:: Toukokuun Tuhisijat 2009 ::

Kiitos Jeppunen, PilkkuPantteri, Ellen ja Tytti tsempeistä :heart:
Niin, pääasiahan se on, että minä imetän kaikesta huolimatta ja täysimetyksellä ollaan. Ja maidontulo ei ole vähentynyt kumien takia. Kun niinkin voisi kuulemma käydä kun rinta ei saa tarpeeksi viestiä maidon tuottamisesta tai jotain sellaista =)
Googletin äsken jonkun aikaa imetystä vielä ja en mitään uutta kikkakolmosta löytänyt. Elokuussa alkaa imetystukiryhmät taas kokoontumaan, jos sitten menisi vielä siellä käymään. Kotona käynyt imetystukihenkilö ei minua osannut mitenkään auttaa eikä juuri tsempannutkaan :/
Niin ja sain lisäsyyn vielä morkkiseeni googlettamalla kun tajusin, että osa Nupun ilmavaivoista tosiaan johtuvat varmasti imetyssähläämisestä :/
 
eka broilerpiirakka uunissa.Kaks murtikkatuorejuustokakkua jääkaapissa.Nyt voin lepää hetken.Koskakohan sitä ehtis suihkuun.Nyt saatiin ruoka tehtyä,sitte pitää lähtee hakee kakut leipomosta ja juhlapaikan avaimet.Mun vanhemmat,sisko ja hänen poika on kohta meillä perillä. Itsehän ollaan kasattu liikaa hommia yhdelle päivälle.Ja sen lisäksi mökki projekti. Maanantaina mennään tekee mökkikaupat.

Sompio: voi harmi kun en osaa neuvoa sua.Yritä jaksaa. :heart:

 
Pilkkupantteri Minäkin pumppailen maidon pulloon, en tosin yhtä ahkerasti kuin sinä :ashamed: Mut mielenrauhaa saan kun tiedän et ainakin osan saa äidinmaitoa.

Tervetuloa Jeppunen sekä Suveon! :flower:

Mökkikaupat onnistuneesti tehtiin ja nyt on elämä pyörinyt tiiviisti mökin laittamisen ympärillä ettei oikeen palstailemaankaan ole ehtinyt päiväkausiin! :)

Vauvauimaan lähdetään syksyllä mekin! :wave:

Taidan minäkin uskaltautua tota maissivelliä yöksi ainakin lämmittämään sillä meilläkin pahimmillaan herätään syömään 1,5h välein! |O Ja onhan Leevi nyt päivän ylitse 3kk jo! =)

Nukkumaan, jaksamisia etenkin nikunakulle!!


Jasmin ja Leevi 3kk :heart:

PS. Meillä oli 3kk neuvola eilen mutta Leeviltä jäi rokotukset samatta kun on ollut kipeänä :( Ensi viikolla käydään ottamassa. Mittojakaan en voi laittaa kun unohtui neuvolakortti kotiin :ashamed:
 
Lueskelen aina melkein päivittäin tekstejänne vaikken ole seuraanne liittynytkään. Luin tekstisi imetysongelmista. saisinko rohkaista sinua? Älä ole pahoillasi että joudut käyttämään rintakumia, sen avulla voit imettää niin pitkään ja onnistuneesti kun haluat. Itse olen kumin kanssa imettänyt 2 lasta yli vuoden ikäiseksi ja osittain myös tätä nyt toukokuussa syntynyttä. Nyt ilmeisesti rinnanpäät niin venyneet että onnistuu ilmankin ;)
Onko sinulla käytössä imetystyyny? se on loistava apu imetyksessä. Imuotteesta sen verran että voi olla apua että vauva ihan kyljellään, olette navat vastakkain ja kun hän tarttuu rintaan niin annat hänen taivuttaa pään taaksepäin jolloin tarttuu koko rinnanpäähän ei vain nänniin. Lisäksi voit laittaa sideharson kulkemaan rinnan ali ja vauvan olkapään yli, sekin voisi auttaa suojaamaan vaatteita. Tietysti se, että maitoa valuu suupielistä kun syötät - kertoo että olet loistava maidontuottaja :flower:
Toivottavasti joku näistä kikoista auttaisi sinua. Mukavaa loppukesää! =) :)
 
Kirjoititpa hammeskeiju kauniisti ja kannustavasti Sompiolle. Oli kiva lukea :D Minulla on ystävä, joka on kantanut kauheaa syyllisyyttä rintakumin käytöstä vaikka kuinka pitkään. Vasta nyt pikkuhiljaa, kun poika alkaa lähestyä kahden vuoden ikää, on ystäväni pääsemässä siitä yli. Itse en usko rintakumin pilaavan yhtään mitään, se on joidenkin imetyspuritanistien propagandaa. :whistle:

Mutta kyllä tässä muiden imetysongelmista lukiessa tulee pintaan sama tunne kuin silloin imetyksen päättyessa - miten maailman luonnollisimman kuuloinen asia voi olla näin vaikeaa? Toisaalta tietysti paineet täydelliseen imetyksen onnistumiseen ovat nykyään niin kovat, että stressi varmaan tuo näitä ongelmia itse kullekin. Tärkeintä on tietysti se, että vauva saa ravintoa ja kasvaa (edes hitaasti niin kuin meillä :eek: ) oli se sitten rintamaitoa tai korviketta.

Maisa meni eilen ihan veltoksi ja unikseksi rokotteista, mutta tänään on jo taas nauravainen oma itsensä. Vähän taitaa vielä olla lämpöä.

Tänään on vihdoin pitkästä aikaa vähän huonompi sää. Pitää vissiin yrittää tehdä jotain hommia, esim. silittää...
 
Moikka kaikille, pitkästä aikaa taas täällä! En tiedä mitä mä sählään kaikki päivät kun en oo ehtinyt edes tänne, ennen kävin joka päivä! :)

Kiva kuulla taas kaikkien kuulumisia, tervetuloa Suveon ja Jeppunen!

