Turun seudun odottajat loppuvuosi 2013

Mä taidan odotella sinne äitienpäivään ja liittyä sitten tohon teiän perustamaan FB-ryhmään. :) Hyvä, että perustitte ton.

Miten pitkään teillä on jatkuneet pahoinvoinnit?
Eilen illalla oli taas ihan järkky olo: itketti, väsytti ja halailutti posliinia. Ja mietin vaan, et koska mahtais voida odottaa jo vähän parempaa olotilaa. (Tiedän, että on yksilöllistä, mutta....) Tosin eipä kai se pienen ihmisen kasvataminen ihan oireetonta voikaan olla :heart: että hyvän asian vuoksi voi vähän kärsiäkin :)
 
Na-dene: Minulla pahoinvointi jatkui aina viikolle 11 asti, jonka jälkeen olo helpotti. Satunnaisesti kyllä tuli huono olo, mutta oksentaminen loppui silloin. Muut oireet eivät sitten ole helpottaneetkaan eli edelleen itkettää ja väsyttää ja ketuttaa ja masentaa ja naurattaa. Välillä kaikkea samaan aikaan :D

Tuul1a
 
Moikkis,

hyväksytäänköhän mut fb-ryhmään :) Oon hiton huono kirjoittelemaan tänne ja ylipäätään julkisille foorumeille omista tuntemuksista, enkä ole tännekään siis varmaan edes sitä viittä viestiä laittanut... Suljettu ryhmä on aivan eri juttu, jos ja kun siellä keskustellut asiat pysyvät ryhmän jäsenten keskuudessa.

Laitan Nimia yksäriä ja anomusta tulemaan :)

Kesalka ja rusinat 13+4
 
Lääkärineuvola
Rv 27+0 ( nla 23+4)
Paino +2,4kg ( OHO!)
RR 133/73 ( 118/64)
Turvotus +
SF-mitta 25 (25)
Vauvan syke +150 (140)
Liikkeet ++
Kohdun suu kiinteä/kiinni, pituus 2cm (ollut 3,9)
Eli supistukset ovat lyhentäneet paikkoja muttei vielä ainakaan lääkärin mielestä hälyttävästi
jos tulos olisi ollut näillä viikoilla 1-1,5cm niin sitten.
Laittoi kuitenkin lähetteet labraan supistuksien ja kutinan vuoksi eli katsotaan maksa arvot ja bakteerit emättimestä. Sokerirasitukseen laittoi myös lähetteen omasta pyynnöstäni :) Varaan itse ajan n. RV30.
Labraan pääsen vasta maanantaina koska en tänään pojan kanssa sinne lähde.
Kaiken kaikkiaan jäi hyvä mieli käynnistä, lääkäri oikeasti kuunteli mitä mulla on sanottavaa ja ei vähätellyt tippaakaan. Sanoi että nyt pitää vaan yrittää ottaa rauhassa jne.

Epa, J ja Bingo 27+0
 
Laitoin Nimialle viestiä faceen liittymisestä. Ei mullakaan täällä ole montaa viestiä kun ei ole ollut ehkä tänne niin paljon juttua. Tuonne kesäkuisiin kirjoittelen enemmän, kun siellä on enemmän samassa hetkessä olevia. Fb on kyllä kätevä etenkin jos meinataan treffata joskus.

pahoinvoinnista tässä raskaudessa pahoinvointi loppui kuin kirjoissa, eli ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Mutta ekassa pahin loppui vähän puolen välin jälkeen ja jatkui jonkinlaisena ihan synnytykseen saakka. Nyt mulla on tullut taas niin että on päiviä kun on huono-olo, tosin tähän liittyy myös huimausta ja väsymystä. Kannattaa yrittää syödä jotain pientä vähän väliä, se helpottaa. Ekassa raskaudessa mulla oli esim aina pähkinöitä mukana, niitä oli suht helppo syödä.

syömisistä ekassa raskaudessa vältin kaikkea niinkuin kuuluukin, tässä en ole jaksanut olla ihan niin tarkka. Mun on tehnyt mm. koko ajan mieli ravintolan vuohenjuusto caesar-salaattia ja sitä oon sitten välillä syöny. Siinä on parmesaania ja ravintolan vuohenjuusto on tietääkseni tehty pastoröimattomasta maidosta. Mitään majpneeseja en Suomessa pelkäis, enemmän huonosti pystyä salaattia. Muuten mulla onkin raskaus ollu sipsi- ja hampparikuuri kun ei ole vieläkään tullut yhtään painoa ja nyt on siis rv 32+1. Onpahan kerrankin saanut tuollaisia syödä ihan rauhassa ;).
 
