~~Toukomurut 2014~~

Täällä onkin aamupahoinvoinnista ja aamuoksuista siirrytty koko päivän kestävään oksutilaan. Otan kyllä tämän ihan kiitollisena vastaan, on tuo vauva niin kovasti toivottu. Mutta kyllähän tämä nyt jollain tasolla harmittaa, ettei uskalla mihinkään lähteä kun heti saa olla vessaa etsimässä. Ja vielä se kun omaan julkisten vessojen kammon, niin ei oikein natsaa.
Tuntuu, ettei päivät mene ollenkaan eteenpäin ja ekaan neuvolaankin on aikaa vielä kauan kauan. No nyt voi onneksi jo sanoa, että onhan se ensi viikolla! Tosin vasta perjantaina, mutta silti :D
 
Mie en yhtään keskenmenoa oo kokenut ja toki nekin on yksilöllisiä, mutta ainakin mitä oppineemmat ovat kirjoittaneet niin useimmiten tosiaan kipua sisältyy, varsinkin jos kyseessä on spontaani keskenmeno ja kohtu tyhjenee itsestään. Keskeytynyt keskenmeno taas voi kai olla eri juttu, kun kohtu ei tuolloin edes tyhjene itsestään. Käsitin että keskenmenoonkin liittyy jonkinlaisia supistuksia, joiden avulla kohtu siis tyhjenee? Eli näin ollen luulisi että kipuja on kyllä vuodon lisäksi.
 
Helpottavaa kuulla että muillaki on mielenpäällä keskenmenot sun muut, tietää ettei yksin mietiskele.. Vaikka kuitenkin uskon kovasti että se ei mun tai kenenkään muun meidän kohdalle satu, mutta vissiin se "äidin huoli lapsesta" alkaa jo näin alussa :) Oireista sen verran, että mulla kans väsyttää illalla jo tosi aikasin ja aamulla en voi nukkua pitkään vaikka kuin yrittäsin, vaikka ennen oon ollu aamu-uninen.. Vatsaa kans turvottaa niin paljon että melkeen hävettää, tuli ihan puun takaa että tulee heti tämmönen massu :D mutta tosiaan, oireista oon kuitenki nauttinu, tuo pientä varmuutta siihen että jotain siellä tapahtuu!
 
  • Tykkää
Reactions: Tuuuli+
Miusta on omituista, et kummassakaan aiemmassa raskaudessa en ollut keskenmenoista tai muistakaan huolissani, mut nyt olen.. :( En tajua miksi. Mutta olen kuullut sanottavan, että monilla ainakin se on syy mitä useampi lapsi tulossa, sitä epätodellisempi olo on koko asiasta :D Miulla ainakin pitää paikkansa..
 
Täällä on sitten otettu selvää Np-ultrasta yms, niin tietysti googlen kautta löytyi niitä surullisesti päättyneitä kertomuksia vähän liikaakin, kun nyt vasta mietityttääkin onkohan kaikki ok.. Ja tässä myöhemmin alkoi mahaa ja selkää särkemään, voisiko olla stressi, toivottavasti, ettei nyt ole menossa kesken.. :( Ei olis pitäny lueskella tarinoita, vaan pelkästään että missä tuosta ultrasta on kyse.. Ihminen on liian utelias.

Äh, pitäisi vaan pistää ylimietteliäs pää tyynyyn ja rentoutua :ashamed:

Smooth itse mietin sitä aikalailla niinkun voi huomata jutuistakin.. haha.

