Uusperheelliset kuumeilijat

Mulle vois laittaa tonne listaan sen kierron pituuden kun se nyt selvis että on sama kuin pillereiden kanssa eli nyt olis kp 28/30.

Aika menee helkutin hitaasti. Mitään oireita ei ole. Ostin jonkun halvan liuskatestin ja sitten myös digin. Huomenna vois aamulla testailla sillä liuskalla mutta digiä en kyllä tuhlaa ennenkuin vasta viikonloppuna aikaisintaan jos on enää silloin aihetta.
 
Hei kaikille,

mä en ole enää listaa päivitellyt ja Pink* taisi myös siirtyä odottavien puolelle ja käy vaan välillä kurkkaamassa :) Kuka haluaa, niin saa vapaasti ottaa sen päivittämisen kontolleen.

Emma82, varovaiset onnittelut :heart: Moksulalle myös onnea! :flower:

Omaa napaa: Sunnuntaista lähtien todella pientä ruskehtavaa vuotoa, ei kirkasta verta missään vaiheessa. Tänään vuodon määrä selkeästi vähentynyt, oikeastaan loppunut kokonaan. Reisiä juilii ja muutaman kerran repäissyt alavatsalta oikein kipeästi. Rinnat turvoksissa.. Saa nähdä. En nyt oikein tiedä, että onko mulle meneillään n. kp29 VAI kp4, kun en tiedä lasketaanko kierto ekasta vuotopäivästä vai ekasta päivästä, kun vuotaa kunnolla verta? Yleensä mulla kuukautiset alkaa niin, että päivän vuodan epämääräisesti ruskehtavaa vuotoa ja sitten alkaa ihan kunnolla verenvuoto. Tällä kerralla sitä ei oo tapahtunut... mitähän tämä nyt sitten tarkoittaa? :confused: Tein tänään päiväpissasta raskaustestin, ei ollut kovin fiksua ja negahan sieltä tuli. Siis pari tuntia pissaamatta ja olin juonut hirveät määrät nestettä. Ajattelin tehdä uuden testin vaikka viikonloppuna, jos nuo "kuukautiset" nyt tosiaan oli tuossa.
 
Viimeksi muokattu:
*************24.5.2012**************

Mukana:

Mama007.............kp14/28-34..................yk6...........30v..........3.
Lumia80...............kp22/29-30..................yk6………....…32v……....4.
kittyb..................kp29/23-26...................yk4............26v........3.
Ananaskookos.......kp29/30.......................yk1.............27v....... 4.
juliesisko..............kp34/26-28...................yk7............24v.........2.

Piitu_83, Mami74, mutsikka81 ja Mahza mikä on tilanne?

Taustailijat:
Eltzu84
mymosa
Leenuliinukka, 37v, toiveissa 3.
Scarleth
Rakkauspakkaus83


Plussanneet:

Toukokuu:
toiveitav.2013, 25v, 2.raskaus (+ yk1)
Kärsimätön, 26v, 2.raskaus (+ yk3)
Emma82, 29v, 2.raskaus (+ yk2)
Moksula, 5.raskaus (+ yk7)

Huhtikuu:
Pink*, 28v, 2. raskaus (+ yk6)


Toivottavasti meni edes vähän sinne päin. Ilmoittakaa jos on virheitä, niin voin vielä muokata.
Itse varmaan siirryn tuonne odottajien puolelle, joten en ole päivittämässä tätä tämän enempää.
 
Viimeksi muokattu:
Moro!

Tervetuloa uusille, Onnea plussanneille :)

Mä taidan pikkuhiljaa siirtyä taustalta ihan kirjottelemaan, viimeisen pillerilaatan viimeinen viikko menossa. Sunnuntaina viimeinen pilleri ja sitten saa vauva tulla jos on tullakseen.

Just loppui ekat kunnon kuukautiset pojan syntymän jälkeen. Vuosikausia ennen poikaa oli kierukka ja sitä ennen tosi epäsäännöllinen kierto, joten ei mitään hajua kierron pituudesta. Ovistanikaan en tunnista, joten mitään hajua ei ole mistään. Mennään alussa ainakin sillä meiningillä, että kattellaan millaseks kierto muodostuu ja heilutellaan peittoa, kun siltä tuntuu ja kun siihen on mahdollisuus. ;)
 
Kärsimätön
Moikka Muruset ihanaiset!