Minäkin lähetin Nimialle yksäriä Facebookista. Kiitos ryhmän perustamisesta jen-nille ja sinulle, itse en olisi osannut. Niin kalkkis sitä voi jo kolmessakympissä olla.

Se on tärkeää ja kannatettavaa, että ryhmän juttuja ei kerrota muille. Sanotaan, että Turussa kaikki tuntee kaikki (vaikka itse en koskaan tunne ketään…), joten live-tuttuja saattaa hyvin ryhmään päätyä ja tutuntuttuja ainakin. Onneksi täällä tuntuu kirjoittelevan tosi hyvää porukkaa, joten en usko, että mitään pulmia syntyy identiteetin paljastuksista.

Minä olen syönyt ehkä liiankin huolettomasti kaikkea. Tai en huolettomasti, kun jään aina jälkeenpäin märehtimään syömisiäni, mutta ainakaan salaateista en ole jaksanut edes kantaa huolta. Jos en söisi niitä esim. työpaikkaruokalassa, niin liian vähiin jäisi silloin tuon vihreän aineksen nauttiminen, kotona työpäivän jälkeen kun ei jaksa enää täysipainoista ruokaympyräateriaa alkaa kokata. Tietysti avoimen multaista tuotetta en suuhuni pistäisi.

Suomalaisissa kananmunissa ei ole salmonellaa, joten majoneesia olen myös nauttinut estotta. Pari kertaa olen syönyt suomalaista fetaa, mutta sitä pidän jo pienenä riskiryhmän tuotteena, vaikka viimeksi suomalaisessa omavalvonnassa on feta tainnut jäädä kiinni vuosikymmen sitten listeriasta. Ja kerran söin vahingossa saksalaista fetaa… että pieniä lapsuksia sattuu tässä matkan varrella, yritän olla armollinen itselleni, vaikka paniikki herkästi nostaa päätään.

Oma kotikeittiö taitaa olla suurin kontaminaation lähde (olen ollut kuuntelemassa väitöstilaisuutta listeriasta, kun tuttu väitteli siitä tohtoriksi, ja näin muistelen). Eli veitset, leikkuulaudat, jääkaappi… niiden jynssäykseen kannattaa satsata, vaikkei allekirjoittanutkaan siinä kauheasti loista *nolo* Mutta sen olen tehnyt, että leikkaan kasvikset, lihat, kalat ja kypsät asiat kukin omilla leikkuulaudoillaan.

Mitä te muut muuten teitte vappuna siman kanssa? Minä join pari lasia, ja sitten vasta aloin katsoa, että Marlin simassa 0,8 prosenttia alkoholia. Noo, jos sikiö aikoo saada siitä fetal alcohol syndromen, niin sitten tilanne on jo niin epäreilu, ettei sille voi kuin pudistaa päätä.

Chestel 17+4 (jotenkin tykkään tunkea tätä viikkonäyttöä aina mukaan, on niin ihanaa katsoa, miten luku kasvaa)
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
neuvola käynti takana. koko raskaudessa tullut painoa 10.5kg vaikka hesen ranskalaiset maistuivatkin alkuraskaudessa ja heti tuli 6 kiloo. ilmeisesti lapsesta tulee vilkkaan puoleinen. ultralla vielä tarkistettiin et kaikki on hyvin ja siellä hän oleili ja söpöä nähdä hänen varpaansa.
 
  • Tykkää
Reactions: Na-dene ja Maisa80
Laitoin jen-nille yksäriä fb-ryhmästä. Olen tänne muutaman viestin kirjoitellut, mutta tosiaan fbssä syyskuisissa tulee enemmän kirjoiteltua, kun fb on on all the time auki koneella :D Joten ehdottomasti myös teidän kanssa tulee siellä enemmän höpöteltyä :)

metuva ja pallo 21+5
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Chestel: eipä joo ole ollut ihan fiksuimpia valintoja työnantajalta. Eikä liiton mukaan ole suostunut edes toimittamaan asianmukaista työtodistusta eikä maksamaan muutaman sadan euron korvausvaatimuksia loppupalkan maksun viivästymisestä. Voi olla, että koko homman sitten riitautan : / Ois kiva saada tää asia pois päiväjärjestyksestä.

