Toukovaavit 2011

Meillä sairastelu edelleen jatkuu. Pojalla oli jo vaan lämpöä kunnes eilen illalla oli ihan kekäle taas kun tulin töistä. Kuumetta pukkas vaihteeksi 39, joten lääkäriin vietiin tänään ja paha korvatulehdus molemmissa korvissa. Tämä on nyt kolmas tulehdus 2kk sisään. Varmasti influenssa syynä myös tulehdukseen mutta alan nyt kuitenkin epäilemään sitä maitoa taas vaihteeksi. joulukuussa kun lopetin imetyksen niin siitähän on nyt ollut joulukuussa, tammikuussa ja helmikuussa tulehdukset korvissa. Kun siis on ollut korvikkeella. Poikahan söi pitkään vaan vellejä joulukuun rsv:n jälkeen, ei kertakaikkisesti suostunut juomaan pelkkää korviketta. Sitten tuon tammikuun tulehduksen jälkeen kerkesi hetken syömään pelkkiä korvikkeita pikkuisen, lähinnä öisin. Samoin teki nelonen joka oli taatusti maitoallerginen että joi kyllä pepo-ja riisivellejä muttei korviketta pelkästään. Ja sai aina tasaseen tahtiin korvatulehduksen. Tulehdukset loppuivat heti kun maito vaihtui sopivaan.
Nyt taas ei poika suostu ottamaan edes suuhun taviskorviketta, vellit menee pienissä määrin, vissiin kunon muutakin makua niissä. Tosin pullon imeminen varmaan sattuu myös korviin? Juo kun jano on pahimmillaan? Haettiin nyt alkuun soijapohjaista ja katsotaan maistuuko se yhtään paremmin, sopiiko edes pojalle? Lisäksi on nyt huomattu ettei omena, ruis eikä päärynä käy. Lehauttaa posket tulipunaisiksi ja kuumottaviksi. Ah...tästä se alkaa, tuttua puuhaa. Selvitellään nyt sitten onko allergioita.

Olen käynyt töissä ja tekee hyvää :) Töitä olisi enemmän kuin kerkeäisi tehdä. Tänään sanoin ei, kun poika niin kipeä.

Eipä tänne kummempia, itse en ole vieläkään sairastunut ja toivottavasti en sairastukaan enään.
 
Chiran perheelle paljon paranemisia!
Täällä myös sairastelu jatkuu. Itse edelleen pienessä nuhassa mutta paranemaan päin.Muu perhe vaihtelevassa kunnossa.

Mulla on tänään stressiä aiheuttava "vanhenemispäivä",kamalaa olla jo näin vanha mutta lähden sitä sitten viettämään yssikseni ensin leffaan ja sitten vähän shoppailemaan :) Jos ei muuta kivaa sitten niin jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa. Johan tässä on 2 vkoa kököttänyt sairastellen kotona.
 
Pakko tulla tännekin pikaisesti avautumaan: me ei siis saatu päivähoitopaikkaa Jyväskylän kaupungilta eikä saada sitä syksyllä eikä sen jälkeenkään, ennen kuin minulla on jokin vähän vakituisempi työpaikka :'(. Jos haluan vedota lakiin, on meille luvassa paikka Säynätsalosta, jonne on siis bussilla 40 minuutin matka (meillähän ei autoa ole, mutta se ei kuulemma muuta mitään). Hajottaa aivan saatanasti, jos suoraan voi sanoa!!!!!!! Kevääksi ei edes olisi hoitopaikkaa tarvittu, mutta syksyksi kyllä. Tilanne on kuitenkin silloin kuulemma sama, eli no can do. Itse taas en saa täältä vakinaista paikkaa, kun hakijoita on joka virkaan se 100 muuta pätevää ja ainut työllistymiskeino olisi tehdä lyhyitä sijaisuuksia ja päästä sitä kautta kiinni pidempiin pätkiin - tämä taas ei riitä syyksi saada päivähoitopaikkaa läheltä, koska "en ole työelämässä" vaikka tekisinkin sijaisuuksia eri kouluilla joka helvetin päivä. Yksityisissä päiväkodeissa luultavasti sama homma eli täyttä on, eikä meillä tosiaan ole minkään sortin tukiverkkoa täällä eikä muuallakaan. Ilmeisesti kökin kotona ja syön pussivuudeleita siis siihen saakka, kun poika pääsee kouluun - ellei meiltä kakkosluokan kansalaisilta evätä koulupaikkaakin.

