"Unelmavartalosta Haaveilevat -2009"

Huomenta kaikille!

Oletteko huomanneet, että väsymys tuo omat haasteensa painonoudotukseen? Aikoinaan huomasin sen yötyön ohessa, kuinka laihdutuskuuri toisensa jälkeen kariutui itsehillinnän puutteeseen juuri yövuorojen aikaan(ja yötyö tapahtui tietenkin pikaruokaravintolassa, joten sitä mässättävää oli myös helposti saatavilla :ashamed: ). Meillä neidin unirytmi meni totaalisen sekaisin jouluna, kun oltiin reissussa, joten vihdoin minäkin olen päässyt kokemaan, mitä valvotut yöt lapsen kanssa on. Jouluun saakka meillä siis nukuttiin hienosti yöt. Viime yö oli jo onneksi parempi. Mulla ainakin se menee niin, että mitä enemmän valvon, sitä enemmän ennätän miettimään sitä syömistä. Eilen ei oneeksi tarvinnut käydä kaupassa laisinkaan,ja kaapista löytyi porkkanoita, joten niitä sitten rouskuttelin pitkin päivää. Kuka rehellisesti voi sanoa, että ne vetävät vertoja perinteisille herkuille? Mulla ne tyydyttää tasan tarkkaan sen jääkaapilla koluamisen tarpeen, that´s it. Tein ruuaksi tomaattista jauhelihaperunalaatikkoa(kevyt resepti), pippuria tuli liikaa, mutta maistui kyllä hyvältä siitä huolimatta.

Annoskokojen muuttaminen pienemmäksi varsinaisella aterialla on haaste numero kaksi. Pidämme avokkini kanssa molemmat syömisestä, joten vaikka syöjiä on vain kaksi, niin ruokaa tulee laitettua kokonaiselle armeijalle. Ja kyllähän se meissä molemmissa näkyy. Onneksi myös mies on tästä ruokaremontista innostunut, joten ehkäpä tällä kertaa saataisiin näkyviä tuloksia aikaiseksi.

Nyt olen kahvittanut itseni, ruokkinut tytön, joten seuraavaksi on pakko(en ole pakkasmittariin vielä hirvennyt kurkata) lähteä koirien kanssa ulos. Eilinen tuntui jo kylmältä, ja tälle päivälle luvattiin vielä kylmempää. Toivottavasti saamme kuitenkin samanlaisen auringonpaisteen kuin oli eilen! Mikäs siinä ulkoilessa.

 
Mutta tuosta on hyvä jatkaa.. Harmittaa vaan, ku melkein kaiken sain joulun aikana takaisin, mitkä pudotin.. Mutta nyt mahakaan ei ole niin pahasti turvoksissa.

Ihan pikaisesti kävin tässä. Nyt tekee täytekakkupohja. Kun on ristiäiset ohi, ni pääsen taas kunnolla päivittelee. Yrittäkää olla kärsivällisiä!
 
Mahtuuko vielä joukkoon mukaan? Mä olen jo viime keväästä viime jouluun (2007) laihduttanu 15 kg ja nyt ois tarkotus vuoden tauon jälkeen jatkaa, matkaa olisi vielä 9 kg tavoitteeseen.

Aloituspaino: 73,2 kg (näytti vaaka aamulla)
Tavoite 65 kg
BMI 25

Niin, ajattelin taas ottaa herkuttoman linjan, lenkkeilen ja crossaan. Niin ja Pilatesta kans, katotaan riittääkö mun aika vielä johonkin. ;)
 
Pikaisesti täällä kun aloita ens viikolla siis :whistle: Paino pysynyt samassa 78kg ja nyt tänään olen siis aloitellu kunnolla. Pakkanen vähän sotki suunnitelmia mutta lenkilläki kävin. Katsotaan siis ens pe miten on käyny...
 
Huomenta!

Koitin katsella tuosta etusivulta mallia miten te painon aina ilmoitatte, eli

Aloituspaino: 77kg
Tavoite: 60kg
BMI: 31

Tuossa on nyt ne mitat jotka mulla on kun tähän pinoon tulin mukaan, muutenhan siis tätä mun onnetonta yritystä on jatkunut yli vuoden.

Aika helposti on tämä herkuton elämä alkanut, olen jopa yllättynyt... Mutta niin se on et ekat viikon on kivoja kun painoa ehkä lähtee vähän reilummin, vaan sit tulee se hiljainen vaihe ja kaikki muuttuu kurjaksi...
 