Täytynee liittyä fb-keskusteluun mukaan ens perjantain jälkeen, jos np-ultrassa hyviä uutisia :) Jotenkin epätodellinen olo tän raskauden suhteen, kun tuli niin yllättäin. Nyt on etova olokkn alkanut jo helpottaa, ei kylläkään poistunut kokonaan. Flunssa pukkasi päälle, jo toka tässä raskaudessa. Ilmeisesti vastustuskyky alentunut raskauden myötä.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Siiri 11+4
 
  • Tykkää
Reactions: Epa_88
Mäkin liityn sitten ensi viikolla fb-ryhmään, jos np-ultrassa on kaikki hyvin. Mulla on ultra tiistaina.

Ruoista ja ulkona syömisestä en ole jaksanut kantaa huolta oikeastaan yhtään. Viime raskaudessa ainoa, mitä stressasin, oli Venäjän matka. Siellä en syönyt juustoja enkä vihanneksia (oli vähän yksipuolinen ruokavalio...). Maito oli sielläkin lakisääteisesti pastöroitua, joten sitä sentään pystyin juomaan. Tässä raskaudessa olen syönyt kasviksia huolettomasti niin kotona kuin ravintolassa. Toki itse aina huuhtelen vihannekset, mutta en mitenkään hysteerisesti ole jynssännyt. Eikä ole tullut mieleenkään, että joku majoneesi tms. voisi olla haitallista :D Lihaa mä en juuri syö, paitsi kanaa ja kalkkunaa joskus, joten mun ei tartte huokailla haikeana sushin, maksan tai minkään sellaisen perään :)

Mä olen miettinyt paljon tuota listeriaa ja muita raskausaikana vaarallisia tauteja. Ovathan ne vaarallisia tauteja, ja kyllä neuvolan ohjeita kannattaa noudattaa kaikissa pakastevihannesten kypsentämisissä ja muissa sellaisissa, mutta hysteeraamaan en kyllä lähtisi. Maitoa ei ole pastöroitu kuin sata vuotta eikä varmasti vihannesten peseminen saippualla ollut joskus rautakaudella suurin huoli. Silti ihmislaji selviytyi, ja lapsia syntyi. Toki menneenä aikana lapsikuolleisuus ja synnytykseen kuolevat naiset olivat nykyistä yleisempi ilmiö, mutta tiedä sitten, miten paljon enemmän lapsia syntyi esimerkiksi kehitysvammaisina listerian tai jonkin muun tautitartunnan seurauksena. Luulisin, että suurin osa lapsikuolleisuudesta johtui ihan muista asioista, kuten ruoan puutteesta, kylmettymisestä taikka juurikin äidin kuolemasta. Jees, jees. Arkeologi vauhdissa. Olisi kyllä mielenkiintoista selvittää, millainen on vaikka rautakaudella ollut keskenmenojen, kehityshäiriöiden yms. suhde nykypäivään verrattuna. Varmaan sellainen onnistuisi jonkun uuden dna- tms teknologian avulla.
 
  • Tykkää
Reactions: Barbamama35
Ruoista ja ulkona syömisestä
En ole jaksanut kantaa huolta oikeastaan yhtään. Viime raskaudessa ainoa, mitä stressasin, oli kalan syönti, lähinnä listerian vuoksi. Tässä raskaudessa olen syönyt kasviksia, kalaa jne. niin kotona kuin ravintolassakin. Toki itse aina huuhtelen vihannekset hyvin. Listerian saaminen raskaana on kumminkin tooodella harvinaista, kun normaalistikin listeriaan sairastuu joku 20-60 hlöä vuodessa. :)

Chestel
En usko että tommosesta määrästä simaa on ollut mitään haittaa. Juohan lapsetkin mun tietääkseni kyseistä simaa. Itse jos olisin ostanut sitä samaa enkä olisi edes muistanut katsoa koko alkoholipitoisuutta, kun simaa juon ehkä joka toinen vuosi...

Epa
 
Hyvää Huomenta!

Yövuoro 2/4 menossa ja aikani kuluksi voisin tännekin välillä jotain rustailla. Syy hiljaiseloon on sellainen, että käyn kyllä kännykällä lueskelemassa täällä, mutta jostain syystä en sillä saa mitään kirjoitettua, ei siis vaan toimi. Ja harvoin tulee kotona konetta avattua ja töissä en viitsi kaksplussan sivustolla vierailla.

