~~Toukomurut 2014~~

Heku, hienoa, että kaikki oli kunnossa! Päivitin uuden la:n tuohon listaan. :)

satsumama, toivottavasti kyseessä ei ole kohdun ulkoinen. Paljon voimia sinne! Toivotaan hyviä uutisia tälle päivälle. :hug:

Syssy^^, onpas hauska sattuma! :) Olispa ollut mukavaa jos synnytyssairaalakin olisi ollut sama! :) Itsekin kaipaan vertaistukea kun tosiaan ensimmäinen lapsi tulossa vaikka tänne palstalle tulee jostain syystä kirjoteltua aika harvoin.. Me ollaan kyllä kerrottu molempien äideille sekä muutamalle hyvälle ystävälle. Ihanaa, että teillä tärppäsi heti ensimmäisestä yrityskierrosta! :) Meillä oli hieman kivikkoisempi tie tähän ensimmäiseen raskauteen, joka sai alkunsa ensimmäisestä inseminaatiosta. Toivottavasti pikkuinen vaan kestää matkassa loppuun saakka..

Työpaikalla kertominen: Ajattelin kertoa pomolle np-ultran jälkeen työvuorojen suunnittelua varten. Saa jättää rankemmat hommat jollekin muulle.. Muut töissä huomaavat sitten kun maha alkaa kasvaa jos maltan olla kertomatta! :D

FB-ryhmä: Ryhmään voisin liittyä sitten myöhemmin kun ollaan turvallisesti päästy ensimmäisen kolmanneksen yli.

Mies neuvolassa: Sanoi, että haluaisi kyllä joskus tulla mukaan sinnekin mutta ehdottomasti tulee mukaan ultriin.

Mieliteot: Ei ole vielä mitään ilmaantunut.

Hankinnat: Vauvalle emme ole vielä ostaneet mitään. En ole hankkinut vielä turvavyön alennintakaan vaikka sitä pitäisi jo käyttää.. Kaverilta lupasin sen ostaa jos perjantain varhaisultrassa on kaikki hyvin.

Taikauskoisuus: En nyt mitenkään kummemmin usko noihin hömppäjuttuihin.

Vauvan sukupuoli: Tahdotaan tietää jos se selvästi ultrassa näkyy.

Syömiset: Yritän syödä terveellisemmin kuin aiemmin sekä jättää kaikki kielletyt asiat suunnilleen pois. Mitenkään ihan kirjaimellisesti en niitäkään siis noudata koska levitteissähän on esim. a-vitamiinia.

Kestovaipat: Kestoilu kiinnostaa kyllä kovasti mutta en ole kovin perillä siihen liittyvistä asioista. Jos meillä aloitetaan kestoilu niin uskoisin, että kertisvaipat ovat silti jossain määrin mukana kuvioissa.

Oireita: Täällä oireina ovat kova väsymys, rintojen arkuus sekä mahan turvotus (varsinkin iltaisin). Pahoinvointia ei siis juurikaan tässä osoitteessa ole ollut. Äitini on selvinnyt neljän lapsen odotuksesta ilman pahoinvointia ja toivonkin, että olisin tämän perinyt häneltä. Olen myös huomannut, että välillä mietin tuleeko minusta hyvä äiti ja tavallaan pelkään etten onnistu enkä osaa mitään. Tämä lapsi on hartaasti toivottu mutta näköjään se tuleva pelottaa silti..

Tähtisilmä* 6+5
 
Viimeksi muokattu:
Vauvan sukupuolen tahdomme tietää, jos vain mahdollisesti näkyy. :)
Esikoisesta minulle kovasti varoteltiin ettei koskaan voi olla varma. Mutta hetken kuluttua ultrassa lääkäri alkoi kovasti hehkuttamaan "Katso nyt mitkä vehkeet!"
Oli siinä nuori ujo tyttö punasena silloin :D

Syömiset: Joutunut jonkun verran useammin syömään, ettei huono olo yllätä. Ja pienempiä annoksia, nopeammin täynnä kun ennen. Mikä on kyllä ihan hyvä ;)
Kiellettyjen listaa koittaa noudattaa,suurinpiirteisesti. Ei ihan kirjaimellisesti.