Tällaista täällä. Terveinä ollaan, mutta se ei nyt paljon lohduta.
 
Kevlarsoul:Ompas kyllä suoraan sanottuna pe***stä ja syvältä Jyväskylässä tuo päivähoitotilanne!! Jaksamisia teille ärsyttävän tilanteen kans:hug:

Meillä on opittu uusia asioita:D: Eli toissa päivänä jäbä oppi vilkuttamaan, kun iskä lähti töihin. Eilen sitten jo vilkutteli innoissaan kaikille uutistenlukijoillekin;)
Toinen uusi asia on se, kun jäbä touhuilee autoillansa, niin on alkanut päristä auton ääntä. Sitä pärinää kyllä kuuluu silloinkin, kun jäbä työntää taaperokärryä:kieh: Eli sekin on kai hänen mielestään jonkinlainen auto..
-leena ja jäbä
 
Nannaliinalle kans paranemisia sinne! :heart:Älä siellä turhia stressaile, olet kuitenkin niin hyvin säilynyt ja kaunis että ei kukaan edes uskoisi niitä numeroita!;)

Kevlarsoul toi on ihan uskomatonta! Ei voi käsittää!:O:hug:

Meillä on nyt ongelma. Poika teki totaalisen maidon juontilakon. Nyt ei kelpaa enää mikään tonne suuhun. Soseet menee hyvin lusikalla, mutta maito ei. En jaksa uskoa että suu enää olisi niin kipeä. Kai se korvike/soijamaito ottaa sitten sinne suun limakalvoille tälläkin vauvalla? Yölläkään ei suostunut juomaan kipulääkkeen jälkeen kuin alle desin. Tossa ab-kuurissa suositellaan runsasta juomista, ettei sakkaudu virtsateihin ja siis millään ei maitoa ota, ei myöskään soijamaitoa. Tämäkin tuttua jo nelosen kohdalta kun teki totaalisen maitolakon, kunnes sai oikean korvikkeen apteekista. Mies sitten lähti hakemaan sen viimeisen vaihtoehdon eli Neocaten joka maksaa yli 50e ilman kelakorvauksia ja josta saa sen ruhtinaalisen 2,7litraa valmista korviketta..mielenkiinnolla odotan uppoaako se?! Ei auta muu kuin käydä nyt reippaasti töissä?:kieh: prkl...
 
Pitkästä aikaa pikaisesti kirjoittelen hieman kuulumisia minäkin... :)

Kevlarsoul
, aivan käsittämätöntä!!! Pistää ihan vihaksi teidän puolesta.

Chira, menisikö teillä vesi alas?? Meillä ei pahemmin maitoa juoda, mutta vettä kyllä senkin edestä. Yritän sitten jogurteilla, rahkoilla ja maitoon tehdyllä puurolla saada päivän kalsium-annoksen täyteen. Yöllä vielä ottaa pariin otteeseen tissiä, mutten ole enää varma, paljonko sieltä loppupeleissä maitoa tulee... Taitaa olla vaan tapalutkuttelua. :D Päivisin ei ota tissiä, eikä pulloa. Eli vettä nesteenä meillä ja maitotuotteet muussa muodossa. Teillä tietty hankalampi tilanne, jos mikään ei maito(tuote) ei tunnu sopivan. Meille riitti vaihto kaupan "allergia-maitoihin", tavallinen nan aiheutti vatsaongelmia.