HUH. nyt vasta uskon kunnolla! oisko noin viiden testin jälkeen..:D mä sain jo ihan vahvoja plussia heti alusta asti apteekin omalla ja clearbluella pärähti tosi vahva myös..tänää tein viimesen apteekin oman, koska ihmettelin sillo alussa, ku viiva ei tullu VIELÄ tummemmaksi..tänään testiviiva on vahvempi ku kontrolliviiva..:) NYT USKON! ja oon onnellinen! odotan ultraa kuin kuuta nousevaa..se on 11.6. alkuraskauden ultra siis..ollaan jouduttu kertomaan jo melkeenpä kaikille..

Pelkäsin silloin joskus miehen vanhempien, varsinkin äidin reaktiota..mutta KAIKKI OVATKIN OLLEET ILOSIA!!!!!!! :) :) :) ihanaa..

oi että..tekis mieli pussata tota testiä!! :D

pelkään keskenmenoa jonkin verran, mutta yritän pysyä rauhallisena...! :)

nyt on vasta rv 5+ jotain...ONNEKSI torstaina tulee se frettivauva..saa ajatukset muualle! :)


Mites muut????

Niin ja plussasin yk3..ei ny kovin merkittävä tieto,mutta huomasin,että oli päivitetty yk2...

jos joku haluaa tietää, ni meidän "taktiikka" oli petipuuhia joka päivä oisko ollu n. 15 päivää putkeen...:D mutta luulen, että syy miksi nyt tärppäsi oli se, että kierto tasoittui lyhyemmäksi eli normaaliksi..ensimmäiset kaksi oli yli 30 päivän kiertoja, jotka mulle ei niin normaaleja ja nyt kipujen perusteella ajattelisin, että kierto oli n. 27-28 päivää..kp 27 plussasin ekan kerran..:) kp 23 tai 24 ei näkynyt mitään..silloin testasin huvikseni kaappiin jääneen liuskatestin kanssa...

Oireet on...tota..aika hukassa...:/ tai sanotaanko näin, että nää on mun oireet, mut kaikki on aika lieviä:

- hajut on vahvoja
- menkkakipuja oli paljon, nyt ei juurikaan mitään
- jossain kohtaa sekuntteja kestäviä "maidonnousu"tuntemuksia, muuten ei tissit kipeet, se ÄRSYTTÄÄ ,ku se on nii yleinen oire..:/
- turvoksissa olen
- väsynyt iltaisin, vaikka en käy tällä hetkellä edes töissä

Mutta siis tosiaan..nää kaikki aika lieviä..mua helpottais ns. vaikeammat oireet, mutta ehkä ei vielä kannata toivoa, ku parin viikon päästä voi olla jo oksentelemassa..:D

Juliesisko?? Miten menee????

Terkuin Kärsimätön, mutta Onnellinen!
 
Heips,

onnea kaikille raskautuneille:flower:

ON: Mulla olis muuten yk 7 jo menossa. Oon saanut tasan viikon verran ovistestiin plussan, tänään kuitenkin miinus. Enpä tiedä, eihän se toisaalta edes ole varmaa tuleeko ovulaatio, koska se mittaa vaan hormonipiikkiä.. Multa on testattu kyllä perushormonit, että niissä ei pitäisi olla vikaa. No, joka tapauksessa peittoa on heilutettu työksi asti ja koko asia alkaa kyllä kyllästyttää ihan kympillä :( Lapsenteko käy kyllä ihan työstä.

Jos ovis olisiki sitten tänään niin luvassa on megapitkät menkat. Sen näkee sitten, kun oon tuhlannut 7 raskaustestiä ja menkat alkaa.. Höh, alan kuulostaa aika ärsyttävältä;)

Mites Leenaliinukka, eikös sullakin ollut vaavi kotona?
 
OHHOH! Täällähän on ollut selkeä plussa-aalto! Onnea kaikille ónnellisille plussanneille!

Täällä yritys jatkuu...jos jaksetaan. Kp 3/26-29 nyt. Yk 7 jo! alkaa kypsyttää koko homma. tuntuu että ei kiinnosta edes enää. Mutta ehkä tästä vielä taas noustaan kunhan menkat on kärsitty.
 
Mama007 on mulla joo vauva. Tai kohta jo taaperoikäinen, on nyt 11kk. Ja meillä on nyt yritys alkanut. Itse asiassa en sit syönyt ees laattaa loppuun, kun lähettiin viikonlopuks mökille ja pillerit jäi kotiin. Otin siis viimesen pillerin torstai-iltana ja siitä asti nyt oltu ilman ehkäisyä. Kierroista ja ovulaatioista ei tosiaan mitään hajua, mennään nyt ainakin alkuun meiningillä, että kattellaan ja heilutellaan peittoa silloin kun siltä tuntuu ja kun siihen on mahdollisuus. Se ei meinaan aina oo kovin helppoa, kun asutaan kolmiossa ja taloudessa on vauva ja teini, joilla on totaalisen erilaiset vuorokausirytmit :)
 
Hei pitkästä aikaa!!

Ihana, että plussia on tullut, hurjasti onnea kaikille plussanneille!!:flower:

ON:
Nyt alkaa olo korjaantua, H10+5 tänään. Reilun pari viikkoa olin jo saikulla, kun ei pystynyt töissäkään olemaan.. Makasin vaan sohvalla ja söin.. Tällä viikolla vasta itse pystynyt olemaan ilonen tästä raskaudesta..
Toivottavasti nyt suunta on vaan parempaan päin :)
 
Pink: raskaudet on aina niin erilaisia. Mulla eka meni lähes oireetta, superenergisenä, toinen kaikilla mahdollisilla oireilla ja 4kk vuodelevolla. Ihanaa, että on alkanut mennä paremmin :)

Leenaliinukka: Joo, ei meilläkään tota touhutoopea voi enää kauaa vauvaksi kutsua. Meidän lasten ikäero on noin 7v ja se on osoittautunut tosi hyväksi ikäeroksi. Tosin oman iän takia tahdon nyt sen viimeisen lapsen heti kun mahdollista, joten toivottavasti tulee seuraaville sit se pari vuotta max ikäero.

ON: mulla on oire, kuviteltu vai ei se jää nähtäväksi, nimittäin itkuherkkyys. Jännittää! Ens su tai ma voin testata.
 
Pikaisesti lukemassa teidän kuulumisia.

Olen siirtynyt odottajien puolelle. Joten en tuon enempää päivittele tätä listaa. Jos joku muu ottaisi sen hoitaakseen.

Ihanaa kesää ja plussatuulia teille kaikille.

Emma ja tiitiäinen 5+5
 
Onnea Mama007. :flower:


Täällä taas kp1. Yrityskierto taitaa olla kuusi, mutta tuntuu kierrolta SATA. Kyllästyttää, masentaa, toivoton olo. Tiedän, että monella kestää raskautuminen kauemmin, mutta silti. :ashamed:

Minut saa siirtää listalla taustailijoihin.
Vaikka olen iloinen teidän jokaisen jok'ikisestä plussasta, samalla jokainen plussa viiltää niin perhanasti sisintä. "Miksen minä plussaa? Mikä on vialla?". Samoin jokainen vauva, joka tulee kadulla vastaan ja jokainen vauvamaha. Pitkään poissa ollut masennus ja ahdistus nostelee päätään.

Olin vielä eilen VARMA, että nyt olen raskaana. 100% varma. Mielialaoireita niin maan mahottomasti, alavatsan turvotusta ja "raskausoloa" (painontunnetta, jännää juilintaa). Ja olo oli mielettömän onnellinen. Menin jo miehellekin vihjaaman, että nyt taisi tärpätä. Olisin testannut viikonloppuna, mutta tänään alkoikin sitten menkat. Typerää aina etukäteen intoilla.

Olen pahoillani negatiivispainotteisesta postauksesta. Olo vaan nyt ON tämä. :'(

Plussatuulia kaikille, ja mukavaa kesää.
 
Heippa,

liityn mukaan tähänkin kuoroon, kun kerran uusperheellisten oman keskustelun löysin. Olen myös tuolla kesä-heinäkuun pinossa, ja piinailijoiden oireissa, liekö tosikuumeilijan merkki ;) ?

Ikä ensi viikolla 35, tänään kp 22/28-31, dpo 8, TJOT3/yk1, 2. lapsi toiveissa

Oireita ja niiden puuttumista jaksan tarkkailla varmaan loputtomasti. Sen verran iso toive vauvasta jo on, miehellä ehkä vähän vähemmän, mutta sekin alkaa jo heräillä.

Uusperheeseen kuuluu multa poika 10/2003 (asuu meillä vuoroviikoin) ja mies 34v, jolla ei ole omia biologisia, vielä :). Ollaan menossa heinäkuussa naimisiin ja jätettiin maaliskuussa (kesken kierron) hormonikierukka pois. Kaksi ekaa luomukiertoa meni ovulaation hyödyntämisen osalta täysin ohi, mutta nyt yritettiin oikeasti tähdätä.

Mielenkiinnolla luin koko ketjun tähän asti, kun nuo omat/muiden lapset ja sukunimi -teemat ovat mullakin mielessä käyneet. Kommentoin mielelläni paremmalla ajalla aiheeseen...

Mukavaa viikonloppua!
- Pippurihäntä
 
No jos mäkin vielä tännekin sitten änkeydyn mukaan :)

Minulla ikää jo 40, miehellä 35, minulla 3 omaa lasta jotka asuvat minun luona ja miehellä ei lapsia entuudestaan. Yhteiselo vielä lyhyt, mutta kavereita ollaan oltu melkein 100 vuotta :) Mies kuumeilee paljon, minä aluksi "no jos sit vielä yks" -meiningillä, joka kuitenkin pian muuttui kuumeiluksi minullakin :) Meidänkin pitäisi tässä loppukesästä vihillä käydä, vaatimattomasti maistraatissa.

Ensimmäinen yrityskierto takana, vielä ilman positiivista tulosta. Nyt menossa yk2 ja 2/26 (jos pysyy samana). Nyt otin foolihapot ja greippimehut avuksi, joten jos sitten tärppäisi tästä kierrosta :) Ja mä olen maailman kärsimättömin ihminen =D

Onnea kaikille plussanneille ja me muut yritetään tulla vauhdilla perästä :)
 
Hei kaikki... liian aikaisin kävin täällä kiukkuamassa :) Menkat jäivät tosi niukoiksi, äsken tein päiväpissasta testin JA SIIHEN TULI SELVÄ PLUSSA!!!!! Uskomatonta! Ihanaa! Oon ihan sekaisin! Tuun myöhemmin vielä tekemään kuvan kanssa päivityksen, nyt vaan piti heti tulla hehkuttamaan!

Meille tulee (toivottavasti) vauva :heart:
 
Ohhoh, kittyb! Hieno homma!

Jotta tasapaino maailmassa säilyisi, niin mä tein tänään dpo 11 (tai jotain väliltä 10-12) negatestin (Clearbluen herkkä) kp 26/28-31. Menkkoja odotan alkavaksi la-su akselilla eli näpsäkästi juhannusta sitten kärvistellään menkkojen kourissa. Nam.
 


Nyt alkujärkytyksestä selvittyäni kykenen jo tuottamaan suht järkeviä lauseita :D Tarkoitus oli tosiaan eilen vain tehdä "höpöhöpö-mielessä" testi, että pääsisin jahkailemasta iänikuiseen "jospa sittenkin"-tyyliin. Olin jo heittämässä testiä roskiin, kun siihen ei heti ilmestynyt viivaa.. onneks katsoin vielä tarkemmin :)

Mies on yhtä hymyä, samoin minä. Laskettu aika olisi nyt sitten omien laskujeni mukaan helmikuun lopulla.

Olihan noita oireita, en vaan nyt enää tällä kertaa uskaltanut oikein luottaa fiiliksiin sen jälkeen, kun tuli pientä vuotoa jonka tulkitsin kuukautisiksi.
- alavatsan turvotusta
- mielialarallia
- rintojen turvotusta
- mielitekoja
- pissalla ravaamista
- nenän tukkoisuutta
- painon tunnetta alavatsalla...



Olen tänään menossa vielä verikokeeseen varmistamaan asian.

Plussatuulia jokaiselle :heart:

toivottelee kittyb ja Pieni 4+3
 
Heippa! Liittyisin mukaanne :) Olen 21v ,kaksi poikaa omaava, miehellä on kaksi poikaa myös ja nyt yhteisen lapsen yritys alkanut :) Ovulaatio oli 26pv ja nyt dpo 6, kp 20/28 :)
Tänään ollu aamu ripulia ja pahaa oloa pari päivää pitäny :) CB-testi odottaa wc:ssä, toivottavasti maltan nyt ainakin viikonloppuun odotella :)
 

Yhteistyössä