Kestoilu kyllä kiinnostaisi jonkun verran. Mutta esikoisen kanssa ihan kertakäyttösillä mentiin, silloin oli vielä minulle niin uutta ja ihmeellistä kaikki muutenkin. Ja kestovaipoista ei niin ollut kuullutkaan. Että olisi niitä osannut edes harkita.

Oireita Herkkä unisempi kuin ennen, mutta väsymystä myös. Mahdottomat nipistykset välillä alamahassa, molemmin puolin vaihtelevasti. Äkillisissä ylös nousemisissa ja yskästessä. Ensin vähän asiaa säikyin, mutta ilmeisesti ihan normaaleja juttuja. Mitä näitä palstoja lueskellut.
 
moikka

Oon käynyt kännykällä taas lukemas yön pimeinä tunteina teidän mietteitä täällä ja nyt kun likka on eskaris ja poitsu on päikyillä istun rauhas kirjoittamaan.

Ensiksi terwetuloa uudet meitä rupeaa olemaan kivasti täällä toivottavasti kaikki pysyy mukana =)

taikauskoisuus, mä oon aika taikauskoinen. nään paljon enne unia tulevasta lähinnä. samoin tulkitsen koko ajan herkäsitkkin ympäristön muuttuvia tekijöitä.

syömisestä yritän syödä terveellisesti ja teen itse ruoan mahdollisimman alusta asti. ja nyt jotenkin tämän huonon olon vuoksi vielä tarkempi..

mies neuvolassa haluan mennä yksin ultriin saa tulla jos tykkää mutta mielellään menen yksin. en jaksa kuunnella sitten sitä että kun mä ressaan liikaa tai muuta vastaavaa tai että mä kyseen alaistan liikaa tms.. :(

kestovaipat ei ole mitään sitä vastaan mutta mulla on muutenkin paljon tekemistä tässä arjes jotta en oo ees ajatelut. viime pakkauksen kestovaippa systeemit lahjoitin jonnekki viroon meneville..

oireita paha olo siis koko päivän, aamusta iltaan. perjantaina piti ottaa tuota multisunin mama vitamiiniä että sain itteni oksentamaan että edes hetkeksi helpottaisi. hain tänään multitabsin odottajan vitamiineja, siin oli maitohappo bakteeria ja foolihappoa lisänä.. ja väsy ja siitä oireutuva kiukkuisuus. kylmän väreitä menee paljon. ei saisi valittaa oireista kyllä kun se vaan kertoo sitä että siellkä on joku mukana <3

liikuntaa tulee harrastettua kotitöiden merkeissä paljon. ja tietysti ulkoilua lenkkeilyn parissa ja aamuin illoin koiran pissu lenkit vielä päälle.. jotta ihan tarpeeksi =)

Olen kovasti ruennut harkitsemaan yksin odottamista. mä oon niiiiiin kyllästynyt olemaan koti orja, ja tuolle miehelle kun on ihan just ja sama. kun imuroikin niin ei voi edes jalkoja nostaa edestä pois. istuu tietokoneella sen mitä se täällä on. ja välistä huutaa tenaville. sitten kun motkotan että voisi tehdä jotain muutakin niin vastaus on että mitä enemmän minä motkotan sitä paremmin hän asettaa perseensä sohvalle. sitten sitä ei haittaa jos kissan hiekka laatikko on täynnä, tai tiski pöytä on niin täynn ettei pöytää nää. tai että elukoiden karvoja ja hiekkaa roskaa yms. on lattialla. tai että kun meidän koiran tassuissa tulee kuraa väkisinkin lattialle että niitä voisi pyyhkiä tai se että kaikki lelut ja kirjat on laattioilla pirin pärin niin on ihan sama. mä vaan ressaan turhaa kuulemma. olen yrittänyt asioista sanoa vihjailen, suoraan sanomalla, huutamalla vitsillä mutta ei sitten niin mitään vaikutusta muutaku että mä ressaan liikaa. on niinkuin paskahuussin seinille huutelis. hakkaan vaan päätä seinään.. mutta sitten kun on ruoka pöydässä niin ollaan kärppänä niinkuin kelju koo kojootissa se lintu paikalla. mutta kun jotain pitäisi tehdä niin on vaan savurengas ilmas ja ei mailla halmeilla.. *huoh**
laitoin sille aamulla viestin kun se lähti töihin että ei tartte tulla pariin viikkoon tänne passuutettavaksi. menkööt omalle asunnolleensa mietimään. toki heti tuli viestiä että joo syytä vain muita hän ei oo tehnyt mitään väärin. -.-

no mut nyt pienet päiväunet kun on hiljiasta ;)

saspa 6+4
 
Avantasia, sama lasettu aika!
Meillä ensi ma eka ultra, neuvolaa mietin vasta sen jälkeen.
Jännittää lun takana 3km, mutta nyt on sellainen olo, että Nyt!!!
Toivottakaa onnea! En ehkä kestäisi enää neljättä menetystä.