Täällä on kanssa pikkuinen saanut pienen flunssan. Yskii ja pärskii ja nokka tukossa. Vähällä ollaan silti selvitty, kun teidän muiden juttuja on lueskellut. Pojan menoa ei moinen tunnu haittaavan. :) Muutaman viikon on nyt kävellyt, vaikka useimmiten valitsee vieläkin konttauksen nopeampana vaihtoehtona :D Ekat askeleet tuli kuukausi sitten. Kamala höpöttäjä on myös pojasta kuoriutunut, vaikkei vielä sanoja yritäkkään matkia. Sellasta omaa huuteluaan ja höpöttelyään vaan. :)

Nyt taas mentävä.

Liljanne ja poju, pian 9kk (hurjaa!!! :) )
 
Voi ei, kevlarsoul! Siis mä kun en tiedä näistä päivähoitojutuista mitään, niin onko tällaista ihan yleensäkin vai onko tämä joku kuntaan liittyvä juttu? Kuinka määritellään vakituinen työ? Jos mä olen freelancer (tai siis kun olen), niin olenko mä vakituisessa työssä ja kuinka sen todistan..? Vai onko Espoossa ylipäänsä eri meininki..? En mä nyt vielä ole laittamassa poitsua päiväkotiin, mutta en myöskään ole muuttumassa tulevaisuudessa muuksi kuin edelleen freelanceriksi. Aika karua toimintaa...
 
Huomenia! Tsemppiä kaikille ruoka-aineallergioiden kanssa painiskeleville. Meillä ei ole vielä ainakaan todettu mitään *koputtaa puuta*. Kukkakaali ja parsakaali eivät sovi esikon masulle, eikä suostu syömään lastenruokia, joissa paljon pippuria tms. (miksi niissä 8kk soseissa onkin niin paljon mausteita?!) Korviketta poika juo tosi huonosti, mutta tisulla viihtyykin kyllä vielä muutaman kerran päivässä ja nyt vähän kipeänä yölläkin...Vauvojen jogurtteja, rahkoja, maitopohjaisia vellejä saa ja puuroihin lisään korviketta. Toivottavasti vesseli ei tule pahemmin kipeäksi. Uusi sana on opittu: vauva. Poitsu katsoo omaa kuvaansa ja sanoo Vauva! Ja taputtamaan oppi viikko sitten, suloista. Tukea vasten seisoo jo aika hyvin missä vain. Paranemisia kaikille sairastaville!
 
Viimeksi muokattu:
Meillä alkoi vaikeudet pukemisen kans:headwall: Siis tuon jäbän pukeminen alkaa olla todellinen taitolaji. Ja vaipan laittaminen se vasta vaikeeta onkin, huh. Jäbä kerkeää kieriä ja pyöriä vaikka miten päin ennenku vaippa on saatu paikalleen. Täytynee jostain nettikaupasta alkaa metsästämään niitä hyviä housuvaipan tapaisia kestovaippoja..

Sairastaville kovasti jaksuja!

Nyt äippä päiväunille,kun jäbäkin nukkuu..
-leena ja jäbä
 
leena77: Joitain nepparikiinnitteisiähän saa puettua housuvaipan tapaan, jos laittaa nepparit ensin kiinni, esim. Fuzzi bunzeja. Meillä kans on välillä vaipan laitto niin taistelua, että.