Mutta tosiaan, että haluaisin viimeistään np-ultran jälkeen jo kertoa läheisille, mutta toisaalta haluaisin kertoa vasta rakenneultran jälkeen, että kaikki varmasti olisi hyvin, mutta oon kyllä ehkä liian malttamaton odottamaan rv19:sta asti, vaikka se voisi olla melkein joululahja jo :LOL:

Jos joku haluaa kertoa omia ultrakokemuksia eri ultrista niin kuuntelen ainakin minä mielelläni, varsinkin näin ensikertalaisena :)
 
Viimeksi muokattu:
Minä ehkä kuulun tähän joukkoon :D Elikkäs eilen sain tietää, että meillä taidetaan olla raskaana. Hieman epäuskoiset fiilikset kun esikoinen on vuoden ikäinen. Lopetin pillerit heinäkuun lopulla eikä tullut vuodot vuotoja eikä minkäänlaisia menkkoja. Oletin että kroppa ei oo ees käynnistynyt vielä kaikenmaailman hormoneista.

Tänään kaupassa käydessä kokoajan oksetti. Ensimmäisen raskauden aikanakin kärsin voimakkaasta pahoinvoinnista aina rv. 16 asti. Sanoin miehelle, että pitäisköhän ihan läpällä tehdä testi ni sais ainakin sen suljettua pois kun jo kolmatta päivää oksettaa.. Ja kuinkas sitten kävikään!

Testiin pärähti tumma viiva samantien. Edes kontrolliviivaa ei näkynyt vielä kun plussaviiva jo näkyi.. kontrollikin tummui siihen viereen hetken päästä. Huhhuh. Iloinen yllätys!

Ongelmana on vaan se, että minulla ei ole hajuakaan raskausviikoista tai mistään kun ei ole mitään menkkoja tms mistä laskea? Oma veikkaus on n. rv6+ perustuen siihen ajatukseen, että siihen aikaan edellisessä raskaudessa alkoi pahoinvointi..

Huomenna teen vielä clearblue-testin et sais viikoista mitään selkoa.. ja soittelen nlaan, jos siellä varhaisultraan sais lähetteen. Jos en saa niin jokatapauksessa vaikka yksityisellä käyn pyörähtämässä niinkuin esikoisenkin kohdalla. Oli jotenkin lohduttavaa tietää, että pieni papunen kasvaa oikeassa paikassa ja toivon mukaan myös pieni pomppaava sydän näkyy ruudussa <3
 
Jännä juttu miten raskaudet voi olla NIIIIIIN erilaisia! Esikoisen aikana ei ollut MITÄÄN oireita. Ainoastaan jos piti ajella autolla mutkikasta tietä, tuli huono olo. NYT on sitten JOKA PÄIVÄ huono olo :p No ainakin nyt tietää että siellä jotain on :) <3 Esikoisen aikana sai ihmetellä että oonko mä oikeesti raskaana vai en!
 
Tuuuli+

Mie oon jo kertonu ystävilleni ja läheisimmille sukulaisille. Jos jotain pahaa tapahtuu, niin sitten se tapahtuu ja on ainakin muitakin joiden kanssa jakaa suru. Koskaanhan se raskauden jatkuminen ei ole itsestäänselvää edes rakenneultran jälkeen, en halua kuulostaa kamalalta kun sanon näin mutta se on totta. :/ Voisin kertoa "kauhutarinan" mutten viitsi, koska ne ovat hyvin harvinaisia.

En usko että pieni vihlominen vielä meinaa mitään, miulla nimenomaan ihan raskauden alussa ennen plussaa koski alavatsaa ja alaselkää melko kovinkin. Nyt välillä myös vihloo alavatsaa, muttei vuotoa ole edelleenkään tullut. Vihlominen ei ole siis mitenkään häiritsevän kovaa, mutta tuntuu kuitenkin paikallaan ollessa. Huomenna alkaa rv 7+0 laskurin mukaan. :)
 
Ainiin ja oireista lisään vielä.. Miulla tosiaa kans hurja oksetus aamusta, joka aamu. Maha on JOKA aamu sekaisin :( :D Mut oksentanut en oo kertaakaan, en muista listasinko tämän jo aiemminkin oireisiin. :)

Mie en millään malttais oottaa sitä toista ultraa, kun tosta varhaisultrasta jäi niin "vähän käteen" kumminkaan näillä viikoilla.