Onni/ 38/ 1. / NKL
 
eipä saspan mies kyllä isäainekselta kuulosta - anteeksi vaan. hoidatko sitten koko huushollin ja arjen lisäksi myös vauvan yksin?

Mä en myöskään fb-ryhmään tule, haluan pitää jonkinlaisen yksityisyyteni ilman että nikki saa nimen.
Jotain muutakin piti sanoa mutta en nyt muista...

hyäkkis & myrtti rv5+6
 
Siis voi perhana tätä mahan turvotusta! :$
Onko kellään muulla niin, että olette hoitaneet sitä jotenkin?
Kuulemma kevyt liikunta ja veden juonti auttaa; vettä juon paljon, mutta liikuntaa ei ehdi pahemmin harrastaa. Olisikohan muita keinoja...? :whistle:


Jessica & toukka 4+5
 
Mulle voi laittaa vinkkiä kestoiluun liittyen , niitähän kun on kaiken maailman tasku- ja kuorivaippaa. Mikä toimii vasta syntyneellä parhaiten ja tuon vuoden ikäisen kanssakin voisin vielä kestoilun aloittaa! Ne vaipathan säästyy sitten kakkoselle. Ja sinä joka ompelet työksesi, oisko sulta mahdollista ostaa kestoja? Anteeksi nimimerkki unohtui :snotty:

Taikauskoinen en ole.

Syömisetmulla ei mene enää mikään alas, kaupassa käyntikin etoo. Silti olisi pakko syödä että masuasukki saa tarvittavia aineita.

FB-ryhmä kiinnostaa, kunhan oon siellä varhaisultrassa käynyt! Joten älkäähän fbeeläiset uunohtako minua.

Porukkaa on käynyt yllättävät paljon jo ultrissa ja neuvoloissa tai ainakin varannut ajan. Mä en ole vielä mitään aikaiseksi saanut. Esikoisen la oli alkukuusta ja silloin olin ekojen joukossa ultrissa ja neuvoloissa. Nyt vasta loppukuinen ja kesäkuulle varmaan mennään kun esikoinenkin syntyi vasta rv41+5

Tintti.&masuasukki 5+2? Hitsi kun muistaiskin.
 
Heippa kaikille,

Mä voisin _varovasti_ tuppautua mukaan, kun nyt näitä keskusteluja tuli luettua :) Ei tartte vielä päivittää mua listaan, ennen kuin tilanne selkenee, nyt nimittäin vielä vähän sekava tilanne tämän raskauden suhteen.. lyhyesti kerrottuna :
- 6.9 : luulin, että menkat alkaa, mutta vuoto todella niukkaa normikuukautisiin verrattuna
- 10.9 (esikoisen syntymäpäivänä) : raskaustesti positiivinen (vuoto jatkui edelleen)
- 13.9 : ruskeahko vuoto muuttui veriseksi, jolloin menin Kättärille päivystykseen, kohtu tyhjä (vähän nestettä eli verta kohdussa ja vatsaontelossa), hcg reilu 300, varhainen km/ kohdunulkoinen raskaus epäily
- tänään eli 16.9 : kontrolli Kättärillä, hcg yli 2000 (!!), jolloin lääkäri alkoi jo puhua ku-raskaudesta.. ultratessa lääkäri oli piiiiiiitkään hiljaa (ei sanonut sanaakaan, oli tuskaiset n. 5min!) ja sen jälkeen "ei täällä oikeen muuta näy kuin verta" (tässä vaiheessa jo kyynel vierähti poskelleni, tätä toista raskautta on yritetty jo pitkään).. Lääkäri kuitenkin pyysi vielä ylilääkärin paikalle, joka löysikin kohdusta jonkun pienen täplän, joka vaikuttaisi ruskuaispussilta!! Ja kohdussa oleva verikin voi kuulemma olla "fysiologista" (?) ja se veri nyt vuotaa ilmeisesti ulos..

