Toiveissa vauva 2021

Okei! Tarviipa tutkailla vielä. Mulla oli jotenkin luku 50 mielessä, mutta katsompa vielä tarkemmin näitä
Mulla on 50 arvolla jo ihan valtavia oireita :D toki se on yksilöllistä, et millä arvoilla tulee oireita mut mulle on ainakin hematologi kokoajan sanonut et tavoitellaan yli 100 mielellään 150pintaan ja tuo hoitoja tekevä lääkäri sanoi et hoitoja ei edes tehdä jos ferritiini olis alle 75 :D lisäksi ihan pienetkin tulehdustilat voi nostaa sitä ferritiiniä valheellisesti
 
Tänään kp 20 ja aivan jäätävä kuvotus. Aamulla ennen ruokaa meinasi tulla oksu eikä minulle kyllä ikinä ole käynyt vastaavaa aiemmin. Luultavasti joku pöpö kun vointi muutenkin höpsäkkä. Ei mitään kuumetta kuitenkaan ‍♀ vähän epäilyttävää.

@IinesAnkka82 oon vähän hämilläni, meillä ensihoidossa ainakin verensokeri 26 mmol/l on tosi korkea, ja siis viittaa diabetekseen tai johonkin kremppaan
 
Tuosta flunssaisesta olosta sen verran, et viime kierrossa kun plussasin(siis viime vkl), niin mulla oli noin dpo6-8 flunssainen olo..paleli, aivastelin ja olin vähän räkäinen, sit meni ohi. Ja olen todella harvoin oikeasti kipeä, eli luulen et tuo olo liittyi kyllä raskauteen. :unsure: :)
Mä vuodan kuin seula! Ihanaa! Tai siis ihanaa että vuoto alkoi nyt oikein reiluna, eikä sitä tarvitse odotella. Pääsee sit taas jännäilemään ovista.:X3:
 
Minä tulin täältä taustalta jännäilemään kierron loppuvaihetta. Olen viikon verran kärsinyt tosi voimakkaasta kuvotuksesta, mutta mulla samaan aikaan myös antibioottikuuri päällä, joten voi johtua myös siitä (koskaan aiemmin en ole kyl voinut ab-kuurista pahoin). Lisäksi pari päivää sitten kipeytyi nännit, on tosi arat, rintsikoiden poisotto/päälle laitto sattuu, ja suihkussa käyminen sattuu. Tällaista ei koskaan ole aiemmin ollut, ei kyllä myöskään esikoisen raskausaikana.

Huomenna testailen viikonloppumenojen vuoksi, vaikka menkat ehkä vasta ensi viikolla (kierrosta ei tosiaan tietoa, kun vasta heinäkuussa pillerit lopetin). Jännää on!
 
Vihdoinkin menkat alkoi, vain neljä päivää myöhässä. Oli jotenkin tosi outoa että oli niin paljon myöhässä. Mistä lienee johtunut, kun koskaan ei tosiaan oo ollu vielä noin paljon myöhässä, max kp 29/28 ollut.

NYT EN SAA LAITETTUA PUNAISTA VÄRIÄ PUHELIMELLA.
KirJoh89 kp 1, voi poistaa piinailijoista
 
Me päätettiin, että jatketaan sittenkin heti yrittämistä. Kohtu oli ultrassa täysin tyhjä ja kaikki kuten pitääkin. Tää keskenmeno oli jotenkin helpohko. Vuoto kesti n. 10 päivää joista pari vikaa oli jo tosi heikkoa vuotoa, pituudeltaan siis just päivälleen samanverran kuin mun rv 6 keskenmenossa, joten sen arvion mukaan raskaus on varmaan ollut keskeytynyt keskenmeno tai tuulimuna. Mä oon syönyt raskaudajan vitamiineja ja jatkan nyt niillä ja otan lisänö ubikinonia ja oviksen jälkeen jatkan 50-100 mg aspiriinia tai disperiiniä. Gynen mukaan sitä voisin syödä pidempäänkin vaikka plussaisin, sillä meidän suvussa on ollu jonkinverran veritulppaa, niin ennaltaehkäisynä ettei istukkaan muodostuisi mitään verihyytymiä ja näin ollen aiheuttaisi keskenmenoa tai muita ongelmia.

Tämän kaikenlisänä meillä todettiin juuri vesivahinko. Laajuudesta ei vielä tietoa. Mutta jos mun poskiontelotulehdusten syy on tämä, nii se voi myös olla ollu edesauttamassa keskenmenojakin, sillä niillä on todettu olevan yhteys joissakin tapauksissa. Pitänee varmaan ottaa joku vuokra-asunto oman lisäksi. Koska meillä ei ole edes suihkua tällähetkellä käytössä :/

Mutta jatketaan silti ilman ehkäisyä heti ekasta kierrosta, kun keskenmenon jälkeen kroppa on ilmeisesti aika vastaanottavainen, joten ei heitetä hukkaan ekaa kiertoa. Ehkä kaikella on tarkoituksensa.
 