Onkohan se kuinka kaupunkikohtaista millon on se np-ultraus? Meillä täällä rv 10-12.
 
Täälläkin alavatsaa vihloilee vähän väliä... Eilen maha oli tosi kipeä mutta onneksi mehujää auttoi asiaan :)

Me ollaan kerrottu meidän vanhemmille ja itse kerroin myös siskoilleni. Yhdelle kaverillekin olen kertonut kun hän on samassa tilassa kuin minäkin :)
 
Kyllä täälläkin mietityttää nuo keskenmenoasiat, mutta omaan hieman hupsuja elämänasenneratkaisuja : niin kauan iloitaan kunnes toisin todistetaan. Tottakai tuolla takaraivossa on joku, joka koittaa välillä toppuutella, mutta sivuutan sen parhaani mukaan.
smooth kyseli noita ultraviikkoja. En ole vielä kummemmin ottanut selvää, milloin ultra on. Mutta siis kyllä se suurinpiirtein viikolle 12 menee; on siinä toki joku +-2 viikkoa, että eiköhän ne aikalailla aina osu viikoille 10-14.. Korjatkaa toki muutkin, jos ihan väärässä olen, mutta jostain olen tämän käsityksen saanut :D
 
Tännekkin saa päivitellä eka neuvola käynti 2.10 sillon olis 9+4 jo :)
Kauhee kun sinne on vielä mahottoman pitkä aika :/

Kieltämättä vähänkin kun tulee kipuja ym, heti alkaa miettimään keskenmenoja ym.
Ensimmäisestä kun ei juuri mitään oireita ollutkaan. Pitkin raskautta sillon tällöin huonovointisuutta noin 1-3krt/kk.

Nyt ollut huonoja oloja kuitenkin 2-4krt/vk, alavatsaa vihloo välillä noustessa/yskiessä. Kauheeta turvotusta hetkittäin, aamulla löysät vaatteet, illalla ei meinaa päälle mahtua. Välillä toisinkin päin. Huhu :D

Onkos rakenne ultra vielä oma kustanteinen juttu?
Siitä kun on niiiin kauan aikaa :D (2007)

Kuinkas neuvola käynnit, yksin vai miehen kanssa?
Jossain suosittelivat miehiäkin mukaan, mutta eikai sitä aina voi töistä lähteä :O
 
Mulla on Alkuraskauden ultra 26.9.2013
ja ensimmäinen neuvola 9.10.2013 :)


Mä pelkäsin koko ajan esikoisen aikana kaikkea. Esikoista tehtiin yli 3 vuotta ja sitten "ÄKKIÄ" olikin raskaana. Kaikki oli silloin kummallista ettei ehtinyt NAUTTIA raskaudesta. Oireita ei ollut ja mahakin jäi PIENEKSI! (esikoinen syntyi 4 viikkoa etuajassa!)
Nyt olen päättänyt NAUTTIA tästä raskaudesta heti alusta asti! :) Ja jos tapahtuu jotain, itketään vasta sitten! :) Vielä se on siellä ja saa luvan pysyäkin seuraavat 8 kuukautta! <3
 
mintssi : nykyään jokaisella on oikeus käydä ilmaiseksi np-ultrassa ja rakenneultrassa :)
Meillekin suositeltiin, että mies tulisi mukaan neuvoloihin, mutta saa nyt nähdä pääseekö töistä ainakaan tuohon ekaan neuvolaan. Pyysin miestä salaamaan tämän vauvauutisen töissä, kunnes ollaan turvallisemmilla vesillä, joten eka neuvola voi siksikin jäädä välistä ettei tarvitse sitten töissä selitellä poissaoloa. Kyllä sitten ultraan raahaan miehen vaikka väkisin mukaan, sanoo pomot hälle töissä mitä hyvänsä ;)
 