Raskaana siis ollaan, eikä lopulta ultrastakaan siis löytynyt mitään ku-raskauteen viittaavaa :) Mutta jännät paikat tässä edelleen on ja seuraava hcg-kontrolli ylihuomenna ja seuraava ultra viikon päästä..

Yläfemmat, jos joku jaksoi lukea koko sepustuksen :D Toivottavasti saan pysyä tässä ryhmässä <3 !!
 
Tämmöiset kuulumiset polilta.
Kohdussa näkyi paksuuntunut limakalvo, ei muuta ja vasemmanpuoleisen munasarjan vieressä joku "pyörylä" mutta ei varmaksi osannut sanoa mikä se on. hcg oli 660 ja olisivat pitäneet tarkkailussa yön yli, mut halusin kotia. Sanoi että jos tulee kovat kivut tai hartiapistos niin sit takaisin heti.
Maanantaina kontrolli verikokeet ja ultra. Mutta sitä mieltä lääkäri oli, että suurempi todennäköisyys kohdunulkoiseen kuin sisäiseen. Kiva oottaa maanantaihin asti ja miettiä ja vatvoa tätä asiaa mielessä :(
perjantai 13 päivä ei mun kohdalla ainakaan paljon armoa anna.
Hei, mulla hyvinkin samantapainen tilanne kuin sulla.. vieläpä päivätkin täsmää eli 13.9 mäkin menin ekan kerran samojen oireiden takia polille (kättärille) päivystykseen ja ku-ulkoinen/ km epäily.. mullakin oli kontrollikäynti tänään ja sain jo vähän parempia uutisia eli todennäköisemmin kohdun sisäinen kuin ku-raskaus, mutta mitään varmaahaan ei tässä vaiheessa vielä voi sanoa oikein mistään, kun ei ihan varmaksi näkynyt ruskuaispussia (saatika alkiota tai sykettä..!!) kohdussa.. Tsemppiä sulle!! Toivottavasti teillä on kaikki hyvin <3
 
Soitin tänään neuvolaan kun alko viikonloppuna tulla vähän runsaampaa vuotoa ja vatsakramppeja. Alkoi todella epäilyttää, niin oman mielenrauhan takia soitin. Saatiin varattua huomiselle ylimääräinen ultra. Katsotaan löytyykö sieltä mitään asukkia enää, vai joutuuko siirtymään kekskenmenoryhmään.: / Jännittää niin paljon!

Syssy 6+5
 
Tsemppiä hirmusesti kaikille! Niin miesasioille kuin masuasukin suhteen ;)

kestovaipat hmm.... En varmaankaan ryhdy niitä kokeilemaan. Olen muutenkin vähän laiska pesemään pyykkiä ja herkkä hajuille ym. Joten veikkaan että kestot on meille liikaa. Kannatan kyllä muuten niiden käyttöä, mutta ei ne meidän perheeseen tule sopimaan.

Meillä mies tulee mukaan neuvolaan ainakin nyt ekalle käynnille perjantaina, kun kerta vapaata sai töistä. En usko, että joka kerta on mukana. Ultraan se kyllä raahataan vaikka väkisin ;) ohan tuo kyllä innoissaan, etten ihmettelis vaikka neuvoloihinkin tahtois mukaan joka kerta :D

vauvan sukupuoli yritetään kyllä selvittää heti kun mahdollista ;) tällä hetkellä meillä on poikaolo ja anoppikin poikaa ennusti. Saapa nähdä mitä ultrissa löytyy..

Heku & Nökö 8+0
 
Hyökkäysvaunu noo itse olen saanu hoitaa tähän mennessä aika lailla kaiken muutennii. ellei nyt miekkonen halua hyvitellä jotain. tai riidan jälkeen samoin pari viikkoa on hyvinkin kiltisti tekee. mä vaan ressaan sen mielestä turhaan. jotta tuskin se muuttuu parempaan suuntaan ainakaan vauvan saavuttua maailmaan..
 