Mullakin valitettavasti imetys päättyi 6 viikon iässä.. Sehän oli ollut koko ajan yhtä tahkoamista kun maito ei koskaan noussut kunnolla, eli ihan sama juttu kuin Jeppusella että imetysten välillä ei maitoa noussut tarpeeksi seuraavaa kertaa varten. Meillähän oli alusta asti melkein joka kerta kauheaa rintaraivoomista, ei vaan suostunut syömään vaikka maitoa jollain kerroilla ihan valui suuhun kun heruminen alkoi. Imuotetta tarkistettiin neuvolassa ja se oli ok, samoin kuin imetysasento.. Tissit tuntui melkein aina tyhjiltä, mutta sehän ei ilmeisesti kuitenkaan välttämättä kerro maidon määrästä. No jokatapauksessa, noin 2 viikon iästä 6 viikon ikään istuin melkein joka päivä sälekaihtimet kiinni aamusta iltaan meidän sohvalla tissit paljaana ja yritin imettää 24/7, koska olin saanut sen neuvolasta ohjeeksi. Jos ei oltu vauvan kanssa sohvalla, niin maattiin sängyllä ihokontaktissa ja yritin imettää. Voitte vaan kuvitella miten turhauttavaa tällainen on kun vauva syö hetken ja sitten alkaa kauhee raivoominen ja hillitön nälkä lapsella.. Huutaa yötä päivää nälkäänsä.... Itsellä kun muutenkin tuossa vaiheessa hormonit jylläs niin voimalla niin tuntui että sairastun masennukseen kun tuntui ettei yhtään pysty nauttimaan vauva-ajasta kun kaikki pyöri tuon maidon nostattamisen ympärillä.. Viimeinen tikki oli kun mulle tuli kohdunsuun tulehdus ja sain kaksi antibioottikuuria päällekkäin. Sehän pisti Oliverin mahan aivan sekaisin ja sitten huudettiin kahta kauheemmin.. Samaan aikaan olin pistänyt ylös mitä vauva syö milloinkin ja kun lisämaidon tarve imetyksen ohella oli 650ml vuorokaudessa, vauvan maha aivan sekaisin ja itsellä hermot aivan reikaleina, soitin neuvolaan itkien että mitä ihmettä mä teen?! No siellä oli onneks ihana terkkari joka sanoi mulle suoraan että nyt lopetat sen imetyksen! Lopetin imetyksen siihen mutta päätin kuitenkin kokeilla pumppaamista. Sitä tein jonkun viikon mutta maitovarastot vaan ehtyi ehtymistään pumppauksesta huolimatta, oli hieman turhauttavaa kun 2 h pumppauksen tulos oli vaan 80ml joka ei riitä edes yhteen syöttöön! Näinpä tein lopullisen päätöksen imetyksen ja pumppauksen lopetuksesta, eikä mennyt monta päivää kun maidontulo loppui kokonaan. Viikon verran saattoi aamuisin tippua muutama tippa, mutta siinäpä se. Alan pikkuhiljaa päästä tuosta nyt yli, mutta se on varmasti arka paikka vielä tosi pitkään.. Ainakin kun syötäm vauvaa pullosta jossain julkisella paikalla niin ihmiset tulevat kauhistuneen näköisinä kysymään että "etkö sä imetä, se on vauvalle parasta ravintoa ja niin helppoa"??!??!?! Niii--in.. Mielellään imettäisi, en ollut ikinä kuvitellutkaan että maailman luonnollisin asia, imetys, ei onnistuisi multa. Mutta täytyy sanoa että olen tehnyt oikean päätöksen, maailma näyttää paljon kirkkaammalta ja vauvasta pystyy nauttimaan paljon enemmän nyt kun ei tarttee itkee tihruttaa koko ajan! :) Ja vauvakin voi paljon paremmin kun ei tarvitse koko ajan olla nälässä!

Nyt Oliverin mitat oli hieman päälle 7 vkon iässä 6270g ja 61cm! Eli nyt alkaa tulla lihaa luiden ympärille, ennen oli sellainen pitkä laiheliini! :D

Ruokaa menisi vaikka kuinka, yli litra päivässä. Miten muilla? Sitten ruokailuvälit tuppaa olemaan max. 2-3h, olen nyt vasta tajunnut että olen koko ajan antanut korviketta liian pieniä määriä kerralla pojan painoon nähden, ei ihme että välillä heräilee yölläkin 1,5 h välein! Mutta toisaalta ei se jaksa syödä kerralla enempää kuin 120-140ml, ainakaan yöllä! Yhden kerran kun oli oikeen nälkä niin söi vajaa 200ml kerralla. Mietin kans ton maissivellin antamista yötä vasten kun tosiaan nukkuu kyllä ihan ok ekan unipätkän (4-5h) mutta sen jälkeen heräilee 1,5h-2h välein syömään.. Ei jaksa syödä ilmeisesti niin paljon kerralla maitoa että pitäisi nälän pidempään. Minkälaisia kokemuksia on tuosta maissivellistä tän ikäiselle niillä jotka on sen jo aloittanut? Onko tullut masuvaivoja?

Sompiolle kovasti jaksamista ja tsemppiä tuon imetyksen kanssa, sitkeä sissi olet! :) Toivottavasti teillä imetys jatkuu jos niin toivot ja helpottuu nuo vaikeudet!

Bikinikunnossa en todellakaan ole, lähtöpainoon matkaa vielä 7kg ja siitäkin haluaisin tiputtaa vielä 4kg. Nyt siis paino vielä 76kg.. :eek: Olin niin luottanut että imetys tiputtaa kaikki kilot, nyt pitääkin sitten itse tehdä jotain asian eteen... hehe.