ainiin, halusin kysellä teiltä muilta että ootteko kuinka itkuherkkiä? En itse ole ennen itkenyt pikkuasioista, ja hyvin hyvin harvoin itken ilosta. Mutta nyt kun tämä raskaus sekoittaa pakkaa, niin vähän väliä tulee itku. Kuulostan miehen mielestä ihan naurettavalta, mutta en välitä :D Luin yhtä blogia kaksosraskaudesta ja kaksosten saamisesta ja kun sinne tuli kuvia parin viikon ikäisistä pojista niin itkuhan siinä tuli :D Oli ne niin sulosia. Tämä ei siis ole minulle mikään normaalijuttu ja itseäkin vähän hämmentää :D Ja on siis monia monia monia itkunaiheita ollut... Hassua :D
 
TeaPot, oikea asenne :) itse yritän ja ajatella ja ajattelenkin, että itse säilyn terveenä ja alkio pääsee sikiöksi asti ja siitä terveeksi lapseksi. Tajuan tietty ettei näin aina ole, mutta keksitään sitten miten selviydytään jos jotain pahaa tapahtuu.

Ultraan ja neuvolaa katselin vanhasta kortista, niin mulla viimeksi on ollu eka neukku 8+0 ja np-ultra 11+3. Sitten niitä ultrauksia olikin kunnallisella yht. 9 kpl kun babyn hidasta kasvua seurattiin. Tuntuu tosi kummalliselta, jos nyt onkin vain kaksi ultraa... Niinku tietty on, jos ei oo mitään hätiä <3

Mä olen niin turvonnut mahasta, että inhottaa paljon! Pitää miettiä mitä töihin pistää tarkkasilmäisen yleisön (olen opettaja) eteen päälle. Kävin just ostamassa pari paitaa, jotka malliltaan ovat paljon anteeksi antavia - eihän tästä muuten selviä! Ja huomenna vasta edes 6+0. Apua.
 
Heku Voi että, kiva homma!! :) Ei tarvi itse lähtee etsiskelee paikkoja ja tekemään hintavertailuja. Hinnat sillon heittivät hirveesti paikasta riippuen :/

Joo ultraan kyllä pakotan mukaan, mutta kans mietin että tarviiko tuon nyt välttämättä joka neuvola kerralla olla mukana. Tietenkin meijän tapauksessa miehelle nää on kaikki uutta, muttei minulle. Niin ehkä sen olis helpompi käsitellä asioita kun olis mukana kuulemassa.
Ja tosiaan sen on helpompi sieltä töistä kyllä lähteä, kun eivät sen enempää tenttaa. Sanoo vaan että täytyy käydä asioilla. Tosin se jää sitten palkattomaksi ajaksi.

Ja itku herkkyys.. Joo enpä juuri itke muutenkaan, mutta ihan alussa oli monesti tunne että itku tulee tai jopa pari tippaa.. Hyvinkin pienistä asioista.. Nyt on jo tasottunut :)
 
Joo totta se on, ikinä ei voi olla varma lapsen terveydestä ennekuin se tuhisee sylissä, senkin jälkeen elämä voi tuoda yllätyksiä! Eli pitäisi vain nauttia kaikesta hyvästä! Kyllä minäkin mietin, että taidamme kertoa np-ultran jälkeen, sillä jos rakenneultrassa jotain pahaa löytyisi, en välttämättä haluaisi sitä kokea vain mieheni kanssa, koska molemmat olisimme murtuneita.. Mutta ei sitä pidä ajatella ennekuin olisi aiheellista! :)

Itse myös itken hyyvin vähän asioista, mutta nyt raskauden aikana on tullut kyllä kyyneleet niin paljon helpommin :D Ja välillä kiukuttaa ja yhtäkkiä onkin niin pää pilvissä! :rolleyes:

Olin jo tsempannut itseni siihen että oksettaa ja oksentelen koko ajan, mutta ei. ei okseta. Välillä hieman ällöttää kun haistaa niin paljon paremmin hajuja. Hrr.. Astianpesukone... :D

Hihi! Juuri huomasin että neuvola on lähettänyt lappusia täyteltäväksi ja luettavaksi! Nyt taas on pää sekaisin onnesta! Pääsee raapustelemaan! :p

Niin ja täällä ei mies tule ekalle neuvolan juttutuokiolle, jos on töitä eikä vapaata heru, mutta ultriin haluaa ja tulee hänkin!
 