Hei täällä yks tyhmä kysymys, saako np-ultrasta kuvia mukaan? :) Olis ihanaa!

Täällä jännää niin hirveesti, että saa pidellä kii etten mee varhaisultraan! Mutta hitto miten jaksaa oottaa viä kuukauden tai enemmänkin np-ultraan! :O Noo, ensin oottelee ton 30. päivän neuvolan, huuu! Kun sit jos onkin jotain ettei ketää kasva niin odotus tuonne asti.. Huhhuh. Ja kun tekis niiin mieli kertoo jo muille :D

Saspa voi että mikä tilanne :| Täällä kanssa mä oon semmonen ressaaja, että ukkokulta tarttee kyllä hyvät hermot...

smooth mulla kanssa nuo mahajuilinnat ei tuu jos makaa! Tai on rauhassa, mutta jos yhtäkkiä repäsee liikkeelle tai kyykkii yms niin ugh, sitten tuntuu että juilii ja lujaa. Mulla on vähentyny noi juilinnat, pelottaa :( Mut tänään ja eilen vihlonu oikealta ja tykytelly :O Toivottavasti matkalainen sielä vaa venyy ja paukkuu kohti kasvamista terveeksi syntyväksi tyypiksi! :heart: Täällä ehkä inasen jos oksettaa välillä hetkellisesti. Heh! Onko muilla sitä että rinnat on kipeät ja välillä taas ei niinkään? :


Syssy^^ Toivotaan, että kaik on hyvin! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Jessica1 Oireista: Mulla on kanssa mahantuvotus ja pahimmillaan se on iltaisin. Välillä oikein sattuu!
- Väsymys, mutta se taas johtuu unettomuudesta...
- Pissattaaaaaa! Öisin nousen vähintään 2kertaa pissalle. Viimeyönä 3kertaa :| Muutenkaan ei nukuta ja sit pitää viellä herätä, kun on saanu unta!!! Murh!
- Kiukuttaa! Johtuu vissiin väsymyksestä...
- Iskias kiukuttelee nyt 4 päivää!!! Muilla samaa? Mitä mä teen sen kanssa, kun välillä ei pysty astuun ollenkaan ja yöllä ei voi nukkua tietyissä asennoissa, kun jos alkaa venyttään tota kohtaa ees vähän, niin särky iskee! Perhana! Ja mulla ei oo ees viikkoja montaa! Mistä toi voi johtua???!!!

Kestoilu: En usko, että mun kärsivällisyys ja maltti riittäis. Ensin pistät vaipat likoon, sit huuhtelet ja koneeseen, sit kuivuun ja odotat, että ne kuivuu ja sit sulla on jo uus pino valmiina samaan hommaan... Ehtiikö sitä muuta pestäkkään? Kyllä mä ihan normi vaippoja aattelin. Ehkä kokeilen jossain kohtaan mielenkiinnosta, mutta en heti, kun vauva kakkaa joka kerta, kun syö....?

Neuvola ja ultra: Mulla kans yks kkm ja yks km taustalla, joten oon käynyt jo yhdessä neuvolassa, toinen on rv8 ja mies tulee mukaan sinne :) Ultrassakin kävin ja gyne näki yhden sykkeen, minä en. Näyttö oli kovin rakkeinen ja viikot niin pienet. Pienikin heilautus, niin ei kunnolla näkyny. No ens viikolla viellä ultraan uusiks, ehkä sitten jo nään :) Mutta tosiaan. Vauva oikeassa kohdassa ja hyvältä näytti toistaiseksi :heart:

Fb-ryhmä: Mäkin liityn sit kun oon "turvassa" omasta mielestä. :)

Mieliteot: KANAA ja riisiä... Ehkä juustoo.... Mmmmm :heart:

Liikunta: Kävelyä oman jaksamisen mukaan. Se rentouttaa, rauhottaa ja voi määrätä oman tahdin ja että minne menee. Epätasanen maasto, eli metsä on tehokas ja kaunis tähän aikaan vuodesta :heart: :)

Töissäkäynti: Mua pelottaa toi pirun iskias! Oon seisomatyössä ja toi kiukuttelee jo nyt! Mitä mä teen? Onko teillä pelkoja töittenne suhteen, että koska joudutte jäämään pois?

LauraAnni Montako viikkoa sulla pitäis olla? Ja tuu ihmeessä päivittään sun tilannetta!