RockMummy & Oliver 7 vk 5 pv
 
Hei! Olen seurannut keskusteluanne mutta olisi mukava joskus osallistua itsekin, jos vain mukaanne mahtuu; samat asiat kun askarruttavat täälläkin. Tyttömme syntyi 30.5. Huomasin, että PilkkuPantteri mietiskeli vauvansa kokoa ja lohduksi voin kertoa, että ei meidänkään tyttö erityisen pullero ole. Syntyessään painoi 3945 ja nyt kaksikuukautisneuvolassa painoa oli 5035. Pituutta taas oli tullut reilusti, vähän reilut 60 cm (50 cm syntyessään). Neuvolantäti ei ollut yhtään huolissaan. Energia on mennyt kuulemma pituuden kasvattamiseen. Hän sanoi, että tärkeintä on, että vauva kasvaa tasaisesti eikä kasvu pysähdy. Voit siis varmaan olla huoletta, jos neuvolassakaan ei asiaan puututtu.

Anki & vauveli 8 vk 5 pv
 
Kiitos kaikille tsempityksestä :heart: :heart:

Hammaskeiju Kiitos tsempistä :heart: Olen kuullut aikaisemminkin, että rintakumilla on ollut onnistuneita imetyksiä pitkään. Imetän yleensä makuullaan, mutta imetystyynykin on neuvolasta lainassa. Makuullaan on meidän helpompi kummankin olla ja vaatteet pysyy yleensä kuivana. Lakana vain kastuu :D Mutta pidän yleensä sängyssä omaa imetyslakanaa.
Olen yrittänyt tsempata tuota napanapaa-vasten asentoa, mutta silti ei onnistuta ilman rintakumia.

RockMummy ja PilkkuPantteri Myötätuntohalit teille :hug: :heart: Minäkin aina ajattelin, että imetys olisi helppoa ja luonnollista. Että jos maitoa riittää, niin imetys onnistuu keltä vain ja missä vain. Eipä ollut asia niin, yllättävän paljon on imetyksenä kanssa ongelmia.

Tervetuloa mukaan Anki :heart:

Viime yö meni aivan loistavasti ja Nuppu heräsi syömään vain kerran neljältä ja seuraavan kerran kasilta. Mutta tänä iltana tahkotaan nukkumisen kanssa :headwall: Ei nuku, itkee vain :ashamed:
 
Heippa!

voi sentään se on sitte jo elokuu ja kaikkien vauvelit jo kaks tai kolme kuisia!!! justhan me vasta tuolla odottajissa jänniteltiin ekoja ultria :D mihin tää aika oikein menee!!?

tervetuloa uudet joukkoomme :flower:

sompio: imetän kans täysin rintakumeilla ja imetin esikoistakin koko sen 5kk kun imetin.. se onkin kumma asia että miks ihmeessä siitä tuntee jotenki huonoo omaatuntoa tai epäonnistumista kun kumeilla imettää??! täytyis vaan tajuta ettei siinä ole mitään pahaa tai väärää ja tosiaan on hienoa että ylipäätään imettää tai että vauva saa rintamaitoa olipa se sitten pullosta tai kumin avulla.. mutta kyllä itsekin koin taas epäonnistumisen tunteen kun tajusin että tämäkään lapsi ei saa otetta rinnasta ilman kumia vaikka esikoisen kohdalla koko 5kk:n imetys aika kumeilla onnistui loistavasti! no nyt oon ihan sujut jo sen asian suhteen että kumeilla taas imetetään sen aikaa kun imetetään ja en edes enää viitsi huudattaa tyttöö ja kokeilla pelkkää rintaa suuhun kun otetta ei kerran saa niin ei saa!

mulla on usein käytössä maidonkerääjät ja jos imetysväli on hiukankin pidempi eli rinnat täynnä niin teen näin: otan maidonkerääjän ja lypsän ensin siitä rinnasta josta alan imettää niin enimmän siihen kerääjään juuri sen takia ettei maitoa tule alkuun liian paljoo ja suttaa jokapaikkaa.. sitten kerääjä siihen rintaan josta en ala imettään ja kumi toiseen.. tyttö syö ja sitten kaadan kerääjästä maidon pulloon ja joko säilön tai syötän pullosta.. ja kerääjän avulla se toinenkin tissi on jo valuttanut enimmät maidot pois joten suttua ei tuu :) jos imetysvälit on tiheet niin kerääjää en silloin tarvi mutta esim. yöllä ja pidempien välien jälkeen päivälläkin.. muuten meilläkin jos annan täydestä rinnasta kumilla niin tulee niin paljon alkuunsa maitoa että usein tyttö vetää vääräänkurkkuun tai sylkee muuten vaan osan pois kun ei ehdi sitä tahtia niellä kun tulee..
masuvaivoista vielä kumien käytön takia meilläkin on tytöllä paljon ilmavaivoja mutta onneksi ilma tulee pois eikä kierrä juurikaan masussa.. kunnon röyhtäytykset täytyy aina muistaa ja masullaan pidän aina kun vaan viihtyy..

hohhoijaa tulipas sepustus :) mutta kovasti voimia sompio imetykseen :hug: ja koita olla stressaamatta liikaa!!

maissivelli: aion kans pian varmaan velliä alotella kun iltasin olen nyt jo jonkin aikaa antanut korviketta ja sitä välillä menee kans imetyksen lisäksi melkein 200ml.. meillä tyttö siis on oikein iltatankkaaja :D mutta miten ja mistä te sitä annatte??? tuleeko se ihan normaalin maitotutin läpi pullosta?? ja sekotatteko korvikkeeseen vai ihan pelkästään?? esikoiselle aikanaan annoin peruna-porkkana velliä 3kk lähtien sekoitettuna korvikkeeseen puolet ja puolet aina iltaisin ja se ainakin tuli ihan maitotutin läpi pullosta.. vellituttia kokeilin mutta siitä tuli niin paljon kerralla että meni vääräänkurkkuun heti.. nyt aattelin että jos kokeilis kans tota maissivelliä..

nyt nukkumaan :)

höpöliini ja Noora 2kk3pv
 
vielä sompiolle: :) mä taas en pysty ollenkaan noilla kumeilla imettään makuullaan! ei sitten mitenkään onnistu ja jos joskus koitankin niin tyttö pulauttaa heti kun on ihan vaakatasossa sitten ja siinä tosiaan meillä vasta sutataankin :D istuessa imetän niin että tytön jalat roikkuu polvieni päällä joten asento on aika pysty niin pulautuksia ei juurikaan tule ja saa syötyä ihan hyvin.. joskus olis kyllä ihanaa maata samalla kun imettää ja varsinkin yöllä mutta siitä ei tosiaan tuu yhtään mitään ni ylös aina noustava ja sitten vielä tosiaan se kerääjien kans pelaaminen..

 
Kiitos Höpöliini :heart: Ei minulla sinänsä morkkista ole siitä rintakumilla imettämisestä. Toki olisi hienoa osata imettää ilman. Olen vain niin kyllästynyt sen kumin kanssa sähläämisen juuri tuon sotkemisen takia ja sitten kun pitää yöllä nousta huuhtomaan yms.
Varsinkin kun ollaan jossain käymässä, niin inhottavaa aina sählätä sen kumin kanssa ja sitten vaihtaa body kun ollaan kasteltu. Laitan kyllä harsoa tai joskus liivinsuojan siihen meidän väliin, mutta silti usein Nupun vaatteet menee vaihtoon.
Tsempit sinulle kanssa imetyksen kanssa, varsinkin tuon asennon kanssa :hug: Meillä kanssa puklaaminen olisi vähempää jos syötäisiin istualtaan, mutta makuulla se on kuitenkin helpompaa, niin siksi suosin sitä kotona. Ja makuullaan syötän esim. mummilassa tai muussa tutussa paikassa.
Röyhtäys tulee lähes joka kerta, mutta esim. yöllä jos nukahtaa tissille niin röyhtäyttäminen jää. Nostan vain omaan sänkyyn. Saatan pitää hetken olkapäällä pystyasennossa, mutta ei siis tule unissaan röyhtäisyä.
Minä imetän välillä samasta rinnasta useamman kerran peräkkäin, jotta maitoa tulisi vähemmän. Mutta Nuppu on ilmeisesti laiska imemään ja maitoa pitää tulle heti ja riittävästi. Jos ei tule, niin sitten alkaa sellainen raivoaminen että. Siksi en paljon uskalla lypsääkään etukäteen, että syöminen onnistuisi. Usein tissin vaihto auttaa raivoamiseen, kun toisesta tulee taas heti enemmän.
No, ihmeen hyvin tässä on jaksanut tämän alun taistella ja kai tässä jaksaa kun tuntuu maito kuitenkin tällaisenaan riittävän. Viime yönä oli ensimmäistä kertaa 7 tunnin syöttöväli :eek: Tai oikeastaan 8 h, koska viimeinen syöttö oli vain sellainen lohtutissi, johon nukahti muutaman imaisun jälkeen.
 
Me ollaan taas Kiinassa. Pitkä lento sujui tosi hyvin, ensin nukuttiin kotoa lentokoneeseen asti. Edes turvatarkastuksessa ei herätty. Lentokoneessa saatiin onneksi baby bassinet -paikka ja siinä nukuttiin melkein koko lento, kahta tankkausta lukuunottamatta. Meillä olikin onneksi yölento. Lentokentältä meillä oli noin 3 tunnin ajomatka kotiin ja sekin vielä nukuttiin. Eli helppo oli matka. Ja täälläkin oli rytmi heti kohdallaan.

Maisojen äidit Kerttu ja pilkkupantteri: ei tämä meidänkään mies mikään jättiläinen ole. Kaikki energia menee nähtävästi pituuskasvuun. Paino oli 2 kk neuvolassa 5470 (3785) ja pituus 63 (53). Alussa mentiin jopa -2 käyrillä, mutta nyt ollaan jo nollassa. Alun painon kerääminen oli todella hidasta syntymäpainon kasaansaamiseenkin meni aikaa 2,5 viikkoa.

Imetyksestä: meillä imetys onnistuu vaihtelevalla menestyksellä. Tänään ei mitään raivoamista ole ollut. Mutta yleensä päivällä on. Luultavasti imuote voi olla vähän väärä ja lisäksi on laiska imemään. Huoli on kova, että saako tarpeeksi maitoa. Millään en tahtoisi antaa lisämaitoa kotona ollessa, kun en jaksa kyllä hörppyyttää sitä ja pullosta kun on aina osannut syödä enemmän kuin paremmin. Ja minä olen kyllä usein esim. kylässä tai kaupassa ollessa antanut pullosta korviketta, kun pumppaamalla ei oikein maito nouse. Eli usein saa kyllä yhden syöttökerran pullosta Lisäksi en ole oikein hyvä imettämään, jos olosuhteet eivät ole hyvät (hyvä ja matala tuoli ja tyyny). Ihan vain sylissä, siitä ei oikein tule mitään. Meillä imetyksen onnistumiseen on ehkä eniten vaikuttanut mun hankkima imetystyyny. Siinä vauva saa olla kyljellään, eikä minun tarvitse kannatella vauvaa lainkaan. Nuo rintaraivarit saavat kyllä kovin miettimään imetystä ja kun oma tunne on, ettei sitä maitoa ole kovin paljon. Lisäksi yritän imettää mahdollisimman paljon, kun tuntuu että heti korviketta annettaessa tuntuu maidon määrä vähenevän. Monesti on kyllä tullut imetyksen lopettaminen mieleen. Itse olen kyllä hieman pettynyt tähän ennen vauvan syntymää saatavaan imetysinfoon muutenkin. Sitä jankutetaan niin kovasti imetyksen tärkeyttä ja onnistumista ja itse ainakin saan kamalan morkkiksen jo siitä, jos edes ajattelen imetyksen lopettamista. Hyvin ovat ainakin minut saaneet syyllistettyä. Täällä kuitenkin huomaa, miten paljon ongelmia sen imetyksen kanssa on, eikä sen onnistuminen todellakaan ole helppoa.

Että sellaista tänne. Muuten poika on sellainen semi-tyytyväinen. Tänään aamu oli yhtä itkua ja illalla sitten ei mitään ongelmaa. Usein liitän nuo itkut nälkään, kun korvikkeen jälkeen on kyllä mielestäni selvästi tyytyväisempi, mutta illalla nimenomaan sai tänään vain omaa maitoa. Joten ei tuokaa teoria taida pitää...
 
hei vaan!

En ole taas aikoihin kirjotellut vaikka oonkin lukenut teidän juttuja. Mutta haluan kertoa kanssa meidän imetystarinan...

Meillä meni tytön kanssa sukset ristiin imetyksen kanssa alusta asti. Synnärillä jo neiti raivosi tissillä, milloin sen takia kun maitoa ei tullut ja milloin sen takia kun oli vaan tarve imeä ja tissistä tuli maitoa... no, sitten oli imetysasennon hakemista, toisesta tissistä ote saatiin paljon helpommin ja siitä herui paremmin... oli imetysmaratoneja, tiheän imun kausia, ja huippuna rintaraivarit ja kolmen päivän tissilakko. Olin suunnitellut että imetän täysimetyksellä ainakin 3 kk ja osaimetyksellä siihen saakka kun on 6 kk. Mutta sain huomata ettei paljon auta vaikka kuinka suunnittelee ja toivoo että onnistuisi.

Meillä imetys oli siis pelkkää sähläystä koko ajan. Ei mitenkään päin helppoa ja luonnollista. tyttö sähläsi aina ollessaan tissillä: pää heilui, kädet viuhtoi, jalat potki... nänni otettiin suuhun, työnnettiin pois, otettiin uudestaan, tissistä milloin suihkusi maitoa, milloin ei herunut tarpeeksi nopeasti... AINA joku oli pielessä.

Ehkä jos saan toisen lapsen joskus, ehkä osaan suhtautua eri tavalla, tiedän miten mun kroppa toimii ja ehkä jos lapsi ei olis aivan näin tulisieluinen ja tuohottaja kuin meidän neiti niin ehkä silloin imetys voisi onnistua.

Meillä siis mentiin täysimetyksellä 1 kk, toinen kuukausi hienosti osailmetyksellä ja kolmas kuukausi olikin pelkkää tappelua. Sitetn päätin että ANTAA OLLA. Ei ole sen arvoista että äitiä suututtaa kun tytär ei syö ja tytär hermostuu kun vaistoaa äidin mielentilan... siinä itki sekä äiti että lapsi. :ashamed: Nyt on kaapissa korviketta ja velliä ja tyttö on tyytyväinen.

Ei sähläystä, ei huutoa, ei kiukuttelua. :heart:

ja sen verran vielä että tunsin pitkään syyllisyyttä siitä että en onnistunut imetyksessä. ja mun mielestä se on NIIN SYVÄLTÄ että vaikka tekee mitä ja ei onnistu niin silti kokee olevansa PASKA äiti kun ei nyt voikkaan antaa lapselleen parasta mahdollista ravintoa. Tämä imetysvouhkaus on mennyt liian pitkälle. :/ Nyt päätin vain että lopetan ja en enää koe huonoa omaatuntoa siitä. Meidän lapsi on ihana ja iloinen ja ennen kaikkea TYYTYVÄINEN kun saa tarpeeksi ruokaa ilman tappelua. :) Se kai on tärkeintä että lapsi kasvaa. :heart:

Haluan Sompiolle sanoa että teet kaiken minkä pystyt, ja kun alkaa tuntua pahalta ja siltä että itkettää vain koko asia niin anna itsellesi armoa. :heart:

EM ja tytär kohta 3 kk :heart:
 
Olipa ihana lukea sun tarina ElinaMaria, kuin lukisi omaa imetystaivalta! Hienoa että sinäkin olet antanut itsellesi armoa ja lopettanut imetyksen. Mulla siis sama juttu ja nyt äiti ja vauva voi paremmin! Itse koen kanssa ihan järjetöntä syyllisyyttä vieläkin siitä etten pystynyt imettämään ja koko ajan tuntuu että kokeilinkohan kaikki keinot ja mitä tein väärin.. Tuntuu että täytyy olla jotain mitä tein väärin... Turha kuitenkaan jossitella enää ja tosiaan jos joskus saan toisen lapsen niin ehkä osaan ottaa alun muutenkin rauhallisemmin, enkä heti panikoi kaikesta. Se alun stressi ja lievä baby blues varmaan osittain vaikutti just siihen imetyksen epäonnistumiseen. Ei kai sitä maitoa heru kunnolla jos ei muista syödä, koko ajan itkettää jne, kai vauvakin sen vaistoaa! Annetaan kaikki itsellemme armoa tässä asiassa. Suomi on niin imetyskeskeinen maa että helposti leimataan ei-imettävät aivan paskoiksi äideiksi, vaikka imetys olisi loppunut tahtomatta. Ainakin itse koen näin, joka päivä saa olla selittelemässä ties kelle miksi en imetä... huh, kyllä välillä ottaa päähän!

No, piti taas purkaa.. :) Onneksi tässä meidän porukassa kaikki on niin kannustavia tyyppejä eikä leimaa toinen toisiaan! :heart:

RockMummy & Oliver 8 vk
 
EM Kiitos tsempistä :heart: On se vain vaikeaa imetys monilla. Älä sinäkään tosiaan kanna enään huonoa omaatuntoa imetyksen lopettamisesta. Kaikkesi olet tehnyt ja nyt olette tyytyväisempiä kun saatte syötyä tarpeeksi. Tuleeko pullon kanssa mitään raivareita vai meneekö hyvin syöminen joka kerta?

Käytiin tänään miehen kanssa kesäteatterissa ja oli tosi kiva esitys :) Nuppu oli kummitädillä hoidossa ja nukkui lähes koko ajan :heart: Eivät ehtineet edes maitoa lämmittää kun tultiin pihaan ja Nuppu pääsikin tissille. Kummitäti taisi olla jopa pettynyt, kun ei päässyt kunnolla hoivaamaan ja seurustelemaan.
Äidille vain oli tosi kova paikka jättää hoitoon. Vaikka hoitajaan luotinkin täysin. Itkeä tihuutin jo ennen esityksen alkamista ja olisin suurinpiirtein ollut valmis lähtemään heti takaisin. Ja esitys oli koskettava ja itkin melkein koko ajan. Olin Nupun jättämisestä niin herkässä mielentilassa, että itku tuli koko ajan :)

*muoks* Ja Nuppu täytti tänään 2 kk :heart:

Imetyksestä annetaan mielestäni kyllä väärää tietoa siinä suhteessa, että lähes kaikilla äideillä maidontulo on riittävää ja kaiken kokoisilla nänneillä ja tisseillä voi imettää. Tämä ketju jo on todistanut molemmat väitteet vääriksi.
 
Jos minäkin tästä imetyksestä...
Rockmummy ja muut älkää tunteko huonoa omaatuntoa siitä että lapsi on pulloruokinnassa. Se ei tee teistä mitenkään huonoja äitejä. Pääasia on että lapsi saa riittävästi ruokaa ja on tyytyväinen. Minusta se on aivan sama imettääkö vai antaako ruuan pullosta.
Imetystä pidetään kyllä minunkin mielestä ihan liian helppona ja luonnolisena. Ja kaikkea muuta.
Sompio voin vain kuvitella miltä sinusta on tuntunut kun jätit Nupun hoitoon
:hug: Meillä ei olla viellä raaskittu jättää Ollia hoitoon. :ashamed: Vaikka ihan kahdenkeskeinen aika miehen kanssa kuulostaa ihanalta.

Tytti ja Olli 9vk 6pv
 
mulla on ihan kauheen paha mieli ja hirvee stressi!
meidän pojalla se mansikkaluomi menee vaan pahemmaksi ja kipeemmäksi... nyt ootan vaan aamua, että päästään lääkäriin.
siihen luomeen tuli semmonen kellertävä keskiosa, joka välillä kuivu ruvelle ja välillä oli märkivän näköinen. kaks viikkoo sitten tiistaina tosiaan käytiin lääkärissä ja se sano, et ei syytä huoleen, ihan normaalia, kun on luomi lähdössä pois. no sitten se alkoi tulla ihan kosketusaraksi ja perjantaina soitin neuvolaan ja ne käski laittaa jonkun rasvataitoksen päälle, ettei rupi tartu vaatteisiin. kuulosti musta tyhmältä, ajattelin et ois kuitenkin parempi antaa sen hengittää.
no tänään oltiin rippijuhlissa ja jouduttiin vauvalle pukemaan vaatetta, niin laitoin sitten ne laput siihen päälle. ja koko juhlissaolo aika meni vauvan kiljuessa ja huutaessa kivusta. lopulta tajusin ottaa rasvalapun ja sideharsotaitoksen pois. rupi oli siellä alla revennyt ja sieltä valui nestettä!
voi, että sitä pienen itkun määrää, mitä tänään on kuultu :'( . molemmat ollaan itketty kauheesti. nyt se onneksi nukkuu. mutta parku alkaa heti kun vaikka itse huitaisee kädellä luomeen... luomi on vielä kaikenlisäksi ihan vaipan kauluksen kohdalla, niin että vaippa pitää taitella kapeammaksi ja silti välillä se osuu luomeen.
toivottavasti saadaan lääkäri mahdollisimman aikaiseksi huomiselle. mun pitää varmaan viedä poika sinne pelkässä vaipassa, ettei siihen mikään osuisi. oon niin poikki, päätä ja mahaa särkee. voi, kunpa voisin ottaa itselleni sen kivun, mitä tuo pikkuinen vauvani joutuu kokemaan...

maissivelli on meillä nyt aloitettu ja kolmatta iltaa sitä syödään. ekana iltana annoin 20ml ja maitoa 120 ml, tokana iltana 50 ml ja maitoa 100 ml ja tänään 70ml ja maitoa 100ml. tänään jäi kyllä suurin osa syömättä, kun nukahti reppana kesken syötön sitteriin. ei ole tullut mitään masuvaivoja.

imettämisestä: mä oon kanssa nyt melkein päättänyt lopettaa imetyksen. tai viime aikoina oon oikeastaan vaan pumppaillut ja sitten pullosta syöttänyt, kun poika on alkanut hylkiä rintaa. varmaan juurikin tuon kipeän luomen takia, joka imettäessä aina osuu johonkin ja sitten alkaa itku. luulen, että yhdistää kivun tissiin :/ . nyt alkaa pumppaaminenkin jo tuntua tyhmältä, kun vaikka maitoa tulee suihkuna, niin pulloon sitä saan n. 90ml, tosi hyvällä tuurilla joskus 150ml. ja poika syö kuitenkin kertasyötöllä n. 200ml. eli vaikka imettää vielä voisinkin luomen hoidon jälkeen, niin mun maito ei kuitenkaan riittäisi vaan joka imetyksen lisäksi täytyisi antaa korviketta. tosi haikee olo kyllä on, ei niinkään syyllinen. tulee vaan ikävä sitä yhteistä läheistä hetkeä. senkin takia on jo itketty :'( .

yellow + Pyry vajaa 3kk
 
RockMummyn ja ElinaMarian imetysstoorit ovat kuin suoraan omasta elämästä. Kuten EM sen tiivisti: aina tuntui jotain olevan pielessä. Tosin täällähän myös pullosta syöminen on neidille välillä yhtä tuskaa, ja maitoa (oli se sitten rintamaitoa tai korviketta) menee kerralla max. 100 ml. Ihan kateellisena luen, kun muiden vauvat kittaa 200 ml kerralla. Kuinka usein teidän reippasti syövät vauvat syö? Meillä syödään päivällä 2-3 h välein, illalla vähän tiuhempaan ja eka unipätkä on n. 4-5 h, sitten 2-3 h rytmi alkaa taas. Vellit alkaa vilkkua mielessä täälläkin.