Tänään kp 20 ja aivan jäätävä kuvotus. Aamulla ennen ruokaa meinasi tulla oksu eikä minulle kyllä ikinä ole käynyt vastaavaa aiemmin. Luultavasti joku pöpö kun vointi muutenkin höpsäkkä. Ei mitään kuumetta kuitenkaan ‍ vähän epäilyttävää.

@IinesAnkka82 oon vähän hämilläni, meillä ensihoidossa ainakin verensokeri 26 mmol/l on tosi korkea, ja siis viittaa diabetekseen tai johonkin kremppaan
Multa otettiin siis pitkäaikaissokeri, jossa viitearvot on 20-42mmol/mol. Eli on eri mittayksikkö kuin noissa mol/l. Aamupaastoissa mulla on ollu ongelmaa kun tuppaa olemaan 5.7-5.9mol/l . Mutta tavallaan normaalin rajoissa sekin vielä, paitsi jos raskaudun, saan välittömästi radi diagnoosin.. siks halusin mitata pitkäaikaissokerin kun se kertoo sit muutakin kuin vain yhen paaston tilanteen.
 
Onnea plussanneille!! Ja tsempit uusiin kiertoihin joutuineille<3

Täällä nyt kp 28 menossa, kaksi edellistä kiertoa menkat alkaneet "tänään". Ei tunnu siltä että olisi alkamassa. Yleensä kipu kertoo kyllä heti että nyt alkaa. Mutta tein myös testin äsken joka puhdas nega.
Että sais nyt alkaa menkat ja sassiin!

@Kuumeilija40 pidän peukkuja sulle! Ja niin on, piinapöivät on kyllä nimensä veroiset!
 
Kiitos onnitteluista <3

mut voi laittaa plussanneisiin.

Poistun ryhmästä tämän myötä takavasemmalle.
Mikäli pysyttelisin tässä ryhmässä epävarmuuden ajan, joutuisin olla koko raskauden ajan, sillä pahin pelkoni on esikoisen kohtalon toistuminen eli juuri ennen laskettua aikaa kuoleminen. </3

Olen onnellinen että raskautuminen onnistuu helposti meillä, mutta kaikilla on omat taakkansa eikä tämä helppo raskautuminen takaa vielä onnellista loppua :'( sen valitettavasti tiedän liiankin hyvin.
Nyt on kuitenkin luottavainen ja onnellinen olo. <3

Toivotan sydämestäni paljon onnea yritykseen, erityisesti pitkään yrittäneille tai pienen menettäneille <3
 
Multa otettiin siis pitkäaikaissokeri, jossa viitearvot on 20-42mmol/mol. Eli on eri mittayksikkö kuin noissa mol/l. Aamupaastoissa mulla on ollu ongelmaa kun tuppaa olemaan 5.7-5.9mol/l . Mutta tavallaan normaalin rajoissa sekin vielä, paitsi jos raskaudun, saan välittömästi radi diagnoosin.. siks halusin mitata pitkäaikaissokerin kun se kertoo sit muutakin kuin vain yhen paaston tilanteen.
Noniin, olin siis hakoteillä (ylläri). Ei tule pahemmin meillä mihinkään pitkäaikaissokereihin puututtua. Sorry ^_^
 
Onnea taas plussanneille ❤

Täällä jäi tosiaan koko ovis puuttumaan. Tuleekohan menkat sitten miten....
Voikohan stressi vaikuttaa oviksen puuttumiseen. Tässö kuussa ollut valtavasti työstressiä ja ihan tuntuu loppuun palamiselta.

Harmittavasti nyt vaan odotellaan sitten seuraavaa kiertoa edes alkavaksi. Miestä vähän ärsyttää, kun ei ole nyt juuri ollut edes petipuuhia, kun on kuivaa kun saharassa.
Minulla oli viime syksynä paljon stressiä töissä ja myös siitä, kun raskaus ei lähtenyt alulle. Tuolloin kävin ultrassa ja eipä ovulaatiota näkynyt tulossa. Kierrot yli 30vrk, kun keskimäärin 25vrk. Ei isoa heittoa, mutta kuitenkin pitkistä kierroista pystyi arvaamaan, että ovulaatiota ei tule. Myöskään testeihin en saanut kiinni. Tuli lapsettomuus dg ja ymmärrys siitä, että tämä ei nopeasti onnistu. Pakko hellittää ja olla armollinen itselleen. Myös kilpirauhasen vajaatoimintaan lääkitys. Tammikuussa sain tikkuun kiinni LH-huipun ja joka kuukausi tänä vuonna sama juttu. En keksi muuta syytä viime syksylle, kuin armottoman stressin. Toki kilpparillakin voinut olla vaikutusta.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja Tiukuna
Yhyy mun flo ei usko et on huomenna ovulaatio. Vaikka laitoin et ovulaatiotesti + :( mitä teen? Tai siis saanko sen jotenkin asetettua muuten?