Omaa napaa (.) Mä luulin, että noitten keskenmenojen jälkeen en vois yhtään olla ilonen tästä, kun pelkään koko ajan ja surisin jo etukäteen ja kaikkee, mutta: Olen syyllitynyt rakastumaan mun masukkiini jo ihan korvia myöten, suunnittelemaan tulevaa ja päättämään jo kaikesta mahdollisesta vauvajutusta. Ei siinä.. Mun mies on samassa rakkauspöhnässä.
Kyllä mulle tulee hetkiä, että itken niitä keskenmenoja ja aattelen, etten jaksa sitä samaa enää ja mietinkin, että oonko nyt yhtään järkevä, kun mä tälleen oon nyt menny rakastumaan.... Ihan kun se valmiiks sureminen yhtään auttais. Sattuu se joka tapauksessa :ashamed:

Ja lisäksi. Menin ostamaan alennuksesta jo kahdet mammafarkut. Kohta sopivat ja sit vähän isommat... En voinut vastustaa kiusausta! Ekassa raskudessa aloin käyttään mammahousuja rv8 turvotuksen takia! Joten sit aattelin, että ehkä nytkin... Minäkö yli-innokas? :snotty:

Terveisin superhurahtanut kukkurukuu ja salainen seikkailija 5+4
 
  • Tykkää
Reactions: Tuuuli+
Oireita Turvonneet ja arat tissit, isompia liivejä tarttee kaapista kaivaa. Ei muuta. Tai ehken vaan oo niin herkkä tulkitsemaan. Tavallaan odotan pahoinvointia, että "tietäisi" paremmin olevansa raskaana.



Sukupuoli
Halutaan tietää, jos vaan matkustaja sen näyttää

Mitä olette ajatelleet lääkkeiden käytöstä? Minä olen muutenkin hirveän huono syömään mitään lääkettä ja muistaakseni viime raskaudessa lääkkeitä suostuin ottaa synnytyksessä ja sen jälkeen, mutten sitten enää niistä kivuista päästyä imettäessäkään. Nyt vaan on taas tämä flunssa-aika ja taudit leviää helposti kerhoissa ym. No niinhän meilläkin sitten tultiin kipeäksi, poika selvisi pienellä nuhalla ja yskällä, mutta itsellä onkin sitten nenä kuin vesiputous ja kurkku kipeä - ja en haluaisi raskauden takia käyttää mitään troppeja, vaikka osa olisikin turvallisia
:/

hiulu ja salamatkustaja(t) 5+1
 
Hiulu Mä ite yritän välttää lääkkeitä mahdollisimman paljon tässä vaiheessa,vaikka ne sitten olisikin lääkärien mielestä turvallisia. Oon joutunut syömään kovia kipulääkkeitä yli 5 vuotta selän kipujen takia. Niitä tuli syötyä aiemmin kuin karkkia. Mutta kun aloimme yrittää lasta vähensin lääkkeet minimiin ja nyt en syö mitään lääkkeitä ellei ole ihan pakko. Teen keikkatöitä, joten on helppo vain jäädä kotiin, jos selkä vihoittelee. Saapi sitten kotona rauhassa kitua kipujen kanssa, eikä tule töistä stressiä.
Samoin keikkaluontosen työn takia on ihana vain jäädä kotiin "sairastamaan" kun tämä paha olo tuntuu olevan 24/7 ;)
Ja nyt kun selkä on "paremmassa" kunnossa tämän lepäilyn takia niin maha juilii niiiiiin vietävästi että! Vaava kasvaa noin millimetrin päivässä, joten eiköhän se kohtukin vaan veny ja veny pikkihiljaa. Ihmekään, jos on mahat kipeenä ;)
 
kukkurukuu : Mä tai lääkäritkään ei oikein tiedä, millä viikoilla mun pitäis olla, koska mulla on tosi epäsäännöllinen kuukautiskierto (ollut AINA), vaihtelee välillä 20-90 päivää (silloin kun menkat tulee ylipäätään, nuorena mulla jäi kuukautiset pois moneksi vuodeksi), enkä ovuloi läheskään joka kierrossa... Siksi tämä raskautuminen onkin niin vaikeaa ollut, esikoinen sai alkunsa parin vuoden yrityksen jälkeen clomifenien avustamana ja esikoisen syntymästä asti (3v) ollaan oltu ilman ehkäisyä ja nyt eka tärppi.. Kiertohäiriöiden taustalla mulla on lievä pco ja 13-18v sairastettu vakava anoreksia. Mutta siis hcg:n ja ultralöydösten perusteella n. rv 5-6..

