Äitienpäivänä oli Helsingin sanomissa kirjoitus "Ura ei kaadu kotitoihin" Kirjoitin artikkelin johdosta Helsingin sanomien keskustelu palstalle viestin jonka olen tähän kopioinut. Toivon, keskustelua ja kannanottoja mielestäni hyvin tärkeään asiaan.
Haluan vanhempien huomioivan LAPSEN TARPEET ja antavan niille arvoa.
Uralle uhratut lapset - kännykkä isästä - 112 hätäkeskus äitiin!
Olen työssäni katsonut lapsen surullisiin silmiin kun vanhemmuuden perheessä on vienyt esimerkiksi itsekkyys, alkoholi, väkivalta. Artikkelissa "Ura ei kaadu kotihommiin" pohdittiin ministeriuran ja perheen yhteensovittamista. Ministeri Lehtomäki ei lapsenhoidon takia ole siirtänyt yhtään tapaamista, kaksi viikkoisen hän jätti kun kokous kutsui, lapsen hoitoringissä on noin kymmenen henkeä. Hätätilanteessa hoitaja soitta 112 , äiti ei vastaa puheluihin. Lapsen valokuva on pöydällä ja kännykän taustakuvana. Eduskunnasta hän tuo pullia kotiin ja ostaa juhlapuvun. Mitä tämä äitienpäivänä julkaistu juttu kertoo äityidestä (vanhemmuudesta)?
Minulle (kolmen pienen lapsen äitinä, pätkätöissä, yliopisto-opistelija)tuli ensiksi järkyttynyt olo sitten suru. Minulle vain osa äitiydestä on suorittamista (juhalpuvun osto ja pullat). Tärkein osa äitiyttä (vanhemmutta) on olla läsnä; syli, halaus, katse, suukko, pitää kädestä kiinni, puhaltaa, opastaa jne. Rakkaus ja rajat pitää elää yhdessä arvokkaassa arjessa.
Jo lukion psykologian peruskurssin mukaan rautainen ruokaa antava apina ei ole riittävä äiti. Poikanen pysyy hengissä mutta henkisesti vaurioituu. Varhainen vuorovaikutus (esimerkiksi Mirjam Kallardin julkaisut) on tämän päivän termi johon kannatta tutustua suorittamisen keskellä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu "Perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi parannetaan pienten lasten vanhempien mahdollisuuksia viettää aika lastensa kanssa". Onko ohjelma uskottava kun saman hallituksen ministeri itse kertoo, että EU-puheenjohtajuuden ja hallitusneuvotteluiden aikana "Tein töitä seitsemän päivää viikossa".
Surullista arkittelissa oli sokeus jolla vakuutettiin että "voin elää rikasta työelämää ja rikasta kotielämää" ja rikkaus perusteltiin OMAKSI valinnaksi ja lisäksi "jos pitäisi valita valitsisin lapsen" vakuutettiin. Totta on itsekäs valinta - OMA VALINTA. Tarua ja sokeutta on sanoa, että valitsen lapsen jos kaikki aika menee töissä ja lapsi jää. Kansanedustaja Haataisen kohdalla todettiin osuvasti, että lapset luulivat äidin lopettaneen työ kun ministeriaika oli ohi.
Milloin kohtaan työssäni "Uralle uhratun lapsen?" surulliset silmät? Toivottavasti en koskaan. Miten voimme sen estää?
Haluan vanhempien huomioivan LAPSEN TARPEET ja antavan niille arvoa.
Uralle uhratut lapset - kännykkä isästä - 112 hätäkeskus äitiin!
Olen työssäni katsonut lapsen surullisiin silmiin kun vanhemmuuden perheessä on vienyt esimerkiksi itsekkyys, alkoholi, väkivalta. Artikkelissa "Ura ei kaadu kotihommiin" pohdittiin ministeriuran ja perheen yhteensovittamista. Ministeri Lehtomäki ei lapsenhoidon takia ole siirtänyt yhtään tapaamista, kaksi viikkoisen hän jätti kun kokous kutsui, lapsen hoitoringissä on noin kymmenen henkeä. Hätätilanteessa hoitaja soitta 112 , äiti ei vastaa puheluihin. Lapsen valokuva on pöydällä ja kännykän taustakuvana. Eduskunnasta hän tuo pullia kotiin ja ostaa juhlapuvun. Mitä tämä äitienpäivänä julkaistu juttu kertoo äityidestä (vanhemmuudesta)?
Minulle (kolmen pienen lapsen äitinä, pätkätöissä, yliopisto-opistelija)tuli ensiksi järkyttynyt olo sitten suru. Minulle vain osa äitiydestä on suorittamista (juhalpuvun osto ja pullat). Tärkein osa äitiyttä (vanhemmutta) on olla läsnä; syli, halaus, katse, suukko, pitää kädestä kiinni, puhaltaa, opastaa jne. Rakkaus ja rajat pitää elää yhdessä arvokkaassa arjessa.
Jo lukion psykologian peruskurssin mukaan rautainen ruokaa antava apina ei ole riittävä äiti. Poikanen pysyy hengissä mutta henkisesti vaurioituu. Varhainen vuorovaikutus (esimerkiksi Mirjam Kallardin julkaisut) on tämän päivän termi johon kannatta tutustua suorittamisen keskellä.
Hallitusohjelmaan on kirjattu "Perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi parannetaan pienten lasten vanhempien mahdollisuuksia viettää aika lastensa kanssa". Onko ohjelma uskottava kun saman hallituksen ministeri itse kertoo, että EU-puheenjohtajuuden ja hallitusneuvotteluiden aikana "Tein töitä seitsemän päivää viikossa".
Surullista arkittelissa oli sokeus jolla vakuutettiin että "voin elää rikasta työelämää ja rikasta kotielämää" ja rikkaus perusteltiin OMAKSI valinnaksi ja lisäksi "jos pitäisi valita valitsisin lapsen" vakuutettiin. Totta on itsekäs valinta - OMA VALINTA. Tarua ja sokeutta on sanoa, että valitsen lapsen jos kaikki aika menee töissä ja lapsi jää. Kansanedustaja Haataisen kohdalla todettiin osuvasti, että lapset luulivat äidin lopettaneen työ kun ministeriaika oli ohi.
Milloin kohtaan työssäni "Uralle uhratun lapsen?" surulliset silmät? Toivottavasti en koskaan. Miten voimme sen estää?