Muttamutta täällä voidaan ihan hyvin, tai no niinkuin neuvolalääkärillekin sanoin: "oon joskus voinu paremminkin, mutta toki huonomminkin". Päällimmäinen asia mikä tällä hetkellä rassaa on jatkuva väsymys, eikä nämä yövuorot toki asiaa helpota (raha-ahneena en halua kuitenkaan näistä luopua). Helatorstaina vietetään kuopuksen 3v-synttäreitä ja ajatuskin leipomisesta ja siivoomisesta ahdistaa : /.
Parisen viikkoa sitten mittasin töissä hb:n. Näytti 100 (aiemmin oli tippunu jo 128->113), viime viikolla neuvolassa näytti jo 107 (olin muistanu taas rautaa ottaa). Aiemmissa raskauksissa mulla on hemppa laskenu vasta joskus puolenvälin tienoilla.

Muut jutut onkin sitten ihan kunnossa, pienenpieniä liikkeitä aloin n.viikko sitten tuntemaan, silloin tällöin siellä joku ilmoittelee olemassaolostaan :)

Älkää nyt ihan vallan karatko sinne faceen. Minä varmaankin tulen sinne sitten joskus kesällä. Ehkä tätä tahtia saan sen 5 viestiä kirjoitettua ennen laskettua aikaa =)

Voikaa hyvin :)

Maisa 14+3
 
Unohdinpa muuten kommentoida viimeksi Na-denelle siitä pahoinvoinnista. Viime raskaudessa mua kuvotti ja väsytti jatkuvasti viikon 12 loppuun asti. Sen jälkeen kaikki pahoinvointi ja väsymys oli kuin pois pyyhkäisty yhdessä yössä. Nyt, viikolla 10+6 pahoinvointi on jo vähän helpottanut mutta ei kokonaan. Väsymystä mulla ei olekaan ollut samalla tavalla kuin edellisessä raskaudessa.

Nyt mulla on tullut nenästä verta tosi runsaasti ihan samoin kuin viime raskaudessa, paitsi että silloin verenvuoto alkoi vasta viimeisellä kolmanneksella.
 
Hei kenelle piti ilmoittautua päästäkseen fb-ryhmään? Mä oon huonosti muistanu seurata tätä keskustelua, ku roikun nykyään vaan tuol lokakuisten fb-ryhmässä enkä täällä foorumilla ollenkaan... :p
 
Heh, mäkin katsoin, että Na-dene tulikin jo :)
Lumimyrsky, mullakin tulee joka aamu verta nenästä kun niistää tukkoisuutta pois. Tullut raskauden alusta asti.
Hei, mahdankohan mä tuntea liikkeitä tässä mahallaan maatessa?? Luulin tunteneeni tuossa viikoilla 14 tms, mutta nyt en oo moneen viikkoon. :) Nyt siis 19, ja ihan kuin tuntuisi :heart:

Ja mulle tai Jen_nille tosiaan yksäri, jos tuonne faceen haluaa :)

Nimia 19+0
 
  • Tykkää
Reactions: Maisa80 ja Na-dene
Nimia: Kun en sitten malttanut enää kuitenkaan pysyä poissa. Kaipa se FB sitten on luotettava, hmm :whistle: ja jos jotain ikävää sattuu, niin jaan sen teidän kanssa kuitenkin täällä, joten...


Kiitos, kun vastailitte tuosta pahoinvoinnista. Mulla siis poksuu keskiviikkona 10 (!!!) täyteen ja mielellään jo luopuisin tästä jatkuvasta ellotuksesta. Ei se pieni pahoinvointi, sen kestää kyllä jo, mutta kun edelleen käyn myös sitä pönttöä halailemassa välillä. Tämä viikonloppu on taas ollut tähä iltaan asti helpompi (nyt illalla taas ihan yöh), mutta ehdinpä sitten jo huolestua pienestä, kun ei ollut huono olo. :stick: Enpä siis osaa sanoa kumpi on sitten parempi vaihtoehto :D

Mutta ehkäpä tästä raskaudesta sen kaikkine puolineen pääsee nyt viikon päästä oikeasti nauttimaan, kun äitienpäivänä julkistetaan tämä asia :)
 
Mulla alkoi oksentelu aika tarkkaan rv 6+6, ja oliskohan se pahin kestäny kolmisen viikkoo eli jotain rv 10-11 asti. Vaikka kyllä välillä vieläkin jotku hajut tekee tosi pahaa, mut oksentaa ei ole tarvinnu moneen viikkoon.
 
Äitiysloma alkoikin kivoissa merkeissä. Tunnin välein yöllä wc-ssä hyppien, kädet särkien ja turvoksissa. Eipä ole edellisis raskauksissa ollut tälläistä. Onko joillakin kokemusta ja helpotus keinoja tarjolla? Nestettä juon ainakin 3 litraa päivässä.
 
Hoika: Mulla on joka raskaudessa ollut todella paljon turvotusta. Kannattaa välttää suolaista ja mausteista ruokaa. Ananas ja mansikka poistaa nestettä eli niitä kannattaa syödä / juoda. Mun lemppari apu on "ananascocktail" eli 1/3 ananastuoremehua ja 2/3 vischyä. Lepoa ja jalat / kädet ylös aina kun mahdollista. Tsemppiä! Tiedän kuinka tuskaisen olon turvotus tuo.

Barbbis 6+1
 
  • Tykkää
Reactions: Hoika ja Epa_88
Oho onpas tänne tullut paljon tekstiä, kuukauden ollut niin kova kiire töissä ja perhepiirissä sattumusten vuoksi ettei o ehtinyt käydä lukemassa täällä. Ihanaa lueskella näin jälkeenpäin!!!

Mä valittelin tuosta neuvolan ohjeistamasta maitoasiasta tuolla aiemmin reilu kuukausi sitten, niin olisin vaan voinut pitää pääni kiinni!!!! Taisi reilu viikko mennä niin alkoi tekemään mieli juoda maitoa, ja eipä siihen sitten mikään auttanu kun juoda sitä, kaakaona näyttää uppoavan puol litraa päivässä. Ilmeisesti kroppa tietää mitä se tarvitsee, maidon juonti saa kyllä loppua siihen kun pötkylä tulee ulos :D muita mielitekoja ei sitten ole ollutkaan juurikaan. Pelkäsin hiukan jotain roskaruuan himoa, mutta sitä ei sitten tee mieli lainkaan. Karkkia uppoaa sentään mitä ei kanssa ole ennen mennyt oikein. pahoinvointi jäi onneksi jo useampi viikko sitten taakse, välillä kyllä vieläkin tulee yhtäkkisiä etokohtauksia, jotka onneksi loppuu aika lyhyeen.

Olipa tyhjentäviä vastauksia noista neuvolan ultrista ja ihan totta kyllä eihän niissä se taito varmaan yllä pysyisi, että ainakaan mitään tarkempia mittauksia siellä ottaa voitaisiin mutta olisihan se siistiä nähdä pikkunen pyörimässä vaikka joka neuvolakäynnillä <3

Itselläni niskaturvotusultra kesti alusta loppuun sitten 8 minuuttia, siis kokonaisaika huoneessa riisumisineen ja pukemisineen o_O, ultraajana Heikki S. jotain, joten eikun painelin taas yksityiselle jossa sain tiirata tulokasta pitkään ja hartaasti (kallista tämmönen raskaana oleminen) :)
turvotusta muuten pötkylällä oli 1mm. Ja nyt sitten viikkoja taitaa olla 14+1, ja maha on juuri alkanut pullistella. Tosiaan nt-ultrassa sikiö 4 pv isompi kun varhaisraskauden ultrassa, yksityisellä nt-ultan jälkeisenä päivänä kaveri oli taas kaksi päivää pienempi. Muilla kokemuksia varhaisraskauden ultrasta ja sitten nt-ultrassa heitoista? LAhan siis tuo ei vaikuta mutta kiinnostaa vaan tietää! Medisonarissa sanoi että aivan alkuraskaudessa tehty ultra olisi tarkin.

Jännä tunne kun tulee vähänkin pissahätä niin rakko työntää tuon kohdun niin ylös että se tulee ihan navan alapuolelle ja sitten laskee takaisin suht alas kun käy vessassa, taas voi ekaa kertaa raskaana olija ihmetellä että miten se tolla tavalla tekee.. Oon kyllä melkosen lyhyt ihminen joten ehkä sillä on vaikutusta asiaan.

jahas iltapalan aika =)
 

Yhteistyössä