Toukomurut 2014 ~ Lokakuussa

Muuten, ei se ihan niin mene, että raskausviikot voi olla eri, jos la sama. Itse laskin esikoiselle 1,5viikkoa menkoista enemmän kuin miksi viikot muuttuivat np-ultrassa. Viikot annetaan ultrassa sen mukaan minkä kokoinen se lapsi siellä on ja sen mukaan myös la :) Ja jos tietää ovulaation tarkkaan niin kannattaa sen mukaan laskea, useimmat laskurit ja neuvolat laskee 28päivän kierrolla eli jos kierto on pidempi, eikä tiedä ovistä, voi sen saman verran sitten lisätä päiviä laskettuun ja vähentää viikoista. Ovis tai oikeastaan hedelmöttyminen on 2+0 päivä.
 
  • Tykkää
Reactions: Poca
Diffi Seerumiseula (joka ei varmaan ole oikea nimitys asialle) on verikoe, joka otetaan 9-10 viikon paikkeilla ja se yhdistettynä äidin ikään sekä NP-ultran tuloksiin laskee todennäköisyyden saada kromosomipoikkeavan lapsen. Jos seula hälyttää niin pääsee jatkotutkimuksiin missä otetaan lapsivesi ja tai istukkanäyte.
 
Itsekin ajattelin jättää seerumiseulan nyt ottamatta. Np ultraan ajattelin mennä. Edellisessä raskaudessa tarjottiin lapsivesipunktiota, ei sitä kuitenkaan haluttu otattaa. Siinä sitten elettiin pienoisen stressin kans. Mitään kromosomipoikkeavuutta ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut.
 
Jeij.. Tänään oli neuvola! Paaaaljon papereita ja asiaa muutenkin. Paljon samaa mutta myös paljon uutta verraten vuoteen 2007 :D

Itse kanssa kieltäydyin niistä seulonnoista, ihan kauheeta jos verikoe hälyttää ja jatko tutkimuksiin en lähtis kuitenkaan. Niin mielummin näin päin. Näin tein esikoisenkin kanssa.

"vältä myös pastöroidusta maidosta tehtyjä pehmeitä juustoja" Ja tästä oltiin aika tiukkoja neuvolan puolella :/ minä kun luulin tosiaan että niitä sais syödä.. Ähh, kyllä varmasti vetelen juhlissa voileipäkakkuja <3 mmmm. Mutta jos koittas vähän muuten vältellä sitten..

Nyt sitten odotellaan, millon posti tuo ultraus tietoja/aikoja :) Periaatteessahan se vois olla jo melkein viikon päästä tai pahimmassa tapauksessa kolmen viikon päästä.
 
Minttsi Apua sanoko tosiaan et pastöroidusta maidosta tehndyt pehmeät juustot kiellettyjä!? Mulle alkuvuonna sano et niitä saa syödä, eli saako vai ei...... oon kyllä huoletta vedelly tähän asti. Koskeeko se sit sitä listeriariskiä. Onko muille sanottu miten?
 
Viranomaiset suosittaa kai, ettei pehmeitä juustoja syötäisi. Ekassa raskaudessa en syönyt, mutta nyt oon kyllä ihan tyytyväisenä syöny pastöroituja tuorejuustoja.

Seulat - otetaan. Kamalaa se on jos hälyttää, mutta meidän ratkaisu on silloin mennä jatkotutkimuksiin ja tehdä päätöksiä sen mukaan. Jostakusta tuntuu varmasti kauhealta kun sanon näin, mutta meillä ei olisi voimavaroja kehitysvammaisen lapsen kanssa elämiseen.
 
papumamma "vältä myös pastöroidusta maidosta tehtyjä pehmeitä juustoja" on suoraan kopioitu siitä neuvolan ruokarajoitteet lappusesta. Ja itse yritin juuri että eikös niitä saisi edes vähän, niin tiukkoina olivat että ei suositella ollenkaan! "Mutta jos hirveä himo iskee niin ihan uudesta purkista jos ihan vähän otat esim tuorejuustoa, niin riskit on mahdollisimman pienet" mutta kukas sen loppu purkin syö ?! :D jos itse saa siitä vaan ekalla avauksella vähän maistaa..
Ja kyllä kyse on juuri siitä Listeria riskistä.
 