JESH! Kävin välikurkkauksella vaa'alla tänä aamuna ja se näytti 70.8 B) Suunta on siis alaspäin, mitä lie nesteiden poistumista ollut, kun 800g vähemmän näytti nyt jo kuin perjantaina. Onkin ollut joulun jälkeen sellainen turvonnut turpea olo, aineenvaihdunta ihan jumissa :| Varmasti kaikki suolainen, ja makeakin, on aiheuttanut turpoamista. Nyt vissiin lähti nesteet liikkeelle vaan, pari päivää olen oikein mallikkaasti syönyt ja juonut tarpeeksi vettä. Helpottaa angstia kummasti ja antaa taas potkua eteenpäin :D

Odotellaan nyt kuitenkin sitä ensi perjantain virallista lukemaa, ennen kuin samppista avataan :D :D :D
 
Unohtui; Aada, kyllä olen huomannut tuon saman, eli kun väsyttää oikein, niin se todellakin asettaa omat haasteensa. Helposti napostelee, varsinkin makeaa tekee mieli, näläntunnekin tuntuu ihan loputtomalta :/ On se riittävä lepo vaan todella tärkeää, vaikuttaa ihan kaikkeen.

Suuri plussa on se, jos mies/perhe on mukana rempassa. Meillä miehellä ei pudotettavaa ole, mutta esikoinen innostui vallan mukaan =) Esikko siis 18wee, jotta aikuinen mies :heart: Kiva kun on kaveri tässä hommassa, yhdessä käytiin eilenkin kaupassa ja tutkailtiin antaumuksella, mitä kaikkea kevyttä sieltä löytyykään =) Hyvin riitti pojalla mielenkiinto asiaan, olin oikein yllättynyt. Yhdessä sitten tehtiin salaattia illalla ja suunniteltiin ensi viikolle ruokia treenien mukaan =)
 
Aada mulla kanssa tekee makeaa mieli väsyneenä. Samoin kuin jos joku asia painaa mieltä. Tänään esim teki kovasti mieli makeaa aamupäivällä. Mietin että mistä kummasta tää johtuu. Totesin että minua "mietityttää" appiukon sairastuminen. Se ilmeisesti sai minut syöpöttelemään. Tässä on nyt kyse vakavammasta kuin vilustumisesta. Joutuu toimenpiteeseen eikä tiedä kestääkö sydän sitä. :'( Toivotaan parasta ja pelätään pahinta!

Painosta sen verran että oli pysynyt samassa. Pitäis tiukkoa ruokavaliota vielä reilusti. Näyttää sille että töissä tulee syötyä enemmän kuin kotosalla. Nyt olisi enää kolme työpäivää ja sitten alkaisi jälleen kotielämä tyttöjen kanssa.
 
Jaksuja Mandille :hug:

Nyt tästä tädistä on tullut vaaka-addikti :D Eilisen miinuksen innoittamana piti kurkata tänäkin aamuna ja jösses; Tasan 70! Vilkkui vielä 69.9 ja 70 välillä, mutta pysähtyi sitten isompaan. Mutta enää 200g jouluiloa jäljellä :whistle:

Tänään käy sitten Lady Linen ovi, rvp+spinnaus+pumppi (30min+30min+55min) ohjelmassa. Ja pirun kipeeksi tulee, kun on vähän aikaa siitä kun viimeksi on pumppailtu :eek: Onneksi huomenna on pyhä ja sali kiinni, jotain kevyttä ja palauttavaa voi kotosalla sitten harrastaa, jos on kovin kipeä :D Keskiviikkona sitten pidempi satsi pumppia ja spinnausta (55+80), torstaina vanha kunnon lihaskuntojumppa 90min alkulämpöineen ja venyttelyineen, eiköhän sitä jo perjantaina ole palautunut ja parantunut *toivoo hän* :D

Saapas nähdä mitä liikunnan aloittaminen tekee painolle :x Voipi kerätä nestettä ja hiukan nostaa lukemia, mutta kyllä se siitä tasaantuu sitten *toivoo hän edelleen* =)

Mitäs muille kuuluu kylmänä tammikuun maanantaina?
 
Mulla alkoi menkat tänään joten se tietää mun kohdalla kourallista särkylääkettä pitkin päivää, huonoa oloa ja ruokahalua ei ole yhtään. Koko ajan pitää olla liikkeessä tai kipu on huimaa. Ja mä olen turvoksissa päästä varpaisiin |O Mutta huomenna ehkä parempi päivä.
 
Huomenta kaikille!Tulikos eilen iltasella katseltua 4D'tä? :wave: Itse katselin ja kyllä tuntu sellaselta rääkiltä niitten naisten jutut etten ite ihan tommoseen rupeis!! :eek: Tietty kuntoilupuoli ja syömiset,ainaki toisella,sopiis,mut ihan syömättömyys/mehulinjalle mä en haluis ruveta.....
Mutta jonkinlaista inspistä se niitten laihduttaminen kyllä antoi =)

Mutta mennäänpä tohon mun kysymykseeni,eli mitä kokkailette useimmiten kotona?Mitä vinkkejä voisitte antaa esim.kasvislettuihin(raaka-aineet),sosekeittoihin,yms.?? :attn: Ja onko teillä kellonaikaa että minkä jälkeen illalla ette enää syö?Tulis kyllä taas niiiin monia kysymyksiä multa,että nuo nyt tässä ekaks' =) Ja ihan mukava olis kuulla joittenki koko päivän ruokapäivyristä mm....!? :D
 

Yhteistyössä