Viimeksi muokattu:
Ultrauutisia heti alkuun! Hyvät uutiset: pikkuinen rakkula LÖYTYI kohdusta! Huonot uutiset: rakkulan sisällä ei näy mitään. Ei sykettä tai mitään muutakaan. Mulla siis kuukautisista laskien olisi rv6+3, mutta "alkion" koon (5mm) ja HCG:n (3600) perusteella voisi olla varhainen vitosviikko menossa, jolloin löydös olisi ihan normaali. Vuotoa lääkäri ei pitänyt merkittävänä. Jos lasken päivästä jolloin luulen hedelmöityksen tapahtuneen, viikkoja olisi 5+2 eli juuri sopivasti! :) JIPPII! Viikon päästä uusi ultrakontrolli, sitten jaotellaan jyvät akanoista...

Lääkäri selitti tosi kivasti koko ajan mitä tekee ja mitä ruudulla näkyy, tosi miellyttävää, vaikka hän olikin mies mitä aluksi kammoksuin. Itse ultraus oli yllättävän harmiton tutkimus, jos jotakuta noin yleensä kiinnostaa. Se tehtiinkin emättimen eikä kohdun suulta, niin kuin kuvittelin.

Olin ihan takuuvarma ettei sieltä kohdusta löydy mitään ja itkin jo valmiiksi kun menin vastaanotolle, ja sitten vasta poru tulikin kun lääkäri puhutteli mun "vauvaani" nesterakkulana ultrauksen yhteydessä. (Ei sillä että olisi muuksi pitänyt kutsua, mutta siitä päättelin ettei se kovin vakuuttava löydös voi olla.) Niin että itkuisuudesta puheen ollen todellakin itkettää ihan koko ajan, kun muutenkin itken aika herkästi. (Käytiin leffassa ja itkin jo mainosten aikana..)

Mä ajattelin tosta neuvolasta, että mies voisi tulla ekalle käynnille tai sitten jollekin toiselle, mutta ei ehkä kaikille. Se ei itse tykkää oikein sellaisesta, ja toisaalta itse otan ihan mielelläni sen neuvolaterkan ihan itselleni. ;) Kysyttävää ja ihmeteltävää varmasti riittää. Ja turvotuksesta - todellakin! Tällä viikolla maha on oikein työntynyt esiin, näyttää kuin olis enemmänkin 5kk kuin 5vkoa! (Onneksi meidän työasu on tosi löysä.) Mietinkin jo, että koska kehtaa alkaa käyttää äitiysvaatteita.. Vyötärö kiristää.. :)
 
Noh moi kaikille!


Mie esittäydyn nyt sitten. Olen 29 vuotias naikkonen e-karjalasta ja nyt olisi itselle tulossa kolmas biolloginen.. meillä siis uusioperhe johon kuuluu nyt 4 muksua ja kaksi aikuista. Se mikä hurjinta tässä on nuorin perheessä on syntynyt 10/2013 joten näille nuorimmaisille ei kovin suurta ikäeroa tule jos salamatkustaja pysyy matkassa. Laskettu olisi 18.5. Ihana saada kevätvauva <3

Pahoinvointia ei ole eikä oikeastaan muitakaan oireita mitä nyt iltasin väsyttää (miehen mielestä olen kiukkunen kuin noita-akka). Raskauden tajusin siitä kun meinas päästä itku tosi tyhmästä jutusta. Eka neuvola (soitin tänää) on 7.10 rv 8. Niskaturvotus osuu 10-13 viikkojen paikkeille.