No höh. Muistan kyselleeni ssiaa alkuvuonna ja sanoi silloin et isojen suomalaisten tehtaiden pehmeitäkin juustoja sais syödä. Löysin netistä et tuo juusto homma osittain neuvola kohtainen täälä suomessa.
Mut taidampa jättää syömättä ihan varmuuden vuoksi. Ja jos mä maistaisin vähä vaan sitä juustoa mulla ois sitte hirveet tuskat kun tietäisin et sitä on vielä jääkaapissa :D
 
maalaisjärjellä pitkälle pötkitään=)mitenköhän net suositukset joskus ennen vanhaan.....onko joku tietonen pääsisköhän kotiin jo samana tai edellisenä päivänä kotiin synnytyksestä jos kaikki menee hyvin ja on jo useampi lapsi?ei oikein nuo sairaalat inspaa kovin pitkään ja onhan se tietysti et sais levätä ym,,,mut kyllä noiki asiat on kotona ok.miettiny et synnytän kotona, sairaalaan matkaa n.130km mut nopeat synnytykset muuten ollu:)
 
Sannuliina jostain olen kuullut, että sairaalasta voi päästä kotiin jo 6 tuntia synnytyksen jälkeen, jos kaikki on mennyt hyvin...? En kuitenkaan ihan 100% varma ole. Ja varmaankin juuri, jos kotona on jo ennestään lapsia. Koskaan ei voi kuitenkaan tietää, miten synnytys menee vaikka edelliset olisi ollut kuinka "helppoja" hommia tahansa.

Pääsinkin pari päivää sitten huokaisemaan täällä, että parempia oloja on. NOT. Eilen meni koko päivä sängyn ja wc:n väliä ravaten kun mikään ei pysynyt sisällä. Tänään onneksi vaikuttaa siltä, että on parempi päivä taas. Pitäisi jaksaa lähteä sairaalalle verikokeisiin sikiöseulontaa varten. Eli meillä otetaan sikiöseulat ja jos hälyttää niin mietitään vasta sitten halutaanko jatkotutkimuksia. Askel kerrallaan. Toivoen parasta, peläten pahinta.
-Heku & Nökö 10+3
 
Kyllä mulla ainakin jää noi pehmeät juustot nyt pois. Olen pari päivää ollut niin hirveässä vatsataudissa (pahoinvoinnissa?) että ajatus kiertää jatkuvasti syödyissä ruoissa ja mietin, että mikä voisi aiheuttaa tällaisen tuskan. (lounasravintolan mozzarellasalaatti on epäilty nro1.)

Viinirypäleet olen päättänyt pitää mukana ruokavaliossa, mutta en ehkä ihan päivittäisenä hedelmänä. Mulla on sellainen käsitys että niiden myrkytys on voimakkaampi kuin monella muulla hedelmällä. Mutta olen sitten pessyt niitä oikein pieteetillä - irroittanut rypäleet tertusta ja pessyt lävikössä kuumalla vedellä pariin kolmeen kertaan. Pesin ne kyllä lävikössä ja tertusta irroitettuna jo ennen raskauttakin - mutta nyt vielä huolellisemmin.

En muista kuka niistä mun viikkojen laskennasta oli ihmeissään - mutta oli aivan oikeassa. Alunperin pyrin laskemaan ajan mahd oikein - mutta sittemmin päätin laskea "virallisen" kaavan mukaan - jotta päivät täsmäisi paremmin tutkimuksiin ja neuvolanlaskelmiin + siihen mitä pitää ilmoittaa työpaikalle.

Eli alunperin laskin kk alkamispäivä 21.8 ja 30 pvä kierto, nyt lasken 21.8 ja 28 pvä kierto. Ehkäpä mun lasketun ajan voisi korjata LA 28.5
 
Meilläkin mennään seulaan ja jos hälyttää mietitään sitten etiäpäin.. todemmannäköisesti keskeytetään. Minulla on aikasemmasta suhteesta vaikeasti tarkkaavuudenhäiriöinen ja aistiherkkä lapsi jolla myös epilepsia niin ei tulisi mitään.

Enpä pajoa ole juustoja ja viinirypäleitä jättänyt syömättä mutta juustoista katson onko pastoroituun maitoon tehty.

Meidän sairaalasta ei noin vain lähetäkkä ennen kun kaksi täyttä vuorokautta on synnytyksestä. esimerkkinä. syntyy ti aamuyöstä niin tiistaita ei vielä lasketa vaan aloitetaan lasku keskiviikosta. perjantaina pääsisi kotiin. lastenlääkäri ei tarkasta ennen sitä. tai voihan sieltä lähteä omalla vastuulla ja ettei lastenlääkäri tarkasta. mie ainakin olen niin pitkään lepäileen ennen kun ne potkii pihalle :D meil kuitenki tääl kaksi 8 vuotiasta, yksi 6 vuotias ja tää mein yhteinen neiti 11 kk. :D
 
Jessica Mikä oli toukan pituus? Mun silmään näyttää, että on pisempi kun meidän Nökö kun käytiin 7+3 :D Oonpa utelias.