Eilen perhekerhossa poika käveli tuetta 4 askelta. :) Olivat kovin skeptisiä, kun aiemmin kerroin kävely-yrityksistä. Nyt kai sitten uskovat, kun omin silmin näkivät. :LOL:

Kovasti tsemppiä kaikille sairastelijoille, täällä vieläkin yskitään limoja irti. :x
 
lyrae: Just noita Fuzzi bunzeja tarkotin; kiitti kun muistutit nimestä.. Muistin vaan, että jotain hyviä kestovaippoja olen töissä (siis päiväkodissa) pienille vaihtanut. Ja että ne oli helppo pukea sellaselle pikkuvieterillekin päälle;)

Ja meillä kans tuo kävelyn opettelu tapahtuu hyyyyvin rauhallisesti. Meillä taitaa edelleen se 3 askelta olla pisin "matka". Mutta kun konttaamalla pääsee niin paljon nopeampaa:D

Ihan kauhea ilma tänään, vaakasuorassa pyryttää lunta ja kauheita tuulenpuuskia tulee. Eipä ole viitsitty ollenkaan ulos lähteä, kun ei pakko ole.
-leena ja jäbä
 
Oikein Leena teet, ellet mene ulos - infernaalista! Meil oli ihan kaamea muskarireissu noiden rattaiden kanssa, lähes koko ajan piti vetää takaperin perässä niitä... Ja lunta pää täys, ja liikenne jumissa, ja joku torvelo vielä rattaiden laskemisessa auttaessaan (ratikasta, kun oli pakko mennä sillä vähän matkaa, kun ei pääsyt kävellen liikkumaan bussipysäkiltä) lipsautti otteen, ja rattaat kaatuivat maahan kyljelleen! (siis en yleensä haukkuisi torveloksi, mutta sillä tyypillä ei kyllä ollut kaikki ihan kotona...) Onneksi oli jo aika lähellä maata ja kevyet rattaat, eikä poika ollut moksiskaan. Mut sitten rattaat oli ihan lumessa, ja laukku ja kaikki... Ja kotimatkalla taas ratikassa tuli kuulutus, että raitiovaunuliikenne on seis, ja sit kuskin avustuksella ulos kyydistä jossain Meilahdessa, juoksin siellä keskellä tietä ja autoja rattaiden kaa, poju onneks nukkui, ja onneksi sitten tuli heti melkein bussi ja päästiin Espooseen turvaan :) Jos olisin tajunnut, että keli on tuommoinen, niin en olis lähtenyt mihkään! Poitsu kun oli aika kiukkuinenkin muskarissa, kun rytmi menee aina sekaisin tiistaisin. Nukkuma-aika on juuri muskarin alkaessa, ja kun sitä ennen nukkuu vain pienet unet, niin ne eivät ole ihan tarpeeksi. Mut huh vaan, mikä reissu!

Hei kiitti vinkistä, en ole tajunnutkaan, ett Fuzzien nepit voisi laittaa jo valmiiksi kiinni ja sit vaan jalkaan! Jee! Meil kanssa vaipan laitto on yhtä kiemuraa. Ja kaikki pukeminen.
 
Ja viel, että meillä ei vielä harjoiteta kävelyä, muuta kuin tukea vasten sivuttain, ja sekin on ihan sipsutusta vielä. Käsistä kiinni ottaessakin lähinnä pistää ripaskaksi :) Yleensä kyllä seisoo ihan tukevasti, mutta kävelyasento ei ole vielä tuttu. Konttaa lujaa, välillä niin lujaa, että peppu tulee perässä puoliksi ilmassa :) (Etenkin, kun isi tulee kotiin ja pitää mennä vastaan!)
 
Olipas teillä MaiMei rankka reissu! Onneks rattaiden kaatumisessa ei sattunu kuinkaan.

Meilläkin olis tänään perhekerho ollut, mutta hylkäsin ajatuksen sinne menemisestä heti aamulla, kun näin mikä keli on!

Nyt ruokaa laittamaan, että esikko ehtii syödä ennen säbä-harkkoja..
 
MaiMeilla kauhia reissu! :( Muistasn Espoon aikoina kun liikuin joka paikkaan kävellen säällä kuin säällä. Talvet oli ihan kamalia. me pysyttiin visusti tänään sisällä. Täällä pyrytti ihan kunnolla taas.