Huono äiti- tunne kyllä seuraa pullon mukana, vaikka ei pitäisi. Kaikki ystävät ovat tukeneet asiassa, eikä siltä suunnalta ole tullut mulkoilua, mutta anoppi selvästi pitää minua syyllisenä. Olisittepa nähneet sen naaman, kun iskin korvikepurkin pöytään. "Etkö sinä enää lypsäkään?" Mun tekisi melkein mieli syyttää sitä imetyksen epäonnistumisesta, kun se koko ajan vaani sitä touhua, kun siellä oltiin ja hermostutti mut joka kerta. :kieh: No, turha tässä on mitään syyllisiä etsiä, *ituttaa vaan se sen touhu.

Yellow onpa teillä ollut rankkaa tuon luomen kanssa! Toivottavasti lääkäristä löytyy apu. Onko kipulääke auttanut pojan tuskiin yhtään?

Sompio, hienoa, että raaskit jättää vauvan hoitoon! Itse olen jo vähän haaveillutkin siitä, mutta reilu viikko sitten kun piti mennä kahdestaan leffaan, niin MIES ei halunnutkaan antaa vauvaa mummolle hoitoon. Ja minä olin ihan orientoitunut hetken vapauteen, joten jopa vähän harmistuin :ashamed: Vauva on rakkain asia maailmassa, mutta lyhyt hetki olisi ihanaa olla kahdestaan. :saint: Mutta torstaina olenkin sitten itse erossa vauvasta useamman tunnin, kun Madonnan keikka kutsuu. Hoitaja on ihan mukava tuttu, mutta ei kukaan sukulainen, kun mies ei työmatkan takia pääse lähtemään lapsenlikaksi. Vähän kyllä jännittää ja tunnen aavistuksen verran huonoa omatuntoa. Mutta Maisa varmasti pärjää paremmin kuin minä :) Keikan jälkeen onkin sitten varmaan jo tosi kova kiire neidin luokse.

Ihanaa, että on tämä palsta ja vertaistukea. Täällä tilittäminen ja muiden kokemuksista oppinen auttaa tosi paljon omassa äitiydessä. Karisee pahimmat ahdistukset :D

Jaaha, neiti on jo nukkunut ekoja päikkäreitä yli puoli tuntia, täytyy mennä itse perässä.
 
Jeppunen aloitin maissivellin kun poitsu oli tasan 2kk.. Ensin laitoin 20ml velliä ja 80ml maitoa, seuraavana päivänä laitoin jo 50ml velliä ja 50ml maitoa, koska ei tullut mitää masuvaivoja,niin kolmantena päivänä laitoin jo 80ml velliä ja 20ml maitoa.. nyt annan pelkkää velliä illalla ja vetää 150ml (taitaa olla Hyvää) :).. aamusin laitan maitoa vähän sekaan..
Mä käytän sitä vellituttia, pelkkä velli tulee hyvin, ei liian nopeasti ulos,mutta jos maitoa vähänkin seassa niin sitten normaali maito tutti, pursuaa muuten vauhdilla ulos! :D

Meillä syödään 1-2 tunnin välein päivällä, kun ollaa pelkällä maidolla. Aamulla kun saa vellivä niin pärjää 4 tuntia ja illalla vellillä nukkuu sen 8 tuntia ennen ku haluaa maitoa..

Toukotytsy+Jami 2kk + reilu 2vko
 
Sompio mäkin pelasin ton rintakumin kanssa sen ekan kuukauden ja sitte lopetin koko rinnan antamisen, koska maitoa oli aina joka puolella ja yöllä oli niin niin vaikea unenpöpperössä saada kumi paikoilleen ja vauvan suu vielä siihen niin että jotain tulee ulos.. :D + että sai aina roudata kumia mukana.. hankala kuitenkin juu! :ashamed:
Kyllä ton korvikkeen kanssa on niin paljon helpompaa plärätä.. ! :)

Meilläkin poitsu ollut jo hoidossa ja yökylässäkin mummilassa..
On se kyllä niin ihana saada olla vaan ja mennä miten haluaa edes yhden päivän/yön.. käytiin nim. kotkanmeripäivillä yms. :) Kivaa oli!
Ja hyvin oli Jami ja Mummi pärjännyt.. Kilttihän tuo on, itkeskelee vaan kun nälkä yllättäää! ja käy nukkumaan 21-22 ilman hyssyttelyjä yms.
 
Rockmummy ja pilkkupantteri kyllähän mulla ikävä tulee imetystä. Ne hetket kun se onnistui (öisin yleensä) niin onhan se läheisyyden tunne lapsen kanssa jotain ihanaa. :heart: Mutta mulla ei tule ikävä sitä kaikkea stressiä ja sähläystä... ja kyllä tämä päätös oli vaikea ja etenki se että myöntää itselleen että epäonnistui... mutta oon tehnyt tätä "eroa" nyt jo muutaman viikon ja alan olla sujut sen kanssa.

sompio ei pullon kanssa ole mitään ongelmaa. :) Siitä kyllä kelpaa syödä... :p

pilkkupantteri meillä tyttö syö kerrallaan yleensä 80-150 ml. Riippuen vähän ajankohdasta... joskus on vetäissyt 200 ml mut sitä ei tapahdu kovin usein. Ja meilläkin on syöttövälit päivisin sen 2 tuntia. Ei pidä maito ja velli nälkää kauempaa meidän tytöllä... siksipä varmaan aloitellaankin soseita tuossa viikon parin kuluttua. :)

Velliä meillä syödään aamulla perunaporkkanavelliä sellainen 120-150 ml, päivällä maissivelliä maidon kanssa sekoitettuna siten että 60 ml velliä ja 60 ml maitoa, illalla maissivelliä sellainen 150 ml. (kerran meni 200 ml). Jos on pelkkä velli niin käytän vellituttia, jos on maitovelli sekoitus niin käytän tavallista Aventin 2-tuttia. :)

 
Tytti Me oltiinkin kokonaiset 3,5 h pois Nupun luota :D Ihan niinkuin sinä aikana nyt maailma olisi kaatunut :)

Yellow Tsemppiä ja jaksamista mansikkaluomen kanssa :hug:
Jos haluat vielä imettää, niin pumppaile vain ahkerasti. Se, että et heru pumpulle, ei välttämättä tarkoita sitä että maito olis vähentynyt ja ei riittäisi imetykseen. Minulla sitä maitoa pursuaa aina ihan tolkuttomat määrät imetyksen välillä, mutta silti pumppaaminen on välillä tosi vaikeaa. Välillä saan pumpattua 40 ml ja välillä 90 ml.