Edit. Se siis kuvittelee et ovulaatio on viikon päästä niinku se olis ilman lääkkeitä
Mitenhän se ei anna merkata sitä :( en oo tuohon törmännyt, kun mulla heitto ollu vaan kolme päivää. Monelta huomenna meno ja miten sitä terolutia alat ottamaan, milloin, millä annoksella ja mihin asti? Laitahan sitten tietoa, miten meni! Tsemppiä! :)
 
  • Rakkaus
Reactions: Tiukuna
Mitenhän se ei anna merkata sitä en oo tuohon törmännyt, kun mulla heitto ollu vaan kolme päivää. Monelta huomenna meno ja miten sitä terolutia alat ottamaan, milloin, millä annoksella ja mihin asti? Laitahan sitten tietoa, miten meni! Tsemppiä!
Meen huomenna inssiin heti aamusta. Ensimmäisiä aikoja oli mihin ne kerkeää ne siittiöt vaan sulattamaan. Huominen on mulle aikataulullisesti tosi huono päivä nii pakko oli ottaa vaan mahdollisimman aikainen aika. Terolutit alkaa sunnuntaina 10mgx2 annoksella ja niitä syödään testipäivään asti joka on 5.9. :D

Olo on nyt sen pregnyl piikin jälkeen ihan sika turvonnut. Maha on varmaan pinkeimmillään kuin koskaan. Ihan useamman kuun raskausvatsalle näyttää. Päänsärky meni onneksi ohi ♥ aiemmin mulla on ollut inssit ainakin helppoja. Pehmeällä katetrilla ja tosi helposti mennyt.

Kauhea kun jouduin siellä lääkärissä pyytämään oikein et "eikö sieltä löytyisi vielä aiempaa aikaa" niin hävettää jotenkin se et pyysin. Oon aina aiemmin ollut heille tosi joustava ja nyt ne oli joustavia. Mut siis hävettää kun ne joutui näkee ekstra vaivaa mun takia. Yleensä siis inssejä tehdään vasta lähempänä puolta päivää. En vaan haluaisi vaikuttaa hankalalle asiakkaalle. Tuolla ne hoitajat ja lääkärit on olleet niin ihania ♥
 
Hienoa, että he joustivat nyt. En usko, että pitävät mitenkään hankalana, nyt vain rentoudut ja toivotaan yhtä sujuvaa inssiä huomiselle ❤ Minulla sattui myös maanantaille todella huonolle päivälle, mutta kyllä kaikki asiat järjestyi.

Harmi, että tullut turvotusta, mutta toivotaan että parin viikon päästä saatte iloisen tiedon. Minullakin jotain sivuoireita mahdollisesti lääkkeistä, mutta pitää toivoa että nopeasti onnistuisi. Onneksi toisaalta on vielä ivf-hoidot vaihtoehtona, toki toivoisi että insseillä tärppää, mutta onneksi vaihtoehtoja on ❤
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: KirJoh89 ja Tiukuna
vierailija
Hei. elikkäs itsellä on sellainen pieni propleema, kun mulla oli kuukautiset tooodella oudot kesti sen 2pv. Oli todella kirkasta vuoto ja eipä hirveenä ollu mitää kipuja(yleensä älyttömän kipiät) ja runsaat. Ei ollut niitä kuuluisia klönttejä ja oli todella juoksevaa. ja alkovat paria pv ajemmin, yleensä säännölliset. Nyt mulla on nännit arat, haistan paremmin, pääkipiä tiuhempaa ku yleensä, itkuherkkyyttä, välillä kylmä ja alavatsassa välillä vihlaisuja ja illalla turvottaa. tai sitten kuvittelen nää oireet :D testit näyttäneet negaa, ollaa miehen kanssa oltu 8v yhessä mutta lasta ei oo kuulunu ja ollaa jopa sovittu ettei sitä ilmeisesti saada. Nyt parin päivän sisällä pitäis olla ovis mutta en oo huomannu oireita. Kohdunsuu alempana ja hieman valkovuodon peitossa. Syön alaselkä kipuun lääkettä, jota ei suositella raskaana olevalle.. oon 27v tuskin vaihdevuodekkaa alkaa.

Sori valmiiksi kirjotusvirheet :D
 
Yhteistyössä