Synnytyssairaala on tietenkin EKKS. Noh eipä tässä mitään muuta ku odotuksen iloa kaikille ja toivon kaikkien masukkien pysyvän matkassa <3
 
  • Tykkää
Reactions: Tuuuli+
Heippa pinoon. :wave: Jospa varovaisin mielin liittyisin joukkoon tummaan. Jonkin aikaa olen lueskellutkin jo teidän juttuja, mutta tänään ar-ultran jälkeen uskaltaudun mukaan.

Ultrassa siis näkyi pienen pieni ihmisen alku, joka vastasi viikkoja 6+2. Syke näkyi kuulemma selvästi. Itse laskeskelin ovulaatiosta, että viikkoja olisi 6+4 eli close enough. ;) Kolmatta siis odotellaan meille, kuopus on parin viikon päästä vuoden ja esikoinen 3v. Imetän vielä ja synnytyksen jälkeen on ollut vain kahdet menkat ja kierto sekaisin kuin seinäkello, joten virallisesta lasketusta ajasta ei ole mitään hajua, mutta mennään nyt tuon ultran mukaan. Eli näin menis.

5.5. / _Lumi_ / 32v / 3. lapsi / JS

Yksi km on mulla takana, mutta en jaksa sitä nyt stressata. Ei ole omissa käsissä se, joten mennään nyt niin kuin olisi vauva tulossa ja murehditaan sitten, jos murehtimista tulee. :)

Heti ekana pisti silmään, että mukana on aika monta Jorvissa synnyttävää. Hei vaan ja ehkä päkistetään vauvoja maailmaan yhtä aikaa. :D

Lisäksi mieltä lämmitti nähdä macy gray täällä. :) Muistan sun nimimerkin hyvin kun aiemmin lueskelin paljon kuumeilupuolta. Miten ihanaa, että olette plussanneet ja vielä luomusti!

Samoin Tillu79:n kanssa muistelen ehkä kirjoitelleeni samassa km:n jälkeen plussanneiden ketjussa? Ainakin nimimerkki on tosi tuttu. Muistanko oikein, että teillä oli aika hurja raskaus ekan kanssa? Paljon vuotoja ja synnytyskin vielä meni melko jännäksi? Tai sitten mulla on nimimerkit pahasti sekaisin. :D Varsinainen palstastalkkeri minäkin. :popcorn:

Ja sitten muutama nikki vaikuttaa tutulta. Olisikohan muita Lokakuiset 2012 pinossa kirjoitelleita? Iit84 ja Wasabi? :)

Oireita mulla on tällä hetkellä vähitellen voimistuva oksetus. Välillä iltapäivisin jo aika kovaakin kuvotusta. Onneksi olen kotona muksujen kanssa hoitovapaalla eli voin ulkoilla ja syödä jatkuvasti. Töissä tietokoneen äärellä tuo pahoinvointi on aika tappavaa... Muuten väsyttää ihan tolkuttomasta (mikä voi toki johtua yhtä hyvin myös x-kertaa yöllä heräilevästä kuopuksestakin). Lisäksi maidon tulo väheni todella huomattavasti heti plussasta. Mutta ihan hyvin se vielä riittää muutamaan imetyskertaan vrk:ssa. Ai niin, PINNA ON NIIN KIREELLÄ! Se olikin eka asia, mikä sai mut epäilemään raskautta. :D

Uusi keskustelu, olisi musta kiva tehdä joka kuukaudelle. Näyttäisi olevan "talon tapa" ja sitten voisi kuukausittain vaihdella päivittäjää, jos tarpeen. Ettei kävisi yhdelle liian raskaaksi. Mutta en toki ala kiukuttelemaan, vaikka yhdessä ketjussa pitäydyttäisiinkin. :D

Fb-ryhmään en näillä näkymin aio liittyä. Esikoisen kanssa olin ja meillä on edelleen kiva poppoo siellä, mutta fb on jo nykyisellään mulla sellainen aikasyöppö, että oksat pois. Ja jutustelen muutenkin mielummin näin "kasvottomana", joten ainakin mun höpöttelyjä saa täältä 2+lta lukea (toivottavasti) raskauden loppuun saakka.