Mä en oo paljoa juustoja kattellu :O Nyt vasta tajusin, että piru vie - pakko olla tarkempi! Viinirypäleet saa jäädä mun ruokavalioon, on ne sitten "myrkytettyjä" tai ei :D Lähes ainoa 'terveellinen' asia, mikä pysyy sisällä. Ja muutenkin ruoista on pakko syödä sitä mikä maistuu, ettei heti tarvii olla yökkimässä.
 
Eka nla takana ja paljon paperia mukana. Ihana ylläri, et sain ylimääräisen ultran! Nlassa on ehkä kaupungin vanhin ultra ja saavat vatsan päältä katsoa -vaginaalista eivät saa tehdä, kun laite niin vanha. Kun pyhästi lupasin, etten saa paniikkia, jos syke ei näy vanhalla rakkineella, niin katsottiin mitä näkyy ja jesh, näkyi vilkkaasti liikkuva pikku otus ja pikku otuksen syke:heart:

Nla tädin mukaan on oikein hyvän lähtökohdat saada terve lapsi iästä huolimatta, kun on terveet elintavat ja perusterve, ja painokin saa nousta rauhassa. Melkein tekisi jo mieli haaveilla, mutta maltan nyt sinne np-ultraan asti. Mä ajattelin käydä kaikki tutkimukset mitä on koska verottaja rankaisee mua siihen malliin, et jotain pitää saada takaisinkin:D Ymmärrän kyllä, jos joku ei tutkimuksiin osallistu, on sitä ennenkin ilman pärjätty.

Nyt jatkan ruokista ja ihan pikkuisen annan itseni fiilistellä=)

Ollakovai..? ja liukas liikkeinen pikku otus 8+3
 
Jessica1:Aivan ihana! Onnea sinne!
Itsekkin odotan malttamattomana eka ultraa.

Ajatellut myös että maalasijärjellä pitkälle selviää noiden ruoka-aine juttujen kanssa. Mutta nyt alkanut jotenkin pelottaa tuo listerioosi, etenkin kun edellinen raskaus päättyi minun sairastumiseen, vaikkei listerioosi ollut kyseessä. Tuntuu et tulee sit ylivarovaiseksi:/

Mistä tulikin mieleen. Kaverini totesi että: ethän sinä voi juoda glögiä kun olet raskaana? Tietääkö kukaan miksei glögiä voisi juoda siis alkoholitonta....
 
  • Tykkää
Reactions: Jessica1
Heippa kaikki toukomasut,

Tungen nyt tuolta huhtikuisista tänne vierailulle, kun huomasin että täällä on ollut keskustelua paljon noista ruokarajoituksista, ja itsekin ruokahysteerikkona mietin niitä paljon, huhtikuiset tuntuvat yleisesti ottaen ottavan ne vähän rennommin :D Täällä sitten ollaankin mietitty jopa mua tarkemmin kaikkea, en ole mm. ikinä kuullut että jopa viinirypäleitä pitäisi välttää! Onko jollain ihan oikeaa tutkimustietoa että en olis jotenkin enemmän myrkytettyjä kuin muut ulkomaiset kasvikset? Tuntuu, että jos tässä vielä kasviksia ja hedelmiäkin pitää ottaa kieltolistalle, niin mitä tässä kohta voi syödä....

Suomessahan tuo kieltolista on muutenkin aivan omaa luokkaansa, ei missään muualla ole noin pitkiä kieltolistoja. Nämä listat ovat myös keskenään ristiriitaisia, mitä yhdessä maassa kehotetaan välttämään toisessa suositellaan (esim. maksa Suomessa kiellettyä, Kiinassa suositeltua).

Mutta se mitä tulin nyt oikeastaan sanomaan on se, kun jonkun neuvola oli kieltänyt jopa pastöroidusta maidosta valmistetun tuorejuuston ja se aiheutti monessa huolta, niin en ymmärrä mistä ko. neuvola on sen suosituksensa repäissyt, sillä niiden pitäisi pohjautua koko maassa THL:n listaan, jossa siis kehoitetaan välttämään vain nimenomaan pastöroimatonta maitoa sekä siitä valmistettuja tuorejuustoja. Lista löytyy kokonaisuudessaan siis täältä: Raskausaikana vältettävät elintarvikkeet - THL

Eli ei hätää, edelleen pästöroidut tuorejuustot ovat ok :)

Edit. Niin ja jos jotain vielä kiinnostaa nuo eri maiden aika vaihtelevat suositukset, niin esim. tässä artikkelissa on tehty muutaman maan suosituksista yhteenveto:
Odottajan menu vaihtelee maittain

Eireann 13+2
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on ollut käsitys, että viinirypäleissä on todella paljon torjunta-ainejäämiä verrattuna suurimpaan osaan muista hedelmistä ja kun niitä ei sitten edes kuorita. Näköjään kun englanniksi googlas niin tärkein syy mikä nostettiin raskauden yhteydessä esiin oli kuitenkin niiden sisältämä resveratroli.

Tässä jotain pätkiä mitä tuli vastaan:

"The main problem with eating grapes during pregnancy is that they contain high amounts of resveratrol. This chemical can be potentially toxic for the hormonally imbalanced pregnant women. Resveratrol poisoning can cause several complications during pregnancy. However, you need to eat a lot of grapes at once to suffer from this condition. So finally we can conclude that eating grapes during pregnancy should not be a problem unless you eat lots of them. You should definitely limit your consumption of grapes during pregnancy. Also, never have grapes empty stomach or else you will suffer from acid reflux."

[http://www.onlymyhealth.com/vegetables-fruits-avoid-during-pregnancy-1307089264]

"Miksi viinirypäleet kannattaa huuhdella huolellisesti?

– Eteläiseltä pallonpuoliskolta tulevien rypäleiden kuljetuslaatikoissa käytetään yleisesti natriumvetysulfiittia homehtumisen estämiseksi. Tästä tulee rypäleen pintaan rikkihapoketta, joka voi aiheuttaa oireita sulfiitille herkille henkilöille, esimerkiksi astmaatikoille. Peseminen vähentää sulfiittien määrää, mutta ei poista sitä kokonaan."

[http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/asiakokonaisuudet/vierasaineet/kasvinsuojeluainejaamat/usein+kysyttya]

"Kotimaisissa elintarvikkeissa todetut torjunta-ainejäämät ovat useimmiten sallituissa rajoissa, mutta esimerkiksi ulkomaiset paprikat ja viinirypäleet ovat lähes varmoja torjunta-ainejäämäpommeja."

[ Auli Koponen: Tiedätkö mitä syöt?]

"Eniten erilaisia kasvinsuojeluaineen jäämiä oli tutkimuksessa goji-marjoissa (13–17 jäämää), viininlehdissä (17–27 jäämää), mansikoissa (10–14 jäämää) ja kuivatussa ruohosipulissa (19 jäämää). Myös palkoineen käytettävissä herneissä, vadelmissa, maustepaprikoissa ja viinirypäleissä löydettiin noin kymmenen eri aineen jäämiä.

On arvioitu, että omenan ja viinirypäleiden kasvinsuojeluainejäämät vähenevät kolmanneksen huolellisella pesulla. Kuorimalla päärynän ja omenan jäämistä poistuu yli 90 prosenttia, mutta tällöin menetetään myös hedelmän kuoressa ja sen alla olevia terveellisiä aineita."

[http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2013/06/17/kasvisten-torjunta-aineita-tutkittiin-tulos-yllatti-iloisesti/20138537/139]

Tätä en vielä ehtinyt itse lukemaan, mutta laitan jo linkin:

Tiesitkö tämän kasvinsuojeluainejäämistä?
Julkaisut - Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Ja näköjään eri maiden suositukset ovat erilaisia, ainakin jollain sivuilla viitattiin tyypillisiin ei-suositeltaviin ruokiin niin siinä oli mainittu pikanuudelit, papaija ja ananas...
 
Heippa! Kävin tänään neuvolassa ja kyselin tarkkaan näistä syömisasioista kun alkoi tuntumaan ettei mitään voi syödä. Tietysti ohjeet vaihtelee vähän paikan ja terkan mukaan mutta itse aion ainakin luottaa nyt tähän omaani ja mennä hänen ohjeiden mukaan.

Mitä itse olin miettinyt ja vastaus oli SAA SYÖDÄ
--> purkkitonnikala ja -ananas (ei säilytystä purkissa avaamisen jälkeen), viinirypäleet, salmiakki/lakut pienissä määrissä (etenkin kun on matala verenpaine)

EI SAA SYÖDÄ
--> mikään kala kylmänä valmistustavasta riippumatta, merilevä (sushi), pastöroidut pehmeät juustot kuumentamattomina

Ja tuo linkki minkä Hyäkkäysvaunu oli laittanut löytyi myös neuvolasta paperiversiona, ja kuulemma voi sen mukaan turvallisesti mennä. Eli esim Valion Viola tuorejuustoja voi syödä ja myös pehmeää sinihomejuustoa. :) Ja myös että KAIKKI kuplivan kuumaksi kuumennetut juustot ovat turvallisia.
 
Jessica Meillä oli se VU rv 7+3 ja Nökön pituus 11,7mm. Ei se teidän Toukka ollutkaan niin iso mitä kuva antoi ymmärtää :D Ilmeisesti ehkä tuo kuva mikä me saatiin niin Nökö on vähän käpertänyt itseään :D Ja kyllähän kai noilla viikoilla vauva kasvaa sen millimetrin per päivä, joten kaikki on hyvin :D Itse siis kävin tutkimuksissa kunnallisen kautta kun epäiltiin kohdunulkoista raskautta, mutta onneksi kärvistelin lääkärissä sen 7 tuntia turhaan ;)

Voi apua, mun on kyllä ehkä pakko rajottaa noita rypäleitä nyt sit kuitenkin. Äsken meni koko paketillinen. HUPS. En usko, että haittaa jos vähän niitä popsii mutta tää mun ruokavalio.... Ja hei! Kiitos Aunilotta tuorejuusto infosta ;) Oon himoinnu jo useamman päivän ruisnappeja tuorejuusto-kinkku "täytteellä"! Nyt lupaan itselleni, että väkerrän niitä viimeistään ensi viikolla kun saamme jonkun kahvitteluvieraan. Ettei tarvitse sitten itse syödä kokonaan sitäkin satsia. Ja tää sinihomejuustokin tarkottaa nyt sitä, että kun mä himoitsen pizzeriasta kinkku-ananas-aurajuusto pizzaa niin mä uskallan myös syödä sen? Mun dementia puskee kyllä päälle ja kone jotain sekoilee, niin en enää muista lukemaani -.-
 
Minä vältin viimeiseen asti viime raskaudessa suolaa ja lakuja ym. Verenpaineeni oli tosi alhaalla ja lopulta kävi sekin sitten ilmi, että lapsi ois ehkä tarvinnu sitä suolaa ylimääräistä sairauden vuoksi. Tässä raskaudessa aion syödä ihan sitä mitä mieli tekee ja luottaa siihen, että keho kertoo mitä tarttee. Siis en nyt tietenkään raakamaitoa tms. ja kuorimattomia baananeja, mutta järkeä käyttäen. Jos tekee mieli suolaista niin syön suolaista, voi olla siitä kyse, että keho kertoo tarvitsevansa lisää vaikka th sanois mitä.

Tosin nyt en voisi kuvitella mitään kamalampaa suuhuni laittavani kuin suolakeksin :x

En tiedä helpottiko rannekeet pahoinvointiin vai se että oon kitannu varmaan puolilitraa AB piimää ja gefilus-mehua - tänään ei oo ollu huono-olo, ainakaan mainittavasti. Ei edes aamusta. Toivottavasti tämä olotila jatkuisi.
 
Viimeksi muokattu:
joku kyseli polikliinisesta synnytyksestä.
Mä sitä toisen kohdalla toivoin ja sen olisin saanutkin (esikoisen synnyttäneelle sitä ei myönnetä), mutta jäi käyttämättä mahdollisuus kun n.2päivän ikäisenä pitäisi sitten mennä takaisin sairaalaan lääkärin tarkastukseen. Tulis liikaa ajamista, ja jos mulla on 2päivää aikaa saada rauhassa imuote/imetys vauvalle kuntoon ja totutella pieneen ihmeeseen - niin kyllä mä sen mahdollisuuden käytän. (eli kun toinen syntyi su-ma yönä niin tiistaina oli lääkärin tarkastus ja päästiin pois kun kaikki oli menny hyvin. Maidon nousu, imuote ja äidin suolentoimintakin ratkaisee paljon kotiin pääsyssä lapsen terveyden lisäksi)

Anoppi oli aikas onnellisen näköinen kun kuuli uutisen, päätettiin kertoa nyt jo että saadaan lapsille hoitaja ultran ajaksi (sinne kun ei lapsia saa viedä), aika tuli tän kuun 20.päivälle :D

onneksi ternijuusto paistetaan :D Naapuriin synty vasikka ja mun alko TAAS tekeen juustoa ihan hirmusesti mieli.

Hyäkkis & Myrtti 8+2
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä