Toukokuun Tuhisijat tammikuussa <3 <3 <3

Suzyanne
Therean Huh sentään, toivotaan ettei vuotoa enää tule, ja että pikkuinen pysyy vielä monta, monta viikkoa masussa! :hug:

Pian 3xäippä Toivotaan että sairaalalepo auttoi, ja ettei kohdunsuu aukeaisi enää yhtään enempää! Onko sulla ollut koko ajan levosta huolimatta kipeitä suppareita? Voimia! :hug:


Therean Synnytysunia on ollut täälläkin, ja viimeksi näin myöskin sellaisen, missän maito suorastaan lensi, niin että kaikki paikat kastui, ja mies haki kulhoja että saisi kaikki talteen vauvaa varten. Onneksi nuo unet ovat olleet ainakin tähän mennessä positiivissävytteisiä, ettei piilevätkään synnytyspelot ole uniin asti päässeet. Eikä tarvitsisi päästäkään. :/

Nara Tutuillani supistukset ovat yleensä olleet niitä harmittomia harjoitussuppareita, mutta siskollani ne muuttuivat viikolla 27 kivuliaiksi, ja avasivat kohdunkaulaa niin paljon että vaavi meinasi toden teolla tulla. Hän joutui sitten koko loppuajaksi sairaalaan vuodelepoon, jalevon sekä lääkityksen ansiosta vauva pysyi masussa viikolle 38. Toinen vauva syntyi levostakin huolimatta viikolla 33, ja se alkoi samoin, eli pian puolenvälin jälkeen alkaneet harjoitussupparit muuttivat luonnettaan ja aloivat avata paikkoja. Meillä on suvussa tietty sidekudosten ominaisuus, joka voi altistaa suppareille ja ennenaikaiselle synnytykselle. Siksipä itsekin olen jo saikulla, ja riskisynnyttäjänä ahkerassa äippäpolin seurannassa, tällä hetkellä käynnit 3 viikon välein. Mutta ihan hyvä että seuraavat. Olen vaan jo nyt aika varma siitä, että jos kaikki menee hyvin, tämä on ensimmäinen ja viimeinen raskauteni. Ja varmaan lekurit ovat ihan samaa mieltä. B)

Se meidän talon vaarallinen mielenterveyspotilas on onneksi kuulemma vieläkin pakkohoidossa, toivottavasti olisi niin kauan kunnes pääsemme muuttamaan täältä! Taloyhtiön kokouksessä juuri tänään ovat käsitelleet tapausta, saa nähdä saavatko hänen asuntonsa jo vihdoin pakkolunastettua. Sitä ovat jo vuosia yrittäneet, muttei ole perusteet riittäneet. Toivottavasti nytt jo riittäisi, ainakin tuon alkuviikkoisen ulosteenlevittelyhässäkän jälkeen!! |O

Nikunaku tuo lakana-idea olikin juuri minun kuuloiseni nuukailijan (tai oikeiastaan köyhäilijän) juttu, noin teenkin vauvan lakanat. Anttilassahan on niitä kivoja värikkäitä, edullisia lakanoita. Niistä olen muuten muinoin tehnyt verhotkin, ihan täydestä menivät. :whistle:

Suzyanne 26+2
 
Suzyanne
Matkustamisesta minäkin vielä kommentoisin, että meillä on Etelä-Virossa loma-asunto jossa käymme useita kertoja vuodessa, kesäisin 3-4 viikkoa kerrallaan. Olemme miettineet, kuinka pian vauvan voisi sinne viedä. Asunnossahan ei mitään sanomista ole, kun se on puolet isompi kuin kotimaan asuntomme. mutta se pitkä matka, menemme sinne laivalla, ja sitten automatkaa on noin 240 km. Itse arvioin, että jos kaikki menee hyvin, niin voisimme ehkä uskaltaa vauvan sinne jo loppukesästä viedä, ehkä heinäkuun lopussa-elokuussa. Eckerö Linen laivoillahan saa hytinkin jos haluaa, sen jos ottaa, niin matkustaminen pikkuvauvan kanssa olisi varmaankin vähän helpompaa.

Pauzi , kyllä minusta kannattaisi varmuuden vuoksi käydä lääkärillä tarkistuttamassa, että kohdunsuun tilanne on normaali. Ainakin minä olen käsittänyt, että jos suppareihin liittyy kipua, kannattaa tarkistuttaa tilanne. Vai mitä kokeneemmat sanovat? Toivottavasti kaikki on sinulla Ok! Aika paljon täällä meidän pinossa on jo suppailijoita, nyt pistän sormet ja varpaat pystyyn, että kaikki toukokuiset pysyvät masun suojissa turvallisille viikoille asti! :flower:

Itselläni seuraava äippäpoli ensi keskiviikkona, sitten näkee, mitä omat, ajoittain kivuliaat supparini ovat paikoilleni tehneet, toivottavasti ei edelleenkään mitään. :whistle:
 
Heissan!

Ollaan oltu reissussa ja vähän taukoa tullut palstailulle. Mä en edelleenkään ole valmis vauvaa varten mielessäni. Mä vaan olen raskaana, mutta tunteet vauvaa kohtaan ovat edelleenkin kadoksissa. Nyt tässä muutama sivu lukeneena olen ihan pyörryksissä teidän innostanne.

Matkustamisesta: Mä voisin kuvitella matkustavani pienen vauvan kanssa, en ihan heti mutta jonkun viikon päästä kyllä, jos olisi jotain erityistä menoa. Mutta miten käytännössä menee passin/henkilökortin hankinta. Ensin pitää varmasti olla nimi ja henkilötunnus ainakin, ennenkuin voi sellaisen hankkia.

Hankinnoista: Ei ole vauvan tarvikkeet vielä olleet ajatuksissa ja onneksi pieni vauva ei paljoa muuta tarvitse kuin äidin sylin ja tissimaitoa. Isommat tavarat kuten sänky ja vaunut meillä onkin ja naapuri kyseli, jotta ostetaanko heiltä turvakaukalo, joten tiedän, että kaiken muun voi hankkia, sitten kun vauva on syntynyt. Niin ja 1 laatikollinen vauvan vaatteita löytyy jostain varaston uumenista, joten ainakin jotain päälepantavaakin löytyy. Mutta juu mähän olen raskaana ja iso maha ollut kuukausi tolkulla, mutta nyt mä sain vihdoin ostettua (kirpparilta) äitiyshousut itselleni. Että jotain hankintaa sentään.

Masennus: Jotain valoa tähän mun tämänhetkiseen masennukseen, niin mä en ole kärsinyt synnytyksen jälkeistä masennusta kertaakaan vaan joka kerralla on vauvan myötä hävinneet kaikki masennukseni, mitä raskausaikoina on ollut. Toivottavasti näin käy myös tällä kertaa.
Jaaha, enpä tiedäkään mikä viikko on menossa

:whistle:
 
Kiitos harso ja lakana vinkistä! Kävin uudestaan kangaskaupassa ja ostin lisää harsokangasta ja froteeta josta teen kestovaippojen lisä imuja. Äitini oli ostanut muovitettua froteeta josta tekee pinnasänkyyn patjan päälisiä. Pinnasängyn saan muuten serkultani.
Matkustamisesta olemme avomiehen kanssa pohtineet kannattaakohan Papua kuinka aikasiin ensi kesänä viedä mökille. Mökkimme kun sijaitsee Pohjois-Karjalassa eli meiltä ajaa sen 3 tuntia ja se on viellä saaressa. Kannattaakohan ollenkaan ensi kesänä lähteä koko mökille.

Tytti ja Papu 22+5
 
Nikunakulla olikin hyvä lakanavinkki. Varmasti tulee halvemmaksi, kuin ostaa lakanakangasta kangaskaupasta.

Matkustamisesta Me haaveillaan kanssa loppukesästä vuokraavamme mökin viikoksi ihan jostain suomesta. Ehkä Ahvenanmaalta, mutta sinne tulee sitten eka se laivamatka. Mutta ei tehdä mitään varauksia ennenkuin nähdään mimmoista se meidän vauva-arki tulee olemaan. Miehen äidillä nyt varmasti käydään, jonne on 3 tunnin ajomatka :( Muuten siellä on varmasti hyvät oltavat, mutta se automatka on pitkä.
 
susyanne ilmeisesti lepo on sitten ainut mikä voi pitkittää vauvan maailmaan tuloa toisaalta taas ei sitten sekään aina auta.

Mä en matkustaisi mihinkään ku olen niin hysteerinen heh..oli hirveetä kun täällä suomen oloissa muutaman päivän ikäiselle nousi kuume. Vois kuvitellakaan, että joutuis vieraassa maassa sisään sairaalaan niinku tuon ikäiset joutuu ja se testi rumba mikä siitä alkaa selkäydinpuntiot jne.. Lontoo on varmasti maana turvallinen ettei ole se bakteerikanta sillälailla erilainen kuin tuolla jossain ..tosin pikkuvauvathan on tissimaidolla/korvikkeella eivätkä ryömi pitkin lattioita. Lentokoneesta voi tietty saada bakteereita jo hengitysilmasta (ilmastointi).
Tuo pikkuvauva-aikakin on niin lyhyt että haluan nauttia siitä ihan kotosalla..voi olla että merelle mennään kuitenkin.
 
nikunaku: Meillä on myös niitä Ikean pikkupyyhkeitä joissa eriväriset lenksut :) Ne on ihan käteviä ja imukykyisiäkin, mutta harsoissa on se hyvä puoli että ne kuivuvat huippu nopeasti ;)

Ihana varmasti se Disney jääshow! Mä aina pikkutyttönä haaveilin että pääsisin sellaiseen, mutta en ole koskaan käynyt niin haaveilen siitä edelleen =) Onko sinne miten kalliit liput?
Tänään aamutv:ssä oli kaksi luistelijaa haastattelussa siitä showsta ja kyllä se kuulosti aika suuren maailman jutulta! Sellaisiin maihin joissa ei ole jäähalleja, kiertueella mukana olevat jäämiehet tekevät jään koripallokentälle, wau :eek:

Mun miehellä on myös paha autokuume :whistle: Hänen mielestään me tarvitaan nyt ehdottomasti isompi auto, vaikka farmari on nytkin. Tuossa vaan ei ihan hirmuisesti jää jalkatilaa edessä istuville kun vauvan jalustallinen turvakaukalo ja esikoisen istuin selkä menosuuntaan asennettuna vievät ison tilan takana.
Mutta SILTI mä oon sitä mieltä että ajetaan vielä tuolla entisellä, siitä kun ei ole edes lainaa enää jäljellä. Mies katselee tila-autoja että mahtuis sitten kolmaskin lapsi kyytiin, nykyiseen kun ei oikein kolmea lasten istuinta saa sopimaan.

Tuossa matkustus-asiassakin kokemus varmasti tuo lisää varmuutta, mä en uskalla edes ajatella että lähtisin kovin pienen vauvan kanssa ulkomaille vaikka toinen onkin. Pelkään just sitä että jos vauvan voinnissa tapahtuisi jotain, millaistaolisi sairaalahoito ulkomailla jne. Ja vaikka oon lukenut koulussa ruotsin lisäksi sekä pitkän englannin että saksan niin en silti kovin hyvin puhu/ymmärrä vieraita kieliä niin sekin voisi tuottaa suuria hankaluuksia ongelma-tilanteessa :/

 
Mulla olis Lontoossa tai siinä lähellä mahdollisuus majoittua mun tädin perheen luokse. Ja varmasti pääsis vauvan kanssa heidän kauttaa lääkäriin/ sairaalaan pian jos tarve.

Ja tuohon köyhäily lakana ideaan....mikä parasta ei ole ommeltavaakaa niin paljon :D ku sivusaumat ja ylä ja alapäässä on saumat / sellainen purkaantumaton reuna.Joten vaan keskimmäiseen molemmat sivut ja 2 reunapalasta tehtyyn toinen sivu sauma.Minäkö laiska. :whistle: Haluan päästä halvalla ja helpolla.

Mun äiti on ostanu liput sinne disneyn show:un.Lapsi 26 ? ja aikuinen 34 ? . Mun mielestä siinä tv mainoksessa lasten lippu oli alkaen 18?.

Mäkin näin sitte vauva unen viime yönä.Mutta se ei ollut niin kiva. Mulla tuli veristä vuotoa ja olin ihan paniikissa.Olin siinä samoilla rv22 ja siskoni sanoi,että se meni nyt kesken....että olihan se jo aikakin. :eek: Sitte onneksi heräsin.

Must buy listalle: mini grip pusseja mini kokoa. Niihin on kätevä pakastaa rintamaitoa. Rintapumppuja mulla on tällä hetkellä ihan liikaa.Ku ostin niitä tosi monta kun luovutin maitoa ja ne piti streriloida.Oli kivampi ku oli monta pumppua ja piti alkaa pumppaa ni oli puhdas pumppu valmiina.

 
Lähetin muuten tänään vakuutusyhtiölle nuppua varten vakuutuksen. Mulla on muutamia sairauksia, mutta toivottavasti eivät estä vakuutuksen saamista. Toivotaan parasta :D

Rintapumppu ei ole etukäteen mulla ostoslistalla, kun en tiedä tarviiko sitä vai ei. Ostaa sitten, jos on tarvetta.

Huomenna mennään käymään Stockmannilla, kun juuri se turvakaukalo mitä katseltiin olisi helmikuun tarjouksissa :D
 
Sitteri on vielä se puuttuva juttu. Kannattaako hankkia sellainen Baby Björn tai vastaava (noi BB:t on aika kalliita..), jossa on metallikehikon ympärille pingotettu kangas vai sellainen pehmustettu, kuten esim. Emmalla on ja jota saa ehkä säädettyä enemmän? Mä en oikein osaa päättää tätä asiaa, joten otan mielelläni ajatuksia vastaan.

Vielä matkustamisesta. Meillä tullaan varmaan kesän aikana reissaamaan ainakin Suomessa, esim, juhannuksen viettoon saareen, jossa ei ole sähköjä. Lisäksi varmaan lennähdetään viikonlopuksi Tukholmaan moikkaamaan sukulaisia. Ja alkusyksyyn ollaan jo kateltu jotain Välimeren reissua, jonne baby on tarkoitus ottaa mukaan. Varmaan se matkustushalukkuus on paljon kokemuksesta kiinni. Me ollaan reissattu aina tosi paljon ja jos vain vauvan kunto on "normaali", niin en näe matkoilel mitään estettä. Kaveritkin on reissaanneet alle puolivuotiaiden kanssa pitkin maailmaa (Aasia, Karibia..) ilman suurempia ongelmia. Toki pitää olla vakuutukset kunnossa ja hankkia asianmukaiset majapaikat.

Flunssaa tuntuu taas pukkaavan. Tyhmää. Mutta viikonloppu on aina viikonloppu :) Mukavaa sellaista teille kaikille!

PilkkuPantteri & Jyvä 25+3
 
Nikunaku: tulen Suomeen ilmeisesti rv 32-33. Aikaisemmin tietysti, jos siltä näyttää ja saa vielä lentää. Takaisin tulosta ei vielä ole tietoa, kesäkuun lopussa tai heinäkuussa. Tietysti paluun määrää sekä äidin että vauvan vointi.

Finskillähän saa lentää 2 vrk vanhan lapsen kanssa, mutta jos ulkomaille haluaa, harvalla varmaan on noita matkustusasiakirjoja silloin, kuten joku jo mainitsikin. Meidän suunnitelma on kiikuttaa nimipaperit maistraattiin mahdollisimman nopeasti, eikä odottaa ristiäisiä. Näin saamme vauvan rekisteriin nopeasti ja pääsemme hankkimaan passia, jonka jälkeen pääsemme hankkimaan viisumia. Ristiäiset pidetään sitten joskus. Lapsen nimen pidämme ehkä salassa siihen saakka.

 
:'( mun täytyy nyt kirjoittaa tää ulos mun synkistä ajatuksistani.
Mun paras ystäväni lensi eilen taivaaseen. Nukkui pois.. Itse sain olla luonaan viimeisiin hetkiin, kunnes mun oli sännättävä ulos huoneesta. Ryntäsin ulos..oksensin maahan.
Mä olen niin murtunut ettei ole sanoja.. tai on, mutta niitä on niin vaikea ilmaista. Kyllä mä tiedän että ne sanatkin löytyy ajallaan, nyt se vaan ei juurikaan lohtua anna.
Kaikki tuntuu niin sekavalta, ei ole sellaista asiaa joka ei toisi toista mieleen. Yksityiskohdista en halua puhua, on vaan pakko saada ilmaista tää asia ulos. Mä yritän parhaani mukaan keskittyä kaikkeen mitä vielä on olemassa, mun lähimmät hokee että keskittyisin niihin hyviin muistoihin, mutta niidenkin ajatteleminen vaan itkettää. :'(
Vauva oli hyvin levoton koko eilisen ja viime yön. Aistinee mun suruni..

kissinminttu
 
Otan osaa suruusi Kissinminttu :hug:

PilkkuPantteri Me saadaan Emman sitteri lainaksi. En tiedä tarkkaa merkkiä, mutta keinuva, jossa on monta säätöä. Kuulostaa mulle ihan ok. Tosin esikoistahan minä odotan, että enpä niistä nyt niin osaa mitään ihmeellistä sanoa :D

*muoks* Tänään poksui 23+0 :heart:
 
kissinminttu: Paljon voimia ja jaksamista sinulle. On kyllä kauhean surullinen juttu, vielä näin ystävänpäivän alla. :hug:

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento.
Olen kasteisen aamun pisara hento.

En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä,
toivotan teille hyvää yötä.

En ole ikiunessa, en ole poissa,
olen tuhat tuulta puistikoissa,
olen valon välke aallokoissa.
Olen timantti hankien loistossa.

En ole jättänyt teitä, en ole vaiti,
olen lintujen laulu taivaalla,
olen kuiskaus viljapellolla,
olen henkäys rakkaani poskella.

Olen elämä meri ja suuret sen aavat,
toisistaan tukea ystävät saavat...

En ole ikiunessa, en ole poissa,
kuljen mukanasi karikoissa.

-Eino Leino-
 
Kissinminttu Voi kuinka surullista! Voimia sinulle kaipaukseesi, ole ihan rauhassa vaan ja anna ajan kulua niin toivon mukaan helpottaa ja näet asian uusin silmin ja ne hyvät muistot valtaa mielen! :heart: :hug:

Niiksu Anoppi ompelee meidän pienelle erilaisista Disneyn kankaista pussilakanoita ja aluslakanoita. Ehkä ostetaan myös valmiina muutamat.

Baby Blues on kuulemani ja lukemani mukaan yleistä ja iskee aika moneen joten sitä ei kannata pelätä. Tärkeintä on että tunnistaa omat tunteensa ja voimavaransa ja hakee rohkeasti apua ja tukea jos tuntuu ettei millään jaksa ja kaikki on pelkästään synkkää. Eikä kaikilla rakkaus lapseen syty heti vaan se voi viedä jopa viikkoja että kiintyy siihen ikiomaan nuppuun.

Therean ja 3xäippä Teille voimia ja lepoa molemmille! Toivottavasti therean vuotosi ovat jo ohi ja pysyvät poissa! :hug:

Me hankittiin miehen kanssa eilen akvaario! Miehellä oli seurustelumme alussa kaloja mutta myimme muuton yhteydessä akvaarion pois ja nyt hän on uudesta haaveillut jo jonkin aikaa. Tänään haettiin pohjahiekat ja kasvit, maanantaina sitten asukkeja pikkuhiljaa altaaseen. Nauratti miehen innostus mutta nyt se on minuunkin tarttunut ja pidän hanketta tosi mielenkiintoisena ja kiehtovana! =)

Myöskin sitteri haettiin eilen ja pesin muutaman koneellisen vauvan pyykkiä. Pinnasänky otetaan ikeasta parin viikon päästä. Haluan kaiken suht ajoissa "käden ulottuville" että loppuraskaudessa ison mahan kanssa ei tarvi enää sitten hötkyillä pitkin kauppoja vaan voi rauhoittua ja valmistautua henkisellä tasolla ottamaan vauvan vastaan.

Luin tuota teidän jutustelua turvakaukaloista, meidän on tarkoitus lainata ihan vauva-ajaksi miehen veljen perheen kaukaloa mutta nyt teidän juttujen jälkeen aloin miettimään että se kyllä on vuodelta 2004... että meneeköhän vielä vai alkaako silläkin ikä painaa? Hmm.

Mun piti eilen vaihtaa kukille mullat mutta enpä jaksanut kun pesin tuota vauvanpyykkiä ja hommailin kaikkea muuta... Mutta jos näin lauantain kunniaksi vaihtais ainakin muutamaan kun mieskin on töissä ja me koiruuden kanssa kaksin koko ilta! =)

Mä oon kanssa lukenut jostain että tuon vauvaöljyn tai muiden aineiden lisääminen vastasyntyneen kylpyveteen oisi jopa haitallista vauvan ihon omien rasvojen takia. Eli vain jos on todella tarpeellista, muuten pelkkä vesi puhdistaa parhaiten, ainakin meillä! :)

Kaikille rentouttavaa viikonloppua!

Jasmin ja aarre 27+0 :heart:
 
Kissinminttu :'( :flower: Tsemppiä tuleviin viikkoihin, ne tulevat olemaan raskaita.

Kävin tänään Babystylessa katsomassa sittereitä ja hoitopöytiä. Meille tulee varmaan Brion musta hoitopöytä. Sitteriasia edelleen auki. Ehkä se sopiva tulee jossain vastaan. Mä haluaisin vaan, että se ei olisi mikään riemunkirjava hässäkkä.

Ooh, käytiin miehen kanssa just hääpäiväillallisella ja taisin vetää itseni ihan ähkyyn. En VIELÄKÄÄN ole oppinut lopettamaan ajoissa, vaan syön vanhaan malliin. Yöllä on närästystä luvassa, Renniet nimittäin loppu :eek:
 
Kissinmintulle voimia ja aurinkoa surun keskelle! :hug:

Onko teillä kellään ollut Britaxin vaunuja? Löysin alennusmyynnistä mustat Britaxin yhdistelmät, hinta vaan 299 (ovh: 599)! Ja täytti kriteerit kääntyvistä etupyöristä ja rungon keveydestä. Käydään varmaan maanantaina hakemassa ne. Vaunujen hinnoissa on kyllä ihan mielettömiä eroja! Meinasin eka sijoittaa yli 600 ? haluamiini vaunuihin mutta mieluummin maksan tuon 299 ? ja tingin hieman ominaisuuksista. Saa sen loppurahan sijoittaa sitten muihin vauvantarvikkeisiin.

Ottaako teitä muuten koskaan päähän kun mies voi jatkaa elämäänsä ihan normaalisti: baarissa istumista jne? Tuntuu että musta on tullut ihan todella nihkeä.. ennen raskautta ajattelin että on ihana olla yksin kotona rauhassa jos mies on vaikka kavereiden kanssa ulkona. Nyt taas tuntuu että tartteisin kaiken mahdollisen huomion siltä ja paljon kotonaoloa. Ite ei jaksa lähtee minnekään vaikka kaverit pyytää ja usein on itkuinen olo.. Varmaan johtuu hormoneista, en normaalisti itkeskele ikinä! Nyt kaikki pikkujututkin saa itkukohtauksen päälle.. Onneksi tästä 9kk odotuksesta ja tunnemyräkästä on ihana palkinto luvassa pian!!! :heart:

 
RockMummy mulla on ihan päinvastoin - ihanaa olla just nytkin yksin kotona ja mies meni vähän kavereiden kanssa tuulettumaan. Meidän varsinainen hääpäivä oli siis jo viikolla, en mä sitä nyt muuten olisi "päästänyt". ;) Mä olen jotenkin suhtautunut asiaan niin, että parempi kun käy nyt, niin voi sitten kesäviikonloppuina olla perheen kanssa. Ja syksyllä se kävikin vähemmän, nyt on enemmän miesten menoja, lätkää, biljardia jne. Mieluitenhan lähtisin itsekin, mutta en kestä olla baarissa selvinpäin. Humaltuneet ihmiset on niin rasittavia, jos itse ei ole samassa tilassa.

Mun tekee muuten tosi paljon mieli kuivaa siideriä, olutta ja viiniä! :whistle:
 
Pilkkupantteri, ehkä tää menee mulla ohi ja osaan taas nauttia yksinolosta kotona. :)

Tottahan se on että parempi se on miehenkin välillä päästä tuulettumaan, ehkä olen hiukkasen "kade" koska kuitenkin ennen raskautta itsekin tuli usein käytyä drinksuilla ja nyt en minäkään kestä kattoa känniläisiä selvin päin.. :D olen yrittänyt kovasti kyllä, mutta ei sitä jaksa!

Ja samoin voin myöntää että punaviini ja kuiva omenasiideri maistuisi kovasti, kuten myös sushi ja medium- pihvi..aijai.. :whistle: kiva kun joku muukin myöntää saman jutun! :) Mut kohta on jo toukokuu ja ehkä sitten voi kesällä lasillisen maistella ja herkutella nyt kielletyillä herkuilla, njami!
 
Kissinmintulle :hug:

Rockmummy musta on ihan kiva, kun mies on joskus jossain, mutta välillä kun ollut esim. viikko, jolloin on joka ilta ollut jotain (ei välttämättä baareilua, mutta omia harrastuksia tai työjuttuja), niin sit oon kyllä jo hieman huomauttanut asiasta. Ei oo kivaa olla koko viikkoa näkemättä tai tekemättä mitään yhdessä.

mä himoitsen jotain ällömakeaa siideriä. Voishan sitä vähän ottaakin, mutta olen päättänyt olla ilman, joten se päätös pitäköön.
 
Huomenta!

Miehen tuulettumisesta Meillä mies käy harvoin baarissa ja yhdessä ei olla käyty juurikaan. Itse olen aikoinaan käynyt paljon, mutta moneen vuoteen en juurikaan. Ennemmin jotain muuta. Nyt tämän kevään laivareissu jää mieheltä väliin, kun laskettuun aikaan on siitä viikko. Mutta lippu on hänelle Springsteenin konserttiin, joka on 2.6. ja meillä se LA 30.5. Saa nähdä pääseekö konserttiin vai ollaanko vaikka juuri synnyttämässä :D Meillä kun viikolla on aina niin vähän yhteistä aikaa työvuorojen takia, niin mielellään tehdään viikonloppuna jotain yhdessä. Mutta ystäviä nähdäänkin välillä sitten tosi harvoin :(

Eilen muuten mietin, että ihanaa, kun tulee kesävauva. Kun noita lakanamääriä yms. mietin. Jos vain on aurinkoisia päiviä, niin pyykit kuivuu nopeasti ulkona ja ei tarvi niin kauheasti ehkä alkuun olla sitä tavaraa. Kesän aikana sitten näkee, että mitä tarvii syksyksi hankkia ja mitä ilman pärjää.

Onnea Moerrille poksuista :heart:
 

Yhteistyössä