Toivon tosiaan, että minä ja KAIKKI muutkin saisivat pysyä mukana tässä porukassa :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Tuuli mä kans omaan todellakin tämän ressaamisen taidon myönnän sen mutta jotenkin koen että perus siisteyden asunnossa ressaaminen ei ole turhaa. joskus nuorena/teininä olen ollut justiin sellanen hällä väliä ja sitten se siivoomisen alootamisen kynnys on niiiin suuri että silloin kun odotin ensimäistä päätin että koskaan ikinä milloinkaan en päästä asuntoa siihen kuntoon että mulla menee monta päivää saadakseni se siistiksi. ja nyt varsinkin kun 4:ttä odottaa sitä arvostaa entistä enemmän että on jonkunmoinen siisteys niin ei tarvitsisi lasten menettää äitin aikaa päivästä niin paljon. Tästä nyt varmaan saa sen kuvan että meillä näkee lattiasta oman kuvan ja voin kertoo että näin ei todellakaan :D
 
LauraAnni > Tervetuloa! Voimia odotteluun! Toivottavasti tulee hyviä uutisia.

Syssy^^ > Voimia ja vauvaliimaa! :hug:

Tuuuli+ > Kyllä yleensä saa ultrista kuvia mukaan, mutta voi varmuuden vuoksi alussa pyytää. Jotkut lääkärit on hieman ajattelemattomia sen osalta. Eivät välttämättä monitorikuvaakaan näytä, kun asiakas ei niitä muka ymmärrä. Ei ehkä heti ymmärräkään, mutta selityksen jälkeen jo paljon paremmin. Jokainen raskaudesta iloitseva varmasti haluaa kuvan nähdä. Ensin tietysti lääkäri keskittyy vain tutkimiseen, joten hetki tarvitaan malttia. :)

Minulla rintojen arkuus vaihtelee lähes poissa olevasta aika voimakkaaseen. Samoin alavatsan juilinnat on välillä hyvin vähäisiä, lähes olemattomia. Raskaudet on erilaisia ja vaiheita on erilaisia. Jos huolettaa, voi neuvolan terkkarin sanat rauhoittaa. Itsekin olen jo joutunut ammattilaisen sanoihin turvautumaan, vaikka järkikin on sanonut oireilun olevan ihan normaalia. Sitä vain on niin huolissaan, kun hormonitkin herkistää. Sekin on normaalia. :)

kukkurukuu > Kyllä, lantionseudun jumikipuilut ovat tuttuja ja selvästi herkemmin vaivaa nyt raskaana. Venyttelyä vaan sekä rauhallista liikuntaa. Varovaisesti alkuun ja siitä tehostaen, kannattaa kokeilla erilaisia venytyksiä ja vähän eri kohdasta. Pakaralihasten kiinnityskohdat sekä selän että reisilihasten kiinnityskohtien puolelta kannattaa ottaa tehohuoltoon, niin ei tule liikkumisen ja nukkumisen kanssa pahoja ongelmia. Nukkumiseen voi olla avuksi myös lisätyynyt vartalon tukena. Itse käytän jo pulleaa tyynyä jalkojen välissä. Sillä tavalla saa mukavamman asennon. venyttelyohjeita löytyy ihan netistä, mutta myös fysioterapeutilta tai ehkä neuvolastakin voi pyytää. :)

Lääkkeet eivät ole minulle mieleisiä koskaan. Minulla on aika korkea kynnys käyttää mitään, vaikka lapsettomuushoidoissa jouduin käyttämään paljonkin. Kipulääkettä otan vain kivun ollessa sietämätöntä, muuten mennään kotikonstein. Nyt ei yrttipohjaisisa saa käyttää, joten valikoima on niukka. Mieluusti kun suosin luonnonlääkinnällisiä apuja. Virusflunssassa pärjää kyllä ihan sarvikuonolla, höyryhengityksellä, Vicks Vaporubilla, levolla ja mustaherukka- tai mustikkamehulla. Tulehdukset sitten asia erikseen. Niihin kysyn lääkärin mielipiteen. Hiiva on nyt vähän vaivannut ja sitä olen koittanut hoitaa sokereita vähentämällä ja hapanta juomalla. Helpotti kyllä, mutta ei ole vielä ainakaan ohi mennyt. Kiusallinen vaiva, mutta yleistä raskaana.

Miten suhtaudutte raskausajan rokotuksiin? Oletteko ajatelleet ottaa piikkiä kausi-influensaa tms vastaan? Minä en ota ainakaan siihen kausi-influensaan. On tullut sellainen mielikuva, että turvallisempaa sairastaa kuin ottaa rokotus. En tuomitse rokotuksia ottavia, sillä tilanteet on erilaisia. Lapsen etuahan meistä kaikki ajattelee valintoja tehdessään.

Neuvolakäynneille mies ei yleensä tule mukaan. Toki pyydän hänet, jos sattuu vapaalla olemaan. Reissuhommista kun ei niin vaan olla pois, niin järjestämällä järjestetään vain ultrat vapaaksi. On hän muutamaan kertaan esikoisenkin neuvolatarkastuksisa ollut. Odotusaikana taisi olla vain kerran, vaikka oli silloin päivätöissä. Hoitaja kun ei häntä mitenkään huomioinut, niin turhalta tuntui minustakin. Tämä nykyinen hoitaja on mukavampi.

Töitä minulla ei tällä hetkellä ole. Olisi kiva käydä töissä, mutta näinkin onneksi pärjätään. Paikkoja on minun alalla huonosti ja kilpailu kova. Tämä tiedettiin, kun muutettiin tänne eli asiaan osattiin varautua. Vuorotyöhön en miehen työn vuoksi voi mennä ja se rajaa mahdollisuuksia aika pahasti. Olen silti hakenut myös sellaisiin tehtäviin, mutta maininnut voivani tehdä vain aamuvuoroa. Ehkä se ei jossain tapauksessa haittaa ja eipähän kukaan pääse sanomaan, ettenkö olisi yrittänyt töihin päästä.

Omaan napaan ei kuulu uutta, paitsi ruokahaluttomuutta. Syödä täytyy, ettei tule huono ja/tai heikko olo, mutta mitään saatavilla olevaa ei tee mieli. Kasvispainotteisesti tekee mieli syödä, joskin mutustaminen keskittyy marjojen ja hedelmien naposteluun. Jääkaappikylmät hedelmät ja kohmeiset marjat ovat herkkua, juomana sooda. Niillä pysyy paha olo pois, jos huolehdin myös aterioiden syömisestä. aamupuuro menee kyllä helposti, mutta lounasta on vaikeampi saada syötyä. Päivällinen syödään yhdessä, joten sen laittaminen on helpompaa. Annoskoko on vaan pienentynyt, joten tottumattomana otan aina liikaa ja joudun jättämään osan syömättä. Yritän nyt muistaa ottaa pienemmän lautasen, jos se auttaisi annostelussa.

Eilen katsoin telkkarista illalla ruokaohjelmaa ja alkoi tehdä mieli grillattua kanaa ja ribsejä. Savukala himottaisi myös ja sinne kiinalaiseen on kyllä ihan pakko päästä. Miksi oi miksi ei voi tehdä mieli sitä, mitä olisi saatavilla tai olla tarjolla sitä, mitä tekee mieli. :kieh: Kalliiksikin tulee, jos pitää aina ravintolan kautta käydä sen hetkisen mieliteon mukaan tai käydä kaupassa jokaiselle aterialle erikseen. Tänään on tyytyminen kukkavihanneksiin ja kalkkunafileisiin. Jospa ne dipin kanssa maistuisi.

macy ja pikkuinen 7+4
 
  • Tykkää
Reactions: LauraAnni
rokotus viimeksi raskaana ollessa en ottanut, koska en ollut koskaan sairastunut influenssaa (tai ainakaan niin pahana, että olisin sen influenssaksi ymmärtänyt). Viime keväänä sitten sairastin sellaisen jyränalla-taudin, että todellakin mieluummin otan rokotuksen kuin koen raskaana saman.
 

Yhteistyössä