin nyt taas uudella innolla tähän kiertoon :)

Paloma, Oi kuulostaapa kovin kiinnittymisvuodolta!!!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä