Uusin Meidän perhe: vanhemmat vaihtavat kotia vuoroviikoin. Mitä mieltä?

Minäkään en muuten tiedä/tunne näitä perheitä kuin lehtijutuista. Taitaa olla melkoisen harvinaista? Tunteeko muut?

En ole elävässä elämässä koskaan törmännyt. Siitä ei itse asiassa ole kovin kauaa, kun yleisin huoltosopimus meni niin, että lapset asuivat äidillä ja olivat isällä 2 vkloppua kuukaudessa ja kesällä viikon...

 

Ei vaikuta mahdolliselta eikä järkevältä.

 

Ei olisi kyllä mun juttu. Ja kyllä, olen sitten itsekäs mutta halusin laittaa ihan oman kodin lapsille ja itselleni kun erottiin, ja kun mieheni astui kuvioihin ostettiin omakotitalo joka meidän perheen koti. Lapset käyvät isällään ja lapsista tämä hyvä juttu, ovat jo sen ikäisiä että osaavat kyllä kertoa aika suoraankin jos joku mättää
Mutta jotenkin ällaisena koti-ihmisenä tuo olisi kamala ajatus. Ja mitä sitten, jos uusperheessä lapsia molemmilla, ja exillä uudet puolisot jolla lapsia jne. aika sumplimista olisi.
Muta ihmiset on erilaisia, jos jollekkin tuollainen asumismalli sopii ja lapset asian kanssa tyytyväisiä niin mikäs siinä.

 

Moni on sitä mieltä, että kun vanhemmat vaihtavat kotia vuoroviikoin, tulee lapsille liian suuri vastuu kodista eikä kumpikaan vanhemmista tunne kotia omakseen. Toisaalta eikös tähänkin vaikuta vanhempien omakin asenne ja toiminta? Jos kumpikin pitää huolta kodin siisteydestä ja yrittää pitää taloa kotinaan, miksi se olisi välttämättä huonompi kuin lapsella kaksi kotia? Ei sekään ole aina itsestäänselvää, että lapsi juurtuu kumpaankin kotiinsa vaan voi käydä myös niin, että tuntee olevansa vain vieras kummassakin. Etenkin, jos kumpikin vanhemmista perustaa uudenkin perheen eikä uusperhe-elämä lähde sujumaan. Riskejä siis liittyy molempiin. Monia ärsyttää, kun kysytään, missä on lapsen koti kun lapsi asuu puolet ajastaan kummankin vanhemman luona. Koetaan, että lapsella on kaksi kotia ja hän tuntee molemmat kodit "omakseen". Yhtä lailla vanhempi voi kotiutua ajan kanssa siihen "lasten kotiinkin" missä exäkin viettää aikaansa vuoroviikoin. Sopeutumista ja aikaa se tietysti vaatii.

Minua tuossa kuviossa ihmetyttää, että jos tosiaan molemmat osapuolet viihtyvät tällaisessa ratkaisussa ja pystyvät asioista yhteisissä asunnoissaan/kodeissaan sopimaan, miksi ylipäätään on erottu?

 

Sitä mieltä, että on mukava nähdä, että jotkut pystyvät erotessaankin ajattelemaan lapsille helpointa vaihtoehtoa. Nostan hattua.

 

[QUOTE="Jenis";28187382]En ole elävässä elämässä koskaan törmännyt. Siitä ei itse asiassa ole kovin kauaa, kun yleisin huoltosopimus meni niin, että lapset asuivat äidillä ja olivat isällä 2 vkloppua kuukaudessa ja kesällä viikon...[/QUOTE]

Itse olen työkaverillani törmännyt. Erosivat hyvin siististi ja asuivat vanhassa talossaan vuoroviikoin lasten kanssa. Toimi vuosia, kun lapset olivat koululaisia.

 

Ei vaikuta mahdolliselta eikä järkevältä.

Ilmeisesti on mahdollista, jos sellaisia perheitä on.

 

Minua tuossa kuviossa ihmetyttää, että jos tosiaan molemmat osapuolet viihtyvät tällaisessa ratkaisussa ja pystyvät asioista yhteisissä asunnoissaan/kodeissaan sopimaan, miksi ylipäätään on erottu?

Eihän siinä yhdessä silti eletä eikä aikaa vietetä yhdessä. Lasten asiat sovitaan, kuten kaikissa eroperheissä ja lasten laskujen lisäksi on muitakin yhteisiä laskuja. Kummallakin saa olla oma elämä ja kumppanit ym. Yhteinen koti on, mutta siellä ei olla yhtäaikaa.

 

Missähän vanhemmat ovat kirjoilla tälläisessa tapauksessa?

 

Eihän siinä yhdessä silti eletä eikä aikaa vietetä yhdessä. Lasten asiat sovitaan, kuten kaikissa eroperheissä ja lasten laskujen lisäksi on muitakin yhteisiä laskuja. Kummallakin saa olla oma elämä ja kumppanit ym. Yhteinen koti on, mutta siellä ei olla yhtäaikaa.

No juu, tajuan tämän, mutta minun ymmärrykseeni ei oikein mahdu se, että parilla menee niin huonosti, että pitää erota, mutta silti ollaan valmiita jakamaan vuosikausia vielä eron jälkeen vuokrat, sähkölaskut, mahdolliset huollot ja remontit, ruohonleikkuut, sama pakastin ja jääkaappi, vaatekaapit, sisustus, astiat, koriste-esineet jne, mitä kaikkea kotiin ja asumiseen yleensä liittyy. Minä jotenkin miellän eron uuden elämän aloittamiseksi ilman toista ihmistä. Miten sen uuden elämän voi aloittaa, jos eksän sukat pyörii siellä pyykkikorissa jatkuvasti.

 

[QUOTE="Jenis";28187382]En ole elävässä elämässä koskaan törmännyt. Siitä ei itse asiassa ole kovin kauaa, kun yleisin huoltosopimus meni niin, että lapset asuivat äidillä ja olivat isällä 2 vkloppua kuukaudessa ja kesällä viikon...[/QUOTE]

Tuokin kuulostaa karulta, että toista vanhempaa näkee vain harvoin. Näissä on harvoin mitään yleispätevää ratkaisua. Kaikissa järjestelyissä on huonoja puoliakin. : / Sekin vaikuttaa paljon, millaisissa väleissä vanhemmat ovat, mitä arvostaa jne. Esim. haluaako, että lapsella on kaksi yhtä läheistä vanhempaa vai riittääkö, että toinen on hyvin läheinen ja toinenkin tärkeä, muttei ihan samanlaisessa roolissa lapsen elämässä. Jos halutaan, että kumpikin vanhempi on vahvasti arjessa mukana, täytyy olla vuoroviikkojärjestely tai asua hyvin lähekkäin, naapurissa tai muuten lähistöllä.

 

No juu, tajuan tämän, mutta minun ymmärrykseeni ei oikein mahdu se, että parilla menee niin huonosti, että pitää erota, mutta silti ollaan valmiita jakamaan vuosikausia vielä eron jälkeen vuokrat, sähkölaskut, mahdolliset huollot ja remontit, ruohonleikkuut, sama pakastin ja jääkaappi, vaatekaapit, sisustus, astiat, koriste-esineet jne, mitä kaikkea kotiin ja asumiseen yleensä liittyy. Minä jotenkin miellän eron uuden elämän aloittamiseksi ilman toista ihmistä. Miten sen uuden elämän voi aloittaa, jos eksän sukat pyörii siellä pyykkikorissa jatkuvasti.

Mahtaakohan olla usein kyseessä pari, joka ei halua elää yhdessä eikä enää rakasta toisiaan, muttei ole suuria draamoja tai vihanpitoa?

 

Missähän vanhemmat ovat kirjoilla tälläisessa tapauksessa?

Kuvittelisin, että ainakin toisen pitää olla siellä lasten luona kirjoilla, ei varmaan alaikäiset voisi ominpäin olla kirjoilla asunnossa. Ja miten katsotaan sitten mahdolliset tuet, kun vanhemmat asuvat käytännössä puolet ajasta samassa asunnossa, vaikkeivat fyysisesti yhtä aikaa...

 

[QUOTE="Vieras";28186741]En tunne mutta olen lukenut samanlaisesta ratkaisusta. Mun mielestä noin pitäisi tehdä aina kun vaan suinkin on mahdollista, että lasten koti säilyy. Kunpa kaikki vanhemmat pystyisivät tuohon! Olen usein palstallakin ehdottanut tuota ratkaisua.[/QUOTE]

Mutta mikä on koti? Onko se vaan tietty asunto ja tavarat? Minusta tässä kodin käsite nähdään turhan pinnallisena. Eihän se koti mitenkään säily, jos perhekokoonpano muuttuu. Eikä senkään puolesta, että jos aiemmin vanhemmat ovat laittaneet lapsille kodin, niin yht'äkkiä koti onkin vain tukikohta, jossa vanhemmat käyvät vuoroviikoin - kyllä se muuttaa kodintuntua hyvinkin paljon.

 

Mahtaakohan olla usein kyseessä pari, joka ei halua elää yhdessä eikä enää rakasta toisiaan, muttei ole suuria draamoja tai vihanpitoa?

Niin, tuossa en ymmärrä tuota "ei halua elää yhdessä" kohtaa, koska käytännössähän tuossa on aika paljon kuitenkin sitä yhdessä elämistä, vaikkei yhtä aikaa siellä saman katon alla oltaisikaan eikä yhdessä aikaa vietettäisikään. Eihän esimerkiksi kämppiksienkään ole pakko viettää aikaa yhdessä, vaikka saman katon alla asuvatkin.

 

Tuollainen ratkaisu vaatii kyllä vanhemmilta todella toimivia välejä ja mahdollisten uusilta elämänkumppaneilta myös joustoa.

Ehkä se voisi olla lasten näkökulmasta toimiva ja turvallinen ratkaisu, jos heidän ei tarvitsisi koskaan kotoaan lähteä, mutta se vaatisi kuten sanottu melko saumatonta yhteistyötä eronneilta. Ja kovin taloudellinen ratkaisu se ei voisi olla, siis jos ajatuksena olisi se, että molemmilla vanhemilla on vielä omat kotinsa, tämän vuoroasumiskodin lisäksi.

 

Jos erotilanteissa usein on pulmia vaikkapa senkaltaisissa asioissa, että vanhemilla on keskenään erilaiset näkemykset säännöistä ja tulee käyttöön isän kodin ja äidin kodin säännöt, miten tämä mahtaisi näkyä sitten ratkaisussa, jossa koteja on lapsilla vain yksi. Parittomien ja parillisten viikkojen sääntöinäkö...

 

Mutta mikä on koti? Onko se vaan tietty asunto ja tavarat? Minusta tässä kodin käsite nähdään turhan pinnallisena. Eihän se koti mitenkään säily, jos perhekokoonpano muuttuu. Eikä senkään puolesta, että jos aiemmin vanhemmat ovat laittaneet lapsille kodin, niin yht'äkkiä koti onkin vain tukikohta, jossa vanhemmat käyvät vuoroviikoin - kyllä se muuttaa kodintuntua hyvinkin paljon.

Niin, säilyykö lasten henkinen koti kuitenkaan, vaikka fyysisesti koti jäisi ennalleen.

 

Mutta mikä on koti? Onko se vaan tietty asunto ja tavarat? Minusta tässä kodin käsite nähdään turhan pinnallisena. Eihän se koti mitenkään säily, jos perhekokoonpano muuttuu. Eikä senkään puolesta, että jos aiemmin vanhemmat ovat laittaneet lapsille kodin, niin yht'äkkiä koti onkin vain tukikohta, jossa vanhemmat käyvät vuoroviikoin - kyllä se muuttaa kodintuntua hyvinkin paljon.

Ei ne vanhempien uudet koditkaan aina lapsesta välttämättä tunnu kodeilta. Jos on vielä uusi perhe kummallakin vanhemmalla, voi tuntea olevansa vähän ulkopuolinen vierailija kummassakin. Kun koti vaihtuu vuoroviikoin, on riski, ettei mihinkään juurru ja saa sitä kiinnekohtaa. Toinen voi tuntua isän, toinen äidin kodilta. Jos säilyy se yksi koti, on ainoa ero siinä, ettei vanhemmat ole siellä enää samaan aikaan. Eivätkä aina muutenkaan ole, jos ydinperheessäkin esim. toinen vanhemmista on reissuhommissa tms.

 

[QUOTE="vieras";28187537]Kuvittelisin, että ainakin toisen pitää olla siellä lasten luona kirjoilla, ei varmaan alaikäiset voisi ominpäin olla kirjoilla asunnossa. Ja miten katsotaan sitten mahdolliset tuet, kun vanhemmat asuvat käytännössä puolet ajasta samassa asunnossa, vaikkeivat fyysisesti yhtä aikaa...[/QUOTE]

Tuollainen järjestely ei kyllä ole mahdollinen silloin, jos vanhemmat saavat jotain tukia. Tulee nimittäin aika kalliiksi.

 

Ei ne vanhempien uudet koditkaan aina lapsesta välttämättä tunnu kodeilta. Jos on vielä uusi perhe kummallakin vanhemmalla, voi tuntea olevansa vähän ulkopuolinen vierailija kummassakin. Kun koti vaihtuu vuoroviikoin, on riski, ettei mihinkään juurru ja saa sitä kiinnekohtaa. Toinen voi tuntua isän, toinen äidin kodilta. Jos säilyy se yksi koti, on ainoa ero siinä, ettei vanhemmat ole siellä enää samaan aikaan. Eivätkä aina muutenkaan ole, jos ydinperheessäkin esim. toinen vanhemmista on reissuhommissa tms.

Tottakai. Voihan se lapsi tuntea olonsa vieraaksi myös vaikka ydinperheessä, joka on aina asunut hänen synnyinkodissaan. Minua vaan näissä ketjuissa aina pistää silmään se, miten tärkeänä pidetään sitä, että "koti pysyy samana" - ja kodilla tarkoitetaan samoja seiniä, samoja tavaroita. Onko sitten niin, että lapsen on tärkeintä juurtua asuntoon ja materiaan?

En toki väitä, etteikö tällainenkin järjestely voisi joskus toimia. Parhaiten ehkä, jos lapset ovat jo teinejä ja melkein aikuisia eli pian muuttamassa omilleen.

 

Ei ne vanhempien uudet koditkaan aina lapsesta välttämättä tunnu kodeilta. Jos on vielä uusi perhe kummallakin vanhemmalla, voi tuntea olevansa vähän ulkopuolinen vierailija kummassakin. Kun koti vaihtuu vuoroviikoin, on riski, ettei mihinkään juurru ja saa sitä kiinnekohtaa. Toinen voi tuntua isän, toinen äidin kodilta. Jos säilyy se yksi koti, on ainoa ero siinä, ettei vanhemmat ole siellä enää samaan aikaan. Eivätkä aina muutenkaan ole, jos ydinperheessäkin esim. toinen vanhemmista on reissuhommissa tms.

Juuri tuon takia minä en pidä vuoroviikkosysteemiäkään oikein hyvänä ratkaisuna. Toisaalta onhan aikuisillakin usein tällaisia tilanteita että on kaksi kotia, esimerkiksi matkatyöläiset ja opiskelijat, eikä se juurtuminen sinänsä varmaankaan mahdottoman hankalaa ole, jos molemmat paikat vain tuntuvat kodilta.

 

Tuollainen järjestely ei kyllä ole mahdollinen silloin, jos vanhemmat saavat jotain tukia. Tulee nimittäin aika kalliiksi.

Ei tuo minusta muutenkaan kuulosta kaikkein parhaimmalta järjestelyltä, enkä tunne ketään, joka olisi sellaista kokeillutkaan. Kyllä se useimmiten se ero tarkoittaa sitä, että vanhemmat muuttavat erilleen ja elämä aloitetaan siinä mielessä uusilla urilla, että yhteiselämä perheenä loppuu.

 

Ei ne vanhempien uudet koditkaan aina lapsesta välttämättä tunnu kodeilta. Jos on vielä uusi perhe kummallakin vanhemmalla, voi tuntea olevansa vähän ulkopuolinen vierailija kummassakin. Kun koti vaihtuu vuoroviikoin, on riski, ettei mihinkään juurru ja saa sitä kiinnekohtaa. Toinen voi tuntua isän, toinen äidin kodilta. Jos säilyy se yksi koti, on ainoa ero siinä, ettei vanhemmat ole siellä enää samaan aikaan. Eivätkä aina muutenkaan ole, jos y
dinperheessäkin esim. toinen vanhemmista on reissuhommissa tms.

Mutta jos toinen on reissuhommissa, on olettavaa, että vanhemmat edes joskus ovat yhtäaikaa kotona. En rinnastaisi näitä toisiinsa, vaikka ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Mutta itse jotenkin mietin sitä henkistä puolta, ehkä ratkaisu voi joillain ihmisillä toimia. Meillä sellaisen en uskoisi toimivan, sillä jos itse asuisin kotonani vain vuoroviikoin, en tiedä tuntisinko sitä kotia, sitten enää kodikseni. Ja tuntisiko miehenikään.. ja tuntisivatko lapsetkaan sitten.

 

Mulla ei ole mitään selkeää mielipidettä "parhaasta ratkaisusta" kun sellaista tuskin on. Nämä kohdat kyllä mietityttävät:

"Psykologit useissa maissa ovat kuitenkin huomanneet, että vuoroasuminen on yleistynyt ilmiöksi, josta on lupa tuoda esiin vain myönteisiä puolia.

"On vain päätetty, että se on hyvä."

"Ei ole harvinaista, että jo yksivuotiaat vaihtavat kotia joka viikko. 18-vuotiaana heillä on tällä tahdilla muuttoja takana yli 800"

"Keltikangas-Järvinen perää lapsen oikeuksia. Lasta ei voi panna kulkemaan vanhempiensa perässä. "Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi on vaara, että hän jää kokonaan vaille kiinnekohtaa. Kukaan ei pysty ennustamaan, minkä hinnan hän siitä maksaa."

Näkemyksensä Keltikangas-Järvinen perustaa aivotutkimukseen. Aivojen kehitys on ensimmäisinä vuosina kesken, eikä lapsi vielä muista tai ymmärrä. Kaikki pyörii päässä paljon suurempana kaaoksena kuin aikuisella.

"Yhdenkin kodin mittakaavassa lapsi tarvitsee konkreettisia maamerkkejä, joiden kautta hän pystyy hahmottamaan maailmaansa. Oma sänky on äärimmäisen tärkeä tukikohta."

Samasta syystä kotona täytyy olla sellainen läheinen ihminen, josta lapsi voi tarpeen mukaan tankata turvaa. Se voi olla äiti tai isä, mutta kohde ei saa muuttua yhtä mittaa. Alle kolmevuotias kadottaa jo viikossa muistikuvan toisesta kodistaan ja vanhemmastaan. Hän ei tiedä, onko niitä olemassa.

"Aikuinen voi kuvitella, kuinka avuttomalta tuntuisi aloittaa joka viikko vieraassa paikassa ihmisen kanssa, jota ei oikein tunne."

Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen hämmennystä lisää se, että usein ainakin toisessa kodissa on uusi kumppani, ehkä hänen lapsiaan ja parin yhteinenkin lapsi."

"Ihmisuhteiden hektisyys kyllä hirvittää. Kuka tutkisi, kuinka monessa perhekokoonpanossa nykylapsi ehtii elää", kysyy Helsingin johtava sosiaalityöntekijä Piia Pelkola.

Kodin jatkuva vaihtaminen oli sen sijaan lähes poikkeuksetta rasittavaa. Eniten stressasi, tuleeko kaikki välttämätön mukaan: vaatteet, koulukirjat, urheilukamppeet ja tytöillä meikit sun muut."

"Keltikangas-Järvinen toivoo vaihtoehtoja nimenomaan vanhempien tapoihin olla lapsen kanssa. "Jos kodit ovat lähekkäin, kontakti voi säilyä tiiviinä ilman varsinaista vuoroviikkoa. Molempien vanhempien ei tarvitse tehdä samoja asioita."

Yksi vai kaksi kotia? - HS.fi - Oma elämä