Poitsu alkaa olla tosi hyvässä kunnossa. Eilen alkoi juomaan kummallisen makuista apteekin korviketta. Mitään muuta ei suostu juomaan kuin sitä tai vettä. Pääasia kuitenkin että juo heti aamusta kunnolla, kun sunnuntaina taisi päästä kuivumaan jonkin verran :( Mut kaikki siis hyvin ja juotellaan tuota maitoa ja sitten jonkin ajan kuluttua aikaa maitoaltistukseen täytynee varailla. :)
Poitsu on oppimassa tukea vasten nousua/seisomista. Vielä ei ihan yksin onnistu, kuin polvilleen vaan. Mutta niinhän sitä sanotaan että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :D Huutaa nyt äitiä ja marmattaa valittavalla äänellä ättää tättätää äitiiii!! Ilmeisesti jotain on nyt jäänyt niiden kahden hampaankoloon jostain..?:p
 
Heipä hei!

Piti tulla keroilemaan hyviä kuulumisia! Tuntuu, että nyt kaikkialla ollaan sairaita tms, joten hyvät kuulumiset piristää.

Meidän neiti on ruvennut seisomaan ihan pieniä aikoja ilman tukea. Neiti kyllä nousee tukea vasten seisomaan ja sitten irroittaa kätensä. Voi miten ihana ilme toisella on kun tajuaa seisovansa. Toinen hauska juttu on kun neiti näkee isänsä, tulee semmoinen "ihii" suusta. Nyt on monta kertaa sanonut noin ja ollaan todettu, että taitaa se isiä tarkoittaa =)

Me ollaan nyt ruvettu antamaan neidille Gefilusmaitoa. Laitan sitä korvikkeen joukkoon näin aluksi. Ei ole tullut massuvaivoja. Niin tein kakkosellekin aikoinaan.

Viimeisiä lomaviikkoja vietän ja 20.3. täytyisi sitten palata töihin. Muksut varmasti pärjää hoidossa, muutta entäs minä töissä ;) No ennen sitä tehdään vielä lomareissu mummolaan Rovaniemelle ja lentäen...
 
Eilen tosiaan oli melkoinen ilma ja olipa kuntoilua mennä vaunujen kanssa auraamattomilla teillä. Tänään onkin sitten aivan ihana aurinkoinen ilma. Tervetuloa aurinko :)

Tytsy on alkanut olemaan melkoinen.... ens viikolla tulee 9kk täyteen. Nousee koko ajan seisomaan ja kävelee tukia pitkin. Verhot on jo osittain saatu alas ja muutenkin äitiä hiukan huimaa noi hurjat tempaukset. Äittä tulee koko ajan suusta, muuta ei vielä tätätään lisäksi. Puhetta en odotakkaan tulevan pitkiin aikoihin jos siskoon vertaa. Eka hammas ollaan jo saatu.

Mutta eiköhän sitä pidä mennä takaisin tuonne pihalle.
 
Täällä on ollut tuskaiset 7 päivää ja on varmaan vielä useampi päivä. Mulla prakas selkä viime torstaina pahemman kerran, niin että pe-su meni kunnon kipulääkkeissä sohvalla maaten, ruokakin tarjoiltiin mulle sohvalle. Kävelemään pääsin seiniä pitkin ja aivan kauhee tuska ja poltto selässä koko ajan. Imettää ei pystynyt, enkä yhtään muutakaan, vauvan nosteluista puhumattakaan. Tänään pääsin ekaa kertaa ulos lasten kanssa, kumarassa kävellen, mutta kuitenkin. Mies on nyt viikon hoitanut kaikki kotihommat, pepun pesut ja nukkumaanlaitot, kun mä en saa selkää suoraksi ollenkaan ja pienikin nosto vihloo heti. Jäi sunnuntailta ristiäisetkin väliin tän takia ja tän vkon suunnitelmat on myös peruttu. Ottaa päähän!