PilkkuPantteri Hyvää konserttireissua :heart: Kylläse Maisa pärjää.
Meillä mies oli kuin viilipytty ja kiusoitteli minua koko illan ikävästäni. Mutta kyllä itsekin sylkytteli ja leperteli Nupulle siihen malliin, että otti se isillekin koville hoitoon jättö, ei vain myönnä :heart:
Jaksuja anopin kanssa :hug:
Olen samaa mieltä, että tämä on korvaamaton tuki tämä palstailu :heart: Olette kaikki niin ihania ja tsemppaavia :heart:


Anteeksi, että hehkutan, kun tässä on monelle imetys ollut niin suuri pettymys :ashamed:
Mutta minä olen saanut taas tässä uutta voimaa tuohon imetykseen. Meillä on nukuttu nyt 3 yötä tosi hyvin :heart: Ensimmäinen nukkumispätkä on ollut 6-7 tuntia ja toinenkin 3-4 h. Ja siis pelkällä rintamaidolla :heart: Kaiken tämän sähläämisen keskellä me kuitenkin sitten onnistutaan ja Nuppu vetelee usein 3-4 tunnin päiväuniakin vaunuissa. Eli kyllä minä jaksan tätä jatkaa ja pyykkiä vain pestään sitten paljon sotkemisen takia :D
Minäkin jo sitä vellitä ehdin harkita iltasyömiseksi, mutta annetaan toistaiseksi olla ja mennään näin niin kauan kuin hyvltä tuntuu :heart:
 
PilkkuPantteri Jaksuja anopin kanssa. Me ollaan lähdössä viikoksi mökille joka on anoppilan lähellä ja mua ottaa nuppiin jo valmiiksi... Ei siis mökki vaan ne anopin loppumattomat ohjeet...Viimeksi se mulle selitti että mun TÄYTYY keittää jostain kauraryyneistä ja sokerista ja tavallisesta maidosta lapselle velliä niin sitten se nukkuu hyvin... Koitin sille sanoa, että meillä nukkuu 8-10h yöunia ihan pelkällä maidolla... Muttakun HÄN on niin tehnyt ja POIKA oli niin hyvin sillä kasvanut... Välillä tuntuu ettei ole antanut mulle anteeksi, että menin TYTÖN tekemään kun eihän HÄNEN poikansa voi tyttöä tehdä... Muita legendaarisia hoito-ohjeita on esim se, että hedelmämehuja kuulemma pitäisi jo antaa ja saunassa käyttää... Ehkä niin on tehty -60 ja -70 luvuilla kun hän on omat lapsensa saanut, mutta ei enää. Kyllähän tuo kovasti häärää tytön ympärillä, mutta...onneksi asuu 300km päässä :whistle: Ja kyllä sitä jotenkin aina sen hetken kestää kun puree hammasta ja koittaa hokea itselleen, että ei se tarkoita pahaa, on vaan sen luonteinen että puuttuu ihan kaikkeen... (tulipahan purkauduttua) :ashamed:

Imetyksestä
on ollut puhetta. Meillä mennään täysimetyksellä ja hyvin tuntuu maito riittävän. Mie olin tosin hommannut korviketta valmiiksi jo ennen Pepin syntymää, että jos ei onnistu niin en ota siitä stressiä vaan annan sitten sitä. Yllätyksekseni imetys onkin sujunut hyvin. Mutta ei se tee todellakaan huonompaa äitiä jos ei imetä, eiköhän se ole ihan muista asioista kiinni... Pääasia on että lapsi on rakastettu ja molemmilla on niin hyvä olla kun olosuhteisiin nähden on mahdollista. :heart: Ja kun äitillä on hyvä olla niin useimmiten lapsellakin on :heart:

Mutta nyt pakkaamaan, viikon nettipimento edessä. Mitenköhän mie siitä selviän??

-snowball & Peppi 2kk ja risat
 
Heipsan kaikille pitkästä aikaa! :wave:

Jotenkin on jäänyt tämä koneella oleminen kokonaan, kun tuntuu, että ylimääräistä aikaa ei liioin ole. Ja kun aurinkoisella kelilläkään ei malttaisi tyttöjen kanssa olla sisällä! :)

Venla kasvaa ja kehittyy niin hurjaa vauhtia, että tuntuu, ettei tässä talossa mitään vauvaa ole ollutkaan! ;) 2kk neuvolassa mitat oli 6560g, 63,2cm ja pipa 39,5cm. Paino menee nolla-käyrällä ja pituus siellä +3... Jännä verrata kun esikoinen on ollut saman kokoinen 4-5kk kun venttu kahden kuukauden iässä! :D
Reilu viikko sitten neito otti ja pyörähti massulleen!! Sitä nyt sitten päivittäin treenataan! Tissimaidolla mennään, yleensä yötä vasten annetaan vähän tuttelia lisäksi. Mutta nukkuukin edelleen lähes koko yön heräämättä. Kerran vain aamuyöllä napostelee tissiä, mutta vain hetken. Kovasti juttelee ja nauraa ääneen. Se on niin ihanaa kuultavaa!! :D
Vellejä ei olla vielä ajateltu kun maitoa kerran riittää ja hyvin kasvaa. Nautinkin nyt kyllä täysin imetyksestä, koska esikoisen kanssa se ei ollutkaan ihan itsestään selvää. :/

Mutta aurinkoista kesän jatkoa kaikille, ja voimia itkuisten pienokaisten vanhemmille!! :hug:
Tulen sitten paremmalla ajalla kommentoimaan...

Tässä vielä pikaisesti kuvat äidin ylpeyden aiheista! :heart: :heart:

Venla 3kk


ja isosisko Lotta 1v5kk


nasu ja tytöt
 

Yhteistyössä