Tulipas asiaa runsain mitoin. Lisää myöhemmin. Hyviä vointeja kaikille!

Lumi & Sintti 6+2
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Tuuuli+
Lumi: Ihan oikeassa nikissä olet. Tämä raskaus tuli todella puun takaa,kun ei pitäny luomuna olla mitään mahiksia. Vähän on skeptinen olo,että miten käy, kun siinä onnistuneessa raskaudessa oli kaiken maailman tukilääkitykset mukana (tosin oli hormoni kierrosta ja icsillä aikaan saatu) ja nyt ei mitään.
Toistaiseksi kuitenkin kaikki ihan hyvin ja vuotojakaan ei oo näkyny.
 
Tillu79 Oi, luomuplussa! Niin se elämä yllättää. Toivottavasti raskaus menisi tällä kertaa hyvin ja vähemmän dramaattisesti. Tiedätkö, pääsetkö johonkin ylimääräisiin ultriin tms. julkiselle historian takia?
 
Oivoi, tuli päivällä täyteltyä niitä neuvolalomakkeita, heh ja sielähän (tietenkin) oli se miten syö.. No itse oon vähän semmonen että vähemmällä pärjää (tiedän, typerää, pitäisi syödä säännöllisesti) ja tänään teen päiväkirjaa siitä miten olen syönyt, huh, saattaapi tulla sanomista! Olen hieman huono syömään aamupalaa nimittäin, aina teen aamusta jo jotain muuta ja hups, on jo iltapäivä/päivä ja normaali lämpimän ruuan aika.. ehh. Nyt kyllä kun on raskaana, niin kiinnitän huomiota syömiseen ja siihen että on kasvista, lihaa, etc sillä haluan että pikku mötikkä saa kaiken tarvittavan ja pysyn tietysti itse hyvässä kunnossa! Ja tietty ne vitamiinit alotettiin jo yritysaikana syömään! :)
Ja varsinkin jos mies on kotona, niin ruokaa syödään säännöllisesti yms, tuntui vaan aina hassulta, että en mä nyt vaan itteni takia rupee väsään mitään safkaa, vähän haukkaan nopsasti jotain :D No nyt en ole enään yksin vaikka mies olisi töissä :heart:

Enkä ole mikään master chef mutta nyt raskauden alussa on ollut kova hinku tehdä kaikenlaisia aivan uusia ruokia, mikä on tosi hauskaa! Onko täällä muita jotka on aikanaan syönyt vähän miten sattuu, periaatteella että kunhan muut syö kunnolla, että mä syön sitten samalla kun nekin!? :D Olipa taas sekavasti raapusteltu. Koittakaa saada tolkkua.

Täällä on taas tänään ollut ehkä normaalia aremmat rinnat varsinkin kun heräs ja tulee sellasia 10 sekunnin öklötyksiä, että ehkä ne sieltä mullekin vielä suodaan että etoo ja kunnolla! Outoa vaan että rinnat eivät ole niin kipeät iltaisin, olenkohan ainoa jolla on näin? :D
Ja mietin että onkohan mulla viikkoja vähemmän, kun saatoin ovuloidakin aikas myöhään. Ainakin tikkujen mukaan, ellei se alkanut näyttämään raskautta.. Tein siis 12 ovistikkua tällä tärppikierrollani!


Tuuuli+ ja Mötikkä 5+0 :heart:
 

Yhteistyössä