Meiän vauva täytti just 9kk, hampaita ei oo, ryömii kyllä, ei konttaa saati seiso/kävele. Puhuu tättätää ja vauvauvaa, äitä tulee välillä. Niin, ja kaikki lapset terveitä jo toista viikkoa. Mutta tää hiihtoloma menee siis meikäläisen kannalta aika sisätiloissa...
 
Toivottavasti nepulan selkäkipu hellittää pian:hug: Tiedän kokemuksesta, että olo on tosi tuskainen. Hienoa, että sinulla mies on pystynyt apuna olemaan.

Meillä tehtiin eilen uusi kävelyennätys:D Peräti 7 askelta jäbä otti. Sit alkoi ihan intopiukeena hihkumaan ja kaatui heti.. Loppu päivän yritti ja yritti, mutta aina alkoi hihkumaan ja yritykset kaatuivat siihen:LOL: No, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty..

Jaaha, pitäis alkaa pakkailemaan. Lähdetään lauantaista keskiviikkoon pohjoiseen mökkeilemään. Pääsee isot kakarat hiihtolomalla rinteeseen ja itsekin hiihtelemään. Jäbä vaan rinkkaan ja ladulle. Ihanaa:D Toki luulen, että isäntä saa kuljettaa rinkassa suurimman osan tota jäbää.

-leena ja jäbä
 
nepula:Kuulostaa ihan kauhealta:( Mikäs siellä selässä on mennyt,tiedätkö yhtään?

Meillä oltiin vajaa viikko terveinä oksutaudin ja flunssan jälkeen ja nyt ne pirut tuli uudestaan kun miehen sukulaiset tulivat tartuttamaan. Että ottaa päähän varsinkin tuo oksu,yhtään ei huvita taas viettää seuraavaa viittä päivää pahoinvoiden ja pää pyntyssä. Lapsilla on ihan kamalasti poissaoloja koulusta tältä vuodelta.
 
Nepulalle voimia selän kanssa! ja nannaliinan perheelle TAAS paranemisia!:heart:

Meillä mennään edelleen Neocate maidolla ja poika NUKKUU!!:heart: Alkuun heräsi vain kerran neljän viiden maissa tällä vikolla ja viime yönä nukkui kokonaisen yön! Siis näitä kokonaisia öitä ei ole näkynyt kuin muutama niin että on syönyt tyyliin kuuden maissa koko tämän 9kk:n aikana. Nyt nukkui melken 12h putkeen! Näin se meni kyllä noilla edellisilläkin kun maito vaihtui. Ja ennen meillä herättiin 2-10 kertaa ja ralli alkoi yleensä jo klo 22-23.00.
 
Just kävin lekurissa, fasettinivel taas jumissa ja lihakset sen ympärillä kärsii happivajeestä, jonka vuoksi kipu on niin järkyttävä. Sain kolmiolääkettä ja 800 mg Buranaa samaan aikaan vedettäväksi. Oletettavasti nuppi on hetken päästä vähän sekasin, kun otin just ekan annoksen. Imetys ja autolla ajo sitten taas pannassa kunnes kuuri loppuu.

Vauva löi eilen päänsä syöttötuolin alaosaan kun mies otti vaavia syliinsä, ensin kuului hirveä "ääää"-huuto ja sen jälkeen suureen ääneen "Äitii!!" Ekaa kertaa "pyysi" siis lohduttajaksi meikäläistä, hellyyttävää :)
 
Täälläpä on hiljaista :) Toivottavasti nepula ja nannaliinan jengi voivat jo paremmin!

Ihania ilmoja ollut. Kevättä rinnassa :) Sitä miettii jo, mitä kaikkea kivaa voi kesällä pienen kanssa puuhailla... Alkaa jo kyllästyttää haalarin pukeminen, voisi jo tulla t-paitakelit!

Meillä on parhaillaan hoitaja, pitäis siis tehdä töitä... Väsyttää... Eilen poju nukkui 8.30 asti, mutta tänään heräsi jo 7.40 ja toissa-aamuna klo 7. Pitäis viritellä tuplaverhot, kun alkaa olla niin kirkasta aamuisin. Nyt viime yö oli hyvä, poika heräsi vaan 02 ja 05. Mutta moni yö on ollut hyvin katkonainen, välillä roikkuu tississä puolen yötä... En osaa päättää, kummassa pojan on parempi nukkua, meidän kaa vai pedissään. Viime yönä ainakin sujui paremmin omassa sängyssä. Mutta välillä nousee siellä vaan koko ajan ylös, että saa olla hinaamassa ees taas. Monta yötä olikin, että nukkui meidän sängyssä melkein koko yön, mutta sen verran heiluu ja pyörii, että omat unet on katkonaiset. No, yhtä väsynyt olo on näköjään nytkin, vaikka oli parempi yö. Joten viis väsymyksestä! :)

Hoitajan kanssa on mennyt mukavasti, ainakaan vielä ei poitsu ole pahemmin kiukutellut. On se ihmeellistä, kun on omaa aikaa tunteja!! Eikä ole ollut ikäväkään, kun on kuitenkin samassa asunnossa, kuulen vauvelin äänet, jos otan kuulokkeet pois :) Kätevää! Töitäkin olen saanut ihan hyvin tehtyä.

Ei kellään ole kokemusta Klippanin istuimista? Ajattelimme hankkia sellaisen viikonloppuna.

Ensi viikolla meillä on 1-vuotissynttärit!! Käsittämätöntä!! :D Pienehköt juhlat vaan pidetään, mutta toki olen mietiskellyt herkkuja ja ohjelmaa. Joku pieni ohjelmanumero voisi olla, mutta mikä... Pääosa on aikuisia/vauvoja, joten joku onginta ei taida oikein olla niin kova juttu vielä...

1-vuotisrokotukset annetaankin juuri 2 vrk ennen synttäreitä, toivottavasti ei tule pahoja oireita.

Eka ulkomaanreissukin lähestyy! Ensi kuussa matkaamme Amsterdamiin! Superjännää. Toivottavasti ei olis flunssaa päällä, ettei korviin sattuisi. Täytyy varmaan pari viikkoa ennen reissua vaan nyhjätä kotona tartuntojen pelossa... Ihanaa päästä itsekin reissuun! Viimeksi olin siellä Kanarialla kylpylöissä toissajoulukuussa, raskaana :) Edes Tallinnaa tai ruotsinlaivaa ei ole sen jälkeen ollut, ja meikä on kuitenkin himoreissaaja. Onko muilla matkasuunnitelmia?

Aion mennä perjantaina keikalle, isi saa nukuttaa. Ei tee sitä ikinä, joten saa nähdä miten menee. Mulla menee varmaan myös myöhään, joten eka herätys saattaa tulla siinä ennen kuin ehdin kotiin. Unikoulua sitten vaan, eiks isät yleensä sitä tee...
 
Onnea MaiMeille työntekoon:D

Me eilen kotiuduttiin pohjoisen hiihtoreissusta. Ai, että oli mahtavat kelit ulkoilla. Pikku-jäbäkin hyvin tyytyväisenä katseli rinkasta maisemia ja höpötteli kokoajan jotain:heart:

Meillä ei sen kummemmin matkasuunnitelmia ole.. Kolmårdenissa nuo kakarat haluais käydä, että katsotaan saadaanko matkakassa säästettyä. Oishan se aivan ihanaa käydä jossain! Tällä hetkellä vaan kun itse olen kotihoidon tuella niin varaa ei oikein tahdo sellaisiin ylellisyyksiin olla;)

Mutta nyt lisää kahvia..
leena ja jäbä, kohta 10kk!!
 

Yhteistyössä